Yhdysvaltain ilmavoimien sotilaiden verinäytteitä. Kuva: Nicolas Z. Erwin / Wikimedia Commons

 

Tiede on ihmiskunnalle paras tapa saada tietoa siitä miten maailma makaa, mistä maailma on tullut ja mihin se on menossa. Tieteen merkitys onkin yksi laajimmin hyväksyttyjä periaatteita. Niin Yhdysvalloissa, Euroopassa kuin Aasiassakin puoluekannasta tai uskonnollisesta suuntauksesta riippumatta ihmiset arvostavat tiedettä.

Viime aikoina on kuitenkin alettu puhumaan tieteenvastaisuudesta. On kyse sitten rokotuksista tai kreationismin uudesta noususta presidentinvaalien myötä, tieteen – tai vähintään tieteen tulosten – kyseenalaistaminen on saanut näkyvyyttä. Olen kirjoittanut aiemminkin aiheesta: viime vuonna argumentoin – en täysin tosissani, mutta sitäkin vakavammin –, että tiukemman alkoholipolitiikan vastustaminen on tieteenvastaisuutta.

Kiistakapulat eivät tietenkään rajaudu tähän. James Damore, Googlen insinööri, kirjoitti manifestin, jossa hän väitti, että Googlen yhdenvertaisuus- ja monimuotoisuusohjelmat eivät ole järkeviä tieteellisestä näkökulmasta. Lisäksi hän totesi, että Google on niin vasemmistolainen yritys, ettei siellä ole hengitystilaa oikeistolaisille. Damoren tulkintaa kritisoitiin monesta näkökulmasta ja hän, tietenkin, sai potkut. Kuka tässä tapauksessa oli tieteenvastainen?

Miten tämä tilanne on syntynyt? Miten tieteen suuri arvostus ja tieteen tulosten kyseenalaistaminen voivat molemmatkin olla samaan aikaan olemassa?

Helposti.

Ihminen, joka sanoo arvostavansa tiedettä, pystyy kannattamaan mielipiteitä, jotka ovat täysin ristiriidassa tutkijoiden yhteisymmärryksen kanssa. Koulutus tai tietämisen taso ei varsinaisesti vaikuta asiaan: se kuinka hyvin ihminen osaa luonnontieteitä, ei liity siihen, minkälaisia mielipiteitä hänellä on ilmastonmuutoksesta, evoluutiosta tai geenimuunnelluista organismeista. Äärimmäinen esimerkki tulee Yhdysvalloista: siellä ei käytetä luonnontieteellisen osaamiseen testaamiseen kysymyksiä evoluutiosta, koska ihmisten vastaukset eivät kerro heidän luonnontieteellisestä osaamisestaan, vaan heidän uskonnollisuudestaan.

Itse asiassa koulutustaso voi jopa lisätä polarisaatiota: monissa ilmiöissä korkeampi koulutus johtaa suurempaan varmuuteen omasta oikeassa olemisestaan.

Tiede on mitä suurimmissa määrin poliittinen lyömäase. Kun ilmastonmuutoksen kieltämistä tai kreationismia käytetään esimerkkinä (kristillisen) oikeiston tieteenvastaisuudesta, matalamielisinkin nettikeskustelija osaa huomauttaa, että suhtautuminen ydinvoimaan tai geenimuunneltuihin elintarvikkeisiin paljastaa vasemmiston tieteenvastaisuuden.

Tieteellistä tietoa käytetään oikeiden johtopäätösten mittana. Ihmiset eivät halua kyseenalaistaa tieteen merkitystä, vaan tieteelliset tulokset.

 

Kourallisessa kiistakapuloita, joissa ihmisten mielipiteet ovat vahvasti polarisoituneet, ei ole kyse siitä, kuka tietää ja mihin todistusaineisto viittaa. Niissä on kyse, jostain paljon syvemmästä, ihmisten identiteetistä. Jos keskeinen osa maailmankuvaasi on se, että jumala loi jokaisen lajin juuri sellaisena kuin se on, tästä ajatuksesta on kaksi helppoa ulospääsyä: joko evoluutiota ei tapahdu tai jumalaa ei ole olemassa. Kolmas vaihtoehto, se että evoluutio ja jumala olisi sovitettavissa yhteen vaatii jo enemmän työskentelyä.

Ei ole tietenkään sattumaa, että tietyt aiheet ovat polarisoituneita. Uskonnollisille yhteisöille voi olla hyödyksi lietsoa kreationismia tai miehelle voi olla eduksi todeta, että noh, ne naiset eivät vain ole niin hyviä tietyissä taidoissa. Osassa on kyse klassisesta oikeisto-vasemmisto -jaosta: ilmastonmuutos kieltämättä kuulostaa vasemmistolaiselta juonelta säädellä teollisuutta ja ihmisten käytöstä, kun taas geenimuunnellut viljelylajikkeet epäilemättä lisäävät suuryritysten valtaa maataloustuottajiin nähden.

 

Tästä kaikesta nousee kaksi kysymystä, jotka ovat olennaisia kysymyksiä jokaiselle tiedeviestijälle opettajasta tutkijaan: mikä määrittää mitkä aiheet polarisoituvat ja miten yksittäiset ihmiset käsittelevät maailmankuvansa kanssa ristiriitaista tietoa? Kumpaankaan meillä ei ole hyviä vastauksia, mutta tartutaan ensin jälkimmäiseen.

Kiehtovin viimeaikainen tutkimus selvitti, miten valkoiset rasistit tekevät geenitestejä selvittääkseen omien esivanhempiensa taustan. Rasistit keräävät sylkinäytteensä ja lähettävät sen analysoitavaksi kaupalliseen palveluun. Ajatus on tietenkin mitä hitlerein: jos heidän taustansa on todistettavasti puhtaista valkoisista roduista, he kuuluvat tieteellisesti todistettuna ihmisten parhaaseen A-luokkaan.

Nämä rasistit siis oikeasti uskovat, että eurooppalaislähtöiset valkoihoiset ovat parempaa rotua. Jälleen tieteen arvostus on selkeästi korkea. Vaikka tieteestä on turha etsiä tukea rasistisille ajatuksille, he silti hakevat tieteestä vahvistusta omalle taustalleen.

Jos geenitesti todistaa, että rasistin sukujuuret ovat peräisin Ruotsista, kaikki on hyvin ja rasisti ilmoittaa tämän samanmielisten nettifoorumilla. Hämmentäväksi tilannetta muuttuu, jos geenitesti paljastaa, että tutkittavalla on esimerkiksi afrikkalaista tai muuta odottamatonta taustaa. Rasisti nimittäin tällöinkin kirjoittaa nettifoorumille geenitestinsä tuloksista paljastaen, ettei ole puhdasverinen arjalainen. Poikkeuksetta muut foorumin käyttäjät tulevat tukemaan ja perustelemaan, miksi geenitestiin ei kannata luottaa.

Geenitestit lupaavat tietenkin liikoja, mikäpä kaupallinen palvelu ei lupaisi. Ne tekevät oletuksia, jotka ovat monilla tavoin epämääräisiä. Kaupalliset palvelut toimivat niin, että ne kysyvät testin tekijän taustasta, ja jos ei-siirtomaassa asuvan testin tekijän kaikki isovanhemmat ovat testin tekijän asuinmaasta kotoisin, hänet otetaan referenssiyksilöksi. Tämä tietenkin toimii osassa tapauksia – esimerkiksi Suomessa geenivirta on ollut sen verran harvaa -, mutta on ongelmallinen silloin kun kansat eivät välitä niin paljon kansallisvaltioiden rajoista.

Rasistien geenitestinettikeskustelua tutkineet sosiologit huomasivat, että edelläkuvattu kritiikki on paitsi yleisin rasistifoorumin kritiikki testejä kohtaan, myös tutkijoiden yleisin kritiikki geenitestejä kohtaan. Maallikot ja tutkijat kritisoivat testejä tismalleen samoin perustein! 

Valikoiva geenitestien kritiikki paljastaa sen, miten ihmiset toimivat. Otamme puoltavan todistusaineiston vastaan innoissamme ja hylkäämme vastakkaisen todistusaineiston. Emmekä pelkästään tee tätä valikoivasti omalta osaltamme, vaan empaattisesti tuemme samaan maailmaankuvaan uskovia: yksittäiset käyttäjät ovat samalla foorumilla niin puolustaneet kuin kritikoineetkin geenitestejä täysin riippuen siitä, mikä kunkin keskusteluketjun tulos testistä oli.

Geenitestin kritisoiminen ja epäluotettavaksi tuomitseminen ei tietenkään riitä, vaan oikea asiaintola pitää selvittää tieteellisesti. Jos geenitesti ei tuonut haluttua varmistusta, yksi käyttäjien suosittama yksinkertaisempi testi on peili-testi: jos peilistä ei tuijota juutalaisen näköinen naama, ei hätää.

Näin nämä asiat koetaan.

 

Geenitesti kertoo siitä, että tiede pystyy kyllä tarjoamaan rakennuspalikoita oman maailmankuvansa kokoamiseen. Maailmankuvamme ei kuitenkaan ole mikään korttitalo, vaan jykevä linnoitus. Sitä ei pystytä valloittamaan helposti. Tämä johtaa tietenkin mielenkiintoiseen kysymykseen: mitkä tieteellisen tiedon osaset ovat merkittäviä maailmankatsomuksemme osasia? Mistä tulee kiistakappaleita?

Suurimmasta osasta maailman asioita ihmiset eivät jaksa välittää – itse asiassa välitämme aika harvasta asiasta. Mihin tahansa asiaan voi tietenkin kysyä mielipidettä, mutta mielipidekyselyssä harvoin pyritään kartoittamaan välittääkö kukaan. Kiistakysymyksiä tulee niistä asioista, joista ihmiset välittävät.

Yhdysvalloissa ihmiset eivät välitä siitä, onko elintarvikkeissa geenimuunneltuja lähtöaineita vai ei. Euroopassa puolestaan välittävät. Yhdysvalloissa on pitkään jatkunut ympäristöjärjestöjen kampanja mielipide-erojen lietsomiseksi, mutta se ei ole vielä saanut tuloksia aikaan.

Päinvastoin kuin Yhdysvalloissa, Euroopassa kreationismi on puolestaan ollut periferaalinen kysymys. Tämä johtuu biologian opetuksen vankasta professionaalisuuden suojamuurista: opettajat ovat olleet arvostettu ammattiryhmä, biologian opettajat ovat saaneet biologian koulutuksensa yliopistoissa ja kansalliset sekä paikalliset opetussuunnitelmat ovat olleet samasta taustasta tulleiden ammattilaisten vaikutusvallassa.

Ilmastonmuutoksessa on nähtävästi myös railo Atlantin välillä: Euroopassa kun lähtökohdiltaan valtiolla on ollut enemmän näppinsä pelissä liike-elämän ja ihmisten elämän säätelyssä, ilmastonmuutos ei ole niin suuri kiistakapula kuin Yhdysvalloissa.

Kiistakysymyksen on oltava sellainen, että ihmiset pystyvät identoifioitumaan eri ryhmiin kiistan eri puolilla. Oikeisto-vasemmisto -jako on yleensä toimivin, mutta uusia jakolinjoja on jo näkyvissä. Sukupuolikeskustelussa on noussut Damoren hyödyntämä tai höynäyttämä miesten ja naisten erojen tarkastelu. Kun kirkosta ei ole enää kreationismin ajajaksi, Laura Huhtasaari on tehokkaasti yhdistämässä sitä omaan ristiretkeensä islamia vastaan.

Suomalaista rokotuskeskustelua seuraamalla voi nähdä käynnissä olevan prosessin, jossa vastakkainasettelu on vahvistumassa. Emme ajattele rokotuksista, että ihan kiva juttu. Tämä saattoi olla aiemmin totta: kun lapsi vietiin neuvolaan ja neuvolan täti sanoi, että nyt kannattaa rokottaa, ettei tule tauteja, suurin osa vanhemmista epäilemättä ajatteli että ihan kiva juttu, taidanpa ostaa lihapullia lounaaksi. Olemme jo selvästi ylittäneet sen rajan, että ihmiset välittävät rokotuksista. Todistusaineistoni on rajallinen mutta ei pieni: useampi ystäväni on sanonut, että heissä herättää vihaa, kun ihmiset kieltäytyvät rokotuksista. Olemme edenneet jo pisteeseen, jossa pitää valita puolensa.

Rokotusvastaisuuden tulevaisuudennäkymät tietenkin riippuvat siitä, mitä vastustajilla on tarjota. Minkälaisen identiteetin palanen rokotuksista kieltäytyminen on? Itse uskon – tai ehkä ennemminkin toivon – että suhteellisen harvinaisen identiteetin. En oikeastaan tiedä, sillä en tunne rokotuksen vastustajia. Ehkä juuri siksi rokotteiden puolustajat pelottavat minua enemmän, sillä tuon ihmistyypin tunnen erittäin hyvin: heitä on paljon ja he ovat äänekkäitä.

 

Tärkein kysymys jäi taas viimeiseksi: miten vastakkainasettelua pystytään estämään?

Tähän kysymykseen on myös vaikein antaa vastauksia. Muutamia suoraviivaisia ohjeita voi antaa: viestinnän ja uutisoinnin pitää olla totuudenmukaista, ei sensaationhakuista. Huolenaiheita ei saa myöskään vähätellä: se että todetaan, että mitään syytä huoleen ei ole, sisältää ajatuksen siitä, että jotain syytä huoleen voisi olla.

Nyrkkisääntönä kannattaa pitää, että vastakkainasettelua on vaikea purkaa, kun se on kerran syntynyt. Uuden teknologian lanseeraajan tai politiikkatoimien käynnistäjän on syytä miettiä etukäteen, miten viestintä kannattaa viedä läpi. Avoimuus on yleensä hyvä tie.

Toisaalta, kreationisti, ydinvoiman vastustaja, ilmastonmuutoksen kieltäjä tai GMO:n epäilijä ei kärsi tiedon puutteesta. He tietävät yleensä erittäin hyvin mitä suurin osa tutkijoista ajattelee. Henkilökohtaiset loukkaukset eivät millään tasolla auta.

 

Kommentit (5)

Vierailija

https://www.sciencedaily.com/releases/2013/02/130206131048.htm

http://www.cell.com/neuron/fulltext/S0896-6273(13)00004-4?_returnURL=http%3A%2F%2Flinkinghub.elsevier.com%2Fretrieve%2Fpii%2FS0896627313000044%3Fshowall%3Dtrue

Ihmisten aivojen rakenteen ja hermoyhteyksien suuret erilaisuudet pakottavat (yleensä) ajattelemaan ja toimimaan keskenään  eri tavalla. Vastaavasti on oletettavissa , että tietyllä tavalla ilmi tuotu tutkimustieto tai sen tulkinta hahmottuvat yksilöiden välillä eri tavoin.

ojate

Tieteellä ei ole ikuisia ja lopullisia totuuksia. Tieteen vastaukset kysymyksiin ovat totta kunnes havainnot todistavat toista. (Toisen blogistin mukaan totta toistaiseksi) Näin tiede korjaa jatkuvasti itseään samoin kuin evoluutio. Uskonnoilla taas on kysymyksiin lopulliset ja pysyvät vastaukset, siis "totuudet". Tosin nämä ovat niin tulkinnanvaraisesti esitetty, että tukea löydetään varsin vastakkaisillekin ajatuksille.

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4278

Tästä voisi jokseenkin tehdä ylimalkaisen rohkean johtotuleman. Jos äänestät, niin äänestät aina jotenkin tiedettä vastaan.

Joskin varmasti joskus myös puolesta.

Ruhollah.

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä9185

Kappas, mokasinko jotain vai puhuinko tuhmia kun eilen esittämäni mielipide näyttää puuttuvan.

Koitetaan uudestaan eli tuo teksti on ihan asiaa, mutta täytyy muistaa myös tutkijat. Tutkijat ovat myös ihmisiä ja joskus tiukka vakaumus jopa tutkimusalueensa suhteen. Se joka väittää, että tutkijan vakaumus ei vaikuta tuloksiin, on väärässä.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Helsingin ja Zürichin yliopistoissa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014