Joukkohaudasta Haltern-am-Seen läheltä löydettyjä luita. Kuva: Arnoldius / Wikimedia Commons

 

Viime perjantaina Helsingin Sanomissa uutisoitiin näyttävästi ensimmäisistä tuloksista suomalaisten muinais-dna:sta. Tutkijat olivat eristäneet kolmesta Levänluhdasta löytyneestä yksilöstä, jotka olivat eläneet noin 400-800 jälkeen ajanlaskun alun sekä kahdeksasta Kuolan niemimaalta löytyneestä yksilöstä jotka olivat kuolleet 1600-1400 ennen ajanlaskun alkua tai 1700-1800-luvuilla. He olivat julkaisseet tuloksensa biorxiv-julkaisuarkistossa.

Lyhyesti: leväluhtalaiset sekä tuoreimmat kuolalaiset vaikuttavat samankaltaisilta nykytsuvassien tai –saamelaisten kanssa, kun taas vanhemmat kuolalaiset puolestaan ovat samankaltaisimpia nykymansien kanssa. Yksi leväluhtalaisista oli kuitenkin samankaltaisin nykyliettulaisten, -norjalaisten tai islantilaisten kanssa.

Tulokset ovat mielenkiintoisia, joten olisikin mukava kuulla työryhmän jäsenten vähän selittävän tuloksia ja että mitä niistä voi päätellä. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Helsingin Sanomien jutussa tätä selitettiin näin: ”ryhmän jäsenet eivät voi kommentoida tuloksia, ennen kuin ne on vertaisarvioitu ja julkaistu kokonaisuudessaan.”

Tiedeviestinnän ja -julkaisemisen hömelöys törmäsi tässä näyttävästi nykyaikaan.

 

Ikiaikaisten sääntöjen mukaan Merkittävissä Lehdissä julkaistavista tutkimuksesta ei saa hiiskua ennen jutun julkaisua. Tämän syynä on perinteisesti ollut, että tutkijoiden on rumaa ja epäeettistä puhua julkaisemattomista tuloksista. Ilkeämielisempi tulkinta tästä on ollut, että Merkittävät Lehdet haluavat ottaa kaiken julkisuuden irti, kun ne saavat julkaistavakseen tutkimuksen, joka kiinnostaa laajalti. Tiedelehdelle on hyödyksi, että kaikki mediat saavat tietoonsa uudet tutkimustulokset samaan aikaan. Uutisarvo vanhenee nopeasti ja jos joku media on ollut asialla aiemmin kuin muut, tutkimuksen uutisarvo on matalampi.

Tiedejulkaiseminen on kuitenkin viime vuosina siirtynyt pois vanhasta julkaisumallista, jossa tutkija lähetti tutkimuksensa johonkin lehteen ja odotti sen jälkeen kuukausia vertaisarvioita, julkaisupäätöstä ja lopulta itse julkaisua.

Fyysikkojen ja tietojenkäsittelytieteen tutkijoiden johdolla on viime aikoina siirrytty yhä enemmän malliin, jossa tutkijat laittavat julkaisunsa verkkoon avoimesti näytille ennen kuin sitä on vertaisarvioitu. Niin sanottuja preprinttejä käytetään jo yleisesti biologiankin puolella ja malli on suhteellisen nopeasti valumassa muillekin aloille.

Preprinteissä on monia etuja, joista päällimmäinen on tietenkin se, että tutkimustulokset saadaan mahdollisimman nopeasti julkisuuteen.

Itsekin olen laittanut yhden artikkeleistani julki preprinttinä ja lähitulevaisuudessa niitä tulee muutama lisää. Tutkimuksen teossa on arvokasta olla ensimmäinen, joka on julkaissut uuden ajatuksen, joten preprint kannattaa, jos kilpailu on kovaa. Lisäksi laajemmissa tutkimushankkeissa, joissa on monia tutkimuksia valmisteilla samaan aikaan, voi olla kätevää julkaista preprintejä, jotta muissa artikkeleissa voidaan viitata jo saatavilla olevaan tietoon. Preprintit ovat myös avoimia, joten näin mahdollisesti maksullisessa lehdessä oleva tutkimukseni pääsee ainakin jossain muodossaan julki koko maailmalle.

 

Preprintit tietenkin syövät varsinaisten tiedelehtien uutuusarvoa. Monen vuoden ajan lehtien suhtautuminen preprintteihin oli nihkeää, mutta niiden oli pakko nöyrtyä ja hyväksyä julkaistavaksi tutkimuksia, jotka aikaisemmin ovat olleet jo julki ennen vertaisarviointia.

Jäänteenä vanhasta julkaisupolitiikasta on vielä kuitenkin Merkittävien Lehtien julkisuudenhallinnan keinot. Esimerkiksi Naturessa julkaistavan artikkelin on saanut julkaista preprinttinä, mutta tutkijan pitää kieltäytyä puhumasta siitä toimittajille. Kollegoille preprinteistä saa puhua ja jopa lähettää linkin näihin, mutta toimittajalle linkkiä ei saa lähettää! Jos toimittaja on sattunut olemaan paikalla tieteellisessä kokouksessa ja kirjoittanut sen pohjalta jutun, Merkittävä Lehti arvioi onko tutkija ja toimittajan välillä tapahtunut yhteistyötä ja voivatko he enää huolia tutkimusta omille sivuilleen.

Niinpä tutkija, toimittaja ja tiedeuutisista kiinnostunut yleisö on tilanteessa, että tutkimus on julkaistu ja saatavilla kaikille internetissä, mutta tutkijat eivät saa puhua siitä toimittajille. Helsingin Sanomat ratkaisi muinais-dna-tilanteen elegantisti kysymällä mielipidettä alan tutkijoilta, jotka eivät olleet osallisina julkaisussa.

Kenen etu on, että tutkijat eivät voi puhua julkisesti tutkimuksestaan? On vaikea nähdä miten se olisi kenenkään muun etu kuin Merkittävän Lehden, joka voi kontrolloida ja käyttää hyödykseen julkisuutta, kun tutkimus on vertaisarvioitu ja julkaista Merkittävässä Lehdessä.

Tutkijat seuraavat lampaina hömelöä julkaisupolitiikkaa, sillä he saavat etua omalleen uralleen, on se sitten tutkimusrahoitusta tai työpaikan, koska Merkittävissä Lehdissä julkaisemisesta palkitaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Helsingin ja Zürichin yliopistoissa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014