Unkarissa ketusta eristetty myyräekinokokki. Kuva: Yhdysvaltain tartuntatautivirasto

Kesän uutisiin kuuluu luonnolla pelottelu. Punkit ovat vaarallisia, ampiaiset ovat vaarallisia ja kyyt ovat vaarallisia. Lisäksi metsämarjojen syöminen on vaarallista, koska Suomeen saattaa hetkenä minä hyvänsä levitä vaarallinen loinen, myyräekinokokki.

Myyräekinokokkia ei Suomessa vielä esiinny. Koska suomalaisia jyrsijöitä seurataan varsin intensiivisesti, ekinokokin leviäminen Suomeen luultavasti huomattaisiin melko nopeasti. Lieneekin vain ajan kysymys, että myyräekinokokki tänne leviää.

 

Marjatartuntatarina menee niin, että myyräekinokokin pääisäntänä toimiva koiraeläin, yleensä kettu, käy metsässä kakkaamassa marjojen päälle. Kun ihminen sitten syö kypsentämättömiä marjoja, myyräekinokokin munat päätyvät ihmisen suolistoon, kuoriutuvat ja luulevat ihmistä myyräksi. Tämän jälkeen ne toimivat, kuten myyräekinokokki toimisi myyrässä: ne siirtyvät ihmisen verenkiertoon ja etsiytyvät maksaan, jossa ne alkavat muodostaa kystia. Nämä kystat sitten kasvavat ja tuhoavat maksakudosta. Hoitamattomana tauti johtaa usein kuolemaan, hoitokin on yleensä vaivalloistas ja vaatii laajaa kirurgista maksanpoistoa.

Olen aikaisemmin tuonut esille epäilykseni siitä, että myyräekinokokki leviäisi erityisen tehokkaasti metsämarjojen välityksellä. Lyhyesti: suoraa osoitusta siitä, että myyräekinokkki leviäisi marjojen kautta, ei ole, eikä laajoissa keskieurooppalaisissa kansanterveystutkimuksissa ole löydetty yhteyttä marjojen syönnin ja ekinokokin esiintymisen välillä. Keski-Euroopassa, jossa myyräekinokokki esiintyy kotoperäisenä, merkittävin riskitekijä vaikuttaa olevan koira lemmikkinä.

Sitä, leviääkö myyräekinokokki saastuneiden marjojen avulla, ei tietenkään saa selville muuta kuin tutkimalla. Ja suomalaiset loistutkijathan tutkivat. Ensimmäiset tulokset julkaistiin alkuvuodesta – ja vaikka ne eivät mitään mullistavia olekaan, tutkimus antaa hyvän kuvan kuinka haastavaa loisten tartuntareittien selvittäminen on.

Ensimmäinen kysymys ekinokokin leviämisen suhteen tietenkin on se, että onko marjojen pinnalla ekinokokin munia ja voivatko munat tarttua ylipäänsä marjoihin. Tätä selvittääkseen tutkijat suihkuttivat neliömetrin aloille, joilla oli mustikkaa ja puolukkaa, 30 000 tai 60 000 Taenia laticollis –madon munaa. T. laticollis on Suomessa ilveksen yleinen heisimato, joka ei voi tartuttaa ihmistä, ja jonka munat ovat samankaltaisia kuin myyräekinokokin. Tutkijat merkitsivät koealat vielä suomen-, englannin- ja thainkielisellä varoituksella.

Aikaisemmissa tutkimuksissa puolestaan on selvitetty, että runsaan ekinokokkitartunnan saaneet supikoirat ja ketut erittävät vuorokaudessa keskimäärin 20 000 munaa, mutta voivat erittää yli 100 000 munaakin.

Vuorokautta myöhemmin näytealojen marjat kerättiin, huuhdeltiin ja suodatettiin, ja suodoksesta tunnistettiin mahdolliset marjoihin kiinnittyneet munat. Tutkijat myös selvittivät, että tunnistuksen alaraja oli geneettisellä tunnistuksella 5 munaa 100 grammassa marjaa, eli melko vähän. (Sitä ei tiedetä, kuinka monta munaa on tartuttava annos ihmiselle.) Kaikilla käsitellyillä koealoilla marjoista tunnistettiinkin T. laticolliksen munia.

Tutkimus siis osoitti kätevästi, kuinka heisimatojen munat voivat tarttua sileäpintaisiin marjoihin ja että ne ovat suhteellisen helposti tunnistettavissa pienelläkin munien määrällä marjojen joukosta.

 

Mitä tutkimus sitten kertoo siitä, miten suuri mahdollisuus on saada ekinokokkitartunta marjojen kautta? Suhteellisen vähän: emme tiedä päätyykö kettujen ulosteista oikeasti munia marjojen päälle, emmekä tiedä montako munaa ihmisen pitää saada suuhunsa jotta tartunta onnistuu. Tutkimus kertoo paljonkin siitä, miten tätä mahdollisuutta kannattaa tutkia tarkemmin: mitata suoraan marjoista ja vihanneksista munien määriä.

Suoria loisten tunnistamisia elintarvikkeista on jo tehtykin, mutta ne törmäävät nopeasti ongelmiin. Puolalaiset tutkijat selvittivät loisten määriä vihanneksissa ja marjoissa ja löysivätkin niitä niin hämmentävän paljon, että heidän menetelmänsä saivat heti kritiikkiä osakseen.

Baselin eläintarha voi olla hyvä malli tässä tutkimuksessa: eläintarhassa todettiin useita ekinokokkitartuntoja gorilloissa ja tutkijat epäilivät, että syynä voisi olla gorilloille annettava ruoka (koska muutakaan vaihtoehtoa ei varsinaisesti ole). Tutkijat selvittivätkin eläintarhaan toimitettujen ruokien sisältämiä loisia. Salaatissa oli useita eri loislajeja, mutta ekinokokkia ei joukosta löydetty.

Toisaalta, jos lemmikkikoirat vaikuttavat suuremmalta riskitekijältä kuin vihannekset tai marjat, niin kantavatko koirat turkissaan loisten munia? Tätä asiaa on tutkittu yllättävän paljon ja näyttää siltä, että, kyllä, koirat kantavat mukanaan kaikenlaisia loisten munia, mutta ekinokokkia ei ole koirien turkista löydetty.

Emme siis oikeastaan vieläkään tiedä, miten kettujen, supikoirien ja koirienkin ulosteiden välityksellä leviävät ekinokokin munat oikein päätyvät ihmiseen. Myyräekinokokissa riittää vielä paljon tutkittavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014