Kuva: Avij / Wikimedia Commons

Suomen Kuvalehden tänään julkaistussa artikkelissa Veroprofessorien vaietut sidokset Salla Vuorikoski kirjoittaa yliopiston tutkijoiden sivubisneksistä.

Vuorikoski kirjoittaa siitä, kuinka yliopistojen verotutkijat voivat saada jopa kymmenientuhansien eurojen palkkioita yrityksiltä, joille ne laativat asiantuntijalausuntoja esimerkiksi oikeuskäsittelyihin.

 

Suomen Kuvalehden artikkelista saattaa saada käsityksen, että tutkijat saavat piilotella sidonnaisuuksiaan tai että tutkijat eivät joutuisi kertomaan eri yhteyksissä esimerkiksi sivutoimistaan tai yrityksiltä saamistaan palkkioista. Lisäksi artikkelista voi saada käsityksen, että yrityksellä olisi oikeus kieltää tutkijaa kertomasta sidonnaisuuksistaan.

Kaikki nämä käsitykset ovat vääriä, sillä tutkijan on pakko kertoa sidonnaisuuksistaan.

Suomalaista tutkimusetiikkaa säätelevä Hyvä tieteellinen käytäntö, johon kaikki yliopistot ja monet muut tutkimuslaitokset ovat sitoutuneet, sanoo yksiselitteisesti: ”Rahoituslähteet ja tutkimuksen suorittamisen kannalta merkitykselliset muut sidonnaisuudet ilmoitetaan asianosaisille ja tutkimukseen osallistuville ja raportoidaan tutkimuksen tuloksia julkaistaessa.”

Eli: Jos tutkija on saanut palkkion yritykseltä, ja tutkija tämän jälkeen julkaisee tai muuten viestii samasta aihepiiristä, tutkijan on pakko kertoa sidonnaisuudestaan.

Se, minkälainen suhde muodostaa sidonnaisuuden ja milloin se on ilmoittettava, on veteen piirretty viiva. Artikkelissa mainittu esimerkki (tutkija kirjoittaa tieteellisen artikkelin oikeustapauksesta, johon on myös myynyt lausunnon) on joka tapauksessa selvä tilanne: sidonnaisuus on pakko ilmoittaa.

Oma periaatteeni on olla sidonnaisuuksissa varovainen ja mainita pienenkin epäilyksen herätessä sidonnaisuuksistani. Esimerkiksi: tutkin biologian oppikirjojen sisältöä ja olen myös ollut mukana kirjoittamassa biologian oppikirjoja. Vaikka en tietenkään ole tutkinut itse kirjoittamiani oppikirjoja, on silti selvää, että mainitsen tästä. Mainitsen tässä myös missä tahansa tutkimuksessani, jossa en ole tutkinut oppikirjoja sinänsä, mutta jos ne esimerkiksi ohimennen mainitaan.

Lisäksi tutkijan CV:stä pitäisi pystyä tarkistamaan keskeiset sidonnaisuudet. (Josta tuleekin mieleeni, että pitää päivittää omani.)

Jos tekisin sivutöitä yritykselle, joka kieltäisi minua mainitsemasta näistä sivutöistä, en yksinkertaisesti voisi julkaista tai ylipäänsä muuten viestiä mistään tähän työhön läheisesti liittyvästä aihepiiristä. Käytännössä salaiset sivubisnekset ovat siis mahdottomia tutkijoille.

 

Sidonnaisuudet voivat tietenkin horjuttaa tieteenteon uskottavuutta ja on hyvä, että tutkijoiden sivutöistä puhutaan avoimesti. Minulla itselläni ei ole – sivubisneksiä tekevänä tutkijanakaan – mitään erityisen vankkaa mielipidettä tutkijoiden yliopiston ulkopuolelta saamista palkkioista.

Nykymaailmassa tutkijoiden toimeentulo on pirstaloitunutta ja epäsäännöllistä. Professoreilla on tietenkin turvatuin asema, joka tekee – tai ainakin pitäisi tehdä - heistä kaikkein riippumattomimpia tutkijoita. Yliopistojen kuitenkin pitäisi näkyä ja kuulua yhteiskunnassa ja tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Tämä tietenkin herkästi synnyttää sidonnaisuuksia.

Sidonnaisuuden olemassaolo on eri asia kuin se, että sidonnaisuus vaikuttaisi tutkijoiden toimintaan. On kokonaan oma keskustelunsa, miten tutkijoiden sivutyöt vaikuttavat tutkimuksen uskottavuuteen. Vastuullinen tiede –sivustolla dosentti Pekka Louhiala argumentoi, että läpinäkyvyys on lähtökohtaisesti tärkeää, jotta kansalaisilla säilyy luottamus tieteeseen. Tästä olen samaa mieltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Suurella yleisöllä on tosiaan monesti ihan vääriä käsityksiä, että rahoittaja pystyisi päättämään tutkimuksen tuloksia. Mutta mista ei ole keskusteltu vielä juuri lainkaan, ovat tutkijan ideologiset sidonnaisuudet eli jäsenyydet erilaisissa poliittisissa ja aatteellis-poliittisissa järjestöissä. Näistä ei ole mitään eettistä koodistoa, vaikka kaikki politiikka-aiheita tutkineet tietävät, että ideologia vaikuttaa kovasti ainakin aiheen valintaan ja tulosten tulkintaan, usein jopa metodien käyttöön ja tuloksiin. Tulosten viestin mediassa on vielä toinen kysymys, usein poliittisesti orientoituneet pyrkivät aktiivisesti maksimoimaan julkisuutta. Ideologisten sidonnaisuuksien ja fiksaatioiden  esiintyminen toki vaihtelee tutkijoiden joukossa kovasti eikä suurin osa liene ongelma, mutta kiistatta joukkoon mahtuu hyvin vomakkaasti ideologisesti orientoituneita tutkijoita ja joissan aineissa on myös hyvin sitova sosiaalinen kulttuuri, mitä saa ja ei saa sanoa, ettei "likaa omaa pesää". 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014