Hoittajat tuovat ruokaa ruttokaranteenissa oleville potilaille. Kuva: Queenslandin osavaltionkirjasto / Wikimedia Commons

 

Madagaskarin ruttokausi on vasta alussa, mutta siitä vaikuttaa tulevan erityisen tuhoisa.

Kyllä, Madagaskarilla on vuotuinen ruttokausi paikallisen kevään alkaessa. Rottapopulaatiot ovat kasvaneet suurimmilleen elokuun aikana, jolloin on sadonkorjuun aika. Tämän jälkeen rottien ruoka-apajat pienenevät, populaatiot romahtavat ja rotat kirppuineen siirtyvät lähemmäksi ihmisasutuksia. Tyypillisenä vuotena tartunnan saa jokunen sata ihmistä ja kuolleita on kymmeniä. Madagaskar vastaa noin kolmanneksesta kaikista maailman ruttotartunnoista.

Madagaskarilla esiintyy tyypillisesti paiseruttoa: muutaman päivän ruttobakteeri Yersinia pestikselle altistumisen jälkeen potilaalle tulee yleisoireina kuumetta, päänsärkyä ja oksentelua. Paiserutto on saanut nimensä siitä, että seuraavaksi lähinnä ruton tartuntakohtaa sijaitsevat imusolmukkeet turpoavat. Tyypillinen tartuttaja on kirppu, joka puolestaan on saanut ruttobakteerin mustarotalta. Kuten aiemmin kirjoitin, muista mustarotista poiketen madagaskarilaiset mustarotat ovat melko sietokykysiä ruttoa kohtaan ja siksi hyviä ruton levittäjiä.

Paiserutto ei kuitenkaan leviä tehokkaasti, sillä se vaatii pääsääntöisesti välittäjäkseen kirpun. Madagaskarin tämän vuoden rutto on kuitenkin suurimmaksi osin keuhkoruttoa. Keuhkorutto on sinänsä sama tauti kuin paiserutto, sen paikka on vain eri. Se, että rutto päätyy keuhkoihin, tarkoittaa kahta asiaa: se tappaa tehokkaammin kuin paiserutto ja se voi levitä pisaratartuntana.

Keuhkoruttoepidemian käynnistyminen tarkoittaa, että rutto alkaa levitä ihmisten välillä pisaratartuntana ilman tarvetta kirppuihin. Keuhkorutto tappaa ilman hoitoa lähes aina muutamassa päivässä. Antibiooteilla hoidettunakin kuolleisuus on merkittävä. Tähän mennessä tartunnan on saanut 387, joista 45 on kuollut. Tapauksista 210 on viime viikolta.

Keuhkoruttoepidemiat voivat käynnistyä kahdella tavoin: joko paiseruttotartunta muuntuu keuhkorutoksi, jos ruttobakteerit päätyvät tartunnan saaneella keuhkoihin, tai ruttobakteerit pääsevät tartunnan saajan keuhkoihin muilla tavoin. Jälkimmäisestä esimerkkinä on yhdysvaltalainen biologi Erik York, joka kuoli keuhkoruttoon tehtyään ruumiinavauksen ruttoon kuoleelle puumalle.

Madagaskarilaiseen kulttuuriin liittyy läheisesti ruttoon altistava perinne: famadihana. Juhlaseremoniassa kuolleet sukulaiset tuodaan ulos perhehaudoista ja heidän käärinliinansa vaihdetaan tuoreisiin kankaisiin. Ruttoon kuolleet madagaskarilaiset haudataan joukkohautoihin, jotta famadihanaa ei järjestettäisi, ja tämän takia viranomaisille ei välttämättä kerrota ruttotapauksista ja ruumiita saatetaan varastaa ennen hautausta.

 

Madagaskarin tämänvuotisen ruttoepidemian alkujuuret tunnetaan WHO:n mukaan hyvin. Ensimmäinen tartunnansaaja matkusti oirehtivana Ankazoben alueelta Tamataveen, maan pääkaupungin Antananarivon kautta, ja kuoli matkalla.

Paiserutto esiintyy Madagaskarilla yleensä maaseudulla ja paikoissa joissa on huono hygienia, kuten vankiloissa. Nyt keuhkoruttoa tartuttava ihminen oli kulkenut kaupungista toiseen. Paikalliset terveysviranomaiset onnistuivat kartoittamaan ensimmäisen uhrin kontakteja kolmanteen asteeseen asti, mutta tämän jälkeen ”keuhkoruttotapauksia, ilman selkeää yhteyttä alkuperäiseen tartunnan kohteeseen, on havaittu ympäri maata, mukaan lukien isoissa kaupungeissa ja alueikka, joilla rutto ei yleensä esiinny”.

Tätä tilannetta kutsutaan taudin hallitsemattomaksi leviämiseksi. Pelottavinta on, että eniten tapauksia on Antananarivossa, maan pääkaupungissa, jossa asuu hyvin tiiviisti yli kaksi miljoonaa ihmistä.

Ehkäpä juuri koska rutto on vuotuinen vieras, Madasgaskarin hallinto toimi hitaasti. Nyt se on kuitenkin kieltänyt suuret joukkotapahtumat, kuten konsertit ja urheilukisat sekä sulkenut koulut tartunta-alueilla. Maailman terveysjärjestö on toimittanut maahan reilu miljoona antibioottiannosta. Paikalliset ihmiset panikoivat, koska hengityssuojaimet ovat loppuneet paikallisista apteekeista.

Rutto ei ole kuitenkaan vääjämätön. Se saapui Madagaskarille vasta 1898 ja 1930-luvulla rutto o melkein hävitettiin. 1990-luvulta lähtien se on kuitenkin tehnyt paluuta ja vuoden 2009 vallankumouksen jälkeen keuhkoruton osuus on hitaasti noussut. Ruton uudessa tulossa huolestuu ennen kaikkea kolminkertainen sietokyky: mustarottien sietokyvyn lisäksi kirput sietävät paremmin hyönteismyrkkyjä ja rutosta on noussut esiin antibioottiresistenttejä kantoja. 

Jos emme halua kiusaksemme superruttoa, kansainvälisen yhteisön pitää tehdä parhaansa Madagaskarin ruton tuhoamiseksi.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014