Mustarotta Lontoon eläintarhassa. Kuva: Liftarn / Wikimedia Commons

Mustarotta on loistava esimerkki siitä, miten vieraslajit voivat muuttaa eliöyhteisöjä monin eri tavoin. Mustarotta on maailman kuuluisimpia vieraslajeja. Se on kulkenut ihmisen seurana ympäri maailmaa. Alun perin mustarotta asui troppisessa Aasiassa, mutta levisi Lähi-Idän kautta Eurooppaan ajanlaskun alun tienoilla ja myöhemmin kulki eurooppalaisten kyydissä ympäri maailman.

Suomessakin mustarotta oli tavanomainen ihmisten seuralainen, mutta viime vuosisadan aikana se kuoli Suomesta sukupuuttoon, nähtävästi isorotan syrjäyttämänä. Mustarotta on tyypillisesti lämpimämpien alueiden rotta, kun taasen isorotta on yleisempi lauhkeassa ilmastossa ja kaupunkialueilla.

Mustarotta on monin tavoin haitallinen vieraslaji. Se tuhoaa viljelyskasvien satoja, sekä suoraan pellolta että viljasiiloista. Se on monilla alueilla, muun muassa Uudessa-Seelannissa tappanut monia kotoperäisiä lajeja. Tämän blogin ensisijainen kiinnostus on kuitenkin loiset – enkä niistä ole pitkään aikaan kirjoittanutkaan.

 

Mustarotta on omaa luokkaansa tautien levittäjänä: ne kuljettavat mukanaan monia taudinaiheuttajia uusille alueille. Olen aiemmin kirjoittanut muun muassa rutosta. Rotat levittävät tauteja tehokkaasti uusissa elinympäristöissään, sillä niiden verenkierrossa on yleensä huomattavasti suurempi määrä taudinaiheuttajia kuin muissa tautien vaivaamissa lajeissa. Mustarotat myös tyypillisesti keräävät itseensä helposti uuden asuinalueensa loisiston.

Niinpä mustarotat ovat ongelmallinen vieraslaji myös epäsuorasti loisten takia, ainakin kolmella eri tavalla: mustarotta kuljettaa uusia taudinaiheuttajia alueelle, mustarotat kuljettavat taudinaiheuttajia eri elinympäristöjen välillä ja mustarotta tehostaa paikallisten lajien leviämistä.

Ensimmäinen kohta on helppo ymmärtää. Euroopassa ei ollut ruttoa, mutta mustarotta toi ruton Eurooppaan. Samoin mustarotta on kuljettanut suolistomatoja ja mikrobeja ympäri maailman.

Toinen kohta on hieman monimutkaisempi. Siinä missä paikalliset lajit voivat olla hyvin erikoistuneita tiettyyn elinympäristöön, mustarotta ei ole niin nirso. Otetaan esimerkki: laji, joka on erikoistunut asumaan nuoressa metsässä, ei kohtaa lajia, joka on parhaiten sopeutunut vanhassa metsässä. Tällöin näiden kahden lajin loisetkaan eivät välttämättä kohtaa, eivätkä siirry lajista toiseen. Sen sijaan, jos rotta asuu molemmissakin elinympäristöissä, se voi kuljettaa loisen nuoresta metsästä vanhaan metsään.

Mustarotta on erityisen hyvin erikoistunut elämään ihmisen seuralaisena, joten oikeastaan se voi kuljettaa ihmisen ja lehmän loisen nuoreen metsään ja vanhaan metsään. Madagaskarilla ei ole juuri ole eläimiä, jotka voisivat elää ihmisen läheisenä seuralaisena. Mustarotta on tällainen laji, ja se voi seikkailla myös joitain kilometrejä metsän puolelle. Näin ollen mustarotta toimii tautien siltana elinympäristöstä toiseen.

Kolmas kohta on mielenkiintoisin: loisten määrää ja leviämistä missä tahansa ympäristössä rajoittaa tietenkin isäntien määrä. Entä jos rotta on kotoperäiselle loiselle sopiva isäntä, ja rottien määrän lisääntyminen ei johda kotoperäisen lajin yksilömäärän vähenemiseen? Silloin kotoperäisen loisen mahdollisten isäntien tiheys elinympäristössä kasvaa, joka johtaa loisen parempaan leviämiseen ja siten loismäärien kasvuun. Tämä voi puolestaan epäsuorasti johtaa kotoperäisen isäntälajin heikompaan selviytyvyyteen ja lisääntymiseen.

Välttämättähän näin ei ole – uuden lajin voi myös kuvitella vähentävän loispainetta kotoperäisiltä lajeilta. Tätä kutsutaan nimellä dilution effect, laimennusilmiö. Tästä tyypillinen – tosin kiistelty – esimerkki on Borrelia-bakteeri Pohjois-Amerikassa. Punkin pitää syödä kolme veriateriaa isäntälajissaan, jotta se voi kasvaa nymfistä aikuiseksi. Borrelia-bakteeri käyttää tätä veriateriaa hyödykseen ja se tarttuu punkeista isäntälajiinsa ja toisinpäin veriaterian yhteydessä.

Borrelia menestyy eri tavoin eri isäntälajeissa. Metsäpeurahiiru on sille soveltuvin isäntä. Punkki voi kuitenkin purra muitakin isäntälajeja, jotka ovat huonompia isäntiä punkille – joissain näistä Borrelia ei edes pysty lisääntymään. Niinpä Borrelian menestys on kiinni siitä, minkälainen isäntälajisto on tarjolla: jos alueella on lähinnä metsäpeurahiiruja, Borrelia voi hyvin. Jos alueella liikkuu paljon maaoravia ja peuroja, Borrelian määrä vähenee.

Niinpä, jos mustarotta alkaa yleistyä uudella asuinalueellaan ja se kerää itseensä kotoperäisiä loisia, jotka eivät kuitenkaan lisäänny siinä yhtä hyvin kuin kotoperäisissä isäntälajeissa, se saattaa itse asiassa vähentää loistaakkaa kotoperäisissä lajeissa! Tähän mennessä tosin suurimmassa osassa tutkituista tapauksista on tapahtunut juuri päinvastoin.

 

Vieraslajien kanssa pitää siis olla tarkkana: ekologiset vuorovaikutukset ovat monimutkaisia ja vieraslajin vaikutus niihin riippuu alueesta toiseen.

Kommentit (3)

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä9118

Eikös tuon voi ajatella niinkin, että mustarotta on siunaus.

Nopeuttaa erilaisten sairauksien leviämistä ja samalla nopeutuu ja monipuolistuu myös muiden lajien tautien kestokyvyn kehittyminen.

Esimerkkejähän löytyy. Pahin on Amerikka. Eurooppalaisten tuomat "uudet taudit" melkein tappoivat koko alkuperäisväestön. Olihan heitin paateissa tietenkin rotatkin mukana.

Sinänsä mielenkiintoinen kysymys. Onko rotan levittämä lois- tautikuormitus sopivan hidas, että muut lajit ehtivät kehittää vastuskykyä.

Kasvisruoka22

On jopa spekuloitu, että "mustasurma" Euroopassa aikoinaan olisi peräisin rotilta. Tietenkään uskalla tätäkään asiaa mennä vannomaan...

Ja mitä tulee sitten rottien ja ihmisten yhteiseloon, niin ellen väärin muista, niin rotta kykenee jossain määrin jopa lukemaan ihmisen tunnetiloja ja toimimaan sen mukaan. Jos tällainen pitää paikkaansa, niin jonkinlaista yksipuolista "ko"evoluutiota on silloin tapahtunut.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Helsingin ja Zürichin yliopistoissa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014