Maaliskuussa 2014 tutkijat kertoivat löytäneensä gravitaatioaaltoja. Vuotta myöhemmin oli selvää, etteivät olleet löytäneet. Kuva: Caltech.

 

Tutkija kertoo tutkimustuloksistaan ensin televisiossa ja vasta seuraavana päivänä julkaisee tutkimuksensa. Ensimmäinen kysymys on tietenkin, miksi julkisuus on tutkijalle tärkeämpää kuin tiede.

Tieteen keskeinen piirre on, että tieteellinen tieto syntyy tiedeyhteisön keskustelun kautta. Yksittäisiä tutkimuksia arvioidaan kriittisesti. Muut tutkijat tutkailevat tutkimusmenetelmiä, kerättyä aineistoa ja johtopäätösten järkevyyttä. Näiden tutkimusten kokonaisuudesta sitten syntyy tieteellinen tieto, joka on luonteeltaan alati tarkentuvaa.

Jos tutkija markkinoi ensin tuloksiaan ja vasta toissijaisesti altistaa ajatuksensa vertaisarvioinnille, kyse on enemmänkin itsemarkkinoinnista kuin tieteestä. Tälle on englanninkielinen termikin: science by press conference, tiedettä tiedotustilaisuudella. Jos nimi vaikuttaa herjaavalta, sen syynä on se, että siksi se on tarkoitettukin.

 

Tämä viikko on ollut hedelmällinen tiedotustilaisuustieteen viikko. Koulut ovat alkaneet ympäri Suomea, joten viestintäihmiset eivät ole tietenkään voineet välttää puskemasta esille peruskouluaiheista viestintää, kevyin rahkein.

Ensin Oma Linja –hanke, joka on uuden strategisen tutkimuksen ohjelman rahoittama tutkimushanke, järjesti eilen päivän pituisen mediashow’n Ylen kanavilla. Uutisoinnin pohjalla oli päivää myöhemmin julkaistu  Jouni Välijärven selvitys (pdf). 17-sivuinen teksti on nimetty häveliäästi ”aineistoksi”, koska tutkimukseksi siitä ei riittäisi – tekstistä puuttuu niin tieteellinen konteksti kuin menetelmällinen itsetutkiskelukin.  

Lukukeskus puolestaan teki tiedettä tiedottamalla tutkimuksesta, jonka tulokset kertovat, että lapset lukevat mieluummin paperikirjalta kuin sähköiseltä kirjalta, kuten tabletilta. "Viimeistelyvaiheessa oleva tutkimus on määrä julkaista tänä syksynä.", kertoo Helsingin Sanomat.

Tiedotustilaisuustieteen ongelma on selkeä: muut eivät pääse kritisoimaan tutkimusta, joka saa hetkensä julkisuudessa hypen ansiosta. Kun muut tutkijat saavat tutkimuksen kritisoitavaksi, se ei ole enää uutinen. Siinä missä tutkimusyhteisö muodostaa joka tapauksessa mielipiteensä ajan kuluessa, mediassa jää näkyviin vain alkuperäinen tutkijan oma tulkinta oman tutkimuksensa merkityksestä ja johtopäätöksista. Tämä ei ole riskitöntä tutkijallekaan: tutkija itsekin altistaa itsensä naurunalaiseksi, jos kovasti rummutettu tutkimus paljastuukin epäluotettavaksi.

Tiedotustilaisuustiede ei ole uusi ongelma ja se on myöskin hyvin tunnettu ongelma. Se että tutkija lähtee mukaan tämänkaltaiseen show’hun on pakko olla tietoinen valinta.

 

Viime aikojen trendinä on myös ollut tutkimusviestinnän korostuminen. Tutkijoita vaaditaan tekemään viestintäsuunnitelmia ja hakemaan tutkimushankkeelleen näkyvyyttä. Tämä on hyvä asia.

Tiedeviestinnässä pitää kuitenkin muistaa, että kyse on tieteestä, ei myytävästä tuotteesta. Keskeistä on, että viestintä auttaa mahdollisimman hyvän tieteen tuottamisessa. Mahdollisimman hyvä tiede tavoittaa tietoa tarvitsevat ihmiset ja toimii pohjana tulevaisuuden tutkimuksille ja sovellutuksille.

En ole myöskään sitä mieltä, että tutkimuksesta saa puhua vasta kun se on julkaistu vertaisarvioidussa julkaisussa. Päinvastoin, mielestäni tutkimuksesta pitää puhua alusta loppuun, lähtien tutkimussuunnitelmasta ja apurahahakemuksista. Keskeineräisistäkin tutkimuksista pitää puhua entistä enemmän, koska tämä mahdollisesti johtaa parempaan lopputuotteeseen.

 

Avoin tiede on mitä tavoiteltavin vaihtoehto: alustavat tutkimusjulkaisut voidaan julkaista avoimissa arkistoissa, jotta niistä saadaan aikaan mahdollisimman laaja keskustelu. Tutkimusaineisto voidaan julkaista avoimesti, jotta muut voivat tehdä omat johtopäätökset saman aineiston perusteella. Tiedotustilaisuustiede on lähtökohtaisesti avoimen tieteen vastakohta: niin suljettu tiede ettei se ole enää tiedettä lainkaan.

Jouni Välijärvi itse asissa (twitter-lähteiden perusteella) hakee mahdollisimman laajaa keskustelua peruskoulun tulevaisuudesta. Huono alku. Tähän mennessä keskustelua ei ole näkynyt: on näkynyt yhdensuuntaista kriisitietoisuusviestintää.

 

Oma Linja on yksi monista uusista Strategisen tutkimuksen hankkeista. Strategista tutkimusrahoitusta pelättiin etukäteen rutkasti, lähinnä koska tieteen poliittisen ohjauksen pelättiin lisääntyvän. Vaikutelmani on, että rahaa hallinnoiva Suomen Akatemia on onnistunut luomaan – tilanne huomioiden – suhteellisen hyvin toimivan rahoitusjärjestelmän.

Strategisen tutkimuksen tavoitteissa on selkeästi ilmaistu jatkuva koko tutkimusjakson aikainen viestintä, vuorovaikutus ja vaikuttavuuden hakeminen. Tämä on selkeästi kaksiteräinen miekka: jos tutkimushankkeista tulee julkisuuskilpailuja – ”katsokaa, hankkeestamme uutisoitiin näin monessa eri tiedotusvälineessä” – tiede sekä sen seurauksena tieteeseen perustuva päätöksenteko kärsii.

Paras ratkaisu olisi tietoisesti tukea näissä hankkeissa avoimen tieteen periaatteita ja toisaalta aktiivisesti pyrkiä ennemmin moniääniseen ja tutkimusta eteenpäin vievään keskusteluun, eikä pyrkiä vain maksimoimaan uutisartikkelien määrää. Näin pitäisi kaiken tutkimuksen toimia, mutta Strateginen tutkimus voisi uutena rahoituslähteenä ottaa ohjat käsiinsä.

 

Lisäys 9.8.2016, 22.50: Minulle juuri selvisi, että Kaskas Media on Oma Linja -hankkeen viestintäkumppani. Siksi on asianmukaista ilmoittaa, että olen käynyt puhumassa Kaskas Median koulutustilaisuuksissa palkkiota vastaan.

Kommentit (5)

Vierailija

Hei, ihan aiheellinen kirjoitus ja monia tärkeitä näkökulmia. Mutta viestinnän ihmisenä en malta olla huomauttamatta: media on se joka päättää, mikä nousee keskustelunaiheeksi. Ei tiedeyhteisö, eivätkä tiedeviestijät. Sivusta seurattuna minusta näyttää, että OL on onnistunut juuri siinä, mihin suuntaan STN-rahoituksella on tutkimuksen viestintää haluttu viedä. Miksi kritisoida ihmisiä siitä, että tekevät duuninsa ja vieläpä hyvin? Eikö kritiikin pitäisi kohdistua mediaan?

Ainut mikä itseäkin jäi tässä mietityttämään, on että Ylen ennakkopuffaujäsen perusteella aiheesta kiinnostunut odotti uutta tutkimusta. Aiempaa tietoa yhteen kokoava briiffi on ihan eri tuote. Tästäkään en automaattisesti syyttäisi viestintää: median käsittelyssä akateeminen tutkimus, kyselytutkimus, konsulttiselvitys ja lobbariraportti ovat helposti kaikki = tutkimus.

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä206

Vierailija kirjoitti:
Hei, ihan aiheellinen kirjoitus ja monia tärkeitä näkökulmia. Mutta viestinnän ihmisenä en malta olla huomauttamatta: media on se joka päättää, mikä nousee keskustelunaiheeksi. Ei tiedeyhteisö, eivätkä tiedeviestijät. Sivusta seurattuna minusta näyttää, että OL on onnistunut juuri siinä, mihin suuntaan STN-rahoituksella on tutkimuksen viestintää haluttu viedä. Miksi kritisoida ihmisiä siitä, että tekevät duuninsa ja vieläpä hyvin? Eikö kritiikin pitäisi kohdistua mediaan?

Ainut mikä itseäkin jäi tässä mietityttämään, on että Ylen ennakkopuffaujäsen perusteella aiheesta kiinnostunut odotti uutta tutkimusta. Aiempaa tietoa yhteen kokoava briiffi on ihan eri tuote. Tästäkään en automaattisesti syyttäisi viestintää: median käsittelyssä akateeminen tutkimus, kyselytutkimus, konsulttiselvitys ja lobbariraportti ovat helposti kaikki = tutkimus.

It takes two to tango. Kyllähän sitä voisi mediaakin tästä sotkusta syyttää - mutta tässä tutkija(ryhmä) tietoisesti käytti hyväkseen median toimintalogiikkaa saadakseen huomiota. Tämä ei ole normaalia tutkijoiden etiikan mukaista toimintaa.

En epäilekään, etteikö tämä viestintä saavuttanut haluttua lopputulosta. Tuollainen näkyvyys olisi mannaa kenelle tahansa. Kysymys on lähinnä siinä mitä tavoitteita tällä pyritään saavuttamaan ja mitä seurauksia tästä on. Edistääkö tämä peruskoulua koskevan tieteellisen tiedon perillepääsyä? "Keskustelu" ei ole sama asia kuin klikkien määrä nettiuutisissa (vaikka eivät ne tietenkään toisiaan poissulkeviakaan ole).

En myöskään ole varma, onko semantiikka siitä onko kyseessä tutkimus, selvitys, raportti vai infopaketti kovinkaan olennainen asia ja selviääkö viestijä vastuusta pikkunäppärällä sanankäytöllä. Aiempien tutkimusten yhteenvetäminen ja järkevien policy-toimien pohtiminen on aivan yhtä hyvin tiedettä kuin empiirinen tutkimuskin. Tässä tapauksessa selvityksen luonne selvisi heti, kun selvitystä pääsi oikeasti katsomaan eli päivää viestinnän vyörytyksen alkamisen jälkeen.

Vierailija

Excuse me, mutta minulle jäi edelleen epäselväksi, että mikä oli ongelma. Vaikea välttyä vaikutelmalta, että väärin viestitty, kun sai paljon huomiota.

Jos jonkun mielestä on helppoa saada YLE tekemään iso, monikanavainen uutisjuttu omasta alkavasta hankkeestasi, joita tässä maassa muuten riittää, niin siitä vain tekemään perässä. Media tekee päätöksensä itsenäisesti ja journalistisin perustein.

STN-hankkeissa viestintää tyypillisesti hoitavat viestinnän ammattilaiset. Sehän on vain hyvä asia, tutkimusviestintä kaipaa uusia keinoja. Toki uskottava lopputulos edellyttää, että yhteistyö on tiivistä tutkijoiden ja viestijöiden välillä.

Ja edelleen, tässä nimenomaisessa tapauksessa on koottu yhteen jo tehtyä tutkimusta ja koottu tuloksista selkeitä politiikkasuosituksia. Tieto ei kulu käytössä, eikä mikään tutkimus varmasti ole loppuun koluttua.

Eikö siis kaikin puolin ole toimittu juuri niin kuin STN-ohjauksella tavoitteisiin kuuluu? Mitä pahaa on siinä, että tutkimusmaailman ymmärrys median toimintalogiikasta kasvaa?

Tai sitten en vaan ymmärrä tutkimusta.

Vierailija

Tarkennan vielä yllä olevaa kommenttia kahdella huomiolla:

1) Oma linjan avauksesta on Ylen ison uutisoinnin ohella uutisoinut moni muukin media. Päivän Hesarissa on siitä iso juttu. Tämä siitä huolimatta, että Ylellä oli kaikesta päätellen ollut pääsy aineistoon ensin.

17-sivuinen PDF vetää yhteen arvostetun tutkijan vuosikausien työn tuloksen, antaa tämän perusteella selkeitä ehdotuksia, miten peruskoulua voisi kehittää, ja kaikki tämä on vieläpä viestinnällisesti paketoitu helposti omaksuttavaan muotoon.

Miten tämä sinusta EI edistä peruskoulua koskevan tieteellisen tiedon käyttöä?

2) Ymmärrän hyvin kirjoituksesi argumentin siitä, että tiede ei etene klikkijulkisuuden vaan avoimen vertaisarvioinnin kautta. Mutta mielestäni juuri tämä STN-hanke ei ole sopiva esimerkki nostamastasi ongelmasta. Kyse ei ollut uuden tutkimustiedon julkaisemisesta. Toki, juuri kuten sanoit, tätä ei voinut tietää ennen varsinaista julkaisua.

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä206

Vierailija kirjoitti:
Tarkennan vielä yllä olevaa kommenttia kahdella huomiolla:

1) Oma linjan avauksesta on Ylen ison uutisoinnin ohella uutisoinut moni muukin media. Päivän Hesarissa on siitä iso juttu. Tämä siitä huolimatta, että Ylellä oli kaikesta päätellen ollut pääsy aineistoon ensin.

17-sivuinen PDF vetää yhteen arvostetun tutkijan vuosikausien työn tuloksen, antaa tämän perusteella selkeitä ehdotuksia, miten peruskoulua voisi kehittää, ja kaikki tämä on vieläpä viestinnällisesti paketoitu helposti omaksuttavaan muotoon.

Miten tämä sinusta EI edistä peruskoulua koskevan tieteellisen tiedon käyttöä?

2) Ymmärrän hyvin kirjoituksesi argumentin siitä, että tiede ei etene klikkijulkisuuden vaan avoimen vertaisarvioinnin kautta. Mutta mielestäni juuri tämä STN-hanke ei ole sopiva esimerkki nostamastasi ongelmasta. Kyse ei ollut uuden tutkimustiedon julkaisemisesta. Toki, juuri kuten sanoit, tätä ei voinut tietää ennen varsinaista julkaisua.

Tiede ei ole julkaisuuskilpailu, siksi mikä tahansa julkisuus ei ole hyvää julkisuutta tieteen prosessin näkökulmasta. Kyllä, tieteeseen kuuluva keskustelu vaatii huomion herättämistä ja tiedottamista, jotta muut huomaavat tutkijan uudet tulokset, johtopäätökset ja osallistumiset julkiseen keskusteluun.

Tiedotustilaisuustieteen ongelma on, ettei tilaa tälle keskustelulle ole. Jos tutkija sanoo, että "data kertoo että...", mutta ei osoita mihin dataan hänen johtopäätöksensä perustuu, keskustelua ei voi syntyä. Tai, voi tietenkin syntyä, esimerkiksi uutisjuttuja, joissa jonkin lukion rehtori vastaa, että kyllä nyt tuntuu vähän siltä, että tämä väite voi olla liioiteltu. Mutta edistääkö tämä erityisesti tieteellisen tiedon käyttöä vai fiilispohjaista lässytystä - jota peruskoulukeskustelussa mielestäni on jo ihan hyvin ilman STN-hankkeitakin?

(Tätä ei pidä pitää minkäänlaisena sidosryhmien, kuten opettajien, roolin dissaamista julkisessa keskustelussa. Lähinnä, nämä sidosryhmät pitää tuoda systemaattisemmin keskustelun piiriin. Jota sitäkään tässä ei tapahtunut - mutta se on onkin sitten jo kokonaan oma aiheensa.)

Kuten mainitsin, jos tutkija julkaise tekstin, pidän lähinnä semantiikkana, että kutsutaanko sitä tutkimukseksi, selvitykseksi tai datapaketiksi. (Loogisesti ottaen tutkija varmaanki tekee tutkimusta.) Jo julkaistun tutkimuksenkin vetäminen yhteen on tutkimusta ja voi synnyttää uutta tutkimustietoa. Politiikkatoimien muotoilua aiemman tutkimuksen perusteella on myös tutkimusta. Tietenkin tietyt formaatit antavat enemmän vapausasteita kuin toiset formaatit, mutta tutkijan työn väheksyminen väittämällä, että jotkut niistä eivät ansaitse samanlaista keskustelua on omituista.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014