Kuva: www.elbpresse.de / Wikimedia Commons

 

Hallitus tuntuu olleen viime aikoina sangen harhainen pyrkimyksissään kehittää suomalaista tutkimusta ja innovaatiopolitiikkaa.

Ei rahoituksen määrässä sinällään mitään – ymmärrän, että tutkimusrahoituksen ja esimerkiksi yliopistoille annettavan rahoituksen määrä on poliittinen valinta. Joidenkin mielestä yliopistot tarvitsevat enemmän rahaa ja toisten mielestä muut kohteen tarvitsevat ennemmin rahoitusta, ja äänestäjien valitsemat ihmiset sitten päättävät miten paljon ja keneltä rahaa kerätään veroin ja miten se rahamäärä sitten jaetaan.

Harhaisuus tulee lähinnä siitä, että samaan aikaan vähennetään rahoitusta ja väitetään, että tästä voi syntyä enemmän uutta ja hienoa.

Kun yliopistosta potkitaan pois hallintohenkilökuntaa, se tarkoittaa sitä, että opettajilla ja tutkijoilla kuluu enemmän aikaa hallintotyöhön. (Tästä olen kirjoittanut jo aiemmin: jos hallinnosta halutaan säästää, pitäisi vähentää hallintobyrokratiaa eikä hallintohenkilökuntaa.)

Kun ”rahoituksen painopistettä siirretään ulkoiseen rahoitukseen”, (eli halutaan, että tutkijat keräävät enemmän rahaa yrityksiltä ja säätiöiltä), se tarkoittaa, että tutkijat joutuvat käyttämään enemmän aikaa apurahojen hakemiseen.

Enemmän aikaa ei tarkoita vain enemmän hakemusten kirjoittamista, vaan myös enemmän työtä tarjolla olevien rahoituskanavien etsimiseen.

Uusin rahoituksen vähenemisen uhri on Aurora-rahoitustietokanta. Aurora on kartoittanut ja listannut mahdollisia ulkoisia rahoituslähteitä tutkijoille ja opiskelijoille, eli käytännössä kaikki kotimaiset tiedettä rahoittavat säätiöt ja rahastot, sekä merkittävän määrän ulkomaisia rahoittajia. Nyt tietokanta ollaan lopettamassa – juuri kun ulkoisen rahoituksen merkitys on kasvamassa. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että tutkijoiden aikaa kuluu yhä enemmän rahoituslähteiden etsimiseen.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että tasapuolinen ja kaikille avoin tietolähde lopettaa toimintansa. Tällä on tietenkin myös omat vaikutuksensa: ne tutkijat, jotka tietävät mistä hakea, saavat etumatkaa.  Tiedemaailmassa raha tulee rahan luo. Tutkijat, jotka ovat menestyneitä rahoituksen kerääjiä, saavat usein lisää rahaa. Avoimen tietokannan katoaminen tekee tutkimuksen aloittamisesta vaikeampaa, ja nuoret tutkijat joutuvat eriarvoiseen asemaan sen suhteen kuinka paljon tietoa ylipäänsä heidän ohjaajansa omaavat rahoituslähteistä.

Jäämme odottamaan, miten kotimaisen rahoituksen väheneminen vaikuttaa mahdollisuuksiin saada rahaa kansainvälisistä lähteistä. En laittaisi rahaa peliin sen puolesta, että mahdollisuudet paranisivat.

Kommentit (2)

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä15171

Eikös rahoituksen vähentäminen johda hallintobyrokratian vähentämiseen, ainakin painetta tulee lisää?

Kuten kirjoitin aiemmin, julkisen rahoituksen on syytä seurata suhdanteita. Olisi vaan pitänyt leikata jo aikaa sitten suhdanteita ennakoiden. Nyt kun ollaan mahdollisen taloudellisen nousuvaiheen alussa, pitäisi olla mieluummin lisäämässä rahoitusta tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja hallinnollisen tervehdyttämisen pitäisi olla jo takana.

Ongelmallista demokratiassa on, että sen aaltoliikkeet tulevat auttamatta myöhässä päätöksenteon hitauden vuoksi. useissa julkisissa rahoitusmekanismeissa tulisikin pyrkiä automaatteihin, jotka reagoivat suhdanteiden tunnuslukuihin ketterästi ilman eri päätöstä. Se mitä tunnareita seurataan ja kuinka rahoitus elää, voisi olla lainsäätäjien tehtävä määrittää ja aika ajoin korjata, jos korjattavaa yhteisesti havaitaan - ja tietysti koulutuslaitosten määrä ja laatu, nehän on lakiin kirjattava kuten esim. yliopistolaissa on.

Kärkihankkeet ovat oikea tapa tehdä politiikkaa sillä rahoituksella, joka automaattien jälkeen olisi käytettävissä.

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

3779

Voi olla, että ymmärrän koko asian väärin, mutta kun laskeskelin, että jos tuhat yliopistolaista antaisi 500 euroa kuukaudessa bruttopalkastaan yhteiskunnalle eikä ketään potkittaisi pois, yhteiskunta hyötyisi rahallisesti ainakin saman verran  kuin pitämällä palkat ennallaan ja potkimalla sata yliopistolaista pois.

Kauan sitten Helsingin Sanomien mielipideosastossa joku kannatti samantapaista ratkaisua.

Arvelen, että jonkin verran heikentynyt rahatilanne ei monenkaan kohdalla oleellisesti laskisi  syvää tieteellistä tutkimusmotivaatiota. 

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014