Eräänä päivänä työhuoneelleni CERNiin soitti henkilö, joka kertoi rakentaneensa fuusioreaktorin kellarissaan. Hän halusi puhua asiasta jollekulle CERNissä, mutta ei ollut varma, kehen ottaa yhteyttä.

Tästä on pari vuotta. Puheluita tulee harvoin, mutta on tavallista saada sähköpostia (toisinaan myös kirjeitä) tiedeyhteisön ulkopuolisilta henkilöiltä, jotka ovat mielestään yhdistäneet kvanttimekaniikan ja gravitaation, kumonneet suhteellisuusteorian ja niin edespäin. Ehdotuksia yhdistää se, että niiden esittäjät eivät lainkaan tunne niitä teorioita, joita he kuvittelevat olevansa kumoamassa tai kehittämässä eteenpäin.

Aluksi tällaisesta roskapostista jaksoi olla huvittunut, nykyään viestit deletoi saman tien. Mutta nyt kun ajattelen asiaa, niin ehkäpä nämä marginaaliset yhteydenotot kertovat jotain fysiikan kuvasta yleisemmin.

Luulen, että puolijohdefysiikkaa tai muita käytännönläheisempiä aloja tutkivat fyysikot eivät saa samanlaista postia. Hiukkasfysiikkaa ja kosmologiaa pidetään perimmäisten totuuksien äärellä olevana alana. Tämä lienee osasyy siihen, että ihmiset saattavat kokea hiukkasfysiikan ja kosmologian ongelmien pohtimisen mielekkääksi, toisin kuin vaikkapa elektronien käytöksen suprajohteissa.

Käsitys (joidenkin) hiukkasfysiikan ja kosmologian kysymysten syvällisyydestä on paikkansapitävä. Mutta siihen joskus liittyy virheellinen kuva siitä, että perustavanlaatuisten fysiikan kysymysten äärellä työskentelevät ihmiset ovat itse syvällisiä, ja ratkaisevat ongelmia pohtimalla kirkkaalla neroudellaan.

Fysiikan tutkiminen ei perustu poikkeukselliseen henkilökohtaiseen älykkyyteen, vaan kehittyneiden matemaattisten menetelmien soveltamiseen valmiissa viitekehyksessä. Tutkimus etenee askel kerrallaan, ja läpimurrot perustuvat tunnettujen asioiden uudenlaiseen yhdistämiseen ja ymmärtämiseen. Matemaattisia menetelmiä tuntemattomalle fyysikoiden saavutukset saattavat tuntua ihmeellisiltä, koska on vaikea hahmottaa lopputulokseen johtanutta prosessia, ja on helppo laittaa kaikki puhtaan älyn piikkiin. Esimerkiksi ohjelmoijat tarvitsevat myös erikoistunutta osaamista, mutta koska heidän ei katsota tuottavan tietoa perimmäisistä asioista, ei ohjelmointiin taida liittyä samanlaista hohtoa kuin fysiikkaan. (Syvällisinä pidetyt matemaatikot saavat kyllä osansa roskapostista.)

Paradoksaalisesti tämä nerousharha on omiaan houkuttelemaan käymään itse käsiksi fysiikan peruskysymyksiin. Jos fysiikan tutkimiseen ei tarvita muuta kuin älykkyyttä, niin miksipä ei itse kukin voisi pohtia asioita ja vaikkapa ratkaista pimeän energian ongelman tuosta noin? Fysiikan saavutukset vaikuttavat samaan aikaan korostetun hohdokkailta ja harhaisen helposti saavutettavilta. Todellisuudessa tuntematta tarvittavia matemaattisia menetelmiä ja fysiikan aiempia saavutuksia ei voi saavuttaa mitään edistystä fysiikassa. Ilman erikoistuntemusta ei pysty edes muotoilemaan oikeita kysymyksiä, sen enempää kuin voi ryhtyä keskusteluun kielellä, jota ei tunne.

Asian voi ilmaista myös niin, että fysiikan tutkimukseen osallistuminen on todellisuudessa helpompaa kuin yllä mainittu harha antaa ymmärtää. Perustaltaan tilanne ei ole juuri erilainen kuin auton kunnossapidossa tai rakentamisessa. Jos ei tiedä autojen tekniikasta mitään, on mahdotonta tarjota neuvoja ammattilaiselle, tai keksiä yksin säkenöivällä älykkyydellään, miten moottorin toimintaa parannetaan. Mutta vaadittavien tietojen hankkiminen ei edellytä poikkeuksellisia kykyjä. Kenestä tahansa, joka käyttää tarvittavat 5-10 vuotta tarpeellisten menetelmien omaksumiseen, voi tulla hiukkasfyysikko tai kosmologi.

Kommentit (30)

Kiitos tästä

Tätä tarvittiin.

Muistan joskus jostain lukeneeni, että keskiarvo äo maisterilla on n . 110 ja tohtorilla n. 125. Älykästä sakkia siis, mutta mensan portteja ei tarvitse kolkutella.

Luulen että juuri mainitsemasi nerousharha estää ihmisiä monesti ymmärtämästä tieteen perusluonnetta ja saattaa myös ruokkia tiedevastaisuutta. Tiede nähdään yhteiskunnan älykkäimpien ihmisten viisasteluna, vaikka se kumminkin on lopulta "vain" lukemattomien ammatti-ihmisten suurella vaivalla keräämää tietoa ja sen tulkintaa. Kun tiede nähdään nerojen hupina, on myös helppo naureskella, kuinka mukaviisaat tiedemiehet jatkuvasti muuttavat mielipiteitään ollessaan "taas väärässä". Tässä helposti unohtuu, että siellähän on ihan tavallisia ihmisiä hoitamassa jatkuvasti etenevää prosessia ja oppimassa uutta.

tavis

On hyvä lukea tekstiäsi Syksy nykyisenlaisessa kilpailuyhteiskunnassa, jossa muodostuu ainakin näin lukiolaisen silmin jako älläpoikiin ja -tyttöihin ja niihin kehnompiin. Tässä Tiede -lehtdessä on myös ollut asiaa vastaavanlaisesta "intohimosta se lähtee" näkökulmasta tutkimukseen ja nerouteen. Media rakastaa Tuomas Lukan kaltaisia lapsineroja, eikä ihme, mieshän sai kolmen vuoden stipendin Harvardiin etc. Itse harkitsen vakavasti Helsinkiä opiskelupaikkakuntana, onhan siellä HIP, Suomen kenties parhaiten tunnettu yksittäinen tutkimusinstituutti/laitos. Sinne pääseminen olisi mahtavaa. Ennakkoluulot romukoppaan - näkeepähän miten monimutkaista se tieteentekeminen on, jos ei muuta.

P.S. Kosmologiasta olen saanut sen kuvan, että se jos mikä on nerojen touhuja ainakin jos on Stephen Hawkingista kertoviin teksteihin uskominen. Ota näistä legendoista ja singulariteeteista nyt selvää.

Syksy

tavis:

Onnea Helsingin yliopistoon pyrkimiselle ja fysiikan opinnoille, jos ne valitset. Fysiikan laitos ja HIP ovat (ainakin kosmologiassa) maailmanlaajuisestikin hyvätasoisia paikkoja.

Oma kokemukseni oli, että fysiikan opiskelu on melkeinpä vaativampaa kuin tutkimus, pitää omaksua niin paljon uusia käsitteitä ja taitoja. (Tutkimuksessa toisaalta pitää osata muotoilla kysymyksiä itse paljon enemmän kuin opinnoissa.)

Hawkingiin liittyvä henkilömyytti onkin aihe sinänsä, siitä ehkä joskus myöhemmin lisää.

jartsa

En usko että tiedät mihin fysiikan edistyminen perustuu.

Neroilla saattaa olla jokin rooli asiassa.

Jos kysyttäisiin neroilta ja taviksilta fysiikan alalla, että ketkä
varsinaisesti ovat vastuusa fysiikan edistymisestä, niin vastaukset
saattaisivat olla aivan erilaiset.

Niin että mistäs sen totuuden sitten tietää.

Petrus Pennanen

Syksy, siellä CERNissä saattaa tuntua siltä että kaikki pystyvät fyysikoiksi jos riittävästi opiskelevat. Tälläisissä eristyneissä ympyröissä pyöriessä saa helposti sen kuvan, että kaikki ovat yhtä älykkäitä. Ilmiö on älykkyystutkijoille tuttu.

Valitettavasti väitteelläsi ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Teoreettiseksi fyysikoksi pääseminen nimenomaan edellyttää poikkeuksellista (tyyliin yksi tuhannesta) ÄO:ta ja matemaattista lahjakkuutta.

Ei ole sattumaa, että kanssani teoreettisesta fysiikasta väitelleillä olivat koulun keskiarvot lähes aina luokkaa 9.5 - 10. ÄO ei tietenkään ole suorassa yhteydessä kouluarvosanoihin, mutta jos laaja matematiikka ei lukiossa yrityksestä huolimatta mene helposti nappiin, on matemaatikon tai teoreettisen fysiikan tutkijan uraa varsin turha yrittää. Matemaattinen lahjakkuus on geneettistä eikä sitä voi opiskelulla hankkia - tietysti opiskelua tarvitaan runsaasti lahjakkuuden päälle, että tutkimusta voisi tehdä.

Ja teille Mensan rajoja pohtiville, Mensa käyttää 24 pisteen standardipoikkeamaa joten vertailut muiden testien 15 pisteen poikkeamiin eivät ihan niin suoraan mene.

Kaikkien alojen maisterit ja tohtorit eivät suinkaan ole yhtä älykkäitä. Tutkimusten mukaan fysiikan tohtorit ovat keskimäärin selvästi älykkäämpiä kuin esim. humanististen aineiden tohtorit. Fyysikot ovat ilmeisesti matemaatikkojen kanssa kaikkein älykkäin akateeminen ryhmä, eikä ihme koska teoreettinen fysiikka on selvästi vaikeampaa kuin muut luonnontieteen alatkin.

Itse en ole missään testeissä käynyt eikä voisi vähempää kiinnostaa, mutta oikaisin nyt tässä hieman näitä "kaikki ovat yhtä älykkäitä" -harhaluuloja jotka ovat akateemisessa maailmassa aika yleisiä. Ihmisillä on erilaiset geneettiset edellytykset jotka vaikuttavat suoraan uravalinnan mahdollisuuksiin.

T.Petrus

Kummari

Köh :-)
Mielestäni tarvitaan kuitenkin tiettyä suuntautuneisuutta matematiikkaan (ja sitä kautta fysiikkaan), jos aikoo menestyä perusopinnoissaan. Sisäänpääsy on helppoa, ulospääsy vaativaa. Itse ihmiset fyssalla ja HIPissä ovat ihan tavallisia ihmisiä, sitä ei ainakaan tarvitse pelätä, tai ei ainakaan enempää kuin mitään muutakaan opiskelu- tai työpaikkaa.
Syksylle terkkuja Mafiasta.

Syksy

Petrus:

En väittänyt, että kaikki olisivat yhtä älykkäitä. (En tunne älykkyystestejä enkä tiedä, mitä älykkyysosamäärä mittaa, joten en kommentoi sitä.)

Olen sitä mieltä, että kuka tahansa joka selviää fysiikan opinnoista voi toimia tutkijana. En tarkoita, että kaikki pärjäisivät fysiikan opinnoissa, ainoastaan että se ei vaadi erikoislaatuista älykkyyttä. (Ilmaisin kyllä itseäni epäselvästi.)

Fysiikan opintoihin tarvitaan kykyä omaksua tiettyjä matemaattisia valmiuksia (kuten Kummari sanoo). Mutta jos on hahmottanut vaikkapa lukion pitkässä matematiikassa tarvittavat käsitteet, en näe miksi ei selviäisi yliopisto-opinnoistakin, mitä tähän seikkaan tulee. (Fysiikan -erityisesti teoreettisen fysiikan- opinnot ovat toki paljon vaikeampia kuin lukio, ja vaativat paljon motivaatiota ja vuosien panostusta: en tarkoita, että ne olisivat yhtä helppoja kuin koulussa käyminen.)

Auton kunnossapito oli harhaanjohtava esimerkki; sanotaan vaikka auton suunnittelu ja rakentaminen sen sijaan. Oletko sitä mieltä, että kaikki insinöörit ja ohjelmoijat ovat erityislahjakkaita? Eikö heidän työssään tarvita matemaattista osaamista?

Olen hämmästynyt, jos todella tiedetään, että matemaattinen lahjakkuus on geneettistä eikä opittua. (En heti keksi, miten asian voisi kokeellisesti selvittää, geenitutkimuksen nykyisellä tasolla.) Onko sinulla asiasta viitettä?

Kummari, terveisiä takaisin, kahden viikon päähän.

tavis

Geenejä kuuluu syytettävän nykyään kaikesta: älykkyysosamäärä, seksuaalinen suuntaus, luonne, psykopatia ja muut mielenhäiriöt, pessimisti/optimisti yms. Seuraavaksi varmaan, joku keksii väittää että geeneihin on kirjattu koko ihmisen kohtalo. Eittämättä geenit selittävät valkuaisaineiden rakenteet, mutta siitä on vielä pitkä matka psykologiaan viittaaviin yleistyksiin (maalaislogiikkaa; ehkä kaikki tärkeä siltä väliltä tosiaan jo tiedetään).

Siis Laudatur fysiikasta ja pitkästä matematiikastako tarkoittaa, että on älykäs? Siihen ei vaadita 9,5 - 10 keskiarvoa. Siihen ei edes vaadita juuri minkäänlaista kekseliäisyyttä. Tehtävistä suoriutuu pelkällä laskurutiinilla. Grigori Perelman voitti muistaakseni matematiikan olympialaiset täysin pistein nuorena ja myöhemmin ratkaisi Poincarén konjektuurin(ihmejäbä, kannattaa ottaa selvää). Sellainen on nero. En ikinä menisi väittämään, että pystyisin samaan vaikka olisin opikellut tarvittavia matemaattisia työkaluja sen kuuluisan kymmenisen vuotta. Tuskinpa kuitenkaan nämä noin 7931(Wikipedia) Cernissä työskentelevää tutkijaa ja insinööriä ovat kaikki Perelmaneja. Ovatko he joka tapauksessa keskivertoa älykkäämpiä? Todennäköisesti siellä on kirjavaa sakkia, mutta myönnetäköön että on pieni mahdollisuus, ettei joukkoon mahdu yhtään älykkyysosamäärältään keskivertoa.

Matematiikkaan suuntautuneisuus ei taida olla (en tiedä, en ole älykkyysprofessori) sama asia kuin älykkyys. Totta kai pitää olla kiinnostunut matematiikasta ja fysiikasta, jotta ylipäätänsä on mitään mieltä ajatella mahdollisuuksista päästä tutkijaksi Cerniin tai saavuttaa tohtorin lakkia teoreettisesta fysiikasta! Jokainen hyödyntää omia vahvuuksiaan, onhan se sanomattakin selvä, mutta henkilökohtaisesti en usko pätkääkään siihen että jos on Mensan jäsen, niin kaikki ovet ovat Cerniin auki ja jos on "tavallinen"(mitä ikinä se tarkoittaakaan) niin kannattaa vain unelmoida puusepän ammatista. Maisterin tai tohtorin papereissa ei valitettavasti lue kuinka paljon sisua sen saaminen vaati.

Johtopäätös:
Mulla taitaa olla geneettinen vaurio kun en jo valmiiksi hahmota omia mahdollisuuksiani hiukkasfyysikoksi. Pitäisihän minun jo tietää vanhempieni urakehitysten perusteella, etten minä ainakaan heitä korkeammalle voi kurottaa, geneettinen perimä nähkääs!

Matematiikka on kaunis

"Fysiikan tutkiminen ei perustu poikkeukselliseen henkilökohtaiseen älykkyyteen, vaan kehittyneiden matemaattisten menetelmien soveltamiseen valmiissa viitekehyksessä."

Kaipa niitä on neroja fyysikoitakin, vaikka neroja matematiikoita on tietysti enemmän (lähes jokainen fyysikko on myös jonkinalainen matemaatikko). (Itse pidin osaa - kaikkeen ei pysty edes perehtymään - fysiikkaa käsittämättömän vaikeana, kun aikoinaan opiskelin matematiikkaa. Matematiikka taas oli pääsääntöisesti pies-ov-keikkiä tai ainakin helposti sulavaa ruisleipää.) Taisi Einsteinkin olla suht'koht älykäs, vaikka matemaatikkovaimo toimikin hänen 'taskulaskimenaan'. Väittäisin myös, että osa fysiikan ongelmista ei ratkea helposti pelkällä matematiikalla ennen kuin on kerätty riittävän kattava havaintoaineisto esimerkiksi juuri niillä CERNin hiukkaskiihdyttimillä tai avaruuden ilmiöitä mittaavilla luotaimilla. Tilastomatematiikka nousee siis toisinaan arvoon arvaamattomaan, ja tietenkin tarvitaan myös tietojenkäsittelyä, joka taas on jonkinlaista degeneroitunutta matematiikkaa. Yleisesti ottaen matematiikka tuottaa vain työvälineet, joita matematiikot ja muut tieteen sekä antitieteen harjoittajat käyttävät.

Ettekö te voisi palkata sinne CERNiin jonkinlaista matemaattisesti valaistunutta, fyysistä sosiaalityöntekijää, joka käy läpi kaiken tieteellisen roskapostin ja pellepelottomien keksinnöt. Voihan se aurinko joskus paistaa risukasaankin, ja on harmi, jos ihmiskuntaa valaiseva neroleimaus kuopataan suoraan bittien hautausmaalle.

Neutroni

Lukiolaisten ei kannata ottaa liikaa stressiä koulutodistuksistaan. Käytännön työmarkkinoilla koulu- (myös korkeakoulu-) todistuksilla on hyvin vähäinen rooli. Paljon tärkeämpiä ovat työkokemus ja sosiaaliset taidot, kyky markkinoida itseään ja asiaansa.

Tutkijanuralla pitää yleensä olla hyvät todistuksetkin, mutta sielläkin rahoitushakemukset menevät paljon paremmin läpi niillä, jotka osaavat myydä asiansa, kun niillä, joiden tutkimukset olisivat ehkä tieteellisesti tai sovellusarvoltaan parempia, mutta joilla ei ole taitoa esittää sitä riittävän positiivisessa valossa (lue: karkeasti liioitellen). Se on syy sille, miksi jokaisessa nykyajan populaaritiedeuutisessa hehkutetaan kyseisen keksinnön suurella todennäköisyydellä mullistavan koko maailman muutamassa vuodessa.

Tavis, älä vielä stressaa siitä mikä sinusta tulee. Jos fysiikka kiinnostaa, mene opiskelemaan vaan. Vasta muutaman vuoden opiskeltuasi sinun on paljon helpompi päättää, mille alalle erikoistut, tai oliko fysikka ehkä sinulle kokonaan väärä ala. Lukion jälkeen sinulla ei voi olla kuvaa siitä, mitä eri fysiikan alat antavat tai vaativat. Esimerkiksi teoreettinen fysiikka vaatii aivan käsittämätöntä panostusta laskemiseen (se on jotain, jota ei voi lukiopohjalta edes käsittää, saati arvioida haluaako sellaiseen alkaa). Itse lukiossa olin sitä mieltä, että haluan teoreettiselle alalle, mutta tarkempi tutustuminen johti kuitenkin kokeellisen puolijohdefysiikan pariin.

Ihmeissään

On melko ylimielistä olettaa vain ammattilaisten voivan saavuttaa uusia oivalluksia alallaan. Tilanteista, jossa maallikot ovat ymmärtäneet uusia yhteyksiä tai kokonaisuuksia, joita asiaan perehtyneet (=tittelillä tunnustetut) eivät ole tulleet ajatelleeksikaan, on liikaa tässä luetteloitavaksi. Se, että Syksy ei enää viitsi lukea hänelle osoitettuja posteja, kertoo enemmän hänen maailmankuvastaan, kuin lähetettyjen viestien substanssin puutteesta. Jos yksittäinen ihminen kokee olevansa jonkin "suuren asian äärellä", en ymmärrä miksi ainakaan oppieneempien tulisi omanarvontunnossaan paheksua näitä ajattelutyön tuloksia. Yhdistävänä tekijänä on ainakin mielenkiinto samaan aiheeseen.

Oliskohan aika kattoo peiliin.

Oikeesti hei. Aika kauheeta paskaa. Nyky ylä-asteella ja lukiossa pärjäävät ne, keitä lukeminen kiinnostaa. Eikä älykkyydellä tuolloin paljon väliä ole. Enemmänkin kilteydellä. Varsinkin matematiikan tehtävien ratkaiseminen on lukiossa pelkkää rutiinia. Tehdään kaikki läksyt.

Älykkyyden ero alkaa ehkä näkymään yliopistoissa, kun näistä kympin oppilaista suurin osa varsinkin matemaattisissa aineissa tippuvat kyydistä, koska hahmotuskyky ei riitä. Ja taas lukion 8-9 keski-arvon oppilaat nousevat kärkeen.

Ja siis. Helsingin yliopistolta ei todellakaan löydy ne älykkäimmät henkilöt matemaattisissa aineissa. Itseä ainakin kyllästytti ja kyllästyttää yliopiston hidas tahti matematiikan opinnoissa. Suomen huiput matemaattisissa aineissa löytyvät Otaniemestä.

Jake

Itse muistan että olen oikeastaan ala-asteikäisestä halunnut teoreettiseksi fyysikoksi. Opiskelin suhteellisuusteoriaa jo viidennellä luokalla (niitä populaariteoksia, ei tietenkään HC-matskua).

Lukion läpäisin kohtuu hyvin arvosanoin, mutta valitettavasti yliopisto murskasi haaveeni uudesta Einsteiniusta: ihmiset jotka pelasivat päivät pitkät shakkia tietokoneluokassa saivat jatkuvasti parempia arvosanoja kuin minä kvanttimekaniikasta ja mistä tahansa muusta alasta, huolimatta siitä kuinka kovasti opiskelin ja luin. Toki kurssit läpi pääsi, mutta ei sillä tasolla että jatko-opiskelu niillä kannattaisi, vaikka toki fysiikan alalla kuka tahansa huolitaan jatko-opiskelijaksi kunhan vain on maisteriksi valmistunut- tai ainakin huolittiin omana aikanani, pula oli niin huutava.

Olihan mulla yliopistoaikana yksi ala, jossa loistin, filosofia. Ei tarvinnut kuin edellisenä iltana lukaista kirja läpi niin kolmonen pompsahti pääsääntöisesti. Filosofia on mielestäni todella helppoa, ja mitä monimutkaisemmin sanakääntein jonkun asian selität, sitä parempi. Ja jos ei tieto riitä, niin sitten vain alkaa horisemaan jostan fysiikan tai matematiikan teoriasta, ja pisteet satelee kotiin vaikka puhuisit diipadaapaa:) Valitettavasti filosofiasta ei ole leipäpuun antajaksi, ainakin jos haluaa muutakin elämää itselleen.

Loppujen lopuksi minusta tulikin tavallinen duunari, joka väsäilee tietokoneita (ei ohjelmointia, vaan ihan konkreettista hommaa). No, hyvä näinkin. Joillakin vain on aivot ihan toisella levelillä kuin toisella. Toisaalta fysiikan laitoksella ei löytynyt ketään, joka oli yhtä hyvä kirjoittamaan filosofian esseitä kuin minä. Kyllä minä aika pitkään päätäni löin seinään ennen kuin tulin järkiini ja totesin että minusta ei ole siihen.

Säteilee se mustinkin aukko

Kommentti Petruksen kiinnostavan kirjoituksen väitteeseen:
"Matemaattinen lahjakkuus on geneettistä eikä sitä voi opiskelulla hankkia"

En ole geenitutkija, mutta epäilen, että kukaan geenitutkijakaan ei voi nykytiedoilla suoraan todistaa moista. Tilastot ehkä tukevat käsitystä, että matemaattinen lahjakkuus on yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa. En tiedä, onko näin todella, mutta jos on, niin silloin tämän voisi päätellä johtuvan siitä, että miehillä ja naisilla on hieman erilaiset aivot. Miehet ovat keskimäärin ehkä motivoituneempia ratkaisemaan matemaattisia ongelmia, tai sitten heillä on enemmän rakenteellista 'laskentakapasiteettia' aivoissaan. Käsittääkseni sukupuolihormonit muokkaavat miesten ja naisten aivojen erityispiirteitä, ja geenit taas vaikuttavat sukupuolihormonien tuotantoon, joten sikäli geenit vaikuttavat myös tietynlaiseen 'älykkyyteen' aivojen rakennetta muokkaamalla.

Muuten uskon kylläkin, että pitkäjänteisyys ja motivoituvuus eli jonkinlainen sisukkuus - en tiedä riippuuko se geeneistä - sekä virikkeinen lapsuus/nuoruus/aikuisuus eli ympäristön, lelujen, opetuksen, vanhempien ja ystävien vaikutus 'matemaattiseen älyyn' on suurempi kuin geenien vaikutus. Myös oikeanlainen ravinto voi kehittää aivojen älyllistä kapasiteettia, kun taas liian niukka tai vääränlainen ravinto voi estää aivojen kehitystä. Tietenkin voi olla olemassa myös jokin 'älygeeni', joka jollainlailla tehostaa aivojen toimintaa tai aivojen kehitystä. Epäilen kuitenkin, että mitään erikoista 'matematiikkageeniä' ei ole olemassa. Veikkaanpa, että huippuälykäs matemaatikko tai fyysikko olisi yhtä hyvin voinut olla huippuälykäs kielitieteilijä, muusikko, taiteilija, kirjailija, juristi, lääkäri, leipuri tai siivooja, jos ympäristö, virikkeet ja motivaatiot olisivat olleet toisenlaiset. Sama tietenkin myös toisin päin, ja tästähän on jonkinlaisia todisteitakin: Tutkikaapa vain esimerkiksi Fermatin ja Eulerin opiskelu- tai ammattihistoriaa. Kumpikin kehitti aikoinaan radikaalisti matemaattisia työkaluja ja käsitteitä.

Muutenkaan en alkaisi geenien perusteella pisteyttämään esimerkiksi matemattisissa tai humanistisissa tiedekunnissa opiskelevien älyä. Onhan selvää, että esimerkiksi yhteiskunnan trendit, kuvitelmat tulevista työpaikoista ja ansioista sekä se, miten helposti tiettyyn tiedekuntaan pääsee opiskelemaan, vaikuttaa, minkälaisia ja miten motivoituneita opiskelijoita eri tiedekuntiin hakeutuu. Tämän perusteella voisi jopa väittää, että ekonomit, lääkärit ja juristit ovat huomattavasti älykkäämpiä kuin matemaatikot tai fyysikot, koska he ovat valinneet alan, jossa todennäköisemmin rikastuu helpolla.

Epäilen myös, että Mensan ja muiden yhdistysten älykkyystesteillä ei mitata mitään 'todellista älyä', jonka avulla kehitetään uusia innovaatioita, mullistavia teorioita tai uudistetaan radikaalisti käsitteitä. Käsittääkseni tuollaiset älykkyystestit mittaavat yleensä vain tiedonkäsittelyn tehokkuutta, jolloin oikeanlaisella tietovarastolla ja ohjelmalla varustettu tarpeeksi tehokas tietokone päihittäisi kaikki testiin osallistuvat ihmiset. Toisaalta kyseinen tietokone ei varmastikaan yksikseen alkaisi kehittelemään uusia matemaattisia teorioita ja käsitteitä. Hyvä tulos älykkyystestissä hivelee tietenkin monen itsetuntoa. Kuitenkin moni vähemmän itsekeskeinen ja käytännöllisempi älykkö sijoittaa todennäköisesti rahansa ja aikansa parempiin kohteisiin kuin kalliisiin testeihin ja tyytyy tehokkuus- ja tarkkuussyistä käyttämään laskuissaan taskulaskinta. Älykäs ihminen, jolla ei ole alemmuuskompleksia, monesti tietää olevansa tarpeeksi älykäs, eikä vaivaudu testauttamaan omaa henkistä kyvykkyyttään varsinkin, kun testit eivät kuitenkaan pysty mittaamaan hänen koko älyllistä kapasiteettiaan ja kaikkia älykkyyden lajeja.

Carlos Long

Alykkyydelle ei ole ominaista pelkastaan jonkin ymmartamaminen, vaan tarvitaan myos erilaisia ominaisuuksia, joiden avulla ihminen kykenee rakentamaan uusia malleja havaisemastaan todellisuudesta. Alykkyytta voidaan verrata olemassa olevilla tyokaluilla selviytymiseen itselle vieraissa olsuhteissa.

Älykkäästi sovellettua teoriaa

Vielä kommentti älykkyystestien käytöstä yksilöiden älyllisten kykyjen pisteyttämiseen. Uusimmassa Valitut Palat -lehdessä oli huvittava artikkeli, jossa toimittaja halusi päästä Mensan jäseneksi, jotta voisi Mensan pommisuojasta käsin osallistua ihmislajin geeniperimän revolutionistis-evolutionistiseen muokkaukseen. Selvisi, että kuten urheilukilpailuissakin, niin myös älykkyystesteissä sinnikkäällä harjoittelulla, valmistautumisella ja douppingilla pärjää varsin hyvin.

Artikkelissa uskallettiin myös väittää, että pidemmät ihmiset olisivat keskimäärin älykkäämpiä. Minusta pituuden yhdistäminen älykkyyteen on lähinnä pseudotieteellistä puppua. Toki hyvä ravinto vaikuttaa niin älykkyyteen kuin pituuteenkin, mutta muuten veikkaan, että pidemmillä ihmisillä ei ole keskimääräistä enempää älyä, vaikkakin he ehkä ovatkin joidenkin mielessä uskottavampia tai kunnioitetumpia. Jos pituus vaikuttaisi älyyn, niin minustakin tulisi superälykäs vain ostamalla kenkiini 30 sentin piilokorot. Näin älykkyyteni kasvaisi 168 sentistä tai ÄO-pisteestä lähes kahteensataan. Olisi siinä koripalloillijoilla ja pääministerilläkin ihmettelemistä.

Geenit antavat ilmeisesti pohjan jonkinlaiselle 'perusälykkyydelle', mutta vähintään yhtä tärkeä rooli on yksilön omalla kiinnostuksella erilaisiin asioihin. Kiinnostus tutustua monenlaisiin asioihin auttavat toisinaan kehittämään mullistavia ideoita ja ratkaisuja yhdistämällä ja soveltamalla eri (tieteen)alojen tietoja ja metodeja. Sinnikäs puurtaminen ja periksiantamattomuus ovat edelleen arvokkaita ominaisuuksia, ja ripaus älyä parantaa tulosta.

Mitä tulee tieteen arvon mittaamiseen sovelluksien kautta, niin toisinaan juuri nuo sovellukset vievät tiedettä edelleen suurin harppauksin eteenpäin: Onhan fysiikan perustutkimuksen ansiosta osattu kehittää parempia mittalaitteita, joiden avulla on saatu tarkempaa tietoa maailmankaikkeudesta ja osattu siksi kehittää paremmin maailmankaikkeutta kuvaavia malleja. Lisäksi sovellukset takaavat tuloja niitä kehittäneille tutkimuslaitoksille. Minun mielestäni ei kannatakaan ajatella, että puhtaan teoreettisen tutkimuksen ja sovellusten välillä olisi jokin selkeä raja tai miinakenttä. Sovellukset ja teoria voivat minun puolestani hyvin edetä käsikynkkää ja rinta rinnan.

Ja kolmantena päivänä minä loi...

Oliskohan aika kattoo peiliin.:
"Helsingin yliopistolta ei todellakaan löydy ne älykkäimmät henkilöt matemaattisissa aineissa. Itseä ainakin kyllästytti ja kyllästyttää yliopiston hidas tahti matematiikan opinnoissa. Suomen huiput matemaattisissa aineissa löytyvät Otaniemestä."

Pyh, ne mitään sieltä löydy. Miten ahdaskatseista ajattelua ja propagandaa. Kaikki on kiinni yksilöstä eikä mistään asuinpaikasta tai opiskelupaikasta. (Nykyisen hyvän tiedonvälityksen aikakautena edes oppilaitosten nerokkaat opettajat eivät ole välttämättömiä, vaikka voihan heidän avullaan toki päästä johonkin kivaan pikku projektiin.) Yhtä hyvin voidaan väittää, että Suomen huiput löytyvät parhaimmista ulkomaalaisista ja kotimaisista tutkimuslaitoksista (ja Otaniemi ei todellakaan kuulu niihin), mutta sekin olisi samanlaista yleistävää roskaa. Käsittääkseni Otaniemessä osataan vain soveltaa, ei kehittää mitään todella uusia, tajunnanräjäyttäviä teorioita.

tavis

Innovaatioyliopiston tavoitteena on kuulua maailman huippuyliopistojen joukkoon vuoteen 2020 mennessä, mutta kukaan ei tiedä miten. 12 vuotta on lyhyt aika nousta kansalliselta keskitasolta maailman huipulle, vaikka saisikin lellikki aseman valtion rahoituksessa. Surulliseksi myös tekee nuo TKK:n sisäänpääsijät: pääsyrajat (varsinkin TuoTa, TekFY ja BioT) ovat todella korkeita, opiskelijat Suomen kenties lahjakkaimpia rajojen valossa, mutta tutkimus heikkoa (lukuunottamatta jotain kylmälaboratoriota ja aivokuvantamista). Suomalainen tutkimus ottaisi aimoharppauksen, jos koko yliopisto suljettaisiin ja opiskelijat ja rahat suunnattaisiin aitoihin tiedeyliopistoihin. Olisi mukava olla tietenkin väärässä, niin voisi pyrkiä tulevaisuuden maailman kärkiyliopistoon. Kun joku kysyisi, missä opiskelit, vastaisin vain että "Innovaatioyliopsitossa" ja kysyjä värjäytyisi vihreäksi kateudesta. Kun kysyisin, missä hän opiskeli, vastaisi hän nöyränä että "MIT:ssä vaan."

Avaimen haltija

Voihan sitä tutustua auton suunnitteluun ja rakentamiseen niin että sen jälkeen voi suunnittella paremmin toimivan auton.

Vaan kun tutustuu nykysiin teorioihin siitä miten maailmankaikkeus toimii, ei yksinkertaisesti voi suunnitella parempaa mallia vanhojen teorioiden varaan, koska vanhat ylimääräisiä tilaulottuvuuksia sisältävät teoriat eivät kuvaa oikein sitä miten maailmankaikkeus oikeasti toimii.

Jos havaitsen kahden auton törmäävän toisiinsa ja oletan että ne törmäsivät sen takia että autojen välissä oleva tila käpertyi pois ylimääräisiin tilaulottuvuuksiin niin että maailmankaikkeus vetäytyi sen verran pienemmäksi ilman että se vetäytyi pois jo olemasta tilasta, heittäisin kuperkeikan ja unohtaisin äkkiä sellaisen ajatuksen ja en ainakaan kertoisi ajatuksestani kenellekkään koska olettaisin että minut vietäisin hoitoon ja nopeasti. Vaan jos ajat kolarin ja syy vaikuttaa ulkoisesti olevan sinun, niin ainahan voit yrittää väittää että tila autojen välistä hävisi simsalapim.

Rauhaa ja rakkautta.

:);):)

Peksi

Teoreettinen fysiikka, jonka piiriin kuuluu myös kosmologia, on erittäin vaikeaa ja alalla menestymiseen tarvitaan muutakin kuin kestäviä istumalihaksia(lue: lahjakkuutta).

Itse olen opiskellut kohta noin cumun verran teoreettista HY:ssa ja menestys on ollut aika keskinkertaista. En usko, että minusta voisi ikinä tulla mitään vakavaa tutkimusta tekevää fyysikkoa. Asia on kyllä erittäin mielenkiintoista eikä menestyminen ole ollut motivaatiosta kiinni.

Mitä huippuihin tulee, niin HY:n fyssan laitoksella pyörii kyllä todella lahjakasta porukkaa. Sisään pääsee helposti, mutta ensimmäiset fuksikurssit tiputtavat kyllä tehokkaasti ne henkilöt pois, joilla ei mitään edellytyksiä alalla ole.

R

Peksi: "En usko, että minusta voisi ikinä tulla mitään vakavaa tutkimusta tekevää fyysikkoa."

Usko itseensä on tärkeää fysiikan opinnoissa. Itsevarmuus auttaa laskareissa ja tentissä aika paljonkin oman kokemukseni mukaan. Kaikkea opetettua teoreettista fyssaa ei ehdi opintojen aikana sisäistää kunnolla sitten millään. Opinnoissa on tietyllä tavalla kyse selviytymisestä, ja siinä sivussa muutaman kiinnostavan asian kunnollisesta ymmärtämisestä.

"Asia on kyllä erittäin mielenkiintoista eikä menestyminen ole ollut motivaatiosta kiinni."

Unohda tutkimuksen vakavuus, ja tähtää tekemään "ei-niin-vakavaa tutkimusta" :) Yritä kääntää motivaatio itsevarmuudeksi.

Kaikkien fyysikoiden (edes teoreetikoiden) ei tarvitse osata matematiikka hyvin. Jopa pelkällä mapulla voi pärjätä alasta riippuen. Kolmesta cumu-kurssista todennäköisesti yleensä n. 1-2 sisältää jatko-opintojen kannalta oleellista tietoa. Näissä kursseissa on enemmänkin kyse fyysikon yleissivistyksestä.

"Mitä huippuihin tulee, niin HY:n fyssan laitoksella pyörii kyllä todella lahjakasta porukkaa. Sisään pääsee helposti, mutta ensimmäiset fuksikurssit tiputtavat kyllä tehokkaasti ne henkilöt pois, joilla ei mitään edellytyksiä alalla ole."

Lahjakkuus ei ole pelkästään laskutaitoa, tai hyviä numeroita kursseista. Tutkija hyötyy muistakin ominaisuuksista, vaikka edellisiä painotetaan paljon. En ole ihan samaa mieltä siitä, että fuksikurssit (tai cumutkaan) karsivat jyvät akanoista. Ehkä keskimäärin näin on, mutta myös hyviä yksilöitä putoaa nykyisessä tulospaineessa pois.

tavis

Sen uskon kyllä nyt aiemmista kommenteista päätellen, että se teoreettisen fysiikan opiskelu on todella rankkaa, mutta olen myös kuullut että post doc paikat (saatikka proffan tuolit) on ihan kiven alla. Kuulemma tohtorit taistelee ammattikorkeiden opettajien paikoistakin. Kuinka on, joutuuko fyysikko taistelemaan leipänsä eteen koko opiskelu- ja työuransa? Ja meneekö se lopulta siihen että joutuu muuttamaan työn perässä toisaalle ennen ku kerkee Higgsiä sanoa?

MrKAT

Paikalliskirjastoissa saattaa nähdä tähtit/ kosmologian kirjoissa lukijoiden raapustamia reunahuomautuksia. Kosmologian tulokset voivat koskettaa ja järkyttää ihmisten perususkomuksia eri tavalla kuin kiinteän aineen fysiikat ja semmoiset.

Syksy

Tavis:

Kosmologian ja hiukkasfysiikan alalla tutkijanpaikkojen saamiseen todella liittyy melkoinen epävarmuus. Postdoc-paikat ovat tyypillisesti 2-3-vuotisia, ja niiden perässä muutetaan ympäri maailmaa. Sitten toiveena on saada 4-5-vuotinen pidempi paikka, ja lopulta pysyvä työpaikka. Tämä on vähän niin kuin musical chairs -peli: joka kierroksella on vähemmän tuoleja. Valtaosa pätevistä tutkijoista kyllä saa vielä postdoc-vaiheessa paikan jostakin (harva tuntemani tutkija on joutunut olemaan työttömänä), mutta sitä ei aina tiedä mistä. Osa tutkijoista kyllästyy leikkiin ja siirtyy Nokialle, pankkeihin, hedge fundeihin jne..

Tämä epävarmuus on tutkijan työn huonoin puoli. Sen paras puoli on se, että saa tehdä mitä haluaa.

Kummari

Läjään tulleita kommentteja (nyt kun muistin tulla takas tänne):
Sekä Polilla että HYlla tehdään hyvää perustutkimusta. Joillain laitoksilla/lafkoilla parempaa, joillain vähemmän hyvää. Myös HYlla tehdään soveltavaa tutkimusta, joskus jopa hyvinkin yllättävillä tahoilla (mm. tähtitieteen laitoksen asteroidien pintarakenteita tutkineessa ohjelmassa, josta saatiin suoraan tekniikkaa paperin pinnanlaadun tarkkailuun).

Itse olin tähtitieteen pääaineopiskelija, mutta opinnot jäivät kesken juuri matemaattisen suuntautuneisuuden ("lahjakkuuden") puutteen takia cumu-vaiheessa. Olen kyllä edelleen töissä yliopistolla, mutta it-puolella. Hommani vaatii erilaisia kykyjä kuin fysikaalisten tieteiden tutkijoilta vaaditaan.
Kallistun kyllä hiukan Petruksen (terkkuja vaan sinnekin) kantaan perinnöllisistä taipumuksista fysiikkaan/matikkaan.

IMAO fysiikan perusopinnotkin (joista kyllä pääsee läpi hyvillä istumalihaksillakin, jos on läpäissyt lukion pitkän matikan) ovat hyvää perustietämystä alalle kuin alalle, eikä fysiikka ole lainkaan huono ala aloittaa opintojaan, vaikka myöhemmin alaa vaihtaisikin.

Siihen, miten älykkäitä eri aloja tutkivat ihmiset ovat, en ota kantaa. Sen sijaan on syytä huomata, että erilaisissa tehtävissä vaaditaan erilaista älykkyyttä. Itse toivoisin, että yliopistollakin parhaat tutkijat saisivat keskittyä tutkimiseen, ja vaikkapa laitosten esimiestehtävät jätettäisiin heille, jotka eivät ehkä ole niitä parhaita tutkijoita, vaan parempia ihmissuhdetoimijoita (ja tuossakin löytyy poikkeuksia, terkkuja vaan mm. fyssan ruotsinkieliselle puolelle :-).

Summa summarum; Tavis, tervetuloa vaan Kumpulaan! Et voi menettää mitään tulemalla fyssaa opiskelemaan. Jos se ei kuitenkaan tunnu omalta oppialalta, niin saat oikein loistavan pohjan muihin opintoihin, ja jos se on oma alasi, niin hyvää onnea!

Syksylle vielä:
Ihan sama ongelma on kaikilla muillakin akateemisilla aloilla noiden tutkijanpaikkojen kanssa. Itse olen seurannut fysiikan, tähtitieteen, lääketieteen ja arkeologian tilannetta läheltä.

Laascar

Näin lukio-opiskelijana Syksy tekstisi kiinnostaa minua. Olen aloittanut pitkän matematiikan ja fysiikan (laajat) opinnot, joten voin samastua esittämääsi "askel askeleelta"-etenemistyyppiin aivan ruohonjuuritasolla.

On todellakin paikkansa pitävää, kuinka lineaarista juuri esimerkiksi matematiikan tai fysiikan opinnot ovat. Ilman perusteorioita monimutkaisemmat teoriat jäävät vaille minkäänlaista käsitystä.

On hienoa lukea tekstiä, joka tukee pitkäaikaista käsitystäni opiskelusta. En koe olevani erityisen älykäs, mutta silti olen kykeneväinen saavuttamaan huippuarvosanoja monissa aineissa kiinnostuksen ja innostuksen kautta. Toinen aspekti on myös kova työ. "No pain, no gain", kuten sanotaan.

Kiitän sinua Syksy kirjoituksestasi, nyt taas jaksavat tiedeaineet kiinnostaa, eikä opiskelun paine tunnu enää niin musertavalta.

Teekkari

Kippis,
Taas on mielenkiintoiset keskustelut käynnissä, ja moni vielä tuntuu olevan fysiikan tai matematiikan alalla. Niinpä luulisi, että ainakin nämä "teoreettiset fyysikot" yms. pystyisivät antamaan useammassa kohtaa jonkinlaista kokeellista/laskennallista faktatietoa juttujensa taustaksi. Mutta jatketaan nyt tällä "musta tuntuu" -linjalla

Otetaan esimerkiksi nyt se lahjakkuus. Olipa matemaattista tai kielellistä niin lahjathan jo kirjaimellisesti ovat saatuja eikä siis hankittuja. Olivatpa sitten geeneissä tai missä hyvänsä. Ja ainakin omakohtaisesti koen, että lahjakas ja ahkera ovat melkeinpä toistensa vastakohdat, kunhan lukiosta päästään pois. Jospa jollakin on samoja kokemuksia siitä, että lukiossa homma luisti ja jatko-opiskelupaikka napsahti papereilla. Mitäs sitten tapahtuikaan? Lukion ja yliopiston välillä Suomessa nimittäin on järkyttävä kuilu ja kun yliopistossa sitten pitäisi tehdä itse jotain niin Her#¤%&/ala, kun kukaan ei ole vahtimassa. Matikka ja fysiikka olikin täyttä hepreaa, kun tuli uutta asiaa eikä ole pakko tehdä kaikkea jos ei halua---> siispä laskurutiinilla on merkitystä. Ja vierellä sai seurata niitä, jotka lukiossa tekivät huomattavan määrän enemmän töitä kuin itse ja nyt jatkavat samalla linjalla ja tekevät parempaa tulosta kuin se "älykkö" lukiosta. Täytyy tässä vaan oppia tekemään töitä paperi puolellakin. Onneksi pääsee taas kesäksi luomaan paskaa porukoitten tilalle. Siinä näkee kun nurmi kasvaa ja lehmät syö eikä tarvii miettiä mikä hiukkanen lentää minnekin.
Skool.

Teekkari

Ja tuntuupa nyt vielä siltä, että täällä kaikki nyt yrittävät vain etsiä keinoja päästäkseen todistamaan omaa pätevyyttään. Menkää ja laittakaa pystyyn kannattava maatila, niin ainakin meikäläiseltä saa enemmän arvostusta kuin mistään paperissa lukavasta numerosta. Jos katsoo mitä hyötyä toiselle ihmiselle kenenkään fysiikan opiskelusta on niin mieluummin sitten tuottaa ihmisille ruokaa kuin saasteita.

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto