Kirjoitukset avainsanalla tiedeviestintä

Kuva: W.carter / Wikimedia Commons

Biologit kiistelevät evoluution yksityiskohdista. Miten kieli kehittyi? Missä ihminen sai alkunsa? Montako kertaa monisoluisuus on kehittynyt luonnossa? Milloin muodostui solujen tuma? Kuinka elottomasta aineesta syntyi elämää? Kieltäjä kääntää kiistat todisteeksi, että koko evoluutiota ei koskaan tapahtunut vaan elämä on yliluonnollisen supersankarin taikomaa.

Ilmastotutkijat ovat erimielisiä siitä, montako astetta maapallon lämpötila nousee, missä ajassa ja mitä kaikkea lämpenemisestä seuraa. Kieltäjälle asiantuntijoiden erimielisyys osoittaa, että koko ilmastonmuutos on silkkaa pötyä.

Rokotetutkijat eivät voi luvata, että alkuvuonna todennettu vaikuttavuus yleistyy viruksen evoluution loppuvuoden muunnoksiin. Kieltäjälle se tarkoittaa, että rokotteet ovat olemassaoloamme uhkaavia myrkkypiikkejä joilta tulee suojautua kaikin keinoin.

Kosmologit eivät voi havaintojen perusteella sanoa maailmankaikkeuden iäksi 14 miljardia vuotta ilman muutaman vuosimiljardin epävarmuutta. Kieltäjä päättelee epävarmuudesta maailman iäksi 6000 vuotta.

Kvanttifysiikan ja yleisen suhteellisuusteorian yhdistäminen todellisuutta vastaavaksi kaiken teoriaksi ei ole lukuisista kilpailevista yrityksistä huolimatta onnistunut. Kieltäjälle modernin fysiikan yhtenäisteorian epäonnistuminen vahvistaa kaiken noudattavan pohjimmiltaan klassista mekaniikkaa.

Kaikilla näillä tapauksilla on eräs yhdistävä tekijä: hyvät kamppailevat ja pahat voittavat.

Oma syynsä on sillä, miten tieteestä viestitään ja uutisoidaan. Yksittäisten tulosten merkitystä liioitellaan. Yhteistyönä syntyneitä keksintöjä henkilöidään. Auktoriteetteja kohotetaan jalustalle. Someriidat nostetaan etusivulle. Tehdään kohua kohinasta.

Klikkausten ja rehellisyyden määrää ei maksimoida samoin keinoin. Mikä huomiossa voitetaan, se totuudessa hävitään. Vastuunsa on kirjoittajan lisäksi myös lukijalla, joka eteen tarjoutuvasta uutisvirrasta valintansa poimii. 

Huomiohakuinen uutisointi antaa tieteestä harhakuvan taistelukenttänä, jossa voimasuhteet heittelevät laidasta toiseen. Totta tänään, tarua huomenna.

Todellisuudessa tiede edistyy pienin askelin, joista valtaosa johtaa harhaan mutta antaa samalla tärkeää tietoa suunnista joihin ei kannata yrittää.

Vasta johdonmukaisesti ja riippumattomasti toistuvat tulokset luovat vakaan todellisuuskäsityksen, johon kuuluvat fysiikan lakien, maapallon historian sekä evoluution kaltaiset, lukemattomia kertoja koetellut faktat.

Erilaiset tutkimussuunnat, vaihtoehtoisten näkökulmien tarkastelu, kilpailevien teorioiden kehittely, tiedon jatkuva uudelleenarviointi ja asiapohjaiset väittelyt toki kuuluvat tieteen tekemiseen. Mutta suuressa mittakaavassa kiistat ovat vain virherajojen sisällä tapahtuvaa hienosäätöä, joka äärimmäisen harvoin heiluttaa maailmankuvan perustuksia. Tieteen peruskallion vakaus ei kuitenkaan aina välity mullistavaksi mainostetun tiedeuutisen lukijalle.

Ehkä väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, eikä iso kuva hämärtyisi, jos kohahduttavien pikauutisten sijaan enemmän näkyvyyttä saisivat koontijutut joissa myös historialliset tutkimusten harhapolut ja tieteen todenmukainen eteneminen pääsee esille.

Ja voitaisiinko pahalle syöttää omaa lääkettään: jos hyvän ja hyvän taistelun voittaa paha, kenties pahan ja pahan välisen taistelun voittaa hyvä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Utkarshraj Atmaram / Wikimedia Commons

Sivistävätkö uutiset?

No mitäs uutiset, oikealta nimeltään huonot uutiset, sitten kertovat. Sota tulee. Väkivalta leviää. Taudit tappavat. Katastrofit iskevät. Rahat loppuvat. Eläimet kärsivät. Luonto tuhoutuu. Maailma pamahtaa. Uhka siellä, toinen täällä. Edes Laihian Alkon avajaiset eivät tätä ikävää totuutta kevennä.

Sivistykseen kuuluu monipuolinen käsitys todellisuudesta. Kyky nähdä maailmassa uhkien lisäksi mahdollisuuksia. Ei pelkkää kurjuutta, vaan myös kauneutta.

Hyvät asiat tapahtuvat usein hitaasti. Pikku hiljaa, uutteran työn tuloksena. Toimittajat eivät huomaa tai välitä, jos ihmisiä ei kiinnosta klikkauksen vertaa. Huomiokilvassa tiede ja kirjastot häviävät tykeille ja katastrofeille.

Vaikka jokainen uhka olisi todellinen ja jokainen uutinen rehellinen, ne antavat silti vääristyneen kuvan kokonaisuudesta.

Nimittäin totuudetkin valehtelevat, jos ja kun ne eivät edusta koko todellisuutta. Kuin pelkkiä tosiasioita lausuva lakimies, jonka tehtävänä ei ole kertoa koko totuutta vaan esittää puolueellinen kuva asiakkaansa eduksi.

Koulussa kannustettiin seuraamaan uutisia. Äidinkielen, yhteiskuntaopin ja historian opetuksessa uutiset nostettiin merkiksi korkeasta sivistyksestä. Toisaalta minun nuoruudessa koulussa opetettiin myös, että uutinen on kärjellään seisova kolmio jossa tärkein kerrotaan jo otsikossa. Klikkijournalismin kulta-aika on muuttanut uutisen muotoa tavalla, joka saisi itse barbapapan muuttamaan kateudesta värinsä vihreäksi.

Somesyötteen, tappelun kumipalasta tai pyöristetystä ikosaedristä ynnä muun tositelevision rinnalla uutiset voivat toki tuntua sivistykseltä, mutta muitakin vaihtoehtoja on.

Katse nousee tieteen, tilastojen ja kirjallisuuden kiireettömään maailmaan.

Tosin katse nousee vain, jos sen itse nostaa: Täytyy sulkea silmät lööpeiltä. Poistaa huomiohakuiset uutissovellukset. Asettaa aloitussivuksi uutisten sijaan vaikkapa Wikipedian tiedesivu. Vaihtaa häiriötä tyrkyttävät tehdasasetukset hiljaisuuteen ja pimeyteen. Suodattaa pois mainokset. Ja työntää kännykkä sinne, mihin päivä ei paista.

Viisi aistia ei ehkä riitä perimmäisen totuuden selvittämiseen, mutta on enemmän kuin tarpeeksi sekoittamaan herkät aivomme jatkuvalla hälyllä.

Aamu-uutiset. Päiväuutiset. Iltapäiväuutiset. Radiouutiset. Urheilu-uutiset. Kuuden uutiset. Seitsemän uutiset. Käännäs pappa kanavaa, alkaa iltauutiset! Kun illan kruunaa vielä kympin uutiset, elämä onkin yhtä uutista.

Nuorilla sanomalehtien, radion ja teeveen voi korvata sitäkin jatkuvampi älylaitteiden ja somesovellusten uutisvirta, jonka huomiokilpa ei varsinaisesti paranna sisällön laatua. Pahinta on tietysti keski-ikäisillä, joiden yksi silmä kohdistuu telkkariin ja toinen someen.

Uutisvirrassa kylpevillä ilmenee kokonaiskuvan hämärtymistä, ajattelun jumiutumista, somemölinään kiihottumista ym. yleisiä ja vakaviakin haittavaikutuksia. Jatkuva huonojen uutisten virta varastaa aivojen huomion pois hiljaisemmilta ja hitaammilta, mutta sitäkin tärkeämmiltä asioilta.

Tiedeuutisetkin saavat osansa huomiokilvan haitoista. Ei kannata antaa yksittäisen julkaisun mullistaa maailmankuvaansa, vaan muistaa arvioida kokonaisuutta ja malttaa odottaa mitkä tutkimustulokset toistuvat johdonmukaisesti. Kohtuus tosin kohtuudessakin: omaa jääräpäisyyttään ei kannata luulla maltiksi. 

Jopa kiivasliikkeisestä yhteiskunnasta, taloudesta ja politiikasta voi oppia enemmän lukemalla laatukirjallisuutta kuin jatkuvasti uutisia seuraamalla. Vuosikymmenen viiveellä pahin kohina yleensä vaimenee, ja tapahtumien syistä saa historiankirjoista selvemmän ja monipuolisemman käsityksen.

Uutispimennolla on toki hintansa. Elämällä hiljaa ja hitaasti menettää mahdollisuuden kohinasta tehdyllä kohulla – eli kauniisti sanottuna ajan hermolla – elämiseen, mutta oppii enemmän kun saa nauttia puhtaammasta signaalista ja todenmukaisemmasta kuvasta.

Vitsailin kerran gravitaatiosäteilyn vaikutuksesta ihmisiin, kun aihe sattui olemaan ajankohtainen. Juttu keräsi heti satakertaisesti enemmän lukijoita kuin tosissaan kirjoittamani julkaisut aiheista joista ei juuri julkaisuhetkellään kohistu. Havainto voisi lannistaa, mutta määrä ei korvaa laatua. Parempi yksi oikea ystävä kuin sata väärää.

Valinta uutisten ja tieteen välillä on valinta vallan ja tiedon välillä. Kumman haluat, rahan vai totuuden?

Jos haluat valtaa ja rahaa, seuraa mistä maailmassa kohistaan nyt ja huomenna.

Jos haluat pysyvää tietoa maailmasta, seuraa luontoa, kirjoja ja tiedettä.

Vankan pohjan todellisuuskäsitykselleen saa, kun opiskelee monitieteisesti ainakin fysiikkaa, evoluutiota, fysiologiaa, kielitieteitä ja tietenkin laskentaa sen monissa muodoissaan. Ja jättää uutiset omaan arvoonsa. Eli kypsymään. Ehtiihän ne lukea kymmenen vuoden päästäkin.

Kommentit (3)

Metastabiili nurmikenttä
Liittynyt20.7.2021
Viestejä38
1/3 | 

Vaikka asian pihvi on hyvin yksinkertainen, niin tästä on hyvä välillä muistuttaa. Koko todellisuutta ei myöskään yleensä edusta poliitikkojen puheet tai uskonnon edustajien puheet. Totta kai välissä on sitä harmaata aluetta, kun ei edes kuulu sanoa koko totuutta, siihen ei ole aikaa tai edes aihetta.

Mutta yhtä kaikki, hyvä ja tärkeä muistutus blogissa.

Pohjois-Korea on maailman vähiten globalistinen valtio
Suuri valtiomies
Aina oikeassa paitsi omasta mielestään

Paradigma on varadogma
2/3 | 

Olen alkanut mahdollisuuksien mukaan käyttää totuus-sanan asemasta ilmaisua todellisuuden ominaisuus. Se kertoo mielestäni yksinkertaisella tavalla sen että ilmiö on moniulotteinen ja että esilletuomani näkökulma ei ole koko totuus.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Wilfried Berns / Wikimedia Commons

Opettaja pyrkii esittämään uudet asiat niin, että ne tuntuvat tutulta. Toimittaja pyrkii esittämään tutut asiat niin, että ne tuntuvat uudelta.

Huomiotaloudessa on tehtävä kohua kohinasta tai toimittajasta tulee ex-toimittaja. Se on eksodus rehelliselle toimittajalle.

Kohina tarkoittaa satunnaista virhevaihtelua, joka häiritsee dataa eli tietoaineistoa. Sitä esiintyy aina, kun tutkitaan tai mitataan jotain. Kohina on signaalin vastakohta. Jos eri tutkimukset antavat saman puolueen kannatusmittaukseksi 17.4%, 17.1% ja 17.8%, erot desimaalissa ovat kohinaa. Kohinan voi nähdä zoomatusta valokuvasta omin silmin ja kuulla vanhasta radiosta omin korvin.

Kun puolueiden kannatusmittauksissa ei tapahdu kuin pelkkää virhemarginaaliin mahtuvaa satunnaista kohinaa, rehellinen uutinen kertoisi: "puolueiden kannatussuhteet ennallaan". Mutta toimittajan pitää kohahduttaa: "Yllätyspuolueen kannatuksessa hurja käännös, kärkipuolue sakkasi - katso kuvat puoluejohtajien venähtäneistä naamoista!"

Äidinkielen tunneilla opetettiin, että otsikon tulee kiteyttää tekstin ydinasia. Mediapelissä otsikon tarkoitus on voittaa kaikkien huomio ja aktivoida sormet klikkaamaan.

Lisäksi toimittajat käyvät uutisesta sekuntikilpaa, jossa ensimmäisenä klikkiotsikkonsa julkaiseva mediatalo voittaa myös muiden viittaukset. Laatu on sivuseikka.

Eräs luotettavimpia tutkimustuloksia on se, että julkaistuista tuloksista vain murto-osa osoittautuu pidemmän päälle luotettaviksi. Yksittäisten tutkimusten varaan rakentuva maailmankuva on talo hiekalla.

Vasta johdonmukaisesti ja riippumattomasti toistuvat tulokset luovat vakaan tieteellisen maailmankuvan pohjan. Siihen kuuluvat fysiikan lakien, maapallon historian sekä evoluution kaltaiset koetellut faktat, jotka lukemattomat riippumattomat tutkimukset ovat vahvistaneet.

Kun toimittajat nostavat yksittäisiä tutkimuksia otsikoihin, jutuista puuttuu iso kuva. Milloin flunssaa voi parantaa, milloin ei. Milloin kahvi on terveellistä, milloin epäterveellistä. Totta tänään, tarua huomenna.

Todellisuudessa tiede ei ole postimerkkikokoelman kaltainen tiedosto, vaan tapa hankkia tietoa. Tiede antaa harhattominta mahdollista tietoa, jossa oleellisena osana on arvio tiedon epävarmuudesta: mittaustulos = paras arvio ± mittausvirhe. Jos tulokset vaihtelevat virhettä vähemmän, muutos ei ole todellista vaan todennäköisesti sattuman aiheuttamaa kohinaa.

Pintapuolinen tiedeuutisointi näyttää tieteen epävakaana mörkönä, jolle todellisuus määräytyy päivän kohusta. Ja mikä sen kohahduttavampaa kuin fysiikan lakien kumoaminen. Kukapa ei haluaisi osoittaa, että Einstein oli väärässä.

Oikeasti koeteltuja fysiikan teorioita ei edes voi kumota, vaan ainoastaan rajata niiden toimialuetta. Ja rajaaminenkin on mahdollista vain silloin harvoin kun keksitään jokin yleisemmin pätevä teoria, joka ennustaa ja selittää havaintoja vanhaa paremmin. Einstein ei kumonnut Newtonin teoriaa liikkeestä ja painovoimasta, vaan laajensi sen koskemaan suuria nopeuksia, vahvoja painovoimakenttiä ja koko maailmankaikkeuden mittakaavaa. Ennen Einsteinia ei tiedetty Newtonin teorian rajoja. Nykyään ei tiedetä Einsteinin teorian rajoja.

Evoluutio ja maapallon historiakin pysyvät faktana, vaikka elämän ja maan kehityksestä saadaan tarkempaa tietoa. Tieteessä suuret linjat pitävät.

Lukutaito ei ole pelkästään kirjainten, sanojen ja lauseiden tunnistamista. Siihen kuuluu myös taito arvioida tekstin luotettavuutta. Taito erottaa asiat, joista tiedetään paljon, asioista, joista tiedetään vähän tai ei yhtään. Taito erottaa signaali kohinasta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rajankäyntiä

Teppo Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija, joka harrastaa matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla. Blogi on matkakertomus näiltä retkiltä.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat