Kirjoitukset avainsanalla yhdenvertaisuus

Syrjintä on määritelmän mukaan eriarvoistamista ryhmän tai luokittelun perusteella.

"Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella", määrää yhdenvertaisuuslaki.

Yksilöä ei saa siis arvioida tilastoista laskettujen korrelaatioiden tai ryhmäkeskiarvojen perusteella. Suomenkielinen afrikkalainen puhuu suomea, vaikka keskimääräinen afrikkalainen ei puhuisi sanaakaan suomea. 100kg penkistä nostava poliisikokelas nostaa 100kg, vaikka samanikäiset ja -sukupuoliset nostaisivat keskimäärin 30kg.

Luulen ymmärtäväni, mitä syrjintä on. Päteviä hakijoita karsitaan nimen herättämien ennakkoluulojen perusteella. Työsuhdetta ei jatketa raskauden vuoksi. Laina evätään vuosien takaisen masennuksen takia.

Mutta mikä sitten ei ole syrjintää? Sitä on vaikeampi ymmärtää.

Ongelman ydin on siinä, että ihmisen toimintaa voidaan ennustaa ainoastaan tilastollisesti, todennäköisyyksien avulla. Ihminen kun on liian monimutkainen fysikaalinen järjestelmä, jotta täsmällisiä syy-seuraussuhteita voisi laskea luonnonlaeista. Lupsakka kuski ajaa todennäköisemmin kolaroimatta perille kuin pahamaineinen sarjahuristaja, mutta varmuutta ei siitäkään ole.

Työvuosien perusteella valittu opettaja ei ole välttämättä työssään parempi kuin työttömäksi jäänyt vastavalmistunut nuori, vaikka kokeneet menestyisivät työssä keskimäärin paremmin kuin kokemattomat. Kokemus on ainoastaan tilastollinen muuttuja, jonka perusteella hakijoita luokitellaan.

Koska aitoja syy-seurausyhteyksiä ei voida koskaan selvittää, yksilöä arvioidaan aina pelkkien tilastollisten yhteyksien avulla. Eli syrjitään.

Paitsi että syrjintä ei ole syrjintää vaan "erilaista kohtelua", jos sillä on "hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia", sanoo laki.

Yhdenvertaisuuslakia ei sovelleta esimerkiksi "uskonnonharjoitukseen", kuten lakiin on erikseen kirjattu. Usko ja perinne ovat taikasanoja, joilla syrjinnästä voi loihtia "erilaista kohtelua".

Syrjintä sallitaan "erilaisena kohteluna" silloinkin, kun tilastollinen yhteys kasvaa riittävän vahvaksi. Ihminen nimittäin erehtyy helposti mieltämään vahvan tilastollisen yhteyden syy-seurausyhteydeksi. Tuhkakupista tulee keuhkosyövän syy.

Luottoyhtiö voi evätä lainan, jos hakija on joskus saanut esimerkiksi masennusdiagnoosin. Terveystiedot ovat periaatteessa salaisia, mutta käytännössä julkisia koska hakuehdoksi voidaan asettaa luottoyhtiön pääsy terveystietoihin. Syrjintä, tarkoitan "erilainen kohtelu", sallitaan.

Ja masennus ei vanhene koskaan, toisin kuin murha, josta voidaan sentään armahtaa. Ei ihme, jos ihmiset eivät halua jäädä kiinni masennuksesta tai muista leimaavista sairauksista.

Äidinkieltä ei saa käyttää yksilön luottokelpoisuuden arvioinnissa, vaikka ruotsinkieliset maksaisivat luottonsa useammin kuin suomenkieliset, kuten hiljattainen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan syrjintäpäätös linjaa. Myös iän, sukupuolen ja asuinpaikan käyttö luottoarvioinnissa tuomittiin samassa päätöksessä syrjintänä. Päätöstä perusteltiin sillä, että luottokelpoisuuden arviointi ei "voi perustua yksinomaan tilastollisiin menetelmiin" vaan laki edellyttää "yksilöllistä luottokelpoisuuden arviointia".

Annetun syrjintäperustelun ongelma on siinä, että pohjimmiltaan jokainen arvio on aina "tilastollinen arvio". 

Esimerkiksi vuositulot on tilastotieto siinä missä äidinkielikin. Menneiden tulojen tilastollinen yhteys tulevaan velanmaksuun voi tietysti olla huomattavasti suurempi kuin äidinkielen, mutta vahvakaan tilastollinen yhteys ei tarkoita syy-seurausyhteyttä. Heikkotuloinen voi maksaa velkansa ja hyvätuloinen jättää maksamatta.

Todellisuudessa kyse ei siis ole siitä, että äidinkieli olisi "tilastollista" ja vuositulot "yksilöllistä" arviointia, vaan on vain päätetty, että tiettyjen tilastojen perusteella eriarvoistaminen kielletään syrjintänä, kun taas joidenkin tilastojen perusteella eriarvoistaminen sallitaan "erilaisena kohteluna".

Syrjijöistä pahin on tietysti luonto, joka välinpitämättömyydessään synnyttää huono- ja hyväosaisuutta. Fysiikan lait sallivat syrjinnän. Tätä luonnon sisäsyntyistä eriarvoisuutta voidaan onneksi yhteisön sopimuksilla tasoittaa. Heikompien auttamisesta hyötyvät myös hyväosaiset, vaikka hyväosaisuudestaan omaa erinomaisuuttaan kiittävä menestyjä kuinka kadehtisi.

Mutta mikä on täsmälleen ilmaistuna se "hyväksyttävä tavoite", jonka perusteella syrjinnästä tulee vain "erilaista kohtelua"?

Kommentit (3)

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1633

Olen osallistunut 1979:stä lähtien varmaan kaikkiin kilpailuihin, joissa on etsitty logoa, pihataideteosta, postimerkkiä jne.  Suureen postimerkkikilpailuun osallistuneita teoksiani kilpailun ratkettua hakiessani vahtimestari oli pelokas, ei tahtonut uskoa minua tekijäksi eikä antaa niitä, mutta vaatiessani taipui. Huomasin silloin, että nimikuoreni oli avattu, vaikka kilpailun  säännöt kielsivät avaamasta muuta kuin voittajien kuoret.  Ilmeisesti teokseni olisi kuulunut palkittaviin, mutta evätty tekijän ollessa tuntematon, eräänlaista tuntemattomuuteen perustuvaa syrjintää siis. Omat teokseni kuvasivat Suomen luontoa, kuten kilpailun säännöt sanoivat, mutta voittajien merkkiehdotukset olivat jotain ihan muuta.

Olin kuitenkin hieman vahingoniloinen (en niinkään tekijälle, vaan Postille),  koska voittanut ehdotus oli todellinen floppi. Itse kehitin tekeleistäni uuden taidesuunnan, mitä ei olisi tapahtunut ilman ko. kilpailua.

ThiNguyen
Liittynyt14.8.2016
Viestejä41

Teräviä huomioita Teppo Mattssonilta. Olen miettinyt samaa, missä kulkee syrjinnän ja sallitun valikoinnin raja?

Sen täytyy olla jotenkin kulttuuriin ja aikakauteen sidottu häilyvä rajaviiva. Meidän aikanamme tuntuu että yhä useampi ennen sallittu toiminta on muuttunut syrjinnäksi. Emme voi ilmoittaa hakevamme työntekijöitä iän perusteella (joissain maissa voi), mutta kas kummaa, työhön kuitenkin valitaan tietyn ikäinen. Eikö olisi parempi että työnhakuilmoituksessa olisi mainittu ikä,  jotta väärän ikäiset voisivat välttää turhaa työtä?

Menemmekö liian pitkälle säännöissä? Eivätkö esimerkiksi miehet ole vähemmistö, jos miehiä on naisia vähemmän?

Kaapelijehu
Liittynyt13.4.2009
Viestejä384

Suunnilleen juuri noin, syrjinnässä on kyse siitä että suuresta populaatiosta tehtyä tilastollista analyysia ei voi käyttää kuvaamaan populaation yksilöitä, koska yksilöt ovat hyvin erilaisia. Meillä on esimerkiksi ryhmä A jossa on 5 jäsentä, on kaksi 2 m hujoppia, on kaksi 150 cm pätkää ja yksi 160 cm pätkä. Porukan keskipituus on siis 172 cm, paitsi ettei ryhmän yksikään jäsen ole tuon pituinen. 172 cm on siis puhtaasti laskennllinen tulos joka ei kuvaa ryhmän yhtäkään jäsentä. Sitten on ryhmä B johon kuuluu 2 kpl 180 cm pituista henkilöä, 1 kpl 150 cm pituinen henkilö sekä kaksi 170 cm pituista henkilöä, tämän ryhmän keskipituus on 170 cm.  Usein syrjintää puolustaa ne ketkä katsovat hyötyvänsä syrjinnästä. Oletetaan että on avoinna työpaikka johon vaaditaan yli 170 cm pituus. Nyt ryhmän A 150 ja 160 cm pituiset jäsenet alkavat vaatimaan että ryhmän B jäsenet tulee kokonaan hylätä koska ryhmän B keskituus on vain 170 cm siis alle vaaditun. He siis katsovat jotenkin mystisesti omaavansa ryhmän A pitkiltä jäseniltä heidän pituutensa koska sattuvat olemaan tuon ryhmän jäseniä, vaikka he itse ovat lyhyitä. Todellisuudessahan molemmissa ryhmissä on vain kaksi jäsentä jotka täyttävät vaaditun ehdon. 

Se mikä on syrjintää ja mikä hyväksyttävää erilaista kohtelua esimerkiksi työpaikan haussa riippuu siitä mitkä ominaisuudet ovat oikeasti tärkeitä ko. työtehtävän suorittamisessa. Hyvin usein on tärkeätä että hakijalla on riittävä koulutus, riittävä työkokemus ja riittävä kielitaito. Mutta seksuaalinen suuntautuneisuus tai sukupuoli eivät ole tärkeitä ominaisuuksia. Syrjinnän puolelle siirrytään heti jos aletaan vaatimaan tiettyä sukupuolta tai tiettyä seksuaalista suuntautuneisuutta. Mutta on tietenkin olemassa ammatteja joissa sukupuolinen suuntautuneisuus tai sukupuoli ovat täysin hyväksyttäviä valintaperusteita. Muotitalo hakee esimerkiksi mallia esittelemään naisten vaatteita, tällöin on hyväksyttävää vaatia että hakija myös on nainen.

Kaapelijehu

Seuraa 

Rajankäyntiä

Teppo Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija, joka harrastaa matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla. Blogi on matkakertomus näiltä retkiltä.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat