Kirjoitukset avainsanalla periytyvyys

Kuva: Graeme Main/MOD

Pojasta polvi paranee. Näin uskoo moni. Ja odottaa saavansa itseään älykkäämpiä lapsia.

Todellisuus on karumpi. Mitä älykkäämpi olet, sitä todennäköisemmin lapsistasi kasvaa sinua tyhmempiä. Tämä tulos seuraa satunnaisuuden ei-satunnaisista laeista. Sitä kutsutaan paluuksi keskiarvoon.

Paluu keskiarvoon perustuu siihen, että äly periytyy vain osittain. Lapsethan olisivat täsmälleen yhtä älykkäitä kuin vanhempansa, jos älykkyys periytyisi täydellisesti. Mutta todellisuudessa älykkyydessä on myös yksilöllistä vaihtelua, joka ei selity perimällä: Äly = P + S. P niin kuin perimä ja S niin kuin satunnaisvaihtelu, joka ei periydy. Onnekkailla S > 0.

Älykkyys on siis osin perimää, osin onnea. Korkea älykkyys on hyvä perimä ja paljon onnea. Mitä korkeampi älykkyys, sitä suurempi on onnen osuus. Onni ei periydy, joten onnekkaiden älykköjen jälkeläiset putoavat todennäköisesti kohti perimän sanelemaa keskiarvoa.

Luontoäiti jakaa älyn korttipakasta. Jokainen kortti kasvattaa älykkyysosamäärää, kakkonen kahdella, kolmonen kolmella ja ässä 14 pisteellä. Älykkyys on korttiesi silmälukujen summa. Mutta älyjako ei ole pelkkä onnenpeli: mitä parempi perimäsi, sitä enemmän kortteja luontoäiti käteesi jakaa. Korttien määrä peritään, korttien silmäluvut riippuvat onnesta. Molemmat vaikuttavat älykkyyteen.

Onni on harvinaista, tuplaonni sitäkin harvinaisempaa. Jos huippukäsi sattuu kerran tuhannesta, kaksi peräkkäistä huippukättä sattuu vain kerran miljoonasta. Lapsi perii korttien määrän vanhemmiltaan, muttei itse kortteja. Korttimäärä kulkee suvussa, mutta niiden silmäluvut ovat sattuman armoilla.

Paluu keskiarvoon toimii myös kääntäen. Jos olet keskimääräistä heikkoälyisempi, saat todennäköisesti itseäsi älykkäämpiä lapsia. Etenkin, jos sukulaisesi ovat sinua älykkäämpiä. Älykkään suvun tyhmyrille on vain sattunut epäonnisen paljon heikkoja kortteja. Suvulla on väliä, niin hyvässä kuin pahassa.

Älyn periytyvyyttä mittaa lasten ja vanhempien älykkyyden korrelaatio. Jos äly periytyisi täydellisesti, korrelaatio olisi 1. Jos äly ei periytyisi lainkaan, korrelaatio olisi 0. Todellinen korrelaatio on väestötason tutkimuksissa tyypillisesti 0,5 suuruusluokkaa.

Darwinin serkku Francis Galton keksi ja ymmärsi paluun keskiarvoon jo 1800-luvulla. Paluu keskiarvoon koskee älykkyyden lisäksi kaikkia muitakin perinnöllisiä ominaisuuksia. Ja itse asiassa laajemminkin mitä hyvänsä keskenään korreloivia muuttujia (kunhan korrelaatio ei ole täydellinen, koska silloin muuttujien yhteydessä ei olisi lainkaan sattumaa). Mitä pienempi korrelaatio, sitä voimakkaampaa on paluu keskiarvoon.

Pienen lisämutkan matkaan tuo se havainto, että länsimaissa väestöjen älykkyys on ollut laskussa tällä vuosituhannella. Lasku on kuitenkin loivaa, eikä se muuta tässä esitettyjä yksilötason johtopäätöksiä.

Joskus paluuta keskiarvoon väitetään paradoksiksi. Nimittäin vaikka älykkäiden vanhempien lapset ovat keskimäärin vanhempiaan tyhmempiä, sama pätee myös toiseen suuntaan: älykkäiden lasten vanhemmat ovat keskimäärin lapsiaan tyhmempiä. Tämä ei kuitenkaan ole paradoksi, sillä ehdolliset keskiarvot eivät ole vaihdannaisia: E(lapset|vanhemmat) ≠ E(vanhemmat|lapset) samaan tapaan kuin sadepäivien keskiarvo pilvisellä säällä E(sade|pilvet) ei ole sama kuin pilvisten päivien keskiarvo sadesäällä E(pilvet|sade). Näennäinen paradoksi perustuu ehdollisiin todennäköisyyksiin liittyvään yleiseen päättelyvirheeseen, josta aiemmin kirjoitin.

Paluu keskiarvoon selittää, miksi äly ei sukupolvien saatossa kasaudu superälyksi. Samalla tavalla kuin ihmisistä ei kehity kooltaankaan yhä suurempia jättiläisiä. Älykkäiden lapset ovat silti keskimäärin älykkäämpiä kuin tyhmien lapset, ja pitkien ihmisten lapset pidempiä kuin lyhyiden lapset.

Oma perimä on mitä on, mutta jälkeläisten perimään voi silti vaikuttaa. Nimittäin valitsemalla kumppanin, kenen kanssa perimänsä yhdistää. Ei kuitenkaan riitä, että kiinnittää huomionsa pelkästään kumppanin älykkyyteen. On huomioitava koko suvun älykkyys, jos haluaa mahdollisimman älykkäitä jälkeläisiä (sama pätee tietysti kaikkiin periytyviin ominaisuuksiin, ulkonäöstä lähtien).

Voihan olla, että kumppanillesi on vain sattunut poikkeuksellisen onnekkaat, tai epäonnekkaat, kortit. Eikä onni periydy jälkeläisillesi. 

Mutta suku voi paljastaa, kuinka hyvä pelionni kumppanillesi sattui kun luontoäiti jakoi korttejaan.

Kommentit (11)

Janne I.
1/11 | 

Hyvä blogikirjoitus.
Kyllä ko. kappaleessasi paluuta keskiarvoon voi hyvin kutsua paradoksiksi. Yksi luokka paradokseja on näennäisesti järjenvastaiset mutta todet väitteet.

Maalta.
3/11 | 

Yksi tärkeä asia vain jäi välistä..ihmisen aivot on kykenevä oppimaan uutta kuolemaansa saakka..oli geenit mitä tahansa..on kirja oppinut älyä ja sitten luonnon antamaa älyä..ja niissä on iso ero..luonnon antamaa älyä on harvassa..ja sitä ei voi testata matikka testeillä. Se on vain yksi osa alue..älykkyydestä..

Teppo Mattsson
Liittynyt13.1.2014
Viestejä147
5/11 | 

Lapsuudessa älykkyyden korrelaatio lasten ja vanhempien välillä on pienempi, kuten linkkaamassa lähteessäsi [1] mainitaan: "heritability of intelligence increases from about 20% in infancy to perhaps 80% in later adulthood". Koska periytyvyyden voimistuminen lapsuudesta aikuisuuteen olisi oman kirjoituksensa arvoinen ilmiö, yksinkertaistin asian vain toteamalla lapsen ja vanhemman välisen älykkyyden korrelaation karkeasti ("tyypillisesti 0,5 suuruusluokkaa").

Geenit
6/11 | 

Todella mielenkiintoinen kirjoitus!

Jos miettii parinvalinnassa vain hyviä geenejä, täytyykö todella katsoa myös valitun parin sukua? Jos suvusta löytyy paljon samoja hyviä piirteitä, kertoo se toki piirteiden johtuvan todennäköisesti geeneistä, eikä esimerkiksi ympäristön vaikutuksesta. Mutta onko tosiaan myös väliä sillä, onko "saadut kortit" poikeeuksellisen hyvät muuhun sukuun nähden? Eikö lapselle periytyvät geenit ole samat riippumatta siitä, onko omat korttisi hyvät suhteessa muuhun sukuun? Ei kai geeneissä ole erikseen sattuma-osaa ja periytyvää osaa enää seuraavassa sukupolvessa?

Teppo Mattsson
Liittynyt13.1.2014
Viestejä147
7/11 | 

Se mitä kumppanissa, sukulaisissa ja itsessä havainnoimme (esim. älykkyys) on ilmiasua, johon vaikuttaa geenien lisäksi ympäristö. Geenejä emme havaitse suoraan.

Satunnainen salatieteilijä
8/11 | 

Evoluutiohan on tietysti asia erikseen. Silloin kun vielä roikuimme puissa tai lymysimme luolissa fiksumpi selvisi tyhmää paremmin hengissä. Joten aivot ja älykkyys kasvoivat. Nykymaailmassa tyhmistyminen on mahdollista kautta koko ihmispopulaation kun pöljempikin voi jatkaa menestyksekkäästi sukuaan kun ei tarvitse pelätä henkiriepunsa edestä vaikka makaisi koko elämänsä sohvalla katsoen BB:tä. Degeneraatioksiko sitä sanotaan? Jos joku visioi isopäisistä ultrafiksuista tulevaisuuden humanoideista niin se vaatinee joko rankkaa geenimanipulointia tai sitä että tyhmyydestä rangaistaan.

Vierailija
9/11 | 

Mielenkiintoista kyllä - vaikka vähän ”masensikin” tajuta, mikä riski on saada keskimääräinen sukulainen lapseksi. :/

Jäin miettimään, että vaikka tosiaan älykkyys itsessään ei täysin periydykään, niin eiköhän merkitystä ole myös sillä, millaisen kasvuympäristön vanhemmat kykenevät lapsilleen antamaan?

Sikäli kun sukulaisperheitäni katson, näyttää kovasti siltä että keskimäärin älykkäämmät vanhemmat kannustavat lapsiaan älykkäämpiin harrastuksiin ja antavat heille sopivia haasteita elämään. He myös osaavat pitää paremmin terveydestään huolta ja jaksavat siten huolehtia jälkikasvustaankin ihan eri tavalla. Toki älykäs ihminen voi ponnistaa heikoistakin oloista, mutta veikkaisin kasvuympäristölläkin olevan jotain vaikutusta aivojen kehittymiseen. Oma sukuni on toki pieni otos.

Teppo Mattsson
Liittynyt13.1.2014
Viestejä147
10/11 | 

Elämässä menestyminen riippuu älykkyyden lisäksi varmasti myös sellaisista tekijöistä, joihin ympäristö (esim. vanhempien panostus) vaikuttaa.

tapsa
11/11 | 

Älykkyyshän ei suoranaisesti periydy. Geenit periytyvät. Mikä säännöllisyyden ja sattuman kautta valikoitujen geenien tulos uudessa yksilössä sitten on, on eri juttu. Tämä on varmaankin se ongelma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rajankäyntiä

Teppo Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija, joka harrastaa matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla. Blogi on matkakertomus näiltä retkiltä.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat