Kirjoitukset avainsanalla psykologia

Vaaran uhatessa elimistö käynnistää vaistomaisen taistele tai pakene -reaktion. Tätä fraasia toistellaan usein, vaikka vaaratilanteissa havaitaan yleisesti kolmannenlaistakin reaktiota. Nimittäin lamaantumista.

Kun vuoden 1924 Pietarin tulva uhkasi Ivan Pavlovin tutkimuskoiria, eläinten reaktiot jakautuivat kolmeen luokkaan: osa koirista innostui, osa yritti paeta ja osa jähmettyi paikoilleen.

Havaitsin itsekin saman jouduttuani Christchurchin maanjäristyksen 2011. Välittömästi järistyksen päätyttyä osa ihmisistä oli tavattoman hyväntuulisia, osa pakeni kaupungista ja osa vain itki paikoillaan.

Joka reaktiossa on oma hyötynsä, eikä voi yleispätevästi ennakoida mikä niistä on selviytymisen kannalta suotuisin. Evoluutiohistorian saatossa eri strategiat ovat menestyneet eri tilanteissa.

Pakeneminen vaikkapa maanjäristyksen jälkeen on kannattanut, jos taistelijat/intoutujat ja lamaantujat ovat jääneet tuhoisamman jälkijäristyksen tai tsunamin uhriksi. Toisaalta kotinsa ja reviirinsä hylkääminen on tarpeettoman suuri menetys silloin, kun pahempia jälkituhoja ei ole tullutkaan.

Lamaantuminen ylivoimaisen vastuksen edessä on pelastanut oman hengen ainakin niiltä, jotka ovat säästyneet orjaksi, haaremiin tai jopa uuden lauman arvostetuksi jäseneksi. Vihaisen koiran uhatessakin pakeneminen tai taisteleminen saattaa vain pahentaa tilannetta.

Maaninen innostus voi toisaalta kohentaa selviytymis- ja taistelukykyä ja siten ratkaista taistelun voitoksi. Pienempi voi voittaa isomman ja vahvemman, jolla on enemmän hävittävää ja vähemmän taisteluintoa.

Oma reaktio uhkaan on automaattisen hermoston tekosia, eikä itse reaktioon pysty tahdonalaisesti vaikuttamaan sen enempää kuin elimistön muihinkaan reaktioihin. Se, taisteletko, pakenetko vai lamaannutko tyypillisesti vaaran uhatessa, määräytyy pitkälti sisäsyntyisestä luonteestasi eli temperamentista. Siis siitä, miten piuhasi ovat sympaattiseen (taistelemis- ja pakenemisreaktiot) ja parasympaattiseen (lamaantumisreaktio) hermostoon kytkeytyneet.

Synnynnäinen temperamentti säilyy läpi yksilön elämän, koska hermoston kytkennät ovat varsin pysyviä. Siksi reaktiosi aiempiin uhkatilanteisiin ennakoivat tulevia reaktioitasi. Jos herra kansanedustaja on reagoinut kokemaansa uhkaan taistelemalla, hän todennäköisesti käy jälleen taistoon kohdatessaan sopivalla juhlatuulella jonkun herraa viehättävän mutta välttelevän kollegan.

Tilannetekijätkin toki vaikuttavat käyttäytymiseen, ainakin ensireaktion laannuttua. Christchurchissa osa hyväntuulisista oli opiskelijoita, jotka juhlivat järistyksen vaurioittamien koulujen sulkemista. Osalla lähtijöistä oli puolestaan koti tulvaveden tai muiden järistystuhojen jäljiltä asuinkelvottomana. Osalla itkevistä oli huoli tavoittamattomista ystävistä, jotka saattoivat olla yhä raunioiden loukussa, loukkaantuneena tai kuolleena.

Järistyksen sattuessa olin yliopistolla työhuoneessani seitsemännessä kerroksessa. Ehdin vain suojautua pöydän alle, kun rakennus alkoi huojua rajusti ja kaikenlaista painavaa putoilla. Ensimmäisiä huomioitani oli, että järistys sai tasavireisen oloni suorastaan euforiseksi. Rakennuksesta käskettiin poistumaan, joten kävelin raput alas, hain pyöräni kellarista ja poljin kotiin. Matkalla iskenyt pienempi jälkijäristys oli vielä kaataa minut pyörällä. Osa yliopiston rakennuksista vaurioitui purkukuntoon, mutta 60-luvulla rakennettu Ernest Rutherfordin mukaan nimetty fysiikan betonirakennus oli suljettuna vain pari kuukautta. Kotona vauriot olivat vähäisiä, onnekkaan sijainnin ja puisen rakenteensa vuoksi. Euforian laannuttuakin koin, että minua tapaus ainoastaan voimaannutti. Tilanne voisi toki olla toinen, jos olisin loukkaantunut tai menettänyt läheisiä.

Samanlainen euforia valtasi minut, kun käärmeen äkillinen hyökkäys yllätti Australian sademetsässä. Ehdin vain hypätä sopivasti, jolloin vauhdilla kohti syöksynyt käärme meni altani. Mitään ei sattunut, mutta hyökkäyshetkellä en tiennyt miten vaarallisesta lajista oli kyse. Vasta myöhemmin tunnistin kuvasta, että kyseessä olikin myrkytön Stegonotus cucullatus, joka voi tosin purra kiivaasti hyökätessään. Muulloinkin uhkaavissa tilanteissa välitön tunnereaktioni on ollut samantyyppinen. Esimerkiksi kerran, kun suurikokoinen mies juoksi yllättäen pensaasta valtatielle eteeni, mahdollisesti ryöstöaikeissa, ja ehdin juuri ja juuri väistää. Pikkulapsena yritin ottaa vihaisena sihisevän kyyn käteeni – muistan tapauksesta erityisesti voimakkaan mielihyvän. Aikuisena olen karttanut vaaroja, mutta maanjäristyksiä, käärmeitä ja tierosvoja ei voi aina välttää parhaalla tahdollaankaan. Kenties esi-isäni ovat menestyneet maniansa voimaannuttamina taisteluissaan, ja siksi olen olemassa. Tai sitten he ovat vain vältelleet vaaroja harvinaisen hyväntuulisina – enhän minäkään ole koskaan varsinaisesti taistellut, vaikka kehoni reaktio olisi siihen otollinen ollutkin.

Erityyppiset uhat voivat aiheuttaa samallekin ihmiselle erilaisia reaktioita. Kun kohtaan liian vaativan fysiikan ongelman tai muun ratkeamattoman älyllisen pähkinän, minulle iskee usein väsymys. Jos oikein hyvin käy, kunnon unen jälkeen ongelma ratkeaa tai ainakin nytkähtää askeleen eteenpäin. Toisia liian vaikea ongelma puolestaan näyttää suututtavan ja pakottaa heitä kamppailemaan sen kanssa lähes tauotta – pulmalelu ei välttämättä ole perherauhan kannalta heille paras joululahja. Jotkut taas vaikuttavat parhaansa mukaan pakenevan näitä älyllisiäkin uhkia.

Kullekin reaktiotyypille – pakenemiselle, taistelemiselle ja lamaantumiselle – löytyy lisäksi laji- ja yksilökohtaisia ilmentymiä. Paeta voi hitaammin tai nopeammin. Taistella voi kiihkeämmin, kuten henkensä edestä kamppaileva saaliseläin, tai näennäisemmin, kuten lauman sisäistä arvojärjestystä selvittävät apinat. Lamaantuessa voi itkeä, esittää kuollutta tai, kuten kuvan seepia, vaihtaa väriä.

Löytyykö uhkareaktiolle napakkaa ilmaisua, joka ei kuitenkaan yksinkertaista liiaksi tai johda harhaan kuten pelkkä taistelemisesta ja pakenemisesta puhuminen? Tarkkaile joulunajan tuntemuksiasi ja jaa ehdotuksesi kommenteissa.

Kommentit (7)

Vierailija

Jännä juttu, laittaa pohtimaan. 

Minua vaivaa sosiaalisten tilanteiden pelko/ahdistus kun tiedän ennalta joutuvani tilanteeseen, jonka voin kuvitella olevan jollain tavalla epämiellyttävä. Anoppi on kutsunut luokseen syömään Tapaninpäivänä. Oma reaktioni taitaa olla alkuun lamaantua niin etten kykene tehdä päätöstä pakenemisen ja taistelemisen eli asian kohtaamisen välillä. Päällimmäinen tunteeni on, että en halua mennä. En halua mennä "pönöttämään" sellaiseen seuraan, jossa oloni ei ole kotoisa, en jaksaisi taas yhtä vaivaannuttavaa lahjojen jako-tilaisuutta, emännän mieliksi inhokkiruoan syömistä, väkinäistä keskustelua, malttamatonta kellon vilkuilua pohtien, joko on oltu riittävän kauan että kehtaa lähteä. Toisaalta olen melko varma että anoppi loukkaantuu jollen mene, jolloin seuraava kohtaamiseni hänen kanssaan on entistä vaivaannuttavampi ja sitä kohtaloa voin paeta vain taistelemalla taas kerran ja menemällä paikalle vaikka väkisin. Joten pilaan mahdollisuuden nauttia tästä hetkestä, vapaa-ajasta puolison kanssa kotona, jossittelemalla sitä mitä minun kannattaisi tehdä.  Todellisen vaaratilanteen hetkellä minun kävisi huonosti, sillä ehtisin kuolla pohtiessani vaihtoehtojani sen sijaan että toimisin.

Funtsailija

On myös neljäs tapa reagoida. Sitä voisi kutsua vaikka yliloogisuudeksi. Silloin ajattelee tilanteeseen sopivinta ratkaisua ja toimintatapaa huippunopeasti ja toimii järkevästi ikäänkuin refleksipohjalta. Tunteet, kuten pelästyminen, eivät saa sijaa. Myöskään normaalit fysiologiset reaktiot eivät vaikuta tai tunnu. Vasta tilanteen rauhoituttua ja vaaran ollessa ohi iskee tärinä ja tajuaa järkyttyä. Tämä toimintatapa  näyttää olevan usein tyypillinen hoitoalalla tai pelastusalalla toimiville, mutta sitä ilmenee myös "topakan" luonteen omaavilla ihmisillä jo aika nuoresta alkaen.

Vierailija

Luulen, että tuo on se perinteinen ajan hidastuminen tyyppinen tapahtuma.  Arvelen, että kokemus tekee tietyistä yllättävistä (ja vaativista). mutta tietyssä määrissä toistuvista tilanteista sellaisia, että niihin pystyy reakoimaan teholla joka saa myös mm ajan kulun tuntumaan hitaalta. Mutuna arvaisin, että on taistele reaktion kokemuksen lieventämä ja ohjaama reaktio. Järkevyys rippuu siitä onko refleksi oikea juuri siihen tilanteeseen.

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä5184

Hyvä pointti. Niin olennainen selviytymiskeino on jätetty fraasista pois, miksi?

Wikipediassa taistele tai pakene -reaktion ( Fight-or-flight resonse

https://en.wikipedia.org/wiki/Fight-or-flight_response#Varieties_of_resp... )

alaotsikkona on Varieties of responses, jossa “lamaannu” on luokiteltu pakenemiseksi:

Other animals have alternative self-protection methods. Some species of cold-blooded animals change color swiftly, to camouflage themselves.These responses are triggered by the sympathetic nervous system, but, in order to fit the model of fight or flight, the idea of flight must be broadened to include escaping capture either in a physical or sensory way. Thus, flight can be disappearing to another location or just disappearing in place.

Mikäs taikatemppu tämä on? Että ympäristöön sulautuminen on ”pakenemista paikalla”? Väitetään, että paikka menetetään subjektiivisena kokemuksena?

Palaan tähän vielä.

 And often both fight and flight are combined in a given situation.

Mietitään esimerkkiä, jossa eläin tekee kahta asiaa samaan aikaan: mustekala on aivan ympäristönsä näköinen – ja samalla, ”liukenee” paikalta hitaasti… Mutta mikä siinä on taistelua? Mustekala on pikemminkin lamaantunut, ja tilanteen mukaan se voi jatkaa vaaran välttämistä myös pakenemalla.

Sitten on vielä uhkailu, joka on kai yksi lamaantumisen lievä muoto: eläin viestittää olemuksellaan ja äänillään puolustusvalmiuttaan, esim. koira murisee, näyttää hampaita, jne. – nämä kaikki ovat reaktioita joilla vaara pyritään välttämään, siinä missä taistelu ja/tai pakeneminen.

A threat from another animal does not always result in immediate fight or flight. There may be a period of heightened awareness, during which each animal interprets behavioral signals from the other. Signs such as paling, piloerection, immobility, sounds, and body language communicate the status and intentions of each animal. There may be a sort of negotiation, after which fight or flight may ensue, but which might also result in playing, mating, or nothing at all.

Tässäkin lamaantuminen on sivuutettu, mentaalisena ominaisuutena; anteeksi, eihän sellaista ole uus-darwinismin mukaan? Mutta millä perusteella olennainen osa vaaraan reagoimista näin ohitetaan – epäilen, että sillä pyritään sulkemaan pois sellainen evoluutioteorian kannalta ikävä kysymys, kuin vapaa tahto.

Reaktiotapa on peritty & opittu ja näkisin, että haitallinen lamaantuminen – toimettomuus kun pitäisi rajusti toimia, esim. juosta aaltoa pakoon – heijastaa aikuisella vain sitä, että hänen henkistä kasvua on rajoitettu (itsekäs hoitaja -> itsekeskeinen lapsi). Hätätilanteessa hänen tietoisuutensa voi sitten yliaktivoitua minä-keskeisillä mittasuhteilla, ikään kuin ”alitajunnan sfääreihin jumittuen” tai tavalla, jonka vuoksi tilannetajua kokonaisuudesta ei pääse muodostumaan. Lamaantuneen päässä kai tapahtuu hyvinkin paljon, mutta se on ristiriidassa tasapainoilua, eikä hän sen vuoksi ole ns. planeetalla. Pelkkä varhaisen vuorovaikutusmallin epäbalanssin ilmentymä.

Lapsena olin innoissani maajäristyksistä: äiti ja isä tulivat keskellä yötä herättämään, lattia jalkojen alla heilui ja taulut keikkui, koiranpennut laitettiin joskus kiireellä puuarkkuun suojaan(!?) ja sitten suunnattiin simcalla kohti rantaa... Oli myös jännä palata kotiin, ja nähdä oliko vanha kivitalo vielä pystyssä. Yleensä maanjäristykset oli tuskin havaittavia, mutta kun vanha talo ei tuntunut vanhempieni mielestä aina turvalliselta.

Nykyään reagointitapani poikkeustilanteisiin on kai robottimainen.

(jatkuu)

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä5184

"Löytyykö uhkareaktiolle napakkaa ilmaisua, joka ei kuitenkaan yksinkertaista liiaksi tai johda harhaan kuten pelkkä taistelemisesta ja pakenemisesta puhuminen? Tarkkaile joulunajan tuntemuksiasi ja jaa ehdotuksesi kommenteissa.

Hyvä kysymys. Minä taisin olla joulu-lamaantunut, kun jäi tähän vastaamatta. Keskustelu palstalla oli kiehtovampaa kuin ikinä aiemmin... ja juuri silloin lopetin!!? Mikähän nimitys on pessimistille ristipaineessa.

No problem, jos toisen kaulavaltimosta pulppuaisi veri pulssin tahtiin, saisin autettua; mutta 3 tekijää vs. 3 tekijää muussa konseptissa, voi tehdä jo tiukkaa. Pakko priorioida, tai ei pysty kumpaankaan.

Ihmisillä on tietysti eri asioita, mikä koskettaa juuri heitä ja mikä ei; aihen merkitys voi samallakin ihmisellä vaihdella. Jos minulla on seuraavana päivänä tiedossa tärkeä tapaaminen, kynnykseni hermostua palstalla on matala. Onkohan se sitten "lamaannu" (roiku palstalla kuin täi tervassa), "taistele" (väittele), ja "pakene" (hermostu/turhaudu, ja tee jotain järkevämpää).

Pitää vielä miettiä vastausta kysymykseen.

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Miehet ovat keskimäärin pidempiä kuin naiset. Kiistämätön fakta, joka kuumentaa tuskin kenenkään tunteita.

Entäs kun aletaan vertailla sukupuolten älyllisiä kykyjä? Jo pelkkä kysymys koetaan uhkana, joka saa valitettavan monet kiihkon valtaan.

Uhkaan liittyy harhakäsitys, että erilainen tarkoittaa väistämättä eriarvoista. Ei tarkoita.

Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että jokainen yksilö arvioidaan omien eikä toisten, samaan (sukupuoli)ryhmään kuuluvien keskimääräisten ominaisuuksien perusteella. 185 cm pituinen on 185 cm pituinen, riippumatta sukupuolestaan. Taitava fyysikko on taitava fyysikko, riippumatta sukupuolestaan.

Kieltäminen on alkeellinen, mutta valitettavan yleinen, puolustuskeino. Sukupuolten väliset erot eivät kuitenkaan poistu kieltämällä. Ensimmäinen askel aitoon tasa-arvoon on faktojen hyväksyminen. Syrjinnän ehkäisy on toivotonta ilman todenmukaista käsitystä sukupuolten sisäsyntyisistä eroista.

Luotettavimmissa tutkimuksissa naisten ja miesten keskimääräisessä yleisälykkyydessä ei ole havaittu eroa. Naisten ja miesten älykkyys ei silti ole täysin samanlaista: älykkyyden jakautumisessa yksilöiden kesken on sukupuolten välisiä eroja.

Vaihtelu on monissa kyvyissä suurempaa miesten keskuudessa. Miesten jakaumaa kuvaava (punainen) käyrä on siksi laakeampi ja leveämpi (kuin naisten sininen käyrä), vaikka keskiarvoa kuvaava huippu on samassa paikassa (kuten kuvassa). Suuremman vaihtelun vuoksi miehet ovat yliedustettuina jakauman molemmissa päissä: sekä poikkeuksellisen vähä- että korkeaälyisissä. Molemmista päistä löytyy tietysti myös naisia, mutta suhteessa vähemmän kuin miehiä.

Vaihtelun määrän lisäksi eroja on älykkyyden lajeissa. Naiset ovat keskimäärin parempia laskemisessa, kielellisissä tehtävissä, oikeinkirjoituksessa sekä muistamaan sanoja, maamerkkejä ja kohteiden sijainteja. Miehet ovat keskimäärin parempia matemaattisessa päättelyssä sekä tilan, paikan ja esineiden avaruudellisessa hahmottamisessa.

Sukupuolten väliset erot älyllisissä kyvyissä ovat evoluution ja eläintutkimuksen perusteella täysin odotettuja. Samat erot esiintyvät eri kulttuureissa, joten niiden taustalla on biologiset tekijät. Tulokset on toistettu useissa tieteellisissä tutkimuksissa, eivätkä ne olisi kenellekään uutinen ellei aihe olisi tabu.

Monet yleiset uskomukset sukupuolten eroista ovat kuitenkin perusteettomia myyttejä, kuten väite siitä että naiset puhuisivat (kolme kertaa) enemmän kuin miehet. Kaikkiaan sukupuolten välillä on paljon enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja.

Kommentit (11)

Vierailija

Milläköhän kompetenssilla fyysikko niin kun näitä asioita nyt oikeastaan kommentoi? Mitä tää sisäsyntyisyys nyt on? Aivothan on aika plastiset, onko kyse siitä mihin ihmisiä ohjataa vai siitä millaisiksi ilmeisesti hormonit niitä muokkaavat? Miten älykyyttä tässä nyt mitataan? Ei ihan kaikkea voi perustella sillä, että en mä nyt tässä mitään epätasa-arvoaa aja. Niin paljon kysymyksiä, niin paljon paskaa.

Tarmo

Kiitos asian selventämisestä! Lisäksi olisi voinut korostaa, että kognitiivisen suoriutumisen lajeissa, joissa on sukupuolten välisiä eroja (esim. avaruudellinen hahmottaminen tai kielelliset kyvyt), ero on tilastollisesti merkittävä, mutta ei valtavan suuri. Eli vaikka miehet ovat keskimäärin parempia avaruudellisessa hahmottamisessa, ero on (en nyt tarkkaan muista, mutta sanotaan) 2%. Tahtoo sanoa, että jos olet avaruudellisessa hahmottamisessa keskivertomies, 50% miehistä on sinua parempia ja 48% naisista on sinua parempia.

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4412

Näiden suurimpia ongelmia lienee se, että syyt eroille uupuvat.

Otetaan esimerkiksi geenit ja evoluutio, millä tavalla se tuottaa nämä sukupuolierot, kun ja jos se tuottaa ne?

Voikin hyvin olla, että testosteroni ajaa sellaisiin aktiviteetteihin, joissa luonnollisesti kehittyy useammin kyseiset kyvyt ja sen puute + estrogeeni ajaa opiskelemaan näitä toisenlaisia kykyjä ja asioita.

Tämän lisäksi pojat nuorempana leikkivät toisten oikien kanssa useammin kuin tyttöjen ja toisinpäin, joten siinä jo tulee sosiaalisen oppimisen kautta kyseisiä kykyjä.

Näin ollen, selitys mahdollisesti voi olla, että evoluutio/geenit/ja nämä jutut vaikuttavat asiaan, mutta yllättävillä ja hyvin epäsuorilla tavoilla.

Jos joku tietää mistä nämä erot johtuvat, niin kertokoot. Itse en tiedä mistä ne pääasiassa johtuvat. Kuten joku tuolla sanoikin, niin aivot ovat hyvin plastiset, evoluutio toki voi tuottaa erilaisia rooleja hyvin epäsuoria reittejä pitkin, mutta eniten hyötyä voikin olla, että ihan loppupeleissä ihmisillä sukupuolesta riippumatta on mahdollisuudet toisenlaisessa ympäristössä tuottaa eri tyyppisiä kykyjä.

Ruhollah.

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4412

Epäsuoralla tarkoitan siis sitä, että kyseiset kyvyt selittyy oppimisen kautta, mutta geeneillä on näppinsä pelissä sen suhteen esimerkiksi millaisia asioita ihminen "ajautuu" tai on kiinnostunut opettelemaan.

Ruhollah.

Topi

Bloggaaja ei näytä ymmärtävän keskiarvon käyttöä. Keskimääräisen yleisälykkyyden käyttäminen on yhtä typerää kuin yrittää keskiarvon kautta ymmärtää auringonpimennysten vaikutusta maanpinnan valonmäärään: Auringonpimennyksen aikana valon määrä on kumulatiivisesti (arvio) n. 50% täydestä tehosta, ja muuna aikana on täysi teho, 100%. Tästä keskiarvoistamalla saadaan että keskimäärän auringon valomäärä maanpinnalla olisi 75% ((50%+100%)/2 = 75%) täydestä tehosta.

Olennaista keskiarvon, tai muiden tilastollisten tunnuslukujen, käyttämisessä on antaa oikeat painoarvot kullekin lähtöarvolle. Älykkyysmittausten eri osa-alueet antavat eri tuloksia sukupuolten välillä, mutta jos 30 testistä 25 osuu laskemisen ja kielellisten tehtävien saralle, ovat tämän mittauksen mukaan naiset miehiä älykkäämpiä. Noille osa-alueille ei pysty antamaan minkäänsortin painoarvoa, ilman että kulttuurisidonnaisia ilmiöitä piilonostetaan mukaan. Länsimaissa arvostetaan matemaattisloogista älykkyyttä, aasiassa sosiaalisen kanssakäymisen tulkinta on tärkeää.

Lisäksi bloggaaja toteaa, että naisten ja miesten jakaumakäyrien huiput on päällekäin, mutta ei tajua miettiä miksi näin on. Oikeasti älykkyystestit rakennetaan niin että sukupuolten välinen ero poistetaan. Eli iso joukko testejä tehdään isolla joukolla naisia ja miehiä, ja tulosten perusteella niistä poimitaan varsinaiseen testiin sellainen joukko että naisten ja miesten käyrästöjen huiput on päälekkäin.

Vierailija

Ei tässä liene mitään ihmeellistä. Vuosituhansien ajan naiset ovat joutuneet pitämään lapsensa hengissä kun ajat on olleet vaikeammat, joten kovasti tyhmemmän ovat karsiutuneet harvinaisemmiksi ja vuosituhansia miehet ovat tappaneet älykkäimpiä naisia, joten nämäkin ovat jääneet vähemmälle. Nykymaailmassa älykkäimmät eivät enää jää kotiin vaan menevät kouluun ja töihin ja tyhmimmät lisääntyvät kuin kanit. Pelottaa ajatella mikä on meininki vaikka muutaman tuhannen vuoden päästä.

Jaja

Esim. kielellisten taitojen ja tunneälyn kehitykseenhän ei varmaan YHTÄÄN vaikuta esim. se, että jo pikkupojille tutkitusti puhutaan vähemmän, lyhytsanaisemmin, toteavasti eikä tunneasioista.
Koulussa aineiden jako "tyttöjen" ja "poikien" aineisiin, sukupuolistereotypioiden toitotus jo pienestä lähtien, jne. Esim. se on tutkittu, että tytöt suoriutuvat huonommin matematiikankokeesta, jos ennen koetta jotenkin korostetaan sukupuolia (tytöt tulevat alitajuisesti ajatelleeksi sukupuolistereotypioita ja toteuttavat sitten "ennustusta" - ks. "itsensä toteuttava ennustus").

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4412

Tällaiset lienee johtuvan hyvin monista asioista ja monenkirjavasti "biologian/geenien" ja ympäristön yhteistyönä.

En tunne alan tutkimusta, joten en tiedä onko jo olemassa jotain suosikkiselityksiä erille, mutta voisi keksiä mitä villimpiä syitä näillekin eroille.

Ajatellaampa ihan täysin stetson-harrisonista, että ravinto vaikuttaa pitrkällä tähtäimellä älykkyyteen, sen laatu ja määrä (yhdessä monien asioiden kanssa, kuten miten stressaava lapsuus oli, miten hyvin sietää stressiä jne)...

No, sitten toisella on tunnetusti aikamoinen testowsterimyrkytys päällä verrattuna toiseen. Ajatellaan, että ravintoa on yltäkylläisesti ja on mistä valita. Mitäpä jos testosteroni tekeekin sen, että tekee mieli sellaista ravintoa, joka juurikin on omiaan tuottamaan sen kaltaista älykkyyttä, mikä on miehille ominaista? Siis näin täydellisesti stetson-harrisonista voi keksiä aika villejä selitysmalleja näille eroille.

Ruhollah.

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4412

Vielä hullumpi teoria...

Entäpä, jos tesotsteroni auittaa sellaisen kemikaalin imeytymistä ja kulkeutumista aivoihin, joka on omiaan tuottamaan juuri sitä älykkyyden muotoa, jossa miehet ovat nyt tilastollisesti parempia?

(juuri paljastin etten tiedä oikeastaan mieshormoonin tehtävistä juuri mitään, jos jokin tuollainen imeytymisvaikutus voisikin olla olemassa, niin sekin voi olla hyvin monimutkainen ja monista tekijöistä riippuvainen...)

Ruhollah.

Kasvis2

Älykkyysgeenejä siirtynee myös naisille, miehet eivät yksinään lisäänny, mutta sitten taas kilpailu voi selittää hyvinkin ääripäät. Miehet jalostaa itseään kunnianhimoisemmin asioissa, joissa voi kokea olevansa kuninkaita, naisia ei niinkään kiinnosta.

Minulla on runsaasti kokemusta yliopisto-opinnoista niin fysiikan ja matematiikan kuin psykologian ja kasvatustieteen puolelta. Olen havainnut, että menestyminen näiden kahden eri lajin opinnoissa vaatii suunnilleen vastakkaista opiskelustrategiaa.

Matemaattisten aineiden tentteihin kannattaa valmistautua lepäämällä ja rentoutumalla. Osaaminen hankitaan tekemällä harjoituksia ahkerasti koko kurssin ajan. Ulkoa ei tarvitse opetella juuri mitään. Viime hetken harjoittelu on yhtä järkevää kuin maratonin harjoittelu juuri kilpailun alla.

Humanististen aineiden tenteissä menestystaktiikka on peruskoulusta tuttu: ahmi, oksenna, unohda. Viimeiset päivät ennen tenttiä kannattaa päntätä erityisesti tentin laatijan arvostamia teorioita, käsitteitä ja auktoriteettien nimiä. Kutsun näitä taikasanoiksi. Taikasanat selviävät luennoilta, tenttikirjasta tai viimeistään googlaamalla tentin arvostelijan tutkimusaiheet. Yleensä nämä ovat niin irrallista tietoa, että tentissä ne muistaa parhaiten painamalla etukäteen mieleen liuta akronyymejä; kuten HEPPA = Hermeneuttinen, Eksistentiaalinen, Pragmaattinen, Postmoderni ja Analyyttinen ajatussuuntaus. Esseevastauksissa akronyymit toimivat runkona kappaleiden ydinasioille, jonka ympärille sitten kirjoitetaan mielellään lähinnä kritiikiksi puettua mielistelyä. Siis samaan tapaan kuin työhaastattelussa kannattaa sanoa heikkoudekseen, että omistautuu liikaa työlleen.

Yritin kerran soveltaa matemaattisten aineiden menestysstrategiaa psykologian kurssilla: opiskelin ahkerasti läpi kurssin, mutta tenttiä edeltävät päivät keskityin aivan muihin asioihin. Kurssi oli erityisen kiinnostava, joten keskityin ymmärtämiseen, en irrallisten tietojen muistamiseen. Vastasin tentissä parhaalla osaamisellani. Tulos: hylätty. Uusintatenttiä varten pänttäsin kaksi päivää perinteisellä taktiikalla. Tulos: paras arvosana. Parin viikon päästä olisin luultavasti saanut taas hylätyn, sillä sen kauempaa päähäni tankatut irralliset tiedot eivät siellä itsestään pysy.

Matemaattisissa aineissa opitut taidot säilyvät vuosia opintojen jälkeen, tai jopa elinikäisesti kunhan soveltaa niitä silloin tällöin.

Korostan, että kirjoitan nyt omista kokemuksistani. En ole tehnyt asiasta tieteellistä tutkimusta. Muilla voi olla toisenlaisia kokemuksia. Sana on vapaa.

Kommentit (5)

BeachB

Ainakin Englannissa fysiikan ja matematiikan opiskelu oli hyvin automatisoitua ulkoa pänttäämistä. Fysiikan tentit perustuivat lähinnä kaavojen ulkoa opetteluun ja niiden aivottomaan soveltamiseen, jos hallitsee analyysin ja algebran perusteet. Matematiikan tentit perustuivat taas ennalta sovittuihin kurssikohtasiin "standardeihin", joten opettelemalla ulkoa aimpien vuosien/mallitehtävien ratkaisumenetelmät sai tenteistä hyvän tuloksen. Lisäksi tentit oli tehty peliksi kelloa vastaan, jonka takia ratkaisumenetelmät pitikin osata ulkoa tai ei riittänyt aika. Arvostelu tietysti perustui oman vuosikurssin koetulosten jakaumaan, jotta saadaan luokiteltua opiskelijat kylmästi omiin kategorioihin.

Suomessa ovat asiat toki hieman paremmin, mutta kyllä luonnontieteissä pänttäämisellä on myös vahva rooli Suomessa. Määritelmät, tärkeimmät laskukaavat/lauseet ja ratkaisuideat täytyy opetella ulkoa - tavalla tai toisella. Erona on tosiaan se, että ulkoa opeteltavaa on vähemmän kuin humanisteilla - tai paremminkin, että suuri osa tästä ulkoa opeteltavasta aineksesta muodostaa loogisen kokonaisuuden, jonka muistaminen on helpompaa, jos on sattunut ymmärtämään taustalla olevat säännöt. Arvostelukin perustuu loogisiin tai mitattuihin faktoihin. Ainakin erikoiskurssien sisällöt ovat taas luennoitsijoiden omien mielenkiinnonkohteiden mukaisia, jolloin myös lähestymistapa tai aihe voi olla isosta perspektiivistä katsottuna marginaalista.

Eri tieteenaloilla on varmasti erilaisia vaatimuksiakin. Tuskin kasvatustieteilijän täytyy olla aukoton päättelijä? Tärkeämpää on varmaan hyvä vuorovaikutustaito ja eläytymiskyky. Tämä nyt on vain yksi esimerkki.

Vierailija

Siitä olen samaa mieltä,että luonnontieteet ja ihmistieteet poikkeavat kovasti toisistaan.Kokemukseni mukaan on kuitenkin niin,että ihmistieteissä pärjää,kun panostaa asioiden ymmärtämiseen ulkoaoppimisen sijasta.Olen päntännyt ainoastaan pääsykokeisiin,muutoin panostanut ymmärtämiseen ja pohtimiseen.Olen lukenut psykologiaa,sosiologiaa ja valtio-oppia.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1718

Aivojen rakenne ja langoitus erityisesti kognitiivisilla aivoalueilla on eri ihmisillä niin erilainen, että heillä ei ole mahdollisuutta ajatella tai toimia keskenään samalla tavalla. Tämä koskee varmaan jossain määrin myös opiskelua ja kuulusteluissa toimimista.

http://www.cell.com/neuron/abstract/S0896-6273(13)00004-4?_returnURL=http%3A%2F%2Flinkinghub.elsevier.com%2Fretrieve%2Fpii%2FS0896627313000044%3Fshowall%3Dtrue

Ihmisten "kognitiodiversiteetti" onkin todella suuri; itsekin tunnen ja tiedän vielä lisää joka alan, kuten historian, psykologian, psykiatrian, kemian, teoreettisen fysiikan, lakitieteen, kuoronjohdon, didaktiikan, lääketieteen, matematiikan ym. lahjakkuuksia, joille on vielä tyypillistä syvä kiintymys omaan alaan. Kunkin alan sisällä on varmaan vielä useita erilaisia tiedonkäsittelytapoja. Blogissaan Teppo luonnehtii joitakin omia lahjakkuusalueitaan ja niissä menestymisen häneltä vaatimia toimintotyyppejä.

Itselläni on varmaan ollut hieman vino näkökulma pääaineeseeni yleiseen matematiikkaan, koska matematiikka oli lukiossa ylivoimaisesti heikoin ja vähiten kiinnostava aineeni kiinnostuksen kohteiden ollessa kielitiede ja psykologia sekä se, mitä varsinaisesti pidin omana aineenani, runot ja kuvaamataide. Yo-tutkinnon suoritettuani meninkin heti kesäyliopistoon psykologiaa opiskelemaan ja samalla maalasin ahkerasti. Tulin jo kirjoittautuneeksi yliopistoon psykologiaa ja kielitiedettä opiskelemaan, mutta samaan aikaan kauppamatematiikan laudaturia suorittava serkkuni kehui matematiikkaa niin jännittäväksi, että päätin kokeilla. Heikot pohjatietoni näkyivät heti. Kun yritin lukea Lindelöfin erinomaista kirjaa "Johdatus korkeampaan analyysiin" pääsin eteenpäin yhden sivun. Koska en käsittänyt sivun lopussa vastaan tulevaa yksinkertaista lauseketta panin kirjan pois - koko ensimmäiseksi opiskeluvuodekseni, ja keskityin maalaamiseen, runojen kirjoittamiseen ja satunnaisesti filosofiaan. Toisena talvena sain jo suoritetuksi em. perusteoksen sekä teoreettisen fysiikan appron 1. osan. Huomasin, että kun ponnistelin asioiden ymmärtämiseksi, ne ymmärrettyinä jäivät itsestään mieleen. Mutta en huomannut opiskelustrategioissa mitään oleellista eroa teor. filosofian approa, kasvatustiedettä, koululakia tai vaikka matematiikan laudaturkursseja lukiessa. Pelkkä jonkinasteisen ymmärryksen saavuttaminen riitti pitämään asiat tai ainakin suuren osan asioista mielessä.

Mutta tämän tasoinen opiskelu ei vielä muodosta riittävää taustaa uutta luovalle toiminnalle. Oltuani jo kymmenisen vuotta opettajana sain päähäni selvittää tietoisuuden salaisuuden ja rupesin tämän saavuttaakseni omaehtoisesti opiskelemaan tietoja muun muassa aivoista ja eräistä fysiikan aloista, erityisesti supratiloista, tiiviin aineen defekteistä ja itseorganisaatiosta. Kopioin paljon artikkeleja, ostin kirjoja ja pänttäsin niitä yhä uudestaan ja uudestaan. Samankin artikkelin saatoin lukea, alleviivata ja värittää kuukaudessa ehkä kymmenesti ja ydinkohdat vielä useammin. Näin toimiessani kiinnyin usein tutuiksi tulleisiin artikkeleihin. Huomasin, että päntättyäni antaumuksellisesti paljon artikkeleita yhä uudestaan aivoni rupesivat silloin tällöin yht´äkkiä spontaanisti tuottamaan tekstiä, joka jollain tavalla heijasteli lukemiani asioita ja muodosti jonkin tietoisuutta koskevan hypoteesin. Kaukana siitä, että  "hypoteesi" olisi minulla koskaan ollut oikeansuuntainen, mutta mekanismi oli kuitenkin aivoissa hankittuja tietoja spontaanisti yhdistelemällä hahmottuneen uuden näkemyksen purkaus.

Tämä spontaanin tuoton mekanismi on tutkitusti asia, jonka toimimiseen fysiikkaa tai vastaavaa oikein opiskelemalla on mahdollista päästä millä tahansa tasolla oltaessa, kun vain toimitaan Larkinin et.al. menetelmällä. Tiivistettynä menetelmän idea on fysiikan moninaisten ongelmien ratkaisujen täydellinen sekä ulkoa että ymmärtäen osaaminen. Sitä verrataan mestarillisen sakinpelaajan ulkoa opettelemiin satoihin erilaisiin tunnettuihin aloituksiin. Sadat erilaiset aloitusmallit yhdessä meneillään olevan tositilanteen kanssa muodostavat reunaehtojärjestelmän, joka estää pelaajaa reagoimasta virheellisellä siirrolla ja auttaa valitsemaan vastustajaa ahdistavia ratkaisuja.

Asian ydin on, että samalla opiskelumenetelmällä saavutetaan tila, jossa fyysikko tai opiskelija  fysiikan ongelman kohdatessaan näkee välittömästi koko ratkaisustrategian kaikkine yksityiskohtineen.

http://www.jimdavies.org/summaries/larkin1980.html

Ylipäänsä olen huomannut yhden pänttäämisen edun olevan, että aivojen "lataaminen" tiedoilla voi aiheuttaa niiden purkautumisen jollakin aivan toisenlaisella alalla. Luovuudesta tulee mieleen myös Morsellan näkemys, jonka mukaan luovuuden ydin on nimenomaan tiedostamaton, eikä koskaan tietoisuuden ohjaama prosessi

https://www.sciencedaily.com/releases/2016/04/160414095549.htm

heliks

Ihana aamunavaus😋 Tiedonhaluni ja uteliaisuuteni tieteitä kohtaan on hiljalleen hiipunut sammumispisteeseensä, mutta Sinun tekstisi kyllä nyt öljysi ruosteiset aivoni. Jo alkumetreillä "Kongnitiodiversiteetti" sai sieluni laulamaan, 🙌. Talletan kirjoituksesi, koska yhdellä lukemiskerralla en kaikkea saata sisäistää. Hyvää päivänjatkoa Sinulle!

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4412

Muistaakseni joku neuvostoliittolainen psykologi opetti tyttärensä shakkimestariksi. Erikoista nimenomaan oli, että yleensä tämän psykologin tytär ei edes miettinyt siirtoa, vaan siirto tuli ikäänkuin selkäytimestä ja shakki oli melkein kuin ylimääräinen raaja hänessä.

Aivotutkimukset näyttivät hänen kohdallaan, että kasvomuisti aktivoitui, kun hän pelaili shakkia. Selitykseksi annettiin, että hän tunnisti shakkilaudalla salamannopeasti erilaisia tilanteita ikäänkuin erilaisia kasvoja ja osasi välittömästi toimia, kuten joskus ihmiset osaavat välittömäst5i väistää päätä kohti tulevan iskun tai esineen kumartumalla (varsinkin taistelulajien mestarit).

Ruhollah.

Ajalla ei ole suuntaa fysiikan peruslaeissa. Tulevaisuuden ennustaminen fysiikan perimmäisistä laeista ei siis periaatteessa eroa mitenkään menneisyyden ennustamisesta.

Meillä on kuitenkin hyvin vahva tunne siitä, että ajalla on suunta. Särkyneen munan kasautuminen itsestään ehjäksi lopusta alkuun pyörivässä elokuvassa naurattaa mahdottomuudellaan.

Sanomme, että aika etenee menneisyydestä tulevaisuuteen. Muistamme menneen, mutta emme tulevaa. Tai täsmällisemmin ilmaistuna, aivomme kykenevät ennustamaan menneisyyttä erittäin paljon luotettavammin kuin tulevaisuutta.

Mutta miksi ajalla tuntuu olevan suunta, jos sitä ei todellisuudessa ole? Miksi psykologinen kokemuksemme ajan suunnasta on niin vahvasti ristiriidassa fysiikan perimmäisten lakien paljastaman todellisuuden kanssa?

Lyhyt vastaus kuuluu: koska entropia eli epäjärjestys kasvaa. 

Entropia kasvaa, koska asiat saa epäjärjestykseen valtaisasti useammalla eri tavalla kuin järjestykseen. Epäjärjestyksen kasvu ei siten ole fysiikan peruslaki, vaan tilastollinen sääntö joka seuraa maailmankaikkeuden reunaehdoista.

Kuvitellaan, että näet tuoreen munan särkyneenä maassa. Voit ennustaa erittäin suurella varmuudella, että muna on joskus menneisyydessä ollut ehjä. Varmuutesi perustuu epäjärjestyksen kasvuun: munan on täytynyt olla ehjä, koska järjestys on ollut menneisyydessä suurempi. Särkyneen munan tulevaisuutta on sen sijaan vaikea ennustaa, koska munan epäjärjestys vain jatkaa kasvuaan ja epäjärjestyneemmästä tulevaisuudesta on lukemattomasti enemmän vaihtoehtoja.

Aivoissamme oleva muistijälki on kuin särkynyt muna. Menneisyyden tapahtuma, joka muistijäljen jätti, on ehjä muna. Koska epäjärjestys kasvaa, voimme olettaa muistojemme kuvaavan meille menneisyydessä todellisuudessa tapahtuneita asioita.

Kaikessa epäluotettavuudessaankin nuo muistot ovat äärimmäisen paljon luotettavampia kuin ennenäyt tulevaisuudesta. Ennenäyt kun eivät ennustuksina ole edes sokean arvauksen veroisia.

Kommentit (6)

3779

Teppo kirjoitti: Kaikessa epäluotettavuudessaankin nuo muistot ovat äärimmäisen paljon luotettavampia kuin ennenäyt tulevaisuudesta. Ennenäyt kun eivät ennustuksina ole edes sokean arvauksen veroisia.

psv: Kokeilin tuossa kaupassa käydessäni muodostaa tulevia asioita koskevan selkeän ennenäyn. Ennakoin koskettavani tulevaisuudessa erään koivun runkoa ja visioin tämän tapahtuman. Tulevaisuuden muuttuessa nykyhetkeksi kosketin runkoa ja ennenäyssä jo visioimani asiat toteutuivat.

3779

Teppo kirjoitti: Mutta miksi ajalla tuntuu olevan suunta, jos sitä ei todellisuudessa ole? Miksi psykologinen kokemuksemme ajan suunnasta on niin vahvasti ristiriidassa fysiikan perimmäisten lakien paljastaman todellisuuden kanssa?

Lyhyt vastaus kuuluu: koska entropia eli epäjärjestys kasvaa.

psv: Tarkemmin asiaa ajattelematta  psykologisen kokemuksen on hieman vaikea käsittää johtuvan pelkästään epäjärjestyksen kasvusta, koska emmehän useinkaan havaitse epäjärjestyksen kasvua esimerkiksi tuottaessamme tai nähdessämme tuotettavan jotain erittäin järjestynyttä, esimerkiksi täyttäessämme matematiikan koepaperia. Aika saattaa järjestystä tuottaessamme "kulua" vielä nopeammin kuin jos vaikka lisäisimme aktiivisesti epäjärjestystä ja täyttäisimme paperin epämääräisillä viivoilla. Fyysisten toimintojemme aiheuttamaa entropian kasvua maailmankaikkeudessa emme yleensä ainakaan tietoisesti havaitse. Olisikohan ehkä mielekästä tutkia, muuttuuko ajan koettu virtausnopeus ainakin hetkellisesti esimerkiksi tarkasteltaessa vaikka jonkun suuren rakennuksen romahtamista.

Aika ei tosiaan aina tunnu kuluvan   vakiovauhdilla. Aika kuluu hitaammin tai nopeammin riippuen siitä, mitä odotetaan. 70-luvulla kerrottiin Nature-lehdessä, että aika tuntui kuluvan paljon hitaammin suuressa huoneessa kuin pienessä (vai oliko se toisinpäin, en muista varmuudella).

Niinpä en ihmettelisi lainkaan, jos ihmisellä osoittautuisi olevan kehossaan entropian aisti, joka tekisi tietoiseksi ajan kulumisen nopeuden tehdessään yhteenvedon normaaliaistien kautta tulevista, fysiologisista tapahtumista tulevista ja kosmisessa energiavakuumissa tapahtuvista entropian muutostapahtumista

jussipussi
Liittynyt6.12.2009
Viestejä41822

Suunta näyttää olevan myös kvanttifysiikassa. Eli missä tämä "Ajalla ei ole suuntaa fysiikan peruslaeissa." sitten toteutuu?

"Physicists confirm thermodynamic irreversibility in a quantum system

For the first time, physicists have performed an experiment confirming that thermodynamic processes are irreversible in a quantum system—meaning that, even on the quantum level, you can't put a broken egg back into its shell."

Read more at: http://phys.org/news/2015-12-physicists-thermodynamic-irreversibility-qu...

3779

 http://www.nature.com/news/theoretical-physics-the-origins-of-space-and-...

Van Raamsdonk concluded, the three-dimensional universe is being held together by quantum entanglement on the boundary — which means that in some sense, quantum entanglement and space-time are the same thing.

Or, as Maldacena puts it: “This suggests that quantum is the most fundamental, and space-time emerges from it.”

Maldagenan ja  Van Raamsdonkin harkittu näkemys tuntuu ensin tekevän niin avaruuden kuin  ajankin entistä ongelmallisemmaksi, mutta saattaa pitkän päälle valaista asiaa. Onhan aika-avaruus sellaisenaan täysin selittämätön.

Näyttää siltä kuin prof. Arto Annila myös pitäisi eräänlaista kvanttia perusoliona, josta laajennetun Maupertuisin periaatteen avulla voitaisiin johtaa monia asioita, muun muassa juuri ajan olemus

http://www.helsinki.fi/~aannila/arto/

http://www.helsinki.fi/~aannila/arto/all2.pdf

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä15611

Lähdin ajatuksesta, että aika syntyy aine-energian luodatessa ulotteisuutta, avaruutta ja kun kaikki suunnat on luodattu ja lähdettäisiin seuraavalle kierrokselle, joutuisi aine-energiapaketti tekemään eron aikaisemman j seuraavan kierroksen välillä ja tuosta seuraisi aineen ominaisaika.

Nyttemmin koen globaalin spinorisen dualistisen taustasyklin tuollaiseksi yleiseksi luotaimeksi, eikä suinkaan yksittäiset hiukkaset. Jos ei ole ainetta, ei ole aikaakaan. Avaruus virittyy kvanttiporeilun ja säteilyn paineesta tyhjöenergiana, aika avaruutta vähentävänä aine-energiana, massana.

Ajan juoksu ja infon signaalit ovat täydellisessä riippuvuussuhteessa. Asymptootteina ovat horisontit täyteiselle aineelle äärettömänä ajanjuoksuna ja kaikkialla poreilevan tyhjön tyhjyyden raja ajattomuutena. Luonto ei salli kumpaakaan rajaa saavuttaa. Jokaisessa kvanttihavainnossa on kuitenkin pistemäinen epäjatkuvuuskohta, jossa aine ja aika kurottautuu ajattoman tyhjyyden singulaarisuudesta, arvelen, Diracin magneettisesta monopolista, joka näin tulkittuna tuottaa mitta-avaruuteen pitkittäisen massa-aallon ja globaalin syklin avulla (vastakkaiset) varaukset sekä spin½ -mekanismilla näyttää monopolin mitta-avaruuteen dipolina.

Annihiloitumaton aine olisi jäänyt jäljelle siksi, että vain lähinnä dualismin samassa vaiheessa kootuksi vastavaraushiukkseksi muodostuneet protonit ja elektronit paikallisina ryhminä jäivät jäljelle. Voisi olla niin, että riittävän kaukana toisistaan galaksijoukot olisivat naapurigalaksijoukon kanssa keskenään antiainetta, kun eivät ole koskaan yltäneet vuorovaikuttamaan paikallisesti. Kvasaarit voisivat olla yhteensattuvia vastakkaisten vaiheiden ainesten annihilaatiokeskittymiä. Annihilaatio ikääntyneen kaikkeuden rakenteessa voi olla pitkällinen roihu. Aineen ja antiaineen havaittu lievä symmetriarikko voisi siten aiheutua epäsuhdasta, kun mittari ja suurin osa sen ympäristöstä on lähinnä vain toisessa aineen varausvaiheessa - etäältä emme voisi päätellä, onko jokin kaukainen kohde meidän suhteen normi- vai antivaiheessa. Siten voisi katsoa, että syklistä taustaa vasten normi- ja antiainetta olisi sama määrä. Onpa sellainenkin mahdollista, että säteilyä on ehtinyt kiertää saman kausaalirakenteen läpi useamman kerran ja näemme saman ainerakenteen historiansa eri inkarnaatioina.

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³) = 1 / 137,036

Gemini
Liittynyt20.12.2013
Viestejä1471

Torstai-iltaisin vaikka kello 22.00 keskitytään meditoimalla ottamaan vastaan perjantaina lähetettävää €jackpotin tulosta. Perjantaina tietenkin katsotaan tulokset tv:stä ja "lähetetään" ne meditoimalla edellisillan minälle joka odottaa ja kas, ei enää rahahuolia. (Tämä oli sitten vitsi,  jos joku tosikko lukee tämän).

On tuo aikakäsite aika mysteeri ainakin minulle. Omasta viitekehyksestä (mistäpä muustakaan) tuota on vaikea hahmottaa. Itse tajuntakin vaatii tietyn "aikaikkunan" muodostuakseen, laahaten koko ajan hieman jäljessä ympäristön tapahtumista. Hyvä että edes joku (en tarkoita Teppoa) ymmärtää näitä niin syvällisesti ettei tarvitse turvautua edes matematiikkaan ;-) Itseltäni ei oikein luonnistu kumpikaan.

Seuraa 

Rajankäyntiä

Teppo Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija, joka harrastaa matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla. Blogi on matkakertomus näiltä retkiltä.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat