Kirjoitukset avainsanalla evoluutio

Tiede on ennustamista. Tuntemattoman ennustaminen on ainoa tapa testata, onko jollain todellista tietoa. Ilman ennustusta teoria jää pelkäksi jälkiviisaaksi tarinaksi. "Ei edes väärin", kuten teoreettinen fyysikko Wolfgang Pauli tokaisi.

Joskus sanotaan, että historia- ja ihmistieteiden tavoite on ainoastaan selittää ja ymmärtää. Mutta selitys vailla ennustusta ei ole tiedettä. Ymmärrys ei ole tiedettä vaan pelkkä tunne, ellei se ennusta mitään.

Ennustusten ei tarvitse olla suuria ja mullistavia. Kuvitellaan, että historioitsijan teorian mukaan siniset hävisivät taistelussa punaisille, koska sinisten aseiden kantama ei yltänyt punaisten muurien yli. Jos tunnetaan punaisten linnakkeet ja sinisten aseteknologia, teoriasta seuraa ennustus, jota voidaan testata: entisöidään sinisten aseet ja punaisten linnakkeet, ja kokeillaan yltääkö ammukset muurien yli.

Ennustusten ei tarvitse olla myöskään täydellisen täsmääviä. Yhteiskunnan kaltaisten äärimmäisten monimutkaisten ilmiöiden tapauksessa jo arvausta parempi ennustus riittää osoittamaan, että jotain todellista tietoa asiasta on. 

Psykologiassa ja lääketieteessäkin ennusteet ovat luonteeltaan tilastollisia. Esimerkiksi syntymäpaino(ssa havaitut yksilöiden väliset erot) saattaa ennustaa muutaman prosentin elinvuosista (havaituista yksilöiden välisistä eroista). Kuulostaa mitättömän pieneltä, mutta edes prosentin ennustaminen ihmiselämän monimutkaisuudesta vuosikymmenten päähän on jo huomattava saavutus.

Usein väitetään, että evoluutioteoria ei tee ennustuksia vaan on pelkkää historiaa, eikä siten tiedettä lainkaan. Tällaisten väitteiden takana on tietysti vaikeus uskoa evoluutioon, jonka syistä kirjoitin aiemmin.

Todellisuudessa evoluutio ennustaa ja on ennustanut lukemattomia ilmiöitä, jotka havainnot ovat vahvistaneet oikeiksi. Esimerkiksi mistäpäin löytyy ja minkälaisia fossiileja, lajiutuminen laboratoriossa, surkastumia sekä muuta anatomiaa ja DNA:n monia yksityiskohtia.

Alkuräjähdysteoriakin on ennustuksia tuottavaa tiedettä. Teoria ennusti esimerkiksi kosmisen taustasäteilyn tarkkoine yksityiskohtineen, jotka havainnot ovat vahvistaneet oikeiksi. 

Kosmologia on hyvä esimerkki siitä, kuinka myös tulevien havaintojen ennustaminen on tulevaisuuden ennustamista, vaikka havainnot koskisivatkin tapahtumia kaukana menneisyydessä.

Ainoa luotettava tapa erottaa tiede ja tieto näennäistieteestä ja luulosta on ennusteet ja niiden täsmäävyys. 

"Mitä uutta ennustat?" on kysymys, joka kannattaa esittää kun tuttusi väittää tietävänsä jotain, mitä muut eivät tiedä. Ennusteen pitää olla sellainen, että se voi osoittautua vääräksi.

Sillä tieteessä suurin synti on väittää jotain, mikä ei ole edes väärin.

Kommentit (17)

Raspu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä13878

Kyllä tavallisenkin kansalaisen kannattaa väittää. Joskus on oikeassa ja muut väärässä.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä4386

Raspu kirjoitti:
Kyllä tavallisenkin kansalaisen kannattaa väittää. Joskus on oikeassa ja muut väärässä.

Jos esittää samasta aiheesta erilaisia väitteitä eri nimillä, voi olla jopa usein oikeassa. 

Tämä blogikirjoitus on erinomainen. Selkeyttää omia juttuja... Ja tätä voi aina käyttää apuna.

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Teoriasta voi seurata oikeita ja vääriä ennusteita, jos teoria ei ole täysin oikea vaan olennaisesti väärä. Usein myös tutkija tulkitsee teorian seurauksia väärin. Esimerkiksi silmän verkkokalvon nurinkurisuus selittyy monen mielestä evoluutioteorialla (Modernilla Synteesillä), mikä ei täysin pidä paikkaansa

 https://www.sciencedaily.com/releases/2015/02/150227131018.htm

Teoria voi myös estää toisenlaisiin tuloksiin johtuvan tutkimuksen. Niinpä M.S. ei myöskään ennusta 70 vuotta sitten julkaistua Barbara McClintockin (Nobel 1982) havaitsemaa solun tarkoituksellista itsensäkorjaavuutta tai Annilan ja Baverstockin äskettäin julkaisemaa tulosta DNA:n merkityksestä, eikä näin ollen suosi aiheiden tutkimustakaan.

http://shapiro.bsd.uchicago.edu/Shapiro.1992.McClintockObit.Bioessays.pdf

http://blogs.plos.org/dnascience/2014/03/20/challenge-supremacy-dna-gene...

Teoriakehitelmää tai hypoteesia luotaessa ei toisaalta saisi antaa mahdollisen paikkansapitämättömyyden estää ajatuskulkuja. Esimerkiksi Pasteur loi jatkuvasti hypoteeseja, jotka pian hylättiin, mutta joiden tekeminen oli tyypillistä ja välttämätöntä Pasteurin luovuudelle.  Jotkut fyysikotkin ovat varmaan sorvanneet useita hypoteeseja tyytyväisinä luovuuteensa, vaikka testaustulokset olisivat puuttuneet tai olleet negatiivisia.

Täysin pätevän teorian kehittäminen on monesti ylivoimaista. Näin on esimerkiksi ilmaston lämpenemisen suhteen.  Vaikuttavia tekijöitä, joiden vaikutus vielä riippuu olosuhteista, on todella paljon. Niinpä Markku Kulmala joutuu tyytymään rajoitettuja alueita koskeviin pieniin teorioihin

http://blogs.helsinki.fi/sfs-70/2017/10/10/markku-kulmala-fyysikko-ja-tieteen-moniottelija/

joita testausten perusteella hylätään tai hetkeksi hyväksytään.

Joskus tiedeyhteisö hyväksyy teorian, vaikka testaus ei sitä tukisikaan. Menneinä aikoina tämä oli varsin yleistä. Esimerkiksi hyönteisiä tai mikrobeja uskottiin syntyvän liasta. Samoin flogiston-teorian uskottiin kuvaavan palamista. Jonkun tällaisen teorian pysyvyyteen vaikutti usein uskomus, josta luopuminen oli vaikeaa. Uskomuksilla on varmaan vaikutusta nykyiseenkin tiedeyhteisöön. Olipa M.S. enemmän tai vähemmän pätevä, tiedeyhteisön usko siihen hallitsee suurta osaa tiedeyhteisöstä, jolle esimerkiksi Shapiron hypoteesin vakavissaan ottaminen on kauhistus ja saattaa tietää erottamista työpaikastaan

http://shapiro.bsd.uchicago.edu/publications.shtml

Pieni joukko tutkijoita uskaltaa tunnustaa kaipaavansa parannettua evoluutioteoriaa. Varsinkin satunnaisia mutaatioita ja luonnonvalintaa keskeisimpänä evoluution tekijänä ei

koeta riittäväksi. Radikaalisti nykyisestä evoluutioteoriasta poikkeavia näkemyksiä on muun muassa Eugene Kooninilla ja James A. Shapirolla

http://www.discovery.org/scripts/viewDB/filesDB-download.php?command=dow...

Vaikka alkuräjähdysteoria ennustaakin joitakin asioita, siinä on vielä sen verran puutteita, että toisenlaisten teorioiden kehittely on motivoitua

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

<a href="https://www.google.fi/search?source=hp&amp;ei=BnmJWoHcNIv0kwXexZaIBw&amp...">https://www.google.fi/search?source=hp&amp;ei=BnmJWoHcNIv0kwXexZaIBw&amp...

Tietoisuuden tutkimus kuuluu myös tieteisiin, mutta testattavia tietoisuuden teorioita ei vielä ole olemassa.&nbsp;&nbsp;Ylipäänsä ainoa tietoisuuden teoria on IIT, jonka testaamismahdollisuutta ei kuitenkaan tiedetä&nbsp;&nbsp;

https://www.areiopagi.fi/2015/07/kohti-tietoisuuden-tiedetta-tsc-2015-ko...

Biofotonien olemassaolo on tiedetty jo sata vuotta, mutta niiden syntyä ja merkitystä ei tunneta. &nbsp;Biofotonien teorian kehittely&nbsp;olisikin yksi merkityksellisimmistä, omaisihan se mahdollisesti yhteyden solun energia- ja viestintäjärjestelmiin ja ehkä myös tietoisuuteen.&nbsp; Pasteurin kiihkeästi hypoteeseja tuottava toimintamalli olisi ehkä edullisin biofotonien kohdalla&nbsp;

https://www.google.fi/search?source=hp&amp;ei=m2VbWq_AIYTa6ATX3LvACQ&amp...

Pimeä massa ja energia ovat kiistelyn kohteena. Kaikki viitaa uudenteorian tarpeeseen

http://www.helsinki.fi/~aannila/arto/light.pdf

https://www.google.fi/search?source=hp&amp;ei=_NOJWraQCsrWkwWVwZaoAw&amp...

MrPressure

Ennustan että galaksien havaitaan syntyneen sisältä ulos päin. Eli keskeltä ulos päin.

Ensin syntyivät supermassiiviset kohteet valmiiksi kauaksi toisistansa ikuiseen avaruuteen joka on ei yhtään mitään ja joka ei siksi voi muuttua millään tavalla.

Ziljoonien erillisten laajenevien tihentymien yhtäaikainen räjähdyksenomainen laajeneminen ja niistä koostuvan alueen keskustaan yks kaks erittäin suuri paine ilman vetävää voimaa jne.

Supermassiivisten kohteiden kohtaamisia jyrkässä kulmassa alkumatkan aikana, niistä vapautui paljon laajenevaa työntävää voimaa josta samalla periaatteella paljon uusia laajenevia tähtiä ilman vetävää voimaa jne.

Laajeneva avaruus on huuhaata.

Avaruudessa laajenevaa työntävää voimaa kierrättävät laajenevat tihentymät ovat avain ymmärrykseen sen suhteen miten ikuinen maailmankaikkeus ikuista työntävää voimaa kierrättää äärettömässä avaruudessa joka on ei yhtään mitään.

.

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä15149

Selvännäkeminen eli ennustaminen ilman argumentaatiota on aika turhaa. Kun tarpeeksi useita erilaisia kuvauksia annetaan, jokin niistä osuu hyvinkin lähelle toteutumaa. Perustelu on oleellista uuden ymmärryksen kannalta. Sen toki käsitän, että tulkinnoilla saatetaan kehitellä uskomusargumentaatioita, jotka saattavat olla hyvnkin haitallisia eri näkökulmien avautumiselle.

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

MrPressure

Jos avaruuteen rakennetaan pitkä kouru ja sen toiseen päähän kaukoputki jolla havannoidaan kaukaista galaksia jonka paikka tiedetään, niin ennustan että galaksi näyttää olevan eri paikassa kuin sen tiedetään olevan.

Tämä sen takia että miljardeja vuosia vanha laajeneva valo joka työntyy kourun pohjaa kohti, työntää kourun suojassa liikkuvia laajenevia fotoneita kohti kourun pohjaa ja näin valo taipuu kourun pohjaa kohti ilman kaareutuvaa avaruutta

.

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4398

Tulipa tässä luettua "Superennustajat" -kirja.

Äkkiä tuli mieleen sellainen muodikas ja naiivi työhypoteesi, että poliitikon tehtävänä on opettaa ihmiset siileiksi, toisin sanoen huonoiksi ennustajiksi.

Eikös tuolla "et ole edes väärässä" sanonnalla tarkoiteta, että jos teorian avulla ei voida tehdä mitattavia ennusteita, niin et ole edes väärässä?

Saatan olla tulkintoineni myös väärässä.

Ruhollah.

MrPressure

Ennustan että tästä havainnosta alkaa kosmologian "laivan" käännös kohti oikeaa suuntaa. Tyhjä väite laajenevasta avaruudesta heitetään laidan yli.

Hubble-avaruusteleskoopin poikkeava mittaus universumin laajenemisnopeudesta vahvistui

https://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/hubbl...

Laajenevan valon vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat.

Kun toisesta laajenevasta galaksijoukosta peräisin oleva laajeneva valo työntyy toisen laajenevan galaksijoukon sisälle, se työntyy alueelle jossa on tiheämmin laajenevaa valoa joka kiihdyttää sen laajenemista ja vauhtia.

Toisen galaksijoukon sisälle työntyvä vanha laajeneva valo vuorovaikuttaa energisemmän ja vähän nopeammin liikkuvan valon kanssa ja se kiihdyttää sen vauhdin samaksi mikä sen oma vauhti on.

Näin vanha laajeneva valo itse venyy eli yleisesti punasiirtyy liikkuessaan avaruudessa joka ei laajene, eikä muutenkaan voi muuttua millään tavalla.

Avaruus kun on itsessään ei yhtään mitään, joten mitenkäpä se edes voisi muuttua?!?

.

MrPressure

Toisen galaksijoukon sisälle työntyvä vanha laajeneva valo vuorovaikuttaa energisemmän ja vähän nopeammin liikkuvan valon kanssa ja se kiihdyttää vanhemman vauhdin samaksi mikä sen uudemman oma vauhti on.

Eli avaruudessa työntyy joka suunnasta joka suuntaan laajenevaa valoa ja nämä valot vuorovaikuttavat koko ajan toistensa kanssa, saaden toisensa laajenemaan nopeammin.

Samalla ne kontrolloivat toistensa vauhtia, jolloin laajenevan valon vauhti on vakio suhteessa laajenevaan aineeseen, suhteessa suhteelliseen aikaan ja suhteessa tuon alueen olosuhteisiin.

Työntyessään alueelle jossa valon vauhti on erilainen kuin sen oma vauhti on, laajenevaan valoon kohdistuu laajenevaa työntävää voimaa joka muuttaa sen nopeuden samaksi millä laajenevat valot tuolla alueella työntyvät eteenpäin.

Ps. Ennustan että mitä hitaammin tämä ajatus työntyy isosti esille, sitä suurempi häpeä suomalaisuudelle.

.

MrPressure

"Työntyessään alueelle jossa valon vauhti on erilainen kuin sen oma vauhti on, laajenevaan valoon kohdistuu laajenevaa työntävää voimaa joka muuttaa sen nopeuden samaksi millä laajenevat valot tuolla alueella työntyvät eteenpäin."

Ai mistä tämä laajeneva työntävä voima on peräisin jota kohdistuu niihin erillisiin tihentymiin joista valo koostuu?

No juuri näistä tihentymistä itsestään. Juuri ne tihentymät joista valo koostuu, laajenevat ja kierrättävät laajenevaa työntävää voimaa keskenään. Siten että laajenevissa tihentymissä oleva laajeneva työntävä voima vaihtuu ajan kanssa kokonaan. Sama laajeneva fotoni jossa oleva laajeneva työntävä voima on vaihtunut ajan kanssa kokonaan.

Eli kun vanhan valon laajenevat tihentymät työntyvät toisen superjoukon alueelle, ne jatkavat matkaansa vähän nopeampien valon laajenevien tihentymien kanssa ja niistä peräisin oleva laajeneva työntävä voima kohdistaa niihin työntävää voimaa joka kiihdyttää niiden vauhdin samaksi mikä on ominaista laajenevalle valolle tuolla alueella ja näin vanha laajeneva valo venyy eli yleisesti punasiirtyy.

Ja siinä avaruudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä sille valolle tapahtuu silloin kun se työntyy avaruudessa eteenpäin.

.

MrPressure

Geometric clusters of cyclones churn over Jupiter's poles

https://m.phys.org/news/2018-03-geometric-clusters-cyclones-churn-jupite...

"Instead, they found an octagon-shaped grouping over the north pole, with eight cyclones surrounding one in the middle, and a pentagon-shaped batch over the south pole. Each cyclone measures several thousand miles (kilometers) across"

Ennustan että kyse on samasta energiasta / työntävästä voimasta joka ylläpitää Jupiterin punaista pilkkua.

1. Laajeneva työntävä voima joka on peräisin galaksin keskustan laajenevasta supermassiivisesta kohteesta.

2. Laajeneva työntävä voima joka on peräisin laajenevasta Auringosta

3. Laajeneva työntävä voima joka on peräisin laajenevan Jupiterin laajenevista atomien ytimistä. Varsinkin Jupiterin keskustassa olevista laajenevista atomien ytimistä silloin kun puhutaan Jupiterin punaisesta pilkusta.
Tämän uutisen yhteydessä keskustan ja napojen välisellä olevista laajenevista atomien ytimistä.

.

MrPressure

Oleellista näiden syklonien voimakkuuksien vaihtumisiin on se miten paljon laajenevaa työntävää voimaa laajenevan Jupiterin keskustaan työntyy ja mistä päin suhteessa muihin sinne työntyviin työntäviin voimiin.

Jatkuva työntävän voiman virtaus sinne on galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta ja Auringosta.

Ja kun Jupiter on about 12 vuoden välein ( vähän alleko se oli ) galaksin keskustan ja Auringon välisellä alueella, niin silloin Jupiterin sisältä vapautuu enemmän laajenevaa työntävää voimaa jonka seurauksena sitä alkaa työntyä kohti Jupiterin pintaa normaalia enemmän jne.
Työntävän voiman välittävät tihentymät kohtaavat toisiansa silloin vastapalloon jne.

Voidaan siis ennustaa näiden syklonien voimistuvan silloin kun Jupiter "laskeutuu" Aurongon ja galaksin keskustan väliselle alueelle, jonka jälkeen laajenevan Jupiterin työntyminen pois päin galaksin keskustasta kiihtyy ja se alkaa saavuttamaan laajenevaa Aurinkoa, kunnes ohittaa laajenevan Auringon, jolloin työntävän voiman tihentymät Aurkingosta ja galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta eivät törmäile toistensa kanssa nokkakolareissa Jupiterin sisällä.

Eli näitä sykloneja voimistaa tavallaan se polttoaine / energia / työntävä voima jolla laajenevan Jupiterin laajenevat atomien ytimet kiihdyttävät liikettään pois päin galaksin keskustasta.

.

MrPressure

Väite laajenevasta avaruudesta ei ole edes väärin.

Täysin tyhjä väite tieteellisesti ajateltuna.

Avaruus ei säteile infoa.

Sitä ei voi yrittää manipuloida.

Sitä ei voi yrittää tutkia tieteellisesti.

Sen tapaa laajentua ei voi kuvailla sanoin, eikä visuaalisesti.

Ja matemaattinenkin kaava voi vain kertoa kuinka paljon sitä oletetaan ilmestyvän lisää tietyssä ajassa hokkus pokkus.

.

MrPressure

Jupiter on about puolentoista vuoden päästä Auringon ja galaksin keskustan välisellä alueella.

Millä viiveellä tuo voimakkaasti laajeneva "pakokaasu" työntyy Jupiterin pintaan? Kannattaa seurata miten nämä syklonit tulevat voimistumaan.

Tällä hetkellä laajenevan Jupiterin vauhti pois päin galaksin keskustasta on kiihtynyt noin 1.5 vuoden ajan suhteessa laajenevaan Aurinkoon.

1.5 vuoden päästä se työntyy pois päin galaksin keskustasta yhtä nopeasti kuin laajeneva Aurinko ja sen jälkeen sen vauhti kiihtyy vielä about kolme vuotta, kunnes se ohittaa laajenevan Auringon. Sitten sen vauhti alkaa hidastumaan suhteessa Auringon vauhdin kiihtymiseen ja näin Aurinko saavuttaa kolmessa vuodessa saman nopeuden pois päin galaksin keskustasta kuin Jupiter ja silloin Aurinko on Jupiterin ja galaksin keskustan välisellä alueella.

Silloin Jupiterista peräisin oleva laajeneva työntävä voima kohtaa Auringon sisällä galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta peräisin olevaa laajenevaa työntävää voimaa ja näiden törmäykset syvällä Auringon sisällä saavat Auringon aineen laajenemaan voimakkaasti, jolloin sitä lähtee työntymään kohti Auringon pintaa, saaden aikaan Auringon pilkkuja. Ilmeisesti kuitenkin satojen vuosien viiveellä, jolloin pitkän aikavälin tarkkailu tuo esiin Jupiterin kiertoajan Auringon ympäri. Siis Auringonpilkut esiintyisivätkin keskimäärin about 12 vuoden välein. Eli tässä pitää ottaa huomioon pitkät jaksot ilman Auringonpilkkuja. Maunderit ym.

https://space.jpl.nasa.gov/cgi-bin/wspace?tbody=1000&vbody=1001&month=12...

.

MrPressure

Ennustan että supermassiivisesta kohteesta peräisin olevia tiheitä tihentymiä on jo havaittu, mutta tutkijat eivät ole sitä ymmärtäneet. Terveiseni Syksy Räsäselle.

MrPressure kirjoitti:
Kommenttisi odottaa hyväksyntää.
10.3.2018 10:20
”Kosmisilla säteillä on vielä se haittapuoli, että noita hyvin energisiä hiukkasia tulee melko harvoin, noin kerran vuosisadassa per neliökilometri.”

Tuo arvio perustuu havaintoihin. Siis siihen miten usein nämä kosmiset hiukkaset törmäävät ilmakehän atomien ytimiin niin että niiden energia on sen jälkeen havaittavissa?
Kuinka paljon näitä kosmisia hiukkasia työntyy oikeasti Maapallon läpi?
Saattaa nimittäin olla niinkin että niiden energia on havaittavissa vasta sitten jos ne ehtivät törmätä ilmakehässä kahteen erilliseen atomin ytimeen. Eli Maapallon läpi saattaa työntyä jatkuva suurienergisten hiukkasten virta joita meidän laitteet eivät voi rekisteröidä.

https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/kaymattomista-korpimai...

.

MrPressure

"New theory to explain why planets in our solar system have different compositions"

https://m.phys.org/news/2018-03-theory-planets-solar-compositions.html

Ennustan että teoria Aurinkokunnan syntytavasta työntyy täysin uusiksi.

Laajenevien kiviplaneettojen aine on peräisin laajenevasta Auringosta. Ehkäpä neljä eri aikaan supernovana räjähtänyttä tähteä joista työntävää voimaa Auringon ja Jupiterin sisälle ja sieltä kovalla paineella laajenevaa ainetta ulos Auringosta ja Jupiterista. Melko voimakkaita Auringon pilkkuja ja erittäin voimakas Jupiterin punainen pilkku.

Entäpä yhdistyikö kaksi laajenevaa kaasuplaneettaa?!?

.

Vaaran uhatessa elimistö käynnistää vaistomaisen taistele tai pakene -reaktion. Tätä fraasia toistellaan usein, vaikka vaaratilanteissa havaitaan yleisesti kolmannenlaistakin reaktiota. Nimittäin lamaantumista.

Kun vuoden 1924 Pietarin tulva uhkasi Ivan Pavlovin tutkimuskoiria, eläinten reaktiot jakautuivat kolmeen luokkaan: osa koirista innostui, osa yritti paeta ja osa jähmettyi paikoilleen.

Havaitsin itsekin saman jouduttuani Christchurchin maanjäristyksen 2011. Välittömästi järistyksen päätyttyä osa ihmisistä oli tavattoman hyväntuulisia, osa pakeni kaupungista ja osa vain itki paikoillaan.

Joka reaktiossa on oma hyötynsä, eikä voi yleispätevästi ennakoida mikä niistä on selviytymisen kannalta suotuisin. Evoluutiohistorian saatossa eri strategiat ovat menestyneet eri tilanteissa.

Pakeneminen vaikkapa maanjäristyksen jälkeen on kannattanut, jos taistelijat/intoutujat ja lamaantujat ovat jääneet tuhoisamman jälkijäristyksen tai tsunamin uhriksi. Toisaalta kotinsa ja reviirinsä hylkääminen on tarpeettoman suuri menetys silloin, kun pahempia jälkituhoja ei ole tullutkaan.

Lamaantuminen ylivoimaisen vastuksen edessä on pelastanut oman hengen ainakin niiltä, jotka ovat säästyneet orjaksi, haaremiin tai jopa uuden lauman arvostetuksi jäseneksi. Vihaisen koiran uhatessakin pakeneminen tai taisteleminen saattaa vain pahentaa tilannetta.

Maaninen innostus voi toisaalta kohentaa selviytymis- ja taistelukykyä ja siten ratkaista taistelun voitoksi. Pienempi voi voittaa isomman ja vahvemman, jolla on enemmän hävittävää ja vähemmän taisteluintoa.

Oma reaktio uhkaan on automaattisen hermoston tekosia, eikä itse reaktioon pysty tahdonalaisesti vaikuttamaan sen enempää kuin elimistön muihinkaan reaktioihin. Se, taisteletko, pakenetko vai lamaannutko tyypillisesti vaaran uhatessa, määräytyy pitkälti sisäsyntyisestä luonteestasi eli temperamentista. Siis siitä, miten piuhasi ovat sympaattiseen (taistelemis- ja pakenemisreaktiot) ja parasympaattiseen (lamaantumisreaktio) hermostoon kytkeytyneet.

Synnynnäinen temperamentti säilyy läpi yksilön elämän, koska hermoston kytkennät ovat varsin pysyviä. Siksi reaktiosi aiempiin uhkatilanteisiin ennakoivat tulevia reaktioitasi. Jos herra kansanedustaja on reagoinut kokemaansa uhkaan taistelemalla, hän todennäköisesti käy jälleen taistoon kohdatessaan sopivalla juhlatuulella jonkun herraa viehättävän mutta välttelevän kollegan.

Tilannetekijätkin toki vaikuttavat käyttäytymiseen, ainakin ensireaktion laannuttua. Christchurchissa osa hyväntuulisista oli opiskelijoita, jotka juhlivat järistyksen vaurioittamien koulujen sulkemista. Osalla lähtijöistä oli puolestaan koti tulvaveden tai muiden järistystuhojen jäljiltä asuinkelvottomana. Osalla itkevistä oli huoli tavoittamattomista ystävistä, jotka saattoivat olla yhä raunioiden loukussa, loukkaantuneena tai kuolleena.

Järistyksen sattuessa olin yliopistolla työhuoneessani seitsemännessä kerroksessa. Ehdin vain suojautua pöydän alle, kun rakennus alkoi huojua rajusti ja kaikenlaista painavaa putoilla. Ensimmäisiä huomioitani oli, että järistys sai tasavireisen oloni suorastaan euforiseksi. Rakennuksesta käskettiin poistumaan, joten kävelin raput alas, hain pyöräni kellarista ja poljin kotiin. Matkalla iskenyt pienempi jälkijäristys oli vielä kaataa minut pyörällä. Osa yliopiston rakennuksista vaurioitui purkukuntoon, mutta 60-luvulla rakennettu Ernest Rutherfordin mukaan nimetty fysiikan betonirakennus oli suljettuna vain pari kuukautta. Kotona vauriot olivat vähäisiä, onnekkaan sijainnin ja puisen rakenteensa vuoksi. Euforian laannuttuakin koin, että minua tapaus ainoastaan voimaannutti. Tilanne voisi toki olla toinen, jos olisin loukkaantunut tai menettänyt läheisiä.

Samanlainen euforia valtasi minut, kun käärmeen äkillinen hyökkäys yllätti Australian sademetsässä. Ehdin vain hypätä sopivasti, jolloin vauhdilla kohti syöksynyt käärme meni altani. Mitään ei sattunut, mutta hyökkäyshetkellä en tiennyt miten vaarallisesta lajista oli kyse. Vasta myöhemmin tunnistin kuvasta, että kyseessä olikin myrkytön Stegonotus cucullatus, joka voi tosin purra kiivaasti hyökätessään. Muulloinkin uhkaavissa tilanteissa välitön tunnereaktioni on ollut samantyyppinen. Esimerkiksi kerran, kun suurikokoinen mies juoksi yllättäen pensaasta valtatielle eteeni, mahdollisesti ryöstöaikeissa, ja ehdin juuri ja juuri väistää. Pikkulapsena yritin ottaa vihaisena sihisevän kyyn käteeni – muistan tapauksesta erityisesti voimakkaan mielihyvän. Aikuisena olen karttanut vaaroja, mutta maanjäristyksiä, käärmeitä ja tierosvoja ei voi aina välttää parhaalla tahdollaankaan. Kenties esi-isäni ovat menestyneet maniansa voimaannuttamina taisteluissaan, ja siksi olen olemassa. Tai sitten he ovat vain vältelleet vaaroja harvinaisen hyväntuulisina – enhän minäkään ole koskaan varsinaisesti taistellut, vaikka kehoni reaktio olisi siihen otollinen ollutkin.

Erityyppiset uhat voivat aiheuttaa samallekin ihmiselle erilaisia reaktioita. Kun kohtaan liian vaativan fysiikan ongelman tai muun ratkeamattoman älyllisen pähkinän, minulle iskee usein väsymys. Jos oikein hyvin käy, kunnon unen jälkeen ongelma ratkeaa tai ainakin nytkähtää askeleen eteenpäin. Toisia liian vaikea ongelma puolestaan näyttää suututtavan ja pakottaa heitä kamppailemaan sen kanssa lähes tauotta – pulmalelu ei välttämättä ole perherauhan kannalta heille paras joululahja. Jotkut taas vaikuttavat parhaansa mukaan pakenevan näitä älyllisiäkin uhkia.

Kullekin reaktiotyypille – pakenemiselle, taistelemiselle ja lamaantumiselle – löytyy lisäksi laji- ja yksilökohtaisia ilmentymiä. Paeta voi hitaammin tai nopeammin. Taistella voi kiihkeämmin, kuten henkensä edestä kamppaileva saaliseläin, tai näennäisemmin, kuten lauman sisäistä arvojärjestystä selvittävät apinat. Lamaantuessa voi itkeä, esittää kuollutta tai, kuten kuvan seepia, vaihtaa väriä.

Löytyykö uhkareaktiolle napakkaa ilmaisua, joka ei kuitenkaan yksinkertaista liiaksi tai johda harhaan kuten pelkkä taistelemisesta ja pakenemisesta puhuminen? Tarkkaile joulunajan tuntemuksiasi ja jaa ehdotuksesi kommenteissa.

Kommentit (7)

Vierailija

Jännä juttu, laittaa pohtimaan. 

Minua vaivaa sosiaalisten tilanteiden pelko/ahdistus kun tiedän ennalta joutuvani tilanteeseen, jonka voin kuvitella olevan jollain tavalla epämiellyttävä. Anoppi on kutsunut luokseen syömään Tapaninpäivänä. Oma reaktioni taitaa olla alkuun lamaantua niin etten kykene tehdä päätöstä pakenemisen ja taistelemisen eli asian kohtaamisen välillä. Päällimmäinen tunteeni on, että en halua mennä. En halua mennä "pönöttämään" sellaiseen seuraan, jossa oloni ei ole kotoisa, en jaksaisi taas yhtä vaivaannuttavaa lahjojen jako-tilaisuutta, emännän mieliksi inhokkiruoan syömistä, väkinäistä keskustelua, malttamatonta kellon vilkuilua pohtien, joko on oltu riittävän kauan että kehtaa lähteä. Toisaalta olen melko varma että anoppi loukkaantuu jollen mene, jolloin seuraava kohtaamiseni hänen kanssaan on entistä vaivaannuttavampi ja sitä kohtaloa voin paeta vain taistelemalla taas kerran ja menemällä paikalle vaikka väkisin. Joten pilaan mahdollisuuden nauttia tästä hetkestä, vapaa-ajasta puolison kanssa kotona, jossittelemalla sitä mitä minun kannattaisi tehdä.  Todellisen vaaratilanteen hetkellä minun kävisi huonosti, sillä ehtisin kuolla pohtiessani vaihtoehtojani sen sijaan että toimisin.

Funtsailija

On myös neljäs tapa reagoida. Sitä voisi kutsua vaikka yliloogisuudeksi. Silloin ajattelee tilanteeseen sopivinta ratkaisua ja toimintatapaa huippunopeasti ja toimii järkevästi ikäänkuin refleksipohjalta. Tunteet, kuten pelästyminen, eivät saa sijaa. Myöskään normaalit fysiologiset reaktiot eivät vaikuta tai tunnu. Vasta tilanteen rauhoituttua ja vaaran ollessa ohi iskee tärinä ja tajuaa järkyttyä. Tämä toimintatapa  näyttää olevan usein tyypillinen hoitoalalla tai pelastusalalla toimiville, mutta sitä ilmenee myös "topakan" luonteen omaavilla ihmisillä jo aika nuoresta alkaen.

Vierailija

Luulen, että tuo on se perinteinen ajan hidastuminen tyyppinen tapahtuma.  Arvelen, että kokemus tekee tietyistä yllättävistä (ja vaativista). mutta tietyssä määrissä toistuvista tilanteista sellaisia, että niihin pystyy reakoimaan teholla joka saa myös mm ajan kulun tuntumaan hitaalta. Mutuna arvaisin, että on taistele reaktion kokemuksen lieventämä ja ohjaama reaktio. Järkevyys rippuu siitä onko refleksi oikea juuri siihen tilanteeseen.

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä4386

Hyvä pointti. Niin olennainen selviytymiskeino on jätetty fraasista pois, miksi?

Wikipediassa taistele tai pakene -reaktion ( Fight-or-flight resonse

https://en.wikipedia.org/wiki/Fight-or-flight_response#Varieties_of_resp... )

alaotsikkona on Varieties of responses, jossa “lamaannu” on luokiteltu pakenemiseksi:

Other animals have alternative self-protection methods. Some species of cold-blooded animals change color swiftly, to camouflage themselves.These responses are triggered by the sympathetic nervous system, but, in order to fit the model of fight or flight, the idea of flight must be broadened to include escaping capture either in a physical or sensory way. Thus, flight can be disappearing to another location or just disappearing in place.

Mikäs taikatemppu tämä on? Että ympäristöön sulautuminen on ”pakenemista paikalla”? Väitetään, että paikka menetetään subjektiivisena kokemuksena?

Palaan tähän vielä.

 And often both fight and flight are combined in a given situation.

Mietitään esimerkkiä, jossa eläin tekee kahta asiaa samaan aikaan: mustekala on aivan ympäristönsä näköinen – ja samalla, ”liukenee” paikalta hitaasti… Mutta mikä siinä on taistelua? Mustekala on pikemminkin lamaantunut, ja tilanteen mukaan se voi jatkaa vaaran välttämistä myös pakenemalla.

Sitten on vielä uhkailu, joka on kai yksi lamaantumisen lievä muoto: eläin viestittää olemuksellaan ja äänillään puolustusvalmiuttaan, esim. koira murisee, näyttää hampaita, jne. – nämä kaikki ovat reaktioita joilla vaara pyritään välttämään, siinä missä taistelu ja/tai pakeneminen.

A threat from another animal does not always result in immediate fight or flight. There may be a period of heightened awareness, during which each animal interprets behavioral signals from the other. Signs such as paling, piloerection, immobility, sounds, and body language communicate the status and intentions of each animal. There may be a sort of negotiation, after which fight or flight may ensue, but which might also result in playing, mating, or nothing at all.

Tässäkin lamaantuminen on sivuutettu, mentaalisena ominaisuutena; anteeksi, eihän sellaista ole uus-darwinismin mukaan? Mutta millä perusteella olennainen osa vaaraan reagoimista näin ohitetaan – epäilen, että sillä pyritään sulkemaan pois sellainen evoluutioteorian kannalta ikävä kysymys, kuin vapaa tahto.

Reaktiotapa on peritty & opittu ja näkisin, että haitallinen lamaantuminen – toimettomuus kun pitäisi rajusti toimia, esim. juosta aaltoa pakoon – heijastaa aikuisella vain sitä, että hänen henkistä kasvua on rajoitettu (itsekäs hoitaja -> itsekeskeinen lapsi). Hätätilanteessa hänen tietoisuutensa voi sitten yliaktivoitua minä-keskeisillä mittasuhteilla, ikään kuin ”alitajunnan sfääreihin jumittuen” tai tavalla, jonka vuoksi tilannetajua kokonaisuudesta ei pääse muodostumaan. Lamaantuneen päässä kai tapahtuu hyvinkin paljon, mutta se on ristiriidassa tasapainoilua, eikä hän sen vuoksi ole ns. planeetalla. Pelkkä varhaisen vuorovaikutusmallin epäbalanssin ilmentymä.

Lapsena olin innoissani maajäristyksistä: äiti ja isä tulivat keskellä yötä herättämään, lattia jalkojen alla heilui ja taulut keikkui, koiranpennut laitettiin joskus kiireellä puuarkkuun suojaan(!?) ja sitten suunnattiin simcalla kohti rantaa... Oli myös jännä palata kotiin, ja nähdä oliko vanha kivitalo vielä pystyssä. Yleensä maanjäristykset oli tuskin havaittavia, mutta kun vanha talo ei tuntunut vanhempieni mielestä aina turvalliselta.

Nykyään reagointitapani poikkeustilanteisiin on kai robottimainen.

(jatkuu)

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä4386

"Löytyykö uhkareaktiolle napakkaa ilmaisua, joka ei kuitenkaan yksinkertaista liiaksi tai johda harhaan kuten pelkkä taistelemisesta ja pakenemisesta puhuminen? Tarkkaile joulunajan tuntemuksiasi ja jaa ehdotuksesi kommenteissa.

Hyvä kysymys. Minä taisin olla joulu-lamaantunut, kun jäi tähän vastaamatta. Keskustelu palstalla oli kiehtovampaa kuin ikinä aiemmin... ja juuri silloin lopetin!!? Mikähän nimitys on pessimistille ristipaineessa.

No problem, jos toisen kaulavaltimosta pulppuaisi veri pulssin tahtiin, saisin autettua; mutta 3 tekijää vs. 3 tekijää muussa konseptissa, voi tehdä jo tiukkaa. Pakko priorioida, tai ei pysty kumpaankaan.

Ihmisillä on tietysti eri asioita, mikä koskettaa juuri heitä ja mikä ei; aihen merkitys voi samallakin ihmisellä vaihdella. Jos minulla on seuraavana päivänä tiedossa tärkeä tapaaminen, kynnykseni hermostua palstalla on matala. Onkohan se sitten "lamaannu" (roiku palstalla kuin täi tervassa), "taistele" (väittele), ja "pakene" (hermostu/turhaudu, ja tee jotain järkevämpää).

Pitää vielä miettiä vastausta kysymykseen.

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Toistuvasti väitetään, että elämän synty ja evoluutio ovat ristiriidassa epäjärjestyksen kasvun, eli lämpöopin toisen pääsäännön kanssa. Elämän synty tuntuu olevan täydellinen esimerkki järjestyksen kasvusta, onhan elämä maailmankaikkeuden järjestyneintä ainesta. Väitteen uskotaan todistavan, että elämä on luonnonlakeja rikkova ihme.

Väite on tietysti virheellinen, mutta virheen selvittäminen paljastaa jotain oleellista elämän ja koko maailmankaikkeuden kehityksestä.

Aloitetaan näennäisen ristiriidan yksinkertaisesta ratkaisusta: Maa ei ole eristetty systeemi, ja lämpöopin toinen pääsääntö koskee ainoastaan eristettyjä systeemeitä. Aurinko säteilee Maahan järjestystä valon muodossa, mistä elämänkin järjestys on peräisin. Maa puolestaan säteilee takaisin avaruuteen epäjärjestyneempää lämpösäteilyä, jolloin kosmoksen kokonaisjärjestys vähenee lämpöopin toisen pääsäännön mukaisesti. Saamme Auringolta ainoastaan järjestystä, emme energiaa (paitsi ilmaston lämmetessä, mutta se on ainakin nykymuotoiselle elämälle pikemmin uhka kuin apu).

Elämän järjestyminen on siis sopusoinnussa lämpöopin kanssa. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että lämpöopin toinen pääsääntö selittäisi elämän syntyä ja kehitystä. Ei selitä. Elämän selittämiseen tarvitaan lisää fysiikkaa. Fysiikkaa, jolle olen antanut nimen lämpöopin kosmologinen pääsääntö. (Google ei anna osumia suomeksi eikä englanniksi, joten ihan itse keksin).

Nimittäin kun katsomme maailmankaikkeuden kehitystä, huomaamme että vaikka järjestys kokonaisuudessaan vähenee, järjestyksen hajonta kasvaa. Varhaishetkillä maailmankaikkeuden suunnattomaan symmetriaan kätkeytynyt järjestys jakautui hyvin tasaisesti kaikkialle. Nykymaailmankaikkeudessa järjestys puolestaan keskittyy aurinkokunnan kaltaisiin tähtijärjestelmiin, järjestyksen saarekkeisiin tähtienvälisen epäjärjestyksen syvässä meressä. Järjestyksen ja siis myös epäjärjestyksen hajonta on täten kasvanut, samalla kun itse järjestys on vähentynyt.

Epäjärjestyksen hajonnan kasvu näyttää olevan yhtä vääjäämätön luonnonlaki kuin epäjärjestyksen kokonaismäärän kasvukin. Hajonnan kasvun takana on painovoima: painovoima veti aineen henkiin.

Siinä missä lämpöopin toinen pääsääntö sanoo maailmankaikkeuden epäjärjestyksen eli entropian keskiarvon kasvavan, lämpöopin kosmologinen pääsääntö sanoo entropian hajonnan eli varianssin kasvavan. Näin siis otaksun ja väitän, tässä ilman todistusta.

Matemaattisen täsmällistä todistusta varianssin kasvulle ei ole mahdollistakaan esittää, mikäli kosmologinen pääsääntö on luonteeltaan tilastollinen samaan tapaan kuin lämpöopin toinen pääsääntökin. Toinen pääsääntöhän ei ole fysiikan rikkoutumaton peruslaki, vaan ainoastaan maailmankaikkeuden reunaehtojen sanelema tilastollinen sääntö, joka seuraa siitä että asiat saa epäjärjestykseen valtaisasti useammalla eri tavalla kuin järjestykseen. 

Lämpöopin toisen pääsäännön tilastollisen luonteen sallimat järjestyksen pikkuruiset paikalliset kasvut eivät kuitenkaan selitä erittäin järjestäytynyttä elämää. Sen sijaan juuri epäjärjestyksen hajonnan kasvu, eli lämpöopin kosmologinen pääsääntö, selittää elämän synnyn.

Tai siis entropian hajonnan kasvu antaa elämän synnyn selitykselle sen oleellisen hahmon, ilman liki luvutonta määrää niitä kemiallisia mutkikkuuksia jotka elämän monimutkaisen luonteen vuoksi siihen väistämättä sisältyy. Elämän kemiallisten yksityiskohtien selvittäminen on tietysti korvaamattoman arvokasta, vaikka fysikaalinen yleisperiaate olisikin selvillä.

Otaksumaani, eli lämpöopin kosmologista pääsääntöä, voidaan testata ainakin kahdella tavalla: kumoavalla vastaesimerkillä tai vahvistavalla tilastollisella todistuksella. Kumoaminen on periaatteessa helppoa: riittää esittää yksikin kosmologinen tilanne, jossa sääntö rikkoutuu (muutoin kuin tilastollisena sattumana). Vahvistaminen saattaa olla vaikeampaa, mutta periaatteessa se voisi olla varsin samankaltainen tilastomatemaattinen johto kuin lämpöopin toiselle pääsäännölle on esitetty. Kosmologisen pääsäännön todistusta vaikeuttaa se, että laskussa on huomioitava painovoima kaikkine hienouksineen.

Kommentit (14)

Ikuisuus

Jopas kannattais jättää kirjoittamatta koko hölynpöly... Tuotako yliopistpoissa opiskellaan, ei ole ihme Suomen talouden alamäki...

OJP.

- Vähän samoilla linjoilla  kommentoijan kanssa. 

Meillä on täällä  Espoossa naapurillani  ollut  omakotitalonsa katolla ...  sähköä tuottavat  auroinkipaneelit jo  vuosikymmeniä, siis paljon ennekuin globaalista energiakriisistä ja  ilmaston lämpenemisestä alettiin vakavemmin edes keskustella.

OJJP.

-  Niin, aurinkokuntamme  .... läpöpumppun.... Auringon, kuten muidenkin tähtien sisuksissa  vety ytimet fuusioituvat  D ... H  ytimiä .... heloiumytomiä . Läpötilaksi on  kaasupallojen, tähtien ytimissä arvioitu nousevan  n. 10 milj C ;hen. Elämän sen synty   saanut  alkunsa maapallolla  ,  fotosynteesin tuloksena DNA -  molekyyli , evoluutioprosessi ... jne. Hiukkasfysiikan standardi malli yhdistää kaikki  tunnetut alkeishiukkaset  ja  säteily  ...vuorovaikutukset, gravitaatiota lukuunottamatta. Aine koostuu perushiukkasista. Elämän  loodiset ja järjestäytyneent edellytykset muodostuivat  suhteellisuusteorian -0 ... o ...plus 0 hrtkellä  10 potenssin - 43 . lämpötila  10 potenssin -52 K. 

Mopedin pinimmätki partikkeli . osaset  olivat olemassa jo  dynaamisesti  laajenevan ...  muodostuvan,uutta elämää  luovan 

universumin  edeltävässä - 0  tilassa

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4398

Minusta tämkän kirjoituksen ja blogin suurin ongelma ei suinkaan ole se, että se olisi aina hölynpölyä. Kaveri on opiskellut sellaista aihetta, joka yksinään tylsänä omana itsenäänkin kiihottaisi liskonaivoja.

Mutta sitten taas Hamilo jätti liskoaivojen mentävän aukon Tiede-lehden blogosfääriin ja Mattson on sitten ottanut sen roolin.

Huomiota saa vain ja ainoastaan kiihottamalla liskoaivot nollasta sataan ja sammuttamalla mahdollisimman tehokkaasti otsalohkon. Tässä lähdettiin jo rakentamaan me vastaan ne ottelua ja sekön edelleen kiihottaa liskoaivoja. Ei sillä, että kreationismia kannattaisin vaan sillä, että senkin tiimoilta on tappouhkaukset lentäneet.

Siispä tämä on kosmologiaa Kauniit- ja Rohkeat draamalla maustettuna. Joka on turhaa, hyödytöntä ja asiatonta, koska maailmankaikkeus ja sen outoudet ovat dramaattisia ihan itsessäänkin.

Ruhollah.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Teppo kirjoitti: Tai siis entropian hajonnan kasvu antaa elämän synnyn selitykselle sen oleellisen hahmon, ilman liki luvutonta määrää niitä kemiallisia mutkikkuuksia jotka elämän monimutkaisen luonteen vuoksi siihen väistämättä sisältyy. Elämän kemiallisten yksityiskohtien selvittäminen on tietysti korvaamattoman arvokasta, vaikka fysikaalinen yleisperiaate olisikin selvillä.

Entropian hajonnan kasvu saattaa olla yksi elämän ilmitulon ehdoista. Koska hajonta on kasvanut jo ennen elämän esiintymistä siihen liittyvillä energiatekijöillä ja kenttien strukturoitumisella on voinut olla hyvinkin ratkaiseva merkitys elämän mahdollisuuden tienraivaajana.

Toisaalta elollisen aineen suunnaton monimutkaisuus saattaa olla merkki joidenkin muiden luonnon tekijöiden yhtä ratkaisevasta vaikutuksesta. Yksi mahdollinen näkemys, joka ei varmaan käy jokaisen pirtaan, on oletus elämän olemuksen jonkinlaisesta kätkeytyneisyydestä jo alkuräjähdykseen. Hiukkasten ja voimakenttien kehittyminen on saattanut jollain tavalla ennakoida tulevaa, elämän sisältävää maailmaa. Kosminen hienosäätö on yksi tällaisia (monen henkisistä syistä vastustamia) ajatuksia mieleen tuova tosiseikka

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hienos%C3%A4%C3%A4detty_kaikkeus

Monimutkaisuudesta voisi vielä mainita äskeisen tutkimuksen, jossa osoitetaan DNA:ta proteiineiksi kääntävän ribosomin koostuvan sadoista täsmällisesti toistensa kanssa yhteistoiminnallisesti tehtäväänsä suorittavista proteiineista

http://www.cell.com/cell/abstract/S0092-8674(16)30743-7

Varsin yksinkertaisena ilmiönä itseäni kuitenkin hätkähdyttävä oli huomaamani seikka, jonka mukaan ihminen on löytänyt hyötykäyttöä paria hyvin harvinaista alkuainetta lukuun ottamatta kaikille liki sadalle alkuaineelle.

Yksi abiogeneesin tekijä voisi olla informaatio, jonka jo pienissä fyysikkopiireissä spekuloitu olevan luonnon läpäisevä todellinen vaikuttava tekijä

http://www.cambridge.org/fi/academic/subjects/physics/general-and-classi...

http://www.space.com/29477-did-information-create-the-cosmos.html

Lloyd: informaatio ei ole maailmankaikkeuden toimintatavan ymmärtämistä tai arvelua, vaan sananmukaisesti perustavinta toimintaa.

Bousso: informaatio on..sen ensisijainen koosteosa, mitä tapahtuu maailmassa. Kyse ei ole systeemin kuvaamista mallilla – se on systeemi.

Davies: ainakin pienellä fyysikkojen ryhmällä on kasvava kiinnostus ajatella toisin päin ja sanoa, että kenties pohjimmiltaan maailmankaikkeudessa vaikuttaakin informaatio ja sen prosessit, kun taas materia emergoituu toissijaisena käsitteenä

http://www.pbs.org/wgbh/nova/blogs/physics/2014/04/is-information-fundam...

Jos maailmankaikkeuden perus-"stuffi" onkin informaatio esimerkiksi tiheänä verkostona tai tasaisesti alku-kosmokseen jakautuneena, siinä voisivat olla kätkettyinä odotetut ja ilmi tulleina toteutuneet toiminnot ja struktuurit sekä niihin johtavat kehitysvaiheet sopusointuisina. Se, että kaikki olevainen ei suinkaan näytä sopusointuiselta voi kuulua parhaan mahdollisen maailman väistämättömään luonteeseen.

Yksi  informaation tuottamien ja hienosäätämien rakenteiden ydintaso voisi olla matematiikka, toinen materia. 

Vierailija

Entropian varianssin kasvu yleisenä termodynaamisena sääntönä tuntuu yksinkertaisesti virheelliseltä. Ei tarvitse kuin tarkastella termospulloa - lämpö jakautuu ajan mittaan tasaisesti termariin, jolloin entropian varianssi lähestyy nollaa (tai hiukkasten energiajakaumasta laskettua varianssia). Jos taas tarkastellaan koko universumia, niin aikanaan kaikki tähdet ovat kuolleet ja mustat aukot haihtuneet Hawkingin säteilynä, jolloin kaikkialla entropia on sama, varianssi nolla.

Jos taas tarkoitat, että laki pätee systeemeihin, joiden läpi virtaa energiaa, niin ei tarvitse taaskaan katsoa keittiötä pidemmälle: lämmität mikrossa soppaa niin pienellä teholla, ettei soppa kiehu. Jossain vaiheessa systeemi saavuttaa termodynaamisen tasapainotilan ja soppa säteilee lämpöä samaa vauhtia kuin se sitä absorboi, mutta silti ideaalisessa tilanteessa voidaan rakentaa mikro, joka lämmittää soppaa joka pisteessä samalla teholla, jollok lämpötila on taas jakautunut tasaisesti -> entropian varianssi on nolla.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Vierailija kirjoitti:
Entropian varianssin kasvu yleisenä termodynaamisena sääntönä tuntuu yksinkertaisesti virheelliseltä. Ei tarvitse kuin tarkastella termospulloa - lämpö jakautuu ajan mittaan tasaisesti termariin, jolloin entropian varianssi lähestyy nollaa (tai hiukkasten energiajakaumasta laskettua varianssia). Jos taas tarkastellaan koko universumia, niin aikanaan kaikki tähdet ovat kuolleet ja mustat aukot haihtuneet Hawkingin säteilynä, jolloin kaikkialla entropia on sama, varianssi nolla.

Jos taas tarkoitat, että laki pätee systeemeihin, joiden läpi virtaa energiaa, niin ei tarvitse taaskaan katsoa keittiötä pidemmälle: lämmität mikrossa soppaa niin pienellä teholla, ettei soppa kiehu. Jossain vaiheessa systeemi saavuttaa termodynaamisen tasapainotilan ja soppa säteilee lämpöä samaa vauhtia kuin se sitä absorboi, mutta silti ideaalisessa tilanteessa voidaan rakentaa mikro, joka lämmittää soppaa joka pisteessä samalla teholla, jollok lämpötila on taas jakautunut tasaisesti -> entropian varianssi on nolla.

Saattaa olla, että keittiön mittakaava on riittävä entropian varianssin mahdollisen nopean nollautumisen todistamiselle myös kosmologisessa mittakaavassa, mutta toisaalta mittainvarianssi voi muuntaa aikakäsitystä niin, että keittiössä jokin ohikiitävässä hetkessä häviävä efekti ilmenee kosmologisessa mittakaavassa paljon pitempikestoisena. Mutta tämähän on vain asiaan perehtymättömän diletantin ehdotus..

Voisi ehkä ajatella, että alku-maailmankaikkeuteen syntyvillä tihentymillä olisi jokin tunnusmerkki, jonka kehittymistä maailmankaikkeuden kehittyessä seuraamalla voisi entropian varianssin muuntumista havainnoida.

Suuri merkitys elämän muotoutumiselle ovat uskoakseni Hiroomi Umezawan kannattajanana itseorganisaatio ja muu Nambun-Goldstonen bosonin ja  vastaavien hiukkasten/kenttien toiminta materiassa. Yksi elämän taikasanoista onkin mielestäni topologinen defekti. Veikkaukseni mukaan eliöt ovat biologialtaan topologisten defektien kokoelmia. Duesberyn tutkimuksista voisi päätellä, että defektin ydin omaa biologisia aistitoimintoja muistuttavia reagointitapoja ulkoisiin stresseihin. Kauan sitten kokosin silloista tietoa defekteistä. Tällä hetkellä niistä tiedetään jo paljon enemmän

http://www.tiede.fi/keskustelu/21601/ketju/defektit_materian_ydintaso

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Yksi toistaiseksi vähän ymmärretty näkökulma elämään on proteomiikka. Solun tuhannet erilaiset molekyylikoneet ovat silmiinpistävä esimerkki tuhansien proteiinien tarkoin säädellystä yhteistoiminnasta. Mieleen tulee mahdolisuus, että vakuumin perus-kentät jo ovat sisältäneet kyseisten järjestelmien "sinikopiot", joihin täsmälliset muodot omaava biologinen materia voimakenttineen on sitten aikojen kuluessa etsiytynyt. Sanomattakin on selvää, että tutkijoiden enemmistö tuntee pahoinvointia lukiessaan edellä olevan kaltaisia veikkauksia ja turvautuu mieluummin vanhoihin evoluutiohypoteeseihin. Informaation oletettu "stuffi"-olemus huomioon otettuna ehdotus ei kuitenkaan ehkä olisi niin järjettömän tuntuinen.

http://www.tiede.fi/keskustelu/56571/ketju/solut_taynna_moottoreita?page=1

http://www.nature.com/nature/journal/v537/n7620/full/nature19949.html

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Elämän synty ja kehittyminen voivat olla suureksi osaksi itseorganisaatiopitoisia, kuten esimerkiksi seuraavat kirjoitukset arvelevat. Abigeneesi ja evoluutio liittyisivät näin ollen maailmankaikkeuden läpi käymiin spontaaneihin symmetriarikkoihin; onhan itseorganisaatio yksi Nambun-Goldstonen kentän kondensaatioista (Sivakami & Sreenivasan, J.theor.biology 1983?)

https://universe-review.ca/R10-38-life.htm

http://bioscience.oxfordjournals.org/content/60/11/879.full

Esimerkiksi solun prosesseista suuri osa on jo osoitettu itseorganisaatioilmiöiksi

http://jcb.rupress.org/content/155/2/181

Kokeet, joiden avulla voidaan tumankin toiminta osoittaa itseorganisaatioksi, ovat jo käynnissä

https://ccrod.cancer.gov/confluence/download/attachments/32968001/scientificamerican0211-66.pdf?version=1

Ihan vaan normijuttua

Kun tähän mennessä kukaan ei ole pystynyt esittämään mitä elämä on, niin nyt Teppo Mattsson selitti sen ja jopa miten se on syntynyt. Hieno homma. Ja ei muuta kuin nobelihakemusta virittelemään.

Ja alussa oli ainoastaan ja vain tyhjiöenergiaa, ja siitä syntyi sitten kaikki muu mitä täällä on.

Mielenkiintoista on myös se, että Mattsson tekee juttunsa koko juonen ihan omalla kellollaan, joka käy verkkaisesti ihmisen elon tahtiin, eikä  fotonin kellolla, joka siis seisoo, ja jonka mukaan kaikki oli jo kun matka alkoi ja päättyi samantien, tai mitään matkaa siis ei edes ollut. Mattssonin kellolla kaikki kehittyy ja kestää. Tosin Mattssonin kellojan on suhteelline kello, kun taas fotonin kello ainoa absoluutinen kello kaikkiin verrattuna. Eikö Mattsson näe siinä mitään ongelmaa. Mitä on muuten järjestys ja epäjärjestys? Jos se sitä, että ajassa ei voida palata edelliseen järjestykseen, niin ei meidän kellollamme pystykään. Mutta kysypä kvanttimaailman edustajalta. Ei taida olla se ongelmana siellä.

Jos tämä mailmankaikkeus on suljettu järjestelmä, niin miksi sitten maailmankaikkauden odotetaan jäähtyvä lopulta kokonaan? Koska se laajentuu loputtomiin. Jeps, jeps. Unohdat taas sen kellon...

peruskamaa

Näiden lisäksi vielä The principle of least action -evoluutionäkökulma:
http://phys.org/news/2008-08-evolution-law-thermodynamics.html

ja miksei Constructal Law. Itseorganisoituvat järjestelmät kehittyvät niiden todennäköisimpään tilaan kilpailun tuloksena. Kompleksisuus luo emergenttejä ilmiöitä ja kehitys kehittyy yhä tehokkaammin toteuttamaan lämpöopin toista pääsääntöä. Kaiken taakse informaatio (shannon entropy)? Hierarkisesti ylemmän tason järjestelmän ei tarvitse "tietää" kaikkea (aktiivista informaatiokäsittelyä) alempien tasojen toiminnasta joista se on riippuvainen toimiakseen omalla emergentillä tasollaan. Kokonaisuus on enemmän kuin osien summa. Informaation näkökulmasta kuitenkin kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa (järjestelmän toiminnan kuvaamiseen ei tarvitse huomioida koko kyseisen järjestelmän evolutionaarisia riippuvuuksia) -principle of least action (ei järkeä kuvata planeettojen liikkeitä kvanttimekaniikkasäännöin). Nämähän eivät tosiaan sitten ole mitään fysiikan sääntöjä tai voimia, vaan tilastotiedettä. (vai?)

Parikymmentä vuotta sitten filosofi David Chalmers laski liikkeelle meemin, joka tunnetaan nimellä tietoisuuden vaikea ongelma. Meemin mukaan tietoisuuden varsinainen mysteeri on sen olemassaolo: Miten ihmeessä hengettömiä fysiikan lakeja noudattava aivotoiminta voi tuntua ylipäätään miltään? Ilman aineetonta henkeä ihmisen pitäisi olla vain tunnoton soluautomaatti vailla tajuntaa, väittää Chalmers.

Chalmersin meemi on ilmeisen virulentti monien oppineidenkin keskuudessa. Erityisen herkästi se tarttuu filosofeihin, eivätkä edes biologit näytä olevan siltä suojassa. Jopa yleensä niin terävä Sam Harris levittää tietoisuuden vaikeaa ongelmaa kirjassaan Waking Up, jonka kokonaisen luvun nimeksi hän on antanut "tietoisuuden mysteeri".

Ilman fysiikan opintojen antamaa immuniteettia Chalmersin meemi olisi luultavasti tarttunut myös minuun: kenties kirjoittaisin tässäkin tietoisuuden mysteeristä – ja levittäisin meemiä eteenpäin.

Fysiikka opettaa, miten kokonaisuus selittyy osiensa vuorovaikutuksilla – lämpö osasten energiana, aineen ominaisuudet osastensa suhteina, elämä monimutkaisuuden sähkömagnetismina. Kokonaisuus on karkeistus eli keskiarvo osiensa vuorovaikutuksista. Kokonaisuudella on siksi piirteitä, joita sen yksittäisillä osilla ei ole. Mutta fysiikka paljastaa että näiden piirteiden emergenssi on reduktionistista, filosofien ammattislangilla ilmaistuna. Tosin filosofin korvaan emergenssin ja reduktionismin samaistaminen kuulostanee mielettömältä, sillä yleisen väärinkäsityksen mukaan ne ovat toistensa vastakohdat.

Miksi värittömät vihreät ideat nukkuvat raivokkaasti? Jokainen tunnistaa, että kysymys ei ole järkevä. Mutta fysiikka on paljastanut, että myös järkevältä tuntuvat kysymykset voivat olla järjettömiä.

Missä alkuräjähdys tapahtui? Missä on maailmankaikkeuden keskipiste? Missä maailmankaikkeuden reuna, ja mitä sen takana? Kiitos fysiikan, tiedämme että nämä kysymykset ovat järjettömiä kuin vihreät ideat, tuntuivatpa ne kuinka järkeviltä hyvänsä.

Ja samoin on myös tietoisuuden vaikean ongelman laita. Miten tietoisuutta voi olla olemassa on yhtä mieletön ihmettelyn aihe kuin se, miten ylipäätään mitään voi olla olemassa.

Tietoisuuden ihmettelijän pitäisi nähdä "vaikeita ongelmia" joka puolella. Lämpötilan vaikea ongelma: miten ilmalla voi olla lämpötila, vaikka se koostuu vain hiukkasista, joilla itsellään ei ole lämpötilaa? Ei-kokonaislukuisuuden vaikea ongelma: miten koulutodistuksen keskiarvo voi olla ei-kokonaisluku, vaikka todistus koostuu vain arvosanoista, jotka ovat kokonaislukuja?

Kaikkien näiden "vaikeiden ongelmien" ratkaisu on sama: karkeistus. Keskiarvo on karkeistus. Lämpötila on karkeistus. Tietoisuus on karkeistus. Eli informaatiota valikoivasti hukkaamalla syntyvä yksinkertaistus todellisuudesta.

Tietoisuus poikkeaa muista "vaikeista ongelmista" vain siinä, että emme tiedä minkälainen tarkkaan ottaen on se karkeistus, jolla tietoisuus aivotoiminnasta syntyy. 

Tiedämme, että tietoisuus on luonnonilmiö jota päässämme oleva mittari nimeltään aivot mittaa. Tiedämme, että aivot luovat keräämästään aistitiedosta keskimääräisen kuvan hieman kuin lämpömittari laskee siihen törmäävien hiukkasten keskimääräisen energian. Tiedämme, että tietoisuus syntyy kun aivomme mittaavat luontoa erityisellä aika- ja paikkaresoluutiolla. Tiedämme, että tietoisuuden resoluutioherkkyys on sukua valokuvaukselle: Jos valotusaika on liian lyhyt, kuva ei muodostu. Jos aika on liian pitkä, kuva peittyy kohinaan. Tiedämme, että ihmisen tietoisuuden aikayksikkö on sekunti, aivoissa kulkevan hermoimpulssin millisekunti.

Vaikka tiedämme tietoisuudesta paljon, emme osaa johtaa sitä kuin lämpöoppia hiukkasfysiikasta. Vain tähän tietomme aukkoon ankkuroituva saivartelija voi väittää, että emme tiedä tietoisuudesta mitään – ja sivistyneet ihmiset ovat minulle tällaista selvin päin väittäneet. Aivan yhtä hyvin voisi saivarrella, että emme tiedä ylipäätään mistään mitään, mutta saivartelijat ovat harvoin näin johdonmukaisia. Saivartelu kun on yleensä valikoivaa saivartelua, jolla pyritään vain nostamaan omien mielipiteiden arvoa.

Järkevä fyysikko tietää, että tietoisuus on karkeistus samoin kuin järkevä biologi tietää, että tietoisuus on evoluution tuote. Fysiikan ja tieteen kokonaistietämys vierittää todistuksen taakan epäilijän harteille: Tietoisuus on karkeistus, kunnes toisin todistetaan. Tietoisuus on evoluution tuote, kunnes toisin todistetaan.

Usein toistettu väite, jonka mukaan ihmisen kanssa fysikaalisesti identtinen olio vailla tietoisuutta toimisi täsmälleen kuin oikea tietoinen ihminen on mieletön oletus, joka tekee jo kättelyssä tietoisuuden ongelmasta mahdottoman kuin ilma vailla lämpötilaa.

Suuria vastauksia löydetään kysymällä pieniä kysymyksiä. Vuosisatojen kokemus osoittaa, että pelkkä olemassaolon hämmästely ja suurten kysymysten pohdinta ei johda ennustusvoimaisiin selityksiin, vaan järjettömään filosofiaan eli käsiterunouteen jolla voi olla tunteellista mutta ei tiedollista merkitystä.

Tietoisuuteen liittyvät oikeasti järkevät ja hedelmälliset kysymykset ovat niitä pieniä kysymyksiä, joita neurotieteilijät työssään ratkovat. Niiden kantama sato selventää hitaasti mutta varmasti myös laajempia teemoja kuten aivovaurioiden ja -häiriöiden vaikutus tietoisuuteen, tietoisuuden varhaiskehitys lapsella, tietoisuuden evoluutio, eläinten tietoisuus ja jopa tietoisuuden koneellinen simulointi.

Lyhyttä tyhjentävää selitystä tietoisuudelle on tietenkin turha odottaa. Emmehän osaa selittää siten edes ihmisaivoja tavattomasti yksinkertaisemman tietokoneen toimintaa. Silti ymmärrämme miten tietokone toimii, koska osaamme rakentaa sellaisen.

Elokuun Tiede muuten lupailee syyskuun numeroon vastausta kysymykseen "mitä on tietoisuus?". Odotetaan mielenkiinnolla postiluukun kolahdusta.

Kommentit (36)

P.S.V. 3779

Tietoisuudella on kaikkeen muuhun olevaan nähden erityisasema, mikä voi viitata ehkä jopa siihen, että jotain hyvin olennaista on vielä keksimättä ja ehkä myös siihen, että tietoisuuden olemuksen selvitysyritykset ovat tärkeitä.

Tietoisuuden erityisasema perustuu seuraavan väitteen kumoamattomuuteen. Tietoisuuden ikuinen ja täydellinen olemattomuus tekee mahdottomaksi, että mitään voisi olla olemassa.

Väitteen kumoaminen on mahdotonta, sillä jokainen kumoamisyritys implikoi tietoisuuden  olemassaolon, minkä väite on juuri kieltänyt. Minusta tämä on itsestään selvää, mutta taannoin keskustellessamme siitä palstoilla se  osoittautui   olevan mahdottoman tuntuinen; kukaan keskusteluun osallistunut ei ymmärtänyt edes väitteen sisältöä.

Toinen varsin keskeinen ongelmakohta tietoisuutta määriteltäessä on tietämättömyytemme informaation luonteesta. Tarvittaisiin sitova vastaus siihen, onko informaatio ihmisen mielessä (tietoisuudessa?) oleva ja siellä syntyvä laskutekninen käsiteryhmä luonnossa tapahtuvien mitattavien ilmiöiden kuvaamiseksi, jolloin sillä ei ole tosiasiallista olemassaoloa sen enempää kuin plus-merkillä tai neliöjuurella, vai onko informaatio jotain niin elottoman kuin elollisen luonnon täyttävää vaikutusvoimaista ainesta, "stuffia", jonka rakennetta ehkä myös fysiikan lait kuvastavat ja noudattavat.  Äskettäisessä keskustelussa Larry Moranin Sandwalk-blogin kommenttiosastossa sain päähäni, että jos valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon, voi elottoman luonnon täyttävää informaatiota sanoa latentiksi informaatioksi evoluution askeleen puolestaan ollessa latentin informaation palasen transformoitumista kehittyvän tietoisuuden tai vastaavan ansiosta toimivaksi informaatioksi.  Esimerkiksi puun vuosirenkaiden informaatio ennen tietoisuuden tuloa on latenttia mutta tietoisuuden tultua toimivaa.

Jos informaatio ymmärrettäisiin, saatettaisiin ymmärtää myös tietoisuutta selittävä Giulio Tononin IIT ja ylipäänsä informaatiosisältöjen pääasiallisten lähteiden sijainti. Pari vuotta sitten IIT:tä kannattava Max Tegmark esitti, että tarvitaan vielä joku lisätieto ennen kuin IIT voidaan ymmärtää, mutta ketju, jossa suorat lainaukset olivat, on hävinnyt minulta. Seuraavassa Tegmarkin blogissa ja kommenteissa otetaan kantaa tietoisuuteen eri näkökulmista

http://www.huffingtonpost.com/max-tegmark/lets-measure-consciousnes_b_89...

Oman ongelmansa tuo mukaan myös mahdollisuus nähdä olemassaolo neutraalin monismin ilmentymänä, jolloin subjektittomuudesta johtuen tietoisuuden roolikin täytyy käsittää uudella tavalla

https://www.google.fi/#q=neutral+monism

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38848

Hänen pyhyytensä
Liittynyt13.5.2005
Viestejä27855

"Tietoisuuden erityisasema perustuu seuraavan väitteen kumoamattomuuteen.Tietoisuuden ikuinen ja täydellinen olemattomuus tekee mahdottomaksi, että mitään voisi olla olemassa."

En ymmärrä, miksi olemassaolo edellyttäisi tietoisuutta. Sanontaa olemassaolo ei olisi, eikä käsitteeseen liittyvää sosiaalisesti muodostunutta ihmisten ymmärtämää merkitystä, mutta mikä helvetin edellytys tämä on minkään olemassaololle? Täällä minun kodissani on lukuisia esineitä, joiden olemassaolosta täällä minnun kodissani sinun tietoisuutesi ei ole lainkaan tietoinen. Miksi niiden olemasaolo edellyttäisi minunkaan tietoisuutani?

Riittoisampi keskustelukumppani.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Karkeistus on ilmiö, jota en käsitä. Mieleen tulee, että siinä suuri joukko vaikutuksia ikään kuin sulautuu yhdeksi, tavallaan keskiarvoiseksi vaikutukseksi. Alun perin olleet vaikutukset tulkitsisin reunaehdoiksi ja niiden yhteensulautuman pienimmän vaikutuksen periaatteen sanelemaksi hahmoksi. Niinpä kukin tietoinen tila olisi ehkä suuren reunaehtomäärän yhteensulautuma. Tämä on vain arvelua, mutta jos näin todella olisi, voisi karkeistumaa ehkä myös purkaa ennen karkeistusta olleiksi informaatio-osiksi.  Todellisuudessa ei tapahtuisikaan informaation kadottamista, vaan sen sulautumista muiden karkeistuvien informaatio-osasten kanssa yhteen ja kietoutuvan niihin häviten näkyvistä erillisenä vaikuttajana. Mutta tämähän on vain mieleen juolahtanut mahdollisuus..

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Teppo kirjoitti: Järkevä fyysikko tietää, että tietoisuus on karkeistus samoin kuin järkevä biologi tietää, että tietoisuus on evoluution tuote.

Se ei kyllä pidä paikkaansa. Sanan "tietää" tilalle kuuluisi jotain sellaista kuin "uskoo" tai "on varma". Ennen kaikkea tietoisuus evoluution tuotteena on ongelmallinen, kuten Portin evoluutiokirjassaan korostaa. Vaikka tietoisuuden evoluutio pitäisi selittää siinä kuin muukin evoluutio, merkittävää askelta luotettavalta vaikuttavan selityksen suuntaan ei ole saatu otetuksi.

Sir Wandere

Eikö ole ihan selvää, etää tietoisuus, kuten kaikki muutkin ihmisen ominaisuudet, on evoluution tulos? Miten muuten voisi olla?

Käyttäjä1549
Liittynyt30.1.2016
Viestejä24

Aine on keskusuniversumia lukuun ottamatta kaikissa universumeissa samanlaista. Aineen fyysiset ominaisuudet määräytyvät sen rakennusosina olevien jäsenten kiertonopeuksista, kiertoliikkeessä olevien osien lukumäärästä ja niiden koosta, niiden ja ytimen välisestä etäisyydestä eli aineen sisältämästä avaruudesta sekä eräiden maapallolla vielä tuntemattomien voimien läsnäolosta.

Erilaisissa auringoissa, planeetoilla ja avaruuden taivaankappaleissa materia esiintyy kymmenessä pääjakautumassa:
1. "Ultimatoninen aine" – aineellisen olemassaolon fyysiset perusyksiköt, elektronien muodostamiseen soveltuvat energiapartikkelit.

2. Alielektroninen aine – aurinkojen sisältämien superkaasujen hylkivä ja ulostyöntävä vaihe.

3. Elektroninen aine – aineellisen erilaistumisen sähköinen vaihe – elektronit, protonit ja erilaiset muut elektronisten ryhmien tapauksittain vaihtelevaan rakenteeseen kuuluvat yksiköt.

4. Aliatominen aine – kuumien aurinkojen sisuksessa runsaana esiintyvä aine.

5. Hajonneet atomit – joita tavataan jäähtyvissä auringoissa ja kaikkialla avaruudessa.

6. Ionisoitunut aine – yksittäiset atomit, joista sähkö-, lämpö- tai röntgensädevaikutukset ja liuottimet ovat riistäneet uloimmat (kemiallisesti aktiiviset) elektronit.

7. Atominen aine – alkuainejärjestelmän kemiallinen vaihe, molekyylisen eli näkyvän aineen rakennusosat.

8. Aineen molekyylivaihe – aine sellaisena kuin se normaalioloissa Urantialla esiintyy suhteellisen pysyvässä aineellistumisen tilassa.

9. Radioaktiivinen aine – raskaampien alkuaineiden hajaantumistaipumus ja -aktiviteetti olosuhteissa, joissa vallitsee mieto lämpö ja heikentynyt gravitaatiopaine.

10. Luhistunut aine – kylmien tai kuolleiden aurinkojen sisäosissa esiintyvä suhteellisen muuttumaton aine. Aineen tämä muoto ei itse asiassa ole muuttumaton, sillä siinä esiintyy yhä jonkin verran ultimatonien, jopa elektronien toimintaa, mutta nämä yksiköt ovat hyvin lähellä toisiaan ja niiden kiertonopeudet ovat huomattavasti laskeneet.

Edellä oleva aineen luokittelu koskee paremminkin aineen rakennetta kuin niitä muotoja, joissa aine on luotujen olentojen havaittavissa. Siinä ei myöskään oteta huomioon esiemergenttisen energian vaiheita eikä Paratiisissa ja keskusuniversumissa olevia ikuisia aineellistumia.

Zoni

Kenties "karkeistus" olisi hyvä vaihtaa käsitteeseen yhteisvaikutus? Lämpötila mittaa kyllä hiukkasten keskimääräistä liikettä, mutta lämmön siirto tapahtuu yksittäisten hiukkasten törmäyksinä toisiin hiukkasiin. Tämä on minusta olennaista lämmön ymmärtämisessä, lämpö ei ole vain reduktionistinen kelvin-/celsiuslukema. Täten tietoisuuden kokemus voi olla "karkeistus", mutta sen syntymekanismi voi johtua ennemminkin yhteisvaikutusten emergenssistä? 

Suurten kysymysten pohdinta rakentaa kokonaiskuvaa, jota ilman pienet yksinäiset faktan poikaset näyttävät lähinnä triviaaleita ja merkityksettömiltä. Niitä kuitenkin tarvitaan suurten kysymysten oikeaan määrittelyyn.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Teppo kirjotti:  Miten tietoisuutta voi olla olemassa on yhtä mieletön ihmettelyn aihe kuin se, miten ylipäätään mitään voi olla olemassa.

Tietoisuuden ihmettelijän pitäisi nähdä "vaikeita ongelmia" joka puolella. Lämpötilan vaikea ongelma: miten ilmalla voi olla lämpötila, vaikka se koostuu vain hiukkasista, joilla itsellään ei ole lämpötilaa?

Tässä herää ajatus, että rinnastetut "vaikeat ongelmat" ovat hieman eri kertalukua, eivätkö olekin? Karkeistus tavallaan avaa ilmiöön uuden näkymän, Enqvistin sanoin muuttaa luonnonlakia.  Asian ydin on kuitenkin, että luonto ja luonnonlait eivät karkeistuksessa muutu, tutkijan teorianäkökulma vain vaihtuu.. Mitään uutta, mitä ei olisi ollut jo miljardeja vuosia, ei tapahtumaan paperilla esitetyn karkeistuksen myötä tai mitenkään muutenkaan lämpöilmiöön ilmesty.

Miten ylipäänsä mitään voi olla olemassa, voi olla peruskysymys. Olemassa olevan asteittaista ilmestymistä vakuumin muuntumisen tuloksena ainakin tutkitaan paljon. Täydellinen ymmärrys kuitenkin puuttuu

http://home.thep.lu.se/~anders/ATP_slides/111116-vacuum.pdf

Myös tietoisuus ilmenee konkreettisena esimerkiksi erilaisissa tuntemuksissa ja elämyksissä, mutta sen syntyä vakuumin muuntuessa ei juurikaan ole pohdittu. Ainakin jonkinlaisen mielekkään teoriankin varmaan voisi kehittää tietoisuudesta vakuumin muunnoksena, jos vakuumi vielä vähän paremmin ymmärrettäisiin, eikö totta?

Giulio Tononin IIT on ehkä tämän hetken keskustelluin tietoisuuden teoria. Sen kannattajiin ovat liittyneet muun muassa Crickin entinen tutkijatoveri  Koch ja fyysikko Tegmark.  Erittäin helppolukuinen tietoisuutta ja erityisesti  IIT:tä arvoiva artikkeli on

http://www.huffingtonpost.com/bobby-azarian/post_10079_b_8160914.html

Siinä neurotieteilijä Azarian esittää muutaman kiinnostavan ja jokaiselle tietoisuutta pohtineelle tutun kysymyksen mietittäväksi:

Kuinka fysikaalinen tapahtuma voi tuottaa sisäisen subjektiivisen kokemuksen?

Kuinka materialle voi olla minuus-näkökulma?

Kuinka sähköiset signaalit voivat tuottaa kvalitatiivisia elämyksiä ja tietoisuuden?

Miksi informaation ylipäänsä pitäisi tuntua joltakin?

Tuohon minuusnäkökulmaan  lisäisin vielä ongelman, kuinka minuusnäkökulma voi ilmetä kvalitatiivisesti hyvin monenlaisena. Jos oletetaan, että tietoisuus todella on pelkkä materiaalisten tilojen materiaalinen karkeistus, voidaan ihmetellen kysyä, millaista sitten on esimerkiksi vihainen materia, surullinen materia, pelokas materia, ylpeä materia, itsevarma materia jne.

Zoni esittää, että nimi karkeistus tulisi vaihtaa yhteisvaikutukseksi. Kannatan tätä ehdottomasti, koska luuloni mukaan karkeistuksessa ei informaatiota oikeasti hävitetä, vaan transformoidaan uudenlaiseksi yhteisvaikutukselliseksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi sinisten ja keltaisten pisteiden joukko karkeistuu jossain resoluutiossa vihreäksi information tietynlaisen kietoutumisen tuloksena, mutta  toisessa resoluutiossa (esim. hyperaquity-resoluutiossa) purkautuu jälleen "todellisiksi" väreikseen.

Tietämättömyys informaation olemuksesta ja alkuperästä lienee pääasiallinen este tietoisuuden käsittämiselle. Onko informaatio pelkkä ilmiöitä kuvaava ja tulkitseva laskutoimitus paperilla, vai todellinen, ei-elollisessakin luonnossa esiintyvä vaikutusvoimainen "stuffi".
Sanoma kieltäytyi

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Sanoma kieltäytyi..juttuni oli "liian pitkä", siitä piti poistaa osia..

 Sanonnan "emme tiedä ylipäätään mistään mitään" asemesta saivartelijoiden pitäisi sanoa, että vaikka tiedämmekin monista asioista, varsinkin luonnontieteiden alalta, huikean paljon, monia järkeviä kysymyksiä niin solubiologian, genomiikan kuin olioiden synnyn vakuumista tiimoilta on vielä avoimena. Aivotiedekin on paljastanut lukuisia aivotapahtumien ja tietoisuuden ilmiöiden korrelaatioita, mutta tietoisuuteen liittyvä elämyksellisyys ja sen mahdollinen merkitys olemassaolollemme  on täysin selvittämättä.  Erinäisiä teorioita kuten Ecclesin ja ydinfyysikko Beckin teoria on kyllä olemassa, mutta sekään ei liene saanut ilmaa siipiensä alle

https://www.google.fi/#q=eccles+beck

Myös Tononin IIT pyrkii selittämään tietoisuutta, mutta koska siinä lähinnä puhutaan informaatiosta ottamatta kantaa sen mahdolliseen todellisuuteen muualla kuin laskijan paperilla, se on vielä kehittymässä. Max Tegmark on kyllä pannut itsensä likoon asian selvittämisessä, mutta samalla laitoksella työskentelevä toinen fyysikko ei pidä Tegmarkin tähänastisia tuloksia kovin onnistuneina.

Tosiaan, vaikka tiedetäänkin paljon, paljon on myös tietämättömyyttä. Esimerkiksi genomiikan alalla löytyy uusia, jopa periaatteellisesti uusia genomin toimintaan liittyviä ilmiöitä. Seuraavassa referoin lyhyesti liki sataa tiedeuutista genomiikan alalta (nimimerkeillä psv, aggris aggris yms.), joista jotkut ovat olleet yllättäviä. Äskettäinkin taas raportoitiin jostain sellaisesta.

http://www.tiede.fi/blogit/kaiken_takana_on_loinen/perimassa_on_paljon_turhaa_koska_evoluutio

Sitten on myös varmalta tuntuvaa luulotietoa kuten se, että lymfakierto ei ulotu aivoihin. Suomalainen tutkijaryhmä sai paljon kuuluisuutta osoittaessaan lymfakierron ulottuvan sekä silmiin että aivoihin. Uusi luulotieto ilmeni, kun todettiin jäkälien muodostuvan ennen tiedettyjen sienten ja levien lisäksi hiivasta (kts. Aivelon blogi).

Larry Moran on osoittanut, että evoluutioon kuuluu monta muutakin tärkeätä tekijää kuin perinteiset sattuma ja luonnonvalinta. Mitä kaikkea evoluutioon kuuluu ja mitkä ovat niiden vaikutusmekanismit? Paljon avoimia kysymyksiä. Melkoinen ongelma on myös solun satojen erilaisten hienoviritteisten molekyylimoottorien synty vakuumin modifikaatioina

http://www.tiede.fi/keskustelu/56571/ketju/solut_taynna_moottoreita?chan...

Sitäkään ei oikein tiedetä, mitä matematiikka on; eri koulukunnat (usein tohtoritasoiset matemaatikot) väittelevät siitä. Ja mikä merkillinen yhteys on luonnon objekteilla ja matematiikan kaavoilla, joista jotkut ikään kuin tietävät ennakolta tapahtumien kokeellisesti löydetyt lait. Toisinaan tulee mieleen, että niin luonto kuin tietoisuuskin voisivat olla matematiikan lauseiden eriasteisia karkeistuksia eli yhteisvaikutuksia, joiden tehokas purkaminen matemaatikon aivoissa toisi nämä lauseet näkösälle vähän samaan tapaan kuin vihreän voi joskus purkaa komponenteikseen keltaiseksi ja siniseksi.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Teppo kirjoitti: Vuosisatojen kokemus osoittaa, että pelkkä olemassaolon hämmästely ja suurten kysymysten pohdinta ei johda ennustusvoimaisiin selityksiin, vaan järjettömään filosofiaan eli käsiterunouteen jolla voi olla tunteellista mutta ei tiedollista merkitystä.

Epäilemättä näin yleensä on varsinkin luuloonsa uskovien pelkän filosofoinnin harjoittajilla.. Mutta ei ole ehkä täysin mielekästä väheksyä eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Yksi voi väheksyä "suurten kysymysten" pohdintaa, mutta toinen saattaa saada siitä voimaa tieteelliseen työhönsä. Tällainen fyysikko on esimerkiksi 6-kertainen Nobel-ehdokas Sudarshan, joka pohtii syvällisiä kysymyksia hindulaisuuden ja Vedakirjallisuuden valossa. Hän on sanonut, että korkeimpina luovuuden hetkinään tiede ja spiritualiteetti ovat olleet hänelle yhtä.

https://www.google.fi/#q=george+sudarshan

Myös "erimielisyysperiaate", jonka Neuron-lehti julkaisi 2013 pitää eri tavalla ajattelua hyväksyttävänä todetessaan, että eri ihmisten aivojen rakenne ja langoitukset ovat erityisesti kognitiivisen ajattelun alueilla niin erilaiset, että heidän on mahdoton ajatella tai toimia keskenään samalla tavalla

https://www.sciencedaily.com/releases/2013/02/130206131048.htm

http://www.cell.com/neuron/abstract/S0896-6273(13)00004-4?_returnURL=http%3A%2F%2Flinkinghub.elsevier.com%2Fretrieve%2Fpii%2FS0896627313000044%3Fshowall%3Dtrue

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Missä alkuräjähdys tapahtui? Missä on maailmankaikkeuden keskipiste? Missä maailmankaikkeuden reuna, ja mitä sen takana? Kiitos fysiikan, tiedämme että nämä kysymykset ovat järjettömiä kuin vihreät ideat, tuntuivatpa ne kuinka järkeviltä hyvänsä.

Nämä kysymykset eivät ehkä sittenkään ole täysin järjettömiä, koska niihin asiallisesti vastaaminen edellyttää melkoista annosta luonnontieteellistä tietoa. Asiallisen vastauksen myötä kysyjä (esim. yläkoululainen) voi saada melkoisen annoksen sekä tosiasia- että teoriatietoa.

Ja samoin on myös tietoisuuden vaikean ongelman laita. Miten tietoisuutta voi olla olemassa on yhtä mieletön ihmettelyn aihe kuin se, miten ylipäätään mitään voi olla olemassa.

"Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on", kirjoittaa Wittgenstein (TLP  6.44). Olemassa olemisen ongelmaa voidaan yrittää valaista monilla paljon tietoa ja informaatiota sisältävillä lähestymistavoilla, vaikka kysymyksen sananmukainen sisältö saattaakin jäädä vastaamatta.

Tietoisuuden ongelmaa pidetään yleensäkin, Chandlerista riippumatta, vaikeana ratkaista. Ainakaan kukaan ei ole vielä ilmoittanut ratkaisseensa sitä. Tietämättömyys siitä, mitä tietoisuus on, voi harmittaa yhtä aina ongelman kieltämiseen saakka, kun toinen taas voi suorastaan nauttia antaessaan mielensä levätä tässä ja muissa ratkaisemattomissa "suurissa kysymyksissä". Toisaalta joillakin vaikuttaa olevan tarve saavuttaa tietämisen ja ymmärtämisen tunne limboilemalla, jollaista on esimerkiksi karkeaan fysikalismiin tai perinteiseen hengen ja aineen dualismiin lukkiutuminen. Edellisessä "ratkaisussa" täytyy tiukasti unohtaa tietoisuuteen liittyvä elämyksellisyys, vaikka juuri sen selittämisestä onkin kyse. Toisessa taas ei huomata, että selittäviksi tekijöiksi kuvitellut "aine" ja "henki" ovat itse asiassa juuri selitettävänä olevia tietoisuuden sisältöjä. Tietoisuuden tutkijoiden konferenssissa Helsingissä 2015 joku esittikin, että neutraalin monismin mukainen egon hylkäävä ihmiskuva voisi olla otollinen myös tietoisuuskysymyksen ratkaisemiselle. Tietoisuuden status voi olla olennaisesti toinen neutraalin monismin ja subjektittomuuden mukaisessa ihmiskuvassa.

http://www.areiopagi.fi/2015/07/kohti-tietoisuuden-tiedetta-tsc-2015-kon...

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38848

https://www.google.fi/#q=neutral+monism

Mr. Nice Pressure

"Mutta fysiikka on paljastanut, että myös järkevältä tuntuvat kysymykset voivat olla järjettömiä.

Missä alkuräjähdys tapahtui? Missä on maailmankaikkeuden keskipiste? Missä maailmankaikkeuden reuna, ja mitä sen takana? Kiitos fysiikan, tiedämme että nämä kysymykset ovat järjettömiä kuin vihreät ideat, tuntuivatpa ne kuinka järkeviltä hyvänsä."

Järjetöntä väittää että nuo kysymykset olisivat järjettömiä.

Kaiken alkua ei ole ollut, joten jossakin päin ikuista ja ääretöntä avaruutta näkyväkin maailmankaikkeus alkunsa sai. Epäilen että tuo alue voi olla hyvinkin kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella eli kolmiulotteisesti ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen laajeneva näkyvä maailmankaikkeus on kokonaisuutena työntynyt hyvinkin nopeasti pois päin siltä alueelta jossa laajeneva näkyvä maailmankaikkeutemme sai alkunsa, kuljettaen laajenevaa ja vauhtiaan kiihdyttävää valoa mukanaan.

Ikuisella ja äärettömällä maailmankaikkeudella ei ole keskustaa, eikä reunoja, mutta kysymällä tuohonkin voi saada vastauksen, joten mitäs järjetöntä noissa kysymyksissä muka on?

Rakkautta
1038
:)

Mr. Nice Pressure

Missä päin ikuista ja ääretöntä avaruutta, joka on ei yhtään mitään, laajeneva näkyvä maailmankaikkeus sitten olisi saanut alkunsa?

Siihen saattaa jo olla olemassa havainto joka oikein tulkittuna, voisi antaa vinkin suunnasta.

""Detailed measurements made by the satellite have shown that the fluctuations in the microwave background are about 10% stronger on one side of the sky than those on the other."

http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7440217.stm

Rakkautta
1038
:)

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Mr. Nice Pressure kirjoitti:
Missä päin ikuista ja ääretöntä avaruutta, joka on ei yhtään mitään, laajeneva näkyvä maailmankaikkeus sitten olisi saanut alkunsa?

Siihen saattaa jo olla olemassa havainto joka oikein tulkittuna, voisi antaa vinkin suunnasta.

""Detailed measurements made by the satellite have shown that the fluctuations in the microwave background are about 10% stronger on one side of the sky than those on the other."

http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7440217.stm

Varsin kiinnostava näköala maailman mahdolliseen alkuun! Sitä ajatellessa tuli mieleen, että kaiken olevan syntyminen voisi olla samanlainen ilmiö kuin lätäkön jäätyminen pakkasen tultua. Lätäkön viiletessä alkaa jollain kulmalla tapahtua veden faasitransitio jääksi. Periaatteessa myös vakuumin muuntuminen olisi voinut alkaa jostain. Faasitransition raja etenee etenemistään ja lopulta koko lätäkkö on jäässä. Vastaavasti vakuumissa tapahtuu sarja spontaaneja symmetriarikkoja ja muunlaisia faasitransitioita, joiden tuloksena kaiken olevan peruselementit saavat hahmonsa vakuumin "aineksesta". Periaatteellinen osavastaus siihen, miten mitään voi olla olemassa, olisi siis vakuumin tuntemisessa. Suuri osa tiedeyhteisöstä tosin vielä kuvittelee vakuumin olevan vain jonkinlaista täysin säännötöntä sekasotkussa kieppuvaa energiaa

http://home.thep.lu.se/~anders/ATP_slides/111116-vacuum.pdf

 Vastaavasti myös lätäkön jää voi olosuhteiden edelleen muuttuessa kokea uusia faasitransitioita muuttuen nyt  uudenlaiseksi jääksi jne. Kemiaa tutkiessa tein joskus liuoksia, joihin veden haituessa alkoi kiteytyä erilaisia väri- ja muotomaailmoja. 

jussipussi
Liittynyt6.12.2009
Viestejä40487

P.S.V. 3779 kirjoitti:

Toinen varsin keskeinen ongelmakohta tietoisuutta määriteltäessä on tietämättömyytemme informaation luonteesta. Tarvittaisiin sitova vastaus siihen, onko informaatio ihmisen mielessä (tietoisuudessa?) oleva ja siellä syntyvä laskutekninen käsiteryhmä luonnossa tapahtuvien mitattavien ilmiöiden kuvaamiseksi, jolloin sillä ei ole tosiasiallista olemassaoloa sen enempää kuin plus-merkillä tai neliöjuurella, vai onko informaatio jotain niin elottoman kuin elollisen luonnon täyttävää vaikutusvoimaista ainesta, "stuffia", jonka rakennetta ehkä myös fysiikan lait kuvastavat ja noudattavat.  

Onko "stuffia vai ei"?

"Maxwellin demonista tehtiin itsenäinen jäähdytin nanoteknologialla

....– Koska työskentelemme suprajohtavien virtapiirien kanssa, pystymme valmistamaan kvanttitietokoneiden kubitteja. Seuraavaksi haluammekin tarkastella näitä samoja ilmiöitä kvanttitasolla, Pekola paljastaa.

Artikkeli: J. V. Koski, A. Kutvonen, I. M. Khaymovich, T. Ala-Nissilä and J. P. Pekola "On-chip Maxwell’s demon as an information-powered refrigerator""

http://www.aalto.fi/fi/current/news/2016-01-11/

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

http://physics.aps.org/articles/v8/127

Yllä olevan artikkelin muutamista lauseista voisi ehkä luoda käsityksen, että informaatio todella olisi luonnossa eikä yksin ajatuksissa olemassa jonkinlaisena vaikutusvoimaisena "stuffina". Sen olopaikaksi voi kuvitella vakuumia. Vakuumin transitioissa aina uusi informaation konfiguraatiotyyppi ilmenee  tuottaen vakuumin aineksesta uusia olevaisen elementtejä ja niiden välisiä luonnonlakeja. Logiikan ja matematiikan lait syntyvät samalla  informaation konfiguraatioina.

Informaatio on aluksi pääosin kietoutunut materiaan ja materian lakeihin, luonnonlakeihin. Esimerkiksi elämän evoluutio on informaatioperäinen ilmiö, minkä tosin vain itsensä "likoon paneva" tietoisuus voi hahmottaa. Mikä sitten on tietoisuus? Miten se liittyy informaatio-"stuffiin"?

Ihmiskunnan ajatusvoimaisimpiin jäseniin kuuluva Nikolai Tesla, joka koki aivojensa olevan tiedon vastaanotin,  sanoi: "Jos haluat löytää universumin salaisuudet, ajattele energiaa, taajuutta ja värähtelyä."

https://www.google.fi/#q=nikola+tesla

Teslan neuvoa seuraten voimme lähteä liikkeelle ajatuksesta,, että informaatio jotenkin alkaa värähdellä aivotoimintojen mukaan värähtelykuvioiden muodostaessa tietoisuuden sisältöjä. Delfiinien kymatiikka-kieli saattaisi toimia näin, mutta muidenkin eläinten kielessä voisi olla toistaiseksi havaitsematon kymatiikka-aspekti.

http://www.ted.com/talks/evan_grant_cymatics

https://www.google.fi/#q=dolphin+speaking+cymatics+2016 (katso myös pictures)

Kymaattinen kuvio voi toimia informaation kantajana, mutta tällaisena se tai sen kantama informaatio eivät vielä ole nimenomaisesti tietoisuutta, kuten esimerkiksi tunteita ja elämyksiä. Tarvitaan vielä jotain muuta. Löytyykö fysiikasta analogioita? Veikkaan, että löytyy, jos pidetään kiinni informaation "stuffi"-oletuksesta.

Ensimmäinen analogia on informaation kuten kaasumaisen vedenkin transformoituminen nesteeksi. Tuloksena on informaatiopisara. Aivojen informaatiopisara lepää kondensoitumattoman informaation "päällä" ja värähtelee värähdysten ollessa tuntemuksia ja elämyksiä, itseään tietoisuutta.

Toinen analogia on informaatiopisaran värähtelymoodien, tietoisuuden tilojen, syntyminen Leidenfrostin pisaran moodien tavoin

https://www.google.fi/#q=leidenfrost+droplet+dynamics (katso myös pictures)

Noin 300-asteisella keittolevyllä hyvin monia erilaisia värähtelymoodeja ottavan vesipisaran analogiavastine informaatiopisara voi ottaa suunnattoman määrän erilaisia värähtelymoodeja vastineena aivojen "kaasutilassa" olevan informaation "lämpötilaan" eli energian jakaumiin. Leidenfrostin pisaran värähtelymoodien välillä voi esiintyä samanlaisia ilmiöitä kuin tietoisuuden tilojen välillä; esimerkiksi jotkut moodit ovat vaikeammin saavutettavissa.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Jatkoa edelliseen. Piti pitää tauko ohjelman sanoessa, että esitys oli liian pitkä.

Yleensä olemme tietoisia vain hyvin harvoista asioista yhtä aikaa. Emootio voidaan ehkä kokea samanaikaisesti jonkin muun informaatiosisällön kanssa. Leidenfrostin pisarassa emootioita voisivat ehkä vastata pisaran erilaiset globaalit pienitaajuiset, suuriamplitudiset heilahtelut keittolevyn koverassa syvennyksessä. Vaikka tietoisuuden polttopisteessä on ehkä vain asia kerrallaan, tietoisuuden kentässä on usein paljon objekteja, joista jokainen voidaan äkkiä ottaa tietoisuuden polttopisteeseen. Nämä rinnakkaismoodit ovat suunnattoman moniulotteisen informaatiopisaran kiinteää yhteyttä aivoihin kuvaavia erityisominaisuuksia.

Ei ole aivan selvää, vaikuttaako pisaran moodi vastaavasti aivoihin jossain määrin säädellen niitten tilaa. Morsellan teorian mukaan niin ei välttämättä olisikaan

https://www.sciencedaily.com/releases/2016/04/160414095549.htm

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Tietoisuuden tutkijoiden konferenssissa Helsingissä 2015 muutamat tutkijat, joista tunnetuin on varmaan Giulio Tononi, painottivat neutraalin monismin mukaista ajattelua. Neutraaliin monismiin pitäytyminen voikin mahdollisesti pelastaa Tononin IIT:n.

  http://www.areiopagi.fi/2015/07/kohti-tietoisuuden-tiedetta-tsc-2015-kon...

""Eräs tapa tarkastella aivojen ja tietoisuuden suhdetta on Giulio Tononin integroidun informaation teoria (IIT),..

Näin aivoissa tapahtuvien vuorovaikutusten verkosto muodostaa rakenteen, joka vastaa erilaisia kokemustiloja. Tononi esittää, että verkoston rakenne eli siihen liittyvä informaatio itse asiassa on kokemustila.

Chalmersin ja Matteo Grasson mukaan Tononi kehittelee edelleen Chalmersin 1990-luvulla esittämää ideaa, että informaatio on aineen ja tietoisuuden taustalla oleva perustava todellisuus. Ensimmäisen persoonan kokemus ja fysikaaliset vuorovaikutukset ovat eri näkökulmista katsottuja informaation toteutumia. Tällöin tietoisuus on myös sisäänrakennettu maailmaan, kun aivojen kyky integroida informaatiota on yhtä perustava kuin hiukkasten kyky fysikaalisiin vuorovaikutuksiin.

Näin Tononi yhdistää neutraalin monismin, strukturalismin ja panpsykismin. Tietoisuus on tiettyjen rakenteiden kyky integroida informaatiota.""

Koska neutraaliin monismiin ei itse asiassa kuulu subjektia, egoa, siihen ei välittömästi kuulu ainakaan jonkun subjektin tietoisuutta:

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38848

 ""Wittgensteinin varhais- ja myöhäisfilosofian kestävä ajatus on subjektittoman tietoisuuden idea, joka on neutraalin monismin pääargumentti. Wittgensteinin keskeiset väitteet ovat, että ajattelevaa, mieltävää subjektia ja asioiden apriorista järjestystä ei ole olemassa. Minuus häviää..""

Neutraalin monismin maailmassa kaikki objektit, myös subjekti, joka on yksi neutraaleista, saman tasoisista objekteista, ovat "omistajattomia". Niinpä ei voida puhua subjektin tietoisuudesta, joka sillä olisi. Neutraalin monismin käsittely  tuntuu aluksi helpolta, mutta sitten seuraa joukko ratkeamattomia kysymyksiä, joiden kanssa neutraalin monismin johtaviin perustajiin kuulunut fyysikko Ernst Mach (350 tiet. julk.) turhaan painiskeli. Toisaalta ei tekisi mieli hylätä NM:kaan siinä näkyvän lupauksen tähden. Yksi ratkaisuyritys voisi tapahtua esimerkiksi jänis-ankka -kuviossa esiintyvän seeing-as - ilmiön termein: "normaalitilassa" esiintyvä subjektiivisuus ja neutraalissa monismissa esiintyvä subjektittomuus vaihtuisivat aika-ajoin toisikseen ja olisivat molemmat "oikeita" kuvauksia todellisuudesta. Edellisessä puh.vuorossa esittelemäni hypoteettinen informaatiokondensaatti voisi ratkaista kaiken kertaheitolla.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Sir Wandere kirjoitti:
Eikö ole ihan selvää, etää tietoisuus, kuten kaikki muutkin ihmisen ominaisuudet, on evoluution tulos? Miten muuten voisi olla?

Evoluutiosta ei taideta tietää, onko se informaatioilmiö. Monen mielestä varmaan evoluutioon ei kuulu informaatio. Tietoisuutta taas monet tutkijat (esim. Tononi) pitävät informaatioilmiönä. Ja mitä sitten on informaatio? Ja mitä on tietoisuus, jos se ei olekaan informaatioilmiö?

Jos evoluutio ei ole informaatioilmiö, mutta tietoisuus on, niin miten se selittyy evoluution valossa? Jos taas tietoisuuskaan ei ole informaatioilmiö, miten selittyy esimerkiksi sen elämyksellisyys evoluution tuloksena? (Saattaa se selittyäkin, olisi vain mukava nähdä, miten. Jotkut "selittäjät" eivät ole pitäytyneet fysiikkatieteen tutkimaan materiaan, vaan ovat antaneet omasta päästään materialle ominaisuuksia, joita fysiikkatiede ei tunne). Mitä muita mahdollisuuksia on? Jään odottamaan.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Kari Enqvist antaa esimerkin karkeistuksesta jossa hänen mielestään siis hukataan informaatiota:

http://www.helsinki.fi/~enqvist/opus.dir/coarsegrain.pdf

Enqvistin esittämä karkeistus on matemaattinen osoitus sille, että käyttämällä lisää syvästi informaatiopitoista matematiikkaa tutkija saa uuden teorianäkökulman ilmiöön. Mikään näissä yhtälöissä ei viittaa siihen, että informaatiota hukattaisiin. Pikemminkin voisi teoretisoida, että joskus teorian informaatio piiloutuu teoreetikon paperilla muuttuessaan esimerkiksi tiivistyneenpään muotoon tai jopa huomaamatta lisääntyessä matematiikan valtaisan informaation kietoutuessa siihen.

Joka tapauksessa luonto toimii ja on toiminut jo miljardeja vuosia omine, meille tuntemattomine toimintoineen, eikä tunne esimerkiksi käsitettä  "karkeistus" tai "epälineaarisuus". Karkeistusta esiintyy vain tutkijan paperilla, ei luonnossa eikä tietoisuudessa!

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Tietoisuus poikkeaa muista "vaikeista ongelmista" vain siinä, että emme tiedä minkälainen tarkkaan ottaen on se karkeistus, jolla tietoisuus aivotoiminnasta syntyy.

Jossain mielessä aivoista voidaan ehkä periaatteessa luoda karkeistus, mutta toistaiseksi sanonta "Tarkkaan ottaen" saattaa olla liioittelua. Aivot ja niiden rakenne on informaatiopitoisuudeltaan monta kertalukua monimutkaisempi kuin esimerkiksi lämpötilan perusteena oleva liike-energia. Ja mikä sitten on lämpötila? On itse asiassa kaksi lämpötilaa. Toinen on kansanomainen "tuntuu kuumalta" tai "tuntuu kylmältä". Tämä ei varmaan ole  se karkeistus, joka luo fysikaalisen lämpötilan. Totta on, että lämpötilan luomiseksi suuren hiukkasjoukon liikehdintä karkeistetaan odotusarvokseen, mutta tässä yhteydessä hukattu yksityisten hiukkasten informaatio on

käytännöllisesti katsoen merkityksetöntä: enqvistiläisittäin hiukkanen nimeltä Koskinen voidaan vaihtaa Hietasen paikalle jne. Sen sijaan lämpötilan fysikaalisen "karkeistuksen" luomiseksi tarvitaan hyvin suuri määrä syvällistä informaatiota, mm. ymmärrys absoluuttisesta nollapisteestä ja Bolzmannin vakiosta, ennen kuin fysikaalinen karkeistus on valmis. Siis vaikka merkityksetöntä informaatiota on hukattu, tilalle on tuotu paljon erittäin merkityksellistä informaatiota sekä sitä sitovaa matematiikkaa, joista lämpötila kehkeytyy. Mitään uutta luonnon lakia luonnossa ei kuitenkaan synny, vaikka Enqvist antaa niin ymmärtää. Laki syntyy vain teoreetikon paperilla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4mp%C3%B6tila

Niinpä aivotilojen vastaavanlaisen "karkeistuksen" luominen, siis tietoisuuden fysikaalinen selittäminen lämpötilan tapaan, tuntuu vaativan paljon (monta kertalukua) enemmän informaatiota ja fysiikkaan verrattuna suunnattoman informaatiopitoista matematiikkaa - jos sellaista onkaan muualla kuin ehkä Ramanujanin päässä. Ratkaisemattomat ongelmat alkavat varmaan jo siitä, mitä informaatiota aivojen toiminnasta alun perin sopii hukata.

https://www.google.fi/#q=ramanujan

Mielipide, jonka mukaan asiaan paljon perehtyneen tutkijan näkökulma tietoisuuteen on väärä, kun se ei sisällä yksinkertaista karkeistuksen ideaa, saattaa olla ratkaisevasti puutteellinen. Mieli, tietoisuus (mukaan luettuna ehkä "alitajunta") saattaa omata joitakin syvälle realiteetteihin ulottuvia kykyjä, niin kuin matematiikan ja varsinkin korkeamman matematiikan löytäminen (tai..kehittäminen) osoittaa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Matematiikka

Tietoisuuden tutkijoille voisi ehkä olla hyödyllisempää, etteivät he monien tavoin lukkiutuisi erilaisiin fysikalismin versioihin, vaan pitäisivät jatkuvasti mielessään tietoisuuden suuren ongelman, elämyksellisyyden, joka ilmeisimmin ei selviä materian termein - ellei sitten fysiikkatiede löydä materiasta jotain radikaalia uutta. Ja elämyksellisyys saattaa olla vain ovi uusiin, vielä edes hahmottumattomiin ongelmiin, joita tietoisuus on täynnä.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

-:)lauri kirjoitti:
"Tietoisuuden erityisasema perustuu seuraavan väitteen kumoamattomuuteen.Tietoisuuden ikuinen ja täydellinen olemattomuus tekee mahdottomaksi, että mitään voisi olla olemassa."

En ymmärrä, miksi olemassaolo edellyttäisi tietoisuutta. Sanontaa olemassaolo ei olisi, eikä käsitteeseen liittyvää sosiaalisesti muodostunutta ihmisten ymmärtämää merkitystä, mutta mikä helvetin edellytys tämä on minkään olemassaololle? Täällä minun kodissani on lukuisia esineitä, joiden olemassaolosta täällä minnun kodissani sinun tietoisuutesi ei ole lainkaan tietoinen. Miksi niiden olemasaolo edellyttäisi minunkaan tietoisuutani?

No, ainakin väitteeni on kumoamaton, koska jokainen vastaväite implikoi tietoisuuden, jonka ikuisen ja täydellisen poissaolon lause edellyttää. Maailma on täynnä asioita, joista kaikkia ei tiedä kukaan, mutta maailmassa on myös tietoisuus, joka mahdollistaa kaiken olemisen.

Hänen pyhyytensä
Liittynyt13.5.2005
Viestejä27855

käyttäjä-3779 kirjoitti:
-:)lauri kirjoitti:
"Tietoisuuden erityisasema perustuu seuraavan väitteen kumoamattomuuteen.Tietoisuuden ikuinen ja täydellinen olemattomuus tekee mahdottomaksi, että mitään voisi olla olemassa."

En ymmärrä, miksi olemassaolo edellyttäisi tietoisuutta. Sanontaa olemassaolo ei olisi, eikä käsitteeseen liittyvää sosiaalisesti muodostunutta ihmisten ymmärtämää merkitystä, mutta mikä helvetin edellytys tämä on minkään olemassaololle? Täällä minun kodissani on lukuisia esineitä, joiden olemassaolosta täällä minnun kodissani sinun tietoisuutesi ei ole lainkaan tietoinen. Miksi niiden olemasaolo edellyttäisi minunkaan tietoisuutani?

No, ainakin väitteeni on kumoamaton, koska jokainen vastaväite implikoi tietoisuuden, jonka ikuisen ja täydellisen poissaolon lause edellyttää. Maailma on täynnä asioita, joista kaikkia ei tiedä kukaan, mutta maailmassa on myös tietoisuus, joka mahdollistaa kaiken olemisen.

Et nyt vastannut kysymykseen vaan pikeminkin vain toistit alkuperäisen väittämäsi hieman eri sanoin, joten se ei auttanut minua ymmärtämään sitä edelleenkään. Toisin sanoen selittäisitkö käyttämäsi päättelyketjun, minkä mukaan abstrakti väitteesi olisi kumoamaton ja että sen vastaväitekin implikoisi sitä? Minusta olet vain kirjoittanut väitteen, että asia X on olemassa ja että päinvastainen väite implikoisi myös että X olisi olemassa. Mielestäni tällaisessa "väittämässä" ei ole mitään logiikkaa.

Riittoisampi keskustelukumppani.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

-:)lauri kirjoitti:
käyttäjä-3779 kirjoitti:
-:)lauri kirjoitti:
"Tietoisuuden erityisasema perustuu seuraavan väitteen kumoamattomuuteen.Tietoisuuden ikuinen ja täydellinen olemattomuus tekee mahdottomaksi, että mitään voisi olla olemassa."

En ymmärrä, miksi olemassaolo edellyttäisi tietoisuutta. Sanontaa olemassaolo ei olisi, eikä käsitteeseen liittyvää sosiaalisesti muodostunutta ihmisten ymmärtämää merkitystä, mutta mikä helvetin edellytys tämä on minkään olemassaololle? Täällä minun kodissani on lukuisia esineitä, joiden olemassaolosta täällä minnun kodissani sinun tietoisuutesi ei ole lainkaan tietoinen. Miksi niiden olemasaolo edellyttäisi minunkaan tietoisuutani?

No, ainakin väitteeni on kumoamaton, koska jokainen vastaväite implikoi tietoisuuden, jonka ikuisen ja täydellisen poissaolon lause edellyttää. Maailma on täynnä asioita, joista kaikkia ei tiedä kukaan, mutta maailmassa on myös tietoisuus, joka mahdollistaa kaiken olemisen.

Et nyt vastannut kysymykseen vaan pikeminkin vain toistit alkuperäisen väittämäsi hieman eri sanoin, joten se ei auttanut minua ymmärtämään sitä edelleenkään. Toisin sanoen selittäisitkö käyttämäsi päättelyketjun, minkä mukaan abstrakti väitteesi olisi kumoamaton ja että sen vastaväitekin implikoisi sitä? Minusta olet vain kirjoittanut väitteen, että asia X on olemassa ja että päinvastainen väite implikoisi myös että X olisi olemassa. Mielestäni tällaisessa "väittämässä" ei ole mitään logiikkaa.

Voitpa hyvinkin olla oikeassa; siihen viittaisi jo sekin, että viimeksi kun esitin saman lauseen kukaan ei ymmärtänyt sitä. Esimerkiksi Lentotaidoton ei hyväksynyt lausettani vaan vastusti sitä loppuun asti. No, miten minä yrittäisin selittää? Tietoisuuden täydellinen ikuinen poissaolo tekee mahdottomaksi kaikki väitteet, myös sen, että jotain olisi olemassa. Tässä edellytetään, että väittäminen implikoi tietoisuuden. Eikö niin olekin? Siispä myös lausetta "tietoisuuden ikuinen ja täydellinen poissaolo tekee mahdottomaksi, että mitään olisi olemassa" on mahdotonta väittää epätodeksi.

Tilannetta, että tietoisuuden täydellinen ikuinen poissaolo vallitsisi, ei tosiasiassa liene, koska se implikoisi kaiken olemattomuuden, eikä näin ole.

Hänen pyhyytensä
Liittynyt13.5.2005
Viestejä27855

käyttäjä-3779 kirjoitti:
-:)lauri kirjoitti:
käyttäjä-3779 kirjoitti:
-:)lauri kirjoitti:
"Tietoisuuden erityisasema perustuu seuraavan väitteen kumoamattomuuteen.Tietoisuuden ikuinen ja täydellinen olemattomuus tekee mahdottomaksi, että mitään voisi olla olemassa."

En ymmärrä, miksi olemassaolo edellyttäisi tietoisuutta. Sanontaa olemassaolo ei olisi, eikä käsitteeseen liittyvää sosiaalisesti muodostunutta ihmisten ymmärtämää merkitystä, mutta mikä helvetin edellytys tämä on minkään olemassaololle? Täällä minun kodissani on lukuisia esineitä, joiden olemassaolosta täällä minnun kodissani sinun tietoisuutesi ei ole lainkaan tietoinen. Miksi niiden olemasaolo edellyttäisi minunkaan tietoisuutani?

No, ainakin väitteeni on kumoamaton, koska jokainen vastaväite implikoi tietoisuuden, jonka ikuisen ja täydellisen poissaolon lause edellyttää. Maailma on täynnä asioita, joista kaikkia ei tiedä kukaan, mutta maailmassa on myös tietoisuus, joka mahdollistaa kaiken olemisen.

Et nyt vastannut kysymykseen vaan pikeminkin vain toistit alkuperäisen väittämäsi hieman eri sanoin, joten se ei auttanut minua ymmärtämään sitä edelleenkään. Toisin sanoen selittäisitkö käyttämäsi päättelyketjun, minkä mukaan abstrakti väitteesi olisi kumoamaton ja että sen vastaväitekin implikoisi sitä? Minusta olet vain kirjoittanut väitteen, että asia X on olemassa ja että päinvastainen väite implikoisi myös että X olisi olemassa. Mielestäni tällaisessa "väittämässä" ei ole mitään logiikkaa.

Voitpa hyvinkin olla oikeassa; siihen viittaisi jo sekin, että viimeksi kun esitin saman lauseen kukaan ei ymmärtänyt sitä. Esimerkiksi Lentotaidoton ei hyväksynyt lausettani vaan vastusti sitä loppuun asti. No, miten minä yrittäisin selittää? Tietoisuuden täydellinen ikuinen poissaolo tekee mahdottomaksi kaikki väitteet, myös sen, että jotain olisi olemassa. Tässä edellytetään, että väittäminen implikoi tietoisuuden. Eikö niin olekin? Siispä myös lausetta "tietoisuuden ikuinen ja täydellinen poissaolo tekee mahdottomaksi, että mitään olisi olemassa" on mahdotonta väittää epätodeksi.

Tilannetta, että tietoisuuden täydellinen ikuinen poissaolo vallitsisi, ei tosiasiassa liene, koska se implikoisi kaiken olemattomuuden, eikä näin ole.

Tuossa on kategoriavirhe.

Tietoisuuden poissaolosta seuraa vain se, ettei ole tietoisuutta. Eli sinun tapauksessasi, ettei ole tietoisuutta, joka voisi esittää olemassaoloväitteitä yhtään mistään. Koska kuitenkaan kaikki entiteetit maailmankaikkeudessa eivät ole tietoisuutta, tietoisuuden puute ei vaikuta noiden entiteettien olemassaoloon. Niiden olemassaolo tai olemassaolemattomuus seuraa muista tekijöistä kuin tietoisuudesta tai siitä, esittääkö tietoisuus niiden olemassaoloa koskevia väitteitä vai ei.

Riittoisampi keskustelukumppani.

P.S.V.3779

Taidat olla oikeassa. Ilmeisesti tietoisuuden täydellinen ja ikuinen poissaolo tekee mahdottomaksi esittää mitään olemassaoloväitteitä, ei siis olemassaolon kieltoa sen paremmin kuin myöntöäkään.

Aivot avaavat ovia

Mattsson kirjoittaa lopuksi siitä, kuinka suurten kysymysten pohtiminen ei vie asiaa eteenpäin, vaan on lähdettävä pienistä ongelmista. Sikäli olen kyllä asiasta samaa mieltä, että mielestäni tieteen tehtävä on tarkastella nimenomaan yksittäisiä, pieniä ilmiöitä, sillä ainoastaan niitä voidaan tieteen menetelmillä todentaa. Mutta eikö Mattsson astu jo suurten kysymysten alueelle väittäessään kokonaisuuksien redusoituvan osasiinsa. Se käsitys minkä luen Mattssonin kirjoituksista (kontekstinani on myös muutama muu hänen tekstinsä) edustaa materialistista reduktionismia ja viime kädessä mekanistista luontokäsitystä, naturalistista determinismiä. Nähdäkseni tässä liikutaan suurten kysymysten alueella sikäli, että luonnontieteethän eivät todista esimerkiksi materialistista reduktionismia, koska sillä ei ole menetelmiä todistaa sitä. Sen sijaan tiede pystyy todistamaan niitä pienempiä asioita; esim. ravintoaineiden kemiallisia vaikutuksia ihmisen elintoimintoihin, eri aivoalueiden aktivoitumisia tiettyjä aktiviteetteja suorittaessa jne. Ja jos ei nyt heti todistamaan niin ainakin antamaan vahvaa evidenssiä.

Ai mitenkä niin reduktionismia ei pystytä todistamaan? Lähdetään liikkeelle seuraavanlaisella paradoksilla: Olettakaamme sittenkin, että luonnontieteet vihdoin onnistuisivat osoittamaan, että kaikki ilmiöt on palautettavissa kaikkein pienimpiin ja alkeellisimpiin materian osasiin. Tällöin myös tietoisuus redusoituu aivoihin, jotka koostuvat hermosoluista, jotka koostuvat molekyyleistä, jotka koostuvat atomeista, jotka taas koostuvat kvarkeista jne. Myös kaikki se mitä inhimillinen tietoisuus tuottaa; kulttuuri, ajatukset, kommunikaatio, palautuu aineen mekaanisiin perustoimintoihin. Ja nyt seuraa se paradoksaalinen osuus: noihin inhimillisen tietoisuuden tuotteisiin lukeutuu myös tiede. Tieteen on siis tässä tilanteessa myönnettävä, että se itsekin inhimillisen tietoisuuden tuotteena redusoituu materian mekaanisiin lakeihin. Tieteen on tässä tilanteessa alettava miettimään onko sen perspektiivi sittenkään niin objektiivinen. Voiko olla, että materiaa ohjaavat luonnon lait ovat ohjanneet aineen sattumalta (tarkoitusten, päämäärien ja kohtalon kannalta sattumalta) kasautumaan kokonaisuudeksi, joka kykenee tutkimaan materiaa ja sitä ohjaavia lakeja objektiivisesti?

Lyhyesti: jos tiede on oikeassa materialistisen reduktionismin suhteen, sen on myönnettävä, että se itse redusoituu materiaan, eikä täten ole objektiivisessa asemassa tutkiessaan materiaa. Olkoonkin että tiede on sattumalta oikeassa, silti se ei pysty todistamaan sitä. Tähän joku tiedettä puolustava saattaisi vastata sanomalla, että onhan tiede kuitenkin tuottanut toimivia sovelluksia ja onnistunut ennustamaan monia asioita. Ylipäänsä tieteen voi sanoa toimivan hyvin. Filosofinen kysymys kuitenkin kuuluu: takaako toimivuus tiedon ja totuuden?

Aivot avaavat ovia

...jatkoa kommenttiin, tila ei riittänyt

Jos tarkastelemme esimerkiksi tyypillistä hypoteettis-deduktiivista tieteen teon asetelmaa, huomaamme, että hutiin osunut hypoteesi voi saada evidenssiä empiriasta. Tai ainakin järkevä filosofi tämän huomaa. Jos tutkija esimerkiksi esittää hypoteesin, että sokerilla on ominaisuuksia, jotka aiheuttavat hampaiden reikiintymistä, ja testaa hypoteesiaan syöttämällä koehenkilölle runsain määrin sokeria, tulee hän luultavasti saamaan tukea hypoteesilleen. Silti hypoteesin esittämä väite ei pidä paikkaansa. Todellisuudessa reikiintymistä aiheuttaa bakteerit, jotka saavat ravintonsa sokerista.

Hypoteesin toimivuus ei heti taannut totuuden paljastumista, mutta on toki myönnettävä, että tiede pystyy tällaisissa kysymykissä lähenemään totuutta ja korjaamaan erehdyksensä. Enhän minäkään olisi voinut käyttää yllä olevaa esimerkkiä, ellei vanha hypoteesi olisi osoittautunut vääräksi, ja parempi tietämys olisi sitä syrjäyttänyt. Tällainen tiedon korjautuminen ja tarkentuminen koskee ainoastaan niitä pieniä kysymyksiä, niitä jotka voimme muotoilla hypoteeseiksi ja teorioiksi. Suurten kysymysten kohdalla tällainen oletusten korjautuminen ja tarkentuminen ei ole läheskään niin kevyttä luokkaa kuin hypoteesien tasolla. Ja kuten jo ylempänä esitin, mekanistinen luontokäsitys ja materialistinen reduktionismi kuuluvat sinne suurten kysymysten alueelle.

Tieteen filosofiassa näitä suuriin kysymyksiin vastaavia ismejä voisi nimittää paradigmoiksi. Yleisesti ottaen paradigmat ovat tieteen tekemisen peruslähtökohtia, jotka vastaavat mm. kysymyksiin: Mitä meidän kannattaa tutkia? Mitä meidän kannattaa olettaa tutkittavasta kohteesta, jotta voimme ylipäänsä suorittaa tutkimuksia? Kuinka tutkimustuloksia olisi tulkittava? Toisin sanoen paradigmat olettavat hyvin paljon tutkittavasta kohteesta. Paradigmat ovat välttämättömiä, jotta tiede voisi tehdä havaintoja. Ne ovat tieteessä sitä filosofista ainesta, joka pyörii suurten kysymysten ympärillä. Luonnontieteiden kohdalla reduktionismi on paradigma, joka vie tutkimuksen suunnan laajemmista kokonaisuuksista, kohti pienempiä ja taas pienempiä osia. Reduktionismi kertoo mistä luonnontieteiden on etsittävä selittäviä syitä. Reduktionismi on luonnontieteiden metafysiikka. Tässä teesi: ”Luonnontieteelliset kokeet eivät todista reduktiivista materialismia paikkansapitäväksi. Päinvastoin, reduktiivinen materialismi mahdollistaa luonnontieteelliset kokeet.” –Hyperuranion

Aivot avaavat ovia

... jatkoa kommenttiin, 3/4

Se mitä pyrin aiemmin havainnollistin hypoteesi-esimerkilläni, se että väärä tai epätarkka oletus voi saada evidenssiä empiriasta, soveltuu myös paradigmoihin. Se että reduktionismi tuottaa toimivia tieteen menetelmiä, dataa sekä selityksiä ja toteutuvia ennusteita, ei vielä todista reduktionismia yksiselitteiseksi totuudeksi. Meriitit sillä on hyvät, mutta emme voi sanoa, että sitä olisi todistettu. Pieniä kysymyksiä tarkastellessamme voimme kyllä löytää yksittäisiä syy-seuraus-suhteita, totta, mutta se ei laajemmassa mielessä todista maailmankaikkeutta kellokoneistoksi.

Vetoan vielä aiemmin esittämääni paradoksiin: kuinka tällainen karkeistuksen karkeistuksen karkeistuksen karkeistuksen karkeistuksen karkeistuksen karkeistuksen karkeistus, jonka aistit ovat virittäytyneet lähinnä levittämään geenejään, voisi havainnointi- ja järkeilykykynsä avulla todeta mitään objektiivista ja pätevää siitä luonnosta mitä se itsekin pohjimmiltaan on? Jos osia laajemman kokonaisuuden ominaisuudet ovat osien välisen vuorovaikutuksen keskiarvo, karkeistus, miten emergoituva tietoisuus (vaikka sitten tiedeyhteisön muodostama kollektiivinen tietoisuus) voi väittää omaavansa objektiivisen tarkkailijan aseman? Tieteessä, tai ainakin joillakuilla tieteilijöillä, vallitsee eräänlainen kartesiolainen skeema; jos ei nyt sielu vs ruumis, niin ainakin luonto vs luonnosta erillinen objektiivinen tarkkailija.

Ja nyt tietenkin juuri holismilta haiskahtavan argumentaatioryöpyn vuodattaneen vastaväittäjän on esitettävä vaihtoehtoisia teorioita. Ihmiselle, joka uskoo reduktionismiin, kuulostaa naurettavilta sellaiset suuntaukset kuin holismi, panpsykismi, metafyysinen idealismi ja teleologinen luonnonfilosofia. Oma katsomukseni sisältää näitä kaikkia. Tekstini on muutenkin jo niin pitkä, että tähän syssyyn en ala kirjoittaa seikkaperäistä selostusta, mutta teleologiasta sanon sen verran, että uskon kaksi suuntaiseen determinismiin (keksin termin äsken), jossa determinoidumme sekä mikrotasolta, että itseämme laajemmalta makrotasolta. Samoin molekyyli determinoituu sekä atomitasolta että itseään laajemmalta solutasolta. Tietoisuus on eräänlainen luonnon päämäärä, jonka ansiosta luonto tulee ’tietoiseksi’ itsestään, tai ainakin ottaa itsensä haltuun, jotta se voi taas konstruoida uusia makrotasoja.

Aivot avaavat ovia

... jatkoa kommenttiin, 4/4

Kuulostanee höyrypäiseltä, ottaen huomioon kuinka maltillisesti olen tähän asti kirjoituksessani edennyt. On myös huomion arvoista, että ainakaan modernin luonnontieteen menetelmät eivät pysty todistamaan teoriaani. On kuitenkin olemassa teoreettinen mahdollisuus, että käsitykseni osuu oikeaan. Se että jotakin ei pystytä tieteellisesti todistamaan, ei tarkoita sitä etteikö se voisi olla totta. Eikä kyse ole pelkästään siitä, että tiede ei vielä ole löytänyt jollekin ilmiölle selitystä, vaan siitä, että joistain asioista tieteen menetelmät eivät kerta kaikkiaan saa otetta. Asioita, joista tieteen menetelmät eivät saa otetta, ovat filosofiset spekulaatiot. Mutta kuten olen yllä esittänyt, tiede ei ole riippumaton filosofisista spekulaatioista. Päinvastoin, tieteen a-priori oletukset koskien tutkimuskohdettaan ovat vastauksia filosofisiin kysymyksiin, joskaan eivät aukottomasti todistettuja sellaisia. Tiede puuhastelee enimmäkseen pienten, selkeästi asetettavien ongelmien parissa, muuhun sen menetelmät eivät kykene. Silti menetelmät itsessään perustuvat paradigmoille, joista on tullut tieteen sokeita pisteitä. Uskotaan, että kun reduktionistinen paradigma tuottaa niin runsaasti pätevää tietoa, silloin reduktionismi pitää myös paikkansa. Itse uskon että reduktionismissa on kyllä perää, ja sillä voidaan selittää osa todellisuudesta, mutta se ei kuitenkaan selitä kaikkea. Jos tieteessä halutaan laajentaa perspektiiviä (paino sanalla jos), vaaditaan paradigma-tason mullistuksia, on käännyttävä filosofien puoleen.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Jos universumi ja sen oliot ovat kaiken informaation sisältävän vakuumin transformaatioketjujen tämänhetkisiä päätetiloja, tietoisuuden voi spekuloida olevan vakuumin transformaatioiden vain hieman erilainen tulos kuin aineellisena hahmottuva kenttien järjestelmä. Tietoisuus voi olla se suurelta osin näkymätön kenttäjärjestelmä, joka ilmenee tietoisina elämyksinä ja muina tietoisuuden sisältöinä kuten tuntemuksina, erityisesti kaiken perusrakenteiden matematiikan ja logiikan tietyillä ehdoilla "näkemisenä".  Toisin sanoen, vanha tuttu introspektiolla helposti hahmottuva tietoisuutemme!

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

käyttäjä-3779 kirjoitti:
Jos universumi ja sen oliot ovat kaiken informaation sisältävän vakuumin transformaatioketjujen tämänhetkisiä päätetiloja, tietoisuuden voi spekuloida olevan vakuumin transformaatioiden vain hieman erilainen tulos kuin aineellisena hahmottuva kenttien järjestelmä. Tietoisuus voi olla se suurelta osin näkymätön kenttäjärjestelmä, joka ilmenee tietoisina elämyksinä ja muina tietoisuuden sisältöinä kuten tuntemuksina, erityisesti kaiken perusrakenteiden matematiikan ja logiikan tietyillä ehdoilla "näkemisenä".  Toisin sanoen, vanha tuttu introspektiolla helposti hahmottuva tietoisuutemme!

Näkymätön tietoisuutemme siis koostuu monista eri tyyppisistä tuntemuksista ja niiden yhdelmistä kuten esim. aistimuksista, emootioista, tahdosta, logiikkapitoisista elämyksistä jne. Kaikki ne ovat havaittavissa vain sisältöjensä elämyksellisissä kokemuksissa, eikö totta? Itse asiassa havaitseminenkin on vain elämysten kokemista elämyksiin johtavien toimintojen elämyksellisyys mukaan luettuna.  Ennen kaikkea se ei ole sitä materiaa, jota fysiikkatiede on tutkinut. Eikä fysiikkatiede olekaan löytänyt tutkimastaan materiasta mitään elämyksellisyyttä tai edes siihen viittaavaa.   Koko koettu tietoisuuteni havaittavine ilmentymineen  koostuu yksinomaan erilaisista elämyksistä.  Elämyksetöntä tai elämysten ohessa esiintyvää muunlaista tietoisuutta ei ole. 

Yksi tarjoutuva johtopäätös on, että edellä luonnehdittu tietoisuus ei ole fysiikan tutkimaa materiaa, vaan jotain muuta. Tarjoutuu uusi johtopäätös, jonka mukaan naturalistisena pidetty ei-materiaalinen tietoisuus voisi olla fysiikan tutkimasta materiasta poikkeava vakuumin transformaatioiden muoto. Kolmas johtopäätös tai tarkemmin sanottuna arvelu on, että yllä mainittu naturalistinen substanssi ei ole materiasta erillinen, vaan sen kanssa yhteen kietoutunut tai verhoaa sen hieman biofotonien tavoin.

    https://www.google.fi/webhp?hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwiuw-O_xIDPAhVsD5oKHa07... (pictures myös)

"Tietoisuusmateria" voisi olla juuri informaatiota olettaen, että informaatio todella on materian kanssa yhteisvaikuttavaa "stuffia". Kovin vakavasti tätä oletusta ei voine tehdä.. Materian monimutkaisessa järjestelmässä kuten aivoissa tai genomikompleksissa tietoisuusmaterian voi ajatella muuttuvan elämyksellisyydeksi.

Todettakoon vielä, että tässä hahmoteltu visio voisi olla yksi tulkintatapa G.W.Leibnizin (IQ 205) prestabiloidulle harmonialle.

Tiede-lehtikin tuli, mutta vaikka tietoisuusartikkelissa kerrotaankin tietoisuuden monesta kiintoisasta ilmenemästä tietoisuuden olemusta ei juurikaan pohdittu. Tietoisuuden olemusta pohdittiin kyllä paljonkin maailman tietoisuuden tutkijoiden vuotuisessa konferenssissa Helsingissä 2015

http://www.areiopagi.fi/2015/07/kohti-tietoisuuden-tiedetta-tsc-2015-kon...

    https://www.google.fi/webhp?hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwiuw-O_xIDPAhVsD5oKHa07A5oQPAgD#hl=fi&q=biophotons (pictures myös)

Vierailija

Tuskin Teppo enää luet näitä, mutta joka tapauksessa on pakko huomauttaa, että analogiassa lämmön ja tietoisuuden välillä on paha virhe. Lämpö on fysikaalinen ilmiö, rakenneosien liikettä. Miten ilmalla voi siis olla lämpötila? Sillä on tietty määrä rakenneosien liikettä. Voit viedä lämpömittarin tämän ilman lähelle, mutta tällöinkin tuloksena on fyysinen ilmiö, mittarin tilan muutos. Et siis varmasti väitääkään vastaan, että lämpö ja lämpötila ovat puhtaasti fysikaalisia asioita.

Aivoissa tapahtuvista reaktioista syntyvä tietoisuus sen sijaan ei ole mitään fyysistä. Se ei ole mitenkään tarkasteltavissa fyysisessä maailmassa, ja se on olemassa vain kokemuksina, jotka ovat subjektiivisia, vain sinun perspektiivistäsi koettavissa. Mikä on kokemus? Eihän tähän ole mahdollista löytää fysikaalista vastausta, koska kokemus ei ole mitään fyysistä. Et voi myöskään tutkia kokemuksia niiden ulkopuolelta, koska silloin et voisi kokea niitä. Siksi kokemuksista koostuvaa tietoisuuttakaan ei ole mahdollista selittää fyysisesti. Vaikka tietoisuuden syntymekanismit opittaisiin, siltikään tietoisuuden luonnetta ei voida oppia. Tämä on se "tietoisuuden vaikea ongelma". Ei se, etteikö tietoisuus syntyisi emergenttinä ominaisuutena aivojen fyysisestä toiminnasta.

Oletanpa vielä, että tarkoitit artikkelissa lämmöllä kokemusta lämmöstä. Lämmön synnyttämät kokemukset edustavat "karkeistusta" aineen rakenneosien liikkeistä (vaikka eivät välttämättä sitäkään, jos aistit tai niiden tulkinta pettävät), mutta tämä ei silti selitä, miten nämä kokemukset syntyvät tai mitä ne ovat. Lämpö tulkitaan rakenneosien liikkeen "karkeistukseksi" vasta, kun kokemus lämmöstä on syntynyt - siispä sen sijaan, että kyselet, miksi lämpöliike aiheuttaa sinussa erilaisia kokemuksia kuin yksittäisten atomien liike, sinun pitäisi kysyä, mikä lämmön kokemus on, ja miten se muodostuu aivojen tiloista. Tätä ei ole "vaikean ongelman" mukaan mahdollista selittää. Sen sijaan lämpöliikkeen ja muun tyyppisten liikkeiden ero, "lämmön karkeistus", subjektiivisissa kokemuksissasi selittyy sillä, että nämä erilaiset liikkeet aiheuttavat aivoissa eri tyyppisiä tiloja.

Lopuksi vielä olisi hyvä huomauttaa, että tietoisuuden syntyminen aivoista emergenttinä ominaisuutena ei myöskään vastaa fysikaalista emergentismiä. Atomeista muodostuvalla pallolla on emergentti ominaisuus, sen "pallomaisuus", mutta tämä pallomaisuus on "vain" fyysisesti tutkittavissa oleva asia, joka ilmenee esimerkiksi tiettynä ulkopinnan kaarevuutena. Tietoisuus emergenttinä ominaisuutena sen sijaan ei omaa mitään fyysisiä piirteitä, sille ei voida asettaa fyysisiä reunaehtoja.

anteeksi pituus, mutta tein tämän yhtä paljon itselle muistiinpanoksi

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä5643

käyttäjä-3779 kirjoitti:
Teppo kirjoitti: Järkevä fyysikko tietää, että tietoisuus on karkeistus samoin kuin järkevä biologi tietää, että tietoisuus on evoluution tuote.

Se ei kyllä pidä paikkaansa. Sanan "tietää" tilalle kuuluisi jotain sellaista kuin "uskoo" tai "on varma". Ennen kaikkea tietoisuus evoluution tuotteena on ongelmallinen, kuten Portin evoluutiokirjassaan korostaa. Vaikka tietoisuuden evoluutio pitäisi selittää siinä kuin muukin evoluutio, merkittävää askelta luotettavalta vaikuttavan selityksen suuntaan ei ole saatu otetuksi.

Teppo kirkoitti: ”järkevä fyysikko tietää..”. Vahingossa eksyin tänne, enkä ala kinaamaan 3779:n kanssa, olemme tehneet sitä aiemmin aivan tarpeeksi. Järkevä kirjoitus Mattsonilta. 3779 ei ole koskaan ymmärtänyt/hyväksynyt karkeistusta, vaan on ”eteerisesti” (joku väittäisi hengellisesti) sijoittanut tietoisuuden tyhjön valmiiseen BB:n ainesluetteloon.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1630

Stubenberg, Leopold

http://plato.stanford.edu/entries/neutral-monism/

Until quite recently it seemed that neutral monism (in its traditional form) was a brief and unimportant sideshow on the grand stage of metaphysics. Notwithstanding the fact that the three main protagonists—Mach, James, and Russell—were important figures, whose ideas profoundly influenced many areas of contemporary thought, their speculations about neutral monism seemed to have vanished from the philosophical scene. But the current wave of interest in the traditional versions of neutral monism, as well as the lively development of alternative versions of neutral monism, indicate that neutral monism may, once more, become a live option in the ongoing efforts to explore the metaphysics of mind.

http://www.huffingtonpost.com/bobby-azarian/post_10079_b_8160914.html

Siinä neurotieteilijä Azarian esittää muutaman kiinnostavan ja jokaiselle tietoisuutta pohtineelle tutun kysymyksen mietittäväksi:

Kuinka fysikaalinen tapahtuma voi tuottaa sisäisen subjektiivisen kokemuksen?

Kuinka materialle voi olla minuus-näkökulma?

Kuinka sähköiset signaalit voivat tuottaa kvalitatiivisia elämyksiä ja tietoisuuden?

Miksi informaation ylipäänsä pitäisi tuntua joltakin?

Kansainvälisessä tietoisuuden tutkijoiden konferenssissa, joka 2015 pidettiin Helsingissä, oli tuskin yhtään tutkijaa, jolla olisi ollut vastaus tai edes selkeää vastausehdotusta Azarianin kysymyksiin. Muutamat tutkijat olivat näkevinään valoa tunnelin päässä ottaessaan vakavasti pohdittavaksi neutraalin monismin mahdollisuuden.

Neutraalin monismin mukainen subjektiton tila on mahdollista kokea, ei ehkä pysyvästi, vaan jonkin aikaa. Keksittyäni tämän neljäkymmentä vuotta sitten luulin, että sitä ei ennen lainkaan tunnettu, mutta sitten Heikki Kannisto kertoi teor.filosofian seminaarissa, että noin sata vuotta sitten jotkut olivat kannattaneet sitä. Otin tavakseni joka ilta preparoida itselleni subjektittomuuden elämys.

Miten neutraali monismi valaisisi tietoisuuden ongelmaa? Yksinkertaisesti tekemällä kaikki, mitä tavallisesti tulkitsemme tietoisuutemme tiloiksi, toisin sanoen siis kaikki oleva, samanarvoisiksi. Oman itsen kokemus on miellettävä yhdeksi näistä samanarvoisista tiloista. Kokijaa, subjektia, ei itse asiassa olekaan; on vain ajelehtivia kokemuksia ilman kokijaa. Neutraalin monismin ymmärrettyään Wittgenstein etsi sille ilmaisua todeten muun muassa: "Kaikki kokemus on maailmaa eikä tarvitse subjektia."

Neutraalin monismin subjektittomuus ja maailma kokijattomine kokemuksineen saattaa olla tietoisuuden ristiriidaton, kumoamaton selitys.

Seuraa 

Rajankäyntiä

Teppo Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija, joka harrastaa matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla. Blogi on matkakertomus näiltä retkiltä.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat