Kirjoitukset avainsanalla älykkyys

Kuva: Nick Hobgood / Wikimedia Commons

Psykologian professori Markus Jokela "korostaa, että tukevatkaan tilastolliset totuudet eivät koskaan kerro yksilöstä mitään". Eivät koskaan. Mitään. Tämä todella on sanatarkka lainaus Tiede-lehden jutusta (2/2020, s. 31) joka löytyy (maksullisena) myös verkkojulkaisusta. Olen kuullut Jokelan luennoilla vastaavaa väitettä, joten toimittaja lienee lainannut professoria totuudenmukaisesti.

Samaa väitettä toistellaan niin usein milloin missäkin, että haluan esittää vastalauseeni: Kyllä tilastot kertovat yksilöstä, todennäköisyyksiä. Ja koska kaikki tietomme pohjautuu enemmän tai vähemmän todennäköisyyksiin, tieto todennäköisyyksistä on tietoa sanan parhaassa merkityksessä.

Säähavainnot ovat tilasto. Huomisen sää on yksilö. Huomisen sään ennustaminen ei olisi mahdollista, jos tilastot eivät kertoisi yksilöstä mitään.

Kun havainnot eli tilastot ennustavat, fysiikan ja matematiikan avustamana, että paikkakunnalla sataa seuraavana päivänä runsaasti lunta 90% todennäköisyydellä, kertoo tilasto ainakin kaksi asiaa: 1) Suuressa sääaineistossa vastaavat ennusteet toteutuvat yhdeksän kertaa kymmenestä runsaana lumipyrynä, eli kerran kymmenestä eivät toteudu kun ennusteet ovat täsmääviä. 2) Aurausväki ja -kalusto kannattaa hälyttää valmiuteen. Ensimmäinen kertoo tilastoista, jälkimmäinen yksilöstä.

Todennäköisyydellä on kaksi puolta: tilastoissa se kuvaa tapahtumien osuuksia, yksilöillä tapahtumien varmuuden astetta.

Tilastot eivät tietenkään kerro esim. sellaista, että jokainen vuosi koulua kasvattaisi yksilön älykkyysosamäärää muutamalla pisteellä, vaikka väestöjen keskiarvoissa vastaava kasvu havaittaisiinkin. Mutta samat tilastot kertovat, että 20 vuotta kouluja käyneen yksilön älykkyys on todennäköisesti korkeampi kuin 10 vuotta kouluja käyneen yksilön, vaikka jokainen 20 vuotta kouluja käynyt ei tietenkään ole jokaista 10 vuotta kouluja käynyttä älykkäämpi (eikä havaittu yhteys yksistään kerro koulutuksen ja älykkyyden syy-seuraussuhdetta, minkä päättely on vielä oma aiheensa). 

Erityistapauksissa tilastot voivat kertoa hyvinkin tarkkoja tietoja yksilöistä. Jos luokan kokeiden arvosanoista saa julkaista vain keskiarvon, mutta tuo keskiarvo sattuu olemaan tasan 10, tilasto kertoo suoraan jokaisen yksilön arvosanan: Kaikkien täytyi saada kymppi, koska muutoin keskiarvo olisi välttämättä alle 10.

Jokela varmasti ymmärtää tämän tilastoista ja todennäköisyyksistä, joten luultavasti hänen väitteensä on vain hyvää tarkoittava yritys pehmentää jutun kovaksi miellettyä sanomaa havaitusta geenien suuresta vaikutuksesta älykkyyteen, mistä juttu todenmukaisesti kertookin.

Mutta vaikka Jokelan kaltainen huippuälykäs yksilö ymmärtää tilastojen ja yksilöiden todellisen yhteyden, kaikki hänen juttujaan seuraavat eivät välttämättä ymmärrä. Höpöväitteiden hyväntahtoinenkin toistelu ruokkii ja aseistaa huuhaan ja väärinymmärrysten tahattomia ja tahallisia levittäjiä.

Tyypillinen päättelyvirhe on ensin mitätöidä laadukas tieto "vain tilastollisena" ja samaan hengenvetoon hyväksyä jokin toinen, omiin tarkoituksiin sopiva "tilastollinen" tulos tai jopa täysin perusteeton väite totuutena. Eikä tapa ole vain Yhdysvaltojen väistyvän presidentin yksinoikeus, vaikka hän onkin erityisen ansiokkaasti tehnyt sitä tunnetuksi, vaan siihen haksahtavat hyvää tarkoittavat ja fiksutkin ihmiset.

Otan esimerkiksi neurobiologi Tiina Hutun Tiede-lehteen (11/2020, s. 14-21) kirjoittaman jutun, joka on mielestäni erittäin ansiokas katsaus kasvatuksen merkityksestä lukuun ottamatta väliotsikon "Kotiolot ohjaavat koulutusta" jälkeistä loppua, joka käsittelee tilastojen ja yksilön välistä suhdetta. Suosittelen lukemaan koko jutun, joka löytyy myös (maksullisena) verkosta. Jutussa ei väitetä suoraan, että tilastot "eivät koskaan kerro yksilöstä mitään", mutta siinä esiintyy kuitenkin mielestäni samansukuista päättelyä hienovaraisempana. Ja paljolti hienovaraisuuden vuoksi tämän jutun nostankin esimerkiksi, koska räikeisiin esimerkkeihin törmää päivittäin ainakin politiikassa.

Huttu kirjoittaa lehden sivulla 20, että kaksostutkimuksista "ei voida päätellä, kuinka paljon geenit, lapsuudenkoti tai muu ympäristö ovat vaikuttaneet tietyn yksilön älykkyyteen", koska "osuudet pätevät vain tilastollisesti".

Vaikka geenien, kasvatuksen ym. tekijöiden vaikutuksia tietyllä yksilöllä ei tietenkään voida päätellä tarkkaan, voidaan niiden vaikutuksista kuitenkin päätellä yksilötasollakin todennäköisyyksiä virherajoineen ym. epävarmuuksineen, jotka voivat toki olla monissa tapauksissa suuria. Hyväksyisin Hutun käyttämän ilmaisun kaksostutkimuksista "vain tilastollisena", jollei hän jatkaisi että "Täysin satunnaisia ympäristön vaikutukset eivät kuitenkaan ole. Jokainen vuosi koulua kasvattaa älykkyysosamäärää keskimäärin 1-5 pistettä, geeneistä riippumatta", minkä "tilastollisuutta" jutussa ei mainita; "keskimäärin"-määreenkin voi tulkita viittaavan yksilön sisäisen kehityksen vuosikeskiarvoon ennemmin kuin väestötason keskiarvoon. 

Saan Hutun jutusta sellaisen (väärin)käsityksen, että yksilön näkökulmasta kaksostutkimukset voitaisiin kuitata "vain tilastollisena", mutta koulututkimuksia ei. Etenkin kun jutussa vielä myöhemmin korostetaan, että "kaksostutkimusten perusteella on turha väittää, ettei kasvatus kasvattaisi" ja että, jos lapsuudenkodin "vaikutukset eivät näy tilastollisesti standardoiduissa psykologissa tai kognitiivisissa testeissä, se ei vielä välttämättä tarkoita, että vanhemmuudella ei ole järjestelmällistä vaikutusta. Yhtä hyvin voimme päätellä, että nuo testit eivät selitä ihmistä." Jos testit eivät selitä ihmistä, samalla kai kyseenalaistuu myös niiden pätevyys koulutuksen hyötyjen mittarina.  

Minulle hiipii kasvatusjutun esittämästä tilastokritiikistä sama ajatus kuin älykkyysjutunkin kohdalla: onkohan tässäkin jälleen kyseessä yritys pehmentää jutun kovaksi miellettyä sanomaa geenien suuresta vaikutuksesta.

Tilastot kertovat yksilöstä. Tiede on suurelta osin yleistämistä havainnoista ja tilastoista yksittäistapauksiin ja yksilöihin sekä erityisesti tähän päättelyyn liittyvän epävarmuuden täsmällistä arviointia. Eikä tiedeviestinnän tehtävä ole pyydellä tätä tosiasiaa anteeksi tai yrittää peitellä pehmoisilla, vaan tarjota parhaat valmiudet ymmärtää ja sopeutua todellisuuteen.

Kommentit (12)

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä19329
1/12 | 

Jos koko luokallinen saa kokeesta kympin, ei se kerro mitään kokeeseen osallistuneista yksilöistä vaan enintään kokeen laatineesta yksilöstä.

Sulta on Teppo nyt mennyt tilastollinen todennäköisyysfunktio ja observaabeli iloisesti sekaisin.

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Vierailija
2/12 | 

Omaksumme todennäköisemmin totena sellaiset asiat, jotka täsmäävät aikaisempiin uskomuksiimme.
Tämä estää meitä olemasta objektiivisia todellisuutta kohtaan. Myös tiede on eräänlainen uskomus, johon sokeasti uskominen voi rajoittaa oikean todellisuuden kokemista. Lisäksi kun uutta tietoa syntyy, osa vanhasta tiedosta paljastuu sen myötä valheelliseksi.

Vierailija
3/12 | 

Siksi myös leimaamme jotkin asiat helposti huuhaaksi, jos ne ovat meille/suurimmalle osalle ihmisistä outoja, eivätkä vastaa aikaisempia uskomuksiamme.

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä19329
6/12 | 

Teppo Mattsson kirjoitti:
Analyyttinen, tai mikä hyvänsä todennäköisyyksiin perustumaton, "tieto" on määritelmiä ja tautologioita.

Ei ole poissuljettua, että todennäköisyyksiin perustuva tieto perustuu kuitenkin puhtaasti analyyttiseen tietoon. Tämä skenaario on jopa lähtökohdastaan kaiken havaittavan muodostumiseksi jopa hyvin todennäköinen :)

Todennäköisyyksin käsiteltävä tilastoaineisto olisi siten lähinnä tiedon puutetta, ei tiedon paljoutta. Informaatioteorialla olisi tästä paljonkin sanottavaa.

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Käyttäjä23615
Liittynyt3.8.2020
Viestejä2
7/12 | 

Olipa oikeasti mielenkiintoinen ja ajatuksia herättänyt kirjoitus. Kiitos!

Mitä todennäköisyyksiin tulee, avasin kommentoinnin varovaisin mielin, aikaisempiin, empiirisiin "tilastointeihin" perustuen. Ja niinhän se, ei niin inspiroivan palauteryöpyn todennäköisyys taas toteutui... 

Vaikka keskusteluiden tason keskiarvo olisikin inspiroivan asiallisuusasteikon keskivaiheilla, niin toki se ei kerro vielä niistä keskustelun tunnelman tappavista yksilöistä aivan kaikkea.

Harmillista, koska tuntuu, että keskustelu lähtee niin helposti ikävälle suomi24 & vauva.fi  lynkkaus- ja väittelypolulle. Aivan kuin lukijoilla olisi tavoite nostaa jotenkin itsensä kirjoittajan yläpuolelle. Mihin on hävinnyt inspiroivat ja asialliset keskustelut ...jos niitä on koskaan ollutkaan? Kertokaa toki mistä sellaisia keskusteluita löytää, niin siirryn mielummin sellaisen lehden tilaajaksi.

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä19329
8/12 | 

Käyttäjä23615 kirjoitti:
Olipa oikeasti mielenkiintoinen ja ajatuksia herättänyt kirjoitus. Kiitos!

Mitä todennäköisyyksiin tulee, avasin kommentoinnin varovaisin mielin, aikaisempiin, empiirisiin "tilastointeihin" perustuen. Ja niinhän se, ei niin inspiroivan palauteryöpyn todennäköisyys taas toteutui... 

Vaikka keskusteluiden tason keskiarvo olisikin inspiroivan asiallisuusasteikon keskivaiheilla, niin toki se ei kerro vielä niistä keskustelun tunnelman tappavista yksilöistä aivan kaikkea.

Harmillista, koska tuntuu, että keskustelu lähtee niin helposti ikävälle suomi24 & vauva.fi  lynkkaus- ja väittelypolulle. Aivan kuin lukijoilla olisi tavoite nostaa jotenkin itsensä kirjoittajan yläpuolelle. Mihin on hävinnyt inspiroivat ja asialliset keskustelut ...jos niitä on koskaan ollutkaan? Kertokaa toki mistä sellaisia keskusteluita löytää, niin siirryn mielummin sellaisen lehden tilaajaksi.


Hm. Miksi et kommentoi aihetta? Lasket keskustelun tasoa.

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

KäyttäjänKäyttäjä
Liittynyt26.1.2020
Viestejä290
11/12 | 

Eli tilastot ei kerro yksilöstä. Tilastot kertovat yksilöön liittyvistä todennäköisyyksistä.

1. Pohjois-Korea on maailman vähiten globalistinen valtio.
Sukupuolentutkimuksen asiantuntija. Aivopesun vastustaja.
Täysin puolueeton nero.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Graeme Main/MOD

Pojasta polvi paranee. Näin uskoo moni. Ja odottaa saavansa itseään älykkäämpiä lapsia.

Todellisuus on karumpi. Mitä älykkäämpi olet, sitä todennäköisemmin lapsistasi kasvaa sinua tyhmempiä. Tämä tulos seuraa satunnaisuuden ei-satunnaisista laeista. Sitä kutsutaan paluuksi keskiarvoon.

Paluu keskiarvoon perustuu siihen, että äly periytyy vain osittain. Lapsethan olisivat täsmälleen yhtä älykkäitä kuin vanhempansa, jos älykkyys periytyisi täydellisesti. Mutta todellisuudessa älykkyydessä on myös yksilöllistä vaihtelua, joka ei selity perimällä: Äly = P + S. P niin kuin perimä ja S niin kuin satunnaisvaihtelu, joka ei periydy. Onnekkailla S > 0.

Älykkyys on siis osin perimää, osin onnea. Korkea älykkyys on hyvä perimä ja paljon onnea. Mitä korkeampi älykkyys, sitä suurempi on onnen osuus. Onni ei periydy, joten onnekkaiden älykköjen jälkeläiset putoavat todennäköisesti kohti perimän sanelemaa keskiarvoa.

Luontoäiti jakaa älyn korttipakasta. Jokainen kortti kasvattaa älykkyysosamäärää, kakkonen kahdella, kolmonen kolmella ja ässä 14 pisteellä. Älykkyys on korttiesi silmälukujen summa. Mutta älyjako ei ole pelkkä onnenpeli: mitä parempi perimäsi, sitä enemmän kortteja luontoäiti käteesi jakaa. Korttien määrä peritään, korttien silmäluvut riippuvat onnesta. Molemmat vaikuttavat älykkyyteen.

Onni on harvinaista, tuplaonni sitäkin harvinaisempaa. Jos huippukäsi sattuu kerran tuhannesta, kaksi peräkkäistä huippukättä sattuu vain kerran miljoonasta. Lapsi perii korttien määrän vanhemmiltaan, muttei itse kortteja. Korttimäärä kulkee suvussa, mutta niiden silmäluvut ovat sattuman armoilla.

Paluu keskiarvoon toimii myös kääntäen. Jos olet keskimääräistä heikkoälyisempi, saat todennäköisesti itseäsi älykkäämpiä lapsia. Etenkin, jos sukulaisesi ovat sinua älykkäämpiä. Älykkään suvun tyhmyrille on vain sattunut epäonnisen paljon heikkoja kortteja. Suvulla on väliä, niin hyvässä kuin pahassa.

Älyn periytyvyyttä mittaa lasten ja vanhempien älykkyyden korrelaatio. Jos äly periytyisi täydellisesti, korrelaatio olisi 1. Jos äly ei periytyisi lainkaan, korrelaatio olisi 0. Todellinen korrelaatio on väestötason tutkimuksissa tyypillisesti 0,5 suuruusluokkaa.

Darwinin serkku Francis Galton keksi ja ymmärsi paluun keskiarvoon jo 1800-luvulla. Paluu keskiarvoon koskee älykkyyden lisäksi kaikkia muitakin perinnöllisiä ominaisuuksia. Ja itse asiassa laajemminkin mitä hyvänsä keskenään korreloivia muuttujia (kunhan korrelaatio ei ole täydellinen, koska silloin muuttujien yhteydessä ei olisi lainkaan sattumaa). Mitä pienempi korrelaatio, sitä voimakkaampaa on paluu keskiarvoon.

Pienen lisämutkan matkaan tuo se havainto, että länsimaissa väestöjen älykkyys on ollut laskussa tällä vuosituhannella. Lasku on kuitenkin loivaa, eikä se muuta tässä esitettyjä yksilötason johtopäätöksiä.

Joskus paluuta keskiarvoon väitetään paradoksiksi. Nimittäin vaikka älykkäiden vanhempien lapset ovat keskimäärin vanhempiaan tyhmempiä, sama pätee myös toiseen suuntaan: älykkäiden lasten vanhemmat ovat keskimäärin lapsiaan tyhmempiä. Tämä ei kuitenkaan ole paradoksi, sillä ehdolliset keskiarvot eivät ole vaihdannaisia: E(lapset|vanhemmat) ≠ E(vanhemmat|lapset) samaan tapaan kuin sadepäivien keskiarvo pilvisellä säällä E(sade|pilvet) ei ole sama kuin pilvisten päivien keskiarvo sadesäällä E(pilvet|sade). Näennäinen paradoksi perustuu ehdollisiin todennäköisyyksiin liittyvään yleiseen päättelyvirheeseen, josta aiemmin kirjoitin.

Paluu keskiarvoon selittää, miksi äly ei sukupolvien saatossa kasaudu superälyksi. Samalla tavalla kuin ihmisistä ei kehity kooltaankaan yhä suurempia jättiläisiä. Älykkäiden lapset ovat silti keskimäärin älykkäämpiä kuin tyhmien lapset, ja pitkien ihmisten lapset pidempiä kuin lyhyiden lapset.

Oma perimä on mitä on, mutta jälkeläisten perimään voi silti vaikuttaa. Nimittäin valitsemalla kumppanin, kenen kanssa perimänsä yhdistää. Ei kuitenkaan riitä, että kiinnittää huomionsa pelkästään kumppanin älykkyyteen. On huomioitava koko suvun älykkyys, jos haluaa mahdollisimman älykkäitä jälkeläisiä (sama pätee tietysti kaikkiin periytyviin ominaisuuksiin, ulkonäöstä lähtien).

Voihan olla, että kumppanillesi on vain sattunut poikkeuksellisen onnekkaat, tai epäonnekkaat, kortit. Eikä onni periydy jälkeläisillesi. 

Mutta suku voi paljastaa, kuinka hyvä pelionni kumppanillesi sattui kun luontoäiti jakoi korttejaan.

Kommentit (11)

Janne I.
1/11 | 

Hyvä blogikirjoitus.
Kyllä ko. kappaleessasi paluuta keskiarvoon voi hyvin kutsua paradoksiksi. Yksi luokka paradokseja on näennäisesti järjenvastaiset mutta todet väitteet.

Maalta.
3/11 | 

Yksi tärkeä asia vain jäi välistä..ihmisen aivot on kykenevä oppimaan uutta kuolemaansa saakka..oli geenit mitä tahansa..on kirja oppinut älyä ja sitten luonnon antamaa älyä..ja niissä on iso ero..luonnon antamaa älyä on harvassa..ja sitä ei voi testata matikka testeillä. Se on vain yksi osa alue..älykkyydestä..

Teppo Mattsson
Liittynyt13.1.2014
Viestejä144
5/11 | 

Lapsuudessa älykkyyden korrelaatio lasten ja vanhempien välillä on pienempi, kuten linkkaamassa lähteessäsi [1] mainitaan: "heritability of intelligence increases from about 20% in infancy to perhaps 80% in later adulthood". Koska periytyvyyden voimistuminen lapsuudesta aikuisuuteen olisi oman kirjoituksensa arvoinen ilmiö, yksinkertaistin asian vain toteamalla lapsen ja vanhemman välisen älykkyyden korrelaation karkeasti ("tyypillisesti 0,5 suuruusluokkaa").

Geenit
6/11 | 

Todella mielenkiintoinen kirjoitus!

Jos miettii parinvalinnassa vain hyviä geenejä, täytyykö todella katsoa myös valitun parin sukua? Jos suvusta löytyy paljon samoja hyviä piirteitä, kertoo se toki piirteiden johtuvan todennäköisesti geeneistä, eikä esimerkiksi ympäristön vaikutuksesta. Mutta onko tosiaan myös väliä sillä, onko "saadut kortit" poikeeuksellisen hyvät muuhun sukuun nähden? Eikö lapselle periytyvät geenit ole samat riippumatta siitä, onko omat korttisi hyvät suhteessa muuhun sukuun? Ei kai geeneissä ole erikseen sattuma-osaa ja periytyvää osaa enää seuraavassa sukupolvessa?

Teppo Mattsson
Liittynyt13.1.2014
Viestejä144
7/11 | 

Se mitä kumppanissa, sukulaisissa ja itsessä havainnoimme (esim. älykkyys) on ilmiasua, johon vaikuttaa geenien lisäksi ympäristö. Geenejä emme havaitse suoraan.

Satunnainen salatieteilijä
8/11 | 

Evoluutiohan on tietysti asia erikseen. Silloin kun vielä roikuimme puissa tai lymysimme luolissa fiksumpi selvisi tyhmää paremmin hengissä. Joten aivot ja älykkyys kasvoivat. Nykymaailmassa tyhmistyminen on mahdollista kautta koko ihmispopulaation kun pöljempikin voi jatkaa menestyksekkäästi sukuaan kun ei tarvitse pelätä henkiriepunsa edestä vaikka makaisi koko elämänsä sohvalla katsoen BB:tä. Degeneraatioksiko sitä sanotaan? Jos joku visioi isopäisistä ultrafiksuista tulevaisuuden humanoideista niin se vaatinee joko rankkaa geenimanipulointia tai sitä että tyhmyydestä rangaistaan.

Vierailija
9/11 | 

Mielenkiintoista kyllä - vaikka vähän ”masensikin” tajuta, mikä riski on saada keskimääräinen sukulainen lapseksi. :/

Jäin miettimään, että vaikka tosiaan älykkyys itsessään ei täysin periydykään, niin eiköhän merkitystä ole myös sillä, millaisen kasvuympäristön vanhemmat kykenevät lapsilleen antamaan?

Sikäli kun sukulaisperheitäni katson, näyttää kovasti siltä että keskimäärin älykkäämmät vanhemmat kannustavat lapsiaan älykkäämpiin harrastuksiin ja antavat heille sopivia haasteita elämään. He myös osaavat pitää paremmin terveydestään huolta ja jaksavat siten huolehtia jälkikasvustaankin ihan eri tavalla. Toki älykäs ihminen voi ponnistaa heikoistakin oloista, mutta veikkaisin kasvuympäristölläkin olevan jotain vaikutusta aivojen kehittymiseen. Oma sukuni on toki pieni otos.

Teppo Mattsson
Liittynyt13.1.2014
Viestejä144
10/11 | 

Elämässä menestyminen riippuu älykkyyden lisäksi varmasti myös sellaisista tekijöistä, joihin ympäristö (esim. vanhempien panostus) vaikuttaa.

tapsa
11/11 | 

Älykkyyshän ei suoranaisesti periydy. Geenit periytyvät. Mikä säännöllisyyden ja sattuman kautta valikoitujen geenien tulos uudessa yksilössä sitten on, on eri juttu. Tämä on varmaankin se ongelma.

Mustat pallurat ovat taviksia, punaiset julkkiksia. Punainen viiva kuvaa julkkisten ulkonäön ja lahjakkuuden välistä käänteistä yhteyttä.

Jokainen saa kaksi arpaa. Ensimmäinen arpa määrää ulkonäön. Toinen määrää älyn ynnä muut lahjat. Kun arpojen tulos ei riipu toisistaan, hyvännäköisistä tulee yhtä älykkäitä ja taitavia kuin muistakin.

Arvat synnyttävät kuvan palluroista muodostuvan väestön. Satunnaisuus ja riippumattomuus levittää pallurat kuin haulikon ammukset. Hienosti sanottuna ne noudattavat normaalijakaumaa.

Ongelmia syntyy, kun emme havaitse koko väestöä. Huomion valokeilaan valikoituu vinoutunut otos, jota kuvan punaiset julkkispallurat edustavat. Mustat pallurat ovat huomiotta jääviä taviksia. Todellisuudessa yksilöiden saama huomio asettuu tietysti jatkumolle, joka ulottuu täysin huomaamattomasta harmaavarpusesta huomion keskipisteessä paistattelevaan superjulkkikseen. Kahtiajako vain havainnollistaa asiaa muuttamatta johtopäätöstä.

Huomiota, julkisuutta ja menestystä voi saada kahdella tavalla. Yhtäältä kyvyillä, eli huomattavilla älyllisillä tai taidollisilla suorituksilla. Kuvassa ylhäällä olevat pallurat edustavat heitä. Toisaalta ulkonäöllä, eli huomattavalla kauneudella tai komeudella. Heitä edustavat oikealla olevat pallurat. Lahjakkaan ei tarvitse olla kovin hyvännäköinen, eikä hyvännäköisen kovin lahjakas saadakseen huomiota. Huippulahjakkaan ei tarvitse olla ollenkaan hyvännäköinen, eikä huippuhyvännäköisen ollenkaan lahjakas. Tuuria toki tarvitaan molemmissa tapauksissa – siksi punaiset ja mustat pallurat sekoittuvat osin.

Puhun koko ajan tilastoista ja keskiarvoista. Keksimäsi esimerkit poikkeuksellisen hyvännäköisistä lahjakkuuksista eivät siis muuta johtopäätöstä, vaan kuuluvat asiaan: lähellä kuvan oikeaa yläkulmaa olevat muutamat pallurat edustavat heitä.

Kuvan punainen viiva mallintaa ulkonäön ja kykyjen välistä käänteistä yhteyttä julkkisten eli punaisten palluroiden joukossa. Laskeva suora tarkoittaa, että mitä parempi ulkonäkö, sitä todennäköisemmin vähemmän älyllisiä, sosiaalisia tai muita kykyjä. Mitä paremman näköinen, sitä heikompilahjainen pätee kuitenkin vain silmäätekevillä. Vaakasuora musta viiva kertoo, että koko väestössä ulkonäön ja kykyjen välillä ei ole yhteyttä. Eli hyvännäköiset ovat yhtä älykkäitä ja kyvykkäitä kuin muutkin.

Kauniit vaikuttavat siis tyhmemmiltä, koska kiinnitämme liikaa huomiota julkkiksiin. Ja liian vähän huomiota taviksiin, jotka eivät ole erityisen kauniita eivätkä lahjakkaita. Tätä näennäisiä yhteyksiä aiheuttavaa valintaharhaa kutsutaan tilastotieteessä Berksonin paradoksiksi. Se ei kumoudu, vaikka kauniit olisivat todellisuudessa jopa keskimääräistä älykkäämpiä.

Raj Raghunathan arvelee artikkelissaan Are Good Looking People Dumb? että usko kauneuden ja tyhmyyden väliseen yhteyteen opitaan uskonnosta, kulttuurista ja kasvatuksesta. Artikkeli ei mainitse valintaharhaa lainkaan.

Berksonin paradoksi tunnetaan parhaiten sairaaloista, joissa se ilmenee mm. riippumattomien sairauksien välisinä yhteyksinä. Tässäkin paradoksi syntyy siitä, että sairaalapotilaat eivät edusta koko väestöä. Monisairauksiset päätyvät sairaalahoitoon useammin kuin vain yhdestä sairaudesta kärsivät.

Oletko eri mieltä? Mielestäsi kauniit ovat yhtä älykkäitä kuin muutkin. Onneksi olkoon! Olet luultavasti avarakatseinen ihminen, joka huomioi tasaisesti koko väestöä edustavaa otosta.

Kommentit (22)

Kauneus on katsojan silmässä
1/22 | 

Miten kauneutta mitataan? Ulkonäkö ja älykkyys ei ole pelkkää arpapeliä vaan perimä vaikuttaa. Mielestäni suurin osa julkkiksista ei ole erityisen kauniita saati älykkäitä...

Teppo Mattsson
Liittynyt13.1.2014
Viestejä144
2/22 | 

Kauneus on tietysti osittain katsojan aivoissa, eli yksilöllinen maku vaikuttaa, mutta usean arvioitsijan keskiarvoista saadaan jo ihan käyttökelpoinen kauneuden mittari.

Perimä on arpapeliä. Toki kauniit vanhemmat saavat keskimäärin kauniimpia lapsia, mutta vanhempiaan ei voi valita.

Äly ja kauneus eli lahjakkuus ja ulkonäkö on tässä ymmärrettävä laajasti. Menestyvällä jääkiekkoilijalla on peliälyä, vaikka sivistys ja äo eivät olisikaan kummoisia. Menestyvällä poliitikolla on poliittista älyä, jolla hän saa huomiota ja vaikuttaa ihmisiin, vaikka moraali ja vastuu voi olla vähän niin ja näin. Kehonrakentajalla on huomattavaa ulkonäköä, vaikka moni ei sitä kauneudeksi kutsuisikaan.

Vierailija
3/22 | 

Tämän teorian esittämiseen ei tarvita mitään kauneuden mittaria. Lienee yleistä tietoa, että suurin osa ihmisistä omaa enemmän tai vähemmän yhdenmukaiset kauneusihanteet. Toki kauneusmieltymyksiä on myös tutkittu kokeilla ja saatu tuloksia jotka vastaavat sitä mitä pidetään intuitiivisesti oikeana: Symmetria molemmilla sukupuolilla, naisilla piirteiden sirous, pehmeys ja miehillä puolestaan maskuliiniset piirteet, kuten leuan dominanttius jne.

Lajineutraali
Liittynyt20.2.2018
Viestejä34
4/22 | 

Teppo Mattsson kirjoitti:
Menestyvällä poliitikolla on poliittista älyä, jolla hän saa huomiota ja vaikuttaa ihmisiin, vaikka moraali ja vastuu voi olla vähän niin ja näin. Kehonrakentajalla on huomattavaa ulkonäköä, vaikka moni ei sitä kauneudeksi kutsuisikaan.

 Ei se mitään poliittista älyä vaadi vaan tyhmiä äänestäjiä, istuuhan tuolla nimenomaan ulkonäöllä noita edustajia joita äänestetään "kun sillä on aina niin ihanasti sen hiukset" ja vihreiden äänestäjä kunnasta puhumattakaan..

AndrewKingston
5/22 | 

In the image, the best balls speak to them. Then again, with its appearance, that is, with extensive excellence or brilliance. They are spoken to by Write My Essay the circles on the right. Skilled does not need to be exceptionally attractive, and not gorgeous extremely capable to get consideration.

Vierailija
6/22 | 

Minä taas ajattelen juuri toisin päin eli että kauniit ovat älykkäämpiä. Ja miksi näin ajattelen, no havaintojeni kautta. Olen itse melko kaunis ja älykäs. Yliopistolla on paljon kauniita naisia, älykkäät jaksavat pitää paremmin huolta itsestään. Esimerkiksi älykyyden ja tupakoinnin jopa alkoholin käytön välillä kuvittelisin olevan yhteyttä, siis siten että keskimäärin älykkäämmät juovat ja polttavat vähemmän. Toki on poikkeuksia, jotka esim. turruttavat maailman tuskaansa.

Ja mitä tulee julkkiksiin, niin eivät he sen kauniimpia ole kuin muutkaan, on melkoin harha tuommoinen kuvitelma.

Vierailija
7/22 | 

Lisään äskeiseen kommenttiini, älykkyys voi siis vaikuttaa kykyyn huolehtia itsestään, harrastaa urheilua/liikuntaa, syödä hyvin.  Tunnen paljon urheilijoita, jotka ovat suht älykkäitä.

smith sera
8/22 | 

Are you looking for <a href="https://www.britishessaywriting.co.uk">professional essay writing services UK</a>? Do you need a service that you can count on? Place an order at British Essay Writing. We are a team of expert writers, researchers, and editors, who can return you with an exceptional paper, in a short time frame! Hire us today!

Lily Jacob
9/22 | 

In the picture, the best balls address them. On the other hand, with its appearance, that is, with broad greatness or brightness. They are addressed by Case Study Help the circles on the right. Talented shouldn't be uncommonly appealing, and not beautiful incredibly fit to get thought.

Merry Rose
10/22 | 

I've truly like your post and astound me from multiple points of view. In the event that you need any direction in regards to making a task, at that point you are at perfect spot. Ample opportunity has already past to beat your rivals with <a href="https://assignmentprovideraustralia.com">Assignment Provider Australia</a> assignment help and score high evaluations in our direction. We will give you preeminent assignment help Online at moderate cost.

Sanotaan, että liikunta edistää oppimista. "Liikunta ja fyysinen aktiivisuus on hyväksi oppimiselle ja muutenkin aivoille" toteaa Lihastohtorikin uusimmassa blogikirjoituksessaan.

Oma kokemukseni on päinvastainen: treenin jälkeen loppupäivänä ei pysty keskittymään, ei jaksa ponnistella ja äly romahtaa pahimmillaan jonnekin imbesillin ja debiilin välimaastoon. Ja oikein kunnon lihasharjoittelun jälkeen älyvaje jatkuu vielä seuraavana päivänäkin. Nousujohteisella treenikaudella opin heikosti mitään älyllistä. 

Otaksun kokemukseni johtuvan siitä, että aivot ja lihakset kilpailevat samoista kehon rajallisista voimavaroista. Tämä näkyy tietenkin parhaiten vasta silloin, kun liikkuu riittävän lähellä oman kehon äärirajoja, eli harjoittelee nousujohteisesti ja tekee omiin kykyihin nähden vaativaa älyllistä työtä.

Olen yrittänyt olla ovela ja treenata vasta illalla, kun päivän älylliset työt on tehty. Tulos: kehitystä ei tapahdu, vaikka treenin jaksaisikin tehdä täydellä teholla. Eli älyllinen työ näyttää syövän lihasta siinä missä lihastyö syö älyä. Kun olen pitänyt pidempää taukoa raskaasta liikunnasta, opiskeluni ja työni ovat edistyneet huomattavasti paremmin. Ja silloin kun olen samaan aikaan yrittänyt väkisin treenata kovaa ja tehdä vaativaa älyllistä työtä, olen tullut useammin myös kipeäksi. Liekö ylirasituksesta heikentyneen immuunijärjestelmän syytä vai sattumaa, en tiedä.

Entä sitten ne lukuisat tutkimukset, joissa on havaittu liikunnan yhteys menestykseen koulussa tai älyllisissä tehtävissä?

Ensinnäkin tilastollinen yhteys ei vielä osoita, että liikunnan lisääminen lisää myös älyllistä menestystä. Terveet ja tarmokkaat ihmiset sekä liikkuvat enemmän että menestyvät älyllisesti ilman, että liikunnan tarvitsee parantaa menestystä millään tavalla. Kenties moni menestyisi älyllisesti vieläkin paremmin, jos keskittäisi tarmonsa älylliseen työhön punttien viskelyn tai juoksurääkin sijasta. Maratonjuoksun huipputulos ei välttämättä tee ministeristä parempaa ministeriä, vaan saattaa kertoa että voimavaroja on sijoitettu aivojen sijasta lihaksiin.

Toiseksi kevyehkö virkistys- ja hyötyliikunta varmaan nostaakin vireystasoa, minkä voin uskoa parantavan älyllistä toimintakykyä. Tällöin lihakset tuskin kuluttavat kehon voimavaroja älyllisiltä toiminnoilta huomattavaa määrää. Mutta liikunnan älyllisiä hyötyjä korostavat kirjoitukset harvoin mainitsevat, kuinka kevyestä liikunnasta on kyse. Lihastohtorinkin blogi käsittelee tyypillisesti kovia, nousujohteisia harjoituksia.

Syömällä hyvin, nukkumalla paljon ja lepäämällä riittävästi keho saa varmasti lisää voimavaroja, mutta lihakset ja aivot kilpailevat edelleen näistä lisääntyneistäkin voimavaroista. 

Saatan tietysti olla poikkeuksellinen kummajainen tai tulkita kehoani väärin, vaikka en itse näihin vaihtoehtoihin uskokaan. Uskon, että älyllinen työ- ja toimintakykyni maksimoituu kun liikun vain kevyesti. Liikunnan muiden riemujen takia en kuitenkaan malta liikkua vain kevyesti, mutta olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää että liikkuisin älyllisen kehityksen tai oppimisen takia. Tässä asiassa olen toki mielelläni väärässä, joten jään odottamaan hyvin perusteltuja vastalauseita.

Kommentit (16)

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4452
1/16 | 

Minä uskon isolla uulla, että kyse lienee paljon enemmän nimenomaan siitä, että liikunta parantaa muuten henkistä vireyttä pitkällä aikavälillä. Ja tietenkin voisi myös kuvitella, että jos teet aivan päräyttävät tehotreenit, niin et jaksa edes mitään...

Eli kevyttä ja toistuvaa kuntoliikuntaa, joka ylläpitää terveyttä, näin uskoisin isolla uulla. Ei tarvitse aina johtaa parempiin tuloksiin penkistä.

Ruhollah.

Vierailija
2/16 | 

Tossa kuvassa on noin 170kg painoa ja etukyykyssä se on kova tulos. Urheilu syö luovuutta ja älyä lyhyellä perspektiivillä.

Kosminen urheilija
3/16 | 

Samoilla linjoilla alkuperäisen kirjoittajan kanssa. Toisaalta varsinkin nuorempana alle 24 sekä varsinkin lapsena monipuolista liikuntaa olisi hyvä harrastaa. Tämä tutkimusten mukaan näyttäisi harjoittavan aivoja monipuolisesti. Ongelma on myös se kun olet kovassa kunnossa menet helposti liian kovaa, vaikka harjoitus olisi vielä kuitenkin kaukana äärirajoistasi on siitä palautuminen kuitenkin keholle sekä mielelle raskasta. 

Vierailija
4/16 | 

Teppo treenaa väärin. Jos lepoa on alla ja nesteitä, enegiaa ja muita ravinteita on otettu treenin aikana riittävästi, niin kovakin treeni pitäisi olla syömisellä ja viimeistään pikku tirsoilla hoidettava juttu.

Vierailija
5/16 | 

Paljonko rankka ajattelu kuluttaa kaloreita vs. kevyt ajattelu? Mistä voimavavaroista puhutaan ja miten niitä vertaillaan toisiinsa?

jyväskyläläinen
6/16 | 

Minä en treenaa kovaa koskaan, mutta kävely ja hiljainen hölköttely parantaa meikäläisen kohdalla selvästi oppimista ja keskittymiskykyä ja etenkin kirjoitushommat sujuvat sen jälkeen paremmin. Osittain kyse on pelkästään tauon pitämisen hyödyistä, mutta kyllä ulkona liikkuminen on aivoja aktivoivampaa kuin saman mittaisen tauon pitäminen sisätiloissa tai liikkumatta.

Toinen, selvempi ominaispiirteeni on se, että olen älyllisiä toimintoja vaativissa puuhissa parhaimmillani aamulla - gradunikin kirjoitin aikoinaan ehkä 90 prosenttisesti alle 3 tuntia heräämisen jälkeen. Fyysisesti olen sen sijaan parhaimmillani illalla.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1785
7/16 | 

H.S. uutisoi portaita pitkin nousemisen lisäävän aivojen harmaata ainetta  tuntuvasti. Veikkaan, että seuraavissa artikkeleissa tarkoitetaan, että jos vuoden säännöllisesti nousee portaita 8. kerrokseen, aivot ovat tämän jälkeen kuusi kuukautta nuoremmat kuin  hissin käyttäjillä. Eli ajassa, jossa hissin käyttäjällä aivot vanhenevat harmaasta aineesta mitattuna vuoden, ne vanhenevat portaiden nousijalla vain puoli vuotta. Intensiivinen opiskelu sen sijaan nuorentaa aivoja vuodessa 12 kk.!

http://www.hs.fi/elama/a1471404002396

http://www.cbc.ca/news/canada/montreal/taking-stairs-younger-brain-1.3484438

Vanhaan aikaan, kun ei ollut suihkuja, huomasin, että tultuani paita märkänä kotiin esim. jääpallo-ottelusta läksyt jäivät paljon helpommin päähän. Aamuisten hiihtolenkkien jälkeen pää tuntui koulussa toimivan kuin partaveitsi. Mutta enpä koskaan urheillutkaan niin kauan, että olisin rasittunut. Myöhemmin opiskellessa kävin vähän lönköttelemässä ja tekemässä muutamat nopeat spurtit pururadalla. Käsivoimia hoidin pikkuisen yksinkertaisilla välineillä. Niinpä tunsin aina tällaisen kevyen treenin edistävän myös ajattelua. Mutta tosiaan, minulla ei ole omakohtaista kokemusta todellisesta rasituksesta aikana, jolloin olisin voinut havainnoida sen vaikutusta aivotyöhön.

Vierailija
8/16 | 

Alkuperäinen kirjoittaja on kyllä oikeilla jäljillä, mutta tässä menee sekaisin liikunnan akuutit ja pitkäaikaisvaikutukset. Kova treeni aiheuttaa ja sen pitääkin aiheuttaa elimistöön väsymystila, joka näkyy treenin jälkeen sekä fyysisen että henkisen suorituskyvyn laskuna. Ei kukaan ole kovan treenin jälkeen valmis tekemään parhaita suorituksia tai ennätyksiä penkkipunnerruksessa tai muussa fyysisessä testissä, ei myöskään henkisesti kuormittavissa tehtävissä. Kovan treenin jälkeen on sekä lihakset että aivot puhki.

Olennaista on kuitenkin se mitä tapahtuu palautumisvaiheessa eli ns. superkompensaatioilmiö (katso esim. täältä: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/06/06/nakokulma-superkykyja-superkompensaatiolla-urheilutiedetta-osa-6). Jos harjoitusärsykkeet toistuvat sopivin väliajoin, seurauksena on pidemmällä tähtäimellä sekä fyysisen että henkisen suorituskyvyn kasvu ja hyödyt sekä lihaksille että aivoille.

Kevyt harjoitus, tai ”kevyehkö virkistys- ja hyötyliikunta”, kuten alkuperäinen kirjoittaja toteaa virkistää kyllä mieltä akuutisti, mutta pitkäaikaisvaikutukset jäävät laihoiksi. Elimistöä pitää järkyttää, että kehitystä tapahtuisi.

Vierailija
9/16 | 

Treenaat yksinkertaisesti liian kovaa, joka kuormittaa neurofysiologista järjestelmääsi liikaa.

Sen sijaan, että treenaat 60min 6toiston maksimi painoilla 5x viikossa, vaihda 30min ja tee 10-15 toistoa lyhyemmillä tauoilla, ja lopeta treenaaminen kun alkaa väsyttää, jos se tapahtuu ennen sitä. Sen lisäksi kannattaa syödä proteiinijauhoja, jos yleensä unicafessa safkaat, koska sieltä saat hyvin vähän proteiineja ja palaudut hitaammin.

Ja kaksi sali kertaa voit vaihtaa vaikka kahtee 3km lenkkimatkaan, jonka jälkeen pidät lounastauon, ja tulet olemaan vireä taas parin tunnin päästä.

Nopean "neural chargin" voit tehdä hyppäämällä 5x, punnerrat 5x, teet 5x vatsa lihasta, toistat ja lopetat siinä vaiheessa kun hypyn korkeus ei enää parane. Tähän menee yleensä pari minuuttia.

Vierailija
10/16 | 

Suurin kämmi mitä voi tehdä on se, että syöt liian vähän ja nukut liian vähän. Iltatreeni yleensä valvottaa, joten kannattaa treenata päivällä jos voit semmosia taukoja pitää, ennen töitä ja syödä raskaampi aamupala sen jälkeen, tai heti töiden jälkeen.

Pahin kombinaatio on myöhäinen iltatreeni jonka jälkeen syöt huonosti, ja ehkä dokaat hieman, ja heräät aamulla vetämään vahvempaa kahvia koska nukuit huonosti.

Vierailija
11/16 | 

Alan Turing juoksenteli maratooneja ja samalla kehitti tietokoneet sun muut. Epäilen, että sinun kannattaisi muuttaa treeni ohjelmaa ja aikataulujasi, sekä pitää välipäiviä.

"Mental fog" johtuu aivojen neuronivälittäjäaineiden puutte tilasta. Liika liikunta, liika ejakulaatio (luit oikein), vähäinen nukkuminen ja ruoka edesauttavat tätä. Piristeet kuten kofeiini hidastaa aivojen palautumista, koska unenlaatu kärsii.

Sopivan kombinaation löytäminen voi olla vaikeaa, jos et harrasta liikuntaa säännöllisesti, mutta spurtteina, jolloin et opi ymmärtämään kehoasi.

In_the_beginning
Liittynyt6.10.2016
Viestejä2
12/16 | 

Ajattelin, etten voi olla ainoa tämän asian kanssa. Itse kun tykkään voimanostosta, niin huomaan että se rasittaa älyttömästi suorituskykyä ja on haastavempaa alkaa opiskelemaan yhtään mitään. Usein miten kohtaa paljon nykypäivänä asioita, jotka on uskoteltu ihmisille ja täten antanut vääristyneen kuvan ihmiselle. Kyse on luultavasti juuri siitä, ettei aivotoiminnassa tapahdu mitään rakentavaa sen ohella, kun treenaamme, muutakuin fyysinen kunto saattaa kohentua ja tietysti mielenlaatu vaikuttaa asiaan. Liika rasite on selkeä siinä mielessä, että uuvut niin pahasti, ettet jaksa mitään. 

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä6571
13/16 | 

Vierailija kirjoitti:
Tossa kuvassa on noin 170kg painoa ja etukyykyssä se on kova tulos. Urheilu syö luovuutta ja älyä lyhyellä perspektiivillä.

Niin painoa on kyllä 280 kg. Yli 30 vuotta voimanostoa ja painonnostoa. Älyssä ei liene huomauttamista.

Vierailija
14/16 | 

Tunnistan itseni Matssonin kirjoituksesta hyvin. Itse teen luovaa työtä ja opiskelen, ja nämä molemmat kuluttavat älyllistä energiaa ajoittain suuria määriä. Tykkään myöskin harrastaa liikuntaa, mutta huomaan kyllä raskaan liikunnan (voimaharjoittelu, intervalliharjoittelu jne.) vievän keskittymiskykyäni. Muissa kommenteissa on hyviä pointteja, mutta itselläni tuntuu olevan kausia, jolloin halu tehdä työtä ja oppia uutta ovat niin suuria, että fyysinen hyvinvointi tuntuu toissijaiselta ja haluan antautua täysin työlleni.

Luovina kausina koen treenien keskeyttävän hyvän flown ja tuolloin annan itselleni luvan olla laiska fyysisesti, ja rääkkään sen sijaan itseäni tekemällä enemmän töitä työhän ja opiskeluun liittyen. Aamuiset juoksulenkit tosin tuntuvat piristävän aivojen toimintaa, eivätkä tunnu samalla tavalla keskeytykseltä, koska tulevat heti yöunien jälkeen.

BCK
Liittynyt9.7.2010
Viestejä6960
15/16 | 

Kuulostaa siltä, että vedät Mattson ihan vaan liian rankat treenit, jos noin käy. Voi tosin olla, että sulla on jokin piilevä sairaus tai vika, joka oireilee rankan liikunnan aikana tai jälkeen, esiemerkiksi sydänperäinen, mutta ihan vaan tavallinen ylikuntokin (eli ylirasitustila) voinee tuollaista aiheuttaa. Ylikunto mm. heikentää immuunipuolustusta ja vaikuttaa mielialaan, joka puolestaan voi vaikuttaa älylliseenkin suoriutumiseen. Fiksumpaa varmaan olisi tulosten paranemisen sijaan keskittyä liikunnassa hyvään oloon, ja harrastaa liikuntaa ilman tiukkoja tulostavoitteita. 
Onhan niitä juttuja lukenut esimerkiksi maratoonareiden sydänkuolemista, jotka liittyvät liian suuren rasituksen aiheuttamista sydänlihaksen arpeutumista ja sen aiheuttamasta sydänlihaksen paksuuntumisesta ja kimmoisuuden häviämisestä. Jotenkin aika järjetöntä hommaa, mutta kai siihen tulee riippuvuus, siihen endorfiiniin.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kol00210

Seuraa 

Rajankäyntiä

Teppo Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija, joka harrastaa matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla. Blogi on matkakertomus näiltä retkiltä.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat