Erittäin mielenkiintoinen ja väittäisin että myös hyvin ajankohtainen.

Kiitos aiheesta.

Itseäni kiinnostaisi tietää vielä tarkemmin miten voimakkaita sääilmiöitä on esiintynyt Maapallolla ja myös Auringossa ja muilla planeetoilla vuosien 2004, 2011 ja tämän 2018 tsunamien jälkeen.

Viiveellä.

2005 isosti isoja Hurrikaaneja.
2006 Jupiterin punainen pilkku jr eli pieniä myrskyjä yhdistyi isommaksi ja näin toinen iso myrsky Jupiteriin, kunnes ilmeisesti yhdistyi yli 300 vuotta havaittuun punaiseen pilkkuun.

2011 muutama kuukausi Japanin tsunamin jälkeen isoimmat Tornadot USAssa 80 vuoteen.

Auringossa isoja purkauksia viiveellä 2004 jälkeen ja taas viiveellä 2011 jäkeen.

Vielä ei isoja purkauksia Auringossa.

Muillakin planeetoilla on käsittääkseni ollut mielenkiintoisia myrskyjä, mutta osuvatko 2004 2011 tsunamien jälkeisesti, jolloin yhtenäisenä selittävänä tekijänä olisi Aurinkokuntaan työntyneet energiapulssit josta energiaa Auringon ja planeettojen sisälle ja näin sieltä vapautui energiaa kohti pintaa ja näin viiveellä voimakkaita sääilmiöitä jne.

Maapallon sisälle työntyessään aiheutti maanjäristyksen ja tsunamin mennessään.

Ilmiö selittyy, mutta vaatii erilaisen atomimallin mitä nykyinen on.

😃

Jännä miten ihmiset suhtautuvat siihen jos jollakin on täysin eri näkemys siitä millaista aine oikeasti on tai siihen miten maailmankaikkeus oikeasti toimii.

Käsittääkseni muutkin ovat pohtineet sitä että Jupiter jotenkin pystyisi syklittämään Aurinkoa, mutta ilmeisesti nykyfysiikalla ei ole mitään käsitystä siitä miten.

Ja 11 vuoden sykli ei täsmää Jupiterin kiertoaikaan.

2015 uutisoidun Auringon lyhyemmän syklin pituudeksi ilmoitettiin 330 päivää.

Erikoista että kiviplaneettojen keskiarvokiertoajaksi Auringon ympäri tulee 340,75 päivää.

Yhteensä 1363 päivää / 4:llä = tuo about 341 päivää.

Mitäs sanotte jos lyhyen syklin pituudeksi tarkentuu noin 341 päivää?

Nykyfysiikan mukaan on olemassa pimeää ainetta jolla selittämätön vetävä voima.

Tuo hyväksytään sen enempää kyseenalaistamatta väitettä koska muuten pitäisi myöntää nykyisten teorioiden olevan virheellisiä.

Mutta kun väittää että galaksin keskustan supermassiivinen kohde laajenee ja säteilee laajenevaa pimeää ainetta jota työntyy koko ajan laajenevien tähtien ja planeettojen sisälle siten että pieni osa laajenee siellä havaittavaksi aineeksi ja lähtee työntymään kohti kyseisen planeetan tai tähden pintaa, ylläpitäen siellä jatkuvasti havaittavaa myrskyä kuten Jupiterilla punaista pilkkua tai sitten aiheuttaa esim. Auringossa Auringonpilkkuja, niin sitä ei suostuta edes pohtimaan ajatuksella.

Mutta mutta, minullapa alkaa olla näyttöä väitteilleni.

Siitä enemmän seuraavassa viestissä.

🤔

Korjataan tarkemmaksi.

Katsokaapa milloin Uranus ja Neptunus ovat olleet yhtä aikaa samalla puolella Aurinkoa kuin galaksin keskusta.
Karkeahkosti ottaen.

970 - 990
1140 - 1160
1310- 1330
1470 - 1490

Uranus kun kiertää Auringon muistaakseni sen about 84vuodessa, joten, hmm. kyllähän ne 90 asteen kulmassa tapahtuvat törmäyksetkin ovat jo jotakin, mutta anyway, silloin kun työntyvät suht samaan suuntaan, törmäykset olemattomia verrattuna vastapalloon törmäyksiin.

😀

Niin, ja samalla selittyy myös se miten Jupiterin aikaansaannoksia esiintyy noin 11 vuoden välein ja sitten taas ei ollenkaan pitkään aikaan.

Jos Jupiterin aikaansaannokset saavat apuja Uranuksen ja Neptunuksen aikaansaannoksilta, niin se tapahtuu syvällä Auringon sisällä ja mitä enemmän apuja, sitä nopeammaksi vauhti kohti pintaa kiihtyy, jolloin saavutetaan lähemmäksi Auringon pintaa päässeitä ja näin Auringonpilkkuja aiheuttavaa uutta laajenevaa ainetta työntyy Auringon pinnalle Jupiterin kiertoaikaa nopeammalla syklillä.

Jossakin vaiheessa Jupiterin aikaansaannokset alkavat saamaan vähemmän apuja ja näin välimatkat kasvavat pilkkumaksimien väli kasvaa Jupiterin kiertoaikaa pidemmäksi.

Kunnes Jupiterin aikaansaannosten pakonopeus pois päin laajenevan Auringon keskustasta ei riitä Auringon pinnalle asti ja pitkä pilkuton jakso.

Toki Saturnuksella on oma vaikutus Jupiterin aikaansaannoksiin, mutta Saturnus on ollut ehkä enemmänkin sotkemassa kokonaisuutta siten ettei Uranuksen ja Neptunuksen vaikutus Auringonpilkkujen esiintymisiin ole ollut niin selkeästi havaittavissa.

Mutta anyway, väittäisin että on erittäin vaikeaa yrittää selittää pitkiä pilkuttomia jaksoja ja ylipäätään Auringonpilkkuja pelkästään Auringon sisäisillä prosesseilla ilman että niiden syntymiseen liittyy ulkoiset tekijät.

Minua tietysti kiehtoo selityksenä ajatus laajenevasta pimeästä aineesta koska oman näkemykseni mukaan galaksit syntyvät sisältä ulos päin, niin että ensin syntyiivät galaksien keskusten supermassiiviset kohteet suht saman aikaisesti omissa 3 D "alkuräjähdyksissä" äärettömään 3 D avaruuteen joka on ei yhtään mitään ja ei näin ollen laajene, eikä kaareudu.

Ja sitten kun näiden supermassiivisten kohteiden liikeradat kohtasivat eteenpäin työntymisen aikana, ne saivat toisistansa vapautumaan paljon laajenevaa pimeää ainetta jotka törmäillessään toistensa kanssa saivat ziljoonat erilliset laajenevat tihentymät laajenemaan yks kaks räjähdyksenomaisesti, jolloin välittömästi uuden laajenevan tähden keskustaan erittäin kova paine ilman vetävää voimaa jne.

Eli silloin syntyi paljon uusia tähtiä nopeasti ilman vetävää voimaa ja myös epäonnistuneita tähtiä eli havaittavia kaasupilviä.

On havaittu että galaksien ulkokehien tähdet liikkuvat liian nopeasti ja että niiden pitäisi sinkoutua pois galakseista.

Ehkäpä kannattaisi luottaa havaintoihin?!?

Näinhän on, jos ja kun tähdet ja planeetat ym. kohteet laajenevat koko ajan samassa suhteessa kuin työntyvät kaarevalla radalla pois päin laajenevan galaksin keskustasta jossa laajenevasta supermassiivisesta kohteesta työntyy edelleen ulos laajenevaa pimeää työntävää voimaa laajenevana pimeänä aineena josta uutta havaittavaa ainetta tähtien ja planeettojen keskustoissa ja sitä sitten viiveellä tähtien ja planeettojen pinnalle, jossa syntyy havaittavia voimakkaita sääilmiöitä.

🤔

Jos sinua mietityttää miten se supermassiivinen kohde voi saada aikaiseksi niin selkeitä sääilmiöitä Aurinkoon ja planeetoille niin kaukaa, niin on hyvä muistaa että supermassiivisessa kohteessa se mistä aine koostuu, on erittäin tiheäksi puristuneena. Ja tämä siis suhteessa havaittavan aineen tiheyteen.

Näin supermassiivisesta kohteesta ulos työntyvä meille pimeä aine on myös erittäin tiheinä tihentyminä ja näin niitä voi myös olla tietyn kokoisella alueella kenties erittäin paljon enemmän kuin vaikkapa Auringosta ulos työntyviä neutriinoja on tietyn kokoisella alueella silloin kun ne työntyvät ulos omasta lähteestään.

Tietysti hajaantuminen isommalle ja isommalle avaruuden alueelle tapahtuu matkan aikana.

Toinen asia joka saattaa mietityttää on siinä että miten näissä supermassiivisissa kohteissa riittää tätä erittäin tiheää pimeää ainetta, jos sitä kerta on työntynyt niistä ulos miljardien vuosien ajan.

No ensinnäkin riittäähän tähdissäkin energiaa siihen että ne säteilevät miljardien vuosien ajan valoa, josta muuten, by the way, suurin osa on meille pimeinä aaltoina jossa suurin osa laajenevan valon massasta on.

Mutta mutta, nämä galaksien keskustan supermassiiviset kohteet saavat myös koko ajan itselleen lisää ainetta / energiaa joka niiden sisälle työntyessään joutuu äärimmäiseen paineeseen joka puristaa niiden sisälle työntyvän aineen / työntävän voiman taas kerran erittäin tiheäksi "aineeksi" / työntäväksi voimaksi ja näin nämä supermassiiviset kohteetkin osallistuvat työntävän voiman kierrätykseen laajenevassa näkyvässä maailmankaikkeudessa.

Osa tästä on peräisin galaksin omista tähdistä ja kun sitä pohtii, niin huomaa että näihin supermassiivisiin kohteisiin työntyy laajenevaa työntävää voimaa galaksin levytason suunnasta jossa tähdet ovat ja näin laajenevan supermassiivisen kohteen keskustaan kohdistuu ulkoinen paine joka purkautuu supermassiivisen kohteen napojen kautta ulos erittäin voimakkaina pimeän aineen suihkuina jotka muuttuvat matkansa aikana havaittaviksi suihkuiksi sen mukaisesti miten suihkujen erittäin tiheät laajenevan pimeän aineen tihentymät vuorovaikuttavat keskenään ja kohtaamansa energian / työntävän voiman kanssa.

Ja sitten on olemassa vielä kaiken taustan erittäin nopeaa työntävää voimaa joka läpäisee avaruudessa ulos päin laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden erittäin nopeasti.

Tästä pieni osa absoboituu laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden kolmiulotteisesti laajeneviin kohteisiin.

Ja kun aine näkyvässä maailmankaikkeudessa on tiheintä supermassiivisissa kohteissa, niin näin juuri niihin sitä eniten absorboituukin.

Eli lisää laajenevaa työntävää voimaa laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden laajenevien tihentymien kierrätettäväksi.

🤔