Kirjoitukset avainsanalla Aivot

Kuva: Steven Depolo

Rakkaus on sähkömagnetismia. Eikä vain vertauksena, vaan aivan kirjaimellisesti: rakkaus syntyy aivoissa, aivot ovat soluja, solut ovat biologiaa, biologia on kemiaa ja kemia on sähkömagnetismia.

Rakkaus on evoluution tuote. Tunne joka kehittyi, koska se edisti geenien itsekästä leviämistä.

Tässä kohtaa esimerkillisen tieteilijän varmaan kuuluisi myötäillä sähkömagnetismin oppi-isää Richard Feynmania sekä geenin itsekkyyden oppi-isää Richard Dawkinsia ja julistaa: mutta tieto rakkauden toiminta- ja kehitysmekanismeista ei vähennä sen ainutlaatuisuutta, vaan päinvastoin voi ainoastaan vahvistaa tunnetta. 

Onhan auringonlaskukin yhtä häikäisevä, vaikka tietää maan kiertävän aurinkoa. Onhan sateenkaari yhtä kaunis, vaikka tietää sen värikirjon vesipisaroiden hajottamaksi valoksi. Onhan?

Onko makkarakin edelleen yhtä herkullinen, kun sen valmistusketjun näkee, kuulee ja haistaa kasvattamossa kituvista porsaista teurastuksen kautta jauhemössön suolitukseen? Liekö sattumaa, että makkaratehtaalla työskennelleet ystäväni eivät välitä makkarasta.

Feynmanin ja Dawkinsin kaltaisten superlahjakkuuksien aivot epäilemättä kykenevät tietämään ja tuntemaan samanaikaisesti monimutkaisiakin asioita. Mutta yleistyykö heidän kokemuksensa myös meidän yksinkertaisempien aivoihin?

Tieteen verratonta hyötyarvoa on turha kenenkään kiistää, mutta onko myös sen tunnearvo yhtä positiivinen kuin kuuluisien tieteilijöiden vakuuttelut antavat ymmärtää?

Tunteisiin liittyy usein kokonaisuus, tietoon yksityiskohdat. Onko selvää, että kokonaisuuden ja yksityiskohtien käsittely onnistuu kaikkien aivoilta samanaikaisesti? 

Tieto yksityiskohdista voi kaapata aivojen huomion. Esimerkiksi olin kirjoittanut salasanani näppäimistöllä sujuvasti satoja ellen tuhansia kertoja, kunnes olisin ensimmäisen kerran tarvinnut salasanaani ilman näppäimistöä. Huomasin yllätyksekseni etten kerta kaikkiaan tiennyt tuttua salasanaani, vaikka osasin kirjoittaa sen päivittäin sekunnin murto-osassa. Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin salasanan pähkäilyn seurauksena katosi myös kykyni kirjoittaa se! Yksityiskohdat häiritsivät kokonaisuutta.

Ehkä kyse oli samasta, kun vaikkapa rappusissa kulkeminen vaikeutuu jos alkaa tarkemmin ajatella jalkojensa liikettä. 

Mutta jos analysointi häiritsee taitoja, miksei myös tunteita.

Eikö terapiassakin usein pyritä poistamaan tai laimentamaan häiritsevää tunnetta purkamalla siihen liittyvä ajatusprosessi osiinsa? Jos reduktio tepsii pahaan tunteeseen, miksei sitten hyvään.

Yksityiskohtien häiritsevyydessä voi tietysti olla suuriakin yksilöllisiä eroja. Toiset jumiutuvat yksityiskohtiin pakko-oireisesti, toiset taas pystyvät sujuvasti kokemaan samasta kokonaisuudesta monia puolia.

Mysteerit eivät tietenkään ratkomalla lopu. Kun tiede vastaa yhteen kysymykseen, syntyy liuta uusia. Mutta kysymys on siitä, väheneekö alkuperäisen mysteerin kiehtovuus kun se saa selityksensä.

Jos tunteiden, elämän ja muiden ilmiöiden selittyminen osiensa avulla ei pilaa kenenkään tunne-elämyksiä, mistä sitten johtuu se tieteellisen selittämisen kiivas vastustus, johon törmää etenkin ihmistä koskettavilla tieteenaloilla?

Jos tieteellinen selitys vain vahvistaa positiivisia tunteita, miksi uskonnot ynnä muut vaihtoehtoiset totuudet ovat niin itsepintaisen suosittuja? Nehän eivät anna selityksiä, vaan (helpottavan!) tunteen siitä että (tieteellistä) selitystä ei tarvita. Itsepetoksen yhteisöllinen muoto.

Käytännössä tiedon ja tunteen yhteensovittamisen vaikeudet lienevät varsinkin nuorille useammin niin päin, että tunteet häiritsevät ajattelua, rakkaus koulunkäyntiä. Kenties päinvastainen on lähinnä harmaantuvien tutkijaluonteiden murhe.

Nimittäin jos rakkauden hukkuminen tieteelliseen selitykseen olisi erityisen suuri ongelma, meitä tuskin olisi täällä kohta kahdeksan miljardia.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Sekä eri sikaloissa että myös makkaratehtaalla työskennelleenä voin sanoa, että edelleen makkara maistuu ja on hyvää.  Onko oikeasti tuttavapiirissäsi ihmisiä, jotka kokevat näin, vai onko tämä vaan yleinen höpöhöpö-väittämää, jolla halutaan luoda rinnastus tunteiden ja makkaran välillä ja saada draamaa edes pikkuisen? Tälläisten vertauksien käyttö lässäyttää lukukokemukseni, ja joskus valitettavasti leimaa mielessäni koko kirjoittajan tuotannon - tunne ottaa vallan objektiivisuudelta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Gary Alpert / Wikimedia Commons.

Yle julkaisi jutun ja ohjelman, missä kerron afantasiastani (eli kyvyttömyydestä nähdä minkäänlaisia mieli- tai muistikuvia). Haastatteluun ja ohjelmaan osallistuminen oli monella tapaa opettavaista.

Ensinnäkin opin, että ajatukseni eivät ole ainoastaan kuvattomia, vaan myös äänettömiä, tunnottomia, hajuttomia ja mauttomia. Saattaa kuulostaa oudolta, että olen elänyt vuosikymmeniä tajuamatta itsestäni jotain näin ilmeistä. En kuitenkaan tullut kunnolla pohtineeksi muiden aistimusten kuvittelua edes siinä vaiheessa, kun kolme vuotta sitten ymmärsin poikkeavuuteni visuaalisten mielikuvien suhteen, mistä aiemmin kirjoitin blogiin

Muurahaisen puremaa, pilaantuneen kananmunan hajua tai hattaran makua en siis pysty kuvittelemaan, vaikka tunnistan ne varmasti kohdalle sattuessaan ja muistan että niitä kannattaa välttää. Edes musiikki ei jää soimaan päähäni, vaan korvamadon vastine on minulla pelkkä vastustamaton tarve hyräillä tai laulella tarttuvaa melodiaa tai laulua (ääneen, tai äänettömästi ajatuksissani). 

Jutun jälkeen ilmeni myös, että afantasia on lähimmillä sukulaisillani yleistä. Mielen sokeus on siis oletettavasti varsin perinnöllistä, mikä on tietysti synnynnäiselle ominaisuudelle hyvin odotettua. Aiheesta ei kuitenkaan tietääkseni ole vielä julkaistu tutkimusta.

Toiset afantaasikot kertovat kärsivänsä monenlaisista toiminnallisista ongelmista, esim. muisti- ja tunnistamisvaikeuksista. Joku ei ehkä tunnista läheistenkään kasvoja, hairahtuu ostamaan hattaran jokakesäisellä huvipuistoretkellään, eikä arkaile istahtaa piknikille siloviholaispesän viereen. 

Omaan afantasiaani en ole havainnut liittyvän minkäänlaisia toiminnallisia ongelmia tai puutoksia.
Arvelenkin, että minun afantasia on sellaista pinnallista tyyppiä, jossa ainoastaan tietoinen aistimus jää syntymättä. Tietoisuuden porteille asti aivoni luultavasti tallentavat ja käsittelevät visuaalista informaatiota varsin normaalisti. Toiminnallisista vaikeuksista kärsivien afantaasikkojen aivotoiminta poikkeaa tavanomaisesta varmaankin enemmän tai syvemmällä tasolla kuin minulla. Kenties afantasia on heillä ennemmin ongelmien seuraus kuin syy.

Varsinaisen näköaistin kohdalla esiintyy kiinnostava ilmiö nimeltään sokeanäkö: aivovauriosta sokeutuneiden kyky arvioida silmiensä eteen avautuvaa näkymää ilman minkäänlaista tietoista näköhavaintoa. He eivät näe mitään, mutta silti tietävät sattumaa paremmin mitä edessä on. Sokeanäkö osoittaa, että tietoinen havainto ei ole välttämätön visuaalisen informaation hyödyntämisessä. Kokeissa on myös varmistettu, että tieto havaittavasta ympäristöstä menee sokealle todella silmien eikä muiden aistien kautta.

Sokeanäkö kuulostaa yliaistilliselta havaitsemiselta, mutta oikeasti ilmiössä ei tietenkään ole mitään yliluonnollista. Kyseessä on vain yksi esimerkki niistä lukuisista tilanteista, joissa ihminen ei ole tietoinen aivoissaan tapahtuvasta tiedonkäsittelystä. Joidenkin arvioiden mukaan olemme tietoisia vain miljoonasosasta siitä informaatiosta, mitä aistimme vastaanottaa.

Oletettavasti afantasiaani liittyy eräänlainen mielensisäinen vastine sokeanäölle. Ainakin tunnistan kuvia, kasvoja ja maisemia normaalisti ja osaan kuvailla niitä suunnilleen yhtä (epä)tarkasti kuin mielikuvia näkevät ystäväni.

Ohjelmassa arvelin, että kuvittelun puuttuminen saattaa auttaa minua rauhoittumaan kun menneet ja tulevat aistimukset eivät häiritse nykyhetkeä ja ikävyyksiltä voi kirjaimellisesti sulkea silmänsä. 

Toiset taas kertovat, että mielikuvien avulla voi nimenomaan rauhoittua esimerkiksi laskemalla lampaita tai kuvittelemalla itsensä johonkin rentouttavaan paikkaan. 

Ehkä molemmat ovat oikeassa, rauhoittuminenhan voi varmasti tapahtua monella tavalla. Tai sitten molemmat ovat vain sepittäneet elämäntarinaansa sopivan syy-seuraussuhteen, ja rauhoittuminenkin on koko elämän tavoin pitkälti hallintamme ulottumattomissa.

Kommentit (8)

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1785
1/8 | 

Morsellan teorian mukaan tietoisuus jonkin prosessin vaiheista ei ole tarpeellinen prosessin etenemisen kannalta

https://news.sfsu.edu/consciousness-has-less-control-believed-according-...

Selkeän omakohtaisen kokemuksen tästä sain kerran professorin antaessa matematiikan koetehtävän, jonka ratkaisusta minulla ei ollut  aavistustakaan. Panin tehtävän syrjään ja unohdin sen kokonaan. Kun parin päivän päästä muistin tehtävän jälleen,  myös sen ilman tietoista ponnistelua ja ajattelua syntynyt ratkaisu oli valmis.

Vastaavia ilman  tietoisia välivaiheita eteneviä prosesseja tapahtuu jatkuvasti mm. käytännön askareissa.

Varsinaista afantasiaa en ole kokenut, pikemminkin päinvastoin.  Tietoiset visuaaliset, tuntuvat, tuoksuvat ym. mielikuvat täyttävät elämysmaailmani niin, että en esim. halua lähteä matkoille, koska kaikki niillä mahdollisesti näkemäni ja kokemani asiat, tapahtumat ja maisemat  olen jo kokenut mielikuvituksessani.  En ole kuitenkaan huomannut tästä olevan mitään hyötyä. Varsinkaan älyllisissä pyrkimyksissä tai eettisissä ongelmissa fantasiakyvystä ei tunnu olevan apua.

M K
Liittynyt25.12.2013
Viestejä30
2/8 | 

Minulla lienee myös afantasia. En näe asioita pääni sisällä. Silti minulla on erittäin hyvä visuaalinen muisti ja kykenen päässäni helposti hahmottamaan miten kolmiulotteinen kappale pyörähtää. Silmien sulkeminen auttaa jälkimmäisessä, vaikka en siltikään varsinaisesti näe mitään menttaalikuvaa vaan kyse on (ehkä sokeanäköön verrattavasta) "näin sen täytyy olla" -tuntemuksesta.

Vierailija
4/8 | 

Arvelen tämän olevan joku ”huuhaa-testi” koska en todellakaan ”näe” mitään ”kuvia” sulkiessani silmäni vaan kokemukseni vastannee varsin hyvin Mattssonin kuvailemaa kokemusta sillä erolla että eritoten tuoksut mutta myös muut aistimukset herättävät mielessäni muistoja (mutta eivät ”kuvia”).
Tietenkin voidaan keskustella siitä mitä noilla kuvilla tarkoitetaan. Itse sain tästä jutusta sellaisen käsityksen,että valtaosa ihmisistä pystyy tahdonalaisesti luomaan (muistoon perustuvan tai puhtaasti fiktiivisen) selvän visuaalisen kuvan jota voi jotenkin katsella, ehkä kuin unessa?(joita näen kyllä).En voi uskoa tätä.Seuraavassa jutussa Mattsson varmaan paljastaa kuinka älytti ylen tekemään huuhaa-jutun ja sai ihmiset uskomaan että silmät sulkemalla voi katsella mentaalidioja.

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä10339
5/8 | 

Tämä on erittäin kiehtova aihe.

Onko ohjelma vielä jossain nähtävissä?

Tajusin juuri olleeni "afantaasikko"... ehkä muutaman ensimmäisen kuukauden syntymäni jälkeen! 

Muistan kuin eilisen hetken, jolloin tajusin että kykenen tarkentamaan katseeni tavallista kauemmaksi.

Se vaati aluksi ponnisteluja (ainakin kun yritin keskittää katseeni sängyn pinnojen välistä, oli todella rasittavaa).

Mutta ehkä afantasia jäi sitä myöten, kun näköaistini kehittyi? Syntyykö jokainen ihminen afantaasikkona??

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Addikti
6/8 | 

Onko afasia sitä, ettei kykene fantasioimaan vai sitä, että fantasiointiin on edelleen olemassa oleva kyky, johon ei mieli ei jaudu ilman erityistä ajattelua/tahdon ponnistelua? Tämä jäi epäselväksi.

Nähtävästi kyky fantasiaan on myös toisilla ihmisillä korostuneempi, ja sellaiseksi koen itseni. Jos kuvittettelen asioita, joitaei ole tepahtunut, pystyn myös näkemään ne silmät kiinni. Ja antaisin mitä tahansa, jos voisin luopua tästä kyvystä. Itseäni kiusaavat seksuaaliset fantasiat, voimakkaat visuaaliset mielikuvat - niistä luopuisin heti, jos voisin. Ajatus siitä, että tässä kuvitteellisessa "aivoleikkauksessa"samalla hävittäisin mahdollisuuden visioida menneitä ja tulevia, olemassa olevia ja olemattomia asioita, ihmisiä, tapahtumia, ja näin myös menettäisin suuren osan luovuudestani, jota olen pystynyt kirjoittajan työssäni hyödyntämään - nämä rikkaudet omassa kyvyssäni hahmottaa maailmaa vaihtaisin heti siihen, etten esimerkiksi harrastaessani seksiä vaimoni kanssa pystyisi luomaan mieleeni kuvia, jotka ovat minulle tuhoisia, oman arvomaailman vastaisia, vääriksi ja pahoiksi tuntemiani mielikuvia.

Riippuvuudelle on aivoissa omat rakenteet, joihin nähtävästi tämä kyky tai kyvyttömyys fantasioihin oleellisesti liittyy. Soisin aiheesta lisää tutkimusta, ja sitä kautta ehkä tietoa siitä, millä tavalla asiaan voisi somaattisesti vaikuttaa. Tuskin olen ainoa ihminen tässä maailmassa, joka ilman epäilyksiä nappaisi sellaisen pillerin, tai maksaisi sellaisen aivoleikkauksen, joka hävittää omasta fantasiointikyvystään sen osan, joka tekee elämästä sietämätöntä.

Addikti
7/8 | 

Rajankäyjän tästä näkökulmasta fantasioita valottava ja taustoittava blogikin olisi itselleni korvaamattoman arvokas, koska en omaa vastaavia kykyjä asioiden tieteelliseen pohdiskeluun.

Penrosen laattoja. Kuva: Wikimedia Commons

Tunnettujen fysiikan lakien avulla nykyisyydestä voidaan laskea tulevaisuuden kehitystä. Ennuste on sitä tarkempi, mitä enemmän tietokoneessa riittää laskentatehoa. Sanotaan että fysiikka on laskettavissa.

Fysiikan laskettavuus kuulostaa viattomalta, mutta sillä on mullistavia seurauksia: Jos laskukone osaa jäljitellä sinua jäännöksettä, sinäkin olet pohjimmiltasi pelkkä laskukone. Ja minä. Ja koko fysikaalinen kaikkeus.

Siis periaatteessa. Toteutukseltaan aivomme tietysti eroaa tietokoneesta kuin hiili piistä, solu transistorista ja hermosolukko virtapiiristä. Mutta ratkaisevaa on koneen toiminta, ei sen koostumus. Puhekin on puhetta, synnyttipä sen äänihuulten tai kaiuttimen värinät.

Laskemisen ei tarvitse olla tietoista. Hyttynen laskee lentoratansa veriaterialle. Sika laskee tryffelin sijainnin. Yläkassin lämäävä kiekkosankari laskee oikein täsmäiskunsa liikeradan, vaikka reputti koulussa laskennon alkeet.

Vastalauseitakin on.

Rajallinen mittaustarkkuus asettaa ennustustarkkuudelle ylärajan, jota ei voida ylittää. Tarkkuutta rajoittaa niin (kvantti)fysiikka, tekniikka kuin se, että ympäristönkin kehitys täytyy huomioida ennusteessa koska täydellisen eristettyä järjestelmää ei ole. Tarkkuuden rajoitteet kuitenkin vain hankaloittavat laskemista, eivät kumoa sitä että laskemisesta on edelleen kyse.

Matematiikka ei ole pelkkää laskentaa, mikä osoittaa ettei ihminen voi olla pelkkä laskukone, väittää Roger Penrose. Pelkkiä laskennan lakeja noudattava olentohan ei voi osata mitään sellaista, mikä ei viime kädessä palaudu pelkkään laskemiseen.

Mekaanisen laskennan ja korkeamman matematiikan eroa Penrose havainnollistaa palapelillä: Laskukone ei osaa yleisesti päättää, voidaanko taso täyttää annetun muotoisilla paloilla ilman aukkoja tai päällekkäisyyksiä. Ihminen, tai ainakin Penrosen kaltainen huippumatemaatikko, osaa. Kone törmää ongelmiin, jos palojen muodostama kuvio jatkuu jaksottomana loputtomiin. Penrosen palapelit kuuluvat ns. päättämättömiin ongelmiin, jotka saavat superkoneenkin jumiin.

Penrosen mukaan ihmisen täydelliseen selittämiseen tarvitaan siksi uusia fysiikan lakeja, jotka eivät ole laskettavissa. Hänen esittämä, toistaiseksi tuntematon fysiikka voisi silti olla ihmisen ennustettavissa, korkeamman matematiikan avulla. Matematiikan, jonka oppiminen olisi koneelle yhtä mahdotonta kuin palapeliongelman ratkaisu.

On totta, että nykyisin tunnetut fysiikan lait eivät selitä kaikkea. Alkuräjähdyksen ja mustien aukkojen kaltaisissa ääriolosuhteissa tarvitaan painovoiman kvanttiteoriaa, jota emme tunne. Tästä fyysikot ovat yksimielisiä.

Mutta aivot ovat sähköllä käyvää mietolämpöistä hyytelöä, joka on kaukana suurenergisistä ääriolosuhteista. Tällaisessa hyytelössä painovoima on heikkoa ja kvantti-ilmiöt pieniä. Puhumattakaan painovoiman kvantti-ilmiöistä, joiden pitäisi olla kerrassaan mitättömiä.

Penrose kuitenkin ehdottaa, että kvanttipainovoimaa tarvitaan tietoisuuden syntymisessä eikä sitä voisi siten sivuuttaa edes ihmisaivojen lempeissä olosuhteissa. Kvanttitilan romahdus on luonteva ehdokas fysiikan ei-laskennallisuudelle, jota korkeampaa matematiikkaa osaavan tietoisuuden selittämiseksi tarvitaan, päättelee Penrose.

Tietoisuuden kvanttiluonteen ongelma on siinä, että niin kauan kuin teoria ei ennusta mitään kokeellisesti testattavaa, se ei ole edes väärin. 20 kohdan lista Penrosen teorian testattavista piirteistä (julkaisun kappale 5.7) ei vaikuta täsmälliseltä eikä testaa suoraan teorian kriittisiä väitteitä.

Väitettä siitä, että matematiikka ei aina palaudu laskentaan, en osaa kumota. Minulle ei kuitenkaan ole selvää, että edes Penrose olisi palapelitehtävän kaltaisia päättämättömiä ongelmia ratkaistessaan yksiselitteisesti oikeammassa kuin loputtomiin raksuttava laskukone. Kenties kurinalaisinkin ihminen ottaa matemaattisessa päättelyssään tahattomia riskejä, jotka edistävät päätymistä (edes virheelliseen) ratkaisuun. Eikö koneenkin voisi ohjelmoida vapaamielisemmäksi sen sijaan, että se alistetaan noudattamaan laskennan sääntöjä täysin orjallisesti?

Väittely laskennallisuudesta saattaa kuulostaa teoreetikkojen haihattelulta, mutta siihen liittyy merkittäviä käytännön kysymyksiä. Nimittäin jos olemme pohjimmiltaan pelkkiä laskukoneita, se osoittaa että riittävän monimutkainen laskukonekin voi tajuta ja tuntea.

Ja tunteviin olentoihin on syytä suhtautua hyvin eri tavalla kuin tajuttomiin välineisiin.

Kommentit (5)

MrNicePressure
1/5 | 

Minä olen laskenut sen että tämän päivän matemaatikot ovat laskeneet maailmankaikkeuden toimintatavan kaavoillaan täysin väärin.

Eli heidän kaavansa eivät kuvaa maailmankaikkeutta oikein!!!

Näkyvä maailmankaikkeus kyllä laajenee, mutta se laajenee avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

Näkyvä maailmankaikkeus koostuu laajenevasta työntävästä voimasta jonka laajenemista ylläpitää ja kiihdyttää laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden läpi työntyvä työntävä voima josta osa absorboituu näkyvän maailmankaikkeuden laajeneviin kvarkkeihin, fotoneihin ym. laajeneviin tihentymiin jotka kierrättävät keskenään sitä mistä koostuvat eli laajenevaa työntävää voimaa.

Laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden oma vauhti kiihtyy tietystä suunnasta tiettyyn suuntaan ja se poistuu yhdessä hetkessä pois siltä avaruuden alueelta jonne juuri siirtyi jne.

Edessä päin laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden laajeneville tihentymille on koko ajan tarjolla enemmän ja enemmän "ruokaa" eli työntävää voimaa josta kaikki pohjimmiltaan koostuu koska mitään muuta fyysisen konkreettisesti olemassa olevaa ei ole olemassa.

Se minkä takia edessä päin on koko ajan enemmän ja enemmän tarjolla työntävää voimaa selittyy Onrsimpleprinciple mallin avulla loogisesti.

Sekin miten saa laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden vauhdin kiihtymään selittyy mallini avulla loogisesti!

Ei paha.

Oon mie aika KONE, vaikka itse sanonkin!

😀

MrNicePressure
2/5 | 

Sekin miten SE työntävä voima saa laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden vauhdin kiihtymään selittyy mallini avulla loogisesti!

Siis sen työntävän voiman jota laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden tihentymille on koko ajan tarjolla enemmän ja enemmän.

Äkkiseltään voisi olettaa että tuo työntävä voima hidastaisi laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden vauhtia, mutta koska se saa kaiken näkyvässä maailmankaikkeudessa ja sen ympäristössä liikkuvan laajenemaan, ei laajenevalla maailmankaikkeudella ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa kiihtyvää liikettään pois päin siltä alueelta jossa se syntyi ja jonne sen omakin laajeneminen ja kiihtyvä työntyminen eteenpäin välittyy paineena / työntävänä voimana joka puristaa kaiken sinne päätyvän uudeksi äärimmäisen tiheäksi raaka-aineeksi josta myöhemmin uusien laajenevien galaksien keskusten laajenevia supermassiivisia kohteita jne.

Ps. Tein toisenkin laskuvirheen kun työnsin sormeani kohti näppäimistöä ja osuin kirjaimeen r kun yritin osua kirjaimeen e.

Eli Onesimpleprinciple on siis se malli josta on kyse ja joka ei sisällä virheellisiä matemaattisia kaavoja.

Tämä siksi ettei siihen ole vielä olemassa matematiikkaa.

😀

MrNicePressure
3/5 | 

Laskin ajat sitten että tähdet syntyvät hyvin nopeasti ilman vetävää voimaa ja ilman hokkus pokkus avaruutta.

Chemical traces from star formation cast light on cosmic history

"A study of intense starbursts—events in distant galaxies in which stars are generated hundreds or thousands of times faster than in our Milky Way—is changing researchers' ideas about cosmic history."

https://m.phys.org/news/2018-06-chemical-star-formation-cosmic-history.html

"Professor Rob Ivison, of the University of Edinburgh's School of Physics and Astronomy and ESO, said: "Our findings lead us to question our understanding of cosmic history. Astronomers building models of the Universe must now go back to the drawing board, with yet more sophistication required.""

No niin, tätähän minä olen yrittänyt vääntää rautalangasta näille tyypeille.

Tähdet syntyvät hyvin nopeasti ilman vetävää voimaa.

Ensin uuden tähden aine on hyvin tiheää ja hyvin pienellä alueella sen työntyessä ulos galaksin keskustan koko ajan laajenevasta supermassiivisesta kohteesta ja kun ulkoinen työntävä voima saa supermassiivisesta kohteesta ulos työntyvät erilliset laajenevat tihentymät laajenemaan räjähdyksenomaisesti, syntyy uuden laajenevan tähden keskustaan välittömästi erittäin suuri paine ilman vetävää voimaa jne.

Joskus tähteä ei synny, mutta silti lopputuloksena on uutta havaittavaa ainetta laajenevan kaasun laajenevana kaasupilvenä!

😀😀😀

"Ajatus kymmenen prosentin aivotehosta on myytti, jolla ei ole mitään yhteyttä todellisuuteen", väittää uusimman Tiede-lehden (12/17) pääkirjoitus Epäile vain. No minähän epäilen, tätäkin.

Elämänhallintakonsulttien ja työelämävalmentajien kauppaamilla kikoilla, joiden väitetään moninkertaistavan aivojen hyötyteho, ei tietenkään ole yhteyttä todellisuuteen.

Mutta yhdessä kiinnostavassa mielessä väite heikosta aivotehosta on yhteydessä todellisuuteen, ja sen tutkiminen opettaa fysiikkaa ja biologiaa.

Nimittäin aivot ovat sähköllä toimiva kone. Ja jokaisen koneen tavoin aivoillakin on rajallinen hyötysuhteensa: syötetystä energiasta vain murto-osa valjastuu hyötykäyttöön eli koneen varsinaiseen käyttötarkoitukseen. Loppu menee hukkaan, viime kädessä lämmöksi. Se on lämpöliikkeen fysiikkaa, jonka edessä nokkelimmankin konsultin on taivuttava.

Aivojen tehtävä on liike: ne lähettävät hermostoa pitkin sähkeitä, jotka saavat lihaksemme työskentelemään. Vedenpohjaan kiinnittyvä merieläin syö ensitöikseen omat aivonsa, koska ne käyvät paikalleen asettuvalle eläimelle turhaksi. Ajattelunkin perimmäinen tarkoitus on liike, lyhemmällä tai pidemmällä viiveellä. Voit lukea tätä täysin paikallasi, mutta lukeminen vaikuttaa siihen miten liikutat suuta ja raajojasi kun keskustelet aiheesta tunteja, päiviä tai jopa vuosia myöhemmin.

Joidenkin arvioiden mukaan sähkeet voivat kulkea hermosoluissa jopa 80% hyötysuhteella. Tiedonsiirto on kuitenkin vain yksi osa aivotoimintaa, joten hermoimpulssien kulku antaa aivojen hyötyteholle ainoastaan ylärajan. Jokainen toiminto tai vaihe voi pelkästään laskea kokonaishyötysuhdetta, sillä hyötysuhdetta kasvattava osa olisi lämpöfysiikan toista pääsääntöä rikkova ikiliikkuja.

Koneen toimintaketjun joka vaiheessa menee hukkaan oma osuutensa, mikä kertautuu yhä pienemmäksi kokonaishyötysuhteeksi. Hyötysuhde on sitä pienempi, mitä useampia ja monimutkaisempia tehtäviä koneen täytyy toteuttaa. Jos sähkön tuotannon hyötysuhde on 40%, sähkön siirron hyötysuhde 80% ja sähkölaitteen hyötysuhde 30%, kertautuu kokonaishyötysuhteeksi 0.4 x 0.8 x 0.3 = 0.1 eli vaivaiset 10% alkuperäisestä energiasta tekee sitä, mitä halutaan.

Ihminen saa sähköenergiansa syömällä ruokaa. Ruoka on orgaanista polttoainetta, jonka molekyylien sähköisiin kytkentöihin ravintoenergiamme on varastoitunut. Kun ihmisen tekemä työ jaetaan kulutetun orgaanisen polttoaineen ravintoenergialla, saadaan kokonaishyötysuhteeksi mekaanisessakin työssä parhaimmillaan vain 20%. Monimutkaisessa työssä jäädään moninkertaisesti tämän alle. Hyötysuhde laskee entisestään, jos huomioidaan ettei elimistömme edes hyödynnä kaikkea vapaata energiaa esim. kuitupitoisesta ruoasta.

Aivot ovat monimutkaisemmat ja kuluttavat painoon suhteutettuna jopa kymmenkertaisesti enemmän energiaa kuin muu keho, joten aivojen hyötysuhde jää vielä koko ihmiskehon hyötysuhdettakin alhaisemmaksi. Myytti kymmenen prosentin aivotehosta onkin väärin ennemmin siksi, että se liioittelee kuin vähättelee aivojen todellista hyötytehoa.

Aivojen tarkkaa hyötysuhdetta on mahdoton määrittää yksikäsitteisesti, koska se riippuu niiden käyttötarkoituksesta ja -tavasta ja on vieläpä yksilöllistä. Saman asianhan voi tunnetusti tehdä enemmän tai vähemmän tehokkaasti. Esimerkiksi go-pelilaudan ruudut voi laskea kertomalla laudan leveyden sen korkeudella "18 x 18 = 324" tai yksi kerrallaan "1, 2, 3, ... , 323, 324". Jälkimmäinen tapa on paljon työläämpi ja antaa jo samasta tehtävästä samankin henkilön aivoille täysin eri hyötysuhteen.

On myös vaikea määritellä, mikä kaikki aivotyö on hyödyllistä. Onko myytteihin uskominen hyödyllistä? Onko vaikkapa tietoisuuden vaikean ongelman tai muiden mielettömyyksien pohtiminen hyödyllistä?

Aivot ovat evoluution tuote. Mutta evoluutiokin tottelee fysiikan lakeja. Vaikka hyötyisimme aivoista, joiden hyötysuhde on 100%, lämpöfysiikan pääsääntö estää evoluutiota sellaisia kehittämästä.

Kommentit (12)

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä10339
1/12 | 

"Aivojen tehtävä on liike: ne lähettävät hermostoa pitkin sähkeitä, jotka saavat lihaksemme työskentelemään. Vedenpohjaan kiinnittyvä merieläin syö ensitöikseen omat aivonsa, koska ne käyvät paikalleen asettuvalle eläimelle turhaksi. Ajattelunkin perimmäinen tarkoitus on liike, lyhemmällä tai pidemmällä viiveellä. Voit lukea tätä täysin paikallasi, mutta lukeminen vaikuttaa siihen miten liikutat suuta ja raajojasi kun keskustelet aiheesta tunteja, päiviä tai jopa vuosia myöhemmin.

Mieletöntä… kirjaimellisesti. Siinä taitaa muuten olla paras hyötysuhde, syödä turhat aivot pois!

MEET THE CREATURE THAT EATS ITS OWN BRAIN!

https://goodheartextremescience.wordpress.com/2010/01/27/meet-the-creatu...

Ja miksi seuraava ote Wikipediasta muuten kuulostaa Hikipedian tekstiltä? (vrt. http://hikipedia.info/wiki/Hylje )

Aikuiset meritupet ovat sessiilejä eli paikoilleen kiinnittyneitä. Ne voivat liimautua mihin tahansa merenalaiseen rakenteeseen, kuten kookkaisiin leviin, öljynporauslauttaan tai laivan pohjaan. Meritupet eivät kestä kuivumista, joten ne elävät vuorovesirajan alapuolella. 

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä10339
2/12 | 

"On myös vaikea määritellä, mikä kaikki aivotyö on hyödyllistä."

On muuten hyvä pointti. Mielestäni hyödyllinen aivotyö edellyttää, älykkyydestä riippumatta, kahta asiaa. Ensinnäkin, aivojen huoltoa: säännöllinen ja terveellinen ruokavalio, säännöllinen nukkuminen, ulkoilu, monipuoliset virikkeet, omien tarpeiden mukainen rytmitys  kaikessa tekemisessä. (miksi tämä ei kuulosta kovin tutulta!?)

Toiseksi, tarvitaan henkistä kypsyyttä ("laajaa tietoisuutta"). Höntti (ei kasvatusta saanut/ vammaisesti kohdeltu) ei pysty kanavoimaan potentiaaliaan siten, että hyöty ilmenisi konkreettisella tasolla parhaimmalla tavalla (hmm...) Tosin hyödyllisyydellä kai tarkoitetaan tässä vain sitä, miten aivot toimivat mahdollisimman virkeästi - mitä ikinä se sitten tarkoittaakin.

Lohduttavaa, ettei vireys aamusta iltaan edes ole realistista. Aivojen hyödyllisyysaste on kaiken kaikkiaan hyvää, vaikka ei täysillä kävisi - ja ehkä juuri sen vuoksi. Pitää olla luovia taukoja. Tai ihan vain taukoja. Piipahdus ulkona voi joskus olla hyödyllisempää.

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4452
3/12 | 

Muistaakseni joku lintulaji harrasteli sellaista, että ensin se rakentaa pesän, munii munat ja sen jälkeen se sulattaa aivoistaan jonkin osan pois turhaa energiaa syöpöttelemästä ja keskittyy poikastensa ruokkimiseen.

Ruhollah.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1785
4/12 | 

Elämyksellisen tietoisuuden pohtiminen voi olla aivojen tehtävistä kaikkein tärkein. Sen selvittyä  voi edessämme olla huomattava ymmärrystason nousu.

Pohtimisen tueksi voidaan aivojen ulkonaisen rakenteen tuntemusta kasvattaa, kuten seuraavassa tehdään:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/06/170612094100.htm

Algebrallinen topologia –niminen matematiikan haara on aivoihin sovellettuna paljastanut aivojen hienorakenteen koostuvan moniulotteisista geometrisista hermoyhdelmistä, joita ei ennen tiedetty lainkaan olevan olemassa.

Nämä rakenteet syntyvät, kun ryhmä hermosoluja kytkeytyy keskenään tietyllä tavalla ja muodostaa täysin täsmällisen geometrisen rakennelman, klikin. Näin muodostuneen geometrisen klikin ulottuvuusluku on sitä suurempi mitä enemmän hermosoluja klikki sisältää.

”We found a world that we had never imagined,” sanoo Sveitsissä professorina toimiva tutkimuksen johtaja Henry Markram. ”there are tens of millions of these objects even in a small speck of the brain, up through seven dimensions. In some networks, we even found structures with up to eleven dimensions.”

Tämän löydöksen jälkeen ei tunnu mitenkään ihmeeltä, että emme ole tahtoneet oikein ymmärtää aivojen toimintaa, toteaa Markram. Mikään aivojen toiminnan tutkimisessa aiemmin käytetty matematiikka ei voi paljastaa korkeaulotteisia hermoklikkejä eikä niitä ympäröivää avaruutta siellä esiintyvine onkaloineen, jotka nyt ilmenevät
meille selvästi.

Tutkimus osoittaa, että kehittyvät aivot jatkuvasti luovat uusia verkkoja, jotka ovat täynnä geometrisia, mahdollisimman moniulotteisia (max.dim.11?) klikkejä ja onkaloita.

Lopuksi Markram pohtii, johtuuko kykymme ajatella hyvinkin monimutkaisia asioita juuri tästä aivoissamme olevasta suunnattomasta määrästä eriulotteisia klikkejä. Myös mieleen painetut muistot voisivat kätkeytyä klikkeihin ja niiden kanssa vuorovaikuttaviin moniulotteisiin onkaloihin.

Väistämättä tulee mieleen mahdollisuus, että kaikkien aivosolujen genomien keskinäisellä erilaisuudella on jotain tekemistä klikkien ja onkaloiden tehokkaan toiminnan kannalta.

https://www.sciencedaily.com/releases/2016/09/160912122600.htm

Kannattaa katsoa myös alkuperäisjulkaisu ”Frontiers in Computational Neuroscience”, jossa on klikkien luonnoksia..

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä10339
5/12 | 

Kasvisruoka2 kirjoitti:
Muistaakseni joku lintulaji harrasteli sellaista, että ensin se rakentaa pesän, munii munat ja sen jälkeen se sulattaa aivoistaan jonkin osan pois turhaa energiaa syöpöttelemästä ja keskittyy poikastensa ruokkimiseen.

Päästäisellä ja näädällä aivojen koko muuttuu, liittyen talvehtimiseen.

http://www.cell.com/current-biology/fulltext/S0960-9822(17)31093-X

Hautovista emoista en tiedä,  onko  ”use it or loose it.” Vai parempi ettei  turhia ajattele ja energiaa kuluta, kun täytyy kuitenkin vain päivästä toiseen pesällä istua, siihen keskittyä ja emoksi valmistautua (uutta tilaa pääkoppaan?)

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä10339
6/12 | 

käyttäjä-3779 kirjoitti:
Elämyksellisen tietoisuuden pohtiminen voi olla aivojen tehtävistä kaikkein tärkein. Sen selvittyä  voi edessämme olla huomattava ymmärrystason nousu.

Pohtimisen tueksi voidaan aivojen ulkonaisen rakenteen tuntemusta kasvattaa, kuten seuraavassa tehdään:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/06/170612094100.htm

Algebrallinen topologia –niminen matematiikan haara on aivoihin sovellettuna paljastanut aivojen hienorakenteen koostuvan moniulotteisista geometrisista hermoyhdelmistä, joita ei ennen tiedetty lainkaan olevan olemassa.

Nämä rakenteet syntyvät, kun ryhmä hermosoluja kytkeytyy keskenään tietyllä tavalla ja muodostaa täysin täsmällisen geometrisen rakennelman, klikin. Näin muodostuneen geometrisen klikin ulottuvuusluku on sitä suurempi mitä enemmän hermosoluja klikki sisältää.

”We found a world that we had never imagined,” sanoo Sveitsissä professorina toimiva tutkimuksen johtaja Henry Markram. ”there are tens of millions of these objects even in a small speck of the brain, up through seven dimensions. In some networks, we even found structures with up to eleven dimensions.”

Tämän löydöksen jälkeen ei tunnu mitenkään ihmeeltä, että emme ole tahtoneet oikein ymmärtää aivojen toimintaa, toteaa Markram. Mikään aivojen toiminnan tutkimisessa aiemmin käytetty matematiikka ei voi paljastaa korkeaulotteisia hermoklikkejä eikä niitä ympäröivää avaruutta siellä esiintyvine onkaloineen, jotka nyt ilmenevät
meille selvästi.

Tutkimus osoittaa, että kehittyvät aivot jatkuvasti luovat uusia verkkoja, jotka ovat täynnä geometrisia, mahdollisimman moniulotteisia (max.dim.11?) klikkejä ja onkaloita.

Lopuksi Markram pohtii, johtuuko kykymme ajatella hyvinkin monimutkaisia asioita juuri tästä aivoissamme olevasta suunnattomasta määrästä eriulotteisia klikkejä. Myös mieleen painetut muistot voisivat kätkeytyä klikkeihin ja niiden kanssa vuorovaikuttaviin moniulotteisiin onkaloihin.

Väistämättä tulee mieleen mahdollisuus, että kaikkien aivosolujen genomien keskinäisellä erilaisuudella on jotain tekemistä klikkien ja onkaloiden tehokkaan toiminnan kannalta.

https://www.sciencedaily.com/releases/2016/09/160912122600.htm

Kannattaa katsoa myös alkuperäisjulkaisu ”Frontiers in Computational Neuroscience”, jossa on klikkien luonnoksia..

Wow... Aluksi aattelin että tutkimuksia riittää, mutta tämä oli mielenkiintoista: 

"It is as if the brain reacts to a stimulus by building then razing a tower of multi-dimensional blocks, starting with rods (1D), then planks (2D), then cubes (3D), and then more complex geometries with 4D, 5D, etc. The progression of activity through the brain resembles a multi-dimensional sandcastle that materializes out of the sand and then disintegrates."

Koska olen miettinyt samaa itsekseni.

(Tutustun näihin myöhemmin lisää.)

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

kaddak
Liittynyt18.12.2017
Viestejä2
7/12 | 

Joo, on aika hakemalla haettu näkökulma blogikirjoitukseen, mutta eihän siinä mitään. Aina pitää pyrkiä katsomaan asioita mahdollisimman monista eri näkökulmista. Tarkoitus kai oli tuoda esille kontrasti meidän ja tämän ihmeellisen luontokappaleen selviytymiskeinoissa. Tämä 10% myytti on itseasiassa aika hyvin pistänyt ihmisiä ajattelemaan vuosien varrella. Mielestäni tässä yhteydessä olisi osuvaa tuoda esille myös klassinen 20/80 suhde mikä esiintyy kaikkialla läpi universumin hierarkioiden. Varsinkin kun kirjoittaja toteaa vielä: "Kun ihmisen tekemä työ jaetaan kulutetun orgaanisen polttoaineen ravintoenergialla, saadaan kokonaishyötysuhteeksi mekaanisessakin työssä parhaimmillaan vain 20%".

(Zipfin laki/jakauma ja Pareton jakauma - https://www.youtube.com/watch?v=fCn8zs912OE)

Eli tottakai biologinen kehomme joutuu tekemään (...automaatiolla - zanggg) 8 kybällä hommia, jotta saa puristettua ulos edes 2 kybän tulokset. Toisaalta puristetut 20% 'syillä' ollaan luotu 80% tuloksista -> sivilisaatiomme saavutukset.

Nyt jos kuitenkin verrataan biologisten aivojen energiatehokkuutta tietokoneeseen niin taas liikutaan eri planeetoilla. 

Itsekin törmäsin tuohon 'Algebraic topology' linkkiin kesällä ja todellakin ollaan mielenkiintoisen tiedon äärellä. Mistä onkin luonnolista jatkaa tähän: https://www.quantamagazine.org/a-brain-built-from-atomic-switches-can-le...

Suurin hävikkihän tehdään tiedonsiirrossa ja aivommehan eivät erota muistia laskentatehosta kuten tietokoneemme.

"literally, you could run France on the electricity that it would take to simulate a full human brain at moderate resolution."

Samaa jatkuu vielä sivuilla 'Black Box of Deep Learning' otsikon alla (ei nyt laiteta liikaa linkkejä tähän).

Halusin vielä maininnan syvistä sympatioistani lämpöopin sääntöihin ja niiden erilaisiin derivaatioihin (Shannon entropiasta Principle of least actionin kautta Bejan'in Constructal law'n), joiden skaalariippumattomat kyvyt kuvata maailmaamme ovat häkellyttäviä.

Vierailija
9/12 | 

Mitenkäs tämä nyt on. En epäile aivojen virransyötön hyötysuhdetta, mutta onko tässä nyt siitä kysymys. Ei tietokonettakaan arvioida sen virtahäviöiden mukaan, vaan  katsotaan laskentateho.

Viracocha
10/12 | 

Että semmosta... Nyt sitte ihmisiltä vaan sulatetaan turhat aivoista, niin kaikki on hyvin... eiku

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä10339
11/12 | 

Viracocha kirjoitti:
Että semmosta... Nyt sitte ihmisiltä vaan sulatetaan turhat aivoista, niin kaikki on hyvin... eiku

Blogi-kirjoituksessa luki:

”Myytti kymmenen prosentin aivotehosta onkin väärin ennemmin siksi, että se liioittelee kuin vähättelee aivojen todellista hyötytehoa.”

Niin. Jos hyvä hyötyteho merkitsee riittävää keskittymistä koko vuorokauden aikana (kyky päätellä, oppia ja luoda uutta nopeasti, parhaimman potentiaalin mukaisesti) niin 10 % ON paljon. On päiviä, jolloin yksikin % olisi saavutus.

Jotta aivojen hyötyteho olisi edes 10%, fyysinen hyvinvointi on edellytys. Se ei tarkoita ylirasittamista, vaan säännöllisyyttä ja maltillisia muutoksia. Joskus tuloksia ei synny, kun yrittää liian kovaa yhtäjaksoisesti. Tämä pätee niin liikunnassa, opiskelussa, kuin millä tahansa elämän osa-alueella.

Taitava opettaja saa oppilaissa erinomaisen hyötytehon, koska hän osaa (palkitsevan vuorovaikutuksen kautta) ylläpitää motivaatiota, rytmittää informaation tarjoamista ja haastaa sopivasti ajattelemaan. Sen sijaan ”mumina-saarnat” taitaa sammuttaa aivotoimintaa, vaikka tietoa miten tehokkaasti pakottaisi.

Ajatella, kuinka suuren osan elämästään ihminen tarvitsee unta, jotta aivot (ja kroppa) toimii. Lisäksi ihmisissä on synnynnäisiä eroja siinä, millä ehdoilla he pystyvät hyödyntämään aivokapasiteettiaan: esim. yksi lapsi pärjää 9 tunnin unilla vrk:ssa, kun toinen samanikäinen tarvitsee 12 tuntia + päiväunet, saman vireystason ylläpitämiseksi. (Sitä en tosin tiedä, vaikuttaako unen laatu asiaan. Esim. kuorsaako aikuinen tai onko lapsen arki levotonta / puutteellista, ja nukkuminen siksi huonompaa.) Se että ihminen tarvitsee niin paljon unta ja muutenkin ”latautumista”, kertoo paljon aivojen luonteesta. Hyötyteho on hyvä kun toiminta on palkitsevaa, muuten ponnistelu ottaa voimille. Pitää kitata kahvia ym. ja olo on silti riittämätön. Ehkä jostain on tullut illuusio, että aivojen pitäisi toimia kuin kone.

Varsinaista suunnittelua ja oivallusten hetkiä on pieni murto-osa päivästä... Ne on niitä hetkiä, jolloin myös passiivisesti saatua informaatiota tulee yhtäkkiä hyödynnettyä. Sinä aikana muodostuu yleensä toimintasuunnitelma, ja sen toteuttaminen voi olla robottimaisempaa: työnteko on tehokasta, mutta tehokkain aivotoiminta on oikeastaan jo tehty. "Ihmisrobotti" toteuttaa tehtävälistaansa osissa.

Koska mieli toimii monella tasolla (alitajunta, tietoinen päättely,..), ihmisen on mahdollista keskittyä sopivalla intensiteetillä. Alitajunta on kuin tuntosarvet, eikä kaikki havainnot tempaise ihmistä automaattisesti keskittymään, vaan se on hyvin hienovaraisesti säädeltävissä.

Ihmisen aivojen hyötytehon nostaminen geneettisesti vaatisi systemaattisuutta: että tehokkaat aivot olisivat valintakriteeri suvunjatkamiselle, useamman sukupolven ajan. (Edes yhden suvun puolelta,  sillä ”sekarotuinen” kumppani voi välillä olla jopa parempi ”maasto” dominoivan ominaisuuden rikastuttamisessa?) Juutalaiset harjoittivat rotunsa jalostusta, selkeillä arvoillaan – natsit puolestaan pyrkivät poisjalostamaan…! Sitten olisi geeniteknologia. Mutta se onkin eettisesti kinkkisempi juttu.

Jos olisi aivojen tavoin toimiva kone, mahdollistaisiko ”suora energiansaanti” huipputehon? Aivot ovat nimittäin pohjimmiltaan tunteellinen elin… ehkä tekoaivot ”nukkuisivat” (eheytys) lyhyen ajan tietyin aikavälein. Toisaalta, voi olla ettei niihin edes muodostuisi moista sälää, joka eheytystä vaatii.

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

PMLJ
Liittynyt18.11.2015
Viestejä25
12/12 | 

Kaikki "ylimääräinen" energiankulutus aivoissa muutuu lämmöksi, joka kulkeutuu verenkierron mukana lämmittämään koko kehoa. Koska ihminen on tasalämpöinen, tuo aivojen tuottama lämpö on tarpeellista lämmitystä siihen saakka kun esim. liikunnan takia joudutaan hikoilemaan liikalämpöä pois.

Seuraa 

Rajankäyntiä

Teppo Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija, joka harrastaa matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla. Blogi on matkakertomus näiltä retkiltä.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat