Nimeni on Marko ja minulla on henkilökohtainen ongelma. Olen GPS-riippuvainen.

Jos jossakin kokoontuu Nimettömät Navigaatiovammaiset, haluan liittyä seuraan.

Vietin heinäkuussa pari viikkoa meloen Saaristomerellä, Ahvenanmaalla ja läntisellä Suomenlahdella. Ostin viime vuonna ilmatäytteisen kajakin, m/s Barbaran (m viittaa tässä lihasvoimaan, muscle), joka herättää perinteisissä merimelojissa lähinnä säälinsekaista huvittuneisuutta.

Niinpä tunsin pakottavaa tarvetta näyttää, millaisiin paikkoihin ja keleihin pumpattavalla pääsee. Alle 10m/s tuulilla Barbaralla ylitti mainiosti kohtalaisen kokoisia selkiä (esimerkiksi Jurmofjärdenin). Koska sitä on käytännössä mahdoton saada nurin, uskaltauduin jopa yksin erämaahan Utöstä Kökariin. Luckuskärin saarella leiriydyin uskoakseni yli kymmenen kilometrin päähän lähimmästä toisesta ihmisestä. Löytyyköhän yhtä syrjäistä erämaata edes Lapista?

Ainoa huono puoli tietysti on se, että tällainen vakaus tulee nopeuden kustannuksella. Kun runkonopeus on vain 6km/h, pitkän rupeaman keskinopeudeksi jää noin 4km/h. Toisaalta sen nopeuden saavuttaa melko kevyesti, ja kun melonta-asento on laiskanlinnamainen, kajakissa viihtyy hyvin pitkänkin ajan. Pisin päivämatkani oli 40km. Kolmekymmentä menee jo mukavasti.

Ilmatäytteisen kajakin melonta eroaa niin monessa suhteessa perinteisestä kajakkimelonnasta, että oikeastaan mitään ei voinut omaksua kirjoista tai kokeneemmilta melojilta vaan kaikki piti keksiä ja kokeilla itse. Esimerkiksi aukkopeite osoittautui käytännössä turhaksi - goretex-housut sen sijaan hyvinkin tarpeellisiksi. Teltta ja makuupussi oli sidottava takakannelle, mikä olisi tavallisessa kajakissa aivan liian ylös, jne.

Kun kaikki oli joka tapauksessa tehtävä ennakkoluulottomasti puhtaalta pöydältä, niin asennoiduin sitten navigointiinkin.

Tavallisesti melojalla on edessään kannella merikartta vesitiivissä kotelossa tai laminoituna sekä venekompassi, joka näyttää kulkusuunnan, esim. länteen on 270, pohjoiseen 0. Merikartan kompassiruususta voi sitten tihruttaa, mikä kompassisuunta reitillä pitäisi ottaa.

Veneilijöille tuttuja gps-plottereita en ole huomannut melojien käyttävän. Itse hankin Nokian kommunikaattoriin ViewRanger-softan ja Etelä-Suomen kartat mittakaavalla 1:50 000. Kommunikaattori oli kulun aikana vesitiiviissä, läpinäkyvässä pussissa. Jonkun mielestä ehkä otin suurenkin riskin, mutta en ottanut muita karttoja mukaan lainkaan. Kännykälle oli vara-akku ja lisäksi 130 wattitunnin litiumpolymeeriakku kahden kännykkäakun lataukseen.

Kirkkaassa auringonvalossa kommarin pieneltä näytöltä oli välillä työlästä saada selvää (varsinkin kun lukulasit putosivat mereen ja sain uudet vasta Kökarin bodenista). Mutta muuten kokeilu onnistui yli odotusten.

Kajakissa silmät ovat vain puolen metrin korkeudella. Jo purjeveneen kannelta erottaa paremmin edustalla olevan luodon sen takana sijaitsevasta metsäsaaresta. Melojan on usein vaikea erottaa pieniä salmien suita umpikujaan päättyvistä lahdista - ja meloja on veneilijää useammin menossa niihin kapeisiin salmiin.

Plotterin avulla ei tarvinnut kuin pitää yllä hieman liikettä ja nuoli ruudulla osoitti, olinko menossa oikeaan salmeen. Kun suunta on kerran löytynyt, panee vain kohdan maastossa mieleen ja meloo sitä kohti.

Monta kertaa usko kuitenkin loppui. Saatoin olla sadan metrin päässä salmen suulta eikä rantaviivassa sen enempää kuin metsässä näkynyt mitään aukkoa. Kumpaa uskoa, omia näköhavaintoja vai satelliitteja?

Gps ei jättänyt kertaakaan pulaan. Oikea reikä rantaviivassa löytyi aina lopulta, vaikka sitten vasta aivan parinkymmenen metrin päässä. Kuinkahan monta kertaa olisin käynyt kurkkimassa umpikujaan päättyviä lahtia, jos olisin ollut perinteisen kompassi-merikarttanavigoinnin varassa?

Plotterisoftassa on myös se mainio piirre, että se tallensi lokikirjaksi minuutin välein koko lomamelontareittini, muutaman metrin tarkkuudella ja kertoopa vielä tarkan nopeudenkin kullakin hetkellä.

Ainoa huono puoli gps:ssä olikin se, että en ehkä enää osaa suunnistaa ilman. En tosin osaa varmaan tehdä nuotiotakaan, kun retkikeitintä on niin paljon helpompi käyttää. Välillä pitäisi jättää kaikki moderni tekniikka kotiin vain sen takia, että tiukan paikan tullen selviäisi hengissä myös silloin, kun uudet konstit pettävät.

Kommentit (4)

Jaku

Pari vuotta sitten meloin Porvoonjokea pitkin Expedition mallilla ja vaikka nopeudessa ei noi puhallettavat pärjääkkään perinteiselle oli kokemus aika leppoisa, koskenlaskut olivat verrattavissa nojatuoli matkailuun, kanootti oli lämmin vaikka vesi olikin kylmä. Satunnaiselle harrastajalle ja aloittelijoille kokeilemisen arvoinen kulkine.

Ainut miinus tulee kanootin työläästä putsaamisesta.

Oliko kirkasta vettä?

Onhan siinä riskiä, jos käyttää pelkkää GPS:ää, mutta riskit kuuluvat merenkäyntiin ja tuovat suolan maun huulille. Myös ennen kuljettiin ilman päteviä merikarttoja ja silloin päädyttiin Intian sijasta Bahamalle. Nykyisin vapaa-ajan liikkumisen riskejä pyritään minimoimaan silläkin uhalla, että elämästä tulee tappavan tylsää. (On tietysti hyvä, että riskejä minimoidaan, jos niistä aiheutuu uhkaa muillekin eikä vain itselle.)

Tehoja ja nopeuksia yritetään lisätä aivan turhaan, vaikka ei oikeasti olekaan A-luokan kilpaurheilija, jolloin liikkumisesta katoaa vapaus eikä maisemista ja luonnosta enää ehdi nauttimaan. Tehostetun tehoajattelun takia jotkut ehkä suhtautuvat ylimielisesti helposti kuljetettaviin ja käytännöllisiin mutta hitaampiin ja ehkä enemmän lihastyötä (tai erilaista tekniikkaa) vaativiin pumpattaviin kajakeihin.

Onko olemassa muita varteenotettavia ilmatäytteisiä kajakkimerkkejä kuin tuolla linkissä mainitut? Onko linkkejä tai vinkkejä? Toivottavasti joku joskus vielä kokoaa ilmatäytteisten kajakkien parhaimat käyttöniksit yleisesti saataville.

Marko Hamilo

Samaan aikaan oli myynnissä Stockalla Colemanin pumpattavia, jotka ovat kai enemmän mökkirannalle tarkoitettuja.

Vedenlaatu oli ainakin riittävä jokapäiväiseen uintiin. Ahvenanmaan puolella rehevissä paikoissa oli jotakin melontaa häiritsevää kasvillisuutta, jota minusta vähemmän näkee Suomenlahdella. Mutta joka tapauksessa kaikesta huolesta huolimatta ihan kelpo virkistyskäyttöön tuo Saaristomeri edelleen on.

Jos muita ilmatäytteisten käyttäjiä on, mielellään vaihtaisin kokemuksia vaikka ihan erilliselläkin blogilla tai FB:ssä.

6613/1

Kiitos kirjoituksestasi! Samoihin ongelmiin - siis välineiden ylivaltaan - meinaan aina välillä itse törmätä metsään mennessäni. Osaan suunnistaa ja tehdä tulet, mutta kerran mukana ollut gps turrutti kyllä oivan nopeasti ajattelemaan, että eihän tässä mitään nuolen matkassa tallatessa. Mutta muutenhan tuo pumpattavalla melominen vaikutti tosi lystiltä..

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009