Skeptikkona väkisinkin kyynistyy. Harva meistä uskoo edes kovin vakavissaan, että homeopaattien kaltaiset käärmeöljykauppiaat saataisiin siivottua markkinoilta kuluttajia valistamalla. Saa olla tyytyväinen, jos edes verovaroin rahoitetun terveydenhuollon saa pidettyä vapaana pseudotieteestä. Suomessa luottamus tieteeseen on onneksi kuitenkin korkeampi kuin melkein missään muualla.

Suomalaiseen yliopistomaailmaan pesiytynyt tai suorastaan linnoittautunut antibiologinen tutkimusperinne - konstruktionismi, feminsimi, poliittinen korrektisuus - on jo pitkään näyttänyt niin institutionalisoituneelta vitsaukselta, että siitä tuskin on pääsyä kuin vuosikymmenien mittaan. Normaalien tieteellisten periaatteiden puitteissa huuhaa lähtee kyllä liukkaasti kuin kuppa Töölöstä, mutta kerran institutionalisoiduttuaan vertaisarvioinnin kaltaiset tieteen autonomisuutta korostavat laadunvarmistusmenetelmät kääntyvät alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Kun huuhaalla on omat julkaisusarjansa, oppituolinsa ja menetelmänsä, se on melkoisen hyvin suojassa kaikelta kritiikiltä.

Olen ajatellut optimistisesti, että tämä kaikki "fashionable nonsense" hiipuisi suomalaisesta yliopistomaailmasta joskus tulevien 30-40 vuoden kuluessa. Huonnomminkin toki voisi käydä. Joskus toki on voinut vitsailla, että jonakin kauniina päivänä tai myrskyisenä yönä jokin päättäjä vain yksinkertaisesti sammuttaisi valot: rahat pois nollatutkimukselta yhdellä kertarysäyksellä, ja kaikki hakemaan rahoitusta samalta viivalta.

Norjassa näin nyt sitten päätettiin tehdä. Norja lakkauttaa naistutkimuksen. Mikä hauskinta, tiedejournalismilla oli osuutta asiaan. Näin Aivopesun jo jokin aikaa sitten. Nyt myös englanniksi tekstitettynä, salasanalla hjernevask. Biologian sivuuttavat tutkijat tosiaan käyvät sääliksi.

Suomessa biologian sivuuttava hölynpöly pitäisi ensin eristää, jotta se voitaisiin sitten vähitellen näivettää. Ongelmana on, että esimerkiksi Suomen akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa on järkevät käyttäytymistieteelliset tutkimushankkeet ja -virat ovat samassa laarissa kaikkein himmeimpien postmodernistien kanssa.

Muuan biologisesti valistunut tutkija totesi minulle yksityisesti:

Katsopa Akatemian kulttuurin & yhteiskunnan tutkimuksen toimikuntaa.

Ei varmaan mikään yllätys että akatemiaprofessuurit ovat menneet lähinnä kaikenmaailman hömppätutkijoille! KY-toimikunta on aivan painajainen psykologian ja tieteellisen sosiaalitutkimuksen tekijälle kun joutuu kilpailemaan humanistien kanssa. Itse olen hakenut rahaa akatemialta kai viidesti, en ole päässyt kertaakaan edes varasijalle. Kyllä siinä itsetunto kärsii kun näkee kenelle on hauissa hävinnyt.

Ongelma KY-toimikunnan kanssa on ettei tieteellisillä meriiteillä ole mitään painoa. Suuri määrä julkaisuja hyvissä lehdissä ei ole heille mikään kriteeri, joten joku teologi jolla on yksi julkaistu kirja-arvio on samalla viivalla kuin oikeasti ansioitunut tutkija.

Muistan Liisa Keltikangas-Järvisen opiskeluajoiltani 1980-luvulta. Hän oli biologisesti sivistynyt jo siihen aikaan, kun se ei ollut suosittua edes psykologiassa tai psykiatriassa. Hän on pätevimpiä alansa tutkijoita Suomessa. Asiaa minulle kommentoinut tutkija muisteli, että hän on hakenut akatemiaprofessuuria jo yhdeksän kertaa, mutta ei koskaan saanut.

Tutkijan mukaan psykologit joutuvat taistelemaan humanistien alhaista tutkimustasoa vastaan, jonka perusteella nostetaan heikkojakin tutkijoita jalustalle. "Esimerkiksi Arto Mustajoki, joka on aiemmin johtanut ky-toimikuntaa ja on nykyisin akatemian hallituksen puheenjohtaja, on esittänyt että pitäisi julkaista vähemmän".

Mustajoella ei ole paljon lämmintä sanottavaa psykologeista: "Erästä alansa ehdotonta huippua edustavaa tutkijaa oli siteerattu kerran, joitakin hakijoita satoja kertoja. Jos käyttäisimme tätä kriteeriä virantäytössä, lähes kaikki paikat menisivät psykologeille."

Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa akatemiaprofessoreiksi valitaan tutkijan mukaan "naistutkijoita, kielitieteilijöitä ja juhasihvola/perttialasuutari-tyyppisiä suomalaisen yhteiskuntatieteen suuria nimiä".

Tilanne näyttää lohduttomalta, mutta onneksi laadukas käyttäytymistieteellinen tutkimus saa rahaa sitten esimerkiksi lääketieteellisen tutkimusperinteen puolelta. Ja jos muutos oli mahdollinen Norjassa, jossa kaikki yhteydet realiteetteihin kadottaneen naistutkimuksen innoittamasta feminismistä ehti tulla lähes valtionuskonto, muutos on mahdollinen missä tahansa.

Kommentit (3)

Neonomide

Juoni:

- "Ei Suomen tilanne aivan Norjan tasolle ole ikinä päässytkään ja jotain edistystäkin tuntuu tapahtuvankin, mutta kovin hidasta se silti on."

Niin taidan tietää mitä se edistys sosiobiologisoijien mukaan on. ;-)

Kukaan ei liene ajatellut asiaa siten, että jättämällä käyttämättä oppialansa nimen vaihdon yhteydessä sosiaaliseen sukupuoleen viittaavaa gender-sanaa feministisiin tutkimusperinteisiin ja tieteenkritiikkiin sitoutunut sukupuolentutkimus mm. Helsingissä ja Joensuussa on nyt entistäkin eksplisiittisemmin "se ainoa oikea" tapa tutkia ta ymmärtää sukupuolta. Koin tämän ongelmallisena jo ennen nimenvaihdosta ja nyt on entistä hankalampaa käydä eng lähteiden pohjalta keskustelua suomeksi (käytännössä) gender-tutkimuksen käsittein monitieteisistä lähtökohdista, kun sukupuoltahan voidaan tutkia paljon laajemmallakin teoria- ja metodisapluunalla. Pitäisi koko ajan selventää ja miettiä, mitä se gender nyt olikaan ja milloin sitä pitäisi käyttää sukupuolen sijaan. Minusta sukupuolihan on koko ajan molempia, jos ja kun jaottelua halutaan edelleen soveltaa.

Suomalaisen nais- ja gender- ja sukupuolentutkimuksen (käytännössä edelleen sama asia) etu on mm. Sara Heinämaan mukaan siinä, että suomalainen tutkimus on vielä melko empiirisesti painottunutta Euroopan mittakaavassa. Heinämaa on toiminut mm. Norjassa naistutkimuksen professorina. Tämä "empiirisyys" on tietenkin lähinnä tekstien ja diskurssien tutkimusta, haastatteluja ym. mutta empiiristä kuitenkin, eikä silkkaa ranskalaista höttöteorisointia. (jolle olen itsekin allerginen)

"Kovan linjan sosiokonstruktivismin kanssa räikeässä ristiriidassa olevat käyttäytymisgenetiikan, evoluutiopsykologian ja kognitiivisen neurotieteen -kansanomaisesti “aivotutkimuksen”- tulokset loistavat edelleen poissaolollaan kutakuinkin kaikesta humanististen- ja valtiotieteellisten tiedekuntien opetuksesta."

Niin, ja tämähän selitetään alan oppikirjoissa (mm. Vivien Burr) sillä, ettei yhteistä kosketuspintaa ole osattu löytää. Ketä siis pitäisi syyttää? Minun puolestani useampikin "aivotutkimuksen" kurssi kävisi ihan hyvin, olen neuropsykologiaakin jo opiskellut ja ihan biologiamyönteinen (harvat muut tuntuvat olevan).

- “Tekeekö “biologian huomiointi” kategorisesti tutkimuksesta parempaa?”
"Tietenkin tekee."

Tutkimusmetodologisena vaatimuksena se näyttää tekevän monitieteisestä sukupuolentutkimuksesta myös melko mahdotonta, kuten mm. Irni (2010 ent. Charpentier) väitöksessään näyttää toteavan. Minkäänlainen vaatimus, pyyntö tai anelu biologian "ottamisesta huomioon" näyttää vaativan massiivista teoriakikkailua ja vakuuttelua ettei vain pääsisi tapahtumaan epistemologis-hierarkkista painotusta jossa biologia olisikin tärkeämpää kuin sosiaalinen (Irni 2010 edelleen). Irnikin tutkii tällä hetkellä hormonitutkimuksia sosiaalitieteellisellä sapluunalla käyttäen ilmeisesti hyväksi arkijärjelle aika käsittämätöntä Karen Baradin agentiaalisen realismin teoriaa. Kun teoriaa käsittää vain hyvin pieni klikkiporukka, ei sitä tarvitse integroida osaksi yleisempää sukupuolentutkimuksen teoriakenttää. Valitettavasti samalla radikaalibiologit kuten Fausto-Sterling saavat levittää omaa Gouldilaisuuttaan sukupuolialan piirissä vapaalla otteella.

Kun biologian "huomioon ottaminen" tehdään näin vaikeaksi, miten voidaan odottaa että mitään edistymistä tapahtuisi. Ainoa suomalainen feministitutkija jonka tiedän soveltaneen evoluutiobiologisia teorioita, on nykyisin Väestöliitossa. Minulle on siis edelleen hämärää, missä se "maagista wilsonilaista konsilienssia hiljalleen lähestyvä edistys" tapahtuu? Kivivuoren evoluutiotutkijoita kohdanneen tiedemaailman syrjintää käsitelleen artikkelinkaan mukaan tilanne ei näytä ihan toivon aamunsarastukselta:

http://tinyurl.com/7t4ypyf

- “Sanon tämän tiedostaen ettei mitään yhtä sosiologiaa ole olemassakaan”
- "Ei vielä. Darwinismi ja peliteoria lienevät keskeiset tekijät, jotka aikanaan tulevat naturalisoimaan (redusoimaan hyvässä mielessä) yhteiskuntatieteet konsilienssiin muiden tieteiden kanssa."

En pidättäisi hengitystäni. Itseäni kiinnostaa ihan yhtä paljon nähdä edes jotain kommunikaatiota näiden näkökulmien välillä (ja olen perehtynyt jossain määrin aiheeseen), mutta jotain tekemistä pitäisi silläkin aikaa keksiä, kun sukupuoli kiinnostaa ammattina jonkin verran.

- “koska luonnontiede nähdään autonomisena ja objektiivisena silkalla ideatasolla.”
- "Oletko vieläkin ihan vakavissasi sitä mieltä että kyseessä on näkökulmakysymys?"

En kai osannut kommunikoida selkeästi. "Nähdään" viittasi siihen kuinka asia nähdään gender- eli muka-sukupuolentutkimuksen piirissä. Sukupuoli on mm. sukupuolen sosiologiaa tutkineen Kirsti Lempiäisen mukaan alan tarkasteluissa lähinnä rooli, olemus tai tapa. Olemus on näistä jatkuvan kritiikin kohteena ja assosioituu jotenkin pakkomielteisesti (sosio)biologiaan. Sentään Lempiäinen on tuonut tämän esille omissa tutkimuksissaan melko selkeästi. Olemuksen eetoksen yli ei osata uida vaikka mitä tekisi.

Sukupuolentutkimuksen (edelleen, gendertutkimuksen...) alan lehdissä on tälläkin hetkellä käynnissä kovaa keskustelua biologisista teorioista ja erityisesti evoluutiopsykologiasta. Esimerkiksi sukupuolirooleja tarkastelevassa Sex Roles -lehdessä oli päälle parinkymmenen evoluutiopsykologiaa käsitelleen artikkelin tuplanumero viime vuonna. Lehti lasketaan "feminististen" lehtien joukkoon ja on hyvin empiirisesti painottuva, joten asioiden tilaa selittänee sekin, että jopa feministisen psykologian tutkimuksen sisällä on eristäytynyttä mm. jälkifreudilaisuudella kikkailevaa "postmodernia" suuntausta ja sitten empiiristä tutkimusta tekevää ja tulkitsevaa tutkimusta, jotka eivät oikein kommunikoi keskenään. Tämä ei Markon jutussakaan tullut esiin.

Minusta rehellinen muutos olisi myös uuden kotimaisen sukupuolentutkimus-käsitteen hylkääminen jos integraatiota "epäilyttävään" fallosentriseksi merkattuun positivistiselta tuoksahtavaan empiiriseen käyttäytymistutkimukseen ei haluta tehdä. Nykyinen gender- eli muka-sukupuolentutkimus on sukupuolen käsitteen kielellisen ambivalenssin loputonta vatkaamista ja tällä kermavaahdolla kuorrutettujen teoriapannukakkujen loputonta pohdintaa. Nimitetään tätä "me ei olla teidän kaa"-leikkiä sitten vaikka gendertutkimukseksi, oltaisiin näin edes rehellisiä oppirakennelman oikeita sitoumuksia kohtaan!

Sen sijaan aika useinkin esiintyvä vaatimus, että "kaiken" sukupuolentutkimuksen pitäisi ottaa biologia huomioon ja lähteä käyttäytymistieteellisistä tutkimustuloksista liikkeelle, on edelleen vähän epärealistinen. Yhdenkin teoriasapluunan operationalisointiin voi mennä vuosia ja sitten pitäisi vielä lukea päälle useita käyttäytymistieteellisiä ja evoluutiopsykologisia lehtiä? Näin monimutkainen tieteenpoliittinen kysymys ei ratkea pelkällä moottorisaharetoriikalla...

Neonomide

Satunnainen lukija:

"En tunne yhtään kirjoittajaa joka väittäisi “kaiken” olevan sosiaalisesti määräytynyttä. Tämä on se olkinukke. Oletan että Berger & Luckmannin Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen on tuttu kun niin usein konstruktivismiin viittaat. Siinähän kirjoittajat käytännössä konstruktivismin lanseeraavat ja toisin kuin väitetään, eivät missään kohdin väitä että “kaikki” (mitä se tarkoittaisikaan) olisi sosiaalisesti määräytynyttä."

Hyvin sanottu, tuo on juuri se yleinen olkinukke. Vivien Burrin oppikirjamaisen teoksen (Social Constructionism) mukaan melko vaikutusvaltaisen konstruktivisti Kenneth Gergenin kirjoituksia on joskus tulkittu äärikonstruktivistisiksi, mutta Burrin mielestä tämäkin on ylitulkintaa. "Ylimääräistä mustetta" niin sanotusti, on paljon läikytelty myös keskusteluissa siitä oliko Foucault'n mielestä homoseksuaalisuutta olemassa ennen käsitteen sosiaalis-diskursiivista artikulaatiota. Tuo minusta osuva muste-ilmaisukin muuten tulee Tammisalon & Niemelän paljon lainaamasta (lähinnä 80-lukua ja 80-90-luvun vaihdetta käsitelleestä) Patain & Koertgen naistutkimus-kritiikistä.

Minusta kaikille osapuolille tekisi hyvää, jos päästäisiin yli proskriptiokirjallisuuden tunnustuksellisuuden eetoksesta. Kaikenlaisia näkökulmia voi ja kannattaa lukea, vaikka se joskus vähän himmeää olisikin. "Pahat sedät" eivät olekaan yleensä niin pahoja setiä tieteen piirissä kuin aluksi voi vaikuttaa. Sama pätee useimpiin "täteihin".

Neonomide

Henry Laasanen:

"Kuten feministisen tutkimuksen itsensä määrittelyistä voidaan havaita, tärkeää ei ole se, miten asiat ovat, vaan se, miten asioiden pitäisi olla ja miten asioista pitää puhua."

On kiinnostavaa, kuinka jatko-opintokelpoiselle sosiologian maisterillekaan ei näytä olevan selvää, että feministisen tutkimusperinteen sitoutuneisuus johonkin teoriakehikkoon ei tarkoita sitä että pidettäisiin asioiden "tilaa" jotenkin epäolennaisena. Tietohan on näkökulmasidonnaista, mutta myös aina suhteessa siihen mihin sitä verrataan.

Henry:

"Evoluutiopsykologia ei mahdu feministiseen tutkimukseen, koska se rikkoo räikeästi yllä lueteltuja feministisen tutkimuksen periaatteita vastaan. Evoluutiopsykologia a) ei ole kriittinen heteroseksuaalisuutta kohtaa,"

Itse asiassa on, siinä mielessä että vaikkapa feministiset evoluutiobiologit ovat kritisoineet ja purkaneet siinä esiintyneitä liian miesnäkökulmaisia tulkintoja mm. kädellistutkimuksessa jo vuosikymmeniä (Hrdy, Haraway, Fedigan, Strum, Smuts ym.). Kyse on normaalista tieteenkritiikistä ja siinä operoivasta feminististen tutkijoiden "koulukunnasta" joka ei ole vain tyytynyt aiheen kepillä tökkimiseen diskurssianalyysein vaan mennyt myös itse asiaan.

"b) se saattaa uusintaa patriarkaalisia ja sukupuolten hierarkisia suhteita,"

Sen ei tarvitse tätä tehdä, kuten tasa-arvofeministisesti suuntautuneet evoluutiotutkijat ovat todenneet. On eri asia tutkia sukupuolinäkökulmasta tieteen käytäntöjä tai diskursseja kuin niistä tehtyjä poliittisia johtopäätöksiä. Tietenkin myös tieteen käytäntöjen ja populaarikulttuurin välistä liikettä on tutkittu. Näkökulmia on monia. Tuntuu että dumppaat niitä kaikkia samaan laariin.

"d) [evoluutiopsykologia] ei voimaannuta ihmisiä,
e) se tuota oikeudenmukaista tietoa, vaan pelkkää tietoa,
f) se ei edistä yhdenvertaisuutta.

Evoluutiopsykologia tutkii miten asiat ovat, mikä on feministisen tieteen näkökulmasta ankara synti, koska lopputuloksena on “pahaa tietoa”."

Miksihän sitten esimerkiksi evoluutiopsykologian avainnimet Geoffrey Miller ja Steven Pinker (2000) ovat tunnustautuneet feministeiksi ja keskeinen feministifilosofi Elizabeth Grosz on kirjoitellut ihaillen pääasiassa Darwinista lähes 10 vuoden ajan? Suomessakin naistutkimusta paljon tehnyt Anna Rotkirch on myös ilmiselvä darwinisti. Monoliittinen feminismilaiva näyttää hieman vuotavan.

Minua kyllä häiritsee tänäkin vuonna evoluutiopsykologian ilmaislehdessä epjournalissa fanitettu equity feminism -perspektiivi sukupuolierojen tutkimiseen. Equity feminism (tasa-arvofeminismi?) lähtee siitä että feminismissä on kyse siitä että miesten ja naisten tulisi olla mahdollisimman tasa-arvoisia lain edessä yhteiskunnallisesti, mutta tällainen feminismi ei ota kantaa (avoimiin) kysymyksiin psykologian tai biologian piirissä tutkituista sukupuolieroista. Sen sijaan "pahaa feminismiä" edustaa gender-feminismi (gender feminism), jossa vaikkapa Pinkerin mukaan biseksuaalisista tytöistä ja pojista sosiaalistetaan punaisilla mekoilla ja sinisillä housuilla kilttejä heteropatriarkaatin määrittelemän sukupuolisopimuksen kätyreitä. Haistan olkinukkejen käryä... ^_^

Kuulostan ehkä rikkoutuneelta levyltä, mutta todettakoon että feministisiä näkökulmiakin on monia eikä niiden esitetty sitoutuminen johonkin mystiseen "todellisuuden kieltämiseen" pidä oikein paikkaansa. Esimerkiksi Venla Oikkosen evoluutiodiskursseja käsittelevä väitöskirja (2010) kokoaa hyvin yhteen erilaisia sukupuolentutkimuksen, feminismin ja evoluutiotutkimuksen yhdistäviä tutkimuslinjoja. Osa näistä lähestymistavoista "hyväksyy premissejä", osa on kriittinen niille mutta tutkii niitä tieteellisten käytäntöjen näkökulmasta, osa tutkii näiden käytäntöjen tai niihin vetoavia diskursseja.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009