Viime itsenäisyyspäivän aikana kävin väittelyä siitä, sopiiko itsenäisyyspäivänä puhua niin paljon sodista ja niin vähän kulttuurista ja siviiliyhteiskunnan saavutuksista. Minusta sopii. Argumenttini oli ja on, että itsenäisyyspäivän juhlan aiheena on kansakunnan valtiollinen olemassaolo, ja se on ollut uhattuna oikeastaan vain niissä sodissa, joita 6. joulukuuta on tapana muistella. Siviiliyhteiskunnan saavutuksille on omat juhlapäivänsä.

Vasta-argumentiksi sain muistutuksen, että sotia muistellaan monena muunakin päivänä, mikä on tietysti ihan totta. Ylipäätään erilaisia teemapäiviä ja -vuosia on aivan liikaa. Kai muistitte viettää kansainvälistä orgasmin päivää?

Liputus- ja juhlapäiviä on karsittava. Osa pyhäpäivistä pitää myös saada palautettua työpäiviksi, koska huoltosuhteemme ei kestä nykymittaista löysäilyä.

Vietettäköön siis jatkossa 6.  joulukuuta täysin estottoman militaarista Suomen valtiollisen olemassaolon päivää: yhdistetään itsenäisyysjulistuksen muistamiseen kansallisen veteraanipäivän (nyt 27.4.), kaatuneiden muistopäivän (nyt toukokuun kolmas sunnuntai) sekä puolustusvoimain lippujuhlan päivän (nyt Mannerheimin syntymäpäivä 4.6.) sisältö. Jos joku haluaa muistella Porvoon valtiopäiviä tai Suomen sotaa, sekin sopii joulukuun kuudenteen, kansallisvaltiollisen eksistenssin päivään.

Tällä viikolla, perjantaina 5.2., on Runebergin päivä. Ehdotan, että jatkossa 5.2. vietettäisiin suomalaisen siviiliyhteiskunnan saavutusten päivää, joka nostaa Fredrikan torttujen symboliarvon aivaan uuteen suuruusluokkaan: tuohon juhlaanhan voi sisällyttää Kalevalan päivän eli suomalaisen kulttuurin päivän (28.2.), Minna Canthin ja tasa-arvon päivän (19.3.), Mikael Agricolan eli suomen kielen päivän (9.4., myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä), Eino Leinon eli runon ja suven päivän (6.7.), Aleksis Kiven päivän eli suomalaisen kirjallisuuden päivän (10.10.) sekä Sibeliuksen syntymäpäivän (8.12.).

Snellman (12.5.) oli hegeliläisyyttään niin valtiokeskeinen yhteiskuntafilosofi, etten tiedä, kumpana päivänä häntä oikein pitäisi juhlia, valtion vai yhteiskunnan päivänä.

Äitienpäivän (toukokuun toinen sunnuntai) ja isänpäivän (marraskuun toinen sunnuntai) viettäminen erikseen kuulostaa vanhanaikaiselta. (Joku voisi sanoa jopa "heteronormatiiviselta"). Vietettäköön toukokuun toisena sunnuntaina vanhemmuuden päivää. Sitä sitten voivat viettää kaikki, oli perhe miten epäsovinnainen tahansa, kaksi äitiä eikä yhtään isää, kaksi isää eikä yhtään äitiä, isä ja äitipuoli, äiti ja isäpuoli, miten vain.

Tällä viikolla on toinenkin liputuspäivä, vaikka siniristilippuja silloin ei nähdäkään. Lauantaina 6.2. on saamelaisten kansallispäivä. Ahvenanmaalla liputetaan 30. maaliskuuta demilitarisoinnin ja neutralisoinnin takia, huhtikuun viimeisenä päivänä lipun itsensä kunniaksi ja 9. kesäkuuta itsehallinnon takia.

Kihdin tällä puolen ja Tunturi-Lapin eteläpuolella näitä päiviä ei kukaan huomaa. Koska erilaiset vähemmistöt haluavat ja tarvitsevat näkyvyyttä, koottakoon saamelaisten ja ahvenanmaalaisten päivät yhteen ruotsalaisuuden päivään (6. marraskuuta). Silloin olkoon suvaitsevaisuuden ja vähemmistöjen päivä. Eikö Gay Pride -kulkueiden sateenkaaren värejäkin tarvittaisi eniten juuri marraskuun harmaudessa?

Emme tietenkään saa käpertyä kansallisuuteemme. Viettäkäämme siis 24.10. YK:n päivänä kansainvälisyyden päivää. Eurooppa-päivän (9.5.) juhliminen ei ole oikein vakiintunut Suomessa, joten eurooppalaisuutta voi hyvin juhlia osana kansainvälisyyden päivää.

Kävin toissa jouluna Betlehemissä. Viime jouluna olin Helsingissä. En löytänyt Aleksanterinkadulta juuri mitään kristilliseen jouluun viittaavaa kuten en Betlehemistä juuri mitään kaupalliseen jouluun viittaavaa. Voitaneen sanoa, että joulu on Suomessa dekristillistetty. Siksi kaikki suomalaiset, niin ateistit, kristityt, muslimi, juutalaiset kuin muutkin, voivat viettää 24.12. kapitalismin ja joulupukin päivää. Kapitalismin päivää edeltävät traditiot erilaisine omituisine oululaiskuvaelmineen voidaan siis myös katsoa uskonnollisesti neutraaleiksi, joten niistä ei tarvitse ateisti- tai muslimilapsenkaan kieltäytyä.

Sekulaarissa yhteiskunnassa kirkko pitäisi erottaa valtiosta. Juutalaiskristillisellä perinteellä on kuitenkin ollut sen verran suuri merkitys kulttuurissamme, että ehkä pitkäperjantain voi pitää kansallisena vapaapäivänä juutalais-kristillisen perinteen päivänä. Viettäkööt kristityt sen pääsiäisenä jos haluavat.

Suomalaiset juovat liikaa alkoholia ja liian humalahakuisesti. Nykyisellään kulttuurissamme on kolme juhlapäivää, jolloin ei juoda oikeastaan minkään muun kuin juomisen takia. Terveyspoliittisesti siinä on (ainakin) kaksi liikaa. Parisuhteet eivät myöskään kestä vuosittain useita syrjähyppyjä. Keskitettäköön siis uudenvuoden, vapun ja juhannuksen (ja miksei myös pikkujoulujen) vietto yhteen, alkoholin ja seksuaalisuuden päivän iltaan (31.12. klo 18 jälkeen, päivällä voi järjestää päihde- ja seksuaalipoliittisia seminaareja), jonka jälkeen voi luontevasti aloittaa tipattoman tammikuun. Almanakkaan olisi siis merkitty 1.1. kohdalle krapulapäivä. Samalla periaatteellahan riehakkaat karnevaalit vietetään ennen tylsää paastonaikaa. Toisin sanoen alkoholin ja seksuaalisuuden päivän voi aloittaa laskiaspullalla ja nykyisen, helmikuuhun sijoittuvaan laskiaisen voi unohtaa.

Vappuna voikin sitten kaikessa rauhassa laskea veneen vesille vesiselvänä. Juhannuksena voi taas viettää laatuaikaa vakikumppaninsa kanssa, joka siihen mennessä on ehkä antanut anteeksi alkoholin ja seksuaalisuuden päivän tapahtumat.

Kommentit (1)

Jussi

Juhlapäivien yhdistämisessä ei varsinaisesti ole mitään vikaa, ajatus jopa kuulostaa hyvältä.
Näkisin kuitenkin mainitsemasi tausta-ajatuksen huoltosuhteen kestämättömyydestä ongelmallisena. Työssäkäyvät ihmiset tarvitsevat vapaapäiviä jaksaakseen, myös sellaisia jotka ovat kaikille yhteisiä. Ja kaikenlaiset juhlat, alkoholilla tai ilman ovat lieveilmiöistään huolimatta positiivisia kokonaisvaikutuksiltaan.

Muistettava on, että media tekee juttunsa uutisarvon perusteella, eli uutisoinnin arvoista on se, että ilon juhla muuttui suruksi, ei se että ilon juhla oli iloinen.

Huoltosuhteen kestämättömyys on kyllä ongelma, mutta vapaapäivistä tinkimisellä taitaa olla melko pieni merkitys siinä asiassa, enemmänkin tulisi keskittyä siihen porukkaan, jotka viettävät vapaapäiviä joka päivä.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2010
2009