Olen harrastanut melontaa vielä nyt marraskuun puolella - yksin ja myös pimeässä. Ilmatäytteinen AdvancedFrame-kajakkini kun on sen verran tukeva, että sillä uskaltaa kulkea melkein oloissa kuin oloissa. Mutta vakauden hintana on yksirunkoisella aluksella hitaus.

On kuitenkin keinoja yhdistää vakaus ja pieni vastus. Vastaus on katamaraanirunko.

Melonnan kannalta katamaraanirakenteessa on tietysti se huono puoli, että jos melojan takapuoli nostetaan kunnolla vedenpinnan tason yläpuolelle, painopiste nousee hieman turhan korkealle. Joissakin näkemissäni katamaraanikajakeissa tosin jalat saaponttooneihin vedenpinnan alapuolelle, mikä laskee painopistettä hieman.

Mutta kun katamaraaneja on käytetty eteläisellä Tyynellämerellä jo vuosituhansia, miten niiden kehittäminen lännessä onkin kestänyt näin kauan? Kaksirunkoiset autolautat ja purjeveneet ovat yleistyneet vasta parin viime vuosikymmenen aikana eikä katamaraanikajakkeja ainakaan Suomenlahdella ja Saaristomerellä ole näkynyt.

Toisaalta, jos kajakkien kehitys seuraa purjeveneitä, ehkäpänäemme lähivuosina koko joukon erilaisia vallankumouksellisen nopeita ja vakaita merikajakkeja.

Jos kehittyy teknologia joskus yllättävän hitaasti, niin kehittyy toisinaan tiedekin. Työpöydälleni ilmestyi Teoksen kustantama kokoomateos Freudin jalanjäljillä. Kustantajan mukaan "kirja osoittaa, että psykoanalyysi on kaikkea muuta kuin vanhentunutta teoretisointia. Se on elinvoimainen ajattelun ja terapian perinne, joka kykenee uusiutumaan aikojen myötä. Sen sijaan psykoanalyysin vastustus tuntuu perustuvan aikansa eläneisiin käsityksiin."

Luulin jo hetken, että "psykoanalyysin vastustus" - jolla kustantaja kaiketi tarkoittaa psykoanalyysin arviointia samoilla tieteellisillä mittapuilla kuin muitakin teorioita - olisi aikansa elänyttä siksi, ettei kukaan enää jaksa psykoanalyysiä puolustaa.

Tieteenfilosofi Ari Takalon kirjoituksessa Psykoanalyysikritiikki meillä ja muualla - paljon melua, vähän asiaa toistuu psykoanalyysin kritiikinkritiikille tyypillinen todistustaakan kääntäminen. Kun kritisoit Freudia, se ei kuulemma päde nykypsykoanalyysiin. Kun kritisoit nykypsykoanalyysin jotakin suuntausta, se ei kuulemma päde Freudiin tai mihinkään muista suuntauksista.

Eipä tietenkään. Mutta psykoanalyysin kannattajat voisivat esittää edes yhden psykoanalyyttiseksi tulkitsemansa teorian, joka kestäisi empiirisen testaamisen. Jos tällainen teoria löytyy, voimme sitten tarkistaa, oliko se alkuperäinen freudilainen teoria vai jokin uuspsykoanalyysin muunnoksista. Mutta samaan tapaan kuin yhden suuntauksen kritiikki ei päde muihin suuntauksiin, ei yhden empiirisestä testistä selvinneen psykoanalyyttisen väitteen perusteella voi sanoa mitään mistään muusta psykoanalyyttisen perinteen sisälle luettavasta teoriasta.

Freud toki oli oikeassa joissakin asioissa. CP-vammaa pidettiin Freudin aikana seurauksena synnytyksenaikaisesta hapenpuutteesta. Freud päätteli, että koska monilla CP-vammaisilla on muitakin ongelmia, CP-vammakin todennäköisesti syntyy jo kohdussa. 1980-luvulla laajassa tutkimuksessa kävi ilmi, että todellakin vain pieni osa CP-vammoista liittyy synnytyksen ongelmiin.

Kokaiinin ja psykoanalyysin suhteen meni sitten metsään. Hyvä, että oli oikeassa edes jossain.

Kommentit (6)

MrrKAT

Minusta Freud onnistui eniten ns. alitajunnan löytämisessä (ja/tai tunnetuksi tekemisessä).
"..osa ihmisen psyykkisistä prosesseista tapahtuu automaattisesti ja tiedostamatta." -wikipedia

Marko Hamilo

Niin sanottu alitajunta voi tarkoittaa eri asioita. Aivojen tietojenkäsittelystä on valtavirtatieteenkin mukaan erittäin suuri osa muuta kuin tietoista, mutta mikä tässä on Freudin ansiota?

Kriittisen Freud-tutkimuksen tulokset voi tiivistää niin, että missä Freud oli oikeassa, hän ei ollut omaperäinen ja missä hän oli omaperäinen, hän oli väärässä.

Alitajunta, tiedostamaton, ihmisen pimeämpi puoli tms. oli itse asiassa hyvin muodikas teema saksalaisessa romantiikassa vuosikymmenien ajan ennen Freudia.

Freudin "dynaamisesta tiedostamattomasta" ei taasen ole mitään näyttöä normaalissa tieteellisessä, kokeellisessa psykologiassa.

Teuvo

Kirjoitettiin katamaraanirungoista, ponttooneista, tuhansistavuosista ja ängettiin samaan esseeseen vielä toisiakin aiheita. Kovin tuntuu hätäiselle ja sitä myöten kovin kevyille nämä esseet... Pitäisiköhän leipänsäeteen ... ainakin luulen, että leiväneteen ... hiukan harkitummin ja tuntevammin, pyydän, jos asiasta ajattelee kirjoitella.

Ystävällisesti
Teuvo
Turku

Juhani Sademaa

"Kaksirunkoiset autolautat ja purjeveneet ovat yleistyneet vasta parin viime vuosikymmenen aikana eikä katamaraanikajakkeja ainakaan Suomenlahdella ja Saaristomerellä ole näkynyt."

Katamaraanipurjeveneen ja merikajakin perusfilosofiat ovat kovin erilaisia. Ajattelutapojen perustana on näiden vesikulkuneuvojen koko. Kajakki on niin pieni, että siihen "pukeudutaan", se on ikäänkuin melojan kehon jatke. Tästä syystä kajakkia hallitaan (hieman kuten kaksipyöräistä polkupyörää) vartalolla ja melalla. Purjevene, pienetkin, on merkittävästi suurempi. Tosin pieniä purjeveneitäkin pidetään kehojen painoja siirtäen pystyssä. Mutta ratkaisevaa on aaltojen ja aluksen kokojen suhteet. Jos katamaraanin leveys on merkittävästi suurempi kuin yksittäisen aallon koko, siis huomioiden korkeus ja "paksuus" etenemissuunnassa, niin katamaraani idea menoa vakavoittavana toimii hyvin. Sen sijaan, kuten olisi tilanne kajakissa, yksittäinen aalto pystyy katamaraanin (tai trimaraanin) toista runkoa nostamalla toisen suhteen saamaan aluksen epävakaaseen tilaan. Minä pitäisin purjeveneessäkin katamaraanin minimileveytenä Suomenlahdella n. viittä metriä. Ja tämäkin pätee vain kohtuullisessa kelissä, navakalla tuulella, mutta ei myrskyssä.

Kajakissa (yksikössä) monirunkoisuuden ulottuvuudet olisivat niin pieniä, että sellaisella tuulella, jossa selviän ihan merimelojan perustaidoilla, monirunkoisuus toisi ehkä enemmän epävakautta kuin auttaisi. Kajakkissa toimii pienuuden ideologia, kajakissa meloja on iso.

En ole ollut marraskuussa vielä melomassa, mutta vielä ehtii.. ja on joulukuukin tätä vuotta. Melon normaalilla merikajakilla ja minulla on kuivapuku.

Tapio Manner

Kaksirunkoisuus on monissa paikoissa paikallaan, mutta kajakki ei kyllä ole yksi niistä. Hyvin hoikkana sen runkonopeus on kohtuullinen. Kuormattavuus on riittävä retkeilyyn.

Kapea kaksirunkoinen pikkualus on jatkuvassa vaarassa kaatua aallokossa, jota oikein käsitelty yksirunkoinen ei tosiasiassa ole. Tuolle tosiasialle, että kajakki vaatii tietyn osaamisen ollakseen turvallinen ei nyt vaan voi mitään.

Toisaalla kanoottipuolella kaksirunkoisuus (tai oikeastaan 1.5 runkoisuus) on osoittautunut hyvin toimivaksi. Ns. proa-kanootti (kylkiäispuu-kanootti) on erittäin käyttökelpoinen ja turvalliseksi osoittautunut kanadalaisen korvaajana merialueelle. Sitä voi meloa ja purjehtia, siitä voi kalastaa heittelemällä ja laskea verkkoja ilman kaatumisvaaraa ja käsittely on helppoa vedessä ja rannalla.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2010
2009