Kävin viikonloppuna katsomassa elokuvan Katastrofin aineksia. Se kertoo espoolaisesta keskiluokkaisesta Websterin perheestä, joka yrittää taistella ilmastonmuutosta vastaan vähentämällä öljyn ja öljypohjaisten tuotteiden käyttöä - yrittäen samalla ylläpitää keskiluokkaisen elämäntapansa.

Jotenkin Katastrofin aineksista tuli mieleen Morgan Spurlockin dokumentti Super Size Me, jota pilkkasin edellisessä työpaikassani (Super Dumb Me). John Websterin dokkari on paljon sympaattisempi, mutta jotenkin siinä on samanlainen perusongelma: jos haluaa tehdä dokumenttielokuvan henkilökohtaisesta kokeestaan, voisi nähdä edes sen verran vaivaa, että koeasetelma olisi osapuilleen järkevä.

Super Size Me halusi todistaa, että erään kansainvälisen pikaruokaketjun tuotteet ovat hengenvaarallisia. Kun Spurlock ylensöi firman tuotteita ja lopetti liikunnan, hänen veri- ja maksa-arvonsa menivät yli kaikkien viitearvojen. Ergo: firman tuotteet ovat vaaraksi terveydelle.

Webster haluaa ymmärtääkseni vilpittömästi osoittaa, että ilmaston kannalta kestävä elämäntapa on mahdollinen. Ainakaan häntä ei voi syyttää valheellisuudesta, koska elokuva antaa melkein päinvastaisen käsityksen.

Perhe puolitti vuoden kokeilussa CO2-päästönsä. Oliko se vaikeaa?

Siltä vaikutti. Ainakin perheen lapsille, jotka näyttivät rakastavan muovia ja muovituotteita.

Jos Websterin dokumentti jotenkin pysäytti, niin hämmästelemään tavallisen keskiluokkaisen espoolaisperheen tiedon tasoa. Perheen äiti ei tuntunut ymmärtävän koko ilmastonmuutoksen merkitystä lainkaan, kun taas äskettäin ilmastoherätyksen saanut John ei tuntunut tietävän hiilipäästöjä vähentävistä keinoista mitään.

Dokumentin lopussa Johnillekin selviää, mikä valistunutta katsojaa ihmetytti heti alussa: miksi tuo kauhea vouhotus muovista? Kuten Hesarin mielipidesivuillakin kerrottiin jokunen viikko sitten, esimerkiksi muovikassin valmistukseen kuluu saman verran öljyä kuin auton ajamisesta autotallista kadulle.

Perhe yritti ensin selviytyä ilman autoa, kunnes John keksi biopolttoaineet, eikä venettäkään sitten tarvinnut soutaa mökille. Ymmärtääkseni John sitten laski päästöt nollaksi, vaikka biopolttoaineiden todellisia päästöjä voi vain arvailla.

Olemme täällä toimituksessa usein ottaneet kollegani Tiina Hutun kanssa yhteen juuri tämän dokumentin peruskysymyksestä: suostuvatko ihmiset niihin uhrauksiin, mitä hiilidioksidipäästöjen radikaali vähentäminen edellyttäisi?

Tiina on pessimisti. Hänen mielestään hyvinvointiin tottuneiden maiden enemmistö ei herää ennen kuin ilmasto oireilee jo todella tuntuvalla tavalla.

Itse olen suhteellisen optimistinen, koska uskon markkinoihin.

Websterin perhe puolitti päästönsä yhteiskunnassa, jossa kukaan muu ei tehnyt mitään. Yksi perhe ei ilmaston tilaa muuta. Tulisiko meidän vain uskoa siihen, että valistuksen ansiosta yhä useampi perhe vähitellen alkaisi elää ilmastoystävällisemmin?

Tuskinpa vain. Jostain syystä tähän yksilölähtäisyyteen kuitenkin uskotaan vielä yllättävän paljon ympäristöliikkeessä.Entäpä jos hoitaisimme terveyspalvelut samalla tavoin: terveyspalvelut olisivat nykyiseen tapaan lähes ilmaisia, mutta sen sijaan että ne rahoitettaisiin veroilla, kukin kansalainen voisi maksaa vapaaehtoisen terveyskeskusmaksun. Riittäisivätköhän vuoden vapaaehtoiset maksut kustannusten kattamiseen helmikuulle asti?

Tämä niin sanottu vapaamatkustajan ongelma ratkeaa, kun päästökauppa laajenee tai hiilidioksidivero otetaan käyttöön. Ilmastoystävällinen elämäntapa syntyy sen jälkeen itsestään: ihmiset vain ajattelevat lompakollaan ja näkymätön käsi hoitaa loput.

Miksi luopuminen ei sitten tuntuisi niin pahalta? Monestakin syystä.

Kun kaikkien on sopeuduttava, ilmastoystävällinen elämäntapa ei ole stigma. Websterin perhe oli sosiaalinen kummajainen vain siksi, ettei muiden tarvinnut luopua mistään.

Kun kaikkien on sopeuduttava, syntyy myös uusia palveluita. Webstereillä oli koko ajan ongelmia liikkumisen kanssa - ei ihme, he elivät Espoossa. Se on rakennettu yksityisautoilun varaan.

He matkustivat junalla Pohjois-Italiaan, mikä kesti pari päivää. Entäpä jos Helsingistä pääsisi nopeilla junilla Pohjois-Italiaan, ensin tietysti tunnelia pitkin Tallinnaan? Se voisi hyvin kilpailla lentämisen kanssa.

Viime joulukuussa lähdin viideltä iltapäivällä bussiin, jolla pääsin Pirkkalan lentokontälle halpalentoterminaaliin (joka muistutti Perähikiän bussiasemaa). Iltalento oli Bergamossa yhdentoista aikoihin. Ehdin irkkupubiin nopealle pizzalle ja oluelle, sitten hotelliin nukkumaan. Pääsin Bergamon kadulle aloittamaan varsinaisen matkailun aamiaisen jälkeen joskus yhdeksältä, Suomen aikaan kymmeneltä. Siis 19 tuntia. Siinä ajassa supernopealla (vaikka vain 200 km/h keskinopeus), mukavalla junalla kulkisi siis lähes 4000 kilometriä.

Mutta ennen kaikkea markkinatalous mahdollistaa yksilölliset valinnat. Totta kai jokaisella ihmisellä on omat välttämättömyytensä, josta ei missään nimessä haluaisi luopua. Ilmastonmuutospropaganda, joka vaatii meitä kaikkia luopumaan lentämisestä, autosta, liharuoasta ja ties mistä, saa aikaan vain vastareaktion.

Mutta yhtä lailla jokainen voi luopua jostakin. Jos haluaa ehdottomasti lentää, voi luopua autosta tai toisinpäin. Jos ei voi luopua kummastakaan, voi jättää lihan juhlaruoaksi.

Vaikka hiilipäästöt eivät voi kasvaa, kansantuote voi. Palvelut voivat korvata materiaa. Jos luopua pikaruokalan hampurilaisesta ja tyytyä huippukokin kasvisherkkuihin, onko se nyt välttämättä niin kauheaa?

PS. Energiansäästöviikko jatkuu. Energiansäästövinkeissä ehdotettiin valmiustilassa olevan laitteen sammuttamista. Siinäkin kannattaa erottaa isot asiat lillukanvarsista. Joskus on jopa huolestuttu kännyköiden seinässä olevista latureista. Siinä ei ole mitään järkeä.

Kommentit (6)

Tiina Huttu

Enää tarvitaan siis oikeudenmukainen tapa laskea hiilidioksidivero (kaikelle mitä kulutamme ja teemme) ja poliittinen tahto ottaa se käyttöön. Mitä veikkaat Marko, kuinka kauan tähän menee? :)

Marko Hamilo

Poliittinen tahto muuttuu demokratioissa hyvin nopeasti kun kansalaisten käsitykset muuttuvat.

Siinä taas näyttäisi toimivan jonkinlainen "leimahduspiste"-efekti - uusi aate etenee ensin hitaasti, kun vain edelläkävijät omaksuvat sen. Hidasta kehitys on myös lopussa, kun viimeiset änkyrät jarruttavat vielä vastaan. Mutta suurin osa ihmisistä on konformisteja, jotka haistelevat enemmistön mielialoja. Kun leimahduspiste tai kriittinen massa on saavutettu, ketjureaktio voi olla varsin nopea.

Ilmastonmuutoksen suhteen tällainen leimahduspiste taidettiin saavuttaa 2006-2007. Nyt olisin ennemminkin huolissani siitä, että ettemme vain tee tyhmiä, kustannustehottomia äkkipäätöksiä ilmastonmuutoksenvastustuskiimassamme. Biopolttoaineiden suhteen niitä jo ehdittiin tehdä, mutta onneksi järjenkäyttö on palaamassa muotiin.

Boris Winterhalter

Marko, olet aivan oikeassa kun olet huolissasi, ettei ilmastonmuutosvastustuskiimassa vain tehtäisi tyhmiä äkkipäätöksiä.

NASAn uusimmassa ennusteessa varoitetaan jo tulevista kylmistä vuosikymmenistä (20-30 vuotta). Tämä johtuu PDO-indeksin (Pacific Decadal Oscillation) muuttumisesta negatiiviseksi, muistuttaen globaalia kylmää aikaa 1940-luvun loppupuolelta tuonne 1970-luvun alkuun.

Jopa IPCC on todennut, että maapallon lämpötila ei ole enää noussut tällä vuosituhannella.

Monet aurinkotutkijat ovat vastaavasti ennustamassa ilmaston muuttumista pientä jääkautta muistuttavaksi. Tämä taasen johtuisi auringon aktiivisuuden hiipumisesta (auringon pilkut ovat olleet jo pitkään kadoksissa).

EU:n jäsenvaltiot toinen toisensa perässä (paitsi Suomi hyvänä partiopoikana) ovat panemassa jarruja ilmaston torjuntatavoitteissaan. Tämä tietysti perustellaan tämähetkisen talouskriisillä. Intiahan on jo selkeästi sanoutunut irti "ilmastotalkoista". Venäjällä ei koko ilmastopelotteluun uskota, jne.

Todellisuudessa ihmisen kuvitelma ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on lähinnä suuruuden hulluutta. Ei se ilmasto hiilidioksidpäästöjen rajoittamisella muutu miksikään, paitsi tietysti taajamien hengitysilman puhdistuminen mikäli vero- ym. toimenpiteillä saadaan vähennettyä fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Olen pyrkinyt blogeissani (osoitteet kotisivullani) perustelemaan näitä näkemyksiäni.

Marko Hamilo

Kolme neljästä suomalaisesta on valmis muuttamaan käyttäytymistään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hyvä.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Asiantuntijat+vastaavat+lukijoiden+kys...

Mutta EU on edellään huolissaan jostakin ihan muusta. Aamun Hesarin mukaan unioni pitää yhä kiinni 20-20-20-politiikastaan, eli sotkee ilmastopolitiikkaan (20 prosentin päästövähennykset) aivan muita tavoitteita (20 prosenttia uusiutuvia lisää). Lisäksi kymmenellä prosentilla pitäisi lisätä biopolttoaineita ja niin edelleen.

Kalliiksihan se tällä tavalla tulee. Winterhalter ja muut ilmastoskeptikot voisivat ottaa ykkösasiakseen vastustaa juuri kaikkein kustannustehottomimpia keinoja ilmastopolitiikassa, koska siihen se saavat kyllä tukea meiltä muiltakin.

Juha Vuorio

"Jostain syystä tähän yksilölähtöisyyteen kuitenkin uskotaan vielä yllättävän paljon ympäristöliikkeessä"

Hyvä huomio. Tämä on asia jota itsekkin ihmettelen vihreiden ja muiden samanhenkisten ajattelussa. Tuo vapaaehtoismaksu terveyskeskuksessa on myös hyvä vertaus.

Itse ajattelen usein Jared Diamondin kuvausta Pääsiäissaarten tuhoamisesta esimerkkinä siitä, että yksilön (tai pienen ryhmän) ei kannata luopua eduistaan (esim. ruuastaan), vain jotta toinen käyttää sen uusiutumattomasti (esim. eroosio) hyväksi. Tällöin kuolee vain itse ensin.

Tuo Diamond "Tykit, taudit ja teräs" -kirjassaan tuntui uskovan etteivät pääsiäissaarelaiset tajunneet mihin olivat maanpäällistä paratiisiaan viemässä. Itse uskon että ainakin osa heistä ymmärsi sen hyvin, mutta että yksilö ei vain asialle mitään voinut.

Jos jokin meidät pelastaa, niin se on juuri se, että kun suuri massa jotain alkaa ymmärtämään, niin poliittinen järjestelmämme pystyy reagoimaan siinä vaiheessa (mutta ei yhtään aikaisemmin). Mielestäni tämä aika ei ole vielä koittanut. No, Suomen tekemiset eivät maailmaa pelasta, mutta kuitenkin.

Toinen asia, jota olen ihmetelly vihreiden ja samanhenkisten ajattelussa on että he eivät kaikkina näinä vuosikymmeninä ole mitenkään kampanjoineet maapallon väestön vähentämiseksi (en ole ainakaan huomannut, tulkitsisin jopa että päinvastoin).

Olen samaa mieltä seuraavastakin:
"Winterhalter ja muut ilmastoskeptikot voisivat ottaa ykkösasiakseen vastustaa juuri kaikkein kustannustehottomimpia keinoja ilmastopolitiikassa, koska siihen se saavat kyllä tukea meiltä muiltakin."

Tatu Ollila

Hallituksenpa pitäisikin tukea ihmisiä, jotka tekevät vihreitä valintoja, sen sijaan, että se tuntuu rankaisevan siitä!

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009