Olin eilen ja toissapäivänä Ilmatieteen laitoksella toimittajille suunnatulla ilmastonmuutoskurssilla. Kurssi oli lähinnä vanhan kertausta, mutta toki jotakin on vuosien varrella jäänyt lukematta ja muutama uusikin tiedonsirpale tarttui mukaan.

Kurssin hauskimmasta anekdootista vastasi ympäristöministeriön kansainvälisten asiain johtaja Jukka Uosukainen. Kuulemma on olemassa eräs kansainvälinen sopimus, joka on viivyttänyt ilmastonmuutosta kymmenellä vuodella - merkittävästi enemmän kuin Kioton sopimus.

Harva taitaa tietää, että Montrealin otsonisopimuksella on ollut tällainen myönteinen sivuvaikutus. Montrealin pöytäkirjaahan sinänsä on pidetty todisteena siitä, että kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa on mahdollista saada nopeastikin asioita aikaan, jos vain poliittista tahtoa riittää. Otsoniaukko onkin parantumassa tulevien vuosikymmenien aikana. Mutta koska otsonia yläilmakehässä tuhoavilla yhdisteillä on myös kasvihuonekaasuvaikutus - paljon suurempi kuin hiilidioksidin, jonka takia näiden kaasujen pienetkin määrät ovat merkittäviä - sopimuksella on sitten tällainen mukava sivuvaikutus.

PS. Palasin Ilmatieteen laitoksesta keskustaan raitiovaunulla. Olen aiemmin motkottanut Helsingin takapajuisuudesta, kun täällä ei niin vain joka kahvilassa pääse langattomasti nettiin. Nyt satuin ensimmäisen kerran sporaan, jossa on wlan-verkko, joten olihan sitä pakko kokeilla. Mukana oli miniläppäri, joka tuollaisessa vähän ahtaassa ja nytkähtelevässä ympäristössä on huomattavasti täysikokoista kannettavaa mukavampi. Ei motkottamista. Verkko yhdistyi heti, ehdin jopa hoidella siinä asioita, tarpeelliset protokollat toimivat (esim. smtp ja pop) ja jäi aikaa sitten pakolliseen testiinkin. Alas 854 kb/s, ylös 427. Ping 105ms. Mokkulan suuruusluokkaa siis, mutta kun omassa miniläppärissäni wlan on ainoa vaihtoehto, ihan kätevää näinkin. Kiitos HKL. Vielä kun saman saisi tänne Munkkivuoreen tuleville bussilinjoille 14 ja 18.

PS2. Perustuslaki on Yhdysvalloissa kansalaisuskonto, Suomessa perusoikeuksilla voi pyyhkiä takapuolensa. Aamun Hesarin mukaan tupakointi kielletään lehdissä ja televisiossa. Vielä pari vuotta sitten olisin nauranut koko ajatukselle - miten joku viitsii nähdä vaivaa esittääkseen jotain tuollaista, minkä eduskunnan perustuslakivaliokunta toteaa välittömästi perustuslaissa taatun sananvapauden loukkaukseksi. Mutta Suomessa kaikki tuntuu olevan mahdollista. Ellei työaika estäisi, olisin osoittamassa mieltäni urkintalakia vastaan. Menkää te, joilla ei ole muita menoja.

Tapasin eilen sattumalta myös erään Nokialla työskentelevä tuttuni, joka ei hänkään pystynyt ymmärtämään, miksi tällainen laki kiinnostaisi hänen työnantajaansa. Yrityssalaisuudet eivät voi olla todellinen motiivi. Emme keksineet kyllä mitään uskottavaa salaliittoteoriaakaan, jos taustalla olisi sittenkin joku hidden agenda.

Kommentit (3)

Lektu

Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk), ja kymmenet muut (varsinkin kokoomuksessa) vaatii aika ajoin ylärajatonta työmatkavähennystä.

"Nyt liikennepolttonesteiden hinnan noustessa paljon, on välttämätöntä poistaa yläraja. Se ei olisi valtiolle kovin suuri kustannus eikä lovi yleiseen verokevennysvataan. Kunnille vähennys tulisi kompensoida.
Työmatkavähennyksen ylärajan poisto mahdollistaisi työllistymisen toiselle paikkakunnalle."

Kukaan ei ehdota sen tukemista, että joku muuttaisi työpaikkansa viereen.

Varmaankin suurempi tekijä kuin freonit.

Tapio Simonen

On ymmärrettävää, että Ilmatieteen laitoksella kerrataan vanhaa (viime vuosisadan lämpenemistä ja hiilidioksidipitoisuuden samanaikaista nousua), koska se sopii heidän (ja mestarinsa IPCC:n) "jatkuvasti kiihtyvään ilmaston lämpenemiseen." Olisi kuitenkin "herättävä tälle vuosisadalle", sillä viimeisten lähes kymmenen vuoden aikana globaali keskimääräinen lämpötila ei ole lainkaan noussut (itse asiassa sekä pintalämmöt ja troposfäärin satelliittimittaukset näyttävät negatiivista trendiä).

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tulevaisuudessa voisi lämpötilat (uudelleen) ruveta nousemaan. Sen osoittavat vain ja ainoastaan tulevat lämpötilojen mittaukset, eivät ilmastomallit tai vakuuttelut siitä, että lämpeneminen "joka tapauksessa" tulee jatkumaan. Eikö kansalaisilla (myös medialla) olisi oikeus kuulla totuus nykytilanteesta?

MrrKAT

PS2:sta. Kyllä USAssakin. Postarikerhossa tuli jo vuosia sitten esille että taiteilija Jackson Pollock oli tullut US-merkkiin ilman kuulua savukettaan. Olin aika tyrmistyksissä silloin. Wikipediassa myrkyllisen/virheellisen siistimispoistamisen nimitys on "bowdlerization" ja tarkemmin "tobacco bowdlerization", josta tässä on kyse.

En väheksyisi eleen merkitystä. olen nähnyt unta.. ja (vaarallisen) hulluruohon kohdalla tulee esille, että jopa ei-tupakoijat voivat kuvitella tupakoivansa. Peilisolut ohjelmoituu? Olen aina ihmetellyt tätä kohtaa "Datura stramonium"issä:
" "phantom cigarettes"; the person believes that he or she is smoking a cigarette only to find that it has disappeared later, thus realizing that it never existed. This hallucination is reported among both smokers and non-smokers"

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009