Joillakin julkisilla toimijoilla on ollut tapana järjestää parin päivän toimittajakursseja. Esimerkiksi Säteilyturvakeskuksen Säteilyn salat -kurssilla on koulutettu jo satoja toimittajia kaikenlaisiin säteilyturvallisuuteen liittyviin kysymyksiin kännykkäsäteilystä ydinonnettomuuksiin. Ilmatieteen laitoksen ilmastonmuutoskurssilla opetettiin lyhyesti kaikki oleellinen ilmakehän fysiikasta ilmastonmuutokseen varautumiseen.

Säteilyturvakeskuksen kurssilla pääsi myös ekskursiolle tutustumaan yhteen suomalaiseen ja yhteen ulkomaiseen ydinvoimalaan. Minun kurssillani ne olivat Olkiluoto ja Sosnovyi Bor.

Tällaisten kurssien ansiosta toimittaja ei ole ihan lobbareiden varassa, kun iso uutistapahtuma tulee eteen. Climategaten tai Fukushiman kohdalla ei tarvinnut lähteä ihan alusta selvittämään, mikä ilmastokiistäjien tai Greenpeacen argumenteissa mättää.

Olen joskus ehdottanut yksityisesti Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Optulan tutkimusjohtaja Janne Kivivuorelle, että Optulan tulisi järjestää vastaavanlainen toimittajakurssi kriminologiasta. Toistan ehdotuksen nyt julkisesti. Toimittajat tarvitsisivat kipeästi kriminologian perusteiden opetusta.

Sanomalehtien erikoistuneet rikos- ja oikeustoimittajat yleensä tuntevat kriminalistiikan eli rikostutkintaopin perusteet ja prosessioikeuden, siis miten poliisi aloittaa esitutkinnan, millä edellytyksillä epäilty voidaan määrätä tutkintavankeuteen, minkälaisia tutkintakeinoja on käytössä, mikä on syyttäjän rooli ja miten itse oikeudenkäynti etenee.

Sen sijaan kriminologia eli rikollisuutta yhteiskunnallisena ilmiönä pääasiassa empiirisin menetelmin tutkiva tieteen ala tuntuu olevan suomalaiselle journalistikunnalle täysin vieras. Wikipedian mukaan kriminologian "tutkimuskohteena voi olla rikollisuuden määrä, rakenne, kehitys, rikollisuuteen vaikuttavat tekijät ja sen syyt".

Artikkelin mukaan "kriminologia on monitieteellistä ja sen voidaan sijoittuvan omana tieteenalanaan oikeussosiologian tai rikosoikeuden yhteyteen. Sillä on yhteyksiä myös taloustieteeseen, sosiaalipolitiikkaan ja tilastotieteeseen."

Kun toimittajat yrittävät selvittää Hyvinkään tai Jokelan kaltaisten tragedioiden syitä, he ovat siis tekemisissä kriminologian alaan kuuluvan kysymyksenasettelun kanssa. Luulisi, että he ensimmäiseksi soittaisivat jollekin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tai jonkin yliopiston kriminologian dosentille.

Yleensä toimittajat kuitenkin kaivavat jostain esiin kriminologiasta mitään tietämättömän teologin, kulttuurisosiologin tai psykohistorioitsijan voivottelemaan, kuinka kauhea väkivallan perinne Suomessa on. Onneksi rikollisuudesta oikeasti jotakin tuntevan oikeuspsykiatri Hannu Lauerman haastatteleminen kuuluu nykyään myös journalismin normaaliin kaavaan, mutta rikollisuuden monitieteisen tutkimuksen alalla psykiatria antaa vain yhden näkökulman.

Niinpä lopputuloksena voi sitten olla uutisointia, jossa ilmiötä, jota ei ole olemassa, selitetään toisella ilmiöllä, jota ei ole olemassa - näiden välisellä kausaalisella yhteydellä, jota ei ole olemassa. Kuten lisääntynyttä henkirikollisuutta lisääntyneellä masennuksella.

Janne Kivivuoren mainio teos Rikollisuuden syyt jaottelee kriminologiset selitysmallit biologisiin ja yhteiskunnallisiin. Ensin mainituista jännittävimpiä on lepopulssiteoria: Kivivuoren mukaan yksi kriminologian toistuvimpia löydöksiä on että rikollisilla on fyysiseen kuntoon nähden matala lepopulssi!

Yhteiskunnalliset selitysmallit, joita Kivivuori käsittelee kirjassaan, ovat turhautuminen (köyhiin olosuhteisiin), kontrollin puute (esim. tietävätkö vanhemmat, missä nuori on), oppiminen (väkivaltaviihde yms), leimautuminen (kerran rikolliseksi leimatun on vaikea voittaa yhteisön luottamus uudestaan), konflikti (henkirikos konfliktin ratkaisuna) ja rutiini ("tilaisuus tekee varkaan").

Kivivuoren mukaan Suomessa hyvinvointivaltio on vähentänyt rikollisuutta niin paljon, että jäljelle jäävä rikollisuus selittyy ennemminkin yksilöllisillä valikoitumistekijöillä. Varsinkin henkirikollisuus kasaantuu Suomessa työelämän ulkopuolisille alkoholisteille, jotka tappavat pikaistuksissaan ryyppykaverinsa teräaseella, astalolla tai paljain käsin. Vaikka Kivivuoren mukaan erilaisilla tilaisuustekijöillä onkin suuri merkitys, tuliaseet eivät kuitenkaan tilastojen valossa näytä selittävän merkittävää osaa suomalaisesta henkirikollisuudesta.

Toimittaja Meri Valkaman ja kansanedustaja Jussi Halla-ahon väittelyssä käy mielessä, että nämä perusasiat olisi todella syytä opettaa toimittajille, koska näin järkyttävällä toimittajan asiantuntemusvajeella perussuomalaiset pääsevät vähän liian helpolla.

Kivivuoren uusin, englanninkielinen kirja Discovery of Hidden Crime taas kertoo kyselyututkimusten noususta rikollisuuden määrän arvioinnissa. Kriminologit keksivät nimittäin 1930-1940-luvulla kysyä ihmisiltä, ovatko he joutuneet rikoksen uhriksi tai ovatko he itse tehneet rikoksia. Vasemmistolaisena ideana oli todistaa, että rikollisuus on itse asiassa luultua yleisempää, mutta hyväosaiset eivät vain jää kiinni. Ironia on siinä, että tutkimusmenetelmä itse asiassa vahvistikin sen, että keskiluokka on melkoisen lainkuuliaista.

Vaikka tutkijoiden tarkoitusperät olivat ideologiset, lopputuloksena syntyi yhä käytössä oleva menetelmä, jolla on mahdollista selvittää rikollisuuden tosiasiallista vaihtelua. Aivan liian usein toimittajat tekevät otsikoita sen perusteella, mitä muutoksia poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa on ollut.

Ellei tällaista kaipaamaani toimittajakurssia järjestetä, suosittelisin rikollisuudesta kirjoitteleville kollegoilleni ainakin Kivivuoren Rikollisuuden syyt -kirjaa sekä ainakin tätä Optulan Henkirikoskatsausta. Sekä tietysti artikkeliani Miksi nuori surmaa.

Kiireisimpiä suositan lukemaan edes seuraavat rivit:

- Henkirikollisuus on Suomessa maailman mittakaavassa vähäistä, Euroopan mittarilla keskitasoista ja maailmanhistorian rauhallisimpien yhteiskuntien, nykypäivän Länsi-Euroopan maiden standardeilla hieman koholla.

- Ero Suomen ja läntisen Euroopan välillä selittyy rappioalkoholistien humalaväkivallalla. Tämä teräasein, astaloilla ja paljain käsin tapahtuva henkirikollisuuden muoto on Suomen erityispiirre. Jos sitä haluaa selittää suomalaisella kulttuurilla, selittävänä tekijänä voi olla suomalaisen alkoholikulttuurin humalahakuisuus (perinteisesti) ja suomalaisten suuri toleranssi kaikkia alkoholihaittoja kohtaan (arvoliberaalina aikana, 1969-).

- Henkirikollisuus laski vuosisadan alun korkeista lukemista sotien jälkeen ja nousi hieman 1969 alkoholipolitiikan vapautumisen jälkeen. Viime vuosina henkirikollisuus on ollut laskussa. Nuorten henkirikollisuus ei poikkea aikuisten vastaavasta.

- Muilla mielenterveyden häiriöillä kuin päihderiippuvuudella ja epäsosiaalisella persoonallisuushäiriöllä ei ole juuri yhteyttä henkirikollisuuteen.

- Journalismissa on tapahtunut muutos. Tutkimusten mukaan rikos uutisaiheena on nyt paljon yleisempi kuin pari vuosikymmentä sitten, vaikka rikolisuus ei ole lisääntynyt.

Edellisiin väitteisiin on tutkimusnäyttö. Sitten vielä yksi väite, jonka tueksi on pelkästään oma näppituntumani.

- Rikollisuudesta kirjoittavien journalistin ammattitaito on nyt keskimäärin paljon heikompi kuin aiemmin (jolloin rikollisuudesta tehtiin paljon vähemmän uutisia), ja toimittajat korvaavat nämä puutteet hyvää tarkoittavalla missiolla. Tällainen missiojournalismi heikentää luottamusta tiedotusvälineisiin yleisesti.

Kommentit (16)

aexis

"Ilmatieteen laitoksen ilmastonmuutoskurssilla opetettiin lyhyesti kaikki oleellinen ilmakehän fysiikasta ilmastonmuutokseen varautumiseen."

En usko (ellei kurssi kestänyt täyspäiväisenä vähintään 10 vuotta). Yleisen konsensuksen mukainen mielipidehän on, ettei kukaan voi ymmärtää ilmastotutkimuksesta yhtään mitään ellei ole väitellyt aiheessa, julkaisut aktiivisesti artikkeleita alan huippujulkaisuissa ja osallistunut vuosien ajan IPCCn työhön.

No, sinänsä kirjoitus on täyttä asiaa.

En tosin tiedä ratkaisisiko toimittajien valistus tällä(kään) alueella yhtään mitään - huonot ja ikävät uutisethan aina myyvät parhaiten. Tiedotusvälineitä seuraamallahan saa helposti kuvan, että meillä on edessä ainoastaan kurjuutta, rappiota, epäjärjestystä ja lopulta maailmanloppu. Kaikkeen tähän on tietysti syynä uusliberalismin aiheuttama turmellus, ahneus, riisto, sorto ja tapojen rappio.

Ratkaisuna näihin ongelmiin (ja paluuna "wanhoihin hyviin aikoihin") onkin sitten helppo nähdä joko kurin ja järjestyksen palauttaminen (oikeistopopulistit) tai säätelyn ja kontrollin lisääminen (vihervasurit - sinänsä säätelyn ja kontrollin lisääminen vaatii toki aina lisää kuria ja järjestystä, mutta sitä ei tietysti haluta kertoa, koska muutenhan massat saattaisivat sekoitta mustan ja punaisen fasismin keskenään...)

Milloinkahan joku uskaltaisi kirjoittaa taloudesta, terveydestä, ympäristöstä yms. samanlaisia totuuksia kuin Marko tuossa yllä rikollisuudesta? Faktahan on, että koko ihmiskunnan osalta asiat eivät ole ikinä olleet niin hyvin kuin nyt ja jatkuvasti ollaan menossa parempaa kohden. Ai, niin - eihän tällainen myy eikä kuulosta yhtään "älykkömäiseltä".

Jussi

Mikä vaikutus lääketieteen kehityksellä on ollut henkirikosten vähenemiseen? Esimerkiksi Hyvinkään ammuskelussa kuoli kaksi, mutta pari vuosikymmentä sitten samassa tilanteessa uhreja olisi todennäköisesti ollut ainakin kolme, luultavasti enemmän; nyt lääkärit pelastivat heidät.

Tämän artikkelin mukaan lääketieteen kehityksellä on ollut erittäin merkittävä alentava vaikutus henkirikollisuuden tasoon USA:ssa.

Markku Pääkkönen

Joo. Noista kurssin aiheista puuttuu kyllä työnantajan (ainakin mun lööppien perusteella olettama) vaatimus raflaaviin otsikoihin. Taitaa journalismi olla sidoksissa median myyntiin kuitenkin, ainakin joiltain osin.

Jani

Kaikkein ikävimmällä tavalla asiantuntemusvaje ja hyvää tarkoittava missiojournalismi ovat mielestäni tulleet esille huumepolitiikkaan liittyvien asioiden uutisoinnissa. Törkeimmillään mm. tutkimustuloksia ja tilastojen lukuja on vääristelty, lievimmillään tämä on ilmennyt siten, että vain yhdenlaiset uutiset ovat päässeet seulasta läpi ja muunlaisista on vaiettu.

Taustalla on tämä mystinen signaali, jonka antaminen on tärkeää. Mystinen se on siksi, että kukaan ei ole koskaan ottanut selvää, onko sillä vaikutusta mihinkään, mutta johon uskotaan kiivaasti ja hartaasti.

MrrKAT

Halla-aholta ja Walkamalta jää "mediataistelunsa" melkeessä huomiotta nämä uhrit:
Laskin, että sotien jälkeen Suomessa yli 10 000 on kuollut ampuma-aseen uhrina. Mm. v. 2009 itsemurhan aseella teki 191 suomalaista.

-THL: "Tiukka asekontrolli ehkäisisi itsemurhia, 2011
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=28074

JOhanna

Yliopistolaisena asiantuntijana kommentoisin, että kyse on haluamisen lisäksi resursseista. Yliopistojen kolmas tehtävä yhteiskunnallisena vaikuttajana (ne kaksi muuta ovat tietysti tutkimus ja opetus) on läsnä juhlapuheissa. Käytännössä julkisesti vaikuttavat tutkijat ovat joko niin onnellisessa asemassa, että he voivat allokoida työaikaansa tähän tai sitten niin energisiä ja sitoutuneita, että käyttävät tähän vapaa-aikaansa. Monilla senioritutkijoilla työajan täyttää hallinto, opetus ja ohjaaminen. Tutkimusta tehdään vapaa-aikana jo nyt. Siihen päälle parin päivän toimittajakurssin järjestäminen on iso työtaakka.

Asian tärkeydestä olen täysin samaa mieltä, myös muut maallikot kaipaavat tietoa. Toisaalta esimerkiksi säteilyturvakeskus tarjoaa hyvän tietopaketin aiheesta verkkosivuillaan, eli aktiiviselle etsijälle tietoa on tarjolla. Ilmastonmuutos yms. on tietysti monitahoisempi asia, kriminologiasta puhumattakaan.

foobar

MrrKAT:

Herää epäilys miksi yhteiskunnan pitäisi pyrkiä estämään yksilöitä tekemästä itsemurhaa ja näin rajoittaa heidän vapauttaan sen sijaan, että yhteiskunta keskittyisi itsemurhahalun aiheuttaviin ilmiöihin puuttumiseen. Itsemurhanhan voi suorittaa erittäin onnistuneesti vaikkapa keittiöveitsellä tai seinätöpseliä apuna käyttäen, jos vain halua on. Niitä ei varmasti kuitenkaan olla kieltämässä.

Marko Hamilo

Ilmatieteen laitoksen ja Stukin toimittajakurssit olivat maksullisia, eli kyllä järjestävä organisaatio sai korvauksen siitä että virkamiesten työaikaa meni muuhun kuin tavanomaiseen tutkimus- tai valvontatehtävään.

lektu-elli

Stuk pitää yhdistää ympäristöministeriöön. Viestintävirasto Ficora ja liikennevittuiluviranomainen Trafi liikenneministeriöön. CSC opetusministeriöön tai elinkeinoministeriöön. Poliisi sisäministeriöön ja armeija puolustusministeriöön. Nykytilanne on aivan naurettava, 25% BKT:sta häviää turhaan byrokratiaan, missä vaan mietitään että "olispa rahaa tai aikaa tehdä edes jotain, mistä on hyötyä kansalaisille"

Timo Lampinen

Perustelet jälleen kerran virkistävän vankasti näkemyksesi.

Silti ei ole kai aivan perusteetonta olettaa että kouluampumistyyyppisen toiminnan taustalla voi olla jotain sellaisia trendejä, joihin voisi ja pitäisi vaikuttaa? Siitä että tulisi samalla muitakin hyötyjä ei olisi varmaan haittaa.

Kyttäämisen lisäämisen järkevyyteen en minäkään usko. Eikä taida yhteiskunnan rahatkaan moiseen sirkukseen riittää. Masennustakin on varmaan ollut ennenkin eikä sen lisääntymisestä liene selvää näyttöä.

Itse olen taipuvainen epäilemään työnkehittämiskokemukseni pohjalta että arkiyhteisön varsin merkittävällä yksinkertaistumisella (evoluutiohistorian pitkäaikaisesta 150:stä ihmisestä nykyiseen keskimäärin 2, 1:een) voi olla aika olennaisia vaikutuksia ihmisten sosiaalistumiseen, nimenomaan negatiiviseen suuntaan. Arkiyhteisön piirissähän ihmiset viettävät kuitenkin lähtökohtaisesti ainakin 80 prosenttia vuoden tunneista.

Miten arvioisit tätä hypoteesia?

Se että voisiko asialle tehdä jotain järkevää nykyaikaan sopivalla tavalla, jos hypoteesi on oikeansuuntainen, onkin sitten jo aivan toinen asia. Järkevä tekeminen tarkoittaisi näet kai arkiyhteisön monimutkaistamista jollakin fiksulla tavalla, jossa yhdistyisi jollain tavalla menneen arkiyhteisön hyvät puolet nykyajan arkiyhteisön hyviin puoliin, jos vain mahdollista.

Timo Lampinen

Täydennyksenä edelliseen kommenttiini vielä tämä, sillä kouluampumiset ovat hahmotustani ajatellen sivuseikka. Sovelsin tässä kommentissani viime vuoden (2011) elokuun Kolmoisvirhe -blogisi mallia.

Lehtien ja monien psykiatrien, perhetutkijoiden ym (ks esim lapsiasiavaltuuteun ja co "lasten ja nuorten vaaliohjelma", joka löytyy netistä) jatkuvasti toistama päättelyketju on seuraava:

1) Vanhempien läsnäolo on usein liian vähäistä lastensa elämässä 2) Lapset ja nuoret syrjäytyvät entistä useammin 3) Vanhempien läsnäolon vähyys ja väheneminen nopeuttaa lasten ja nuorten syrjäytymistä (“yksikin turvallinen aikuinen riittää”).

Kuitenkin on tutkimustietoa siitä, että hyvätuloisimpien lasten vanhemmat ovat vähemmän lastensa seurana kuin muut (viite löytyy jos joku haluaa, en nyt ehdi etsiä) vanhemmat ja silti hyvätuloisimpien lapset syrjäytyvät harvemmin kuin muiden ryhmien lapset. Työttömien vanhempien (työ ei vähennä läsnäoloa) sekä yksinhuoltajien (yksi ja yleensä myös turvallinen aikuinen on todella tiivisti läsnä) lasten pitäisi syrjäytyä tavallista harvemmin, jos päättely pitäisi paikkansa.

Vanhempien suuren enemmistön aktiivinen läsnäolo lastensa elämässä näyttää lisääntyneen ja muuttunee huomattavasti intensiivisemmäksi viimeisen sadan vuoden aikana, sillä lapsia hoitavat arkioloissa (ainakin 80 % vuoden tunneista) lähtökohtaisesti vain vanhemmat, toisin kuin esiteollisessa yhteiskunnassa, jossa vanhempien läsnäoloa laimensi iso joukko kaikenikäisiä muita ihmisiä.

Olisi paljon johdonmukaisempaa päätellä lasten ja nuorten mahdollisen syrjäytymisen lisääntymisen johtuvan vanhempien läsnäolon lisääntymisestä.

Yksi oma johtopäätökseni on seuraava: ongelman näkeminen vanhempien läsnäolon vähyydessä näyttää sopivan psykiatrien, psykologien, psykoterapeuttien sekä perhetutkijoiden ansaintalogiikkaan.

Olennaisempaa lienee kuitenkin että selityksen etsiminen yksittäisen ihmisen korvien välistä ja toiminnasta sopii lasten terveyttä lähinnä sivuavien tieteenalojen lähtökohtiin ja soveltamaan selitysmalliin, toisin kuin hitaiden yhteiskunnallisten rakennemuutosten näkeminen ongelmien syynä.

Oman oletukseni mukaan mahdollisen syrjäytymisekehityksen syitä pitäisi etsiä arkiyhteisön rajusta yksinkertaistumisesta, joka on niukentanut ihmisten välisen yhteistyön tarpeen minimiin ja tehnyt myös yhteistyön harjoittamisen varsin hankalaksi.

Arkiyhteisön yksinkertaistuminen selittää samalla myös esimerkiksi ruuhkavuosiongelmia, tasa-arvo-ongelmia, työn ja perhe-elämän yhteensovitusongelmia, väitteitä individualismin lisääntymisestä, työllisyysasteen alhaisuutta, julkisten palveluiden ja rahoituksen päättymättömiä lisäämisvaateita esim. lasten iltapäivähoitoon, kunnalliseen kotiapuun, erilaisten neuvojien palkkaamiseen neuvoloihin ja kouluihin, kotihoidon tukemiseen, vanhempien lyhempään työpäivään sekä vallitsevaa koti- ja vanhemmuuskulttia.

Hannu Hillo

Runsaat neljäkymmentä vuotta sitten oikeustiedettä opiskelleena muistan tutkintovaatimuksissa olleen Inkeri Anttilan - Klaus Törnuddin Kriminologian. Siitä jäi sittemmin toimittajaksi päätyneelle vain pari asiaa pysyvästi mieleen. Toinen oli randomisaatio eli toimimisen epäsäännönmukaisuus ja ennalta-arvaamattomuus valvonnassa ja rikoksentorjunnassa, koska resurssit niihin eivät koskaan ole riittävät. Toinen puolestaan oli terveen talonpoikaisjärjen käyttö uhrien taholta, tyyliin ei pitäisi mennä juovuksissa pimeälle kujalle lompakko takataskussa pullottaen. Nykyaikaiset lutkamarssit ovat ymmärrettäviä, mutta viimeksimainittuun malliin projisoituna tuskin tekijäkaartiin vaikuttavia.
Kriminologien ehkä pitäisi enemmän ottaa ennakkoon kantaa lainsäätäjien esityksiin ja kertoa, kuinka paljon uudesta rangaistavuudesta tai sen poistosta syntyy puolestaan uusia ongelmia tai lainkunnioituksen vähenemistä, esimerkkeinä handsfreetön kännykän käyttö autoillessa, kerjäämisen salliminen, vihapuheen rangaistavuus, tietosuojan ylikorostaminen tai sen puuttuminen jne.
Kouluampumis- ja vastaavat tapaukset eivät ole esillä myöskään oikeassa kontekstissa. Aseita on ollut sodan jälkeen väkilukuun nähden koko ajan suunnilleen saman verran ellei jopa vähemmän väestön hallussa. Kuitenkaan ei 40-, 50-, 60-, 70- tai 80-luvulla ollut tällaisia tapauksia. Ilmiö ei voi siis johtua aseista, vaan kulttuurin muutoksesta eikä todennäköisesti vain yhdestä seikasta, joten tutkiminen on vaikeaa.

JPR

Hannu Hillolle: hyvin harvinaisia tapauksia on hankala selittää yleisillä muutoksilla. Mutta ILMAN aseita kouluampumiset eivät olisi mahdollisia. Aseiden suuri määrä Suomessa on siis välitön mahdollistava tekijä. Ja kyllä Hamilokin vähättelee liikaa yhteyttä aseiden ja väkivaltakuolemien välillä. Suomessa on erittäin paljon aseita ja niitä käytetään sekä muiden tappamiseen että itsemurhiin. Aseiden määrän saattaminen normaalille eurooppalaiselle tasolle vähentäisi merkittävästi ampumiskuolemia.

Matti Virtanen

Naulan kantaan. Mutta miksi heikennät hyvän kirjoituksen tehoa tällaisella:

"...mikä ilmastokiistäjien tai Greenpeacen argumenteissa mättää."

Huomaat varmaan itsekin, että siinä on ontuva rinnastus: epämääräinen yleisnimi "ilmastokiistäjät" ja kaikille tuttu erisnimi Greenpeace. Ilmeisesti ajattelet olevasi ilmastokysymyksessä jotenkin keskustalainen. Vai mitä/ketä tarkoitit noilla kiistäjillä? Mikä mättää? Mitä jos tutustuisit tähän aihepiiriin alkuperäislähteistä, samaan tapaan kuin aloit lukea Scriptaa.

Hannu Hillo

JPR:lle: aseiden totaalikielto on jälleen oireiden, ei syiden hoitoa. Se ei vastaa myöskään kysymykseeni, miksi sodan jälkeen kymmeniin vuosiin ei kouluampumisia tapahtunut. Käsite "normaali eurooppalainen taso" on taas kiinnostava ajatusrakennelma. Sellaistahan ei oikeasti ole. Olisi kiinnostavaa kuulla vielä miten tämä "normaali taso" jakautuu laillisiin ja laittomiin aseisiin? Kieltolinjakin on kestämätön: Myyrmannin räjäytys, joka on täysin verrattavissa kouluampumiseen, edellyttäisi samalla ajatuskaaviolla lannoitemyynnin kieltoa. Autojen kokonaiskieltoa voitaisiin ajaa pelkästään itsemurhien estämiseksi, kun aseet olisi kielletty.
Hamilohan ei vähättele aseiden ja väkivaltakuolemien yhteyttä, vaan vain lainaa tutkimusta, joka osoittaa, että teräasein, astaloilla ja paljain käsin tapahtuva henkirikollisuuden muoto on Suomen erityispiirre. Ampumiskuolemien sijasta siis kannattaisi kääntää huomio näihin. Nuorisopahoinpitelyt, joissa uhri potkitaan hengiltä, ovat samalla tavoin suhteellisen uusi piirre ja juontaa samasta lähimmäisen ihmisarvon mitätöimisestä kuin nyt keskustellut joukkoampumiset.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2010
2009