Kuten moni lukijamme jo esimerkiksi Hesarin tai Turun Sanomien muistokirjoitusten perusteella tietääkin, Tiede-lehteen avaruusaiheista kirjoittanut avustajamme Leena Tähtinen kuoli marraskuussa. Uusimmassa, tiistaina ilmestyvässä  numerossamme (13/2009) ilmestyi Leenan viimeinen Universumi-palsta sekä oheinen muistokirjoitus, joka ansaitsee tulla julkaistuksi täällä verkossakin.

Leena Tähtinen on kirjoittanut lehteemme kymmeniä juttuja tähdistä ja maailmankaikkeudesta, ja oma Universumi-palstansa hänellä on ollut vuoden 2000 alusta. Nyt se ilmestyy viimeistä kertaa. Leena Tähtinen kuoli 15. marraskuuta syöpään. Hän oli 54-vuotias.

Tähtinen kirjoitti ensimmäisen juttunsa Tiede 2000 -lehteen vuoden 1989 lopussa. Hän kuvaili siinä galaksien kohtaamisia, aihetta, josta oli vastikään väitellyt tohtoriksi Turun yliopistossa. Siitä pitäen hän avusti lehteä säännöllisesti ja 1990-luvun lopussa työskenteli myös vakinaisesti toimituksessa joitakin vuosia.

Vapaana tiedetoimittajana Leena Tähtinen teki huikean uran. Satojen lehtiartikkeleiden ja kolumnien lisäksi hän kirjoitti useita kirjoja, esimerkiksi avaruuden asuttamisesta ja aikamatkailusta. Syksyllä 2008 hän julkaisi yhdessä miehensä Chris Flynnin kanssa kirjan Universumin pimeä puoli, joka rohkeasti tarttui tähtitieteen kuumaan aiheeseen, pimeään aineeseen.

Leena oli intohimoinen tiedevalistaja mutta rakasti myös taidetta. Hänessä riitti energiaa, iloa ja älykästä huumoria. Tähtinen vastasi nimeään: hän säteili.

Tiede-lehden toimitus

PS. Kiitos ennennäkemättömän vilkkaasta blogikeskustelusta ilmastonmuutoksen tiimoilta. Valitettavasti en ole itse ehtinyt siihen enää osallistua. Lisää debattia tänään MOTissa. Debatti-ilmaston lämpenemisestä kertoo se, että kritiikkiä MOTia kohtaan on verkossa jo ennen kuin ohjelma on esitetty televisiossa.

Kommentit (2)

Ile

Voi, mikä suru-uutinen. Olen vuosien varrella nauttinut kovasti Leena Tähtisen jutuista ja arvostan suuresti hänen panostaan kaltaisteni maallikoiden valistamisessa. Kovin aikaisin loppui maallinen vaelluksensa, mutta paljon hän ehti aikaankin saada.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2010
2009