Toimittaja Susan Heikkinen yllätti Suomen Kuvalehdessä mainiolla kirjoituksellaan.

Noin viiden vuoden välein suomalainen media joutuu samaan testiin. Tänä syksynä se tapahtuu taas, kun koulutussosiologian professori Osmo Kivinen et al * julkaisevat jälleen tutkimuksensa koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuudesta. Pitkäjänteisen seurantatutkimuksen kiinnostavinta antia on, missä määrin akateeminen koulutus periytyy vanhemmilta lapsille.

Hesarin mukaan "tasa-arvokehitys katkesi".

Heikkisen mielestä media, tai tässä tapauksessa HS, jolla oli ennakkotietoa kyseisestä tutkimuksesta, ei pärjännyt testistä kauhean hyvin.

Kivisen tutkimus paljastaa, että jokin kehitys on todellakin katkennut. Yliopistoon päätymisen suhdeluku - joka kuvaa eroa akateemisten ja ei-akateemisten perheiden vesojen välillä - pieneni vuodesta 1970 vuoteen 2005 ja on nyt kääntynyt nousuun.

Mutta voi tasa-arvoa, tuota yleiskielen väärinkäytetyintä sanaa. Sen, minkä pitäisi merkitä yksilöiden välistä yhdenvertaisuutta yhteiskunnan syvänä pohjavirtana, on ryöstetty karttakepiksi, jolla osoitellaan tilastoja. Vaikka tutkijoiden kielenkäytössä ehkä olisi koulutuksellista tasa-arvoa, että puhelinmyyjän poika päätyy yliopistoon suhteellisesti yhtä todennäköisesti kuin tohtorin tytär, ei median ole pakko lähteä toistamaan tätä tasa-arvon määritelmää.

Näinhän se on. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei ole todennäköisesti heikentynyt yhtään mitenkään. Lahjakkuudet pääsevät Suomessa yhä nousemaan työväenluokastakin akateemisiin ammatteihin, perheen mahdollisesta vähävaraisuudesta huolimatta. Se, että kaikki voivat aloittaa samalta viivalta, ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki tulevat yhtä aikaa maaliin. Ruukinmatruuna kirjoittaakin tästä Takkirautaa-blogillaan. Matruunalla on neljä selitystä sille, miksi mahdollisuuksien tasa-arvon vallitessakin akateemisten perheiden lapset päätyvät itsekin akateemisiksi paljon muita todennäköisemmin.

1) Akateemisen loppututkinnon suorittaminen vaatii keskimääräistä korkeampaa älykkyyttä, ja älykkäiden ihmisten lapset ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin valtaväestö. Tämä on aivan puhdasta biologiaa, sillä genetiikka vaikuttaa älykkyyteen. Akateemisissa perheissä myös elämäntavat pääsääntöisesti ovat sellaisia, jotka suosivat korkeamman älykkyyden kehittymistä - raittius, aviollinen uskollisuus, ydinperheet, päihteettömyys, tupakoimattomuus, pitkä imetys, tiukat perhesiteet ja äiti-lapsisuhteet, proteiinipitoinen ruoka jne.

Tämä on niitä tabuja, joita ei rikottu 1970-luvun lopun jälkeen lainkaan pariin vuosikymmeneen. Viimeiset kymmenisen vuotta on rikottu, geenien palattua yhteiskuntatieteisiin, mutta yleensä rikoksesta on myös rangaistu, joten työelämässä oleville tabujenrikkojille suosittelisin edelleen kristittyjen pilkkaamista.

Ruukinmatruuna mainitsee myös akateemisten perheiden kannustavuuden ja vaativuuden sekä edelleen joissakin työväenluokkaisissa perheissä vallitsevan herravihan. Näiden tekijöiden jälkeen jää aika vähän varsinaisella mahdollisuuksien tasa-arvon puutteella selitettävää.

Mutta ei tässä kaikki. Yllättävän harva on kiinnittänyt huomiota siihen, että tuo vuosikymmeniä seurattu suhdeluku, josta siis on hieman virheellisesti tehty jonkinlainen tasa-arvoindikaattori, ei oikeistaan mittaa edes sosiaalista liikkuvuutta sillä tavoin kun sen uskotaan sitä mittavan - sen lisäksi ettei sosiaalinen liikkuvuus ole kovin hyvä mahdollisuuksien tasa-arvon mittari.

Yliopiston aloituspaikkojen määrä on nimittäin kasvanut huimasti parin sukupolven aikana. Kun tuo akateemisten perheiden lasten ja ei-akateemisten perheiden lasten yliopistoon pääsyn todennäköisyyden suhdeluku on laskenut (eli ikään kuin osoittanut tasa-arvoistumisen merkkejä), se on voinut itse asiassa heijastaa lähinnä sitä, että yliopistollisten opiskelupaikkojen määrä on lisääntynyt, mutta akateemisten vanhempien osuus vanhempien ikäluokasta ei vielä ole kasvanut. Tasaantuminen - joka siis on nyt tapahtunut - taas saattaa heijastella lähinnä sitä, että akateemisten vanhempien osuus kaikista parikymppisten vanhemmista on kasvanut.

Ajatellaan yksinkertaistettua mallia. Ensin yliopistoon menee 1/20 ikäluokasta, viisi prosenttia. Siten vanhemmistakin on akateemisia 1/20. (Unohdetaan nyt sitten se, että puheena olevassa tutkimuksessa akateemiseksi laskettiin perhe, jossa vanhemmista vähintään toinen oli akateeminen. Ajatellaan ensin yksinkertaisuuden vuoksi, että vain miehet käyvät yliopiston.).

Oletetaan että tässä vakaassa vaiheessa säätykiertoa kuvaisi suhdeluku 20. Se tarkoittaisi, että akateemisten perheiden lapsista noin 50 prosenttia pääsisi perinnesivistysyliopistoon, ei-akateemisista noin 2,5 prosenttia. Yliopistolla siis puolet tulisi akateemisista perheistä.

Mitä tapahtuu, jos yliopisto massoittuu, kuten kaikkialla länsimaissa tapahtui 1960-luvulta alkaen? Jos yliopistoon otetaankin 20 prosenttia ikäluokasta?

On selvää, että säätykiertoa kuvaava suhdeluku väkisinkin laskee. Vaikka lähes kaikki akateemisten perheiden lapset pääsisivät helppomassayliopistoon, jäisi paikkoja vielä noin 15 prosentille ikäluokasta, eli 15,8 prosentille ei-akateemisten perheiden parikymppisistä. Suhdeluku putoaa siis jonnekin kuuden tuntumaan, vaikka oletettaisiin villisti että kaikki akateemiset pääsevät sisään.

Mitä tapahtuu seuraavassa sukupolvessa, jos koulutusmäärät pysyvät samana? Akateemisten perheiden vanhempia on tietysti paljon enemmän. Miten suhdeluku saataisiin pidettyä samassa kuuden tuntumassa, johon se saatiin pudotettua yliopistojen massoittumisen avulla?

Nyt 60 prosenttia akateemisisten lapsista tekisi 12 prosenttia ikäluokasta ja 10 prosenttia lopuista tuottaisi 8 prosenttia ikäluokasta. Akateemisten lapsilta edellytettäisiinkin nyt melkoista pudokkuutta verrattuna aiempaan tilanteeseen, jotta suhdeluku pysyy samana.

Tällainen indikaattori siis kärsii siitä harhasta, että pidetään akateemista edellisessä sukupolvessa suurin piirteen samana asiana kuin akateemista tässä polvessa. Todellisuudessahan yliopiston massoittuminen johti siihen, että toisista aloista tuli akateemisuudesta huolimatta väylä keskituloisiin tai jopa keskitulon alittaviin töihin. Vain pieni osa akateemisista aloista johtaa herrahommiin, lähinnä lääkärin (ml. eläin- ja hammas-) ja juristin professiot, myös kauppatieteet ja tekniset tieteet ovat usein kannattavia.

Uuden tutkimuksen mukaan nimenomaan lääketieteessä ja oikeustieteessä akateemisista taustoista tulleiden osuus onkin kaikkein korkein.

Koko tämä Kivisen tutkimuksen matematiikka on aivan rähmällään. Pitäisi mieluummin panna koulutukset järjestykseen ja verrata yli ajan saman suuruisia kokonaisuuksia. Siis niin, että entistä viittä prosenttia (kaikki akateemiset) vastaisi nykymaailman akateemisten rahakkain neljännes. Sitten seuraavaksi parasta viittä prosenttia opistomaailmasta vastaisi nykyajan akateemisten toinen neljännes, ja niin edelleen. Tarkasteltaisiin siis sitä, missä määrin yliedustettuina parhaan koulutusdesiilin vanhempien lapset ovat nykyisessä parhaassa koulutusdesiilissä (tai kvinttiilissä tms).

En tiedä onko kenelläkään sellaista dataa, että tällainen vertailu olisi mahdollista tehdä. Luulisinpa että näin tasoitettuna yliopiston massoittumisvaiheen "tasa-arvoistuminen" paljastuisi enemmän tai vähemmän illusoriseksi, jolloin myöskään sitä seuraava tasoittumisvaihe ei näyttäisi tasa-arvoistumisen pysähtymiseltä.

Ainakin kaikki omat muistikuvani yliopistolta ja omasta lukioluokastani viittaavat juuri tähän. Kognitiivisen eliitin kova ydin on edelleen pieni, eikä sinne ole missään vaiheessa noustu alemmista kerroksista järin suuressa mittakaavassa. Jos opistoinsinöörin poika valmistuu yliopistolta filosofian maisteriksi pääaineenaan kirjallisuustiede, sekä poika että isä ovat todennäköisesti ylpeitä ja ajattelevat, että on tapahtunut säätykiertoa ylöspäin. Todellisuudessa asema koulutushierarkiassa on pysynyt suunnilleen samana, jossakin persentiilissä 80.

Kommentit (81)

Petteri Järvinen

Sopivasti tuossa alla onkin Taloussanomien ikkuna, jossa otsikko "Mikään osaaminen ei enää suojaa potkuilta". Akateeminen koulutus ei takaa hyvää palkkaa ja turvallista asemaa - päinvastoin, kunnon duunari saattaa ansaita enemmän ja työllistyä paremmin.

Olisiko aika pohtia vanhojen mittarien ja tutkimusten mielekkyyttä? Onko akateeminen koulutus enää mikään mittari mistään?

Marko Hamilo

Niin, paitsi että se akateemisen eliitin kova ydin, joka on suunnilleen sen kokoinen kun ennen koko akateeminen sivistyneistö, työllistyy täysin vaivatta.

Lääkärin ei tarvitse suurin piirtein kuin ilmoittautua, niin saa viran terveyskeskuksessa käytännössä mistä päin Suomea tahansa, jos esimerkiksi puolison töiden takia tulee lähtö jonnekin muualle - eikä töiden saaminen EU-alueeltakaan vaikeaa ole. Ja jos lääkärillä on vaikkapa pieni lapsi eikä sen takia kiinnosta tehdä täyttä työviikkoa, yksityisillä lääkäriasemilla voi tehdä töitä juuri sen tuntimäärän kuin huvittaa.

Lukuunottamatta uran alkuvaiheita, jossa kysymys on puoliksi koulutuksesta (esimerkiksi sairaalalääkärin erikoistumisvirka), palkkakin on ihan kiva, ja uran alkuvaiheessakin sitä alan keskipalkkaan nähden vähän alhaista peruspalkkatasoa saa täydennettyä päivystämällä ihan kivasti ylöspäin.

Käsittääkseni eläinlääkäreillä ja hammaslääkäreillä ei heilläkään ole valittamista.

Muilla "paremmilla" akateemisilla aloilla taitaa olla aika paljon vaihtelua, rahoitus takaa paremman liksan kuin markkinointi ja tuotantotalous on kovempaa valuuttaa kuin kemia, mutta KTM tai DI on silti vielä parempi kuin se seuraava akateeminen taso.

Kivisen tutkimuksen mukaan humanistikin tienaa keskimäärin enemmän kuin keskipalkan, mutta niin tienaa moni yksityisen sektorin duunarikin.

Tiedemies

Tämä on tärkeä huomio, joka itselläni jäi tekemättä. Tai siis, intuitiivisesti kyllä jotenkin ymmärsin, että kun koulutusmääriä kasvatetaan, niin ensin suhdeluvun pitää ceteris paribus "tasa-arvoistua" hurjasti, ja kun koulutusmäärien kasvu stabiloituu, niin suhdeluvun pitäisi lähteä laskuun, koska yhä suurempi osa ikäluokasta on jo koulutettua.

Luokka-asema redusoidaan usein, ja tässäkin, rahaksi. Se on tietysti ihan OK, mutta silloin kannattaisi katsoa tuota koulutuksen ja tulojen korrelaatiota, joka on todennäköisesti heikompi nykyisin kuin ennen. Kuten itsekin toteat, monilla "duunarialoilla" tienaa enemmän kuin oikeasti korkean koulutuksen aloilla. Äärimmäisyyksiin mennään, kun puhutaan tutkijoista aloilla, joilla professuurien määrä laskee; 00-luvulla koulutettiin massoittain tohtoreita. Työllisyystilanne ei tietenkään ole huono, mutta akateemisissa hommissa nykypäivänä saa tyytyä nippa nappa keskimääräiseen palkkaan. Humanistisilla aloilla tilanne on äärimmäisempi, apurahatutkijoiden tulot jäävät reippaasti keskipalkkojen alle. Jos on tuuria, niin joskus nelikymppisenä voi saada pätkätyön jossa palkka ylittää keskipalkan.

Jos 60-vuotiaan opistoinsinöörin 30-vuotias poika (valmistuvatko humanistit tätä nuorempina?) valmistuu kirjallisuustieteestä maisteriksi, niin pojan tulot eivät todennäköisesti pääse lähellekään isän tuloja.

neeri

Eiköhän akateemisen perheen vesoilta vaadita akateemista uraa, vanhemmathan yleensä haluavat lapsilleen vähintään saman tai paremman koulutuksen kuin itseltään. Korkeammin koulutetun tuttavapiirin painetta vanhempiin ei myöskään pidä väheksyä.
Eli periaatteessa jo äidinmaidossa saadaan paremmat valmiudet.

Jouni

Tiedemies: Tutkijoiden heikko palkkataso on aika pitkälti näköharhaa. Tohtorin tutkinnon suorittaneiden kokonaisansiot ovat keskimäärin jossain ekonomien ja juristien välimaastossa, ja yliopistot maksavat jopa vastaväitelleille tohtoreille selvästi suomalaisen keskipalkan ylittävää palkkaa.

Syy siihen, miksi köyhiä tutkijoita näkyy yhtenään, on se, että yliopistotutkijan ura ei ole niinkään ura kuin elämäntapa. Yrittäjän tavoin yliopistotutkijalta edellytetään aivan eri tason joustavuutta kuin useimmilta palkansaajilta. Erityisesti jos sopivaa työtä ei ole tarjolla samassa kaupungissa, maassa tai maanosassa, on syytä muuttaa toiseen. Pienituloisiksi jäävät lähinnä ne tutkijat, jotka haluavat jatkaa yliopistoissa, mutta eivät syystä tai toisesta pysty tai halua muuttaa töiden perässä.

Kyllä parantamisen varaa on

Itse ei akateemisen suvun vesana kauppakorkeakoulussa opiskelevana voin sanoa, että kyllä niiden akateemisten lapsilla on helpompaa opiskella korkeakoulussa ja päästä opiskelemaan korkeakouluun. Itse kun hain opiskelemaan, tein viikonloppuisin pitkää päivää burgeria paistellen ja viikot luin. Kirjat maksoivat muutaman satasen ja ylimääräinen itseopiskelumateriaali saman verran.

Kyllä siinä oli vähän kade kun muut koulutoverini saivat kevään valmistautua ihan rauhassa useiden tuhansien eurojen valmennuskurssiensa kanssa. Kun haet kouluun, et vielä saa opintotukea.

Opintotuki on kivasti mietitty sillä tavalla, että kun nostat opintotukea, käyt vähän töissä ja saat vanhemmilta rahaa, tulet hyvin toimeen. Jos et saa vanhemmilta rahaa, et voi käydä enempää töissä tai menetät opintuet. Alan olla jo melkein sitä mieltä, että koko opintotuen voisi lopettaa jolloin vain todella varakkailla kersoilla on helppoa, muut käyvät sitten töissä. Ei tarvitsi opettajille selvittää yksinään miksi joutuu käymään töissä.

Ei sinällään pääsinhän minäkin sinne kouluun, mutta paljon kovemmalla työllä kuin moni muu. Jos kaikilla olisi samat resurssit hakiessa, olen varma, että meidänkin koulussa olisi suurelta osin eri porukka kuin nyt. Se onkin sitten jo suurempi arvopohdinta, että mihin kaikkeen olet oikeutettu, koska vanhempasi ties kuinka monta polvea sitten on tehnyt hyviä valintoja.

Omasta puolestani voin sanoa, ettei siellä korkeakoulumaailmassa mitään erityisen älykästä porukkaa ole. Suurella osalla on vain hyvät mahdollisuudet toteuttaa itseään täyspäiväisesti.

Metusalah

"Lääkärin ei tarvitse suurin piirtein kuin ilmoittautua, niin saa viran terveyskeskuksessa käytännössä mistä päin Suomea tahansa..."

Johtuuko tämä siitä, että lääkäri kuuluu "akateemiseen eliittiin", vaiko siitä, että lääkäreitä on tällä hetkellä liian vähän suhteessa kysyntään? Käsittääkseni putkiremonttimiehetkin viedään nyt käsistä, kun vanhenevien kiinteistöjen putkistojen saneerauksiin ei riitä ammattitaitoista työvoimaa.

insinööri

Koulutuksen periytyvyyttä edistää muun muassa sellainen mahdollisuuksien tasa-arvon vääristymä, että toisilla on vanhemmat, jotka tietävät ja osaavat paljon koulussa hyödyllisiä ja arvostettuja asioita, ja pystyvät näin auttamaan lapsiaan koulu-uralla etenemisessä huomattavasti paremmin kuin joidenkin toisien lasten vanhemmat.

Mahdollisuuksien tasa-arvo ei tarkoita minusta pelkkää vapaata ja kaikille tasa-arvoista pääsyä koulutukseen vaan myös sitä, että koulussa pärjääminen olisi vähemmän kiinni siitä, kuinka paljon vanhemmilla on henkistä kapasiteettia auttaa lapsiaan. Myös varallisuuseroissa on tässä jonkinlaista merkitystä (esim valmennuskurssit yms), mutta ns. henkisen varallisuuden (sivistyksen) eroilla suurempaa.

Kasimir Kaliva

Hyvä kirjoitus. Käsityys,että koulutusmääriä kasvattamalla lisätään mahdollisuuksien tasa-arvoa, on mielestäni väärä. Kun koulutusmääriä kasvatetaan liikaa, akateeminen tutkinto menettää merkityksen ja signaaliarvon yksilön kyvykkyydestä ja ahkeruudesta. Tällöin muiden tekijöiden kuin lahjakkuuden vaikutus yksilön menestymismahdollisuuksiin korostuu. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei tarkoita, että keskinkertaisella pitäisi olla samat mahdollisuudet kuin huippulahjakkaalla.

Porkkana

Eriarvoistuminen ollee silti tulevaisuutta Suomessa. Se alkaa alakouluissa tapahtuvasta segregaatiosta ja näkyy sitten yliopistoissa myöhemmässä vaiheessa.
Suomessa tulee tapahtumaan sama kehitys kuin muuallakin. Varattomat ja varakkaat kerääntyvät omille maantieteellisille alueilleen. Näin myös sosiaaliset ongelmat kasaantuvat toisaalle ja mahdollisuus hyvään koulutukseen toisaalle.

Asiaa on hyvä tutkia ja todeta, sillä kysymys on poliittisesta päätöksestä.
Valitettavasti meillä Suomessa tehdään pitkälle johtavia poliittisia päätöksiä mm. koulutuksen suhteen yksi kerrallaan ikään kuin ne eivät vaikuttaisi kokonaisuuteen.

mad scientist

En ole oikein pystynyt päässäni järkeistämään ajatusta "luokka = koulutus". Valinta tehdään myöhemmin, joskin koulutus ja työpaikka yhdessä voi avata ovet sinne, jos ylipäätään haluaa astua sisään. Jos noita tosiakateemisia (=tutkijan ura yliopistossa) seuraa, niin heidän elämänsä on monesti jotain muuta kuin snapsilasien kilauttelua rapujuhlissa. Monet heistä eivät vain taivu moiseen. Todella moni on tutkijankammiossa ummehtuneita kuitenkin joskus jopa hyvin rempseitä ihmisiä omalla tyylillään.

Sosiaalisen statuksenvuoksi tehty alan valinta kertoo minusta lyhytnäköisestä itsensä loppuunpolttavan ihmisen pyrkyrimäisyydestä. Tämä toki on minun vain minun (=melkoinen individualisti) näkemykseni asiasta.

SamBody

"Akateeminen koulutus ei takaa hyvää palkkaa ja turvallista asemaa - päinvastoin, kunnon duunari saattaa ansaita enemmän ja työllistyä paremmin."

Mitä enemmän markkinaehtoisesta taloudesta puhutaan, sitä enemmän tuo on totta. Vai onko joku kuullut humanistisia lesbotutkijoita hakevasta yrityksestä?
Muuten kirjoitus kyllä heijastelee blogistin patakokoomuslaista ajatusmaailmaa ;-)

Kari

Se että hyvä koulutus ei todellakaan aina voi taata hyvää ansiotasoa, johtuu etenkin talouden realiteeteistä. Yhteiskunnassa tuotetaan taloudellista hyvää x euroa, vaikka ihmisiä kuinka koulutettaisiin, mutta jos tuo tuotettu taloudellinen hyvä ei kasva ei palkkatasokaan voi nousta koulutuksesta huolimatta. Suomessakin perinteisesti akateeminen väki on työllistynyt lähinnä julkiselle sektorille. Vaikka en silti väitä että julkisella sektorilla vain tuhlataan ja yksityisellä tuotetaan, niin tosiseikka on että moni koulutettu lähinnä vain tuottaa tietoa lakien valmistelun pohjaksi ja ottaa osaa uusien usein käytännön elämää hankaloittavien määräysten laadintaan. Tämä ei juuri kasvata sitä taloudellista hyvää josta palkat maksetaan.

Se, että lääkärit ovat Suomessa huippupalkattuja johtuu lääkärin ammatin arvostuksesta. Kenenkään ei tarvitse juuri miettiä mitä lääkäri tekee ammatikseen ja ihmiset nyt arvostavat aina terveyttä. Osa syy lienee silläkin, että lääkäriliitto on aina vastustanut koulutuspaikkojen lisäämistä ja näin lääkärien kysyntä on tarjontaan nähden pysynyt korkealla.

SamBody

1) Akateemisen loppututkinnon suorittaminen vaatii keskimääräistä korkeampaa älykkyyttä, ja älykkäiden ihmisten lapset ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin valtaväestö. Tämä on aivan puhdasta biologiaa, sillä genetiikka vaikuttaa älykkyyteen. Akateemisissa perheissä myös elämäntavat pääsääntöisesti ovat sellaisia, jotka suosivat korkeamman älykkyyden kehittymistä - raittius, aviollinen uskollisuus, ydinperheet, päihteettömyys, tupakoimattomuus, pitkä imetys, tiukat perhesiteet ja äiti-lapsisuhteet, proteiinipitoinen ruoka jne.

No mutta tuon teorian mukaanhan otollisinta alustaa huippusaavutuuksiin pääsemiseksi on merkantti-isä ja kotirouva-äiti: siis Albert Einsteini koti! Puhumattakaan tyypin omista elintavoista....

Jani

@Kasimir Kaliva. Kirjoitit näin: "Käsityys,että koulutusmääriä kasvattamalla lisätään mahdollisuuksien tasa-arvoa, on mielestäni väärä. Kun koulutusmääriä kasvatetaan liikaa, akateeminen tutkinto menettää merkityksen ja signaaliarvon yksilön kyvykkyydestä ja ahkeruudesta."

En oikein tajua tuota yhtälöä. Signaaliarvo kyvykkyydestä ja ahkeruudesta on mielestäni sitä selkeämpi, mitä useammalla on mahdollisuus näyttää oma tasonsa.

Kärjistettynä: jos koulutuspaikkoja on vain kaksi (jotta olisi edes jotain kilpailua sisäänpäässeiden välillä), silloin jo pelkkä sisäänpääsy on itsessään todella merkityksellinen seikka, symboli, ja tutkinto ja itse opiskelu jää toissijaiseksi. Oletus on, että opiskelemassa on jo valmiiksi alan tuleva eliitti. Signaaliarvo tulee siitä. Näistä kahdesta heikompaakaan opiskelijaa ei pidetä huonona.

Jos koulutuspaikkoja on kaikille halukkaille, silloin vasta valmistumisella on väliä. Ja valmistuminenhan on enemmän kiinni kyvykkyydestä ja ahkeruudesta kuin sisäänpääsy, sillä se kertoo jotain käytännön tasosta. Akateemisen tutkinnon merkitys toki kärsii siitä, mutta kumpi sitten on oleellisempaa: symbolinen arvo vai käytännön arvo? Itse kallistun jälkimmäisen puolelle.

Voi tietysti olla niinkin, että näiden kahden ääripään välillä on muitakin maksimeja näiden muuttujien osalta, mutta en yhtään tiedä, mitä ja millaisia ne olisivat ja miksi ne olisivat jossain muualla kuin näissä kahdessa ääripäässä.

Marko Hamilo

Ajatusleikki: entäpä jos ammattikorkeakoulut olisi laskettu "akateemisisksi" opinahjoiksi tuossa Kivisen tutkimuksessa? Näennäinen tasa-arvoistumisindikaattori olisi osoittanut huikeaa kehitystä, koska monet ammattikorkean käyneethän tulevat perheistä, joissa vanhemmat ovat yo-merkonomeja, insinöörejä etc.

Signaaliarvosta: mitä kertoo yksilön odotettavissa olevasta sosioekonomisesta kehityksestä, jos hän sanoo että hänellä on

A) korkeakoulututkinto pian taskussa
B) hänellä on akateeminen korkeakoulututkinto pian taskussa
C) hänellä on tutkinnolla suojatun ammatin akateeminen tutkinto pian taskussa?

Kasimir Kaliva

"Jos koulutuspaikkoja on kaikille halukkaille, silloin vasta valmistumisella on väliä. Ja valmistuminenhan on enemmän kiinni kyvykkyydestä ja ahkeruudesta kuin sisäänpääsy, sillä se kertoo jotain käytännön tasosta. Akateemisen tutkinnon merkitys toki kärsii siitä, mutta kumpi sitten on oleellisempaa: symbolinen arvo vai käytännön arvo? Itse kallistun jälkimmäisen puolelle."

Nykyisin vaan sekä sisällepääsystä että valmistumista on tehty liian helppoa. Oppilaitosten rahoitus riippuu tutkintojen määrästä, jolloin rimaa on väkisin pidettävä matalallla. Jos opiskelijoita karsittaisin opintomenestyksen perusteella, suuret sisäänottomäärät voisivat toimia. Mutta näin ei kuitenkaan toimita.

Ivan N

Omassa suvussani ei ole itseni lisäksi tiettävästi ketään joka olisi päätynyt opiskelemaan lukiota tai ammattikoulua korkeampaan koulutukseen. Peruskouluaikoina ei vanhemmilta saanut kummemmin apua kun jo potenssilaskut menivät kansakoululaiselta yli hilseen sekä ala-aste-ikäisenä jouduin itsekseen laskemaan matematiikkaa sillä välin kun muu luokka katsoi piirrettyjä koska vanha ja konservatiivinen opettajani ei jaksanut järjestellä lukujärjestystään niin että tietyn vähemmistöuskonnon (johon minä kuuluin) oppitunnit olisivat samalla paikalla kuin muun luokan uskonnon oppitunnit.

Veikkaan että enemmän tai vähemmän näistä syistä koin pitkään olevani älyllisesti korkeintaan keskitasoa, käytännössä tuomittu aivottomaan duunarityöhön loppuiäkseni jossain tehtaalla, kunnes ystävieni tuen ja oman henkisen valaistumiseni kautta löysin itsestäni aivan uusia puolia.

Koen kevyttä katkeruutta kausaaliketjua kohden että minulle sattuikin käymään näin huono tuuri elämäni alkutaipaleilla mutta ainakin tämä on antanut perspektiiviä käytännön elämään. Tällainen oli henkilökohtainen kokemukseni luokkarajojen yli siirtymisestä.

Metusalah

Akateeminen koulutus ei voi "periytyä", koska opitut asiat eivät periydy. Eskimosta ei voi tulla lääketieteen tohtoria oman kulttuurinsa sisällä. Sen sijaan akateeminen koulutus voidaan toki oppia ja ilmeisen usein se myös "opitaan", jos ei muuten, niin ainakin vanhempien kunnianhimon kautta. Keski-Suomen keskussairaalassa toimi menneellä vuosisadalla johtajana pitkään lääketieteen tohtori, jonka kaksi veljeä olivat myös dosenttitason tieteilijöitä. Heidän isänsä ja äitinsä olivat pienviljelijöitä, hyvin vaatimattomalla toimeentulolla eläviä ihmisiä Saarijärven pitäjästä; veljesten koti oli siis erittäin ei-akateeminen.

Hamilon mielestä tällainen ei ilmeisesti pitäisi olla edes mahdollista?

Sielullisesti lahjakkain tuntemani ihminen on kotoisin ja syntyperältään kirvesmies Lapista; mikäli hän olisi syntynyt lapseksi vaikkapa hesalaiseen eliittiperheeseen, olisi hänessä mahdollisesti ollut aineksia vaikka tasavallan presidentiksi.

Marko Hamilo

Metusalah:

"Akateeminen koulutus ei voi “periytyä”, koska opitut asiat eivät periydy."

Sanaa periytyä käytetään tasa-arvokeskusteluissa juuri näin kuin sitä käytin itse ja kuten sitä käytti Ruukinmatruuna, monien muiden ohella.

Googlaa vaikka "Koulutus periytyy", "Huono-osaisuus periytyy".

"Hamilon mielestä tällainen ei ilmeisesti pitäisi olla edes mahdollista?"

Jos koulutus ja luokka-asema periytyisivät sataprosenttisesti, tällainen ei olisi mahdollista. Silloin ei myöskään olisi mahdollista laskea sellaista suhdelukua, jota tuossa HS:n jutussakin käytettiin, koska se edellyttäisi jakamista nollalla.

mad scientist

Suvusta löytyy lisäkseni maisterin tutkintoon päässyt 1 VTM.
Ihmisissä olisi potentiaalia paljon parempaan, mutta se ei enää palvele yhteiskuntaa, mikäli pyritään koulutuksellisessa mielessä mahdollisimman korkealle. Totuus on, että monella tohtorilla on vaikeuksia työllistyä.

On toki huomioitava, että koulumenestys mittaa hyvin pitkälle muistikapasitetttia. Olen ollut helisemässä tämän kanssa yliopistotasolla, jossa piti opiskella biokemiallisia reaktioita ulkoa. Mikäli tentissä sai käyttää kirjallisuutta vapaasti, oli tulokseni yleensä kurssin paras. Mittaako koulu oikeita asioita? Piileekö yhteiskunnan alimmissa luokissa tieteellistä potentiaalia?

SamBody

@Ivan N:
Maailmanhistoria tuntee lisäksesi myös erään toisen henkilön, joka Marko-logiikan mukaan on samanlainen satunnainen tilastopoikkeus: Albert Einstein - isä merkantti ja äiti kotiäiti ;-)

Tiedemies

Tohtorin tutkinnon suorittaneiden keskiansiot voivat olla korkeat, mutta suhteessa ne ovat laskussa kahdesta syystä. Ensikikin, tohtoreita on koulutettu enemmän, ja nyt kun yliopistomaailma ei enää laajene, meitä on tavallaan liikaa. En minä kuitenkaan yllä valittanut, varsinkaan omalta osaltani. Tohtorin tutkinnon suorittaminen ei kuitenkaan minun alallani ollut rahallisesti kovin kannattavaa. Jos olisin perustutkinnon jälkeen mennyt yksityiselle sektorille koulutustani vastaaviin tehtäviin ja palkkakehitys olisi vastannut suunnilleen alan mediaania, palkkani (Suomessa) olisi karkeasti arvioiden 25 prosenttia korkeampi kuin se on nyt.

Minun keskeinen pointtini yllä oli, että akateeminen ura ei ole kovin rahakas. Tohtorit saavat kyllä hyvää palkkaa jos päätyvät joko professuureihin tai johonkin yksityisen puolen kovatasoisiin asiantuntijatehtäviin. Ne, jotka panostavat akateemiseen uraan ja jäävät väliinputoajiksi, vertautuvat ansiotasoltaan lähinnä alempaan keskiluokkaan. Ja tämän porukan määrä on kasvussa.

Vastavalmistunut tohtori on suunnilleen keskipalkkainen (ehkä vähän alle) jos sijoittuu yliopistosektorille, mutta toki, työllistyessään yksityiselle sektorille tilanne on aivan toinen. Kuitenkin, jos verrataan siihen koulutusalaan, jolta valmistutaan, niin gäppi on aika iso. Esimerkiksi väittäisin, että alasta liki riippumatta keskimääräinen DI jolla on 4 vuoden työkokemus, tienaa kymmeniä prosentteja enemmän kuin neljässä vuodessa heti perustutkinnon jälkeen väitellyt saman alan tekniikan tohtori. Ja niin se saakin olla, ei siinä mitään. Tarkoituksena oli vain tuoda esiin sitä, että koulutuksen vaikutus ansiotasoon ei ole kovin vahva.

Jouni

Tiedemies: Kokopäivätöissä käyvän palkansaajan kokonaisansio on keskimäärin noin 3100 euroa kuukaudessa. Yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaan tuoreelle postdocille maksetaan 3200-3600 euroa kuukaudessa, jos ei ole erityistä syytä muuhun. Aalto-yliopistossa maksettava palkka on ilmeisesti korkeampi. Yliopistoon jäävillä palkka nousee postdoc-vaiheen jälkeen noin 500 eurolla kuukaudessa. Tieteentekijöiden liiton jäsenkyselyssä tohtorin tutkinnon suorittaneiden liiton jäsenten keskipalkka oli pari vuotta sitten noin 3750 euroa kuukaudessa. Kysymys on siis tutkijoista, jotka eivät ole edenneet professoreiksi.

Tutkijaksi ryhtyvän on syytä ymmärtää alusta alkaen, että kouluttautuu hyvin kapeille työmarkkinoille. Viiden miljoonan asukkaan maassa on lähinnä tuurista kiinni, kohtaavatko avoimet työpaikat ja niiden hakijat ajallisesti. Suurimmillakaan tieteenaloilla ei siksi kannata laskea sen varaan, että töitä löytyisi oikeaan aikaan oman kotikaupungin yliopistosta, vaan töiden perässä on varauduttava muuttamaan. Kun laajentaa potentiaalisia työmarkkinoita viiden miljoonan asukkaan Suomesta puolen miljardin asukkaan Eurooppaan tai miljardin asukkaan rikkaisiin maihin, tilanne muuttuu olennaisesti.

Ansiotason vertaaminen aikaisemman koulutuksen perusteella määräytyvään on harhaanjohtavaa, koska tohtorin tutkinnon suorittaminen tarkoittaa alanvaihtoa.

Timo

Hamilo on prikulleen oikeassa. Jos aloituspaikkojen lukumäärää ja akateemisten vanhempien suhteellista osuutta väestössä ei oteta huomioon, on koko koulutuksellisen tasa-arvon mittari täydellisesti pielessä.

Sen sijaan oletus siitä, että "paras eliitti" hakeutuisi juuri rahallisesti tuottavimmille koulutusaloille (lääkärit, juristit, luonnontieteilijät) on totaalisen pielessä. Esimerkiksi itselläni oli lukion matematiikan kilpailun voiton takia valitsemani paikka odottamassa TKK:lla, mutta silti hakeuduin humanistiksi. Nyt työskentelen lukion opettajana, eivätkä parhaat oppilaani mitenkään itsestään selvästi hakeudu juuri kyseisille aloille.

Jos jollakin koulutusalalla on oppilasaineksessa korkea taso, se johtuu aina vain yhdestä syystä: aloituspaikkoja on vähän suhteessa hakijoihin. Aloituspaikkojen lukumäärä on luonnollisesti politiikkaa. Esimerkiksi yliopistot pitävät rahoitussyistä kiinni opiskelijakiintiöistään, vaikka markkinoilla ei olisi kyseisen alan maistereille kysyntää. Vastaavasti monet ammattijärjestöt lobbaavat pienten kiintiöiden puolesta, jotta markkinapalkka pysyisi korkealla (esim. lääkärit ja juristit). Jos aineksen tasoa halutaan nostaa, niin sen kun vain vähennetään kiintiöitä.

Hakijoiden lukumäärä puolestaan johtuu monesta syystä, joista korkea palkka on vain yksi. Esimerkiksi odotettavissa olevien työtehtävien mieluisuus (opettajien 4kk vuosiloma oli itselleni hyvin merkittävä tekijä), henkilökohtaiset mieltymykset (materialismi, sosiaalisuus), aiemmista opinnoista virinnyt motivaatio, ystävien valinnat, ammatin sosiaalinen arvostus (myös parisuhdemarkkinoilla), vanhempien painostus (jne...) kaikki vaikuttavat.

Juristin, lääkärin, kauppatieteilijän alat ovat "herrahommia" vain siksi, että näillä aloituspaikkoja suhteessa hakijoihin ja markkinakysyntään on vähän. Ne eivät ole herrahommia sen takia, että kyseisillä aloilla tarvittaisiin poikkeuksellisen kovaa kognitiivista osaamista.

Metusalah

"Sanaa periytyä käytetään tasa-arvokeskusteluissa juuri näin kuin sitä käytin itse ja kuten sitä käytti Ruukinmatruuna, monien muiden ohella."

Siitä vaan, käyttäkää "periytyä"-sanaa miten tahdotte, mutta älkää käyttäkö sitä liian sinisilmäisesti tai mustavalkoisesti. Esimerkkejä toiseenkin suuntaan löytyy pilvin pimein; filosofi/kalastaja Pentti Linkola syntyi professoriperheeseen - näin niin kuin yhtenä esimerkkinä geenien jatkajana - vaan hänestäpä ei tullutkaan akateemista neroa, vaan lähinnä häiriytyneen ihmisyksilön ajatuksia muistuttava julistaja. Akateemiset geenit omaava kalastajamme julisti esimerkiksi, että "itsemurha on hyvä keino ihmiskunnan ylikansoittumisen estämiseksi". Onko tällainen puhe täysijärkisen ihmisen puhetta, varsinkin, kun hän itse omalla toiminnallaan ei näytä esimerkkiä?
Jokunen vuosi sitten Linkola sai porttikiellon Tampere-talolle puhumaan, kun hän filosofoi: "Mitä muuta väärää Natsi-Saksa teki, kuin että se hävisi toisen maailmansodan?" Missä välkkyvät ne akateemiset tähtigeenit näiden katastrofiajatusten valossa?

Hamilon ja kumppaneiden olisi hyvä tiedostaa se tosiasia, että piileviä neroja on maailmassa paljon, mutta sattumat ja yhteiskunnalliset taustatekijät estävät useinmiten niiden esiintulon. Näitä Linkola-esimerkkejä etsin mielelläni paljonkin lisää, jos tällaista akateemista perinnöllistä lahjakkuutta halutaan turhaan haeskella.

Marko Hamilo

Metusalah, yksittäisillä esimerkeillä ei voi kumota väittämää korrelaatiosta. Tämän pitäisi olla selvää kenelle tahansa, joka täällä keskustelee. Kaikki tupakoivat eivät sairastu keuhkosyöpään.

Timo, kysyntä ja tarjonta menevät ehkä osaksi niin kuin sanot. On aloja, jonne hakeutuu hyvin älykkäitä ihmisiä, vaikka odotettavissa ei ole ihmeempää tulotasoa (esim. matematiikka, tutkijan tai opettajan uralle johtaessaan). Silti rahakkaat alat yleensä edellyttävät myös kohtalaisen korkeaa yleisälykkyyttä. Älykkäitä ihmisiä on vähän, joten heistä on ylikysyntää. En usko että kauppiksen rahoituksen opinnot, tyypilliset diplomi-insinööriopinnot (onhan sielläkin jotain työpsykologiaa yms pehmeää kyllä) tai mitkään lääketieteelliset opinnot etenevät kovin tuskaisesti, jos älykkyys ei huitele siellä jossain mieluummin lähemmäs kahta kuin yhtä keskihajontaa yli keskiarvon.

Saan päivittäin aivan käsittämättömiä kasvatus- yms. epämääräisten tieteiden väitöstiedotteita. Niiden tekijät eivät vaikuta ihan penaalinsa terävimmiltä kyniltä, mutta tietysti käy mielessä sekin, että jokuhan ne on ohjannutkin. On akateemisia aloja, joilla pärjää ihan hyvin vähän keskinkertaisempikin.

Summa summarum: korkea sosioekonominen status peritään koulutuksen avulla, ja siinä perityllä älykkyydellä on oma roolinsa, koska yhä enemmän työelämässä arvostetaan kognitiivista kykyä. Motivaatiolla on tietysti merkitystä myös. Eliitin vähän keskinkertainenkin kakara pääsee aina oikikseen, kunhan istumalihakset kestävät. Sillä alalla myös perityistä sosiaalisista verkostoista ja sen sellaisesta kulttuuripääomasta voi olla apua.

Kari

Jonkin sortin perushumanistina on vaikeata ymmärtää miksi ihmeessä "luonnontieteilijät" mielellään pyrkivät osoittamaan, että lähes kaikki periytyy geneettisesti, vaikka yksi biologian perusteorioista Darwinismi nimenomaan väittää etteivät hankitut ominaisuudet periydy. Itse tulkitsen Darwinismin niin, että kaikki mitä ikinä opin elämäni aikana ei mitenkään voi muuttaa geenejäni, eikä mikään minun oppimani ikinä periydy geneettisesti. Voin kyllä kielen avulla välittää oppimaani eteenpäin ja tätä kutsun oppimiseksi/opettamiseksi (en periytyvyydeksi). Minua on aina häirinnyt se epäloogisuus jolla "luonnontieteilijät" tulkitsevat Darwinismia. Ikään kuin vaihvihkaa he aina tuovat Darwinismiin hankittujen ominaisuuksien periytymisen, vaikka se ei siihen mitenkään kuulu.

Toki tiedän, että geenit ja ympäristötekijät vaikuttavat usein samaan suuntaan. Koulutettujen ja varakkaiden ihmisten lapset kasvavat virikkeellisemmässä kasvuympäristössä, heillä on vanhemmat jotka toimivat esimerkkinä heille itselleen ja yleensä he myös motivoivat jälkikasvuaan kouluttautumaan jne. Mutta silti on täysin väärin puhua Darwinismin paluusta yhteiskuntatieteisiin, koska ei kyse silti ole Darwinismista. Se että lapset kasvavat "paremmassa" ympäristössä, ei silti tarkoita samaa kuin geneettinen periytyminen, vaan kysehän on oppimisesta. Joten miksei käytetä suoraan oikeata terminologiaa: Älykkäiden ihmisten lapset oppivat fiksuiksi koska elinympäristö on parempi. Vai onko esteenä politiikka: täytyy käyttää käsitettä periytyminen ikään kuin samalla väittäen ettei tyhmemmillä olemitään mahdollisuuksia ja samalla estää kaikki yhteiskunnalliset yritykset muuttaa "luonnonlain" kaltaista tilannetta.

Samoin minua on aina häirinnyt "luonnontieteilijöiden" halveksunta inhimillisiä motiiveja kohtaan. Tuntuu kuin taustalla olisi jokin perustavaa laatua oleva uskonnollinen erimielisyys. "Luonnontieteilijä" uskoo ettei inhimilisillä motiiveillä ole merkitystä koska luonto aina päättää kumminkin asian ihmisen puolesta.

Humanisti haluaa kauniin arkkitehdin suunnitteleman ison talon, kauniin puutarhan, nauttia korkeasta taiteesta ja elämän yltäkylläisyydestä, kauniista esineistä jne. ja pyrkii tekemään työtä tavoitteenaan saavuttaa nämä. Luonnontieteiljät tuntuvat aina kummallisella tavalla halveksivan kaikkea tälläistä inhimillisyyttä, ja tarjoavat tilalle genetiikkaa, termodynamiikan lakeja ym. Se että "luonnontieteilijä" on minulla lainausmerkeissä johtuu siitä, että itse ymmärrän luonnontieteen ensisijassa tieteeksi jopa pyrkii lisäämään luontoa koskevaa tietoa, en miksikään uskoksi luontoon auktoriteettina joka määrää aina asiat ihmisen puolesta.

Tämä "luonto auktoriteettina" argumentti on muuten hyvä esimerkki siitä, miksi "luonnontieteilijöiden" ymmärtäminen on toisinaan äärimmäisen vaikeata: Biologit yleensä sanovat ettei evoluutiolla ole mitään suuntaa ja ettei sillä ole mitään tarkoitusta. Kuitenkin näyttää kovasti siltä että "luonnontieteilijöille" luonto on antanut eräänlaisen tarkoituksen, sehän kun näyttää olevan heille auktoriteetti.

Entäs mitäs mieltä Hamilo on siitä, että biologit väittävät että evoluutiossa vain hengissä selviytymisellä ja suvunjatkamisella on merkitystä, älykkyydellä sinänsä ei juuri lainkaan. Älykkyys on toki tärkeätä ihmisyksilölle sosioekonomisessa kilpailussa (mutta sehän ei taaskaan ole sitä Darwinismia), vain lisääntymisellä kun on merkitystä. Siis ihmisen koko valtaista aivokapasiteetti joka mahdollistaa tieteen ja avaruusmatkat on olemassa vain palvelemassa lisääntymistä. Eikös se ole aikamoista tuhlailua?

alkoholistin poika

Toteutuuko synnytyslaitoksella akateemisten ja herravihaajien pienokaisten kesken mahdollisuuksien tasa-arvo, jos (mennään nyt porvarisperheen kliseiden mukaan) toisissa perheissä vauvelille taataan turvalliset ja virikkeelliset lapsuuden leikit, luetaan satuja ja myöhemmin suhtaudutaan myönteisesti kirjallisuuteen, on varaa kustantaa lapselle musiikkitunteja, kannustetaan ja vaaditaan koulumenestystä, tilataan Tiede-lehti ... toisissa taas sitten ei.

Ympäristötekijöitä, jotka kaikki vaikuttanevat älykkyyteen. Saatan muistaa väärinkin, mutta taisi olla juuri Tiede-lehti, josta joskus luin että ~6-7 vuoden ikäisenä aloitettu musiikkiharrastus korreloi myöhempien matemaattisten kykyjen kanssa.

Vaikka oman älykkyyden lukeminen hyvien geenien ansioksi saattaa tuntua mukavalta, ei perhetaustasta johtuvien henkisten + materiaalisten ympäristötekijöiden vaikutus ole ainakaan kovin vähäinen. Itse olisin valmis lyömään vetoa että jopa tilastollisesti merkittävämpi kuin geenit - eikö tieteilijöiden parissa vallitseva käsitys ole että geenien tarjoaman potentiaalin realisoitumiseen vaaditaan ainakin suostuisa kasvuympäristö?

Ja kun kyse on ympäristötekijöistä, on kyse mahdollisuuksien tasa-arvosta. Onko köyhillä penskoilla yhtäläiset pääsymahdollisuudet musiikkiluokille ja kielikylpypäiväkoteihin kuin rikkailla, patistavatko neuvolatädit tasapainoiseen ruokavalioon, tarjoaako koulu tarpeeksi kannustusta jos alaluokkaisen herraviha-perheen vesalla sattuisi olemaan lukupäätä... ja täysin ymmärrettävistä syistä Forssan julistuksessa vaadittiin kieltolakia.

Takkirauta lopetti että kyse on todennäköisyyksistä, ei mahdollisuuksista päästä toteuttamaan synnynnäisiä lahjojaan. Todennäköisyydet ovat muuttuneet jo paremmiksi kuin ammoin muinoin, miksi niitä ei saisi vielä pyrkiä parantamaan - vai onko lääkiksen 1000+ € preppauskurssien Suomi nyt ihannemaailma jossa eteenpäin päästään "geneettisen älykkyyden" ansiosta?

Tiedemies

Yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaan tuoreelle postdocille maksetaan 3200-3600 euroa kuukaudessa, jos ei ole erityistä syytä muuhun.

En tiedä onko tilanne nyt tämä, mutta kun itse väittelin viisi vuotta sitten, yliopistojen "kannustinpalkkaus" jatko-opiskelijoille tarkoitti sitä, että esimieheni joutui taistelemaan hallinnon kanssa toden teolla, että palkkaani ei laskettu siksi, että tutkinto oli suoritettu.

On toki totta, että jatkotutkintoon lähteminen todellakin tarkoittaa käytännössä alan vaihtoa. Mutta tämä vain korostaa sitä, että lisää kouluttaminen ei nosta ihmisen tuloja käytännössä lainkaan tuossa vaiheessa. Minä yritin yllä todeta, että ylemmästä korkeakoulututkinnosta eteenpäin koulutus ja tulotaso eivät enää ole mitenkään ilmeisellä tavalla toisistaan riippuvia, ainakin hiha-arviona sanoisin että nollahypoteesi on, että korrelaatio on vähäinen, siis, kouluttautuminen lisää (jos sillä tarkoitetaan väittelemistä) ei nosta tuloja.

Se, että "perustellaan" eli selitetään mitkä mekanismit tätä aiheuttavat, ei ole perustelu sille, että näin ei ole.

Ja siis, minä lähdin toiselle puolelle maailmaa akateemisiin töihin, kyllä minä tietenkin tiedän kaiken tuon, ei sitä tarvitse selittää. En vain oikein ihan heti tajua, miksi pitäisi jotenkin ilman muuta olettaa että mitään ongelmaa ei ole kunhan vaan "ymmärtää" että pitäisi lähteä ulkomaille tai että pitäisi olla valmis vaihtamaan paikkakuntaa. Jos jotain, nämä ovat työnkuvaan ja alan valintaan liittyviä kustannuksia, jotka vain alleviivaavat sitä tosiasiaa, että akateeminen ura ei ole taloudellisesti mitenkään kovin kannattava. Se sulkee monia vaihtoehtoja pois ja hankaloittaa elämää monella tavalla, siihen liittyy taloudellisia, sosiaalisia, ja työmarkkinoihin liittyviä riskejä.

Näiden riskien tuominen esiin ei ole mitään turhasta valittamista, vaan ainoastaan pyrin tekemään selväksi, että "koulutukseen" ja akateemiseen uraan panostaminen, vaikka sitä paljon subventoidaankin, on kallista yksilölle. Se ei myöskään edusta mitään sosiaalista nousua ainakaan suhteessa ylempään korkeakoulutukintoon ja sen päälle tehtyyn työuraan, koska akateemisen uran tekemällä ei saa kummoisiakaan elinkaaren tuloja, ellei onnistu selvästi mediaania paremmin tai osaa hypätä kelkasta yksityiselle puolelle oikeaan aikaan. Minusta uran tekemistä ulkomailla - ainakaan jos se tehdään pääasiassa ulkomailla - ei voi tässä laskea mukaan. Se olisi sama kuin sanoisi, että kyllähän sairaanhoitajat tienaavat hyvin paljon, kunhan menevät Norjaan tai Britteihin töihin, kun siellä on korkeammat palkat. Tai insinööreillä Saksassa.

Mitä tulee yllä jossain kohtaa esiintyneeseen heittoon, jonka mukaan "akateeminen väki" olisi työllistynyt lähinnä julkiselle sektorille "kuppaamaan" yksityistä sektoria, tämä nyt vaan on aivan älytön veto. Tohtoreista tietty suurin osa työskentelee yliopistosektorilla, mutta ei-triviaali osa työskentelee kyllä yksityisen sektorin palveluksessa ja yliopistosektorillakin tehdään paljon sellaista työtä, jonka maksaa yksityinen sektori projektirahoituksen muodossa jne ainakin osittain. Muista korkeakoulutetuista nyt suuria ryhmiä muodostavat varmaan lähinnä opettajat, lääkärit, jne, jotka toki työskentelevät julkisella, mutta väite että julkisen koulun opettaja tai TK-lääkäri on "tuottamaton" ja pelkästään loisii yksityisen sektorin niskassa, on jo niin aivovammainen ettei sitä kannata edes kommentoida. Insinööreistä ja DI:stä suurin osa työskentelee yksityisellä sektorilla.

JOhanna

"Summa summarum: korkea sosioekonominen status peritään koulutuksen avulla, ja siinä perityllä älykkyydellä on oma roolinsa, koska yhä enemmän työelämässä arvostetaan kognitiivista kykyä. Motivaatiolla on tietysti merkitystä myös. "

Oma käsitykseni on se, että kodin arvomaailma ja asenne kouluun on se merkittävin tekijä, joka vaikuttaa erityisesti alakoulun aikana ja jo sitä ennen. Kodissa, jossa kiinitetään huomiota mm. kieleen, lukumääriin ja muihin mittoihin ("kerropas sinä Kalle 4 v, miten nuo 8 pullaa saadaan jaettua tasan meille neljälle", "millä kirjaimella ankka alkaa", miksi valoisa aika on talvella lyhyempi"), on paremmat mahdollisuudet kehittyä loogisesti ajattelevaksi ja asioista kiinostuneeksi lapseksi ja nuoreksi. Ja näin suhtautuvalla koulu on luonnostaan helpompaa. Tuki opiskelulle, tehtävien tekemiselle ja koulun arvostus on sitten oma lukunsa. Ja että nämä priorisoidaan harrastusta yms. edelle.

Älykkyys perityy tietysti sekin, mutta en panisi sille niin suurta painoa ennen kuin ollaan vaiheessa, jossa testataan oikeasti rajoja sen suhteen. Toki perusälykkäälle koulu on helpompaa jo alusta asti kuin selvästi keskivertoa matalammalla kognitiivisella kapsiteetillä varustetulle (sanoja tyhmä ja yksinkertainen ei kuulemma saa enää käyttää), selvimmin tämä kai näkyy matemaattisissa aineissa. Mutta jos ääripäitä ei mietitä, koulun alkuvaiheessa suurin vaikutus on kodin panoksella ja kaveriporukan hengellä. Ja jos lapsi putoaa kärryiltä alakoulussa (niin tiedollisesti kuin opiskeluteknisesti), eroa on vaikea kuroa kiinni ja motivaatio yleensä jää puuttumaan. Tämä näkyy sitten suoraan opiskeluvalinnoissa. Poikkeusia tietysti on, molempiin suuntiin.

Raha auttaa, mutta kaikki akateemiset perheet eivät ole rikkaita. Sanoisin, että suurin osa ei ole merkittävästi varakkaampi kuin duunarien keskiluokka. Duunareissa löytynee sitten suhteellisesti enemmän matalapalkkaisia ja työttömiä, mutta kuten todettu, nämä eivät ole harvinaisia luokkia akateemisillekaan.

Kasimir Kaliva

"Silti rahakkaat alat yleensä edellyttävät myös kohtalaisen korkeaa yleisälykkyyttä. Älykkäitä ihmisiä on vähän, joten heistä on ylikysyntää."

Itse olen kyllä sitä mieltä, että rahakkailla aloilla maksetaan enemmän työn vastuullisuudesta kuin vaativuudesta. Harva työtehtävä oikeasti vaati minkäänlaista huippuälykkyyttä. Luotettava ja ahkera tyyppi saa paikan.

Timo

Hamilo, keskinkertainen voi edetä lähes tulkoon alalla kuin alalla. Tämä johtuu pitkälti siitä, että korkeakoulujen rahoitus perustuu valmistuneiden lukumäärään, mikä kannustaa pitämään riman alhaalla. Esimerkiksi kauppatieteissä tentistä läpi pääseminen on naurettavan helppoa (rahoituksessa toki vaaditaan jonkin verran matemaattisia taitoja). Ja valmistumiseen riittää se, että pääsee tenteistä läpi ja kyhää jonkin sortin lopputyön.

Hyvänä esimerkkinä toimii vaikka Hanken, jossa on tunnetusti suhteellisen heikko opiskelija-aines, mutta siitä huolimatta erittäin lupaava markkinakysyntä valmistuneille. Mitä ammatillisiin vaatimuksiin tulee, niin valelääkärit kertovat karua kieltä siitä, mitä peruslääkärin työtehtäviin tarvitaan. Fakta on, että hyvin harvassa työpaikassa oikeasti tarvitaan huippuälyä tai poikkeuksellisia kognitiivisia taitoja. Eikö eräässä tukimuksessa jopa todettu, että apinat ennustivat talouden kehitystä paremmin kuin maailman johtavat taloustieteilijät?

Luonnollisesti sama havainto koskee myös lukioita, joissa itse työskentelen. Nykyisellä vaatimustasolla kuka tahansa puoli-imbesilli kykenee Suomessa valmistumaan ylioppilaaksi. Kun joskus luen eräiden ylioppilaaksi valmistuneiden yo-vastauksia, en tiedä pitäisi itkeäkö vai nauraa.

Ehkä se on toisaalta lohduttavaa, että kaikesta kehityksestä huolimatta nyky-yhteiskunnassa pärjää ihan hyvin alalla kuin alalla, vaikka ei omaisi erityistä kognitiivista kyvykkyyttä.

Kivinen-Hedman

Kivisen, Hedmanin ja Kaipaisen tutkimus esiintyy tässä blogissa melko värikkäissä kommenteissa. Todettakoon nyt ensin se, että artikkeli josta Helsingin Sanomat uutisoi ilmestyy Yhteiskuntapolitiikassa 5/12 varsin pian. Sen lukeminen antaa mahdollisuuden ymmärtää mitä ja miten me olemme tehneet tutkimuksemme " Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus Suomessa". Tuskin on meidän asiamme puuttua siihen, mitä mieltä joku kommentattori A on kommentaattori Bn käsityksistä siitä, mitä me olemme tehneet, kun kumpikaan ei ole koko artikkelia vielä lukenut. Yhden asian haluamme kuitenkin korjata jo nyt. Yliopiston aloituspaikkojen määrä ei nimittäin ole kasvanut huimasti parin sukupolven aikana toisin kuin Hamilo väittää. Pylväät hänen linkkinsä paljastamassa kuvassa kuvaavat koko opiskelijajoukon kasvua, mutta meidän tutkimuksemme kohdistuu 19-24 vuotiaiden nuorten osallistumiseen yliopisot-opintoihin ja akat. vs. ei-akat. taustoista tulleiden osallistumiseroihin. Opiskelijamäärän kokonaiskasvulla ole suurta relevanssia tarkasteltaessa osallistumiseroja. Mutta palatkaamme siis asioihin kun varsinainen juttu on Yhteiskuntapolitiikkassa ilmestynyt ja luettu.

Marko Hamilo

Kivinen-Hedman,

odottelemme mielenkiinnolla artikkelia.

"Pylväät hänen linkkinsä paljastamassa kuvassa kuvaavat koko opiskelijajoukon kasvua, mutta meidän tutkimuksemme kohdistuu 19-24 vuotiaiden nuorten osallistumiseen yliopisot-opintoihin ja akat. vs. ei-akat. taustoista tulleiden osallistumiseroihin."

Totta, en löytänyt parempaa linkkiä lyhyessä ajassa. Mutta kyllähän kaikki tietävät, että akateemiseen koulutukseen menevä osuus ikäluokasta on moninkertaistunut, ja sen näkee tuolla jo pelkästään siitä, kuinka harva kirjoitti 1950-luvulla edes ylioppilaaksi. Niistä tosin sitten ennen vanhaan hyvin suuri osa jatkoi akateemiseen opinahjoon.

"Opiskelijamäärän kokonaiskasvulla ole suurta relevanssia tarkasteltaessa osallistumiseroja."

Totta kai sillä on. Tehdäänpä semanttinen temppu, ja kutsutaan ammattikorkeakoulujakin "akateemisiksi" oppilaitoksiksi. Sama efekti tulisi nyt esiin vielä suurempana, eli ensin näyttäisi (ammattikorkeakoulu-uudistuksen toteuduttua) siltä että tasa-arvo on edistynyt hurjasti kun ammattikorkeakouluihin vyöryvät opistovanhempien lapset, ja sitten seuraavassa sukupolvessa, kun ammattikorkeakouluihin pyrkivät itsekin ammattikorkeakoulun käyneiden vanhempien lapset, tasa-arvo näyttäisi ottaneen takapakkia.

Jos akateeminen koulutus nyt merkitsisi samaa kuin se merkitsi niinä aikoina, kun agronomiylioppilas oli maaseudulla kesää valkolakki päässä viettäessään suurikin herra, tilanne olisikin toinen. Mutta kun akateemisen koulutuksen sisällä on niin suuria eroja kuin tunnetusti on, ei suhdeluvun laskemisesta voi päätellä mitään.

Vielä rautalangasta: oletetaan sellainen täydellinen säätykierron puute, jossa parhaan koulutusdesiilin jälkikasvu saa aina parhaan koulutusdesiilin aloituspaikat, toinen desiili toisen jne. Sitten tehdään uudistus, jossa kakkosdesiili muutetaan hallinnollisesti osaksi samaa järjestelmää (kutsutaan sitä A-järjestelmäksi) ykkösdesiilin kanssa, vaikka kakkosdesiilin koulutuksen saaneiden tulevaisuudennäkymät olisivat heikommat kuin ykkösen. Kun tutkitaan, kuinka paljon suuremmalla todennäköisyydellä A-järjestelmän käyneen vanhemman lapsi pääsee A-järjestelmään kuin A-järjestelmää käymättömän lapsi. Saisimme tulokseksi että ensin A-järjestelmä on täysin suljettu (suhdeluku mahdoton laskea, koska jakaa nollalla), sitten uudistuksen jälkeen että suhdeluku on 9, ja sukupolvea myöhemmin systeemi on taas suljettu. Siitä huolimatta, että mikään ei ole muuttunut koko aikana!

Olin eräässä koulutussosiologisessa tutkimushankkeessa tutkimusavustajana 1990-luvun alussa. Ihmettelin tämän itsestäänselvyyden huomioimatta jättämistä näissä laskelmissa jo silloin.

Marko Hamilo

Timo:

"Mitä ammatillisiin vaatimuksiin tulee, niin valelääkärit kertovat karua kieltä siitä, mitä peruslääkärin työtehtäviin tarvitaan."

Tämä on yleinen virhepäätelmä. Nämä valelääkärithän pärjäsivät oikeastaan pelkästään sosiaalisilla taidoillaan, eli he osasivat olla melko vakuuttavia. Lääkemääräykset menivät yhtenään päin mäntyä, ja valelääkärit teettivät kaikki päätöksensä ja toimenpiteensä hoitajilla tai kokeneemmilla lääkäreillä. Se kyllä paljasti sen, että systeemi toimii suhteellisen hyvin (Valviraa lukuunottamatta), eli esimerkiksi apteekkijärjestelmä havaitsi ilmeisen väärät lääkemääräykset, ja kokeneemmilta saa (ja pitää) kysyä.

Lisäksi on huomioitava, että kysehän ei ollut maallikoista valelääkäreinä: muistelisin että yksi lääketiedettä opiskelematon toimi kandina, ja sitten joku lääketiedettä opiskellut oli eurolääkärinä tms.

"Fakta on, että hyvin harvassa työpaikassa oikeasti tarvitaan huippuälyä tai poikkeuksellisia kognitiivisia taitoja."

Ja harvassa niitä huippuälykkäitä onkin. Suuruusluokat, joista nyt puhutaan, ovat se jokin viitisen prosenttia ikäluokasta akateemisia wanhoina aikoina ja 20 prosenttia nyt. Kysymys on suurin piirtein siitä, että jos älykkyys ei ole keskihajonnan verran keskiverron paremmalla puolella, siis >115, eli että kuuluu 32 prosentin kognitiiviseen parhaimmistoon, voi olla vaikea jaksaa tsempata lukiossa, päästä yliopistoon tai viihtyä siellä. Emme puhu nyt huippuälykkyydestä, vaan yritämme selittää, miksi akateemisen koulutuksen saa niin usein akateemisten jälkikasvu. Ja siinä oleellista on se, ettei olisi keskimääräistä tyhmempi tai vain aivan hiukan keskivertoa älykkäämpi.

"Nykyisellä vaatimustasolla kuka tahansa puoli-imbesilli kykenee Suomessa valmistumaan ylioppilaaksi."

No niinpä. Ylioppilastulvan vastustamiskomitea epäonnistui pahasti! Ylioppilaiden määrä on kai noin kymmenkertaistunut. Sosiaalitieteiden standardimallin mukaan sillä, että mukaan tulee jo väestön keskitasoa heikkolahjaisempia, ei pitänyt olla mitään merkitystä. Mutta kun standardimalli on väärässä.

Marko Hamilo

Kari:

"Jonkin sortin perushumanistina on vaikeata ymmärtää miksi ihmeessä “luonnontieteilijät” mielellään pyrkivät osoittamaan, että lähes kaikki periytyy geneettisesti, vaikka yksi biologian perusteorioista Darwinismi nimenomaan väittää etteivät hankitut ominaisuudet periydy. "

Tietenkään hankitut ominaisuudet eivät periydy geneettisesti, mutta eipä tässä kukaan ole hankituista ominaisuuksista puhunutkaan. Älykkyys periytyy geneettisesti, ja korkeampi älykkyys mahdollistaa paremman oppimiskyvyn.

Jouni

Tiedemies: Viisi vuotta sitten yliopistot olivat aika lailla eri maailma kuin nykyään. Sen jälkeen yliopistot ovat muuttuneet valtion virastoista itsenäisiksi laitoksiksi ja työehtosopimuksiinkin on saatu selkeä useimmille aloille yhteinen tutkijan urapolku.

Eikä kysymys ollut niinkään siitä, missä määrin tutkija hyötyy koulutuksestaan taloudellisesti, vaan enneminkin siitä, mihin tuloluokkaan tutkijat sijoittuvat. Tuo Tieteentekijöiden liiton jäsenkyselyn keskimääräinen tutkijana työskentelevä professoriksi etenemätön tohtori, joka ansaitsi pari vuotta sitten 3750 euroa kuukaudessa, sijoittuisi Tilastokeskuksen mukaan ylimpiin 10-15 prosenttiin kaikkien tulonsaajien keskuudessa. Sanoisin tuota jo ylemmäksi keskiluokaksi.

Viilarin poika

"Itse olen kyllä sitä mieltä, että rahakkailla aloilla maksetaan enemmän työn vastuullisuudesta kuin vaativuudesta."

Noinhan se menee. Teollisuudessa johtajat tienaavat huomattavasti enemmän kuin asiantuntijat.

SamBody

"Älykkyys periytyy geneettisesti, ja korkeampi älykkyys mahdollistaa paremman oppimiskyvyn."

Ei ole kovin älykästä väittää noin, kun tietää että yleisen tieteellisen konsensuksen mukaan geneettiset tekijöiden osuus yksilön älykkyydestä on KESKIMÄÄRIN NOIN 50%.

Toni

"Älykkyys periytyy geneettisesti, ja korkeampi älykkyys mahdollistaa paremman oppimiskyvyn", toteaa Marko Hamilo. Itseäni kiinnostaa kovasti miten herra Hamilo määrittelee älykkyyden ja toiseksi mitkä geenialueet hän on isoloinut älykkyyden syntyalustaksi. Vastaus kumpaan tahansa kysymykseen lienee yhden, jollei useammankin Nobelin arvoinen, joten onhan tällaisia helmiä hieno löytää suomalaisesta blogista.

Sarkasmi sivuuttaen totean, että älykkyyden geneettinen periytyvyys taitaa kuitenkin olla se vielä suurempi harha kuin yhteiskuntatieteiden geenien hylkääminen. Vetoamalla esim. geenien aktivoitumiseen tai tilastolliseen vaihteluun voidaan selittää kaikki poikkeavuudet kelpo tavoin, mutta samalla poistetaan pohja kaikilta pyrkimyksiltä aitoon falsifikaatioon. Esimerkiksi tilastollisen analyysin ongelma älykkyyden periytymisestä sisältää pienoisen ongelman siitä, ettei muuttujia voida rajata, jolloin selittävänä tekijänä voi olla käytännöllisesti katsoen mikä tahansa -- myös geenit.

Lauseen muodostaminen toteamuksen muotoon ei vielä muodosta toteamuksesta totta, joten jäänen odottelemaan herra Hamilon piakkoin oletettavasti tarjoamaa geenikarttaa ja korrelaatiokäyrää, joka kiistatta tulee osoittamaan täsmällisesti määritellyn älykkyyden periytyvyyden. Muutoin joutunen soimimaan herra Hamiloa arvostusten muuttamisesta tosiasioiksi.

Anders Norrgrann

Kuten mensalaisten omista jäsentutkimuksista voi lukea, ei korkea älykkyys takaa suomessa vielä mitään. Lähinnä sinut leimataan häiriköksi tai muuten vaan poissaolevaksi, eikä opinnoista tule mitään. Hitaat saavat apua, mutta liian nopeat eivät saa mitään, ettei tulisi "eliitti" kouluja!

Tämä pitää vaan muistaa kun verrataan koulutusta ja älykkyyttä.

En ole katkera, mutta kummiskin =)

Kivinen-Hedman

Esitimme eilen pari alustavaa huomautusta temisiimme kohdistuneista väärinkäsityksistä, mutta kaikesta päätellen selvennettävää vielä jäi. Seuraavassa esitämme pari huomautusta lisää. Puheena olevan, Yhteiskuntapolitiikassa (5/12) julkaistavan, tutkimuksemme juonnossa kirjoitamme mm. seuraavaa: ”Tässä esityksessä tarkastelemme yhtäältä koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuutta ja toisaalta tiettyjen korkeakoulutuksessa tapahtuneiden muutosten (kuten ekspansio ja naisistuminen) seurauksia työmarkkinoilla. Viitekehyksenä ovat viiden toisiaan seuraavan sukupolven siirtymät kotoa koulutuksen kautta työmarkkinoille ja eriteltävinä muutokset koulutettavien kotitaustassa, sukupuolijakaumassa ja ansiotasossa. Tarkastelemme miten laajeneva sisäänotto muuttaa eri alojen opintopolkujen sukupuolijakaumaa (mies/naisvaltaisuus), statusta (”elitistisyys”) ja tutkinnon suorittaneiden työmarkkina-asemaa (ansiotaso). Eritellessämme eri aloille valikoitumista saamme vastauksen muuan muassa siihen, miten palkitsevimmat polut löytäneet poikkeavat sukupuolen ja sosiaalitaustan suhteen muista; lisäksi jäljitämme yliopistokoulutuksen eri alojen naisvaltaistumisen yhteyksiä työmarkkinoilla havaittuihin muutoksiin kysyessämme esimerkiksi sitä, nouseeko vai laskeeko maisteriksi valmistuneiden ansiotaso alan naisvaltaistuessa.”

Datan puutteesta on nykyään turha puhua. Tarvittavaa aineistoa on saatavilla eri lähteistä. Selvää on, että eriarvoisuutta tutkittaessa saadaan hyvinkin erilaisia tuloksia jo siitä riippuen, miten eriarvoisuus käsitteellistetään ja operationalisoidaan empiirisesti mitattavaksi. Eriarvoisuuden erilaisista mittaustavoista on Pohjoismaissa käyty keskustelua mm. Acta Sociologicassa (esim. Hellevik 1997; 2000; 2007; 2009; Kivinen, Ahola & Hedman 2001; Kivinen, Hedman & Ahola 2002, Kivinen et al. 2007; Marks 2004; Marshall & Swift 1999; Ringen 2000; 2006) Suomessa käydyssä kansallisessa keskustelussa osaksemme tuli (Kivinen, Hedman & Kaipainen 2008) niin ikään tehdä selkoa siitä, miksi koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoa koskevissa analyyseissä on järkevää keskittyä yhteiskuntaryhmien välisiin eroihin pelkistämällä ne akateemisista ja ei-akateemisista kodeista lähteneiden nuorten välisiksi eroiksi mahdollisuuksissa päätyä yliopisto-opiskelijaksi. Lisäksi tähdensimme, että erojen mittana käyttämämme odds ratio tarkoittaa ryhmien välisiä suhteellisia eroja mahdollisuuksissa osallistua opintoihin eikä niitä pidä luulla minkään yhden ryhmän sisäisiksi todennäköisyyksiksi tai vetosuhteiksi. Kysymys on siitä, että odds ratiot ottavat huomioon muutokset sekä opintoihin osallistuvien että niistä ulos jäävien ikäluokkaosuuksissa, mikä on välttämätöntä vertailtaessa osallistumiseroja eri ajankohtina. On hyvä huomata, että tätä nykyä odds ratiot ovat yleisessä käytössä, jos esimerkiksi katsotaan alan kansainvälisissä tiedejulkaisuissa raportoituja tutkimustuloksia.

Metusalah

"Emme puhu nyt huippuälykkyydestä, vaan yritämme selittää, miksi akateemisen koulutuksen saa niin usein akateemisten jälkikasvu. Ja siinä oleellista on se, ettei olisi keskimääräistä tyhmempi tai vain aivan hiukan keskivertoa älykkäämpi."

Jostain syystä en nyt ymmärrä sitä, mikä tämäntyyppisen pohdinnan lopputarkoitus on? Mihin tällä tyhmyys/älykkyysvertailulla pyritään? Otetaan jälleen yksi esimerkki käytännön elämästä: Eräs lähisukulaisistani toimii kirurgin assistenttina sairaalassa, koulutus sairaanhoitaja. Hierarkisista syistä (kokeneellakaan) assistentilla ei ole "kanttia" alkaa neuvomaan (nuorempaa) kirurgia esim. sellaisessa tilanteessa, jossa assistentti toteaa mielessään (leikkaushaavaa kiinni neulottaessa), että "jotain jäi vielä kesken, vuoto jatkuu, operaatiota pitäisi vielä jatkaa!"
Niinpä sitten 1-2 päivää myöhemmin leikkaus joudutaan uusimaan! Kumpi on keskimääräistä tyhmempi tai älykkäämpi tässä tilanteessa; kirurgi vaiko assistentti?

Kasimir Kaliva

"Sarkasmi sivuuttaen totean, että älykkyyden geneettinen periytyvyys taitaa kuitenkin olla se vielä suurempi harha kuin yhteiskuntatieteiden geenien hylkääminen. Vetoamalla esim. geenien aktivoitumiseen tai tilastolliseen vaihteluun voidaan selittää kaikki poikkeavuudet kelpo tavoin, mutta samalla poistetaan pohja kaikilta pyrkimyksiltä aitoon falsifikaatioon. Esimerkiksi tilastollisen analyysin ongelma älykkyyden periytymisestä sisältää pienoisen ongelman siitä, ettei muuttujia voida rajata, jolloin selittävänä tekijänä voi olla käytännöllisesti katsoen mikä tahansa — myös geenit."

Et näköjään ole kovin tarkkaan seurannut aiheeseen liittyvä empiiristä tutkimusta. Älykkyyden periytyvyyttä voidaan tutkia mm. kaksoistutkimusten avulla. Identtisillä kaksosilla on selvästi korkeampi korrelaatio älykkyysosamäärän osalta kuin epäidenttisillä. Millä muulla tämä voidaan selittää kuin älykkyyden periytyvyydellä? Miten muuten voi selittää myös sen, että adoptiolapsen älykkyysosamäärä korreloi vahvasti biologisten vanhempien älykkyysosamäärän kanssa mutta ei juuri lainkaan kasvattivanhempien älykkyysosamäärän kanssa? Väite, että älykkyystestit eivät mittaisi mitään, on myös väärä. Tutkimusten mukaan älykkyystestit todella ennustavat yksilön koulu- ja työmenestystä. Älykkyyden periytyminen ei ole mikään ideologinen väittämä vaan empiirinen tosiasia.

Kasimir Kaliva

"SamBody kirjoittaa:

29. syyskuuta 2012 kello 0.14
K: mistä tunnista älykkään ihmisen?
V: hän ei osallistu älykkyyskinasteluun."

Sääli, että älykkäät ihmiset jättävät näin tärkeän asian meille vähemmän älykkäille ihmisille.

mad scientist

Nykyisin ylempi kk-tutkinto tulee noin 20 % jos ikäluokan koko oletetaan olevan n. 60 000.
http://tilastokeskus.fi/til/yop/2011/02/yop_2011_02_2012-06-19_tie_001_f...

"Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2011 yhteensä 28 500 tutkintoa. Määrä on 2 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Suoritetuista tutkinnoista 13 400 oli alempia korkeakoulututkintoja ja 12 700 ylempiä korkeakoulututkintoja. Tohtorintutkintoja suoritettiin 1 650. Ulkomaalaisten suorittamia tutkintoja oli 1 400.Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2011 yhteensä 28 500 tutkintoa. Määrä on 2 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Suoritetuista tutkinnoista 13 400 oli alempia korkeakoulututkintoja ja 12 700 ylempiä korkeakoulututkintoja. Tohtorintutkintoja suoritettiin 1 650. Ulkomaalaisten suorittamia tutkintoja oli 1 400."
Eli liikutaan alueella 1/5 - 1/4. Että näin. Onko kaikki tämä tarpeen?

Asikainen Martti

“Akateeminen koulutus ei takaa hyvää palkkaa ja turvallista asemaa - päinvastoin, kunnon duunari saattaa ansaita enemmän ja työllistyä paremmin.”

Pukisin itse asian näin, että akateeminen koulutus takaa vapauden. Tuossa joku oli maininnut kärjistäen "humanistiset lesbotutkijat", asiahan on kuitenkin niin, että myös "humanistiset lesbotutkijat" voivat hakea erilaisia vakansseja hyvin laajalta skaalalta. Yleensä työhakemuksissa lukee vaatimus ylemmästä korkeakoulututkinnosta, sekä kenties toiveena kokemusta alalta. Se, mikä tämä ylempi korkeakoulututkinto on, ei merkitse yleensä paljoakaan, vasta kuin sitten kun aletaan laittamaan hakijoita riviin.

En usko, että kukaan laittaa työhakemukseensa ilmoitusta, että "olen humanistinen lesbotutkija ja haen alan hommia". Duunarit hommat yleisesti on yhden linjan hommia, eikä ne siitä kummemmaksi muut. Siinä mielessä vanhoillinen sanonta "duunari pysyköön lestissään" pitää yhä paikkaansa nykypäivän Suomessa. Empiiristen kokemusten perusteella voisin sanoa, että vielä tänäkin päivänä työmiehen asemasta korkeammalle ponnistaneella on harvemmin oikeasti tilaa akateemisten pöydässä. Pienemmillä paikkakunnilla tämä näkyy vielä selkeämmin, jos vaikkapa tämän "nousukkaan" isä on lähtökohtaisesti duunari ja poika kouluja käynyt akateemikko.

tiedemies

Niin no, 3750 per kuukausi on varmaan aika oikeansuuntainen, mutta en nyt ihan ilman viitettä usko aivan suoraan että se on mediaani. Siis, voi ollakin, mutta jos se on keskiarvo, niin veikkaisin mediaania kyllä muutaman satasen pienemmäksi, ehkä 3300 tms. Tunnen sattuneesta syystä joitain tohtoreita, ja aika moni saa selvästi vähemmän. Ja siis, OK, väittelemällä päätyy ylempään keskiluokkaan joillain aloilla, mutta usein ne, jotka ovat akateemiselle uralle päätyneet, ovat opiskeluaikaisesta kaveriporukasta ne, joilla on heikoimmat tulot. Näin siis minun hiha-arvioni mukaan. Motivaationi tämän esilletuomiseen oli siis siinä, että tohtoriksi kouluttautuminen tarkoittaa useimmille ehkä neljästä kuuteen vuotta lisää opiskelua ja suhteellista palkkakuoppaa.

Periytyvyyteen tämän kytkös on heikko, mutta sanon siitäkin nyt sanan: yllättävän moni akateemiselle uralle tähdännyt on lähtenyt joko perheestä jossa vanhemmatkin ovat olleet oikeasti akateemisia (siis tehneet ainakin jotain akateemista uraa) tai sitten täysin kouluttamattomia. Aika harva ns. paremman perheen jälkikasvusta tuntuu tähtäävän mahdollisimman korkeaan koulutukseen, vaan pikemminkin mahdollisimman rahakkaaseen. (Ekonomi, juristi, jne)

MrrKAT

Keskittymiskyky lapsena ennustaa tuoreen uutisen mukaan parhaiten tuleaa yliopistouraa.
(Älykkyys ei niinkään?)
Koulutus, kirjat, opiskelu merkitsee viettien houkutusten siirtoa takapenkille ja kykyä odottaa palkintoa joka odottaa vasta vuosien päästä. Tämä jo sinänsä erottelee jyvät akanoista ?

Jouni

mad scientist: En osaa vastata kysymykseesi siitä, tarvitaanko Suomessa noin paljon yliopistotutkinnon suorittaneita. Teen kuitenkin kaksi huomiota:

1) Suomalaisten kuusikymppisten joukossa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus on selvästi OECD-maiden keskiarvoa korkeampi. Kolmikymppisten keskuudessa korkeakoulutettujen osuus on puolestaan OECD-maiden keskitasoa. Lisätietoja: http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/09/education_at_a_glance.html?l...

2) Yhdeksi syyksi Etelä-Euroopan maiden talousvaikeuksiin esitetään usein niiden väestön muita EU-maita selvästi alempaa koulutustasoa.

Noiden takia en olisi kovin suurella innolla lähdössä pudottamaan koulutusmääriä.

tiedemies: Tieteentekijöiden liiton jäsenkyselyn tulokset löytyvät sivulta http://www.tieteentekijoidenliitto.fi/news/611

Tohtoreiden mediaanipalkkaa ei suoraan kerrota, mutta yliopistojen palkkarakenteen takia en usko sen olevan kovin kaukana keskiarvosta. Kun tuota jäsenkyselyä tehtiin, työehtosopimusta noudattavissa paikoissa tyypillinen postdoc ansaitsi 3100-3450 euroa kuukaudessa ja tyypillinen akatemiatutkija tai muu kolmosportaan tutkija tehtävän vaativuudesta riippuen joko 3650-4050 euroa kuukaudessa tai 4200-4650 euroa kuukaudessa. Tyypillinen professori tai muu nelosportaan tutkija puolestaan kuului toiseen ammattiliittoon eikä siten osallistunut kyselyyn.

Myönnän sen, että monilla aloilla tutkijaksi ryhtyminen heikentää palkkanäkymiä selvästi. Tuonkin jäsenkyselyn mukaan Tieteentekijöiden liittoon kuuluvat tohtorit ansaitsivat 5-10% vähemmän kuin akavalaiset keskimäärin.

Aikanaan opiskelijapolitiikassa ollessani oli selvästi nähtävissä, kuinka ammattiin valmistavien tai muuten tavallista rahakkaampien alojen opiskelijat kannattivat paljon keskimääräistä enemmän oikeistolaisia ryhmiä ja muiden alojen opiskelijat taas enemmän vasemmistolaisia tai vihreitä ryhmiä. Vastaavasti taas punavihreät tuntuivat opiskelualasta riippumatta ryhtyvän muita useammin jatko-opiskelijaksi. Ihmisten perhetaustoista ei kovin paljon puhuttu, mutta uskoisin arvomaailmalla olevan merkittävä vaikutus alavalintoihin myös korkeakoulutettujen vanhempien lasten keskuudessa.

Metusalah

Mikäli älykkyys halutaan kytkeä tulotasoon yhteiskunnassamme - kuten tässäkin keskustelussa jotkut tekevät - eivätkö kaikkein älykkäimmät ihmiset ole juuri niitä muurareita, putkimiehiä ja muita eri alojen ammattilaisia, joita minunkin kotonani on elämäni aikana käynyt, eli "harmaan talouden" miehiä, jotka haluavat verokirjalle näkymään vain puolet siitä summasta, jonka todellisuudessa velottavat älykkyydestään?! Jos et suostu pelisääntöihin, et saa ketään töihin.

Marko Hamilo

Toni:

"“Älykkyys periytyy geneettisesti, ja korkeampi älykkyys mahdollistaa paremman oppimiskyvyn”, toteaa Marko Hamilo. Itseäni kiinnostaa kovasti miten herra Hamilo määrittelee älykkyyden ja toiseksi mitkä geenialueet hän on isoloinut älykkyyden syntyalustaksi. Vastaus kumpaan tahansa kysymykseen lienee yhden, jollei useammankin Nobelin arvoinen, joten onhan tällaisia helmiä hieno löytää suomalaisesta blogista."

Jos joku osoittaisi, että yli vuosisadan ajan kumuloituneen näytön vastaisesti älykkyyden heritabiliteetti olisi nolla tai lähellä nollaa, ryhmä saisi ilman muuta fysiologian Nobel-palkinnon.

Minulla ei tietenkään ole mitään omia määritelmiä. Yleisälykkyys, general intelligence, g-factor, googlaa niillä. Kun puhun älykkyydestä, tarkoitan juuri näitä vakiintuneita määritelmiä.

Käyttäytymisgenetiikka jakautuu kvantitatiiviseen käyttäytymisgenetiikkaan ja molekuläärisen käyttäytymisgenetiikkaan. Ensin mainittua on harjoitettu toista vuosisataa. Jälkimmäinen on ollut mahdollista vasta hyvin lyhyen ajan.

Kvantitatiivisen käyttäytymisgenetiikan avulla on mahdollista osoittaa, että jollakin persoonallisuuspiirteellä tai henkisellä kyvyllä on tietyssä ympäristössä tietyllä populaatiolla tietty periytyvyys eli heritabiliteetti. Se ei ole rakettitiedettä eikä vaadi tavattoman kalliita aineistoja. Kaksostutkimuksien ansiosta tiedämme hyvin paljon ihmisen käyttäytymisgenetiikasta kuten muidenkin ominaisuuksien, esimerkiksi pituuden, periytyvyydestä.

On paljon vaikeampi löytää niitä dna-jaksoja, jotka tämän periytyvyyden selittävät. En nyt muista miten asia on pituuden suhteen, mutta juuri mikään tunnettu polymorfismi genomissamme ei taida selittää pituuden vaihtelusta kuin pari prosenttia, ja tuntematonta on hyvin suuri osa. Silti jokainen tietää, että varsinkin nyky-yhteiskunnassa pituuden heritabiliteetti on hyvin korkea. Älykkyyden osalta tilanne lienee samanlainen. Tarvitaan valtavan laajoja aineistoja, että signaali saadaan erottumaan kohinasta, eli ne lukemattomat snipit ja muut mutaatiot, jotka selittävät kukin pienen määrän älykkyyden vaihtelusta. Esimerkiksi 23andme.com-palvelussa on pari snippiä, joilla on parin pisteen vaikutus ÄO:hon, ja kohtalainen näytön aste. Vaatimatonta siihen nähden, kuinka suuri osa on vielä löytämättä. Itse 23andme:n testin tehneenä tiedän siis nämä omat alleelini.

"Sarkasmi sivuuttaen totean, että älykkyyden geneettinen periytyvyys taitaa kuitenkin olla se vielä suurempi harha kuin yhteiskuntatieteiden geenien hylkääminen. Vetoamalla esim. geenien aktivoitumiseen tai tilastolliseen vaihteluun voidaan selittää kaikki poikkeavuudet kelpo tavoin, mutta samalla poistetaan pohja kaikilta pyrkimyksiltä aitoon falsifikaatioon. Esimerkiksi tilastollisen analyysin ongelma älykkyyden periytymisestä sisältää pienoisen ongelman siitä, ettei muuttujia voida rajata, jolloin selittävänä tekijänä voi olla käytännöllisesti katsoen mikä tahansa — myös geenit."

En tajua tuosta yhtään mitään. Kuka vetoaa "tilastolliseen vaihteluun", jolla "selitetään kaikki poikkeavuudet"? Missä? Miten falsifikaatio muka on mahdotonta? Mikä tahansa kaksostutkimus on tehty aineistoilla, joissa hypoteesi / teoria / tieteellinen konsensus yleisälykkyyden geneettisestä periytyvyydestä kaatuisi, jos olisi kaatuakseen.

Mitä tarkoitat ettei muuttujia voi rajata? Millainen study design sinulla on mielessäsi?

"Lauseen muodostaminen toteamuksen muotoon ei vielä muodosta toteamuksesta totta, joten jäänen odottelemaan herra Hamilon piakkoin oletettavasti tarjoamaa geenikarttaa ja korrelaatiokäyrää, joka kiistatta tulee osoittamaan täsmällisesti määritellyn älykkyyden periytyvyyden. Muutoin joutunen soimimaan herra Hamiloa arvostusten muuttamisesta tosiasioiksi."

Kuten sanottu, kvantitatiivinen käyttäytymisgenetiikka riittää osoittamaan ilmiön geneettisen heritabiliteetin. Geenikartat valmistuvat vuosikymmenien mittaan.

Mikä on korrelaatiokäyrä? Jos tarkoitat regressiosuoraa, niin sen kun vertailet identtisten ja epäidenttisten kaksosten älykkyyden yhteisvaihtelun kuvaajia.

Noin yleisesti ottaen älykkyydestä puhuttaessa toistuvat samat myytit vuosikymmenestä toiseen. Tässäkään keskustelussa ei ole esitetty varmaan yhtään sellaista argumenttia, jota ei olisi kumottu vakuuttavasti jo 1970-luvun alussa suomeksikin julkaistuissa populaarikirjoissa (Eysenck esim.). Sen jälkeen on sitten eletty tätä umpion ja henkisen rappion aikaa, minkä älykkyysdenialisteja kuunnellessa huomaa.

Ai niin, arvostusten muuttamisesta tosiasioiksi tai toiseen suuntaan - miten tämä giljotiini tähän liittyy? Eihän tässä ole puhuttu mitään arvostuksista tai siitä mitä pitäisi (yhteiskunnallisesti) tehdä, vaan ainoastaan siitä, mistä jokin yhteiskunnallinen ilmiö johtuu.

Marko Hamilo

"“Emme puhu nyt huippuälykkyydestä, vaan yritämme selittää, miksi akateemisen koulutuksen saa niin usein akateemisten jälkikasvu. Ja siinä oleellista on se, ettei olisi keskimääräistä tyhmempi tai vain aivan hiukan keskivertoa älykkäämpi.”

Jostain syystä en nyt ymmärrä sitä, mikä tämäntyyppisen pohdinnan lopputarkoitus on? Mihin tällä tyhmyys/älykkyysvertailulla pyritään?"

Selittämään akateemisen koulutuksen periytyvyyttä. Miten se on voinut jäädä sinulta huomaamatta?

Marko Hamilo

Kivinen-Hedman:

"Kysymys on siitä, että odds ratiot ottavat huomioon muutokset sekä opintoihin osallistuvien että niistä ulos jäävien ikäluokkaosuuksissa, mikä on välttämätöntä vertailtaessa osallistumiseroja eri ajankohtina. On hyvä huomata, että tätä nykyä odds ratiot ovat yleisessä käytössä, jos esimerkiksi katsotaan alan kansainvälisissä tiedejulkaisuissa raportoituja tutkimustuloksia."

Ok, HS:n pohjalta ajattelin että kyse oli risk ratiosta mutta odds ratio ei korjaa sitä ongelmaa, joka liittyy akateemisten koulutusväylien sisäiseen eriytymiseen. Ehkä aineistonne tosiaan osoittaa että tasa-arvoistumiskehitys on pysähtynyt, mutta tuo tunnusluku sinällään ei sitä vielä kerro. Tunnusluku muuttuisi koulutusekspansion ansiosta ensin alas ja sitten takaisin ylös, olis se kumpi luku tahansa, vaikka järjestys vaikkapa persentiileittäin pysyisi prikulleen samana.

Marko Hamilo

SamBody kirjoittaa:

"28. syyskuuta 2012 kello 2.01
“Älykkyys periytyy geneettisesti, ja korkeampi älykkyys mahdollistaa paremman oppimiskyvyn.”

Ei ole kovin älykästä väittää noin, kun tietää että yleisen tieteellisen konsensuksen mukaan geneettiset tekijöiden osuus yksilön älykkyydestä on KESKIMÄÄRIN NOIN 50%."

Eli älykkyys periytyy geneettisesti, M.O.T. En kirjoittanut, että älykkyyden heritabiliteetti olisi 100 prosenttia.

Tämäkin riittää osaltaan selittämään korkean sosioekonomisen statuksen periytyvyyttä, yhdessä niiden muiden tekijöiden kanssa, jotka Ruukinmatruunakin omassa blogissaan mainitsi.

Tiedemies

Ei nyt enää varsinaisesti ole otsikonmukaista keskustelua, mutta: Tohtoreiden keskipalkka oli kyselyssä 3756, hajonnan ollessa 815€. Lisäksi mainitaan, että tieteentekijöiden kuilu akavalaisiin on kasvanut. Tuota muuten kannattaa lukea muutenkin: siinä mm. taas kerran päivitellään naisten ja miesten palkkaeroa, vaikka kaikki mittarit jotka nyt yleensä palkkaeroa aiheuttavat, viittaavat siihen että ero on tilastoharha. Esimerkiksi tutkimuksesta käy ilmi selvästi, että miehet aivan säännönmukaisesti tekevät ylityötä, ovat hankkineet enemmän koulutusta, jne.

Jani

Älykkyyden periytyvyydestä ja älykkyyden merkkien löytymisestä DNA:sta.

Tällä hetkellä tiedetään, että älykkyys ei ilmene aivoissa missään tietyssä kohdassa, eikä minään tiettynä hermosolujen yksittäisenä ominaisuutena, vaan älykkyys on enemmänkin monen alueen ja monen eri ominaisuuden tehokkaan yhteistoiminnan tulosta. Jotkut jopa väittävät perustellustikin että kyse on pelkästä koordinoinnin tehokkuudesta. Ainakin sellainen korreloi vahvasti mitatun älykkyyden kanssa.

Sen takia olisi outoa, jos älykkyyden selittäisivät jotkin tietyt geenit tai jotkin tietyt alleellit, jotka olisi joillakin ja joiltakin ne puuttuisivat. Kyse on todennäköisemmin useiden eri geenien emergentistä yhteistoiminnasta, ja sellainenhan on aina luonteeltaan erittäin vaikeasti ennustettavaa.

Metusalah

Käsite "älykkyys" ymmärretään tässä keskustelussa mielestäni väärin, tai ainakin eri tavoin, koska on olemassa tuhannenlaisia älykkyyden eri osa-alueita; on olemassa matemaattista älykkyyttä; musikaalista älykkyyttä; verbaalista älykkyyttä; muistiin perustuvaa älykkyyttä; sosiaalista älykkyyttä; maalaustaiteen älykkyyttä; minkä tahansa kohdealueen älykkyyttä jne. jne.

Mikä näistä lahjakkuuksien älykkyyslajeista sitten on luonteeltaan sellainen, että se tuottaa kantajalleen eniten yhteiskunnallista statusta ja arvostusta, riippuu varmaankin lopulta siitä, millä tavoin "lahjakas" ihminen kykenee muuntamaaan kykynsä rahaksi ja kapitaaliksi. Vaan kun on olemassa paljonkin oman alueensa älyköitä, jotka eivät tavoittele elämäänsä rahan tai maineen statusta; he elävät mieluummin omassa rauhassaan, nauttien ihan muista asioista, kuin mitä yhteiskunnallinen menestys tuo tullessaan. Menneenä kesänä edesmennyt Neil Armstrong oli esimerkiksi juuri sellainen superlahjakkuus.

JOhanna

"Tällä hetkellä tiedetään, että älykkyys ei ilmene aivoissa missään tietyssä kohdassa, eikä minään tiettynä hermosolujen yksittäisenä ominaisuutena, vaan älykkyys on enemmänkin monen alueen ja monen eri ominaisuuden tehokkaan yhteistoiminnan tulosta. Jotkut jopa väittävät perustellustikin että kyse on pelkästä koordinoinnin tehokkuudesta. Ainakin sellainen korreloi vahvasti mitatun älykkyyden kanssa.

Sen takia olisi outoa, jos älykkyyden selittäisivät jotkin tietyt geenit tai jotkin tietyt alleellit, jotka olisi joillakin ja joiltakin ne puuttuisivat. Kyse on todennäköisemmin useiden eri geenien emergentistä yhteistoiminnasta, ja sellainenhan on aina luonteeltaan erittäin vaikeasti ennustettavaa"

Kyllä rakenteelliset ja aivokemialliset taipumukset periytyvät siinä missä muutkin ominaisuudet. On paljon sairauksiakin, joissa alttius peiriytyy todistettavasti, vaikka alttiutteen liittyviä geenejä ei tunneta. Ei perityvän ominaisuuden tarvitse olla muutaman harvan geenin määräämä piirre. Kukaan ei ole sanonut, että älykkyys olisi jotenkin on/off -tyylisesti periytyvät kuten vaikka silmien väri yksikertaisimpien mallien mukaan menee.

Älykkyys ja viittauskin sen (osittaiseenn) perinnöllisyyteen vain tuntuu nostavat hurjat defenssit. Miksiköhän? Jos taas sanotaan, että alttius rintasyöpään on sekin myös perinnöllistä, vaikka voi sen saada muutenkin, asiassa ei ole mitään hankaluutta. Kyse on ihan samasta asiasta: perinnöllinen taipumus ja ympäristön vaikutus. (+syövässä myös sattuma). Vaikka perimän osauus ei ole 100 %, se on havaittavissa isommissa populaatioissa.

Marko Hamilo

Metusalah kirjoittaa:
1. lokakuuta 2012 kello 14.13 | Muokkaa

"Käsite “älykkyys” ymmärretään tässä keskustelussa mielestäni väärin, tai ainakin eri tavoin, koska on olemassa tuhannenlaisia älykkyyden eri osa-alueita; on olemassa matemaattista älykkyyttä; musikaalista älykkyyttä; verbaalista älykkyyttä; muistiin perustuvaa älykkyyttä; sosiaalista älykkyyttä; maalaustaiteen älykkyyttä; minkä tahansa kohdealueen älykkyyttä jne. jne."

Väärin.

On kyllä olemassa erilaisia lahjakkuuksia, joilla ei ole juurikaan yhteyttä keskenään. Kognitiivisen pystyvyyden alueella nämä "eri älykkyydet" korreloivat melkoisen voimakkaasti keskenään. Tätä eri älykkyystestien mittaamille asioille yhteistä tekijää, g-faktoria, kutsutaan yleisälykkyydeksi. Ja juuri sillä on merkitystä, jos nykyaikaisessa yhteiskunnassa haluaa korkean sosioekonomisen aseman.

"Vaan kun on olemassa paljonkin oman alueensa älyköitä, jotka eivät tavoittele elämäänsä rahan tai maineen statusta;"

Oikein.

Siksi älykkyyden ja korkean sosioekonomisen tason _potentiaali_ korreloivat mitä todennäköisimmin vielä voimakkaammin kuin usein mitatut älykkyys ja _toteutunut_ sosioekonominen taso. Monet älykkäät ihmiset arvostavat esimerkiksi mielekästä tutkimustyötä enemmän kuin rahakkaampia hommia liiketoimintahenkilöinä. Tai siltä se ainakin vaikuttaa, kun lukee nimimerkki Tiedemiehen kommentteja. Tutkijan palkat eivät päätä huimaa.

Marko Hamilo

Muistutettakoon vielä, miksi tämä kysymyksenasettelu sinänsä on kiinnostava ja tärkeä. Meillähän oli aiemmin sääty-yhteiskunta, jossa vanhempien sääty periytyi lapselle ja säätykiertoa yhdestä säätydystä toiseen oli vähän. Oikein ultrakapitalistisessa yhteiskunnassa oleellista on, minkälaisen omaisuuden perii. Miksei suomalaisessa maatalousyhteiskunnassakin talonpoikaissäädyn osalta, tai sääty-yhteiskunnan jälkeenkin vielä vuosikymmeniä: perikö talon ja maata vai ei.

Nyky-yhteiskunnassa korkea sosioekonominen asema periytyy nimenomaan koulutuksen välityksellä, ei niinkään suoraan taloudellisesti, eikä aateliarvollakaan mitään oikein sellaisenaan enää tee. Siksi on tärkeä tietää, millä mekanismilla eliitti saa lapsensa eliittialoille.

Lääkärien palkkojen sanottiin johtuvan ennemminkin kysynnästä ja tarjonnasta (lääkärien alikoulutuksen aiheuttama tyyövoimapula) kuin siitä että lääkärit ovat älykkäitä. Mutta tokihan eliitin lapset seuraavat eri alojen palkkanäkymiä. Lääkiksen houkuttelevuutta lisää se, että siellä palkat ovat muun muassa Lääkäriliiton lobbaamaan aloiituspaikkojen niukan määrän takia varsin korkeat. Hinku kovapalkkaisille aloille voi periytyä kulttuurisesti, mutta sitten on vielä päästäväkin sinne tiedekuntaan, ja lääkiksessä taso on todella korkea. Sitä taas voi selittää myös geneettisesti peritty älykkyys.

JOhanna

"Hinku kovapalkkaisille aloille voi periytyä kulttuurisesti, mutta sitten on vielä päästäväkin sinne tiedekuntaan, ja lääkiksessä taso on todella korkea. Sitä taas voi selittää myös geneettisesti peritty älykkyys"

Lääkikseen pääsy vaatii lähinnä sisua, muistia ja normaalitasoista älykkyyttä. Toki huippuälykkäälle esim. luonnontieteen tehtäviin valmistautuminen on helpompaa kuin keskiverrolle, joka käyttää kuukausia oppiakseen tehtävätyypit ulkoa... Olen opettanut lääkisläisiä ja sinne hakevia sen verran, että tiedän, mistä puhun. Toki luonnontieteen suhteen heillä on usein melko matala opiskelumotivaatio, ne opintoihin kuuluvat kädentaidot ja anatomian, fysiologian ja sairauksien ulkoluku tuntuu sopivan monelle paremmin.

Eipä silti, menen mielummin lääkärille, joka tunnistaa luotettavasti erilaisia sairauksia ja osaa katsoa niihin sopivan hoidon kuin faktasulkeisista kieltäytyneelle nerokkaalle individualistille. Tutkimuspartneriksi otan mielummin tuon jälkimmäisen, jos asenne muuten on kunnossa.

Marko Hamilo

"Lääkikseen pääsy vaatii lähinnä sisua, muistia ja normaalitasoista älykkyyttä"

Normaali älykkyys on ammattikoululaisten parhaimmistolla ja niillä joilla lukioon pääsy edellyttää jo ahkeruutta peruskoulussa. Tuskinpa nämä keskivertoa heikommin kirjoittavat ylioppilaat edes kuvittelevat lääkikseen hakemista.

Monilla mukavissa sisätöissä viihtyvillä ihmisillä tuntuu olevan kuvitelma, että heidän omassa elinpiirissään älykkyydeltään keskitasoiset ihmiset olisivat "normaaleja", siis keskimäärin ÄO 100, vaikka ne oöisivat keskimäärin 120 tienoilla. Ihmisillä on sitkeitä tavallisuusharhoja, eli he kuvittelevat olevansa "ihan tavallisia", vaikka he ja heidän lähiympäristönsä kuuluisivat toiseksi alimpaan tai toiseksi ylimpään sosioekonomiseen desiiliin. Vasta alimmassa ja ylimmässä desiilissä tunnistetaan, että aika pohjalla / huipulla tässä ollaan. Sama taitaa päteä älykkyyteen.

Valio

Kasimir Kaliva kirjoittaa:
29. syyskuuta 2012 kello 13.32
“SamBody kirjoittaa:

29. syyskuuta 2012 kello 0.14
K: mistä tunnista älykkään ihmisen?
V: hän ei osallistu älykkyyskinasteluun.”

Sääli, että älykkäät ihmiset jättävät näin tärkeän asian meille vähemmän älykkäille ihmisille.

Mikä ero on älykkyydellä ja viisaudella?
Älykäs ihminen on taitava selviytymään tilanteista joihin viisas ei joudu.
Viisas ihminen on väistämättä älykäs, koska viisauden kehittymisnopeus riippuu älykkyyden määrästä. Älykäs ihminen ei kuitenkaan välttämättä ole viisas.
Työnantajana minä en maksa senttiäkään koulutuksestanne, maksan vain osaamisesta. Maisteri, Tohtori tai Insinööri on minulle aivan saman arvoisia kuin vetelin duunari, jos ne eivät osaa mitään. Yrittäjänä pidän näitä uusliberalisteja idiootteina, koska he eivät tajua, edes sitä että heitä on kustu silmään. Jos nämä kykypuolueen pellet vielä kauan johtavat kehitystä, niin alle viidenkymmenen vuoden olemme feodaaliyhteiskunnassa jossa on 1% super-rikkaita, 9% orjapiiskureita ja 90% orjia.

Ps. Oma koulutukseni on: Kahdeksan vuotta kansakoulun kirjoilla, mikä sekään ei tarkoita, että olisin käynyt siellä. Omaehtoisestikin voi opiskella vaikka mitä.

jerkunpoika

"1) Akateemisen loppututkinnon suorittaminen vaatii keskimääräistä korkeampaa älykkyyttä, ja älykkäiden ihmisten lapset ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin valtaväestö. Tämä on aivan puhdasta biologiaa, sillä genetiikka vaikuttaa älykkyyteen. Akateemisissa perheissä myös elämäntavat pääsääntöisesti ovat sellaisia, jotka suosivat korkeamman älykkyyden kehittymistä - raittius, aviollinen uskollisuus, ydinperheet, päihteettömyys, tupakoimattomuus, pitkä imetys, tiukat perhesiteet ja äiti-lapsisuhteet, proteiinipitoinen ruoka jne."

Tästä syystä myös kehitysmaiden ihmiset ovat tyhmempiä eiks vaan;) Pitäähän tämänkin hiippakunnan jotenkin ylentää itsensä, kyllähän korkeampi koulutus, vaurastuminen ja muu pitää jotenkin liittää omaan perustavaalaatuiseen paremmuuteen.
Mutta veikkaanpa että jos kaikille annettaisiin oikeasti samat lähtökohdat korkeakoulutukseen jne. niin tämä korkeammin koulutettujen vesojen ylivoimaisuus katoaisi kummasti. Miksihän huono-osaisia potkitaan enemmän juuri ylempien luokkien taholta, no siksi tietenkin että huomataan oma erinomaisuus ja paremmuus. Tämä kun häipyisi sitä mukaa kun muilla olisi oikeasti samat mahdollisuudet menestyä.

Jouni

Marko: Kannattaa muistaa, että lääkärin kaltaisiin rajoitettuihin ammatteihin valikoidutaan eri maissa hyvin eri tavoilla. Suomessa lääkikseen mennään pääsykokeen perusteella lukiopohjalta, kun taas Yhdysvalloissa lähtökohtana on yleensä hyvin suoritettu luonnontieteitä painottava kandidaatin tutkinto. Tuollainen ero varmaan näkyy lääkäreiden älykkyysjakaumassakin jollain tavalla.

Pika

"Jouni kirjoittaa:
3. lokakuuta 2012 kello 21.54

Marko: Kannattaa muistaa, että lääkärin kaltaisiin rajoitettuihin ammatteihin valikoidutaan eri maissa hyvin eri tavoilla. Suomessa lääkikseen mennään pääsykokeen perusteella lukiopohjalta, kun taas Yhdysvalloissa lähtökohtana on yleensä hyvin suoritettu luonnontieteitä painottava kandidaatin tutkinto. Tuollainen ero varmaan näkyy lääkäreiden älykkyysjakaumassakin jollain tavalla.
"

Suomessa ei tosiaan pääse amerikan tyylin pappa betalar legacy yliopistoon ja sieltä lääkikseen, joten jakauma lienee suomessa vielä enemmän painottunut.

Pergolaattori

"Tästä syystä myös kehitysmaiden ihmiset ovat tyhmempiä eiks vaan;) Pitäähän tämänkin hiippakunnan jotenkin ylentää itsensä, kyllähän korkeampi koulutus, vaurastuminen ja muu pitää jotenkin liittää omaan perustavaalaatuiseen paremmuuteen.
Mutta veikkaanpa että jos kaikille annettaisiin oikeasti samat lähtökohdat korkeakoulutukseen jne. niin tämä korkeammin koulutettujen vesojen ylivoimaisuus katoaisi kummasti. Miksihän huono-osaisia potkitaan enemmän juuri ylempien luokkien taholta, no siksi tietenkin että huomataan oma erinomaisuus ja paremmuus. Tämä kun häipyisi sitä mukaa kun muilla olisi oikeasti samat mahdollisuudet menestyä."

Eikö se normaalisti mene niin että kun gepardihattu nousee valtaan, väestön terävimmästä kärjestä hankkiudutaan eroon? Vaikuttaa todennäköisyyksiin jolla fiksuja sikiää.
Siitä ei tosin voi syyllistää kehitysmaan asukkaita sinänsä. Ehkä vika on ulkoa tuodusta tuesta joka antaa idiooteille mahdollisuuden heilua vallassa. Rehellinen kurjuus joka poistuu ainoastaan oman yhteiskunnan yhteisillä ponnisteluilla johtaa kestävään kehitykseen, tuumin ma.

-

Metusalah

"Meillähän oli aiemmin sääty-yhteiskunta, jossa vanhempien sääty periytyi lapselle ja säätykiertoa yhdestä säädystä toiseen oli vähän."

Näinhän tämä systeemi toimii vielä nykyisisissäkin monarkioissa, esim. naapurissamme Ruotsissa, jossa Kalle-Kustaan suku on ollut vallan kahvassa satoja vuosia. Vaan eipä se "siniverisyyden" järjestelmällinen etuoikeus yhteiskunnassa ole tuottanut muita, kuin lattapäitä lainehilla, eli meitä tavallisen tallaajan tasoisia kansalaisia, niin älyllisin indikaattoreiden kuin millä tahansa muillakin mittapuilla mitaten.

Marko Hamilo

Metusalah kirjoittaa:
4. lokakuuta 2012 kello 15.37 | Muokkaa
"“Meillähän oli aiemmin sääty-yhteiskunta, jossa vanhempien sääty periytyi lapselle ja säätykiertoa yhdestä säädystä toiseen oli vähän.”

Näinhän tämä systeemi toimii vielä nykyisisissäkin monarkioissa, esim. naapurissamme Ruotsissa, jossa Kalle-Kustaan suku on ollut vallan kahvassa satoja vuosia. Vaan eipä se “siniverisyyden” järjestelmällinen etuoikeus yhteiskunnassa ole tuottanut muita, kuin lattapäitä lainehilla, eli meitä tavallisen tallaajan tasoisia kansalaisia, niin älyllisin indikaattoreiden kuin millä tahansa muillakin mittapuilla mitaten."

Näin juuri. Ennen mahdollisuuksien tasa-arvoa, meritokraattista yhteiskuntaa, alaluokan älyköt pysyivät alaluokassa elleivät onnistuneet nousemaan esimerkiksi työläiskirjailijana, ja yläluokan vajakeille piti löytää jokin sellainen virka, jossa eivät saisi liiemmälti vahinkoa aikaan.

Nyt meillä on meneillään lahjakkuuden uusjako, jossa työväenluokka ja maaseutu imetään kuiviin lahjakkaista ihmisistä. Kun jako on valmis, kaupunkien keskiluokka rekrytoidaan kaupunkien keskiluokan jälkeläisistä.

Jan Holm

Offtopic-osittain. Suomen Kuvalehden tiedesivuilla ei ole ihan niinku oikein hyvä, että esittelet oman ilmastouskonnon julistuspläjäyksiä lähes joka numerossa joko pääosin tai muokaten ne muun materiaalin yhteyteen - lähes riippumatta asian perussisällöstä. Päinvastoin yleisestä käytännöstä, kehut tulevatkin vasta jälkimmäisessä osiossa: blogisi on pääosin erittäin mielenkiintoisiin ja olennaisiin asioihin keskittyvä sekä informatiivisesti tiivis. Jatka valitsemallasi uralla! Mutta vain osittain.

JN

Muistaakseni tutkimusten mukaan hyvää sosioekonomista asemaa, siis "elämässä menestymistä", ennusti parhaiten keskivertoa vain hieman korkeampi älykkyys. Hyvin korkea älykkyys sen sijaan johti usein alisuoriutumiseen. Nerouden tasolla olevalla äo:lla ole lopulta kovin hyvää korrelaatiota yhteiskuntaluokkaan, johtuen ilmeisesti siitä, etteivät nerot ole kovin sopeutuvaisia systeemiin.

Marko Hamilo

"JN kirjoittaa:
7. lokakuuta 2012 kello 18.59 | Muokkaa
Muistaakseni tutkimusten mukaan hyvää sosioekonomista asemaa, siis “elämässä menestymistä”, ennusti parhaiten keskivertoa vain hieman korkeampi älykkyys. Hyvin korkea älykkyys sen sijaan johti usein alisuoriutumiseen. Nerouden tasolla olevalla äo:lla ole lopulta kovin hyvää korrelaatiota yhteiskuntaluokkaan, johtuen ilmeisesti siitä, etteivät nerot ole kovin sopeutuvaisia systeemiin."

Muistan lukeneeni vastaavaa. Tosin tämä on epäileellista keskusteltaessa siitä, miksi akateeminen koulutus periytyy. Nythän on puhe siitä, että jos on vähän (edes keskihajonnan) keskimääräistä älykkäämpi, on edellytykset selviytyä useimmille akateemisille aloille, ja jos keskimääräistä vähemmän älykäs, on vaikeuksia suoriutua lukiosta kovin hyvin arvosanoin (ellei ole valinnut paljon kieliä).

En tiedä onko älykkäimmän prosentin tai parin kohdalla kyse siitä, että heitä saattavat kiinnostaa sellaiset riittävän hyvin palkatut asiantuntijatehtävät, jotka he kokevat erityisen palkitsevina verrattuna johonkin esim. liikkeenjohtoon, vai onko heidän joukossaan merkittävän suuri osuus myös elämäänsä tyytymättömiä ihmisiä, joille korkea ÄO llisi todella jonkinlainen taakka. Julkinen kuva Mensasta on sellainen, että sinne hakeutuisi huippuälykkäistä juuri tällaisia tapauksia.

Metusalah

"Nerouden tasolla olevalla äo:lla ole lopulta kovin hyvää korrelaatiota yhteiskuntaluokkaan, johtuen ilmeisesti siitä, etteivät nerot ole kovin sopeutuvaisia systeemiin."

Tämä on hieno oivallus tähän keskusteluun! Ainoa pieni lisäykseni voisi olla tämä: Läheskään kaikkia neroja ei kiinnosta "sosioekonominen" menestys, vaan ainoastaan heidän neroutensa aihealue, olipa se mikä tahansa.
(Taiteen alueella esimerkkinä voisi olla Miina Äkkijyrkkä, tieteessä vaikkapa Linus Torvalds) Läheskään aina nerojen älyllinen taso ei korreloi yhteiskunnan taloudellisen statuksen kanssa.

Kuuden laudaturin ylioppilaistakin on tehty väitöstutkimus ja lopputulos heidän työurallaan on tämä: sulautuvat massaan.

mad scientist

@Metusalah. Kyllä vaan. Ylioppilaskirjoituksissa on suuri hyöty korkeasta muistikapasiteetista. Nerous on jotain muuta kuin massan standardien mukaan korkeaa suoriutumista.

Kyseiset piirteet voivat toki esiintyä samassa henkilössä. Yleensä se vaatii eriskummallista asennetta tai "hullua luovuutta". Vaikuttaisi olevan trendinä, että tällaiset henkilöt halutaan lääkkeillä turruttaa normaaleiksi. Nykyisin älynvälähdykset tosinvaativat entistä rankempaa perehtymistä.

Minä pitäisin enemminkin silmällä keskinkertaisia alisuorittajia, jotka sitten ylioppilaskirjoituksissa, pääsykokeissa tai myöhemmin näyttävät muille kaapin paikan.

Soili Henriksson

Meikäläinen on ollut Professorin tytär, enkä välittänyt opiskella ylioppilaaksikaan, koska ei isältä saanut paljon seuraakaan, saati apua, kun kävin koulua. Neljätoista vuotiaana tuli avioero vanhemmilleni ja köyhyys sitä myöten, sekä stressi, mikä toi lisää vaikeuksia oppimiseenkin. Näin karsitaan tehokkaasti opiskelijoita akateemisilta aloilta.
Eniten työtä tuli tehtyä toimistovirkailijana.

Tuomas

"Helsingin seudulle on syntymässä ja muuttamassa 400 000 asukasta lisää."

Täysin kosminen olettamus joka ei pohjaudu yhtään mihinkään. Päinvastoin, Helsinki on jo nyt, tilastojen mukaan, muuttotappiokunta ilman maahanotettuja. Nämä taas eivät tuota verotuloja pitkään aikaan.

Helsingin hinnoilla poismuutto on vallitseva trendi ja kuvitelma 400k sisääntulijasta on rakennusliikkeiden ja näiden lahjomien kaupunkisuunnittelijoiden suuruudenhullu unelma.

400k ihmistä tarkoittaisi noin 200k asuntoa ja kun keskihinta on 300ke niin siitä tulee 60 miljardia euroa rakennusliikkeiden taskuihin. Ja vähän vielä lisää Helsingin kaupungin taskuihin, tietenkin.

Missä on se henkilö joka kuvittelee että suomalaisella maaltamuuttajalla on tällaisia rahamääriä?

Kun koko pamfletin lähtökohta on täysin absurdi niin kaikki sen johtopäätökset ovat myös päin seiniä.

Tämä ei yllätä enää ketään.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009