Miksi Jokelan tragedia toistui Kauhajoella? Tätä kysymystä pohtii tai on pohtivinaan koko Suomi poliittista eliittiä ja lehdistöä myöten. Kirjoitin "on pohtivinaan", koska ainakin lehdistön miksi-kysymykset, kuten päätoimittaja Reetta Meriläisen huokailut tänään Hesarissa, tuntuvat retorisilta. Ei edes haluta ottaa selvää.

Kirjoitin Jokelan tapauksen innoittamana nyt lehtipisteissä myynnissä olevaan Tiede-lehden numeroon 9/2008 Juuri nyt -artikkelin Miksi nuori surmaa. Se on normaaliin tapaan luettavissa myös netissä, kunhan 10/2008 ilmestyy lokakuussa. Esitän tärkeimmät pointit tässä.
Suomalaisten rikostilastojen valossa Petri Gerdt, Pekka-Eric Auvinen ja Matti Saari tekivät erittäin epätyypilliset henkirikokset.

Suomalaiset on leimattu väkivaltaiseksi kansaksi, mutta henkirikostilastoissa nuorten osalta olemme samalla maailmanlaajuisesti matalalla tasolla yhdessä Euroopan muiden alhaisen nuorisohenkirikollisuuden maiden kanssa. Syy väkivaltaiseen maineeseemme on se, että meillä useammin kuin muualla keski-ikäinen tappaa. Keski-ikäisrikollisuus Suomessa on se tavallinen tarina: syrjäytyneet päihdeongelmaiset kokoontuvat ryyppäämään, tulee kinaa loppumaisillaan olevasta viinasta ja tekijä tappaa parhaan kaverinsa puukolla tai vastaavalla teräaseella.

Nuorten henkirikokset ovat monessa suhteessa samanlaisia kuin vanhempien. Tekijöillä on usein päihdeongelma ja väkivaltaisuus on ilmennyt jo koulussa tai varhemminkin.

Nämä uudet kohurikokset ovat epätyypillisiä melkein kaikilla tavoilla

  • murha-ase on käsituliase tai pommi eikä puukko
  • tekijä on selvinpäin
  • teko tapahtuu päivällä tai alkuillasta
  • tekijällä ei ole päihdeongelmaa eikä rikostaustaa

Jos haluaisimme todella vähentää suomalaista henkirikollisuutta, parhaan tuloksen saisi todennäköisesti kiristämällä alkoholipolitiikkaa. Se vähentäisi yleisiä, tyypillisiä suomalaisia henkirikoksia.

Jos kuitenkin halutaan ennaltaehkäistä ennen kaikkea näitä harvinaisia ja epätyypillisiä rikoksia kuten koulusurmia, mikä olisi paras keino?

Harvasta asiasta tuntuu olevan suurempaa yksimielisyyttä kuin siitä, että kouluterveydenhuollon tulisi tunnistaa mieleneterveysongelmista kärsivät nuoret ja antaa heille hoitoa. Hyvä. Muutama kysymys:

  • Ketkä kuuluvat riskiryhmään ja miten heidät tunnistetaan?
  • Millaista hoitoa heille tulisi antaa ja ottavatko he sitä vastaan?

Tyypillisen henkirikollisuuden riskiryhmä on huonojen perheiden jo varhain väkivaltaisesti käyttäytyvät lapset. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan kouluammuskelijoilla ei kuitenkaan ole mitään yhdistävää profiilia - jotkut ovat yksinäisiä ja toiset eivät, joillakin on huono koulumenestys, toisilla parempi. Koulukiusatuksi joutuminen on yleisempää ampujien joukossa kuin keskimäärin. Oletetaan, että ei-koulukiusatuista yksi miljoonasta tekee koulusurman, koulukiusatuista yksi kahdestasadastatuhannesta. Riski on tilastollisesti selvästi koholla, mutta pitäisikö jokainen joskus koulukiusattu leimata potentiaaliseksi massamurhaajaksi? Kenet meidän pitäisi seuloa satojen tuhansien nuorien joukosta?

Ja kuinkahan tällaiseen ihmiskuntaa vihaavaan henkilöön sitten otetaan kontakti? Vapaaehtoisestiko he haluaisivat terapiaan?

Usko psykologisten ratkaisujen kaikkivoipaisuuteen on käsittämättömällä tasolla. Terapiateollisuus käyttää taitavasti tilaisuutensa, mutta onko joskus ollut olemassa yhteiskunta, jossa kukaan ei voi pahoin eikä yksikään ihannoi väkivaltaa? Olisiko sellainen mahdollista tulevaisuudessa? Psykoutopian toteutumista odotellessa olisi ehkä selvitettävä muita vaihtoehtoja ehkäistä koulusurmia.

Nykyään tuntuu vaikealta uskoa, että joku joka ei ole mieleltään sairas, voisi tehdä Jokelan tai Kauhajoen tapauksien kaltaisia tekoja. Normaaleilla ihmisillä tuntuu olevan vaistomainen tapa pitää hulluna ihmistä, joka ryhtyy tuollaiseen tekoon. Mutta tervekin ihminen ikävä kyllä pystyy väkivaltaan, jos hänen uskomusjärjestelmänsä siihen kannustaa. Milgramin kuuluisassa kokeessa täysin normaalit koehenkilöt olivat valmiita antamaan ihmisille hengenvaarallisia sähköiskuja. Terrorismitutkimuksessa on käynyt ilmi, etteivät esimerkiksi palestiinalaiset tai pohjoisirlantilaiset terroristit olleet rekrytointivaiheessaan psykologiselta profiililtaan mitenkään muista poikkeavia. Radikaalissa seurassa ihmiset kuitenkin radikalisoivat toinen toisiaan.

Tässä internetilläkin voi olla vaikutuksensa - Kauhajoen kokoisesta kylästä ei ehkä löydy seuraa väkivaltaa ihannoivalle ihmisvihaajalle, mutta internetistä löytyy. Ongelmana ei tässäkään kuitenkaan ole yksinäisyys - kuten sosiaaliymmäertäjien armeija tuntuu olettavan - vaan väärä seura. Muistettakoon, että suurimman osan henkirikoksista tekee edelleen ns. reaalimaailman rikolliseen alakulttuuriin sosiaalistunut tekijä.

Päätin juttuni yhdysvaltalaistutkijoiden johtopäätökseen: tekijä, joka koulusurmaajia yhdistää, on suunnitelmallisuus ja se, että he kertovat aikeistaan jollekulle etukäteen tai esimakua tulevasta näkee esimerkiksi netistä. Tutkijat ehdottivat, että kynnys ilmoittaa ikätoverin hulluista suunnitelmista viranomaisille tulisi olla oppilaitoksissa matala.

Matti Saari jätti aikeistaan jälkiä verkkoon. Joku vastuuntuntoinen nuori varoitti viranomaisia. Silti: kymmenen kuolonuhria.

Ehkä psykologit ovat oikeassa. Joskus he saavat valmiiksi yhteiskunnan, jossa kukaan ei voi pahoin, tai ainakaan tee pahaa kenellekään. Sitä odotellessa voisi toivoa, että lainsäätäjät ja -valvojat luottavat tutkittuun tietoon ehkäistäkseen rikoksia ennalta.

Kommentit (13)

Kysymyksiä riittää...

Tiede-lehden artikkelisi oli tosiaan ajan tasalla - valitettavasti.

Epäilen, että tällaisissa ennalta-aavistamattomissa, äkillisissä joukkomurhissa on osaksi taustalla tekijän harhainen ajatusmaailma: suuruuden- ja kaikkivoipaisuuden harhat, vainoharha tai pelottavat aistiharhat. Psykotieteet käyttäisivät ehkä termejä vaikea persoonallisuushäiriö, hoitamaton ja vaikea psyykosi, väärä mielialalääkitys tai aistiharhoja aiheuttavien nautintoaineiden käyttö. En pysty kuvittelemaan, että pahoinkaan kaltoinkohdeltu ja kiusattu ihminen muuten murhaisi harkitusti itselle lähes tuntemattomia ihmisiä. Siksi epäilen pahoja aivotoiminnan häiriöitä tai vääristynyttä itsekeskeistä maailmankuvaa. Narsistiseen persoonallisuushäiriöön ja psykopatiaan ei vain taida olla parantavia hoitokeinoja, jotka kestäisivät nykyajan eettiset tarkastelut.

Suomessa on ennenkin tehty käsittämättömiä tappoja, mutta olisi kiinnostava tietää, miksi lähiaikoina on tapahtunut tällaisia 'suureellisia' joukkomurhia. Joku tanskalainen rikollinenhan teloitti 1990-luvun lopulla helsinkiläisen poliisipartion jostakin mitättömästä syystä. Siitäkö teloitusmurhien apinointi sai alkunsa, vai onko syynä tosiaan lapsillekin tarjolla olevat television, netin ja peliteollisuuden 'väkivaltatuotteet'? Onko ampumaharrastelijoiden määrä lisääntynyt ja aselupakäytäntö oleellisesti helpottunut 15 vuoden takaisista ajoista? Vaikka aselupakäytäntöä tiukennettaisiinkin, niin eikö niitä kuitenkin saa ostettua pimeiltä markkinoilta tai netistä, jos 'tarve' on kova? Käsittääkseni ennen tapettiin mieluummin puukolla, ja joukkomurhat olivat vaikeampia, koska puukkoa on helpompi juosta karkuun kuin luotia tai räjähtävää pommia.

Toivottavasti Suomessa ei nähdä sitä päivää, kun useampi samanhenkinen alkaa yhdessä toteuttamaan suuruudenhulluja päähänpinttymiään Amerikan malliin.

Mandix

Jep, etpä löydä yhtä ainoata syytä tähänkään tapaukseen, kaikkien summa...

Nettikin on sinänsä paha syrjäntyneelle nuorelle. Täydessä ristiriidassa oikean maailman kanssa oleva nuori omaksuu helposti kaikkea roskaa mitä netissä kerrotaan, samoja ajatuksia omaavat ihmiset vain ruokkivat toisiaan tunteillaan ja lopputulos voi olla teot, huonot semmoset.
Nettipelitkin, helposti saat itsestäsi jonkimoisen sankarikuvan kun oletkin niin hyvä pelissä... Koittaa aamu ja lähdet kouluun... son pikainen putoaminen sankarin pallilta. Siinä voi alkaa helposti syntymään vihaa ihmisiä kohtaan, varsinkin jos pudotus on jokapäivä kova.

Pakko myös kommentoida tuota "on pohtivinaan" juttua. Siis tällähetkellä kaikki päätökset (esim. aselain uudistukset, metallinpaljastimet jne.) uusien tapauksien ehkäisimiseksi ovat olleet täysin pinnallisia ja ns. nopeita ratkaisuja joilla ei ongelmaa tulla siltikään koskaan täysin korjaamaan.
On totta että psykiatrit tuskin tulevat auttamaan suuresti mut entäs harrastustoiminta? Minusta se on helvetin hyvä keino pitää nuoret tietyssä yhteisössä, hyvässä sellaisessa jossa ei yritetä tuputtaa mitään moraalia ihmiskunnasta. Sieltä varmasti löytys samanhenkisiä kavereitakin, enkä nyt tarkoita mitään "gotta kill em all" tyyppejä.

Raha raha raha, sitä kun ois loputtomasti niin ei ois mitään ongelmia.

Rumpali

Tuota, ikävä olla poliittisesti epäkorrekti, mutta keksin yhden yhdistävän tekijän: kaikki tällaiset häröilijät meillä ja muualla ovat _nuoria miehiä_. Maailma on tasa-arvoistunut, mutta yhä edelleenkin nuoret kundit ovat erityisasemassa, eräänlaisia kultapossukerholaisia. Julkisen fantasian mukaan miehen kuuluu olla perheensä johtaja, vakaa ja aina kaikkeen pystyvä. Ja juu, tähän "Aikuisena susta tule meidän alfauros" -kasvatusmetodiin syyllistyvät erityisesti äidit. Koska kaikki eivät millään voi olla menestyneitä, kovia superuroita (voiko muka kukaan oikeasti?), herkimmät pojat katkeroituvat ja pahimmassa tapauksessa menevät sekaisin. Tytöt voivat olla hirveitä ihmisiä, mutta yleensä he jo varhain oppivat pettymään ja sitä myötä käsittelemään pettymyksiään.

That said, Suomi on kuitenkin vielä varsin tasa-arvoinen maa tyttöjen ja poikien suhteen. Pelkään tulevaisuutta: mitä tapahtuu kun Kiinan ja Intian yhden lapsen politiikan pojat kasvata miehen ikään?

Ukki

Uutisvälineiden eli Median pitäisi hillitä itsensä ja yleisön kiihottamista. Esimerkiksi yleiradio jauhoi yhtämittaa koko iltapaivän,vaikka tietoa tapahtuman sisällöstä ei ollut saatavissa. Se olisi voitu uutisoida tivistellmänä myöhemmin. Silloin tekijä ei saisi haluamaansa julkisuutta palkinnoksi. Tekotapa saisi jäädä asianosaisten tutkijoiden tietoon. Silloin se ei kiihottaisi seuraavia yrittjiä.

Fluster

Tässä on joitakin ihan sinänsä hyviä näkökulmia, mutta varmasti tarkoituksellakin teksti on aika provosoivaa. Haluaisin kommentoida erityisesti tuohon yhteen kohtaan:

"Koulukiusatuksi joutuminen on yleisempää ampujien joukossa kuin keskimäärin. Oletetaan, että ei-koulukiusatuista yksi miljoonasta tekee koulusurman, koulukiusatuista yksi kahdestasadastatuhannesta. Riski on tilastollisesti selvästi koholla, mutta pitäisikö jokainen joskus koulukiusattu leimata potentiaaliseksi massamurhaajaksi?"

Tuskin kovin moni näkee koulukiusattujen psykologisen tukemisen päätavoitteeksi joukkomurhien estämisen. Asiaan puuttuminen (sekä kiusaamisen lopettaminen että psykologinen apu) olisi kuitenkin tärkeää, koska se voi estää henkisen kehityksen kääntymisen väärään suuntaan. Murhaamisen ihannointi on minimaalinen riski, mutta itsemurha tai muut vakavat psykologiset ongelmat eivät ole harvinaisia.

"Ja kuinkahan tällaiseen ihmiskuntaa vihaavaan henkilöön sitten otetaan kontakti? Vapaaehtoisestiko he haluaisivat terapiaan?"

Ajatuksena mielenterveydenhoidon kehittämisessä olisi nimenomaan se, ettei tällaista henkilöä koskaan pääsisi edes syntymään. Suomessa ennaltaehkäisevä mielenterveydenhoito on täysin lapsenkengissään ja yleiset asenteet hoitoa kohtaan ovat huonoja. Samaan aikaan joissakin muissa maissa terveetkin ihmiset käyvät silloin tällöin puhumassa terapeutille, eikä sitä pidetä mitenkään ihmeellisenä.

Marko Hamilo

Rumpali:

"Tuota, ikävä olla poliittisesti epäkorrekti, mutta keksin yhden yhdistävän tekijän: kaikki tällaiset häröilijät meillä ja muualla ovat _nuoria miehiä_."

Tällaiset häröilijät ovat tosiaan nuoria miehiä meillä ja muualla. Ylipäätään henkirikollisuuden leijonanosasta vastaavat nuoret miehet - ja näin on ollut käytännössä kaikissa yhteiskunnissa aina. Eikö tätä enää opeteta valtsikassa millään peruskurssilla, kun se toimittajille tuntuu tulleen yllätyksenä (niin monessa lehtijutussa on ihmetelty miten juuri nuoret miehet voivat pahoin).

Ylipäätään tällaisten tragedioiden yhteydessä käytävissä keskusteluissa ongelmana on se, että kuvitellaan että jokin olisi muuttunut ja sitten yritetään löytää jokin toinen muuttunut asia tätä muutosta selittämään. Selitykseksi haetaan milloin kilpailukapitalismia, kuten Kansan Uutisissa viime viikolla, milloin sitä kuuluisaa nuorten pahoinvointia. Hyvä metodisääntö kuitenkin on, että ensin tsekataan, onko selitettävien ilmiöiden puolella oikeasti mikään muuttunut.

Siinä, että henkirikoksista ison osan tekevät nuoret miehet, ei ole ainakaan tapahtunut mitään muutosta, joka edellyttäisi selittäjäkseen jonkin toisen muutoksen.

Toisaalta jos selitykseksi haetaan muutoksia nuorten miesten pahoinvoinnissa, sen kehitys taas pikemminkin ennustaisi henkirikollisuuden vähentymistä. Esimerkiksi nuorten miesten itsemurhat ovat vähentyneet. Sen syynä taas voivat hyvinkin olla paremmat masennuslääkkeet. Nuorten henkirikollisuuden kokonaisuudessa ei olekaan tapahtunut isoja muutoksia, ei kyllä parempaankaan suuntaan.

Näistä päättömistä yleistyksistä tuli muuten mieleen Ruotsi. Joko on unohtunut, että siellä on murhattu pääministeri ja ulkoministeri parin vuosikymmenen sisään. Mikä ruotsalaisia oikein vaivaa? Onko Ruotsi vakaa demokratia?

Toisaalta mitä jos kysyisimme, että mikä pohjoismaisia hyvinvointivaltioita vaivaa? No, skandinaavit varmaan sanoisivat, että Suomessahan nämä koulusurmat tapahtuivat. Luulen, että Ahvenanmaalla ei kuitenkaan nyt ihmetellä, "mikä meitä suomalaisia vaivaa", vaan "mikä niitä suomalaisia vaivaa". Ja täytyy myöntää, että täältä Helsingistä käsin nuo ahdistavan "yhteisöllisten" tuppukylien henkirikokset tuntuvat aika oudoilta.

Nämä kommentit vain muistutuksena siitä, että kun N=2, kuka tahansa saa havainnoista tukea lempiyleistykselleen, oli se kuinka päätön tahansa.

Fluster kirjoittaa yhtäältä:

"Tuskin kovin moni näkee koulukiusattujen psykologisen tukemisen päätavoitteeksi joukkomurhien estämisen."

Kannatan itse koulukiusaamiseen puuttumista kovin ottein siksi, että jokaisella on oikeus käydä koulua tulematta kiusatuksi.

mutta toisaalta:

"Ajatuksena mielenterveydenhoidon kehittämisessä olisi nimenomaan se, ettei tällaista henkilöä koskaan pääsisi edes syntymään."

Kuinka realistista tällainen ennaltaehkäisy on, sitä käsittelee myös Osmo Soininvaara blogissaan.

http://www.soininvaara.fi/wordpress/2008/09/27/turvatoimet-vai-ennaltaeh...

"Samaan aikaan joissakin muissa maissa terveetkin ihmiset käyvät silloin tällöin puhumassa terapeutille, eikä sitä pidetä mitenkään ihmeellisenä."

Jossain Buenos Airesissa tavallinen keskiluokkainen ihminen tosiaan juoksee psykoanalyysissa monta kertaa viikossa ilman että se on sairauden hoitoa, mutta en ole kuullut että Argentiinasta olisi tullut rikokseton yhteiskunta.

Pääargumenttini ennaltaehkäisyssä oli jo ennen tätä tragediaa ilmestyneessä jutussani, ettei ole järkevää kiinnittää huomiota TEKIJÖIDEN profiiliin, koska tekijöitä yhdistävät piirteet eivät suuresti poikkea muusta väestöstä - ja siksi pitäisi kiinnittää huomiota TEKOJEN yhteisiin piirteisiin.

HS:n uutinen "Koulusurmaajan voi tunnistaa etukäteen" vahvisti sen, mitä arvelinkin. Jos Holmlundin jostain syystä pitäisi erota, niin nimenomaan poliisiministerin ominaisuudessaan eikä niinkään hidastelusta aselainsäädännön uudistuksessa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkijat+Koulusurmaajan+voi+tunnistaa...

Juha

Marko Hamilo kirjoittaa Tiede-lehdessä 9/2008: "Tutkijoiden mukaan mitään tyypillistä koulusurmaajan profiilia on turha etsiä: sellaista ei ole."
Helsingin sanomissa 28.9.2008 toimittaja Jarmo Huhtanen kirjoittaa: "Kouluampujien tunnistamista varten on jo valmiita työkaluja, mutta niitä ei käytetä jostain syystä."

Molemmat kirjoittajat viittaavat (tietysti) amerikkalaiseen tutkimukseen.
Onko siis niin, että samaa valitettavaa ilmiötä tutkittaessa on saatu kaksi aivan täysin toisistaan poikkeavaa tutkimustulosta?
Onko samaa aineistoa onnistuttu tulkitsemaan aivan eri tavoin vai onko olemassa kaksi toisistaan poikkeavaa tutkimusta?
Mikä on perustavaa laatua oleva ero tutkimusten välillä?
Tietävätkö tutkimusten tekijät toisistaan?

Vanha suomalainen sananlasku menee jotenkin niin, että asia on niinkuin se tutkitaan...

Olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla (lukea) vaikkapa Marko Hamilon kommentti, hän kun on asiaan perehtynyt, näiden tutkimusten eroista ja niistä syistä jotka ovat johtaneet kovin erilaiseen lopputulokseen.

Itse olen taipuvainen epäilemään, että yhteistä ja yhteyksiäkin varmasti löytyy. Niinkuin Hamilo itsekin sanoo, voi joillekkin äärimmäisille ajatuksille olla vaikeaa löytää samanhenkistä seuraa kotikylältä, mutta netistä sekin valitettavasti onnistuu.

Marko Hamilo

Juha ihmettelee, kuinka yhden tutkimuksen mukaan koulusurmaailla ei ole selkeää profiilia ja toisen mukaan on.

Molemmissa tutkimuksissa päädyttiin kuitenkin samaan lopputulokseen: potentiaalisia koulusurmaajia ei ole helppo seuloa esiin ennen kuin he alkavat valmistella tekoaan. Kun tyypillinen henkirikoksentekijä on osoittanut merkkejä aggressiivisuudesta jo alaluokilla ja on usein alkoholisoitunut jo varhaisessa teini-iässä - kumpikin harvinaisia ilmiöitä - nämä koulusurmaajat ovat epätyypillisiä rikoksentekijöinä mutta melko tavallisia nuoria. Hesarinkaan mukaan heistä mielenterveysongelmaisia ei ollut kuin kolmasosa. Kun psykologeja kuuntelee, se ei kauheasti tuntuisi poikkeavan ikäluokan keskiarvosta (tosin psykologeja ei ehkä kannattaisi kuunnella).

Mutta siinä vaiheessa kun he alkavat valmistella kopiorikostaan, he toimivat niin identtisillä tavoilla, että heidän tunnistamistaan luonnehdittiin jopa helpoksi. He kertovat aikeistaan muille reaalielämässä ja he jättävät jälkiä myös verkkoon. Nämä teot ovat sen verran erikoisia (käsiaseen ostaminen ilman järjestäytynyttä ampumaharrastusta, videoiden kuvaaminen omista ammuskeluista, ihmisvihasaiteilla kirjoittaminen), että vaikka "vääriä positiivisia" tulisi nytkin, riskiryhmä on saatu silti rajattua niin pieneksi, että siihen voi kustannustehokkaasti puuttua.

FBI ja koulusurmat - blogit - ...

[...] Vaan olisihan sen löytänyt googlaamallakin. Minulla meni siihen noin kymmenen minuuttia, kun kirjoitin aiheesta loppukesällä ja kommentoin Kauhajoen tapahtumaa. [...]

Pawer

Minusta ei ole millään tavalla realistista olettaa että ihmiset lakkaisivat tappamasta toisiaan. Niin on kaikissa yhteiskunnissa ollut kaikkina aikoina, ja tekijöinä tosiaan useimmiten nuoret miehet. Jos voimme ottaa tämän tosia-asiana ja ottaen huomioon että tekijöillä ei ole mitään selvää yhdistävää tekijää, ei edes se että olisivat siitä etukäteen ilmoittaneet, meidän fiksuimmaksi keinoksi tulee haittojen minimointi. Siinä tietysti asekontrolli on paras keino. Puukolla on vaikeata tappaa 10 ihmistä, pistoolilla lasten leikkiä. Näin vaikka joku miten haluaisi tehdä koulusurmia, niin jos hänellä ei ole mitään mahdollisuutta saada käsiinsä asetta, niin on mahdollista että hän saa jonkun tapettua, mutta siinä toisaalta pelastuu 9 ihmistä joiden henkeä hän ei pysty riistämään keinon puuttuessa.

Valvojan valvoja

Lyhyesti täytyy todeta tähän kirjoitukseen, että Hamilo tarjoaa juuri sitä lääkkettä mitä koko viranomaisverkostokin: Valvontaa tulee lisätä ja ihmisten ilmiantamisesta tulee tehdä yleisesti hyväksyttyä toimintaa. Nämä keinot ovat päättäjien suosiossa eräästä merkittävästä syystä. Ne ovat halpoja.

Naapurinkyttäys on harvoin tuottanut toivottuja tuloksia. Tällaisen toiminnan tuottamat yhteiskunnat ovat historian valossa olleet epävakaita ja niillä on ollut tapana romahtaa äkillisesti.

Nuorten pahoinvointi on paljon monisyisempi ongelma ja sen hoitaminen ei ole, eikä tule olemaan halpaa. Paljon kalliimmaksi tulee kuitenkin jättää ongelma muhimaan tai koittaa paikata sitä ihmisten välistä luottamusta nakertavilla ilmiantojärjestelmillä.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009