Mikä on lääketieteen viime vuosisadan tärkein saavutus?

Penisilliini? Miksei. Syövän lääkehoidot? Kuuluvat varmaan kymmenen kärkeen nekin. Avosydänkirurgia? Ainakin se maallikosta vaikuttaa lähes taikuudelta.

Kysymystä pohti Jussi Huttunen Duodecim-lehdessä muutama vuosi sitten. Edellä mainitsemani läpimurrot kuuluivat 12 tärkeän lääketieteen saavutusten joukkoon, jotka Huttusen referoimassa James Le Fanun kirjassa The Rise and Fall of Modern Medicine mainitaan.

Tälle shortlistille pääsi myös kontrolloitu kliininen koe (streptomysiinin tehon osoittaminen 1950). Huttusta tämä valinta ensin yllätti ja sitten ihastutti.

Onko kontrolloitu hoito- ja ehkäisykoe todella yksi viime vuosisadan suurista innovaatioista? Vastaus on kyllä. Ilman kontrolloitua koetta ei olisi näyttöön perustuvaa lääketiedettä, ja ilman kontrolloitua koetta emme osaisi ehkäistä aivohalvausta tai sepelvaltimotautia verenpainelääkkeillä tai statiineilla emmekä hoitaa syöpää lääkkeillä, ei lasten eikä aikuisten.

Näyttöön perustuva lääketiede on tehnyt terveyspolitiikasta ehkä rationaalisimman politiikan osa-alueen. Julkisessa terveydenhuollossa käytetään niukkoja voimavaroja todella kustannustehokkaalla ja vaikuttavalla tavalla. Poliitikot tai ainakin osa heistä olisivat tietysti halukkaita äänestäjien paineessa käyttämään verovaroja tavalla, joka viestisi kunkin kansanedustajan humaaneista arvoista. Se tarkoittaisi käytännössä voimavarojen siirtämistä terveitä elinvuosia eniten lisäävistä hoidoista ja seulonnoista kulloinkin muodissa oleviin keinoihin, vaikka nämä keinot olisivat kalliita tai tehottomia. Ensihoitovalmius helikopterilla ja pitkät psykoterapiat ovat jotakin, mitä kenenkään poliitikon ei kannata julkisesti kyseenalaistaa. Jos kyseenalaistaa tehottoman keinon, julkisuuden silmissä kyseenalaistaa tavoitteenkin.

Onneksi näyttöön perustuvan lääketieteen periaatteet on saatu pultattua terveyspolitiikkaan sen verran kiinteästi, etteivät ne aivan kepeimmästä poliitikkojen tai journalistien populismista irtoa. Terveyspolitiikan onnistumista arvioidaan sillä perusteella, paljonko terveydenhuolto tuottaa tulosta, ei sen mukaan, paljonko siihen saadaan tuhrittua panoksia.

Yksityinen sektori on kiitettävän tulosvastuullista. Kukaan toimitusjohtaja ei kersku, kuinka panosvastuullisesti hän on törsännyt osakkeenomistajien varoja. Hän on vastuussa yhtiön hallitukselle siitä, että panokset tuottavat tulosta.

Valitettavasti suuri(n) osa politiikkaa on panosvastuullista. Vuosikymmenet hyvää tarkoittavat ihmiset ovat vaatineet kehitysavun panoksien nostamista 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Kehitysavun tulokset eivät kiinnosta ketään. Jos tuloksettomuutta kritisoi, leimautuu kyynikoksi, joka ei piittaa Afrikan köyhistä.

Raha- ja finanssipolitiikassa on vuosikymmenien mittaan ymmärretty, että setelirahoitus johtaa hyperinflaatioon ja loputon velkaantuminen ikävämpiin leikkauksiin kuin jos velkaantuminen pidettäisiin kurissa. Makrotaloustieteessä tunnetusti on useita koulukuntia, eivätkä ekonomistit ole yksimielisiä järkevimmistä keinoista, joilla poliitikkojen asettamat työllisyys- ja kasvutavoitteet saavutettaisiin. Mutta kyllä taloustiedekin on sentään tuottanut varsin vankkaa näyttöä siitä, millaiset keinot ainakin ajavat kansantalouden ykkösluokassa helvettiin.

Entunne maahanmuuttopolitiikkaa, joten en osaa kommentoida kuinka onnistunutta se on. Vaikutelmaksi on kuitenkin jäänyt se, että kukaan ei näytä edes yrittävän keskustelua siitä, millä tavoin esimerkiksi turvapaikkajärjestelmä tuottaisi annetuilla voimavaroilla parhaat tulokset - siis pelastaisi mahdollisimman monta ihmistä vainolta. Vaikuttaa myös siltä, että populistiset paineet - koko aihepiirin tavaton tabualttius - estävät tällä alueella keskustelun keinojen vaikuttavuudesta.

Ilmastopolitiikassa keinojen kustannusvaikuttavuus on aivan toisen kertaluokan kysymys kuin maahanmuuttopolitiikassa. Vaikka turvapaikkajärjestelmän tyhjäkäynti söisi joitakin miljoonia euroja, aivan toisen suuruusluokan törsäystä saadaan aikaan eurooppalaisessa ilmastopolitiikassa. Raimo Sailas kirjoitti biopolttoaineista erittäin kriittisen kolumnin Kanava-lehteen, joka valitettavasti ei ole verkossa. Varoitus: kolumni voi synnyttää äkillisen tarpeen soittaa omalle europarlamentaarikolle.

Voisiko "evidence-based policy" toimia ilmasto-, turvapaikka- ja kehityskysymyksissä, kun se kerran toimii hyvin jo terveyspolitiikkassa?

Kommentit (6)

Matti Virtanen

Ilmastopolitiikassa tuloksellisuutta pitäisi kai mitata sillä, miten globaali lämpeneminen on saatu hallintaan. (Hiilidioksidi sinänsähän ei ole vaarallista näillä pitoisuuksilla.) Toistaiseksi politiikan menestystä ei ilmeisesti voi mitata millään tavalla, koska ainoa kansainvälisesti tunnustettu tavoite on rajoittaa 1800-luvun puolivälissä alkanut lämpeneminen kahteen asteeseen - vuoteen 2100 mennessä. Eli politiikan onnistuminen tai epäonnistuminen voidaan todeta vasta 90 vuoden kuluttua. Niinpä ilmastopolitiikka voi tuskin koskaan olla näyttöön perustuvaa, vaan sen on nojauduttava varovaisuusperiaatteeseen.

q

Käytetään parhaita mittareita, joita on, esimerkiksi estimoidaan vaikutusta.

Ostamalla päästökiintiöitä pois markkinoilta saadaan kasvihuonepäästöjä vähennettyä 15 euron tonnihintaan. Hallitukset kuitenkin käyttävät keinoja, jotka maksavat kymmenen, sata tai tuhat kertaa enemmän. Potkut niille ministereille. Halvempia keinoja saa käyttää.

veronmaksaja

Potkut Helsingin kaupunginvaltuutetuille, jotka hyväksyivät Helsingin kaupungin hiilineutraalisuussuunnitelman. Siinä vähennetään päästöjä aivan törkeän kalleilla keinoilla. Lisäksi kiintiöitä ei hävitetä minnekään, joten jotkut muut sitten vastaavasti päästävät enemmän.

Pekka

Ensihoitovalmius helikopterilla... Hmm.. Hyvä veto, mun tuttava hukkui jäihin tossa viikko sitten, ja vaikka on aivan selvää että vuorokauden meressä oltuaan tämä henkilö ei ikuna enää herää henkiin, niin silti paikalle tuli kaikenmaailman helikopterit ja pelastajat, eikö olisi riittänyt että maallinen olemus nostetaan ylös ja toimitetaan jälleenkäsittelyyn vaikka hautausmaalle?

Ville

Ei terveyspolitiikka Suomessa ole aina järkevään. Tässä esimerkkejä:

Kolesterolilääkkeisiin käytetään Suomessa eniten rahaa(lääkkeistä), vaikka jo vuosikymmeniä on tiedetty kolesterolin syömisen yhteys kolesteroliarvoihin.

Suomalaiset lihavuustutkijat ovat tienneet vähintään 1990-luvun puolesta välistä asti mitä pitäisi suositella kansalle, jotta lihavuusongelma ratkaistaisiin. Suosituksia ei ole kuitenkaan korjattu.

Ruoka-aineita joita syöpäjärjestöt suosittelevat vältettäviksi tuetaan valtionrahoilla ja lisäksi syötetään lapsille koulussa.

Suomi on 1. tyypin diabeteksessa kärkimaita. Suomalaisten tutkimuksien mukaan lapsilla, jotka juovat enemmän lehmänmaitoa on suurempi riski saada 1. tyypin diabetes. Silti lapsien maidonkulutusta ei edes yritetä vähentää.

2. tyypin diabeeteksen ehkäisyyn ja hoitoon ei myöskään käytetä tutkittuja ja kustannustehokkaita menetelmiä.

Lista on varmaan pidempi, mutta nämä lienevät räikeimpiä esimerkkejä suomalaisen politiikan "järkevyydestä"

Mikko Huovila

Erittäin hyvä kirjoitus, jonka johtopäätöksistä olen pitkälti samaa mieltä!

Pari sivuhuomioita kuitenkin. Käytännössä näyttöön perustuvan lääketieteen asema ei ole ihan niin vahva, mitä tässä jutussa annetaan ymmärtää. Vaikuttavuustiedon pohjalta tapahtuvaa priorisointia aletaan vasta vähitellen ajamaan sisälle terveydenhuoltoon systemaattisesti. Esim.

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,46,14828,14829,7967,19550,19557

http://www.uku.fi/yliopistolehti/arkisto/0406/artikkeli4.shtml

Toiseksi väite pitkän psykoterapian vaikuttavuudesta ei pidä paikkansa. Siitä ei ole kunnollista tutkimusta tehty. Helsingin psykoterapiaprojekti on ensimmäinen kunnolinen tutkimus, jossa verrataan lyhytterapian ja pitkäkestoisen terapian välistä vaikuttavuutta. Alustavien tulosten mukaan lyhytterapia ei riitä monille ja pitkän terapian vaikuttavuus on useissa tapauksissa parempi.

Lisätietoja tuolta: http://www.ktl.fi/tto/hps/index.fi.html

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2010
2009