Terveisiä Euroopan melkein pohjoisimmasta kolkasta. Edellisessä postauksessani käsittelin erilaisia maantieteellisiä keski- ja ääripisteitä. Vappumatkalla Pohjois-Norjaan selvisi, että yksi kuuluisista Euroopan ääripisteistä on aika lailla matkailuteollisuuden tuote.

Nordkapp ei nimittäin ole Euroopan pohjoisin piste. Eurooppaahan se on Huippuvuoretkin paljon pohjoisempana.

Nordkapp ei myöskään ole Euroopan mantereen pohjoisin kohta, koska Nordkapp sijaitsee saarella. Oikea pohjoisin piste on pari vuonoa itään, parinkymmenen kilometrin patikoinnin päässä pienestä kalastajakylästä, joka ei ole ymmärtänyt kaupallistaa maantiedettään yhtä hyvin kuin Nordkapp.

Ja Nordkappin vieressäkin on itse asiassa niemenkärki, joka on vielä hieman pohjoisempana kuin Nordkapp. Sinne ei kuitenkaan mene tietä eikä siellä ole ylihinnoiteltua turistirysää. Niin että loppujen lopuksi Nordkapp on sitten Euroopan tieverkoston pohjoisin piste, koska saareen pääsee suomalaisittain melko pitkää tunnelia pitkin.

Maisemat olivat toki hienot. Tai siis ainakin maalausten ja valokuvien perusteella. Hernerokkasumu kun pudotti näkyvyyden alle sadan metrin.

Paljon hienompi nähtävyys olikin linturetki läheiselle saarelle, jossa näin elämän ensimmäisen lunnini.

Ja toisen, kolmannen ja miljoonannen...

Miljoonien lintujen kolonia on vaikuttava luontoelämys niidenkin mielestä, jotka eivät ole kiinnostuneita lintutieteestä sinänsä. Yhtä lailla lintutiede voi herättää kiinnostavia ajatuksia sellaisten humanistienkin mielessä, jotka viihtyvät paremmin tomuisissa kirjastoissa kuin viimaisilla kallioilla.

Verkkouutisissamme kerrotaan tänään kokeesta, jossa seeprapeipot joutuivat opettelemaan lajityypillisen laulunsa ilman "kulttuuriperinnettä". Linnut eivät yleensä opi laulamaan oikein, elleivät ne ole altistuneet jo nuorena omalle lajilleen tyypilliselle laululle.

Myös ihminen oppii esimerkiksi pitämään jostakin ruoasta ja vierastamaan toisia makuja. Tätä tosiasiaa käytetään usein argumenttina sellaisia evoluutiopsykologisia käsityksiä vastaan, joiden mukaan monet nykyihmisten piirteet ovat universaaleja ja pohjimmiltaan osa biologista ihmisluontoa, eivät vain nykykulttuurin satunnaisia ja halutessamme muutettavia ominaisuuksia. Jos se on opittua, se ei voi olla geneettistä.

Näin helposti ajatus ihmisluonnosta ei kuitenkaan kaadu. Ihmisluontoon - genomiimme - on koodattu taipumuksia oppia jokin tietty asia helposti ja jokin toinen asia paljon vaikeammin. Vain harvat biologiset piirteemme ovat "synnynnäisiä" siinä merkityksessä, että ne ilmenisivät jo vastasyntyneellä tai kehittyisivät ilman mitään oppimista. Siitä, että lapsi ei inhoa kakkaa tai ole seksuaalinen ei voi päätellä, ettei taipumuksemme inhota ulosteita olisi luonnollinen ja universaali tai että seksuaalinen suuntautuminen määräytyisi lapsuuden vuorovaikutuskokemuksien ohjaamana.

Kun seeprapeipot eivät altistuneet normaalien seeprapeippojen laululle, ne lauloivat, kuten arvata saattaa, väärin. Tästä voisi päätellä, että laulua ei ole kovin tarkasti koodattu seeprapeipon genomiin.

Tämän koulukunnan edustaja voisi hyvin kuvitella, että jos tällainen väärinlaulaja toimii sitten roolimallina seuraavalle sukupolvelle, joka taas välittää perinnettä seuraavalle sukupolvelle, tapahtuisi ns. rikkinäinen puhelin -ilmiö, eli laulu etääntyisi yhä kauemmas seeprapeipon "oikeasta" laulusta.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Neljännessä sukupolvessa kokeen seeprapeipot lauloivat jo lähes täysin samanlaista laulua kuin villit lajitoverinsa. Biologia otti tavallaan ohjat käsiinsä, kun ympäristö laukaisi oikean mekanismin.

Sama mekanismi toimii jossakin määrin ihmisen tavassa oppia kieltä. Kun ilmaisuvoimaltaan köyhän ja kieliopiltaan yksinkertaisen risteytyskielen eli pidgin-kielen oppii äidinkielenä, se muuttuu kreolikieleksi, jolla on täydellinen kielioppi ja yhtä hyvä ilmaisuvoima kuin missä tahansa kielessä. Lapsi tavallaan lisää biologisella kielivaistollaan pidgin-kieleen siitä puuttuvan kieliopin.

PS. TIEDE 5/2009 ilmestyy huomenna lehtipisteisiin ja tilaajille, digilehti (tilaajille) on verkossa jo nyt. Kirja-aukeaman seitsemän kirja-arviota löytyvät myös Tiedekirjat-palvelustamme. Mukana myös edelliseen kieliaiheeseen liittyen oma arvioni Pauli Bratticon kirjasta Biolingvistiikka.

PS 2. Lukiolaisten ja peruskoululaisten Visionääri 20x0-kirjoituskilpailun palkitut kirjoitukset ovat nyt myös verkossa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009