Kirjoitin Tiede-lehden numeroon 12/2011 jutun avioliiton historiasta (ei liene netissä vielä). Eilen postiluukusta tipahtaneessa numerossa 1/2012 oli postipalstalla pari lukijapalautetta tähän teksiin. Palstalla niihin kommentoiminen olisi numerossa 2/2012 jo vähän post festum, joten pari huomiota tässä.

Leena Jääskeläinen Helsingistä huomautti, että homoille ja lesboillekin syntyy lapsia, joten Jääskeläisen mukaan tämän vuoksi hekin tarvitsevat avioliittoa. Jääskeläisellä menevät puurot ja vellit sekaisin. Kyse oli siitä, miksi yhteiskunta on katsonut tarpeelliseksi reguloida miesten ja naisten parisuhteita. Se, että näistä voi syntyä lapsia (jotka perivät vanhempiensa omaisuuden) on historiallisesti ollut se tekijä, joka on tehnyt yksityisestä asiasta yhteiskunnallisesti merkittävän.

Homo- ja lesbosuhteista lapsia ei edelleenkään synny, joten yhteiskunnalla ei voi olla vastaavaa intressiä säännellä homoseksuaalisia kuin heteroseksuaalisia parisuhteita.

Jos homoseksuaalisten parisuhteiden sääntelyyn on muita syitä, ne olisi hyvä tuoda esiin.

Henna Kiiveri väitti minun lainanneen Henry Laasasen väitöskirjaa, mikä ei pidä paikkansa. Ensinnäkin haastattelin Laasasta. Toisekseen Laasasen väitöskirja ei ole valmis, enkä ole lukenut sen käsikirjoitusta.

Kiiverin mukaan naisilla on täysi oikeus valita partnerikseen kenet haluaa. Niin minustakin. Suomen lainsäädännön mukaan näin on myös ollut vuodesta 1926 alkaneen ja 1971 loppuunsaatetun liberalisointiprojektin jälkeen.

Kiiverin mukaan naisella on myös oikeus olla valitsematta valittavaa toimittajaa, joka kokee, että alfaurokset varastavat häneltä kaikki naiset ja kirjoittaa sen pohjalta väitöskirjan siitä kuinka surkeassa asemassa heteroseksuaalinen mies on nykypäivän Suomessa.

Kehenköhän Kiiveri viittaa? Minä en ole kirjoittamassa väitöskirjaa, Laasanen ei ole toimittaja, eikä kumpikaan meistä erityisemmin valita asiantilaa, joka syrjii seksuaalista vallankumousta edeltäneeseen yhteiskuntaan verrattuna lähinnä huonosti koulutettuja tai huonosti taloudellisesti toimeentulevia miehiä.

Kiiveri pahoittelee vihaisuuttaan, jolla hän kokee, että hänelle kuuluvat samat oikeudet kuin miehille. Ei sitä toki tarvitse pahoitella. Minäkin olen vihainen, jos miehillä ja naisella on jossakin eri oikeudet.

"Jatkuvasti diskriminointia kokevana minua raivostuttaa, kuinka kaksi (todennäköisesti heteroseksuaalia) miestä kirjoittaa minunnoikeuksiani loukkaavan tekstin."

Tuossa lauseessa on paikkansapitävää oikeastaan vain se, mikä siinä on suluissa.

Teksti on minun, Laasanen oli yksi neljästä lähteestä.

Juttu ei ottanut kantaa siihen, miten perheoikeutta tulisi uudistaa jos mitenkään. Se ei siis voinut loukata Kiiverin oikeuksia, koska se ei ottanut kantaa naisten oikeuksiin mitenkään.

Juttu käsitteli sitä, miten muuttunut avioliitto-oikeus on ollut milloin minkäkin ryhmän edun mukaista ja milloin minkäkin ryhmän vastaista. Monien naisten kannalta viime vuosikymmenien uudistukset ovat olleet edullisia, väitti Laasanen, ja Kiiveri näyttäisi olevan kiivaasti samaa mieltä. Valkoinen heteroseksuaalinen mies taas kuuluu sekä voittajiin että häviäjiin. Ei VHM ole mikään yhtenäinen ryhmä, joka olisi äkkiä menettänyt kaiken valtansa mustille lesboille.

Kiiveri halusi myös kertoa minulle ja Laasaselle, että ihmiset menevät naimisiin myös rakkaussuhteista. Koko kirjoitukseni oleellinen pointti olikin tarkastella, mikä avioliiton yhteiskunnallinen funktio tuon kaiken romanttisen rituaalin takana on.

Kiiverin mukaan homot ja lesbot haluavat avioliiton kautta oikeuksia, mitä parisuhteeseen kuuluu. Näitä oikeuksia varten kuitenkin on jo rekisteröity parisuhde. Jää siis selittämättä, mitä erityistä juuri avioliitossa on, mitä homot ja lesbot haluavat, kun edes virallinen parisuhde ei ole kovin suosittu homojen ja lesbojen keskuudessa.

Kiiverin mielestä kyse on sanasta avioliitto. Siinä hän on samalla linjalla niiden arvokonservatiivien kanssa, joille on tärkeää, että avioliitto sanana pysyy miehen ja naisen liittoon viittaavana.

Liberaalina en haluaisi käyttää kauheasti päänvaivaa tällaisten kysymysten pohtimiseen. Minulle oleellista äänestäjänä on, mitä vaikutuksia lainsäädännöllä on. Avioliittolainsäädännöllä ei näyttäisi olevan juuri enää merkitystä heteroseksuaalisuuden sääntelyssä. Homoseksuaalisten parisuhteiden sääntelylle ei ole esitetty mitään sellaisia yhteiskunnallisia perusteluja, miksi asiaa ei voisi jättää homojen ja lesbojen yksityisasiaksi.

Niinpä pidän kiinni artikkelini perusvirityksestä: poliittinen keskustelu avioliitosta on lähes täysin irronnut avioliiton oikeushistoriallisesta perustasta. Sukupuolineutraali avioliitto ei hajottaisi perinteistä avioliittoinstituutiota enää mitenkään, koska siinä ei oikeastaan ole enää mitään hajotettavaa. Vastaavasti sukupuolineutraali avioliitto ei toisi homoille ja lesboille käytännössä yhtään mitään vapauksia tai oikeuksia, joita heillä ei olisi ilmankin spn-avioliittoa, useimmissa tapauksissa ilman rekisteröityä parisuhdettakin.

Symbolisen taistelun arvokonservatiivisen vähemmistön vs. seksivähemmistöjen välillä jättäisin mielelläni jonnekin muualle kuin lainsäädännölliselle areenalle.

Kommentit (0)

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009