Muistan lapsuudestani ja nuoruudestani 1970- ja 1980-luvulta, että oli kisat kuin kisat, suomalaiset tuovat kultamitaleita - ainakin yhden. Sitten ollaan pudottu kisat kerrallaan niin kulta- kuin mitalikannoistakin.

Ihan näin suoraviivaista se ei ollutkaan, kun tarkistin faktat. Kesäolympialaisissa kehitys on kyllä ollut suoraviivaista. Kisoista 1908 alkaen Suomen joukkue on aina saanut vähintään yhden kultamitalin vuoden 2004 Ateenan kisoihin asti. Silloinen joukkue teki kyseenalaisella tavalla historiaa: kultakannasta pudottiin ensimmäisen kerran. Kaksi hopeaa sentään tuli.

Nyt Lontoon kisoissa on mahdollista, että olympiajoukkueemme tekee historiaa eikä tuo kotiin edes himmeämpiä mitaleita.

Talvikisoissa tilanne on suunnilleen sama. Chamonixissa Suomi oli tilastojen kakkonen neljällä kullalla ja 11 mitalilla kaiken kaikkiaan. Ja sama trendi 1990- ja 2000-luvulla: ilman kultaa jäätiin Lillehammerissa 1994, Torinossa 2006 ja Vancouverissa 2010.

Mutta muistin hieman väärin: Lillehammer ei ollut historiallinen katastrofi. Myös Sapporossa 1972 Suomi jäi himmeämpien mitalien varaan.

Kesäkisoissa Suomen ongelmana on, että emme pärjää enää yleisurheilussa. Se näkyy yleisurheilun MM-kisoissa. Suomi aloitti isäntänä Helsingissä 1983 ottamalla mitaleita yhden joka väriä. Seuraavissa kisoissa kultaa tuli aina.

Sitten pudottiin kultakannasta Ateenassa 1997. Silloin sentään tuli hopeaa ja seuraavissa kisoissa taas kultaa. Sitten alkoi suomalaisen yleisurheilun kuiva kausi. Kuusissa kisoissa vain yksi kulta, ja kolmissa kisoissa ei mitalia lainkaan. Viimeisissä kaksissa eli 2009 ja 2011 ei mitään, joten trendi näyttää todella pahalta.

Yleisurheilun EM-kisojenkin kohdalla muisti pätki hieman. Kultaa tuli kyllä joka kisoista 1934 alkaen, ja sama trendi näkyvissä viime vuosikymmeninäkin: ensin 1986 saaliiksi tuli vain Bryggaren hopea, seuraavan kerran ilman kultaa jäätiin 1998 ja viimeinen onkin vuodelta 2006: Keskisalon totaaliyllätys 3000 metrin esteissä. 2010 ja 2012 vain himmeämpiä mitaleita.

Mutta 1986 ei ollut historiallinen katastrofi kuten ei Lillehammer talvikisoissa. Nimittäin 1960-luvulla oli surkea vaihe. 1966 ei mitalia lainkaan, ja 1969 ei kultaa.

Trendi on selvä. Suomi ei ole enää edes väestön kokoon nähden merkittävä urheilumaa.

Voi tietysti ajatella, ettei sillä ole niin väliäkään. Suomelle urheilumenestys oli tärkeää Venäjän vallan alla ja ensimmäisen tasavallan aikana, kun olimme kehitysmaa. Tarvitseeko Suomi urheilumenestystä nyt, kun olemme koulutuksen, hallinnon läpinäkyvyyden, ihmisten onnellisuuden yms. mittareilla maailman huippua, ja kohta ainoa maa Euroopassa, jonka valtiontalouteen kukaan enää luottaa?

Jos menestystä kuitenkin halutaan, pitää ottaa järki käteen ja hakea menestys sieltä, missä se on mahdollista.

Aiemmin vastaavissa paniikeissa on kokeiltu dopingia. Antidoping-lääkärit vain näyttäisi olevan yhä useammin vilunkilääkäreitä edellä, ettei esimerkiksi Suomen hiihtäjillä ollut mahdollisuutta sellaiseen etuun kuin itäeurooppalaiset urheilijat 1980-luvulla. (Tai sitten norjalaiset ovat todella paljon parempia peittämään jälkensä).

Monet lajit alkavat olla suomalaisten ulottumattomista väestögeneettisistä (voi sitä joku roduksikin kutsua) syistä. Pikamatkoilla ei ole aikoihin pärjännyt kukaan muu kuin länsiafrikkalaista alkuperää oleva urheilija, joka on päässyt laadukkaan valmennuksen piiriin. Koska sitä valmennusta ei saa Länsi-Afrikassa, satasella pärjäävät jamaikalaiset, yhdysvaltalaiset jne.

Suomen maahanmuuttajista sprintterityyppiä on ani harva. Entäpä kestävyysjuoksu? Kenialaissyntyinen Francis Kirwa edusti Suomea Pekingin olympialaisissa 2008 ja oli maratonilla 17.

Kenia on ollut kestävyysjuoksun suurvalta, mutta geneettiset edellytykset tuskin ovat naapurimaiden heimoilla oleellisesti heikommat, kunhan pääsevät kunnollisen valmennuksen piiriin. Nyt kympin voitti somalibritti. Pitäisikö Suomen somalivähemmistöstä seuloa kaikkein urheilullisimmat ja innostaa heitä hyvin resurssoituun juoksuvalmennukseen?

Parhaiten suomalaiset voisivat menestyä lajeissa, jotka
- eivät vaadi suomalaisille epätyypillisiä geneettisiä ominaisuuksia
- joita harrastetaan vähän, eli kilpailu ei ole suurta - erityisesti uudet lajit kannattaisi hyödyntää
- joiden harrastaminen on kallista, eli ei tarvitse kilpailla kuin rikkaimpien maiden kanssa

Purjehdus täyttää nämä ehdot, ja nyt suomalaisten ainoat mitalitoivot näyttävätkin olevan purjehtijoita (ja yksi purjelautailija). Suomihan on saanut kultaa purjehduksessa jo vuosina 1980 ja 2000. Nyt kannattaisi satsata purjehdukseen tosissaan, koska tulevaisuudessa voi olla yhä vaikeampaa päästä huipulle juuri missään muussa.

Purjehduksen puolesta puhuu se, että sillä on tuhansien järvien ja merensaarten maassa riittävä harrastuspohja. Monet keskiluokkaisten, matkapurjehtivien perheiden lapset ovat innostuneet nuorena purjehduksesta urheilulajina. Mitä enemmän suomalainen rannikon keskiluokka lomailee purjeveneillä, sitä enemmän kasvatamme myös tulevia olympiapurjehtijoita.

Erityisesti kannattaisi hyödyntää uusia lajeja, joissa kilpailu ei ole vielä niin kovaa. Vuonna 2000 Thomas Johanson ja Jyrki Järvi voittivatkin 49er-luokan, joka oli silloin ensi kertaa olympialaji.

Mitäpä muita lajeja olisi, jossa Suomi voisi menestyä? Vanhan vitsin mukaan nykyaikainen viisiotteluviisiottelu voisi olla sellainen. Sen harrastaminen edellyttää ratsastustaitoa (hevosen pitäminen on kallista) ja ampumataitoa (Suomessa on vielä asevelvollisuusarmeija ja metsästystä ja pistooliammuntaa harrastetaan yleisesti). Uinnissa ja maastojuoksussa suomalaisella ruumiinrakenteella pärjännee hyvin.

Wikipedian mukaan lajin huipulla "perinteisesti vahvimpia maita olympialaisisten nykyaikaisessa viisiottelussa ovat olleet Unkari, Ruotsi ja Neuvostoliitto/Venäjä. Vuosituhannen vaihduttua etenkin Liettua on nostanut profiiliaan voittamalla kaksista tuoreimmista olympialaisista yhteensä kolme mitalia."

Keskittämällä urheilun tukirahat nykyaikaiseen viisiotteluun Suomi voisi hyvin pysyä mitalikannassa kesäolympialaisissa tulevaisuudessakin. Purjehdus pärjännee omillaan.

Kommentit (39)

aexis

Huippu-urheilu on ainakin minun listalla aika lähellä ykkössijaa listattaessa ensisijaisia säästökohteita julkisen rahan tuhlailulle (listalla myös YLE, uskonnollisten yhteisöjen tuki, sisäänpäin lämpiävä pienen piirin "korkeakulttuuri" yms.). Ei nimittäin voi välttyä vaikutelmalta, että yksi tuen ensisijaisista tarkoituksista olisi valtavan johto-, hallinto- ja valmennuskoneisto ylläpito kaikenmaailman urheiluopistoineen, jotka keskittyvät tarjoamaan eläkevirkoja urheilufanaattisille poliitikoille ja heidän parhaille kavereilleen - eikä pidä unohtaa ölympiä-, mömöm- ja eeäm-matkoja, joille aina lähtee huomattavasti enemmän pomoporrasta kuin urheilijoita.

Jos joku haluaa urheilussa maailman huipulle, niin siitä vaan harjoittelemaan ja hankkimaan sponsorit, joilla kustantaa harjoittelu ja valmennus. Jos joku haluaa, että jonkun lajin suomalaiset urheilijat olisivat huipulla, niin siitä vaan raottamaan omaa kukkaroa ryhtymällä sponsoriksi - tai jos rahat ja rahkeet eivät riitä, niin vapaaehtoistyötäkin riittää varmaan kaikille halukkaille.

Huippu-urheilu kansakunnan identiteetin rakentajana on vain niin viimevuosituhatta.

Kehän kierron maailmanmestari

Kysy ruotsalaisilta, miksi suomalaiset eivät enää menesty olympialaisten yksilöurheilulajeissa. Sieltä päin varmaan vastattaisiin, että urheilun ammattimaistuminen tuhosi suomalaisten voittounelmat jo vuodesta 1932.

Raha estää täyspäisen osallistumisen. Joko rahaa ei ole tarpeeksi verrattuna muihin tai sitten rahaa ja elintasoa on muutenkin tarpeeksi, jotta kukaan viitsisi punnertaa päivästä toiseen, täyspainoisesti jotain raskasta rääkkiä. Ennen ei ollut rahaa ja urheilijat taistelivat oman kunniansa tähden loppuun asti. Nyt on rahaa, ja urheilijoiden pitäisi yrittää saavuttaa tuloksia sponsoreiden takia. Oman onnensa sepistä on tullut palkkatyöläisiä ilman liikkumisen iloa. Rahaa kaipaavia palkkatyöläisiä on maailma pullollaan, joten kilpailua riittää.

Jos tavoitteena on parantaa kansanterveyden ja kuntoilijoiden henkilökohtaisen onnellisuuden lisäksi maamme mitalitilastoa, kannattaa valita lajeja, joissa ei tarvitse kilpailla suuria kilpailijamassoja vastaan ja joissa maamme maastonpiirteet eivät anna muille liikaa helpotusta. Siis suurta hapenottokykyä vaativat lajit, kuten juoksu, voidaan unohtaa, sillä Suomessa ei ole vuoristoa, eikä korkean paikan leirityskään tuota pysyvää tulosta. Lisäksi sinnikkyyttä ja puurtamista vaativat lajit, kuten juoksu, voidaan unohtaa, koska hauskanpito on hikoilua ja kehärääkkiä hauskempaa ja sosiaaliturva takaa fyysistä kipua helpomman elannon.

Mitalisade voi olla helpommin saavutettavissa keskittämällä tuet ja valmennukset muutamaan (perinteiseen tai helppoon) peruslajiin, kuten juoksuun, keihäänheittoon ja painiin, ja unohtamalla kaikki mutkikkaampi taiteilu. Jos taas halutaan jyrätä rahalla tulosta, voisi ratsastus olla tuottoisa laji. Siis ratsastus ja hevospoolo pakolliseksi koululiikuntalajiksi ja kaikille lapsille oma poni pelikoneen sijasta.

Viimeisenä oljenkortena voidaan yrittää lobata olympialaisiin kokonaan omia urheilulajeja. Tällaisia menestyslajeja voisivat olla haukottelu ja selittely (, joka olisi suunnattu lähinnä urheilujohtajillemme). Sen sijaan kännykänheiton voi unohtaa. Siinäkin menestyjät löytynevät muista maista.

xyzzy

Olympialaisten ulkopuoliset lajit on parhaita. Keskitytään akateemiseen kyykkään ja pesäpalloon.

Huippu-urheilu on viihdeteollisuutta ja sen kuuluu tulla toimeen omillaan tai sellaisten toimijoiden rahoilla, jotka sitä vapaaehtoisesti antavat. Julkista rahaa ei huippu-urheiluun pitäisi syytää lainkaan.

Marko Hamilo

Juoksulajeissa valkonaaman on vaikea pärjätä. Paini ja keihäänheitto ovat olleet ne lajit joissa Suomi on menestynyt aiemmin. Niitä vain voi harrastaa missä tahansa, joten kilpailu on koventunut. Eikä urheilua taideta enää harrastaa maaseudulla kuten ennen. Nämähän ovat perinteisiä junttilajeja. Purjehduksen suosio kasvaa.

MK

Kuinka monelta jäi huomaamatta, että kymppitonnin finaalissa oli ainakin kaksi valkonaamaa, joista toinen otti hopeaa? Kyse lieneekin siten enemmän harjoitusolosuhteista. Keniassa on perinteitä ja harjoittelumetodit ainakin alunperin ovat isolti peräisin Suomesta. Länsimaissa kestävyysurheilu vaatii ylimääräistä yrittämistä ja olosuhteetkin lienevät yllättäen huonommat. Kenialaiset ja etiopialaiset luultavasti juoksevat pienestä pitäen ja hiekkapinnalla. Länsimaissa suurimmalla osalla väestöä on vaikea edes löytää läheltä (lyhyen kävelymatkan päästä) kotia hyväpintaisia asvaltoimattomia juoksupaikkoja. Pohjoismaissa toki on pururatoja, mutta nekin ovat talvisin latuja. Lapset taas eivät voi harrastaa juuri mitään omatoimista liikuntaa, koska liikenne ja pedofiilien pelko pitävät siitä huolen. Pohjoismaat lienevät tässäkin pieni poikkeus. Ja sitten ihmetellään, kun lapset lihovat, eikä kukaan liiku, kun kaikkialle pitää erikseen mennä ja usein vielä autolla.

Marko Hamilo

On totta että itäafrikkalaisten etu suhteessa valkoisiin tai aasialaisiin kestävyysjuoksussa ei ole samalla tasolla kuin länsiafrikkalaisten ylivoima pikamatkoilla. Satasella ei ole valkoisella miehellä mitään mahdollisuuksia länsiafrikkalaisia vastaan. Aidat, kaarrejuoksu 200 metrillä ja ponnistus pituushypyssä antavat vähän tasoitusta, mutta eivät paljon. Muistaisin lukeneeni että Evilä on hitaimpia pituushyppääjiä, jotka ovat hypänneet sellaisia tuloksia kuin hänen oma SE.

Metusalah

"Kuinka monelta jäi huomaamatta, että kymppitonnin finaalissa oli ainakin kaksi valkonaamaa, joista toinen otti hopeaa? Kyse lieneekin siten enemmän harjoitusolosuhteista. Keniassa on perinteitä ja harjoittelumetodit ainakin alunperin ovat isolti peräisin Suomesta."

Kyse ei ole harjoitusolosuhteista vaan siitä, että esim Afrikan maissa 5-10 km:n koulumatkat kipaistaan jalkaisin, miljoonien koululaisten toimesta joka päivä. Näistä lähtökohdista sitten valikoituvat jo hyvin nuorella iällä ne lahjakkuudet, jotka lähetetään "jatko-opiskelemaan" länsimaihin, joissa todellinen valmennustieto (ja sponsorit) lymyilevät.

Kyse on samantyyppisestä yhteiskuntien historiallisesta kehityksestä, joka sotien jälkeen tuotti Suomeen ison joukon legendaarisia hiihtäjiä: Veikko Hakulinen, Siiri Rantanen ja monet muut sankarimme. hiihtivät päivittäiset 10-20 km:n koulumatkansa; heitä eivät taksit kuljettaneet, mutta juuri sen vuoksi heistä tuli olympiavoittajia.

MK

"Kyse ei ole harjoitusolosuhteista vaan siitä, että esim Afrikan maissa 5-10 km:n koulumatkat kipaistaan jalkaisin, miljoonien koululaisten toimesta joka päivä. Näistä lähtökohdista sitten valikoituvat jo hyvin nuorella iällä ne lahjakkuudet, jotka lähetetään “jatko-opiskelemaan” länsimaihin, joissa todellinen valmennustieto (ja sponsorit) lymyilevät.

Kyse on samantyyppisestä yhteiskuntien historiallisesta kehityksestä, joka sotien jälkeen tuotti Suomeen ison joukon legendaarisia hiihtäjiä: Veikko Hakulinen, Siiri Rantanen ja monet muut sankarimme. hiihtivät päivittäiset 10-20 km:n koulumatkansa; heitä eivät taksit kuljettaneet, mutta juuri sen vuoksi heistä tuli olympiavoittajia."

Tuossa kyllä vähän oikaistaan. Noilla koulumatkoilla yms. luodaan peruskunto ja isompi otantapohja, mutta se loppu on kiinni jostain muusta. Ei niillä ajoilla, joilla Nurmi voitti mitalinsa, pärjätä enää. Edes Virenin -- Nurmea huikeasti paremmalla -- olympiaennätyksellä olisi oltu näissä kisoissa kympillä vasta yhdeksäs. Hopeaa ottanut Rupp on ollut juniorina futaaja (siis euro-), joten tuskin sieltäkään löytyy selitys. Ongelmat alkavat jossain teini-iässä tai viimeistään kun pitäisi alkaa valita meneekö töihin vai alkaako urheilijaksi. Jos mitaleja halutaan, niin urheilun pitäisi olla pääduuni, ja opiskelu ja työ tulee siinä ohessa henkireikänä ja valmentautumisessa urheilu-uran jälkeiseen aikaan. Tämä ei käytännössä onnistu Suomessa kovinkaan monelta.

Marko Hamilo

"Ongelmat alkavat jossain teini-iässä tai viimeistään kun pitäisi alkaa valita meneekö töihin vai alkaako urheilijaksi. Jos mitaleja halutaan, niin urheilun pitäisi olla pääduuni, ja opiskelu ja työ tulee siinä ohessa henkireikänä ja valmentautumisessa urheilu-uran jälkeiseen aikaan. Tämä ei käytännössä onnistu Suomessa kovinkaan monelta."

Nuo purjehtijat muuten vaikuttivat järjestään akateemisesti koulutetuilta tyypeiltä. Jossain välissä ovat näköjään ehtineet opiskella oikiksessa, lääkiksessä tai kauppiksessa.

Simo T

En näe syytä, etteikö suomalaisilla ole mahdollisuus pärjätä sellaisissa lajeissa kuin ammunta, jousiammunta, seiväshyppy, beach volley ja kuviokellunta.

nimimerkki

"Nuo purjehtijat muuten vaikuttivat järjestään akateemisesti koulutetuilta tyypeiltä. Jossain välissä ovat näköjään ehtineet opiskella oikiksessa, lääkiksessä tai kauppiksessa."

Olettaisin että purjehtimisessa kilpa ei ilmeisesti ole yhtä kovaa, joten huipulle riittää taannoisten olympiaperinteiden mukainen "amatööriurheilu"? Selvä etu suomalaisille.

xyzzy

"Tuossa kyllä vähän oikaistaan. Noilla koulumatkoilla yms. luodaan peruskunto ja isompi otantapohja, mutta se loppu on kiinni jostain muusta. Ei niillä ajoilla"

On siellä ihan geneettistäkin taustaa. Itäafrikkalaisilla on useammin pieni pohje, mikä on hyvin tärkeää pitkillä matkoilla. Mutta se on vain keskimäärin. Euroopassakin syntyy oikealla ruumiinrakenteella varustettuja ihmisiä. Kaikki vaan ei hakeudu sitten juoksemaan

Metusalah

"Euroopassakin syntyy oikealla ruumiinrakenteella varustettuja ihmisiä. Kaikki vaan ei hakeudu sitten juoksemaan."

Juuri näin se kehitys kulkee: Useissa kolmannen maailman valtioissa yksilötasolla urheilussa menestyminen on ainoa tie ja tapa päästä käsiksi taloudelliseen menestymiseen. Harvat sielläkään silti menestyvät, vaikka koko kansa juoksisi joka päivä kouluihin tai työpaikoille.
Länsimaissa vaurauteen pääsee käsiksi vähemmälläkin (fyysisellä) puurtamisella; ei tarvitse treenata hikisillä punttisaleilla tai lenkkipoluilla kuutta tuntia päivässä päästäkseen nauttimaan ihmisarvoisesta elämästä. Meillä yleensä saa kohtuullisen ammatin ja toimeentulon lukemalla muutamia sivuja painettua opintotekstiä per päivä.

PekkaP

“Nuo purjehtijat muuten vaikuttivat järjestään akateemisesti koulutetuilta tyypeiltä. Jossain välissä ovat näköjään ehtineet opiskella oikiksessa, lääkiksessä tai kauppiksessa.”

Ainakin painissa ja painonnostossa oli jokin aika sitten / edellisellä vuosituhannella) lääketieteen opiskelija edustusurheilijana ja hiihdossa dippainssiksi opiskeleva nykyinen euroedustaja. Ei lajin kovakaan harjoitusmäärä välttämättä estä samanaikaista opiskelua. Ajan hallintaa se kyllä vaatii ja ehkä valmistumisen myöhentymistä.

MK

Opiskelun aikana kyllä joutaisi harjoitella töitä vähemmän jäykän päiväohjelman vuoksi, mutta esimerkiksi yliopisto on nykyään puristettu Suomessa siihen muotoon, että jos opiskelee ja urheilee, niin loppuu helposti päivästä tunnit, koska pitää vielä käydä töissäkin, jotta saa jotain syödäkseen. Urheilijastipendit, opinto-ohjausta ja joustoa opiskeluun, niin voisi alkaa löytyä enemmänkin menestyjiä. Mutku mahdollisimman nopea valmistuminen mahdollisimman pienellä panostuksella on päivän trendi...

Joku

En näe mitään syytä pitää tärkeimpänä tavoitteena hankkia mahdollisimman monta mitalia, aivan sama onko Suomi jossakin listalla sijalla 50 vai 150. On se vähän eri asia ottaa mitali 100m juoksussa kun jossain turhassa lajissa mitä kukaan ei seuraa. Muutenkin yksilölajeissa mitalit ovat lähinnä yksilöiden, ei maan. Suurvaltojen, lähinnä USA:n ja Kiinan kamppailu mitalitilaston ykkössijasta on sitten erikseen eikä Suomella ole siinä mitään osaa, ellei sitten lähetetä EU-joukkuetta.

Marko Hamilo

Voi ajatella, että mitali seuratusta lajista on arvokkaampi kuin lajista jota kukaan ei katso. Australialaiset ajattelivat toisin. Heidän urheiluinstituuttinsa perustettiin tuomaan mitaleja jopa lajeista joita kukaan ei harrasta.

Australialaisille urheilumenestys on tavattoman iso osa identiteettiä. He jopa muuntovalmensivat kesälajien harrastajia kelkkailijoiksi saadakseen menestystä myös talvilajeissa.

Montrealissa Australia ei saanut yhtään kultaa. He perustivat urheiluinstituutin korjatakseen asian. Kotona Sydneyssä kultaa tuli, ja muitakin mitaleita, roppakaupalla. Näissäkin kisoissa Australian edellä mitalien määrässä on vain sitä väestöltään paljon isompia maita. 2000-luvulla se on saanut eniten mitaleita olympialaisista per capita. Suomihan edelleen johtaa tuota tilastoa kaikkien kesäkisojen kohdalla. Lukekaapa tänään ilmestyneestä Suomen Kuvalehdestä lisää.

Jos mitaleita halutaan, tällainen tieteellinen asenne niitä tuottaa. Jos taas näkyvyys on tärkeintä, niin olkoonkin että se on klisee, monissa maissa matkaillessa huomaa että Suomi-brandi koostuu vain autourheilusta.

Raha jyrää, eikä urheilijan va...

"Edes Virenin — Nurmea huikeasti paremmalla — olympiaennätyksellä olisi oltu näissä kisoissa kympillä vasta yhdeksäs."

Juu, mutta kannattaa ottaa huomioon, että (ammatti)urheilukin on kehittynyt suunnattomasti. En lähtisi suoraviivaisesti vertaamaan Paavo suuren, Virenin ja nykypäivän tähtien saavutuksia.

Ennen ei ollut urheilulääkäreitä, ei urheilukirurgeja, ei psyykkistä urheiluvalmennusta. Ei ollut yhteiskunnan kustantamia korkean paikan leirejä ja huippuvalmennusta etelän lämmössä. Ennen ei ollut 'teknisiä' vaatteita, oli vain puuvillaisia rytkeitä tai muita luonnonmateriaaleja, jotka tekivät kovasta harjoittelusta yhtä tuskaa: jalat rakoilla, kainalot hiertyneillä ja hiki päässä oli rääkki kovempaa ja toipuminen hitaampaa. Ennen ei ollut palautumisen edistämiseen suunniteltuja proteiini-hiilihydraattivalmisteita, joissa on oikea rasvahappopitoisuus ja kaikki tarvittavat mineraalit ja vitamiinit. Aiemmin ei saanut urheilustipendejä ja sponsoritkit olivat kiven alla. Tosin myös kilpailijoita oli vähemmän, koska urheilua ei katsottu oikeaksi, kokopäiväiseksi työksi.

Ajat ovat muuttuneet. Nyt jopa nälkää näkevissä kehitysmaissa urheilijoista on tullut sankareita, vaikka he eivät suoraan osallistuisikaan kyläyhteisönsä jokapäiväiseen hengissäsäilymiseen. Urheilubisnes on suurta, markkinointi on kovaa, rahaa liikkuu uskomattomia summia ja markkinakoneisto luo suuruuksia ja sankareita tarvittaessa vaikka tyhjästä. Maailmanennätyksiä parannellaan uusilla urheiluasuilla, paremmilla juoksukengillä ja hiilimurskaa kimmoisemmilla radoilla.

Mitä suuret edellä sitä pienet perässä. Vielä 1930-luvulla douppaus saattoi olla mukillinen mustikkasoppaa rinnuksilla, kun taas 1970-luvulla kylmän sodan ja suurvaltojen innoittama kova urheilutaistelu loi aivan uuden käsitteen kierosta urheilusta, vilpistä ja doupingista.

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Toisaalta länsimainen hyvinvointi on romahduttanut sitkeyttä ja tehokkuutta vaativan peruskestävyysurheilun. Itä-afrikkalaisilta nälänhätäalueilla syntyy edelleen yksilöitä, joiden aineenvaihdunta on sopeutunut energianpuutteeseen ja nopeaan toipumiseen pitkien juoksumatkojen aiheuttamasta energiavajeesta. Entä miksi afrikkalaisia ei sitten keiku kestävyysjuoksun lisäksi maantiepyöräilynkin kärkisijoilla? Olisiko kalliilla välinehankinnoilla, hyvän tallin ja douppauksen vaikutuksella menestykseen jotain tekemistä sijoitusten kanssa?

Aamu-Airisto

"Nämähän ovat perinteisiä junttilajeja."
Pääasia on, että edes liikkuu, eikä aiheuta tarkoituksella tarpeettomia vammoja ja vaurioita muille. Antiikin ajan sivistysvaltioiden järjestämissä kisoissa noitakin lajeja arvostettiin. Ehkä suvaitsevuus oli suurempaa menneisyydessä, tai sitten urheilubisneksen markkinointikoneisto on levittänyt piiloarvojaan 'tavallisten' kansalaisten mieliin sen mukaan, mistä lajeista saa kiskottua harrastajoukoilta enemmän voittoa. Onhan golfmailojen ja purjealusten ja niiden käyttöön liittyvien oheistuotteiden ja -palveluiden myynti toki kannattavampaa kuin painitrikoiden tai 'puukeppien' tyrkyttäminen.

Marko Hamilo

Olen käsittänyt asian niin, että itäafrikkalaisten geneettinen etumatka liittyy spesifisti juoksemiseen, siis keveisiin pohkeisiin, eli muissa hapenottokykyä tai rasvalla pärjäämistä vaativissa lajeissa - pyöräily, hiihto yms. - meillä muillakin on mahdollisuuksia.

Metusalah

Kuka selittäisi Jamaikan pikajuoksumahdin? U. Bolt ja kumppanit ottivat kolmoisvoiton miesten 200 m:n juoksussa. Muita po. maan meriittejä ei jaksa edes ryhtyä luettelemaan. Lontoon viestitkin olisivat menneet Jamaikalle, jos epäonnea heillä ei olisi ollut matkassa niin paljon. Jamaikan väkiluku on noin puolet Suomen väkiluvusta, joten tilastollisesti maan pikajuoksumenestys on "mahdoton" asia.

Geneettisesti ei voi olla mahdollista, että jamaikalaiset olisivat muita "rotuja" nopeampia, koska heidän mahtinsa pikajuoksussa on noussut kukoistukseen vasta viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Valmennustieto on universaalia tavaraa maailmalla, joten valitettavasti jäljelle jää yksi ja ainoa asiaa tulkitseva nimittäjä: *mömmöt*.
Siitä huolimatta jamaikalaiset, nauttikaa mitaleistanne!

Metusalah

Onnitteluni Marko H:lle oivallisesta näkemyksestä kisojen alkaessa: Pelastaako purjehdus Suomen?
"Purjehduksen puolesta puhuu se, että sillä on tuhansien järvien ja merensaarten maassa riittävä harrastuspohja. Monet keskiluokkaisten, matkapurjehtivien perheiden lapset ovat innostuneet nuorena purjehduksesta urheilulajina. Mitä enemmän suomalainen rannikon keskiluokka lomailee purjeveneillä, sitä enemmän kasvatamme myös tulevia olympiapurjehtijoita."

Nappiin osui pohdiskelusi, olkoonkin, että naiset taas kerran hoitivat homman kotiin ... :-)

Marko Hamilo

Niitä sataselle edullisia geenejä on siunaantunut lähinnä Karibialle ja Yhdysvaltoihin. Monet alueen maista ovat köyhiä eivätkä pysty hyödyntämään tätä etua. Jamaikalla on lähtenyt käyntiin positiivinen kehä: menestys on ruokkinut kiinnostusta juoksuun ja juoksuvalmennukseen. Keniassa sama on tapahtunut pitemmillä matkoilla.

Väestöjä verratessa on muistettava, että jamaikalaiset ovat tuota optimaalista geneettistä klusteria, jos nyt yli-ihmisrodusta on sopimatonta puhua, lähes kaikki. Yhdysvalloissa on 300 miljoonaa asukasta mutta heistä sopivia lienee noin kymmenen prosenttia. Ero on siten enää kertaluokan suuruinen. Amerikkalaisia mustia urheilullisia ihmisiä taas houkuttavat muutkin sosiaalisen kohoamisen keinot, kuten koripallo.

Pine

"Olen käsittänyt asian niin, että itäafrikkalaisten geneettinen etumatka liittyy spesifisti juoksemiseen, siis keveisiin pohkeisiin, eli muissa hapenottokykyä tai rasvalla pärjäämistä vaativissa lajeissa - pyöräily, hiihto yms. - meillä muillakin on mahdollisuuksia."

Mustien ihmisten luusto on tiheämpää kuin valkoisten ja heidä luusto kestää siten paremmin juoksun aiheuttaman rasituksen. Toisaalta raskaampi luuston takia he uivat vedessä syvemmällä, minkä vuoksi mustia uimareita näkee harvoin arvokisojen uintifinaaleissa.

Metusalah

"Niitä sataselle edullisia geenejä on siunaantunut lähinnä Karibialle ja Yhdysvaltoihin."

Mihin tutkimukseen tai faktaan tämä tieto mahtaa pohjautua? Minun käsitykseni mukaan USA:n ja Karibian markkinoilla touhuavat lähinnä raha-ahneet labrat, jotka suoltavat urheilun alalle sellaisia synteettisiä mömmöjä, joita nykyiset testit eivät kykene edes tunnistamaan. En lainkaan ihmettelisi esim. sitä, jos vaikkapa Bolt käryäisi vasta viiden tai kymmenen vuoden kuluttua; nykyisinhän kaikki verinäytteet taltioidaan käsittääkseni pysyvästi.

"Mustien ihmisten luusto on tiheämpää kuin valkoisten ja heidän luusto kestää siten paremmin juoksun aiheuttaman rasituksen."

Mikä tutkimus tai fakta antaa aiheen olettaa, että luuston "tiheys" olisi juoksulajeissa merkittävämpi tekijä, kuin esimerkiksi lihasten tai verenkiertoelimistön potentiaali? Mustien puute uintifinaaleista on kulttuurikysymys. Tulevina vuosina tämäkin tilanne onneksi muuttuu, kuten keihäänheiton loppukilpailukin jo antoi aihetta ounastella. :-)

Marko Hamilo

Pikajuoksussa länsiafrikkalaisten periytyvät ominaisuudet ovat kaikkein optimaalisimmat. Jotain parisataa parasta aikaa satasella on tämän ryhmän hallussa.

Peruskoulun historianopetukseenkin käsittääkseni kuuluu orjakaupan historia. Se suuntautui Afrikan länsiosista uudelle mantereelle.

Koillisessa Brasiliassa voisi ajatella olevan melkoisesti potentiaalia, tosin Brasiliassa mustat, eurooppalaiset ja natiivit ovat melkoisesti sekoittuneet. Vai tulivatko orjat Brasiliaan eri alueelta?

En tiedä, mitkä ominaisuudet itäafrikkalaisilla ovat kymppioptimoituja, mutta pohkeista muistelisin yhden jutun lukeneeni.

Antidoping on nykyään käsittääkseni urheilijoita edellä. Jos jamaikalaisilla on mömmöjä, heillä on todella tasokkaat mömmölääkärit. Peittely on varmaan mahdollista, muttei helppoa.

Pine

Rasitusmurtumat ovat ymmärtääkseni yleinen vaiva paljon juoksua harrastavilla ja keskeyttää monen lahjakkaan juoksijan tehokkaan harjoittelun. (http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Rasitusmurtumat/360/?c=Vaivat+jalat) ja (http://www.yleisurheilunkuvalehti.fi/uutiset/38-kotimaa/602-keskisalon-j...).
Siteeraan seuraavaa tutkimusta Racial and Ethnic Differences in Bone Turnover Markers in Men (http://jcem.endojournals.org/content/92/9/3453.full):
"Bone mineral density (BMD), which is closely associated with hip, vertebral, and overall fracture rates in men"
Yllä olevasta artikkelista löytyy lukuisia viitteitä asiasta kiinnostuneille ja lisää löytyy laittamalla googleen hakusanoiksi esim. "bine density black people".
En tietenkään väitä että nämä geneettiset erot fysiologiassa yksinään selittäisivät, miksi olympialaisten juoksufinaaleissa on enemmistö mustia ja uintifinaaleissa on enemmistö valkoisia. Nämä erot on kuitenkin tieteellinen fakta eikä niitä voi täysin sivuuttaa.

Hyvä Metusalah, voisitko nyt paljastaa mikä tieteellinen tutkimus tai fakta antaa aiheen olettaa että mustien ja valkoisten lihasten ja verenkierron potentiaali olisi erilainen?

Marko Hamilo

Ei pidä antaa ihonvärin hämätä. Afrikkalaisten sisäinen vaihtelu on paljon suurempaa kuin valkoisten. Läntiset voittavat 100-400 metrillä ja itäiset 800-10 000 metrillä.

Metusalah

"Peruskoulun historianopetukseenkin käsittääkseni kuuluu orjakaupan historia. Se suuntautui Afrikan länsiosista uudelle mantereelle."

Pitää paikkansa, mutta ei sieltä Afrikasta pikajuoksijoita rahdattu uudelle mantereelle, vaan orjia tekemään fyysisesti raskaimmat työt. Kun tätä fyysistä orjuutusta oli kestänyt riittävän monen sukupolven ajan, mustat miehet ja naiset alkoivat valikoitua useissa urheilulajeissa parhaimmistoon; sen jälkeen kun valkoiset olivat ensin antaneet mustille luvan osallistua kilpailuihin ja koulutukseen.

"Hyvä Metusalah, voisitko nyt paljastaa mikä tieteellinen tutkimus tai fakta antaa aiheen olettaa että mustien ja valkoisten lihasten ja verenkierron potentiaali olisi erilainen?"

Tarkoitin vain sitä, että lihaksilla sitä juostaan; treenatuilla lihaksilla, joille verenkierto kuljettaa hapen. Luusto vain pitää paketin kasassa.

Marko Hamilo

Eiköhän Afrikkaan jääneidenkin joukosta löydy pikajuoksijapotentiaalia. Siellä vain ei ole yhteiskunnallisia edellytyksiä huippu-urheiluun.

Ruumiillinen työ tuskin vaikutti evoluutioon vain muutamassa sukupolvessa.

Nyt on viime päivinä keskuteltu psykologisen valmennuksen puutteesta ja väitetty että suomalaiset menestyivät suhteessa kauden parhaaseen tulokseen huonosti. Tässä on nyt ajatusharha. Kauden aikana ehditään tehdä tulosta monta kertaa. Tuloksissa on aina satunnaisvaihtelua, joissain lajeissa enemmän ja joissain vähemmän. Toisaalta kuntohuippu pyritään ajoittamaan olympialaisin. Siten olisi loogista odottaa, että keskimäärin tulostaso kisoissa asettuisi jonnekin kauden keskiarvon ja kauden parhaan välille. Hajonnan takia osa parantaa, osa sivuaa ja osa ei yllä kauden parhaaseen.

Esimerkiksi keihäässä onnistunut suoritus edellyttää paljon voimaa ja ettei liikesarjassa mene mikään vikaan. Mitä enemmän voimaa, sitä todennäköisemmin jokin osa-alue heiton tekniikassa pettää. On epätodennäköisempää, että täydellinen onnistuminen osuu kuuteen finaaliheittoon kuin johonkin kymmenistä heitoista alkukaudella.

Hesarin otsikko ei tänään vastannut grafiikkaa. Odotusarvo kauden parhaiden tulosten mukaan oli kymmenen kahdeksan parhaan joukkoon sijoittunutta, ja se myös tuli.

Pine

Marko on oikeassa, että geneettinen kirjo on afrikkalaisissa populaatioissa valtava verrattuna afrikan ulkopuolisiin oleviin ja että edelleenkin vain aniharvoilla afrikassa on mahdollista koskaan päästä näyttämään kykynsä ja sitä kautta olympiajoukkueeseen.

Samoin on tilastollisesti merkityksetöntä verrata pienen joukon menestymistä yksittäisessä kilpailussa.

"Mustien puute uintifinaaleista on kulttuurikysymys. Tulevina vuosina tämäkin tilanne onneksi muuttuu, kuten keihäänheiton loppukilpailukin jo antoi aihetta ounastella. :-)"

Hetken jo mietinkin, että mahdetaanko Lontoon keihäskilpailun voittaja Keshorn Walcott nähdä seuraavaksi uima-altaalla. ;)

JOhanna

"Tarkoitin vain sitä, että lihaksilla sitä juostaan; treenatuilla lihaksilla, joille verenkierto kuljettaa hapen. Luusto vain pitää paketin kasassa."

Rasitusmurtumia kestävä luusto parantaa mahdollisuuksia siihen, että urheilija saa harjoitella ilman vammautumisia.

Metusalah

"Ruumiillinen työ tuskin vaikutti evoluutioon vain muutamassa sukupolvessa."

Tällaisissa asiayhteyksissä puhutaankin yleensä vain "kulttuurievoluutiosta". Itse puhuin "valikoitumisesta", mikä on eri asia.

"Hetken jo mietinkin, että mahdetaanko Lontoon keihäskilpailun voittaja Keshorn Walcott nähdä seuraavaksi uima-altaalla."

Keihään finaalissa (12 miestä) heitti myös kenialainen Julius Yego, eli historiallisesti (mustia 2) vajaat 20% finalisteista.
Myöskin eri maiden uintijoukkueissa nähtiin mustaa ihonväriä, eli kulttuurien raja-aidat kaatuvat uima-altaillakin ...

"Rasitusmurtumia kestävä luusto parantaa mahdollisuuksia siihen, että urheilija saa harjoitella ilman vammautumisia."

Tuo väite on sinänsä paikkansa pitävä lääketieteellinen aksiooma, mutta se on marginaalinen ilmiö tässä keskustelussa.

Julius Yego

Marko Hamilo

Onko Metusalah siis sitä mieltä, että orjiksi valikoitui kaupankäyntihetkellä geneettisesti parempi osa populaatiosta?

JOhanna

"Onko Metusalah siis sitä mieltä, että orjiksi valikoitui kaupankäyntihetkellä geneettisesti parempi osa populaatiosta?"

Metusalahista en tiedä, mutta minusta olisi loogista, että orjien hankintavaiheessa (Afrikassa) valikoitui vahvimman ja terveimmän näköisiä. Ainakin selkeimmät "vialliset" varmasti jätettiin pois lastista. Ja laivamatka karsi heikkoja lisää.

Siitä en tiedä, onkä tällä valikoinnilla mitään tekemistä juoksunopeuden knassa.

Metusalah

"Onko Metusalah siis sitä mieltä, että orjiksi valikoitui kaupankäyntihetkellä geneettisesti parempi osa populaatiosta?"

Näin saattaa olla, koska orjaväestöä hankittaessa valittiin joukosta parhaimman fyysisen potentiaalin omaavat yksilöt. Orjienhan tiedettiin etukäteen joutuvan tekemään raskaimmat ja hankalimmat työt. Tietysti valintakriteerit eivät tuohon aikaan voineet olla kovin poikkitieteellisiä, mutta kyllä silmämääräisestikin riittävää valintaa/jakoa vahvojen ja heikompien välillä osattiin tehdä.

Porkkana

Suuri osa yleisurheilusta on yhden tempaisun ähkimistä jota voi suorittaa vähemmälläkin älykkyysosamäärällä. Pieni äo on todennäköisesti monissa lajeissa etu ja jopa edellytys, sillä näin turhat ajatukset ei pääse häiritsemään tolkuttoman tylsiä lihasharjoituksia.

Purjehdus ei niinkään perustu loputtomaan toistoon, vaan luonnonvoimien ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen kokemuksista oppimisen kautta.
Purjehdista voisikin kuvailla yleisurheilun shakiksi. Ei näin ollen ole ihme, että hyvä purjehehtija menestyy muillakin elämän alueilla.

Ken-gu-ru

Käsittääkseni 'vahva luusto' auttaa juoksulajeissa eteenpäin, ja rasitusmurtumat estävät tehokkaan ja jatkuvan harjoittelun, mikä ainakin hetkellisesti kostautuu tuloksissa.
Väitettiin, että afrikkalaiskansoilla olisi tiheämmät luut. Onko asiaa luotettavasti tutkittu, ja onko mahdollisesti koko luusto tiheämpi? Epäilen, että Afrikassa juostaan lapsesta lähtien paljon paljain jaloin tai ohutpohjaisilla jalkineilla, jolloin on luonnollista, että jalkoihin ja lantion seudullekin syntyy pieniä hiusmurtumia. Ajan myötä hiusmurtumat luutuvat entistä vahvemmaksi luuksi. Lapsillahan luusto kehittyy muutenkin, eivätkä pienet murtumat välttämättä lopeta 'uraa'. Luusto kasvaa tavallaan korkoa: hyvä alku, loistava loppu. Sen sijaan kuntoa (pois lukien ehkä lihakset) 'ei voi (pitkäaikaisesti) varastoida'. Siis eipä olisi ihme, jos aikuisena saadut luuston rasitusvammat olisivat kilpailukehityksen kannalta vakavampia kuin lapsena saadut murtumat.
Arvatkaapa, missä vaiheessa koko ikänsä 'hyvillä' lenkkitossuilla juosseille alkaa muodostua rasitusmurtumia. No, silloinpa tietenkin, kun harjoittelumäärät lisääntyvät radikaalisti, kun tehot nousevat, kun liikutaan suorituskyvyn äärirajoilla eli kun olympiakisat ja muut kauan tavoitellut suurtapahtumat lähestyvät.

Kengurukeppi nilkassa

Huippu-urheilijoiden kestävyysjuoksukin on melkoista pikajuoksua. Todennäköisesti harjoitusjuoksutkin ovat niin kovatehoisia pinkomisia, että hapenottokyvyn lisäksi tarvitaan maitohapon sietokykyä. Pitkien matkojen juoksijat ovat toki kevytrakenteisimpia kuin pikamatkojen harppojien, jolloin 'kantamusta' ja ruokittavaa lihasta on vähemmän.

Onko tilastoitua tietoa huippujuoksijoiden askeleen 'terävyydestä' tai siitä, miten nopeasti jalkaterä ponnistaa maasta uudelleen ilmaan? Akillesjännehän toimii kuin jousi, ja hyvä juoksija osaa askeltaa niin, että jouseen 'sitoutunut' energia siirtyy tehokkaasti seuraavan askeleen ponnistukseen. Ehkäpä loistavalla juoksijalla on tavanomaista nopeampi vasteaika ponnistuksessa. Kilpajuoksijoiden askeltiheydeksi on kai arvioitu noin sataa askelta minuutissa. Entäpä jos maailmanennätysmaratoonarin ponnistus on muutaman millisekunnin nopeampi kuin muilla. Maratonin aikana juostaan useita tuhansia askelia. Silloin pienikin ero ponnistusnopeudessa saattaa vaikuttaa paljon lopputulokseen, vaikka näkyvät erot tapahtuisivatkin vasta viimeisillä kilometreillä.

Tulevaisuudessa dopingiksi saattaakin mömmöjen sijasta riittää paremmaksi operoitu akillesjänne, hermotuksen parantaminen ja keuhkokapasiteetin keinotekoinen lisäys.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009