Siinä ei ole sinänsä mitään yllättävää, että Saksassa uskotaan homeopatiaan. Eikä siinäkään, että vanhoillisimmat kristilliset piirit varsinkin Yhdysvalloissa pyrkivät taivuttamaan homoja heteroiksi. Mutta että katoliset lääkärit Saksassa antavat homeopaattista eheytyshoitoa homoille on jo sen laatuinen huuhaa-kasauma - uskontohuuhaa, uskomushoitohuuhaa ja homofobinen huuhaa kaikki yhdessä - että päivystävä skeptikkokin hämmästelee. Euroopassa? Vuonna 2011?

En ole aiemmin kuullut, että homeopatiaa olisi käytetty eheytyshoitoihin. Hyvä puoli homeopatiassa tietysti on, että se on sinänsä täysin haitatonta: se että homoa ylipäätään on tarkoitus eheyttää on tietysti haitallista, mutta homeopatia ei suoranaisesti pahenna asiaa. Se vain ei toimi, koska se ei toimi mihinkään muuhunkaan ja koska mikään muukaan ei muuta ihmisen seksuaalista suuntautumista.

Paljon haitallisempia seurauksia on sen sijaan ollut psykoterapialla. Olli Stålström kirjoittaa kirjassa Saanko olla totta erilaisista terapioista, joita hän kävi läpi ensin 1960- ja 1970-luvuilla konvertoituakseen heteroksi ja sittemmin voittaakseen masennuksen, johon konversiopsykoanalyysi hänet ajoi.

Stålströmin kertomukset ovat erityisen arvokkaita siksi, että ne kertovat terapian todellisuudesta. Psykoterapian vaikuttavuustutkimuksissa ei yleensä analysoida itse terapiaa lainkaan. Niissä vain verrataan eri terapiamuotojen lopputuloksia keskenään ja mahdollisesti lääkehoitoon. Hyvin harvoissa tutkimuksissa on nauhoitettu tai videoitu itse keskustelun etenemistä. Mitä terapioissa oikeasti tapahtuu? Etenevätkö ne todella kuten oppikirjoissa sanotaan?

Ainakin ne tuntuvat etenevän kuten karikatyyreissä sanotaan. Kirja kertoo analyytikosta, joka sai Stålströmin uskomaan, että isä oli tehnyt hänestä homon. Se tietysti myrkytti isän ja pojan välit. Analyytikon mielestä Stålströmin korkean paikan kammo johtui piilevästä kastraatiopelosta, joka oli myös homouden syy. Kaikki vastalauseet terapeutti mitätöi torjuntana.

Kysymyksiin Stålström ei saanut vastausta. "Psykoanalyytikko kysyi vain, 'mitä siitä tulee mieleenne?'. Jos yritin tivata vastauksia, hän kysyi: 'Mitä muuta siitä tulee mieleenne?'"

Yllättävää kyllä asetelma ei ollut juuri sen parempi 1980-luvulla, jolloin homous oli jo laillista eikä sitä pidetty enää sairautena eikä Stålströmiä yritetty konvertoida heteroksi. Kun Ståhlström haki apua masennukseensa kunnan mielenterveystoimistosta, hänen psykiatrillaan oli teoria, jonka mukaan homot oikeastaan haluavatkin olla masentuneita. Ei ihme, ettei terapiasta ollut apua.

Vielä vuonna 1990 psykiatrien piirissä esiintyi uskomus, jonka mukaan homot ovat turhan valittajia ja vain kuvittelevat olevansa syrjittyjä. Ajattelutapa oli tuttu myös työterveyslääkärien piirissä. Kun Stålström meni yliopiston työterveyslääkärille valittamaan kipua alavatsassa, häntä ei otettu vakavasti, koska mapissa oli terveydenhoitajan lausunto homoudesta. Stålström olisi kuollut, ellei hän olisi vielä käynyt yksityisellä lääkäriasemalla, josta kierros jatkui päivystysleikkaukseen Marian sairaalaan. Umppari ja vatsakalvon tulehdus leikattiin viime hetkellä.

Vasta 2004-2006 Stålström sai kongnitiivis-analyyttiseltä terapeutilta tarvitsemaansa apua ja parantui masennuksesta. Se oli Stålströmin mukaan malliesimerkki onnistuneesta lyhytterapiasta. Istuntoja oli parin vuoden aikana vain parikymmentä, ja välillä siinä oli myös taukoja.

Psykoterapian ilosanomaa levitetään joka naistenlehdessä. Olisi mielenkiintoista koota yhteen huonoja kokemuksia psykoterapiasta. Niitä kuulee paljon harvemmin, vaikka niitä epäilemättä on vaikka kuinka paljon. Psykoterapian vaikuttavuus ei ole erityisen hyvä. Monen oireilu ei lakkaa ja joidenkin pahenee terapiasta huolimatta. Todellisuudessa psykoterapia voi olla hyödyllisempääkin kuin miltä se näyttää, koska osa hyödyistä hukkuu haittojen alle. Toisin sanoen jos vaikka 50 prosenttia näyttäisi hyötyvän jonkin verran psykoterapiasta, todellisuudessa kyse saattaa olla siitä, että 60 prosenttia hyötyy ja 10 prosenttia saa haittoja.

Kielteisiä kokemuksia psykoterapiasta ei ole totuttu kuulemaan julkisesti. Haluan antaa niille äänen tällä blogilla. Kertokaa kokemuksianne nimellä tai nimettä. Kaikki psykoterapiakokemukset ovat kiinnostavia, oli hoidon syynä sitten masennus, ahdistus, pelot, seksuaalisuus tai mikä muu tahansa.

Kommentit (144)

opiskeleva

Psykoterapiaa on hyvin monenlaisesta teoreettisesta suunnasta lähtevää. Olisi ihan hyödyllistä jo lukijankin kannalta vähän tarkentaa otsikkoa - eikös otsikon väite ole aika biasoitu?.

Petri Sainio

Maailmassa on epäilemättä suuri määrä huonoja kokkeja, mutta kuitenkin monet ihmiset käyvät silloin tällöin ravintoloissa syömässä ilman suurempia kulinaristisia traumoja. Surkealla työmoraalilla varustettuja remonttimiehiä on - ainakin Suomessa - todella paljon, mutta kuitenkin löytyy aina niitäkin asiakkaita, joiden remontti menee sujuvasti "putkeen".

Psykoterapeutit(kin) ovat vain ihmisiä, joten osa heistä on itsekin "hulluja", osa muuten vain huonoja ja osa hienosti tehtäviensä tasalla.

Ilmeisesti blogin kirjoittaja on medikalisaation kannattaja, otaksun. Pilleri nassuun ja elämä hymyilee. Pilleri voi olla avuksi, mutta se hoitaa vain oireita syiden sijasta; pilleristin "onni" on riippuvaista pilleristä.

Lääketeollisuudelle lääkeriippuvuus on tietysti pelkkää plussaa.

Satunnainen lukija

Psykoterapian konsensuslausuma laadittiin 2006. Konsensuskokoukset ovat avoimia ja julkisia kokouksia, joissa arvioidaan lääketieteellisiä toimintatapoja olemassa olevaan tutkimusnäyttöön perustuen. Sinne voi Hamilokin osallistua "skeptisine" näkemyksineen. Psykoterapia on konsensuslausumassa todettu vaikuttavaksi hoitomuodoksi; Psykoterapialla hoidettujen potilaiden tilanne hoidon jälkeen on parempi kuin 80 %:lla hoidotta jääneistä.

http://www.duodecim.fi/kotisivut/docs/f1474374480/lausuma06.pdf

Masennuksesta aiheutuneet haitat ovat lisääntyneet viime aikoina ja psykoterapian tarve on selvästi suurempi kuin tarjonta. Kehottaisinkin harkitsemaan tämän blogin kaltaisten otsikoiden viljelyä Tiede-nimisessä lehdessä semminkin kun kyse on ihmisten terveyteen liittyvästä seikasta. Hamilo puhuu psykiatriasta, psykoterapiasta ja psykoanalyysistä samaan hengenvetoon. Varmasti hänelle on kuitenkin tuttua, että psykoterapian alla on useita erilaisia suuntauksia ja esimerkiksi uusista psykoterapeutin ammattinimikkeen hakijoista n.viidellä prosentilla on psykoanalyyttisen teorian mukainen koulutustausta.

Blogissa todetaan, että olisi mielenkiintoista koota yhteen huonoja kokemuksia psykoterapiasta. Näin voi ollakin, yllä olevat faktat psykoterapian vaikuttavuudesta ja tarpeen ja tarjonnan välisestä erosta on kuitenkin syytä pitää mielessä ettei kokonaisuus, ja aiheen tärkeys psykoterapiasta hyötyvälle suurelle enemmistölle unohtuisi. Etenkin kun tällaista listaa toivotaan kasattavaksi Tiede-lehden sivuilla.

psykologia ei ole tiedettä

Kaikki jotka ovat tarkoin perehtyneet siihen mitä oikeat tieteen alueet ovat ja mitkä niiden vaatimukset ovat, tietävät että psykologian tieteellisyys on jotain heikon ja olemattoman välillä.

Alalla on toki tehty monia päteviäkin tutkimuksia jotka kuvaavat ihmisten käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Näistä tutkimuksista tehdyt johtopäätökset on yleensä melko villejä. Tieteen alan täytyy myös pystyä tekemään teoria tutkittavan asian käyttäytymisestä. Tiede ei oikeastaan tuota muuta kuin teorioita. Psykologia ei ole oikeasti tähän pystynyt. (Jos ei oteta sitä yritystä huomioon lähinnä suurimpana virheenä ikinä.)

Eri terapiasuuntausten hoitovaste on suurinpiirtein sama kaikkiin vaivoihin. Mitä jos menisit lääkäriin ja kaikkien hoitomuotojen vaste olisi sama kaikkiin vaivoihin? Eikö voisi todeta että ainoa toimiva komponentti on placebo?

On mahdollista että koko alaa ei edes voi korjata koska kunnollinen tutkimus pakottaa vaarantamaan tai jopa uhraamaan jotkut potilaat.

Lisäksi oman kokemuksen pohjalta voin sanoa että koko terapia on sen tason (ylikallista ja tehotonta) käsienheiluttelua ja nopanheittoa että se on lähinnä huono vitsi. Koko asian olemassa olon oikeutaa ainoastaan se että muutakaan vaihtoehtoa ei varsinaisesti ole.

Marko Hamilo

"Lisäksi oman kokemuksen pohjalta voin sanoa että koko terapia on sen tason (ylikallista ja tehotonta) käsienheiluttelua ja nopanheittoa..."

Voitko kertoa tarkemmin ja konkreettisemmin?

psykologia ei ole tiedettä

"Voitko kertoa tarkemmin ja konkreettisemmin?"

Valitettavasti en suostu kertomaan. Ainakaan julkisesti.

Toinenkin satunnainen lukija

Henk.kohtaista kokemusta psykoterapioista ei ole, mutta muutamia läheltä seurattuja kyllä. Se, mikä mua psykoterapiassa kummastuttaa, on tiheät käynnit, joiden jälkeen on hetken (ehkä) parempi olo, mutta parin vuoden tilannetta tarkkaillen käytännössä muutosta ei näyttäisi sivusta seuraajan silmin tapahtuneen.
Voiko kyse olla asiakkaan ja terapeutin henkilökemioista tms? Tämä samainen kaverini yritti vaihtaa terapeuttia, mutta se ei ollut psykiatrin tms. lähetteen kirjoittajan mielestä hyvä idea, joten sillä samalla terapeutilla kulku jatkuu, tuli apua tai ei! Ja kun hlö ei halua kavereitakaan jatkuvasti rassata, ainoa paikka käydä purkamassa fiiliksiään on se sama psykoterapeutti, jonka kanssa homma siis ei hänen omasta mielestäänkään etene ja parane.

Kyseessä on masennuksen hoito, josta siis voisi ajatella olevan edes toivomus päästä joskus eroonkin.

Psykoterapialla lienee hyviäkin tuloksia joo, mutta sit tällaiset "väliinputoajat" kummastuttaa. Mikä järjestelmässä tökkii? Mikä avuksi silloin, jos se psykoterapia ei olekaan se oikea hoitomuoto (tässä on ainakin osan aikaa ollut myös lääkehoito). Kelakorvausta ei saa mihinkään muuhun ja pidempään sairastaneella talous on jo noiden korvausten varassa. Olen sikäli samaa mieltä, että pitäisi etsiä aktiivisesti niitä vaihtoehtoja myös psykoterapian rinnalle. Se on kallista tiheästi toistuvine käynteineen eikä ole kaikille oikea tai paras. Tosin, ei kai tonne psykoterapiaankaan kaikki edes halukkaat "pääse", joten...

Parempaa maailmaa odotellessa.

Pyry Aho

Suomalaisen psykoterapian toimivuudesta ei liene hirveästi näyttöä. Joku tuntuu pitävän tätä indikaattorina toimivuudesta: "Psykoterapialla hoidettujen potilaiden tilanne hoidon jälkeen on parempi kuin 80 %:lla hoidotta jääneistä".

Se on kuitenkin miltei täysin merkityksetön toteamus: siinä ei ole kontrolloitu placebovaikutusta, siinä ei kerrota kuinka paljon hoito on yksilöä auttanut, ei hoidon kestoa eikä hintaa, eikä hoidon vaikutuksen kestoa terapian lopettamisen jälkeen. Eli siis siinä ei kerrota oikeastaan mitään minkä perusteella sen vaikuttavuutta voitaisiin arvioida edes hitusen luotettavasti.

Tiedot eivät syyttä raportista puutu: wikipedia tietää että "Korkeatasoisia, riittävän suuriin aineistoihin ja riittävän pitkään seuranta-aikaan perustuvia, kontrolloituja pitkien psykoterapioiden vaikuttavuus- ja tehokkuustutkimuksia ei ole juuri tehty."

Toinen nimimerkki kirjoittaa siitä ettei psykologia ole tiedettä:

"Kaikki jotka ovat tarkoin perehtyneet siihen mitä oikeat tieteen alueet ovat ja mitkä niiden vaatimukset ovat, tietävät että psykologian tieteellisyys on jotain heikon ja olemattoman välillä."

Tämä selkeästi on asiaa tuntemattoman mielipide. Kenties olet muodostanut mielipiteesti lukion psykankurssien avulla, jotka ovat täyttä pseudotiedettä? Tosiasiassa nykyinen psykologinen tutkimus on erittäin tieteellistä, ja se perustuu yhä enemmissä määrin kvantitatiiviseen tutkimukseen (http://en.wikipedia.org/wiki/Psychophysics , http://en.wikipedia.org/wiki/Magnetoencephalography).

"Mitä jos menisit lääkäriin ja kaikkien hoitomuotojen vaste olisi sama kaikkiin vaivoihin? Eikö voisi todeta että ainoa toimiva komponentti on placebo?"

Ei. Placebonkin vaikutusvoimakkuus riippuu hoitotilanteesta.

Terveisin yliopiston psykanlaitokselle pyrkijä, Tiede-lehden entinen tilaaja.

Marko Hamilo

Otsikkoni muuten ei sisällä väitettä. Se kertoo vain tämän postauksen aiheen.

Anna Astor

Ei psykoterapia todellakaan täytä mitään tieteen kriteereitä. Kai siitä jollekin silti voi hyötyäkin olla, en tiedä. Mutta jos nyt pitäisi valehdella, että "psykoterapia on tiedettä", niin johan on älytön vaatimus. Varsinkin juuri tiedelehdessä. :-O

psykologia ei ole tiedettä

"Tämä selkeästi on asiaa tuntemattoman mielipide. Kenties olet muodostanut mielipiteesti lukion psykankurssien avulla, jotka ovat täyttä pseudotiedettä? Tosiasiassa nykyinen psykologinen tutkimus on erittäin tieteellistä, ja se perustuu yhä enemmissä määrin kvantitatiiviseen tutkimukseen (http://en.wikipedia.org/wiki/Psychophysics , http://en.wikipedia.org/wiki/Magnetoencephalography)."

"Terveisin yliopiston psykanlaitokselle pyrkijä, Tiede-lehden entinen tilaaja."

Just. Olet pyrkimässä jonnekkin? Minä olen valmistunut jo ajat sitten ja on arnet indeksoitua kamaa. Onpa minun nimeni yhdessä kognitiotieteiden paperissakin kiitoksissa teknisenä neuvonantajana. Ja auktoriteettiin (jota sinulla ei edes ole) vetoaminen on suurimpia virheitä mitä tieteessä voi tehdä.

Tiede lehti ei ole tieteessä minkään arvoinen. Se on kirjoitettu tavallisille ihmisille. Itse on vaikea löytää sieltä yhtään juttua jossa olisi jotain uutta kiinnostavaa tietoa.

Kognitiotieteet (joka on osa psykologian kenttää) on lähes puhtaasti tieteellinen ja tuottaa tosiaan kvantitatiivista deskriptiivistä tietoa. Huomaa deskriptiivisyys. Et ottanut kantaa tuohon teorian muodostuspuoleen koska se on oleellista.

"Ei. Placebonkin vaikutusvoimakkuus riippuu hoitotilanteesta."

Joo? Tässä on kyse keskiarvosta tai mediaanista joten toi homma ei näy siinä. Voin vakuuttaa että et tiedä tieteellisestä prosessista juuri mitään minuun verrattuna.

Petri Sahervo

Mielestäni tärkeä asia psykoterapiassa
on muistaa, että oli se sitten hyödyllistä tai
haitallista, niin se ei kuitenkaan missään
nimessä tapa tai ( ainakaan säännönmukai-
sesti ) aja psykoosiin sen enempää kuin mikään
muukaan keskustelu, sillä sehän on käytännössä
vain keskustelua, jossa potilas on useimmiten
äänessä. Psykoterapiohin tuskin kukaan lähtee
täysin turhaan, sillä sehän edellyttää vaivan-
näköä, ja jos siis joku ylittää sen kynnyksen,
että hakeutuu hoitoon, niin se jo antaa aiheen
olettaa, että hän voi hyötyä siitä, koska hän on
motivoitunut. Hänellä voi olla myös jokin lau-
kaiseva, ahdistusta ja pahaa oloa tuottava ris-
tiriita mielessään, joka ei edes psykoterapiassa
välttämättä ratkea, mutta josta puhuminen
usein helpottaaa oloa.

Petri Sahervo

Unohdin mainita seikan, että vaikka psykoterapia
ei olisikaan tiedettä, niin missään nimessä se ei
ole järjetöntä toimintaa, sillä sehän on vain ihmis-
suhde muiden joukossa, ja käsittää keskustelua
asioista, jotka kiinnostavat tai ahdistavat poti-
lasta. Maailmassa on monia asioita, jotka eivät
ole tiedettä tai lääketiedettä, mutta ne ansait-
sevat silti olemassaolonsa. Lisäksi tuntematto-
malle, työtätekevälle terapeutille on usein hel-
pompi puhua, koska hänhän vain tekee työ-
tään.

Pentti S. Varis

Psykoterapiaan tulisi aina yhdistää lisäravinnehoito: monivitamiinit, DHA, EPA jne. Vaikka lisäravinteiden tarve on yksilöllistä, voidaan olettaa, että esimerkiksi lapsuuden heitteillejätöstä, insestistä tms. johtuvan narsismin silloittamisponnistelut psykoterapiassa onnistuisivat paremmin, jos uudet kantavat "ylikategoriat" (tai niiden materiakomponentti) voisivat jäädä voimaan hyvin ravittuun hermostoon

http://www.moodfoods.com/omega3/

Pyry Aho

"Olet pyrkimässä jonnekkin? Minä olen valmistunut jo ajat sitten ja on arnet indeksoitua kamaa."

Olen pyrkimässä - niinhän juuri sanoin. Älä kuitenkaan sekoita koulutuksen ja tiedon puutetta. Mistä olet valmistunut ja mikä on nimesi sekä koulutuksesi tarkalleen? Yliopistoissa on melkoisia eroja, ja on tässä tullut tavattua melkoisen pihalla olevia psykologejakin (monet näistä pitivät psykoanalyysiä Freudin alkuperäisessä muodossa faktapohjaisena tutkimuksena), joten voinen olla sitä mieltä että yliopistossa istuminen ei tee taianomaisesti tyhmästä ihmisestä fiksua.

"Ja auktoriteettiin (jota sinulla ei edes ole) vetoaminen on suurimpia virheitä mitä tieteessä voi tehdä."

Mistä auktoriteetista puhut? Siitäkö että mainitsin olevani yliopistoon hakija? Se oli tarkoitettu varoitukseksi - en ole asiantuntija, vaan psykologiaa kymmenen vuotta aktiivisesti seurannut maallikko.

"Tiede lehti ei ole tieteessä minkään arvoinen."

Siksi olenkin _entinen tilaaja_.

"Et ottanut kantaa tuohon teorian muodostuspuoleen koska se on oleellista."

En vastannut koska en tarkalleen ottaen saanut selvää mitä oikein tarkoitat. Tarkoitatko ettei psykologia tieteenhaarana tuota teorioita, kuten esimerkiksi http://rationalwiki.org/wiki/Signal_detection_theory ? Pelkässä valmistautumisaineistossamme oli jo turhankin paljon teorioita.

"Joo? Tässä on kyse keskiarvosta tai mediaanista joten toi homma ei näy siinä."

Jopa tällainen 4kk tilastomatematiikkaa lukenut tietää että keskiarvoistaminen tai mediaanin selvittäminen ei tee kahdesta otoksesta vertailukelpoisia jos koetilanteet ovat olleet toisistaan poikkeavia.

Hieman epäilen ettet oikeasti ole lukenut aihetta pätkääkään, mutta vastaan silti.

IC

Minulla on pitkäaikainen masennus (diag. n. 7v sitten) ja olen käynyt terapiassa siis useamman vuoden.

Kirjoituksessa on hyviäkin pointteja, mutta et mielestäni tarkentanut riittävästi määritelmää - mitä tässä yhteydessä tarkoitat psykoterapialla tai mikä on psykoterapiaa?
Trendikästä psykoanalyysiä johon ihminen itse hakeutuu "tutustuaakseen itseensä" (viittaan naistenlehtikommenttiisi) vai esim. ylipäätään keskustelua psykologin kanssa? Sellaista terapiaa johon esim. lääkäri on antanut lähetteen esim. potilaan masennuksen vuoksi? Kaipaisin vähän selvennystä.
Psykoterapiahan on ymmärtääkseni yleiskäsite, joka tarkoittaa _kaikkia_ eri terapiamuotoja. Jos tarkoitat psykoterapian vahingollisuudella nimenomssn näitä "eheytymis"hoitoja ja humpuuki-psykoanalyysiä, voisit selventää että tarkoitat juuri niitä. Muuten saa kuvan että kyseenalaistat kaikkia terapiamuotoja.

Psykologia on aika nuori tiede, joka kärsii näistä Freud-stereotypioista ja psykoanalyysin (oma mielipide) höpöhöpöistä. Välillä lukiessa noita psykoanalyytikkojen juttuja ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. Silti monet muut "lähestymistavat" ovat täysin erilaisia, toimivat vankemmalla tieteellisellä pohjalla ja voivat auttaa ihmisiä, jotka kärsivät esim. pakko-oireista, jännityksestä, masennuksesta jne. Esim. kognitiivisessa terapiassa pyritään oppimaan uusia tapoja toimia ja ajatella ja keinoja muuttaa niitä. Tämä on ymmärtääkseni nykyään aika yleinen "suuntaus" psykologien/psykiatrien/yms. keskuudessa (no, ainakin niillä parillakymmenellä joihin olen julkisen puolella törmännyt. Yksityisellä saattaa olla enemmän näitä ihmesuuntauksien kannattajia).
Esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_psykoterapia tai vaikka jostain lukionkin psykan kirjasta löytyy voi katsoa noita perustietoja jos ei ole tuttu käsitteenä jollekin.

Muuten. Sellaista "terapeuttia" joka ei suostu kuuntelemaan tai tyrmää kaiken ei tarvitse sietää. Lisäksi tällainen terapeutti on huono terapeutti. Terapeutin/psykologin tehtävä ei ole saada syötetyksi potilaalle omia näkemyksiään. Itse olen oppinut että minun on terapiassa tehtävä se ajatustyö. Terapeutti voi auttaa siinä mutta ei saa ajatella potilaan puolesta, ja vaikka terapeutti ehdottaa "että siksikö sinä näin luulet" niin on lupa sanoa ei, en tarkoita tuota.

Omat kokemukset (julkiselta) ovat pääosin myönteisiä. Terapiatyöskentelyyn ja uuteen terapeuttiin tottuminen vie aikansa ja työskentelyn "tehokkuus" voi vaihdella. Silti pidän todella tärkeänä että yhteiskunta tarjoaa tällaista psykiatrista hoitoa. Minä olisin muuten jo kuollut ja vieläkin taistelen sen kanssa että pysyn pinnalla. Ja lisäksi se, että terveydenhuollon psykologit ovat koulutettuja ja yleensä erikoistuneet johonkin tieteellisesti tutkittuun psykologiseen lähestymistapaan on tärkeää.

Väittäisin että suurin osa psykoterapioista on hyödyllisiä (ja jos ei, lähinnä hyödyttömiä). Silti on ollut, on ja tulee olemaan tapauksia jossa "hoito" on ollut haitaksi. Silloin kyse on mielestäni vääränlaisesta terapiasta, terapeutista ja menettelytavoista.

j

Ompahan vastareaktioita!
Jos joku tuntee psykoterapian olleen itselleen vahingollista niin eiköhän siihen ole uskomista.
Ehkä tämä ei tilastoissa tule esille, mutta milläpä tunteita tarkkaan edes mittaisi!

psykologia ei ole tiedettä

"Mistä olet valmistunut ja mikä on nimesi sekä koulutuksesi tarkalleen?"

Miksi ihmeessä kertoisin?

"Se oli tarkoitettu varoitukseksi - en ole asiantuntija, vaan psykologiaa kymmenen vuotta aktiivisesti seurannut maallikko."

Tuo on aika vahva toteamus siitä että sinulla ei ole tieteellistä pohjaa. Eikä pahemmin ymmärrystä siitä. Kuitenkin kovasti esiinnyt siitä tietävänä.

"En vastannut koska en tarkalleen ottaen saanut selvää mitä oikein tarkoitat. Tarkoitatko ettei psykologia tieteenhaarana tuota teorioita, kuten esimerkiksi http://rationalwiki.org/wiki/Signal_detection_theory ? Pelkässä valmistautumisaineistossamme oli jo turhankin paljon teorioita."

Tuottaa se todella paljon kaiken maailman pilipali roskaa joka normaali tieteessä menisi jonnekkin fringe osastolle eikä sieltä nousisi.

Toi sun linkkisi on vähän sellainen että se ensinnäkin käsittelee enimmäkseen evoluutiota. Toiseksi tärkeä kysymys: mitä käyttöä tuolla oikeasti on kliinisessä psykologiassa?

Entä onko se oikeastaan edes teoria?

the·o·ry (th-r, thîr)
1. A set of statements or principles devised to explain a group of facts or phenomena, especially one that has been repeatedly tested or is widely accepted and can be used to make predictions about natural phenomena.

"Jopa tällainen 4kk tilastomatematiikkaa lukenut tietää että keskiarvoistaminen tai mediaanin selvittäminen ei tee kahdesta otoksesta vertailukelpoisia jos koetilanteet ovat olleet toisistaan poikkeavia."

Tuossa ei ole kyse mistään yhdestä tai kahdesta koe tilanteesta vaan todella suuresta joukosta tutkimuksia. Tieto on peräisin tyypiltä joka on toiminut psykologina yli 10v. Jos kiistät tuon tiedon, kiistät hänen tietonsa, et minun. (Seuraavaksi varmaan epäilet tyypilliseen tapaasi tämän ihmisen ammattitaitoa jotenkin.)

"Hieman epäilen ettet oikeasti ole lukenut aihetta pätkääkään, mutta vastaan silti."

Voisin vastata aiheesta tieteelliset menetelmät sinulle täysin saman. En muuten todellakaan ole ainoa joka kyseenalaistaa psykologian tieteellisyyden.

Lueppa vaikka toi:
http://www.arachnoid.com/psychology/index.html

"During the 2006 meeting of the American Psychological Association, psychiatrists admitted they have no scientific tests to prove mental illness and have no cures for these unproven mental illnesses."

En keskustele aiheesta enää kanssasi, koska sinussa näkyy asia joka on monissa ihmisissä jotka ovat lukeneet jotain, mutta eivät ole esim valmistuneet mistään tai kirjoittaneet julkaisua. Täysin yliampuva luottamus omiin tietoihinsa ja taitoihinsa.

Opiskelija tietää kaiken, maisteri tietää että ei tiedä kaikkea, tohtori tietää kuinka vähän ihmiskunta tietää.

Alan Dorkin

"Neurootikot rakentavat pilvilinnoja, psykopaatit asuvat niissä, ja psykiatrit perivät niistä vuokran."

Tämä kommentti ei ehkä vastaa blogin tarkoitusta, koska en kritisoi psykoterapiaa, mutta muistan lukeneeni, että valtaosa ihmisen sairauksista on sielullista alkuperää (pl. onnettomuudet). Samasta syystä johtuen nämä sairaudet voitaneen myös parantaa "sielullisin" keinoin.

"j" mainitsi, että "milläpä tunteita tarkkaan edes mittaisi?" Niinpä. Kyse on abstraktista aihealueesta, josta puuttuvat tarkat indikaattorit. Tieteellisen mittapuun mukan plasebo-hoito on huuhaata, mutta onko se sitä? Eikö lääketieteen perimmäinen tarkoitus ole parantaa ihmisiä? Jos esimerkiksi plasebolla voidaan joissakin tapauksissa auttaa potilasta, eikö funktio ole silloin toiminut tavoitteiden mukaisesti?

ahaa

Ompas taas maailman suurinta yleistämistä, ja samaa kamaa mitä kaksikko Tammisalo ja Niemalä on huudellut niin Tieteessä tapahtuu-lehdessä kuin muilla foorumeilla, ja heidän "kritiikkiinsä" (joka on ollut hyvin ulkokohtaista ja musta tuntuu ja kaveri kertoi-tyylistä) on myös vastattu asiantuntevasti, mm. HS:n yleisön osastolla niin psykoterapeuttien kuin tutkijoidenkin puolelta.

jaa että ei julkisuudessa puhuta negatiivista/kyseenalaistavaa psykoterapiasta? Ööö, missä todellisuudessa, saanen kysyä? Kyllä väitän että asiasta on vellottu vaikka kuinka paljon, ja nimenomaan "psykoanalyysi on paskaa/epätieteellistä"-mentaliteetilla.

Sekoitat selkeästi kaikki psykoterapiat ja psykoanalyysin samaan pataa; eroja on paljon. Itse en ole käynyt, enkä omakohtaisesti voi puolusdtaa, mutta kai mMarko ymmärrät, että niin kauan kuin ei parempaakaan hoitomuotoa ole (ja psykoterapiat ja suuntaukset kehittyy myös koko ajan) niin psykoterapia on ikään kuin (lääkityksen lisäksi) ainoa ratkaisu, jonka kanssa on mahdollista lähteä sairastuneen/oireilevan ihmisen elämämlaatua ja toimintakykyä parantamaan?
(Kyse ei ole mistään "menenpäs psykoanalyysiin kun kuulostaa hienolat", vaan suurin osa hoitoon hakeutuvista on oikeasti siinä pisteessä, että elämä on yhtä tuskaa ja kärsimystä. suomessahan vallitsee akuutti ja kroonistuva pula psykoterapeuteista, joten huvijutut on aika pientä...)

Marko Hamilo

En sekoita eri terapioita vaan en yksinkertaisesti halunnut ennakkoon rajata mitään Suomessa käytettyä psykoterapian muotoa keskustelun ulkopuolelle.

Terapioita saatetaan kritisoida jollakin yleisellä tasolla, kuten minäkin olen tehnyt. Mutta harvassa ovat omakohtaiset tapauskertomukset. Niitä halusin kuulla.

Itse voin kertoa yhden. Ystäväni kävi YTHS:n psykoanalyyttisesti suuntautuneella terapeutilla masennuksen takia kuukausia. Terapeutti oli aivan stereotypian mukainen eli ystäväni kokemukseksi jäi, että jos häneltä kysyi kelloa, vastaus oli että miltä susta tuntuu.

Vanhempien syyllistäminen otettiin tietysti esiin myös.

Jokaisen terapian jälkeen ystäväni meni läheiseen puistoon itkemään puhelimessa äidilleen, saadakseen siis oikeaa terapiaa traumatisoivan psykoterapian jälkeen.

Venla

Niin katolisuusintoilu, homeopatian toimimattomuus, psykoterapian vahingollisuus kuin homouden ongelmakin johtuvat pelkästään ihmisen vajavaisuudesta, eikä kaikkea ole syytä ainoastaan siksi hyökätä heti vastustamaan.

Ihminen ei ymmärrä, miten homeopatia toimii, ja kieltää siksi sen toimivuuden. Käsitystä ruokkivat epäpätevät homeopaatit, jotka eivät osaa valita potilaalle oikeaa tuotetta. Psykoterapia voi olla ihan hyvä järjestelmä, mutta pöljät terapeutit ymmärtävät sen väärin. Sama pätee katolilaisiin. Uskonto sinänsä on hieno asia, mutta tulkinta usein mättää. Homouskin olisi ok, jos ihmiset vaan antaisivat homojen olla homoja ja hyväksyisivät heidät.

Ja sinä, Marko, olet pirun itsepäinen ja itsestäsi liikoja kuvitteleva tiedeuskovainen, joka räksyttää asioista umpimähkään sen kummemmin perehtymättä ja pohtimatta, millainen maailma voi oikeasti olla. Tiedeuskovaisia ahdasmielisempää porukkaa saa hakea, ja silti ovat olevinaan niin kovin edistyksellisiä. Heillä on oikeus lytätä kaikkien muiden "uskomukset", koska heidän näkemyksensähän perustuu tieteeseen, eli tietoon. He vaan eivät ymmärrä, että tietoa voi olla monenlaista. Sitä voi saada muutenkin kuin ns. tieteellisillä tutkimuksilla. Eivätkä he voi myöntää, että on olemassa monia asioita, joita nykytieteemme ei vielä osaa selittää, mutta ne ovat siitä huolimatta olemassa. Kvantiifysiikka on maailmankaikkeuden kieli, mutta koska ihminen ei ymmärrä kaikkea, mitä haluaisi, on pitänyt keksiä käsite "yliluonnollinen" ja huuhaa-leimoja voi aina hutkia kaikkeen, mikä ei omaa ajatusmaailmaa miellytä.

T

"Kielteisiä kokemuksia psykoterapiasta ei ole totuttu kuulemaan julkisesti. Haluan antaa niille äänen tällä blogilla. Kertokaa kokemuksianne nimellä tai nimettä. "

mun mielestä pyyntö kirjottaa ikäviä kokemuksia psykoterapiasta on vähän hassu. Tutkimuskysymyksenä ymmärtäisin asian kyllä (millainen on pieleen mennyt terapia kokemuksena), mutten sosiaalisen median keskustelunavauksena. Syitä tähän voi miettiä kukin tykönään ;)

Mutta sananen sanojen virtaan: olen itse käynyt läpi pidemmän psykoterapian ja olen nykyiseltä koulutukseltani psykologi. Läpikäymästäni psykoterapiasta (psykodynaaminen) oli tuolloin apuakin, mutta jälkikäteen olen miettinyt kuinka paljon siinä oli asioita, jotka oikeastaan saivat vain jumittumaan tiettyihin asioihin. Eli nykyisellä ymmärrykselläni näen, että terapeutin ymmärrys tilanteestani oli kyllä jokseenkin osuva (uskallan sanoa myös: tieteeseen ja hyvään ammattitaitoon perustuva), mutta olivatko keinot kuitenkaan tehokkaimmat.

Etenkin tämä on tullut mieleen lukiessani nykyistä kognitiivista käyttäytymisterapiaa (johon Marko Hamilonkin kannattaa tutustua jollei jo ole tutustunut) ja sen uusiin suuntauksiin, kuten hyväksymis-ja omistautumisterapiaan. Keskeinen ideahan tuntuu olevan se että ongelmien vatvominen kovin usein vain pahentaa tilannetta, monasti käytännönläheisimpiä on taidot ja keinot elää "huonon lapsuuden" tai muun kärsimystä aiheuttavan tekijän kanssa, joita on kyllä lopulta kaikkien elämässä (sairastumisia, kipuja, huonoja aivoliittoja, onnettomuuksia jne. jne. jne.).

Tähän kommenttiin kommentti:

"Se on kuitenkin miltei täysin merkityksetön toteamus: siinä ei ole kontrolloitu placebovaikutusta---. Eli siis siinä ei kerrota oikeastaan mitään minkä perusteella sen vaikuttavuutta voitaisiin arvioida edes hitusen luotettavasti."

muistaakseni kyllä on, terapian vaikuttavuus taisi olla jotain 15%, placebo samanverran.

Marko Hamilo

"mun mielestä pyyntö kirjottaa ikäviä kokemuksia psykoterapiasta on vähän hassu. Tutkimuskysymyksenä ymmärtäisin asian kyllä (millainen on pieleen mennyt terapia kokemuksena), mutten sosiaalisen median keskustelunavauksena. Syitä tähän voi miettiä kukin tykönään ;)"

En keksinyt hyviä syitä mielipiteellesi. Tällä blogilla voi kommentoida anonyymisti. Anonyymi keskustelu mahdollistaa sellaisten asioiden tuomisen esille, joita perinteinen media ei osaa käsitellä esimerkiksi siksi että se haluaa tuoda esiin mieluummin psykoterapian hyviä puolia.

Marko Hamilo

"Keskeinen ideahan tuntuu olevan se että ongelmien vatvominen kovin usein vain pahentaa tilannetta"

Terapiat ovat toisin sanoen parhaimmillaan auttaessaan ihmisiä irti ajatustottumuksista, jotka he ovat saaneet joko edellisellä terapeutilla tai ongelmien märehtimiseen rohkaisevasta psykokulttuurista.

Isä poikaansa seuranneena

Niin. Olen samansuuntaista mieltä. Ajatusmaailma on ankkuroitunut johonkin ajatukseen ja sen ajatuksen pitämistä "hengissä" terapeutti "auttaa". Ankkuroitunutta ajatusta pidetään yllä torjumalla, väistelemällä, vaikenemalla ja kieltämällä ajatus. Pelissä on mukana ajatus ja vasta-ajatus. Terapiassa oleva asettuu ajatuksensa kanssa terapeutin kanssa taistelukentälle ja ottelu jatkuu siihen asti kunnes molemmat huomaavat että ovat kulkeutuneet pelikentältä sivuun. Terapeutin olemus vaikka "muumiona" auttaa ajatuksen pitämistä hengissä. Kaikki mikä haastaa peliin jossa vastuksena on se voittamatoin ajatus mahdollistaa pelin jatkumisern ja se jatkuu ja jatkuu... Ajatusmaailma tarvitsee jonkun pysyvämmän, suuremman ja turvallisemman johon ankkuroitua.

Alan Dorkin

"Terapiassa oleva asettuu ajatuksensa kanssa terapeutin kanssa taistelukentälle ja ottelu jatkuu siihen asti kunnes molemmat huomaavat että ovat kulkeutuneet pelikentältä sivuun."

Kuvio ei aina kulje edellä esitetyllä tavalla; on parempi purkautua ja puhua vaikkapa metsän puulle, kuin ei purkautua koskaan kenellekään! Entä minkä vuoksi terapia olisi "taistelukenttä"? Kuulostaa äkkiseltään terapeutin huonolta kompetenssilta se, jos hän asettuu vastustamaan potilaansa tuntoja!

Satunnainen lukija

"Terapiat ovat toisin sanoen parhaimmillaan auttaessaan ihmisiä irti ajatustottumuksista, jotka he ovat saaneet joko edellisellä terapeutilla tai ongelmien märehtimiseen rohkaisevasta psykokulttuurista."

Kirjoittajan pitäisi nyt päättää kritisoiko 1) psykoanalyysiä, 2) kaikkea psykoterapiaa, vai 3) haluaako todella vain jostain oudosta mielenkiinnosta koota marginaalista listaa huonoista kokemuksia psykoterapiasta. Ensilukemalta vaikuttaa siltä että kohta 3 pitää paikkansa, mutta kirjoittajan kommenteista -kuten yllä- saa toisenlaisen kuvan.

1. Psykoanalyysiä on kritisoitu hyvin perustellusti esimerkiksi tieteessä tapahtuu -lehdessä vuosia vuosia sitten usean kirjoituksen voimin. Suomessa on arviolta vajaa viitisen tuhatta psykoterapeuttia. Kuten totesin, uusista on n.5 % psykoanalyytikkoja. 'Kovan tieteilijän' on varmasti hauska ampua hömppää alas, mutta nuo edellä olevat lukemat on syytä pitää mielessä. Loppuun 95 %:iin mahtuu esim. kriisi- ja traumaterapiaa jota annetaan esim. kouluampumisten uhrien omaisille tai vaikkapa perheterapiaa. Vaikea kuvitella kummankaan edellämainitun terapiamuodon ratkovan ongelmia jotka on aiheuttanut toinen terapeutti tai psykokulttuuri. Tiedän, ei kirjoittaja sitä väittänytkään, eikä paljon muutakaan, tietenkään. Sanon-jotain-mutta-en-kuitenkaan-mitään-mutta-vihjaan-vähän-kumminkin.

2. Kaikkea psykoterapiaa lienee melko mahdotonta kritisoida yhtenä kohteena. Tietysti jos olettaa että psykoterapia = psykoanalyyttinen terapia niin tällainen lähtökohta on ymmärrettävä.

3. Minustakin pyyntö on hassu kun se tehdään Tiede-lehden sivuilla aikakautena jolloin mielenterveysongelmista kärsii liian suuri osa väestöstä ja vaikuttavan psykoterapian* antajista, eli terapeuteista on pulaa..

*henkilökohtaisesti minulle ei tuota ongelmaa valita uskoako kirjoittajan väitettä siitä, että psykoterapian vaikuttavuus ei ole kovin hyvä, vaiko aiemmin linkkaamaani asiantuntijoiden konsensus-kokouksen lopputulemaa, jonka mukaan psykoterapia on vaikuttava hoitomuoto. Itse asiassa kirjoittaja on tässä väärässä. Ei masennuksen käypä hoito -suosituksessa mainittaisi psykoterapiaa ellei se olisi vaikuttava hoitomuoto.

Kuten nimimerkki Ic totesi:

"Jos tarkoitat psykoterapian vahingollisuudella nimenomssn näitä “eheytymis”hoitoja ja humpuuki-psykoanalyysiä, voisit selventää että tarkoitat juuri niitä. Muuten saa kuvan että kyseenalaistat kaikkia terapiamuotoja."

T

"En keksinyt hyviä syitä mielipiteellesi."

koululääketieteen kehnoutta päivittelevä voisi laitaa mielipidettään boostaamaan "kokemuksia huonoista hoidoista- palstan". Tällaisia varmaan löytyykin netistä pilvin pimein. Hivenen eri juttu siis jos tässä kirjoittajan lähtökohta ei olisi näin vahvasti psykoterapiakielteinen. Näin siis minä tämän avauksen koin. Väikkärin aiheena tää olisi kiva. Ihme jos sellaista tekstiä ei vielä löydy. (siitä mitä psykoterapiassa tapahtuu löytyy mun mielestä Suomestakin keskusteluanalyysin keinoin tehtyä tutkimusta). Nuo kuvaamasi psykoanalyysitapaukset ovat toki hyytäviä. Mutta ihan yhtä hyytäviä juttuja kuulen vähän väliä liki minkä tahansa alan lääkäreistäkin.

"Terapiat ovat toisin sanoen parhaimmillaan auttaessaan ihmisiä irti ajatustottumuksista, jotka he ovat saaneet joko edellisellä terapeutilla tai ongelmien märehtimiseen rohkaisevasta psykokulttuurista."

tuo kuulostaa noin muotoiltuna hiukka elitistiseltä. Toki voi olla woodyallenmainen ihmisryhmä, joilla psykologinen diskurssi leikkaa läpi elämän muokaten vahvasti kokemusta negatiiviseen suuntaan ja voipa kyseessä olla jopa eräänlainen kansantauti, jonka pohjalla on yleinen vieraantuminen kuolemasta ja kärsimyksestä. Mutta kyllä ne monen kohdalla ongelmat on yksinkertaisesti sietokykyyn nähden liikaa väärinkäytköksiä, liikaa sairautta, liikaa kipuja ja liikaa kuolemaa vailla riittäviä tukiverkostoja ja keinoja käsitellä näitä haasteita. Auttaminen tässä tilassa lienee jokseenkin inhimillistä. Se että nykyiset auttamisen keinot ovat joskus myös osa ongelmaa ei ole mitään uuttaa lääketieteen saralla.

Mielenkiintoista miten psykoterapiaan vaikuttaa se kun psykoterapiakoulutuksien vastuu meni Suomessa yliopistojen valvontaan. Akateeminen psykologia ja psykoterapia kun ovat olleet hivenen etäällä toisistaan.
http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1547389#fi

väläys

"Paljon haitallisempia seurauksia on sen sijaan ollut psykoterapialla. Olli Stålström kirjoittaa kirjassa Saanko olla totta erilaisista terapioista, joita hän kävi läpi ensin 1960- ja 1970-luvuilla konvertoituakseen heteroksi ja sittemmin voittaakseen masennuksen, johon konversiopsykoanalyysi hänet ajoi."

"Vielä vuonna 1990 psykiatrien piirissä esiintyi uskomus, jonka mukaan homot ovat turhan valittajia ja vain kuvittelevat olevansa syrjittyjä. "

Kirjoitat siis psykoterapiassa aiemmin vallinneista virheellisistä ajattelutavoista ja syrjivistä asenteista. Onko tämä sinusta hyvää argumentaatiota nykypäivän psykoterapian arvosteluun tai arvoimiseen? Stålströmin kokemukset olivat kamalia, mutta hänen terapeuttiensa asenteet kuvastivat kukin oman aikakautensa asenteita koko yhteiskunnassa. Vielä 1960-luvulla vain radikaali nuoriso ja Suomessa heistäkin vain osa puolusti homojen oikeuksia. Jopa monet nuoret vasemmistolaiset eivät olleet liberaaleja, vaan hyvinkin vanhoillisia, esim. taistolaisten mielestä homous oli porvarillista hapatusta ja oli 60-luvulla nuortenkin keskuudessa vielä yleistä ajatella, että seksi kuuluu avioliittoon.

Turhan valittajiksi nyt haukutaan hyvin usein kaikenlaisista mielenterveysongelmista kärsiviä terveyskeskuksissa, ja työhönsä kyllästyneiden psykiatrien toimesta mielenterveystoimistoissa.

"Kielteisiä kokemuksia psykoterapiasta ei ole totuttu kuulemaan julkisesti. Haluan antaa niille äänen tällä blogilla. Kertokaa kokemuksianne nimellä tai nimettä. "

Haluaisit että kerrotaan kielteisistä kokemuksista, eikö myönteisistä saa kertoa?
Kielteisistä asioista voin kertoa sen, että psykoterapiaa ei usein saa riittävän pitkäksi aikaa, siksi aikaa, joka olisi sairauden tai ongelman hoidon kannalta suositeltavaa. Tämä ei ole terapeuttien vika, vaan velvollisuutensa laiminlyövän kunnallisen terveydenhuollon ja KELA:n politiikan.

"Psykoterapian vaikuttavuus ei ole erityisen hyvä. Monen oireilu ei lakkaa ja joidenkin pahenee terapiasta huolimatta. "

Ihan saman lauseen voi sanoa psyykelääkkeistä. Se ei välttämättä ole sen enempää lääkkeiden kuin terapiankaan vika, vaan kyse on siitä, että monet mielenterveyden häiriöt ovat kroonisia laadultaan, jopa synnynnäisiä, tai nopeasti kroonistuvia. Kuitenkin ne, jotka ovat saaneet jotain hoitoa, verrattuna niihin, jotka eivät ole saaneet mitään, voivat tutkimusten perusteella yleensä paremmin ja heillä on parempi toimintakyky. Näin on myös terapioiden suhteen. Tämä puoltaa mielenterveyspalvelujen tarjoamista.

Olen silti hiukan samaa mieltä siitä, että nykypäivänä psykiatria on ajautunut hiukan liikaa oirekeskeiseen ihmiskäsitykseen, jossa ihmiselämän moninaisuus saatetaan käsittää liian suoraviivaisesti " oireiksi" tai "oirehdinnaksi". Kirjoitin keskustelupalstalla haastattelustasi Voimalassa:

Tässä oli muuten huomionarvoisia ajatuksia Dr. Rollo Maylta, psykologilta ja psykoterapeutilta, joka edustaa eksistentiaalista psykologian suuntausta:

"Tässä videossa
http://www.youtube.com/watch?v=Cay743y- ... re=related
May esittää, että nykyinen psykoterapiakulttuuri on kriisissä, koska terapiakulttuurin "perustaja-isien", Freudin, Jungin, ynnä muiden opit on unohdettu. Hänestä siinä on se ongelma, ( jos oikein ymmärsin) että psykoterapia on ajautunut yhä hienojakoisempiin suuntauksiin ja tekniikoihin, joilla hoidetaan jotain yksittäistä oiretta. Se ei ollut hänen mukaansa ollenkaan psykoterapian alkuperäinen tarkoitus. Alkuperäinen tavoite oli tehdä alitajuisesta tietoista ja Mayn mielestä siinä ja nykyisissä tavoitteissa on suuri ero. Nykyinen lähestymistapa johtaa Mayn mukaan yleiseen pitkästymiseen, siis että terapeuttejakin kyllästyttää, joten he keksivät yhä uusia systeemejä. He ovat myös kyllästyneitä, koska he hoitavat vähäpätöisempiä elämän ongelmia."

Sairaanhoitaja

Kaksi esimerkkiä epäonnistuneesta/turhasta ja haitallisesta psykoterapiasta. 1. Eräs tuttu kertoi hänen terapeuttinsa aina nukahtavan syvään uneen n. ½ tunnin kuluttua terapian alkamisesta. Lasku tuli kuitenkin aina normaaliin tapaan. Terapoitava poistui huoneesta hiljaa ettei terapeutti heräisi.

2. Keski-ikäinen mies kävi psykoanalyysissä masennuksen vuoksi. Hän koki, että terapia vain pahensi hänen ahdistustaan. Terapeutti uhkaili, että poisjäänti käynniltä laskutetaan kuin olisi ollut paikalla. Samoin terapeutin mielestä kuume ei ole pätevä syy olla pois terapiasta. Usean ammattilaisen joukolla miehen asiaa puitiin, kukaan ei ottanut kantaa siihen onko järkevää jatkaa terapiaa. Ihmettelin ensin mutta sitten selvisi, että kaikki paikalla olleet ammattilaiset olivat itsekin terapeutteja. Esim. käyttämättömän terapiakäynnin laskutusta ei pidetty mitenkään ihmeellisenä asiana.

j

@ Alan Dorkin

"Jos esimerkiksi plasebolla voidaan joissakin tapauksissa auttaa potilasta, eikö funktio ole silloin toiminut tavoitteiden mukaisesti?"

Ehkä joskus mutta kovin on arveluttavaa.
Plasebo ei itseasiassa ole yksittäinen ilmiö, vaan enemmänkin monien ilmiöiden joukko jotka vinouttavat havaintoja.
Plasebo ei siis välttämättä tarkoita että mitään hyvää olisi tapahtunut.
Hyvä esimerkki tästä on eläinten homeopaattinen hoito.
Eli esim. koira ei tunne oloaan yhtään paremmaksi, eikä sen sairaus ole muuttunut mihinkään,
mutta ihminen joka on "lääkkeen" antanut, tulkitsee koiran parantuneen ennakko odotustensa ohjaamana.

Ylipäätään plasebo vaikutukset ovat hyvin lyhyt aikaisia, ja voivat myöhäistää oikeaan hoitoon hakeutumista.

Shriek

Marko, miten olisi, jos tutustuisit oikeasti psykologiaan? Nämä sinun herättämät keskustelut ovat jo vuosia pyörineet aivan samalla tasolla, mikä osoittaa vain sen, että sinä et todellakaan ole tehnyt pennin vertaa sen tutustumisen eteen. Toimimattomuus-argumenttien ja psykoterapian haukkumisen tueksi esität tuttaviesi huonoja kokemuksia sen toimivuudesta, ja et näytä kokevan minkäälaista huonoa omaatuntoa siitä, että tämä tapasi ei ole millään tavalla tieteellinen. Tekisit kaikille palveluksen, jos lopettaisit urasi tiede-toimittajana, koska toimit lähinnä huonona esimerkkinä. On vain onni, että suurinosa lukijoistasi ei sitä huomaa ja he päätyvät levittelemään tätä iloisen 'tieteellistä' ilosanomaasi.

väläys

Mitä tulee itse psykoanalyysiin, siinäkin on monia muita teorioita ja käsityksiä olemassa, kuin Sigmund Freudin teoriat. Tosin ei edes Frudia yleisesti tunneta, kuin hyvin pintapuolisesti ja junttimaisten tulkintojen värittämänä.

Ilman psykonalyyttisia teorioita, emme tuntisi sellaisia käsitteitä, kuin esimerkiksi alitajunta, projisointi, defenssit ym.

"Stålströmin kertomukset ovat erityisen arvokkaita siksi, että ne kertovat terapian todellisuudesta. Psykoterapian vaikuttavuustutkimuksissa ei yleensä analysoida itse terapiaa lainkaan."

Yhden ihmisen kokemusko menneiltä vuosikymmeniltä muka kertoo koko terapian todellisuudesta?

"Kun Stålström meni yliopiston työterveyslääkärille valittamaan kipua alavatsassa, häntä ei otettu vakavasti, koska mapissa oli terveydenhoitajan lausunto homoudesta. Stålström olisi kuollut, ellei hän olisi vielä käynyt yksityisellä lääkäriasemalla, josta kierros jatkui päivystysleikkaukseen Marian sairaalaan. Umppari ja vatsakalvon tulehdus leikattiin viime hetkellä."

Mitä tekemistä tuolla muuten oli psykoterapian kanssa? Virhe oli työterveyslääkärin, jolla oli häneen syrjivä asenne ja oli ilmeisen ammattitaidoton, kunnei umpparia tunnistanut. Tekeekö se kaikista työteerveyslääkäreistä yhtä ammattitaidottomia?
Tekeekö se koko lääketieteestä huonoa, jos joku lääkäri on huono?

SamBody

Ainoa kiistatattomasti todistettu asia on että tällainen ketju vetää vastuttomasti puoleensa hulluj.., anteeksi, mielenterveyshaasteellisia. Ja sen että ihmismieli paitsi kovin mutkikas, myös tavattomasti muokattavissa oleva asia.

Petri Sahervo

Mielestäni psykoterapia on usein jo onnistunut, mikäli potilas
ei esim. tee itsemurhaa tai ryhdy esim. hoitamaan masen-
nustaan perinteisemmin juomalla, syömällä tai pelaamalla.
Mahdolliset työkyvyttömyyseläkkeet eivät myöskään mieles-
täni välttämättä merkitse terapian epäonnistumista, jos poti-
as kuitenkin tuntee, että työelämä ei enää merkitse hänelle
samaa kuin ennen. Suomessa on perinteisesti totuttu teke-
mään työtä liikaakin, mikä ei enää nykyisin ole lainkaan
tarpeellista. Työelämässä onkin mielestäni paljon henkilöitä,
jotka ovat muiden kannalta tuottamattomampia kuin jos he
olisivat esim. työttömyyskorvauksilla eläviä. Kortistossa op-
pii löytämään elämälleen laajemmin sisältöä ilmaisista asi-
oista, ja toimimaan harrastuksissaan (esim. nettikirjoittelussa )
muiden kannalta ainakin työttömyyskorvauksensa veroisesti.
Yhteiskunnallista arvostusta ei ehkä saa, mutta terapiassa vah-
vistuva minä ei sitä välttämättä enää edes tarvitse.

Lisääntyvä itsetuntemus saattaakin mielestäni johtaa myös
tilanteeseen, että potilas on huomannut työskennelleensä
väärällä alalla, jolloin hän terapian voimin uskaltaa tehdä
täyskäännöksen ja poistua työelämästä. Terapia mielestäni
saattaakin vahvistaa potilaan itseohjautuvuutta, jolloin hän
ei enää ole niin herkkä ympäristön vaatimuksille ja arvost-
elulle. Suorittamisen, arvostuksen ja hyväksynnän tavoit-
telemisen paine siis ensin tiedostetaan terapiassa, jonka
jälkeen sitä käsitellään, mikä jo usein vähentää sen vaiku-
tustvaltaa potilaan elämässä.

Nimi

'Loppuun 95 %:iin mahtuu esim. kriisi- ja traumaterapiaa jota annetaan esim. kouluampumisten uhrien omaisille' (Satunnainen lukija)
Eikös juurikin näistä ole ollut tutkimuksia, että traumaterapiaa saaneet selviävät huonommin kuin terapoimattomat, koska traumojen vatvominen ei oikeasti tee hyvää muuta kuin terapeutille?
'koululääketieteen kehnoutta päivittelevä voisi laitaa mielipidettään boostaamaan “kokemuksia huonoista hoidoista- palstan”' (T)
Huonoja hoitojia ja huonoa hoitohenkilökuntaa saa ja pitää haukkua aina kun aihetta löytyy, ja minäkin tiedän lääkäreitä, joille pitäisi antaa päivittäin tunti turpaan kunnes kusipäisyyden oireet lakkaavat. Mutta lääketiedettä voidaan tehdä oikein ja hyvin, uskomushoidot ovat parhaassakin tapauksessa vain harmitonta ajanhukkaa.

T

"Mutta lääketiedettä voidaan tehdä oikein ja hyvin, uskomushoidot ovat parhaassakin tapauksessa vain harmitonta ajanhukkaa."

Minusta tuo vain liian rankka mielipide tarjolla olevaan tietoon nähden. Satunnaisen lukijan jo aiemmin linkittämä Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin konsensuslausuma psykoterapiasta v. 2006. oli siis tämä:
http://www.duodecim.fi/kotisivut/docs/f1474374480/lausuma06.pdf

Omasta mielestä koko terapian vaikuttavuus on kuulostanut aina kovin monimutkaiselta ja jokseenkin rasittavalta keskustella. Tässä kuviossa mielenkiintoisia ovat olleet lähinnä viimeaikaiset aivokuvantamistutkimukset jotka viittasivat samankaltaisiin muutoksiin, joita tapahtuu lääkehoidolla. Tämä lienee se ainoa tie saada terapialle todellista uskottavuutta.

Eksyin nyt asiaa googlailemaan, eteen tuli tällainen psykologian professori Mikael Leiman kirjoitus ns. ekvivalenssiparadoksista artikkelissa Psykoterapiamuodot ja käypä hoito. Pannaan sekin tähän jatkoksi:
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_art...

"Ainoa kiistatattomasti todistettu asia on että tällainen ketju vetää vastuttomasti puoleensa hulluj.., anteeksi, mielenterveyshaasteellisia"

Vetäähän se meitä "hulluja", kun aikuista jotain 50% täyttää psykiatrisen diagnoosin kriteerit jossain vaiheessa elämäänsä, näistä yli 80%:lla on enemmän kuin yksi vakava diagnoosi plakkarissaan. Vakavien itsariajatusten kanssa kamppailun todennäköisyys elinkaaren aikana on n. 50%. Että siis pahoinvointi olis aika normaalia ja hulluus/diagnoosi-ajattelu tavallaan aika vieraantunutta ajattelua.

Oma kokemus

En ole lukenut kaikkia vastauksia, mutta oma kokemukseni on, että psykoterapiaan ohjaaminen on Suomessa käsittämättömän sattumanvaraista ja ohittaa täysin avun hakijan todellisen tarpeen, ja että annettu psykoanalyysi on ala-arvoista. Tämä siis omasta kokemuksesta, kuten kirjoittaja pyysi, ei koko alaa koskevana näkemyksenä.

Jouduin 10 vuotta sitten yleisellä paikalla tuntemattoman tekijän väkivallan uhriksi, jossa yhteydessä tekijä kuristi minua niin kauan, että uskoin ja tunsin kuolevani tukehtumalla. Tämä kokemus oli hyvin traumaattinen. Minulla ei ollut tilaisuutta neuvotella tekijän kanssa, koska en kuristamiselta pystynyt puhumaan enkä tekemään mitään muutakaan. Kuristamisen jatkuttua jonkin aikaa tekijä ilmoitti haluavansa rahani, ja ne saatuaan hän vielä ilmoitti ampuvansa minut, mikäli huudan, ja poistui juosten paikalta. Sivullisia ei ollut, paitsi tilanteen loppuessa paikalle tullut humalainen, joka ei ilmeisesti käsittänyt tilanteesta mitään.

Poliisi ei saanut rikosta selvitettyä, ja minulle toistettiin kerran toisensa jälkeen, että minulta odotettiin nyt "omaa aktiivisuutta" rikoksen selvittämiseksi. Tein kaiken mitä saatoin, yllättävän sattuman kautta näin tekijän näköisen miehen myöhemmin tekopaikan lähellä ja sain tuttavieni kautta tietooni hänen henkilöllisyytensä. Poliisi kuitenkin ilmoitti, ettei tätä henkilöä ole syytä epäillä - koska hän oli "toiminut ravintolan ovimiehenä".

Aloin kärsiä merkittävästä ahdistuksesta vasta seuraavana syksynä iltojen pimetessä, jolloin päätin hakea apua. Jos minulla olisi tuolloin ollut aavistus, että on olemassa lyhytterapiana annettavaa ratkaisukeskeistä kriisi- ja traumaterapiaa, olisin ilman muuta hakeutunut sellaiseen. Kävi kuitenkin niin, että YTHS korosti, että minun olisi nyt erittäin hyvä korostaa opintojeni keskeneräisyyttä (olin ollut työelämässä useita vuosia), jotta saisin tukea työkykyä ylläpitävään terapiaan. Olisi myös erittäin hyvä korostaa lapsuuden perheongelmia, vanhempien avioeroa ja isän kuolemaa. Ahdistuksen todellinen syy tuntui "asiantuntijoiden" silmissä äkkiä hukkuvan "oletettujen" syiden alle. Näiden lausuntojen pohjalta sain lähetteen psykoanalyysiin ja Kelan tuen sille.

Analyytikko oli alusta alkaen mielestäni varsin oudoilla linjoilla silloinkin, kun olin jo hyvin juurta jaksaen kuvaillut kokemaani. Hän halusi tietää, tuliko kuristustilanteessa mieleeni vanhempien ero. Kas ei, eipä tullut! Jostain syystä tuo 18 vuoden takainen tapahtuma oli varsin merkityksetön sen ajatuksen rinnalla, eläisinkö vai kuolisinko minuutin sisällä. Tulisinko raiskatuksi vai tapetuksi. Analyysissa toistui siis sama kokemus kuin esimerkiksi poliisin kanssa: varsinainen traumani tuli ohitetuksi olan kohautuksella.

Myöhemmin sattui jatkuvasti sellaista, että vaikka ennakkoon ilmoitin analyytikolle, etten pääse tulemaan määrättynä ajankohtana, niin hän ilmoitti, että mikäli käyntejä ei pystytä siirtämään toiselle päivälle, ne on joka tapauksessa maksettava täysimääräisesti. Jouduin esimerkiksi tämän painostuksen vuoksi menemään vastaanotolle suoraan silmäleikkauksesta, jolloin minun olisi ohjeiden mukaan ollut oltava silmät kiinni levossa.

Kävin tutkimassa psykologiliiton tai vastaavan alan organisaation ohjeita netistä ja kerroin analyytikolle, että ohjeet korostivat potilaan itsemääräämisoikeutta; ei mitään vaikutusta. Halusin myös vähentää käyntejä tai lopettaa ne kokonaan, mistä myös nousi kauhea haloo. Terapeutti protestoi äänekkäästi ja loukkaantuneesti. Jatkuvasti voimistui tunne, että terapeuttia kiinnosti lähinnä vain oma toimeentulonsa, ei hoitosuhteen toimivuus tai hoidon tuoma hyöty maksavalle asiakkaalle. Kun totesin, että hänellä tuntui aina olevan joitakin epämääräisiä psykologisia syitä hoidon jatkamiselle, hän paukautti takaisin, että minulla taas tuntui aina olevan joitakin konkreettisia syitä sen lopettamiselle. Niinhän minulla olikin, hoidon tehottomuus ja hoitosuhteen heikkous.

Toki minä narsistisena ihmisenä nautin siitä, että sain puhua itsestäni neljä tuntia viikossa kenenkään keskeyttämättä; en kuitenkaan katso rahan käyttämistä tällaiseen kansantaloudellisesti perusteltuna. Lisäksi kieltämättä hieman traumaattisen lapsuuteni perusteellinen penkominen aiheutti sen, että muistan nyt paljon enemmän kuin ennen terapiaa - ja toisin kuin ennen terapiaa, olen ahdistunut siitä, miten minua laiminlyötiin lapsena!

Päästyäni puolentoista vuoden jälkeen eroon tästä terapeutista - joka viimeisessä tapaamisessa taipui myöntämään, että puheeni hoitosuhteen toimimattomuudesta olivat totta - sain vihiä varsinaisten traumaterapeuttien olemassaolosta. Kävin lyhytterapiaa suosivalla kriisiterapeutilla noin 20 kertaa reilun puolen vuoden aikana, ja sain lopulta ymmärrystä sille, mitä olin kokenut väkivallanteon yhteydessä. Olin erittäin tyytyväinen tähän jälkimmäiseen psykoterapian muotoon ja siihen, että siellä käsittely rajattiin siihen, mikä alun perinkin avun tarpeen aiheutti.

Minusta psykoanalyysi voi jättää pysyvät arvet, sillä siellä nostetaan esiin vanhat lapsuuden traumat tarjoamatta kuitenkaan mitään välineitä päästä niiden kanssa sovintoon. Totta kai se lisää itsen ja muiden ihmisten käyttäytymisen ymmärrystä, mutta se ei tarjoa apua. Sitä paitsi tuon laatuista analyysia, jossa itse olin, on aivan mahdollista jatkaa itse omassa päässään maksamatta senttiäkään terapeutille. Esimerkiksi unista riitti puhuttavaa tuntikausiksi, sillä olen aina ollut kova näkemään hyvin tapahtumarikkaita unia.

Onnistuneita kokemuksiakin varmasti on, mutta pitäisin psykoanalyysia erittäin kustannustehottomana hoitomuotona ja alalle hakeutuvien soveltuvuutta työhön kyseenalaisena. Lyhytkestoinen trauma- tai kriisiterapia voi olla hyödyksi niille, jotka siihen oma-aloitteisesti hakeutuvat. Sitäkään on varmaan turha kenellekään pyytämättä tuputtaa.

T

"Näiden lausuntojen pohjalta sain lähetteen psykoanalyysiin ja Kelan tuen sille."

Ilmeisesti sinua alussa hoitanut psykiatri kirjoitti lausunnon kelan kuntoutustukea varten. Prosessi on mennyt ilmeisesti jo jotenkin pieleen siinä. Traumaperäiseen stressihäiriöön suositellaan kaiketi vaikuttavimapana traumakeskeistä kognitiivis-behavioraalista terapiaa tai EDMR-psykoterapiaa, mutta en mene sanomaan, etteikö muuallekin voitaisi neuvoa. Ainakin paperilla sanotaan ,että asiakkaan tulisi olla tietoinen mahdollisuudesta kokeilla eri terapeutteja ennen sitoutumista, saada tietoa siitä ollaan tekemässä ja miksi, tehdä terapiasopimus (mieluiten kirjallinen).

Ja sitten tuo ohjaus psykoanalyysiiin?? Sehän hoitomuotohan on mahoton satsaus ihmiselle. Ja eihän sen läpisaattamiseen riitä kuntoutustuetkaan?

Mutta sinähän kirjoititkin:
"psykoterapiaan ohjaaminen on Suomessa käsittämättömän sattumanvaraista"
Liekö se sitten näin?

väläys

Kävi kuitenkin niin, että YTHS korosti, että minun olisi nyt erittäin hyvä korostaa opintojeni keskeneräisyyttä (olin ollut työelämässä useita vuosia), jotta saisin tukea työkykyä ylläpitävään terapiaan. Olisi myös erittäin hyvä korostaa lapsuuden perheongelmia, vanhempien avioeroa ja isän kuolemaa. Ahdistuksen todellinen syy tuntui “asiantuntijoiden” silmissä äkkiä hukkuvan “oletettujen” syiden alle. Näiden lausuntojen pohjalta sain lähetteen psykoanalyysiin ja Kelan tuen sille.

Noin toimitaan toisinaan, nimittäin keksitään KELA:lle sopivia syitä, jotta terapiaa saisi, muuten potilas saattaa jäädä kokonaan ilman. Toimintapa on kuitenkin älytön potilaan kannalta, koska silloin voi käydä niin, että saa vääränlaista hoitoa, kuten sinun kohdallasi kävi. YTHS:n sitäpaitsi olisi pitänyt kertoa sinulle, että on mahdollista päästä myös kunnan järjestämään psykoterapiaan. Kunnilla on velvollisuus sitä tarvitseville järjestää, toisin kuin KELA:lla.

Alma

Psykoterapia toimii. Omasta kokemuksesta voin sen sanoa; psykoterapia on pitänyt minut hengissä. Usko Marko jo! En toivo sinun koskaan kokevan masennusta / ahdistuneisuushäiriötä / paniikkihäiriötä tms., mutta jos näin kävisi ja saisit hoitona terapiaa, niin saattaisit ehkä lopettaa tämän käsittämättömän psykoterapiamollauksen.

Jameson

Hei.

Muutamia huomiota:

1) On varmasti olemassa todella huonoja terapeutteja. Yksittäiset kokemukset huonosta terapiasta tai terapeutista eivät voi olla argumentteja koko psykoterapiaa vastaan. Samalla tavalla yksittäiset hyvät kokemukset eivät kerro mitään psykoterapian tieteellisestä perustasta tai sen menetelmien kokonaisvaltaisesta toimivuudesta.

2) Psykoterapian tutkimusta tulisi lisätä. Verrokkiryhmätestausta, lääkkeiden vaikutuksen eliminoimista, aivokuvausta jne.

3) Tietyt käsitteet (alitajunta, projisointi yms.) voidaan ajatella joko ajatuksellisina malleina, joiden avulla pyritään käsittelemään ihmismielen toimintaa tai sitten todellisina tiloina tai prosesseina aivoissa. Ongelmaksi tässä muodostunee se, ettei ole olemassa sellaisia menetelmiä, joilla esimerkiksi "alitajunnan" olemassaolo voidaan todentaa samalla tavalla aukottomasti, kuin esim. tiettyjen luonnotieteellisten olioiden olemassaolo.

Vertaisin kysymystä oppimiseen. Käsitys oppimisesta ja muuttunut rajusti myös viimeisten vuosikymmenien aikana, mutta silti aina on opittu. Jos ei parhaalla mahdollisella tavalla, niin jotain kuitenkin. Eikä nykyinen oppimiskäsitys varmastikaan ole viimeinen tai edes absoluuttisesti paras lähtökohta kokonaisvaltaiseen oppimiseen. Varmasti psykoterapeuttienkin joukossa on "uskovaisia", joilla Freud kirjoituksineen edustaa totuutta sellaisenaan. Itse tunnen muutaman psykoanalyytikon työnsä ulkopuolelta, eikä kukaan heistä ole onneksi osoittautunut "uskovaiseksi". Toivottavasti tällaisilta henkilöiltä voitaisiin kieltää ammatinharjoittaminen.

Kyllä, psykoterapeutilla on suuri valta vaikuttaa potilaaseen hyvin haitallisesti. Tämä tulisi jokaisen vastuullisen psykoterapeutin muistaa. Olen itse käynyt pitkään psykoanalyyttisessa psykoterapiassa ja kokenut sen erittäin hyödylliseksi. Tässä herää tietysti kysymys siitä, että olisiko joku toinen muoto auttanut minua nopeammin. Tähän en pysty vastaamaan. Vertailla en voi, sillä muista muodoista ei ole kokemusta, mutta olen näin jälkikäteen erittäin iloinen siitä, ettei terapiassani keskitytty vain ongelmakeskeiseen ratkaisemiseen, vaan olen saanut käsitellä asioita pohjia myöten. Saamani hyödyn olen kokenut laajempana, kuin vain tiettyjen ongelmien poistumisena tai hallintaan saamisena.

Kohdalleni osuneet analyytikot ovat poikkeuksetta olleet kaikkea muuta kuin sketsisarjojen freudilaisia karikatyyreja. Tämän perusteella en voi kuitenkaan sanoa mitään psykoanalyysin tieteellisestä pohjasta. Käyttämämme menetelmät ovat olleet kohdallani kuitekin hyvin hedelmällisiä, eikä kumpikaan analyytikoistani ole koskaan kertonut, että tietty kokemukseni johtuu juuri tästä asiasta. He ovat tuoneet esille erilaisia tilanteeseen sopivia tulkintoja ihmismielen toiminnasta ja siihen vaikuttavasta tekijöistä. He eivät ole kertaakaan olleet puolustuskannalla, kun olen kertonut heidän esittämänsä tulkinnan olevan itselleni hyvin vieras, ja etten ole pystynyt näkemään sen olevan millään tavalla toimiva selitys kokemuksilleni.

Tiivistettynä väitän psykoanalyysin olevan osaavissa käsissä hyvä työkalu. Siis hyvä menetelmä, jolla ihminen pystyy ymmärtämään ongelmiaan, niiden syntyä ja saamaan ne hallintaansa. Jää kuitenkin nähtäväksi, kuvastavatko psykoanalyysin käsitteet todellisuutta niin hyvin, että joku päivä voimme todeta niiden olevan osa hyvin toimivaa teoriaa, joka on pitänyt puolensa sitä tieteen vaatimalla tavalla testattaessa. Väärinkäytöksiin ja huonoon hoitoon tulee todellakin puuttua, mutta ne eivät vielä liene riittävä syy tuomita menetelmää käytännön tasolla käyttökelvottomaksi.

psykologia ei ole tiedettä

Jameson:

1) Pitää paikkansa. Kuitenkin psykoterapian pitää itse todistaa ensin tieteellisyytensä ennekuin sitä vastaan edes pitäsi argumentoida. Se ei ole missään vaiheessa historiassa sitä tehnyt. Ota joku psykoterapiaan liittyvä käsite tai "teoria" ja seuraa lähdeviitteillä mistä kyseinen homma on saanut alkunsa alunperin. Keskimäärin pohjalla on vain jonkun tyypin mielipide jota ei edes pahemmin ole tutkittu.

2) Lisääminen on yhdentekevää jos sitä ei tehdä oikein. Sinulla on ihan hyviä ideoita.
Kuitenkin:
"Verrokkiryhmätestausta"; tämä pitäisi tehdä siten että kaikille potilaille annetaan "terapeutti" joista sanotaan että hänellä on vaadittava koulutus. Valeterapeutin tulee olla taitavaksi tiedetty puhuja, koska kokeneiden terapeuttien voidaan kuvitella olevan sellaisia. Tämän täytyy olla kaksoissokotettu niin pitkälle kuin mahdollista. Tässä nimenomaan tutkitaan terapeutin teoreettisen pohjan vaikutusta hoitoon.

Tällainen tutkimus on jo tehty. Siinä valeterapeuttina oli matematiikan professori, jota opiskelijat pitivät hyvänä puhujana.
Molempien, oikean- ja valeterapeutin hoito auttoi. Kuitenkaan oikean terapeutin hoito ei auttanut enempää. Tutkimuksen ryhmäkoot jne eivät olleet riittäviä, eli se ei ole pätevä tutkimus. Se on kuitenkin suuntaa antava. Tätä pitäisi tutkia lisää.

Kannattaa ottaa huomioon että kunnollisessa tutkimuksessa ei saa missään nimessä olettaa että terapia on toimiva asia. Tämän kaltainen tutkimus saattaa pudottaa kaikki nykyiset terapiasuuntaukset ja niiden pohja"teoriat" pois norsunluutornistaan, joka olisi vain hyvä asia. Sitten voitaisiin yrittää luoda jotain toimivaa vaihteeksi...

3) Luonnontieteissä esim "voima" on enemmänkin teoreettinen käsite. Se on ylemmän tason matemaattinen kuvas siitä mitä esim alemman tason sähkömagneettinen vuorovaikutus vaikuttaa joissain tilanteissa.''

Jos ei ole olemassa menetelmiä joilla psykologian käsitteitä voidaan todentaa tai niiden vaikutusta analysoida, niin ne käsitteet täytyy todeta epätieteellisiksi ja vääriksi. Näin oikeissa tieteissä tehdään.

väläys

IC: "Muuten. Sellaista “terapeuttia” joka ei suostu kuuntelemaan tai tyrmää kaiken ei tarvitse sietää. Lisäksi tällainen terapeutti on huono terapeutti. Terapeutin/psykologin tehtävä ei ole saada syötetyksi potilaalle omia näkemyksiään. "

Ei, se on terapeuttien ohjeissakin sanottu, että heidän pitää kunnioittaa esim. potilaan vakaumusta, eikä saa tuputtaa omia arvojaan. Jostain syystä Marko Hamilo kai kuvittelee, että terapeutti käyttäytyisi kuin joku yleinen syyttäjä tai olisi jotenkin kauhean kiinnostunut manipuloimaan potilasta.
Terapeuttien varsinainen tehtävä on kuunnella potilasta ja ymmärtääkseni etenkin psykoanalyysiin, jota Hamilo erityisesti moittii, kuuluu se, että analyytikon kuulukin olla hiljaa ja kommentoimatta. Potilas on itse koko ajan äänessä ja puhuu vapaasti assosioiden kaikkea, mitä tulee mieleen.

Ala-arvoinen kirjoitus

Aika ala-arvoinen kirjoitus. Menee sekaisin psykiatrit ja psykoterapeutit, jotka on ihan eri ammatteja. Lisäksi psykoterapiaa on hyvin monenlaisista viitekehyksistä lähtevää. Kehottaisin perehtymään KELAN tekemään laajaan psykoterapia-tutkimukseen, jonka jälkeen terapiaa saa nyt helpommin ja enemmän kuin ennen. KELA ei satsaisi terapiaan niin paljon rahaa, jos siitä ei olisi hyötyä. Psykoterapeutin nimike on valvottu. Enemmän olen huolissani niistä "terapioista", joita ei mitenkään valvota, esim. sielunhoitoterapiat tai vastaavaa. Onkohan kirjoittajalla mennyt nämäkin sekaisin?

Ja huolestuttavaa on myös se, että esim. masennusta halutaan liian helposti hoitaa lääkkeillä. Lääkkeet kun eivät ole hyödyksi kuin vaikeampaan masennukseen. Tiedän kuitenkin, että reseptiä voidaan tunkea kouraan jo lievässä masennuksessa, jopa sellaiseen, joka selvästi johtuu jonkinlaisesta kriisitilanteesta ja menee nopeasti ohi, jos henkinen tuki on kohdallaan.

Ja siihen "eheyttämiseen" syyllistyvät juuri ne tahot, joita ei ole valvottu, eli juuri nämä sielunhoitoterapeutit ja muut terapeutit. Näitä nimikkeitä voi siis kuka tahansa käyttää. Psykoterapeutin nimike on suojatu ja sen käyttämisen oikeus vaatii hyväksytyn tutkinnon. Jos psykoterapeutti yrittää tällaista "eheyttämistä", asiasta voi ja pitääkin nostaa kanne Valviralle.

naturesson

Potilas voi saada subjektiivista helpotusta vaikka pään seinään lyömisestä, jos se kodifioidaan hänelle hoidoksi, avuksi, tueksi, ja mitä sanamagiaa sitä nyt onkaan. Lumehoidon "toimivuuden" ehtona on myös se, että potilas on sisäistänyt medikalistisen ajattelutavan, eli mieltää ongelmat (niin todelliset kuin kuvitellutkin) sairausanalogian kautta.

Kun lukee humpuukihoidoissa olleiden ihmisten kertomuksia, voi huomata selvästi tämän plaseboilmiön. Hoitoon ei aina edes uskota rehellisesti, mutta sitä jatketaan, koska sillä on voimakas lumevaikutus avun saamisen/elämänhallinnan/jne. rituaalina. Potilas voi elää vuosia ja vuosikymmeniä eräänlaisessa kaksoistietoisuudessa, jossa hän toisaalta tiedostaa hoitotilanteen sosiaalisen konstruktioluonteen, mutta toisaalta "uskoo" siihen, koska sen suorittamisesta on tullut turvallisuuden ja elämänhallinnan tunteita ylläpitävä korviketoiminto.

Joillekin ihmisille esoteerisesta hoitoideologiasta muodostuu koko maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä hallitseva ja jopa kvasimystisiä elementtejä sisältävä uskomusjärjestelmä. Tämä näkyy omien havaintojeni mukaan erityisen selvästi psykoanalyyttisessa terapiakulttuurissa.

Usein humpuukihoidon kritiikkiin suhtaudutaan kuitenkin totuusrelativistisella niskojen nakkelulla: "Entä sitten? Tärkeintä kai on, että ihminen saa avun?" Mille tahansa hoidon nimellä kulkevalle puuhastelulle ollaan helposti vaatimassa virallisen hoidon asemaa pelkästään sillä perusteella, että tietty määrä ihmisiä on kokenut saavansa siitä lohtua ja uskoa jaksamiseen. "Vaikuttavuus" on epämääräinen käsite, jolla voi työntää syrjään perustavia määrittelykysymyksiä. Oliko vaikutus todellinen vai kuviteltu, ja kohdistuiko se edes todelliseen terveysongelmaan? Oliko kyseessä ylipäätään ongelma?

Määrittelykysymykset eivät ole yhdentekeviä. Psykokulttuurin käsitteellisiin verkkoihin sotkeutumisella on todellisia seurauksia niin yksilön kuin yhteisönkin elämässä. Hoitoideologia saattaa yksipuolistaa yksilön elämänhallintaa ja itseymmärrystä ja muodostaa riippuvuussuhteen (henkisen, taloudellisen eli tukien saamiseen liittyvän, jne.) terapeuttiseen korviketoimintaan. Yleistyessään se saattaa vääristää koko kulttuurin henkistä elämää.

Shriek

Naturesson:
"...koska sen suorittamisesta on tullut turvallisuuden ja elämänhallinnan tunteita ylläpitävä korviketoiminto."

Mikä oivallus tämä on olevinaan? Jos ei ole ollut aiemmin olemassa ketään kenelle puhua ja ketään, joka ymmärtää, niin mikä hel***** korvike se terapiasuhde on silloin olevinaan? Kysessä on varmasti aivan yhtä aito ja saman arvoinen ihmissuhde kuin mikä tahansa praktiikan ulkopuolella muodostettu ihmissuhde. Vai yritätkö väittää, että pratiikan ulkopuolella olevia ihmissuhteita ei koskaan perusteta materiaaliselta pohjalta? Jos niin väität, olet aivan pihalla todellisuudesta.

"Mille tahansa hoidon nimellä kulkevalle puuhastelulle ollaan helposti vaatimassa virallisen hoidon asemaa pelkästään sillä perusteella, että tietty määrä ihmisiä on kokenut saavansa siitä lohtua ja uskoa jaksamiseen."

Ja tämä ei aivan varmasti ole psykoanalyyttisen teorian vika, vaan ihmisten, jotka harjoittavat psykoterapiaa sinun mielestäsi löysin kriteerein. En minä ainakaan tiedä ihmisiä, joiden päälle kirjallisuus olisi hyökännyt. Sopii kokeilla myös jotain oikeasti älykästä kritiikkiä tuon kapukielitermistön sijasta.

"Määrittelykysymykset eivät ole yhdentekeviä. Psykokulttuurin käsitteellisiin verkkoihin sotkeutumisella on todellisia seurauksia niin yksilön kuin yhteisönkin elämässä."

Höpö höpö. En tiedä kuka aasi jaksaa ottaa vakavasti tällaisia fasistisia ideoita, josta ei ole kirjaroviot kaukana. Jos joillakin on halu laatia moraalinen sääntö, että kaikkien ihmisten pitää lukea populaaritiedettä ja levittää siihen liittyviä käsityksiä, heillä on siihen oikeus. Minään vakuuttavana argumenttina se ei käy minkään asian suhteen. Perseen nuolentana se kyllä toimii erittäin hyvin.

T

"Psykokulttuurin käsitteellisiin verkkoihin sotkeutumisella on todellisia seurauksia niin yksilön kuin yhteisönkin elämässä.”

Psykologian sisällä tämän kaltaista kritiikkiä alkoi esiintyä jo pari vuosikymmentä sitten; puhuttiin kielellisestä käänteestä psykologiassa. Tuli psykologian kritiikkiä ja tuli tietoisuutta siitä, että keskustelulla ja terapialla todella myös rakennetaan todellisuutta. Virisi näistä lähtökohdista tehtyä tutkimusta ja myös psykoterapiaa. Tuosta ao. linkistä voi katsoa Jyväskylän yliopiston psykoterapiatutkimuksen ja opetuksen klinikan pro graduja ja väikkäreitä, ne käsittelevät suurimmaksi osaksi kieltä ja merkityksenantoa psykoterapiassa:
https://www.jyu.fi/ytk/laitokset/psykologia/psykoterapiaklinikka/opetus/...

Tänään kuuntelin radiosta ohjelmaa jossa haasteteltiin psykologiliiton Tuomo Tikkasta ja jotain muuta terapeuttia koskien EU:n finanssikriisin psykologiaa ja lähinnä huutaa teki mieli, ei kuitenkaan niinkään siksi mitä psykologit siellä narisivat, vaan siksi millaisesta psykologian ymmärryksestä käsin toimitattajat operoivat. He nimenomaan tekivät tästäkin asiasta yksilöpsykologisen, freudilaistyyppisen kysymyksen (kysymys: onko poliitikkojen EU:lle alistuneisuudessa kyse jostain isäsuhteesta?). Tähän psykologit vastasivat sosiaalisen todellisuuden ilmiöistä puhumalla. Monenlaistahan maailmaan mahtuu, mutta voisiko se olla myös vähän niin, että hyvin yleistävä hyökkääminen terveydenhuollon ihmisiä vastaan olisi sitä kuuluisaa itseluodun olkiukon hakkaamista?

väläys

naturesson: Millaista kulttuurin henkisen elämän sinusta pitäisi olla, jotta se ei olisi "psykokulttuurin vääristämää"? Onko siinä sinusta olemassa jokin tietty oikea suunta, jollaiseksi sen tulisi kehittyä?
Mitä ehdotat psykoterapian tilalle mielenterveyden häiriöistä kärsiville?
( tiedoksi että lääkkeet auttavat pitemmän päälle noin puolta potilaista)

naturesson

^ Terapiasuhde nimenomaan ei ole vapaaseen ihmissuhteeseen rinnastuva merkityksellinen suhde. Tämä tehdään terapeuteillekin selväksi jo koulutuksen alussa.

Praktiikan ulkopuolella tapahtuviin merkityksellisiin ihmissuhteisiin ei pääsääntöisesti sisälly rahanvaihtoa eikä muodollisuuden leimaa, jotka molemmat vaikuttavat voimakkaasti taustalla potilaan ja terapeutin suhteessa, tiedostipa niitä tai ei. Niissä ei myöskään ole samaa valtaetäisyyttä, joka kuuluu mihin tahansa terapiasuhteeseen.

En myöskään ymmärrä tuota heittoa, että minä olisin pihalla todellisuudesta. Minäkö olen sosiaalisesti vieraantunut, kun väitän, että suhde eksperttiin tai viranomaiseen ei ole mikään ystävän tai luonnollisen yhteisön korvike? Taitaa olla toisinpäin.

Shriek

Naturesson: "Terapiasuhde nimenomaan ei ole vapaaseen ihmissuhteeseen rinnastuva merkityksellinen suhde. Tämä tehdään terapeuteillekin selväksi jo koulutuksen alussa."

Tavoitteita psykoterapialle voidaan aina asettaa, mutta sellaisten julkituomisella ei kumota sosiaalisia tai psykologisia tosiasioita. Vain sinun maailmakuvasta voi löytyä kuvaamiasi 'vapaita' ihmissuhteita, kuten myös psykoterapeutteja, joilla on Mooseksen kaltaisia kykyjä kävellä meren pohjaa.

Mieti vielä kerran sanoja vapaa ja ihmissuhde. Kummassa sinun mielestä esitetään heti kättelyssä relaatio ja kummassa ei?

Mie

Näyttävät nämä argumentaation perusteet olevan tällä psykologiaskeptikolla huomattavan pahasti hukassa.

"Tuossa ei ole kyse mistään yhdestä tai kahdesta koe tilanteesta vaan todella suuresta joukosta tutkimuksia. Tieto on peräisin tyypiltä joka on toiminut psykologina yli 10v. Jos kiistät tuon tiedon, kiistät hänen tietonsa, et minun. (Seuraavaksi varmaan epäilet tyypilliseen tapaasi tämän ihmisen ammattitaitoa jotenkin.)"

Väitteesi perustuu siis anonyymin henkilön oletettuihin sanomisiin? Tunnetko termin "anekdotaalinen" merkityksen?

"Lueppa vaikka toi:
http://www.arachnoid.com/psychology/index.html"

Perusteena siis nettisivusto, joka käyttää argumentaatiokeinoinaan kuvitteellisia dialogeja ja listaa lähteiksiin toisia, samanmoisia nettisivuja.

ROFL!

“During the 2006 meeting of the American Psychological Association, psychiatrists admitted they have no scientific tests to prove mental illness and have no cures for these unproven mental illnesses.”

Tämän sitaatin mukaan psykiatria - eräs lääketieteen ala - ei olisi siis tiedettä. Huolimatta siis siitä että mielenterveyden häiriöt ovat tasan yhtä todellisia kuin ns. perinteiset sairaudet ja että niille on havaittu mm. hormonaaliset syyt.

En keskustele aiheesta enää kanssasi, koska sinussa näkyy asia joka on monissa ihmisissä jotka ovat lukeneet jotain, mutta eivät ole esim valmistuneet mistään tai kirjoittaneet julkaisua. Täysin yliampuva luottamus omiin tietoihinsa ja taitoihinsa.

Opiskelija tietää kaiken, maisteri tietää että ei tiedä kaikkea, tohtori tietää kuinka vähän ihmiskunta tietää.

Mie

Jahas, meni siteeraus pieleen. Kaksi viimeistä kappaletta eivät toki ole omaa tekstiäni, vaan siteeraamani kirjoittajan.

Tapani

Omasta mielestäni kysymys epäonnistuneista terapiasuhteista oli enemmän kuin kaivattu. Listaan tässä ranskalaisilla viivoilla lyhykäisyydessään psykoanalyysiin pohjautuvan psykoterapian piirteitä, joita ilmeni vajaa kolmen vuoden käyntikertojen aikana. Sen jälkeen kukin voi tehdä omat johtopäätökset, mistä psykoanalyyttisessä psykoterapiassa on kyse. Vastaan myös lisäkysymyksiin kokemuksestani mielelläni.

- Kävin kyseisessä terapiassa vajaa kolmen vuoden ajan.

- Ensimmäisen vuoden ajan terapia oli nk. normaalia terapiaa. Sellaista, minkälainen kuva suurimmalla osalla ihmisistä on terapiasta: terapeutti kuuntelee lapsuudenkokemuksiasi ja suhtautuu sinuun empatialla ja rakentaa turvallisen ilmapiirin, jossa uskallat kertoa asioista mahdollisimman avoimesti terapeutille.

- Käyntikertoja lisätään ensimmäisen vuoden aikana ensin kahteen kertaan viikossa, sen jälkeen kolmeen kertaan viikossa.

- Käyntikertojen lisäännyttyä kolmeen kertaan viikossa, toisen vuoden aikana terapia alkaa muuttaa luonnettaan.

- Terapeuttini alkaa vihjailemaan, että ehkä tunnen seksuaalisia tunteita häntä kohtaan. Olen itse nyt 30-vuotias mies, terapeuttini oli n. 55-vuotias nainen. Terapeuttini oli siis Freudilaisittain sopivasti suunnilleen äitini ikäinen. Varsinainen vihjailu aloitettiin mm. seuraavankaltaisella kommentilla: "ehkä tässä ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan", kun puhuimme seksuaalisista tunteista ensin aivan muussa kontekstissa. Terapeutti kannusti, että näissä tunteissa ei ole mitään väärää, "että tuntisit samoin vaikka paikallani olisi puupölkky".

- Olen saanut kristillisen kasvatuksen, johon kuului voimakas usko siihen, että seksi on sallittua ainoastaan avioliitossa. Aikaisemmin minulla oli siis hyvin kielletty mielikuva esiaviollisesta seksistä. Terapeutti alkoi suhtautua toisen vuoden aikana positiivisesti mm. irtosuhteiden harrastamiseen. Aloinkin käymään baareissa, luovuin kristillisestä uskosta. Jonkin ajan kuluttua pääsin naimaan ensimmäisen kerran elämässäni. Nämä olivat ehkäpä siis positiivisia puolia terapiassa (!).

- Toisen vuoden edetessä terapia alkoi saamaan yhä kummallisempia piirteitä. Mikäli en ollut maksanut terapialaskua myöhässä, niin asian vatvomisesta ei päässyt kirveelläkään eroon terapiatunnin alussa. Vaikka koitin selittää, että maksan välittömästi terapiatunnin jälkeen kyseisen laskun, saattoi terapeutti todeta, että "luuletko, että minulla on niin paljon rahaa, että sillä ei ole väliä minulle, maksatko laskua vai et?". Kysymyksessä ei ollut todellinen ongelma terapeutille, vaan kyse oli tarkoituksellisesta transferenssihakuisesta provokaatiosta. Kyseistä rataa jatkettiin, dialogi jatkui ehkäpä viitisen minuuttia. Aiheesta ei päässyt millään eroon, terapeutti hyökkäsi erilaisilla "jankkaamistekniikoillaan" niin kauan, että menetin malttini.

- kerran terapeutin saadessa minut vihastumaan jankkaamisellaan, terapeutti totesi tunnin päätyttyä, että "eikö vain, että menet tästä suoraan kotiin, laitat pornovideon pyörimään ja menet runkkaamaan?" En ollut koskaan puhunut kyseisistä asioista terapiassa. Kyseessä oli siis nk. paljastavan psykoterapian harjoittamista.

- Edellä kuvaillun kaltainen "jankkaamismalli" toistui aina ajoittain, aina terapeutin aloittamana. Aloin kiihottua seksuaalisesti kyseisestä tilanteesta, vaikka tilanne oli minulle erittäin epämiellyttävä. Tilanteen epämiellyttävyyttä ei voi itseasiassa liikaa tässä yhteydessä korostaa. Siitä huolimatta vastoin tahtoani tuo jankkaaminen kiihotti minua, ja kysyipä terapeuttikin joskus: "elääkö se (seksuaalisuus) nyt tässä" Tämän jälkeen terapeutti saattoi muuttaa, täysin tarkoitushakuisesti, äänensävynsä sössöttäväksi, samanlaiseksi millaisella äänellä puhutaan pikkupojalle. Tällä oli uskoakseni tarkoitus imitoida oletettua oidipuskompleksin ikävaiheen tunteita mahdollisimman autenttisesti. Tämä on lisäksi äärimmäisen nöyryyttävää, ja tämä nöyryytys voi tuhota asiakkaan elämän.

- Edellä mainitut jankkaamistekniikat ym. jatkuivat terapeutin harjoittamina ja toistuivat yhä uudelleen. Kerran minut saatiin raivostumaan kyseisillä tekniikoilla niin pahasti, että raavin käsivarteni verelle terapiatunnin aikana.

- Kerran jankkaamistekniikan tuloksena syntyneen raivostumiseni tuloksena terapeutti totesi, että "nyt taidat olla pyhää raivoa täynnä". Tilanteen manipulatiivista luonnetta ja sen nöyryytysvaikutusta on jälleen kerran mahdoton kuvailla sanoin.

- Olin risteilyllä. Sattui niin, että tutustuin erääseen tyttöön illan aikana, ja päädyimme hyttiini. Olin kuitenkin juonut liikaa illan aikana, ja enkä muutenkaan voinut kauhean hyvin. Siihähän kävi sitten niin, että en saanut riittävää stondista aikaiseksi, jolloin seksistäkään ei tullut yhtään mitään. Tämä oli herkälle itsetunnolleni vaikea kokemus. Tilanne jatkui siten, että hetkeä myöhemmin, tytön poistuttua hytistä, hyttikaverini tuli jonkun toisen naisen kanssa viereiselle pedille naimaan. Teeskentelin nukkuvani, ja hyttikaverini ja tuo nainen panivat siinä vieressäni koko yön! Oloni oli sanoin kuvaamattoman surkea. Kerroin tämän tarinan terapeutilleni seuraavassa istunnossa. Kerrottuani koko tapahtumakulun ja sen, että kuinka pahalta minusta tuntui olla samassa tilassa hyttikaverini panemista todistamassa, oli terapeuttini kommentti seuraava: "se vasta kiihottavaa olikin, eikö vain?" Itseasiassa oli totta, että se oli jossain perverssissä mielessä kiihottavaa. Näin moniulotteinen ihmismieli on. Mutta tällä käsittämättömän loukkaavalla kommentilla terapeutti ohitti täysin minun pahan oloni, ja jälleen kerran osoitti järkyttävää ihmiskunnioituksen ohittamista, henkistä raiskaamista. Sekosin kommentista hetkellisesti niin pahasti, että ilmoitin haluavani masturboida terapiatunnilla. Aloin masturboimaan, jolloin terapeutti käski minua lähtemään ulos terapiasta. Lopetin masturboinnin ja tottelin terapeuttia kiltisti.

- Edellisen kokemuksen jälkeen olen kärsinyt 24 h/vrk jatkuvasta huippaamisesta, keskittymishäiriöistä, lukemisen vaikeudesta, suunnattomasta ahdistuneisuudesta, syyllisyydestä, ja ennen kaikkea, sanoinkuvaamattomasta loukatuksitulemisen kokemuksesta, jota kukaan ei näytä kuulevan tai siitä välittävän. SUURIN KYSYMYS KUULUU: MITÄ MINULLE TAPAHTUI, MITÄ MINULLE ON TEHTY?

- Pari faktaa, jotka koskevat elämääni terapian ulkopuolella, jotka antavat ehkä lisää pohdittavaa:

1) Opiskelen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, jossa en ole kyennyt suorittamaan yhtään opintoviikkoa koko terapiaprosessin aikana (ja sitä edeltäneen edellisen puolivuotta kestäneen terapian aikana). Muuten kasassani on yli 130 opintoviikkoa (vanhoissa viikoissa).

2) Minulla ei ole rikosrekisteriä. En käyttäydy seksuaalisesti ei-hyväksyttävällä tavalla normaalielämässä. Haluan normaalia seksuaalisuutta. Tapahtumat, jotka ovat tapahtuneet terapiahuoneessa, eivät kuvasta elämääni terapiahuoneen ulkopuolella.

Tähän tekstiin toivon asiallisia vastauksia ja vastaan mielelläni jatkokysymyksiin. Tämä teksti epäilemättä jättää monta kysymystä auki. Ne, jotka haluavat heitellä epäasiantuntevaa herjaa, älkää vaivautuko.

Ystävällisin terveisin,
Psykoanalyyttisen psykoterapian "rituaalin" ainakin osittain läpikäynyt asiakas

naturesson

Väläys: "Millaista kulttuurin henkisen elämän sinusta pitäisi olla, jotta se ei olisi 'psykokulttuurin vääristämää'?"

Vastustan elämänhallinnan professionalisoitumista, joka on yksi modernin hyvinvointiyhteiskunnan keskeisimmistä piirteistä. Kannatan sen sijaan elävää suhdetta toisiin samalla sosiaalisella tasolla oleviin ihmisiin. Kun puhutaan henkisestä tuesta, sen ensisijainen lähteen tulisi olla luonnollisen yhteisö. Hyvinvointiyhteiskunta pyrkii päämäärätietoisesti pois yhteisöllisyydestä ja kohti tilannetta, jossa kenelläkään ei ole valmiuksia selvitä ongelmista elävässä suhteessa toisiin ihmisiin.

Shriek: "Mieti vielä kerran sanoja vapaa ja ihmissuhde. Kummassa sinun mielestä esitetään heti kättelyssä relaatio ja kummassa ei?"

"Vapaa ihmissuhde" on tässä apukäsite, jonka tarkoituksena on tehdä laadullista eroa muodolliseen (epävapaaseen) hoitosuhteeseen. Sen sijaan voisi käyttää myös sanaa "spontaani". Käytän myös käsitettä "merkityksellinen ihmissuhde" vastakohtana hoitosuhteen kaltaisille "instrumentaalisille" suhteille, joissa kanssakäymisellä on siis korostuneen välineellinen merkitys.

T

"Vastustan elämänhallinnan professionalisoitumista, joka on yksi modernin hyvinvointiyhteiskunnan keskeisimmistä piirteistä. Kannatan sen sijaan elävää suhdetta toisiin samalla sosiaalisella tasolla oleviin ihmisiin. Kun puhutaan henkisestä tuesta, sen ensisijainen lähteen tulisi olla luonnollisen yhteisö. Hyvinvointiyhteiskunta pyrkii päämäärätietoisesti pois yhteisöllisyydestä ja kohti tilannetta, jossa kenelläkään ei ole valmiuksia selvitä ongelmista elävässä suhteessa toisiin ihmisiin."

Silloin kritiikissä vissiiin pitäis kai puhua enemmän siitä mitä tapahtuu yhteisöllisyydelle eikä liputtaa toimiviksi havaittujen hoitokäytäntöjen rapauttamisen puolesta?

"Käytän myös käsitettä “merkityksellinen ihmissuhde” vastakohtana hoitosuhteen kaltaisille “instrumentaalisille” suhteille, joissa kanssakäymisellä on siis korostuneen välineellinen merkitys."

Jalkapallovalmentaja? Päiväkotitäti? Kummisuhde? Seksisuhde? Kuntoutuksellinen vertaisryhmä? Terapiasuhde....

Ajattelisin, että se kuinka "eläviä" tai "kuolleita" erilaiset ihmiselämän suhteet ovat tuskin määräytyy yksiselitteisesti yhdestä roolinimikkeestä käsin.

Psykokulttuurin kriitikot osaavat - varmaan avain oikein - tunnistaa psykologian käsitteistön kulttuurisen vaikutuksen. Tulee kuitenkin vaikutelma, kuin psykokulttuuri olisi liki ainoa diskursiivinen rakenne ja sen ulkopuolella olisi jonkinlainen "normaali", luonnontilainen elämä, jossa ihmissuhteet ovat aitoja ja spontaaneja ja elämänhallinta tapahtuu ns. puhtain keinoin. Millainen diskurssi tämä nyt sitten on? Kuinka hyvin se kestää kritiikin ja tarkemman analyysin?

väläys

naturesson: " Kannatan sen sijaan elävää suhdetta toisiin samalla sosiaalisella tasolla oleviin ihmisiin."

Entä jos sellaisia ihmisiä ei ole? Ei pääse tasoihin kenenkään kanssa.

Shriek

Naturesson, "“Vapaa ihmissuhde” on tässä apukäsite, jonka tarkoituksena on tehdä laadullista eroa muodolliseen (epävapaaseen) hoitosuhteeseen. Sen sijaan voisi käyttää myös sanaa “spontaani”. Käytän myös käsitettä “merkityksellinen ihmissuhde” vastakohtana hoitosuhteen kaltaisille “instrumentaalisille” suhteille, joissa kanssakäymisellä on siis korostuneen välineellinen merkitys."

Spontaanilla tasolla pyöriviä ihmissuhteita ei voi sanoa edes ihmissuhteiksi. Ihmissuhde, olkoon se kuinka kevyellä tasolla tahansa, sisältää jonkin sosiaalisesti yhdistävän tekijän eli relaation. Hoitosuhteen voi katkaista milloin haluaa, ellei kysymyksessä ole pakkohoito. Psykoterapiaa voidaan antaa sekä laitoksissa että laitoksien ulkopuolella. Laitosten ulkopuolella se on sosiaalisessa mielessä 'vapaata' juuri sillä tavalla kuin sinä haluat sen olevan. Et vain näytä ymmärtävän sitä, koska itse uskot sen olevan sitovaa, vaikka se ei sitä ole.

naturesson

Shriekin ja Väläyksen kanta on siis hyvin yksinkertaisesti se, että terapiasuhde on suhde muitten joukossa ja se on nähtävä samalla tavalla merkitykselliseksi suhteeksi kuin kaikki muutkin suhteet. En ole samaa mieltä heidän kanssaan, ja jos syyt kantaani eivät selviä yllä olevasta keskustelusta, ne eivät selviä koskaan. Tämä ei sinänsä ole uutta. Ilmeisesti on niin, että vieraantuneisuuskehitys on jo niin pitkällä yhteiskunnassamme, että suurin osa ihmisistä ei enää pääse käsiksi sellaisiin tunteisiin ja kokemuksiin, jotka mahdollistaisivat yllä olevan erottelun oivaltamisen.

Akateemisessa keskustelussa tosin vielä tehdään eroa erilaisten suhteiden välille. Turun yliopistossa tehtiin tutkimus, jossa tutkittiin suomalaisten ja amerikkalaisten tapoja käsitellä traumaattisia kokemuksia. Tutkittuja ihmisiä yhdisti se, että he olivat kokeneet läheltä kouluammuskelutapauksen tai vastaavan joukkomurhan. Mielenkiintoinen tutkimustulos oli se, että siinä missä amerikkalaiset hakivat ja saivat tukea lähiyhteisöltään, eli pystyivät käsittelemään tunteitaan keskenään puhumalla, niin suomalaiset menivät vain terapeuttiensa pakeille, kukin omalla tahollaan.

Yksi tutkimuksen tekijöistä kritisoi itsekin sitä, että suomalaisessa kulttuurissa on niin vaikea elää suhteessa yhteisöön, että ainoa tapa käsitellä traumaattisia kokemuksia on mennä mt-keskukseen. Joissakin suomalaisissa tämä tulkinta herätti kuitenkin suuttumusta. Kommenteista päätellen he kokivat, että tutkija on arvottanut spontaanit yhteisölliset suhteet korkeammalle kuin "hyvinvointipalvelujen" käyttäminen. Yhdessä kommentissa, jonka muistan hyvin, tähdennettiin, että Suomessa asiat ovat paremmin, koska meillä on "toimivat hyvinvointipalvelut", kun taas Yhdysvalloissa on asiat rempallaan, kun on "pakko" etsiä turvaa toisista ihmisistä. Tämä jäi mieleen, koska se kuvaa niin hyvin suomalaisille ominaista sosiaalista vieraantuneisuutta: elämä on täällä niin muodollista, että viranomainen tuntuu ihmisistä läheisemmältä kuin oma perhe, ystävät tai muut samalla sosiaalisella tasolla olevat ihmiset.

naturesson

Korjaus edelliseen:

Lauseen "Kommenteista päätellen he kokivat, että tutkija on arvottanut spontaanit yhteisölliset suhteet korkeammalle kuin 'hyvinvointipalvelujen' käyttäminen" oli tarkoitus ilmaista ajatus, "... he närkästyivät siitä, että tutkija on arvottanut...". Tutkija siis arvotti yhteisöllisyyden kriisiterapiaa korkeammalle, ja jotkut kommentoijat eivät pitäneet siitä.

Shriek

Naturesson

Ei sillekään voi mitään, että sinulla ei mene kaaliin, että jotkut ovat oikeasti yksin. Tällaista selitystäkö sinä tarjoaisit lohduksi: tässä maailmassa on olemassa kulttuurieroja? Vai sitä, että on pistettävä pistoolinpiippu suuhun, jos ei voi jutella sukulaisille? *lamppu syttyy* Kylläpä lähti masennus, ahdistus ja kaikki vaivat yhdeltä istumalta tämän terävän huomautuksen myötä. Terveydenhoitojärjestelmä on ihan turha. Pakko varmaan kertoa kaikille muillekin, kuinka 'eheytetään' itseys lukemalla evoluutiobiologiaa tai kuuntelemalla muita evoluutiobiologialla itsensä eheyttäneitä ihmisiä.

Ihmisen ikävä toisen luo...

Tämä terapiakeskustelu on vuodesta toiseen tärkeää, älä Marko välitä kun saat kuraa teksteistäsi. Mielestäni ne ovat virkistäviä, vaikkakin joskus vähän yksipuolisia. Jonkun pitää ylläpitää äärimmäisen skeptikon näkökulmaa, jonkun toisen ammatinharjoittajan näkökulmaa, jolle terapia on elinkeino, ja jonkun taas asiakkaan näkökulmaa. Hyviä/oikein hyviä ja huonoja/aivan valtavan huonoja terapiakokemuksia riittää yltäkylläisesti, vaikka tiede-lehden keskustelupalstalle. Terapiaa ei voi verrata parturissa käyntiin, koska se suhde voidaan pistää katkolle heti yhden epännistuneen leikkauksen jälkeen. Terapian hakijat ovat vaikeassa elämäntilanteessa ja heikkoja itse pitämään puoliaan tai arvioimaan esim. henkilön koulutusta, asiantuntemusta tai soveltuvuutta juuri ko. asiakkaan terapeutiksi. Siksi julkinen keskustelu sekä hyödyistä että haitoista on tärkeää.

Terapia ei ole yleisesti hyvää tai yleisesti vahingollista, sen varmasti jokainen ymmärtää. Terapia ei ole myöskään yleisesti totta tai oikein, mutta joskus se vaan kaikesta tieteellisyyden puutteestaan huolimatta toimii kummallisen hyvin. Ongelmallista on, että näissä norsunluutorneissa saattaa pitkäänkin pärjätä myös terapiatyöhön heikosti soveltuvia yksilöitä ja työn piileskelevän luonteen vuoksi nämä vaikeudet eivät tule esiin. Homojen eheyttäminen homopatialla on hyvä esimerkki siitä, että aivan mitä tahansa voidaan tehdä ihmistieteiden alalla niin että ei sitä varsinaisesti kielletäkään, vaikka ajatus on järjen vastainen. Mutta ei tuo nyt taida ihan tyypillisin hoitokonsepti olla saksassakaan.

Ihmisen hyvinvointi on todellista salatiedettä, psyyken kiemuroita ei tyhjentävästi selvitä erkkikään, mutta uskon, että inhimillinen vuorovaikutus voi parantaa. Ihmisellä on luontainen ikävä toisen ihmisen seuraan. Paras hoitovaikutus saadaan luomuterapialla, todellisista ihmissuhteista, rakkaudesta, ystävyydestä ja huolenpidosta, mutta sitä ei aina ole saatavilla ja joskus ystävät eivät vaan riitä. Maksetut ja aihepiiriin kouluttautuneet keskustelukumppanit ns. terapia escortit pystyvät joskus simuloimaan oikeassa elämässä tapahtuvaa inhimillistä kanssakäymistä mielekkäällä tavalla eivätkä ole aivan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Ei sitä työtä kannata noin yleisesti lähteä mollaamaan, on sitä hullumpiakin ammatteja maailmassa. Se loukkaa terapiasta avun saaneita ja vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsiviä ihmisiä, joille pienikin apu on tarpeen. Jopa sellaisia homojakin olen tavannut, jotka ovat olleet tyytyväisiä terapiaansa. Tosin kyse ei ole ollut eheytymistavoitteista vaan ihan normaaleista ihmissuhde-ja mielenterveysongelmista.

T

"meillä on “toimivat hyvinvointipalvelut”, kun taas Yhdysvalloissa..."

trendihän on tietääkseni ollut se että turvaverkkomme silmäkokoa on suurennettu vuodesta -90 alkaen. Probleemi on varmaan siinä, että Suomessa on totuttu luottamaan yhteisesti kustannettuun turvaverkkoon. Otetaan tukiverkkoa pois, niin sitten... mitä?

"Tutkija siis arvotti yhteisöllisyyden kriisiterapiaa korkeammalle..."

Eivät kaikki elämänkriisit eivätkä traumat varmaan mitään terapiaa tarvitse. Itsehoidolla pärjää (jos siis pärjää). Sosiaalinen tuki on tärkeää (ks. esim. kriisikeskusten sivuja). Vertaistuki on erittäinkin tehokas apu. Yhteisesti koetussa traumassa yhteisöllisyys on varmaan vielä korostuneemmin vaikuttava juttu. Sitä en sitten tiedä miten hyvin tuo yhteisöllisyys auttaisi, vaikkka seksuaalisen väkivallan uhria tai sellaista ihmistä, joka kokee olevansa yhteisössään syrjässä ja yksin...

Joka tapauksessa Suomessa ja suomalaisessa kulttuurissa asiat kuitenkin ovat kuten ovat. Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja nimesi vuoden alussa yhdeksi suurimmaksi lapsiperheiden ongelmaksi Suomessa yksinäisyyden. Jos jotain sattuu, niin eipä ole kummoisikaan turvaverkkoja.

Marko Hamilo

Psykokulttuurin ja psykomedikalisaation ongelmana on, että juuri kun luuli heittäneensä ne paraatiovesta näyttävästi ulos, ne luikertelevat takaisin takapihan raolleen jääneen oven kautta.

Homoliike ei heikentänyt psykokulttuuria eikä tieteellistänyt psykiatriaa. Nyt medikalisoidaan ihmisiä, joilla on poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä. Miten tästä tulee eräs lähimenneisyyden liittovaltio mieleen?

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1037/0002-9432.73.2.167/abstract;j...

Mitään empiiristä perustetta niputtaa seksismiä, rasismia ja homofobiaa yhteen tuollaiseksi suvaitsemattomaksi persoonallisuushäiriöksi ei tietenkään ole. Pilkkasanoina homofobiassa tai xenofobiassa ei toki ole mitään uutta. Tämä oli nyt kuitenkin vertaisarvioitu tieteellinen lehti.

Tapani

Haluaako kukaan kommentoida terapiakokemuksiani?

Mielelläni kuulisin, minkälaisia ajatuksia, tunteita tai kysymyksiä kyseinen kertomukseni herättää. Vaikka ei itse olisi käynytkään missään terapiassa.

Mielelläni kuulisin mielipiteitä esim. seuraavista aiheista:
- uskotteko kertomukseni pitävän paikkansa?
- mikäli uskotte, miten koette terapeutin toiminnan?

Petri Sahervo

Terapeutin ja potilaan välinen suhde kyllä muodostuu mielestäni merkitykselliseksi jo siksi, että potilas kertoo hänelle asioita, joista kukaan muu ei välttämättä tiedä. Sen ammatillinen luonne voi tehdä suhteesta ammatillisen viileän, mutta tiedon tasolla hyvin intiimin, eli merkityksellisen.

Petri Sahervo

Moninkertaisesti ongelmia

Oman kokemukseni mukaan psykoterapia auttaa paljon. Ne ongelmat, joita aikanaan psykoterapiassa käsittelin, eivät ole itseäni palanneet painamaan. Oma terapeuttini ei tosin liene ollut analyyttisen vaan ehkä enemmän kongnitiivisen terapian kannattaja. Ongelma on, että vaikka psykoterapiani oli pitkä prosessi (kaksi vuotta), niin kaikkia asioita en ollut sen aikana kypsä käsittelemään. Elämä kriisiytyikin uudestaan toisen vanhemman kuoleman jälkeen. Viime keväänä kävin työpaikan tarjoamassa lyhytterapiassa, josta siitäkin oli apua, vaikka käyntikertoja olikin vain viisi. Muutama enemmän olisi ollut hyödyllinen.

Lääkkeistä on ollut apua, mutta niiden avulla saavutetut tulokset ovat tulleet hitaasti, eikä lääkkeiden kanssa voi keskustella ja olen kokenut, etten halua ystäviäni liiemmälti sairaudellani rasittaa. Paraneminen lääkkeiden avulla onkin yksinäinen prosessi. Lisäksi minulla on ollut ongelmia sopivien lääkkeiden löytämisen kanssa. Lopulta nykyiset lääkkeeni määräsi psykiatri, jolle sain lähetteen. Henkilökohtaisesti pidänkin enemmän terapiasta. Tämä siitä huolimatta, että itselläni oli nuorempana kriittinen näkemys terapiasta. Oma kokemukseni terapiasta kuitenkin muutti sen. Terapia on ihmissuhde ja sitä kautta se auttaa kehittämään uutta terveempää suhdetta kanssa ihmisiin, mihin mikään lääkepurkki ei itsessään auta.

Tärkeintä terapian kannalta on oma asenne. En usko, että terapiasta on paljonkaan hyötyä, jos sinne menee vastentahtoisesti. Hyötyä saa enemmän, jos on itse valmis avaamaan solmuja ja käsittelemään vaikeita asioita sekä pohtimaan rakentavia ratkaisuja elämän ongelmiin. Terapia on vuoropuhelua todellisen elämän kanssa.

Shriek

Marko: "Homoliike ei heikentänyt psykokulttuuria eikä tieteellistänyt psykiatriaa. Nyt medikalisoidaan ihmisiä, joilla on poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä. Miten tästä tulee eräs lähimenneisyyden liittovaltio mieleen?"

Kyllä on syytä medikalisoida, jos sillä esim. välttyy yhteiskunnassa kirjaimellisesti turpaan saamiselta. On täysi illuusio kuvitella, että elämme sivistyneessä korkeakulttuurissa, jossa ei tehdä mitään väkivaltaa ja demokratia toteutuu. Olen melko varma siitä, että ne, jotka haluavat käyttää psykoterapiapalveluja, ovat kiinnostuneita turvallisesta ja onnistuneesta elämästä. Vapaudella ei ole mitään merkitystä, jos se tarkoittaa sitä, että epäonnistuu jatkuvasti ja on tyytymätön.

T

"Mitään empiiristä perustetta niputtaa seksismiä, rasismia ja homofobiaa yhteen tuollaiseksi suvaitsemattomaksi persoonallisuushäiriöksi ei tietenkään ole."

ja vaikka jossain pers.profiilissa näin käytännössä olisikin, asia olisi kovin ongelmallinen, koska näin muotoiltuna patologisoidaan ajatuksia, poliittisia mielpiteitä etc.

Merkittävämpikin tutkimus liippaa helposti rajaa, joka saattaa tuntua joistakin hieman tukahduttavalta. Aivotutkimuksen puolelta on silmiin osunut parikin (jukaistu hyvissä julkaisuissa Nature, Curret biology), joissa hahmottellaan liberalismin ja konservatismin eroavuuksia aivotasolla. http://psychcentral.com/news/2011/04/11/liberal-conservative-related-to-...
http://www.latimes.com/features/health/la-sci-politics10sep10,1,3200056....

Itselläni ei sinällään ole mitään sitä vastaan, jos osoitetaan, että jotkut ajattelutendenssini olisivat liki biologisia. Kunhan tähän ei ole sisällytettynä ajattelemisen ja mielipiteen kieltämistä.

Mainittakoon nyt että suomalaisesta tautiluokituksesta poistettiin vuoden alusta nämä:

•F64.1 Transvestismi, kaksoisroolinen
•F65.0 Esinekohtainen seksuaalihäiriö
•F65.1 Transvestiittinen fetisismi
•F65.5 Sadomasokismi
•F65.6 Monimuotoiset sukupuoliset kohdehäiriöt

Well

"Homoliike ei heikentänyt psykokulttuuria eikä tieteellistänyt psykiatriaa. Nyt medikalisoidaan ihmisiä, joilla on poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä. Miten tästä tulee eräs lähimenneisyyden liittovaltio mieleen?

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1037/0002-9432.73.2.167/abstract;j..."

Oletko lukenut artikkelin? Sanotaanko siinä tosiaan, että KAIKKI väärät mielipiteet ovat oireita mielenterveysongelmista? Vai sanotaanko siinä vain, että joissain tapauksissa rasismi, seksismi tai homofobia voi saada niin äärimmäisiä muotoja, ettei se enää ole ihan tervettä? Oletko tutustunut Timo Hellä Suomelan tuotantoon (http://teknokekko.vuodatus.net/blog/6006 ). Sanoisitko, että Timo Hellä Suomelan mielipiteet ovat vain omaperäisiä vai voisitko kuvitella että jossain vaiheessa mennään jo järjen tuolle puolen?

Mietteitä

Oma kokemukseni on, että kolmen ja puolen vuoden terapian jälkeen ahdistukseni on loiventunut huomattavasti. En osaa sanoa,
missä olisin nyt ellen olisi päässyt YTHS:n kautta erittäin nopeasti ensin neuvontapsykologille ja sitten psykodynaamiseen terapiaan. Tunnistan
koko prosessissa myös masennukseen kietoutuneen äärimmäisen itsekkyyden, jota psykoterapia vahvistaa. Olen ehkä oppinut
puhumaan tunteistani ja analysoimaan itseäni, mutta huomaan (ja läheiseni huomaavat) meneväni liian pitkälle itseanalyysissani. Siitä kasvaa herkästi elämää suurempi sisältö, jossa liika kuulostelu ('Miltä musta NYT tuntuu?') alkaakin toimia haitallisesti.

Kriittiset puheenvuorot ovat erittäin tervetulleita. Huomaan usein, että terapiaan liittyy jotain samankaltaista kuin lääkkeeseen. Ulkoistetaan kaikki yhteiskunnan toimintakyvyn kannalta haitallinen ja 'epänormaali' jollekin ulkopuoliselle, jolle sysätään vastuu. Vastuu asiasta, joka liittyy laajemmin koko yhteiskuntaan. Minua kiinnostaisi myös kuulla keskustelua terapiaan pääsystä ja siihen liittyvästä vallasta. Tiedän oman kokemukseni ja ystävieni kautta, että masentuneita kohdellaan eriarvoisesti. Terapiaan pääsy voi olla hyvinkin mielivaltaista ja yhden ihmisen (psykiatrin arvio) arvion varassa. Itse pääsin Kelan tukemaan hoitoon erittäin tehokkaasti ja nopeasti luultavasti siksi, että olen (olin) menestynyt . Arvioissa aina painotettiin sitä, että terapia tukee sitä, että saisin 'opintoni saatettua loppuun'. Sitten mulla on kavereita, jotka eivät edes pääse terapiaan, koska eivät opiskele eikä ole tehokasta työterveyshuoltoa. Kärjistetysti ajateltuna yhteiskunnan kannalta kannattaa panostaa menestyjiin, ja psykologisoida heidät takaisin kunnollisiksi veronmaksajiksi. Jokin siinä on, että masennuksesta ja ahdistuksesta jokseenkin selvinneenä alan yhtäkkiä huomata monen normaalin ihmisen ja ympäröivän yhteiskuntamme olevan aika hukassa.

Mie

"Nyt medikalisoidaan ihmisiä, joilla on poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä. Miten tästä tulee eräs lähimenneisyyden liittovaltio mieleen?"

Ehkäpä siksi, että Hamilo ei tunne aihetta? Kyseessä ei ole yritys medikalisoida PUC-mielipiteitä omaavia ihmisiä eikä väittää että suvaitsemattomuus on mielisairaus, vaan artikkeli keskittyy henkilöihin joilla rasismi, homofobia tms. ilmenee äärimmäisenä väkivaltaisena käyttäytymisenä muita kohtaan. Persoonallisuushäiriö ja väkivallan psykopatologia eivät ole varsinaisesti mitenkään uusi asia tutkimuskentällä.

limes

Mielestäni psykoterapiassa voisi olla enemmän toimivien ihmissuhteiden järjestämistä jollain tavattoman monimutkaisella menetelmällä, joka olisi loppuun asti puitu ja jossa ei olisi mitään vikaa

Ärsyyntynyt

Itse tuskin menisin psykoterapiaan ja on sitä joskus ehdotettukin. Niin ärsyttäviä kokemuksia on käynneistä psykiatreilla yms. etten usko psykoterapian olevan sen parempaa.

Kertokaa rehellisesti onko maailmassa joku parisuhdepakko? Tietääkseni ei ole, tai en ainakaan ole sellaisesta mitään kuullut. En ole koskaan seurustellut eikä se suoraan sanottuna edes haittaa, on paljon muuta mielekkäämpää tekemistä enkä ole koskaan edes ajatellut asiaa, saati sitten kiinnostunut kenestäkään. No YTHS:n tyypit eivät millään uskoneet ettei seurustelemattomuus haittaa, asiaa jankattiin todella paljon. Jopa niin paljon että ärsyynnyin kunnolla. Koska en pahemmin välittänyt pääaineestani, lopetin yliopisto-opinnot ja osasyy opintojen lopettamiseen oli myös se että halusin vaihtaa kokonaan hoitopaikkaa kun YTHS:n sisällä ei psykiatrin ja psykologin vaihto lopettanut seurustelemattomuudesta jankuttamista.

Onneksi vaihdoin hoitopaikkaa, sillä seurustelujutut ovat tulleet esille vain kerran, ekan käynnin yhteydessä kun piti tavallaan "oma elämäkerta" kertoa. Ja ei noteerattu seurustelemattomuutta, olin jopa äärimmäisen onnellinen (masennuksesta riippumatta) siitä ettei asiaa jankattu.

Miksi muuten täytyy syyttää vanhempien avioeroa sairaudesta, jos vain sattuu olemaan avioerolapsi. YTHS:llä loukkasi myös väite siitä että muka haluaisin vanhempieni olevan yhdessä. Samallahan tavallaan toivoisin ettei minulle olisi itselleni todella rakkaita sisaruspuolia.

Potilas kyllä osaa kertoa itseään huolestuttavat asiat. Enpä ole lässyttänyt parisuhteista ja avioerosta, mikä tarkoittaa ettei ne huolestuta ja ole tärkeitä.

Tapani

Onko oma kokemukseni psykoterapiasta niin absurdi, vai vaikutanko itse liian hullulta, ettei kukaan pyynnöstäni huolimatta halunnut sitä kommentoida?

askel kerrallaan

@Ärsyyntynyt
Tuo kuulostaa tutulta. Minustakin on haluttu tehdä viallinen yksilö, kun en ole seurustellut. Ehkä hormonihoitoa ennemminkin. :) Asia kerrallaan, en ole halunnut järjestää vaikeita tilanteita itselleni, jossa suhde ja muut asiat ovat levällään kuin Jokisen eväät. Ei se ole herkkua, kun noita etäsuhteita on sivusilmällä seuraillut. Ehkä en ole sitten viettieni vietävissä samoin tavoin ja olen monen mielestä siksi viallinen. En kärsi asiasta. Pitäisikö?

Asia, missä olen hakenut apua ei liittynyt mitenkään ihmissuhteisiini, mutta siitä tuli monen päässä minun ongelma #1. Kyse ei ole ensisijaisesti taidottomuudesta, oli vain se yksi ongelma tielläni ja kokonaisuuden hallinta. No, alkaa se asia nyt olla järjestyksessä... lopulta.

psykologia ei ole tiedettä

"Näyttävät nämä argumentaation perusteet olevan tällä psykologiaskeptikolla huomattavan pahasti hukassa."

Eipä näytä, olet vaan pelle.

"Väitteesi perustuu siis anonyymin henkilön oletettuihin sanomisiin? Tunnetko termin “anekdotaalinen” merkityksen?"

Tiedän ja tiesin toki tuon ongelman kun kirjoitin tuota. Tuo mitä kirjoitin on kuitenkin jonkin verran jopa yleistä tietoa. Rupesit vain keulimaan ainoastaan minua vastaan tässä. Tuo väite pätee about kaikkiin kirjoituksiin tällä palstalla meinaan.

"Perusteena siis nettisivusto, joka käyttää argumentaatiokeinoinaan kuvitteellisia dialogeja ja listaa lähteiksiin toisia, samanmoisia nettisivuja."

Eli miten tuo eroaa psykologian perusteista? Voitko esim esittää jotain tarkempaa kritiikkiä tuota kirjoitusta vastaan? Esitä vaikka joku kuvitteellinen dialogi kohta sieltä.

"Tämän sitaatin mukaan psykiatria - eräs lääketieteen ala - ei olisi siis tiedettä. Huolimatta siis siitä että mielenterveyden häiriöt ovat tasan yhtä todellisia kuin ns. perinteiset sairaudet ja että niille on havaittu mm. hormonaaliset syyt."

Ei siitä kyllä oikein mitään tuollaista voi ihan heti johtaa. Mielenterveyden häirioitä, joita voidaan melko hyvin diagnosoida ei ole montaa (niissäkin diagnoosit vähän vaihtelee psykiatrista riippuen). Lisäksi se on sitaatti APA:lta.

T

"Onko oma kokemukseni psykoterapiasta niin absurdi, vai vaikutanko itse liian hullulta, ettei kukaan pyynnöstäni huolimatta halunnut sitä kommentoida?"

mitä tulehtuneempia juttuja, niin sitä vähemmänhän niitä tekee mieli kommentoida, kun ei tee mieli sorkkia asioista vain sotkuisemmiksi. Lisäksi kävi mielessä trollaaminenkin. Mutta jottei nyt tähän jäisi "psykoanalyyttinen hiljaisuus", niin, huh, kuulostipa siltä kuin siinä olisi molemmilla osapuolilla lusikoimista ja miettimistä...

Mieleen tuli myös joskus lukemani Veikko Tähkän kirja "Mielen rakentuminen ja sen psykoanalyyttinen hoitaminen"; se että tuon teorian mukaan hoitokäytännöt todellakin pitäisi valita probleemin mukaan, jotta pysyttäisiin siedettävällä ahdistuksen tasolla ja oikeasti parannettaisiinkin jotain. Olen esim. kuullut analyytikoksi kouluttautuvasta, joka teki lopulta itsemurhan analyysin provosoimana.

Mie

"Eipä näytä, olet vaan pelle."

Heh! MOT. Näinhän sitä "argumentoidaan"! :-)

"Tiedän ja tiesin toki tuon ongelman kun kirjoitin tuota. Tuo mitä kirjoitin on kuitenkin jonkin verran jopa yleistä tietoa."

No eipä ole. Psykologia on vakiintunut tieteenala.

"Rupesit vain keulimaan ainoastaan minua vastaan tässä."

Johtuen siitä, että tässä ketjussa sinä olet se ns. heikoin lenkki. No, ei Hamilonkaan kehotuksella kertoa hoitokokemuksia anonyymisti ole toki muuta kuin kuriositeettiarvo.

"Tuo väite pätee about kaikkiin kirjoituksiin tällä palstalla meinaan."

Kaikki tämän palstan kirjoitukset eivät todellakaan nojaa anekdootteihin siitä mitä joku oletettu anonyymi "asiantuntija" on sanonut.

"Eli miten tuo eroaa psykologian perusteista?"

No jo siten miten eräs kanssakeskustelijasi kirjoitti. Psykologia on tätänykyä pitkälti kvantitatiivinen tiede, vrt. esim. kognitiivinen neurotiede (jonka menetelmistä löytyvät mm. TMS sekä PET) tai neuropsykologia (EEG, MEG -kuvantaminen). Tulokset julkaistaan vertaisarvioiduissa journaleissa. Jos et ymmärrä eroa tämän ja linkkaamasi nettisivuston välillä, niin et tajua tieteenteosta per se mitään.

"Voitko esim esittää jotain tarkempaa kritiikkiä tuota kirjoitusta vastaan?"

Ei tieteellisiä lähteitä, ei perusteltuja väitteitä. Sensijaan esiin nostetaan wanhentunutta menetelmää, vrt lobotomia. Samalla logiikalla vaikkapa kardiologia ei ollut (lääke)tieteenala ennen modernien hoitomenetelmien kehittymistä. Jos kirjoituksen on tarkoitus hyökätä kokonaista tieteenalaa kohtaan, siltä vaaditaan aika paljon. "Extraordinary claims require extraordinary evidence".

"Esitä vaikka joku kuvitteellinen dialogi kohta sieltä."

Oletko sokea? PW ja S -dialogi.

"Mielenterveyden häirioitä, joita voidaan melko hyvin diagnosoida ei ole montaa (niissäkin diagnoosit vähän vaihtelee psykiatrista riippuen)."

Ensinnäkin, mielenterveyden häiriöitä jotka voidaan diagnosoida on n. 400. Tottakai ns. overlappia esiintyy (mielenterveyden häiriö vs. neurologinen häiriö?), mutta jos muutama sata tunnettua ei ole "monta", niin kriteerisi ovat keinotekoisesti yläkanttiin. Toisekseen, hoitavan lääkärin/terapeutin diagnoosit voivat vaihdella lääketieteen alalla ALASTA RIIPPUMATTA. Tämä on täysin normaalia.

"Lisäksi se on sitaatti APA:lta."

Voinet esittää tarkan lähdeviitteen. Google löytää ainoastaan näitä vastaavia hörhösivustoja.

psykologia ei ole tiedetta

" Heh! MOT. Näinhän sitä “argumentoidaan”! :-)"
Se oli ainoastaan vastine omalle tyylillesi. Se ei ollut argumentti. En edes ajattele noin, mutta jos kirjoitat halventavaan savyyn jotain niin voit olettaa tuollaisia vastineita. Nyt ei sitten ole umlautteja kaytossa.

" No eipä ole. Psykologia on vakiintunut tieteenala."

En kyllakaan tuossa kohdassa esittanyt mitaan tuosta asiasta johon tassa vastasit. Oma kommenttini oli viittaus ainoastaan siihen etta eri terapiasuuntausten mitattu teho on suurinpiirtein samankaltainen.

Toisekseen tiede suomen kielessa ei ole synonyymi sille mita science tarkoittaa englannissa. Kun puhun psykologiasta niin oikeastaan kommentoin enemmankin ainoastaan psykoterapiaa, en ihan koko kenttaa. Kuten myos artikkelin kirjoittaja.

" Johtuen siitä, että tässä ketjussa sinä olet se ns. heikoin lenkki. No, ei Hamilonkaan kehotuksella kertoa hoitokokemuksia anonyymisti ole toki muuta kuin kuriositeettiarvo."

Olethan sinakin anonyymi. Toisekseen anonymiteetti ei ole se asia jota oikeastaan pitaisi kommentoida. Ainoastaan esitetyt asiat ovat sellaisia.

" Kaikki tämän palstan kirjoitukset eivät todellakaan nojaa anekdootteihin siitä mitä joku oletettu anonyymi “asiantuntija” on sanonut."

Kaikki eivat ehka nojaa mutta iso osa nojaa. Anekdootti on enemman kuin pelkka anonyymi henkilo.

" No jo siten miten eräs kanssakeskustelijasi kirjoitti. Psykologia on tätänykyä pitkälti kvantitatiivinen tiede, vrt. esim. kognitiivinen neurotiede (jonka menetelmistä löytyvät mm. TMS sekä PET) tai neuropsykologia (EEG, MEG -kuvantaminen). Tulokset julkaistaan vertaisarvioiduissa journaleissa. Jos et ymmärrä eroa tämän ja linkkaamasi nettisivuston välillä, niin et tajua tieteenteosta per se mitään."

Olen jo tainnut aikaisemminkin tossa mainita kognitiivisesta neurotieteesta jotain jne. En epaile ettetko itse olisi ihan pateva tyyppi, mutta vaikka tuo webbiartikkeli oli amatoorin kirjoittama, sen vaitteet ovat enimmakseen oikeita. Ota huomioon etta puhun enemmankin oikeastaan vain psykoterapiasta ja sen olemattomasta teoriasta.

Neuropsykologia saattaa tulevaisuudessa tuottaa toimivaa psykoteoriaa, mutta se ei tietaakseni ole mitaan sellaista viela tuottanut. En ole tosin asiaan pariin vuoteen kiinnittanyt huomiota. Voitko heittaa muuten jonkun modernin linkin johonkin huippututkimukseen? Vois vilkaista onko siella mitaan fiksua nykyaan.

" Ei tieteellisiä lähteitä, ei perusteltuja väitteitä. Sensijaan esiin nostetaan wanhentunutta menetelmää, vrt lobotomia. Samalla logiikalla vaikkapa kardiologia ei ollut (lääke)tieteenala ennen modernien hoitomenetelmien kehittymistä. Jos kirjoituksen on tarkoitus hyökätä kokonaista tieteenalaa kohtaan, siltä vaaditaan aika paljon. “Extraordinary claims require extraordinary evidence”.
"

Pitaa ymmartaa foorumi myos. Tuo on amatoorin kirjoittama juttu jota ei ole julkaistu. Tama ei siita tee virheellista.
Se ei hyokkaa tieteenalaa vastaan vaan esittaa etta se ei koskaan ole ollutkaan tieteenala. Tuossa on eroa. Nimittain toi sun viimeinen kommentti on nimenomaan tassa tilanteessa psykoterapiaa vastaan. Tuo tyyppi ei ole ainoa joka naita juttuja on esittanyt, tuo on vaan ihan hyva kooste kritiikista.

Monet laaketieteen metodit todella ovat olleet epatieteellisia historiassa. Suorastaan tappavia potilaille myos.

" Oletko sokea? PW ja S -dialogi."

No joo. Oletin etta olisit heittanyt jonkun pahemman. Toi nimittain on vaan tollainen esimerkki ja toi esimerkki on myos oikeassa.
Suosittelen lukemaan seuraavan http://calteches.library.caltech.edu/51/2/CargoCult.pdf, se kommentoi myos vahan psykologiaa.
Ja jos haluat asioita ei anonyymisti ja valtavalla auktoriteetilla niin siina on...

“Mielenterveyden häirioitä, joita voidaan melko hyvin diagnosoida ei ole montaa (niissäkin diagnoosit vähän vaihtelee psykiatrista riippuen).”

" Ensinnäkin, mielenterveyden häiriöitä jotka voidaan diagnosoida on n. 400. Tottakai ns. overlappia esiintyy (mielenterveyden häiriö vs. neurologinen häiriö?), mutta jos muutama sata tunnettua ei ole “monta”, niin kriteerisi ovat keinotekoisesti yläkanttiin. Toisekseen, hoitavan lääkärin/terapeutin diagnoosit voivat vaihdella lääketieteen alalla ALASTA RIIPPUMATTA. Tämä on täysin normaalia."

Olis hauska vetaa toi 400 hairion lista ja katsoa paaseeko kukaan nauramatta loppuun asti. Koomisena kevennyksena kyseinen lista tappoi Alan Turingin joka on hyvin merkittava tieteilija. Modernin tietokoneen isa.

" Voinet esittää tarkan lähdeviitteen. Google löytää ainoastaan näitä vastaavia hörhösivustoja."

Kysy sen artikkelin kirjoittajalta. Han on itse siita vastuussa.

Ja tosiaan taa kone on admin tasolta lukittu jotenkin et nappiskonfiguraatiota ei voi vaihtaa.

T

“During the 2006 meeting of the American Psychological Association, psychiatrists admitted they have no scientific tests to prove mental illness and have no cures for these unproven mental illnesses.”

tämä esimerkki ei tule psykiatrian puolelta mutta saattaapi auttaa:

voidaan sanoa, ettei lapsen kielellisen kehityksen häiriölle ole olemassa tieteellistä testiä, jolla ongelman olemassaolo voidaan todentaa. Vaikka kuinka otettaisiin verikokeita ja kuvattaisiin päätä, ei yleensä löydy selvää syytä sille miksi lapsi ei meinaa oppia puhumaan ja ymmärtämään kieltä. Ilmiötä voidaan kyllä kuvata tarkasti puheterapeutin ja psykologin testistöillä, mutta eivät nämäkään silti selitä ilmiötä. Lapsen oireita voidaan myös kuntoutuksella lievittää, mutta ei voi sanoa, että taustalla oleva ongelma voitaisiin varsinaisesti parantaa. Verikokeet eivät osoita lasta terveeksi eikä röngtenillä tms. keinolla nähdä luita luutuneiksi...

Tapani

Joo, trollaamisesta ei siis ollut kyse. Tavallaan olen tyytyväinen, että se vaikutti siltä, koska tarvitsenkin juuri sitä, että kokemukseni vaikuttaa älyttömältä normaalien ihmisten keskuudessa.

Käytännön kautta oppimani seikka on se, että psykoanalyysiin perustuva terapia on teoreettiselta pohjaltaan täysin oma luku verrattuna muihin terapiamuotoihin, kuten kognitiiviseen psykoterapiaan. Muut suuntaukset (kuin analyyttinen) keskittyvät yleensä konkreettisten asioiden ja ongelmien ratkaisemiseen enemmänkin ihmisille jo entuudestaan tutuilla tai muuten normaaleilta tuntuvilla ratkaisumenetelmillä.

Psykoanalyysiin perustuvassa terapiassa on näin vain terapian alussa. Mutta merkittävänä seikkana täytyy todeta se, että uskoisin (tämän hetken tiedon valossa), että vain murto-osa asiakkaista "jatkaa" psykoanalyysiin perustuvaa hoitoa tätä ns. ensimmäistä askelta pidemmälle. Tämä voi johtua käsittääkseni mm. seuraavista asioista: psykoanalyyttisen hoidon loppuunvieminen kestää monesti kuusikin vuotta (mitä ei asiakkaalle oikeastaan missään vaiheessa paljasteta, siitä on itse otettava selvää). Toinen syy on se mikä on ainakin yhden terapeutin ja yhden psykiatrin sanomana tullut selväksi (sen jälkeen, kun aloin ottamaan asioista enemmän selvää): kaikki ihmiset eivät kestä nk. transferenssia. Tällöin käsittääkseni näiden asiakkaiden kohdalla ei koskaan edetäkään nk. paljastavan psykoterapian vaiheeseen, vaan homma jätetään normaalilta vaikuttavaan kannustukseen ja yritetään paketoida ihminen kuntoon kuuntelulla ja empatialla (mikäli sinänsä ehkä onkin se tervein terapian muoto).

Mutta mikäli psykoanalyyttinen terapia etenee nk. paljastavan psykoterapian harjoittamiseksi, ja mikäli psykoterapeutti edustaa suuntausta ja omaa näkemyksen, jossa kaikkia Freudin itse jälkikasvatukseksi kutsumansa hoitomenetelmän tekniikoita hyväksikäytetään, niin silloin on kysymys jostain sellaisista asioista joita valotin tekstissäni. Asioista, jotka eivät kestä päivänvaloa. Huomioidaan tässä yhteydessä, että eräs terapeutti sanoi minulle (olen käynyt ehkä 6 eri asiantuntijalla/terapeutilla kokemukseni jälkeen kartuttamassa tietojani), että kaikki terapeutit eivät käytä "näitä" tekniikoita täysimääräisesti hyväkseen. Edes siis psykoanalyyttisesti suuntautuneet. Mistä tekniikoista oli kysymys? Se jäi selvittämättä.

Itselläni ei siis ennen tuohon kyseiseen terapiaan menoani ollut tuon taivaallista käsitystä, minkälaiseen terapiaan oikeastaan olin lähtemässä mukaan. Eikä siitä olisi oikeastaan voinutkaan olla tietoa. Mikäli joku muukin haluaa todella tietää psykoanalyyttisen terapian teorian lähtöoletuksista, jotka lopulta ohjaavat koko terapiaprosessia (mikäli paljastavan psykoterapiaprosessin vaiheeseen päästään), niin kannattaa ensin tutustua kahteen käsitteeseen: transferenssiin ja oidipuskompleksiin. Näiden kahden käsitteen avulla voimme lopulta sanoa ääneen sen, mistä psykoanalyysiin perustuvassa hoidossa on kysymys. Hämmästyttävintä on se, kuinka harva sen tietää. Itselleni se siis valkeni terapian loppupuolella, pikkuhiljaa yhä enenevässä määrin.

Käytän lähteenä seuraavissa määritelmissä aina niin "vakuuttavaa" Wikipediaa säästääkseni omaa aikaani:)

Englanninkielinen Wikipedia määrittelee tiiviisti oidipuskompleksin sisällön näin:
"In psychoanalytic theory, the term Oedipus complex denotes the emotions and ideas that the mind keeps in the unconscious, via dynamic repression, that concentrate upon a boy’s desire to sexually possess his mother, and kill his father." ... "The Oedipus complex occurs in the third — phallic stage (ages 3–6)"

Transferenssille löytyy hyvin monia määritelmiä. Uskoisin, että tämän käsitteen todellinen luonne, jopa koko käsitteellä tarkoitettavan ilmiön olemassaolo, on niin kiistanalainen. Hyvä määritelmä psykoanalyyttisen hoidon ymmärtämiseksi kuitenkin löytyy seuraavasta:
"Still another definition is "a reproduction of emotions relating to repressed experiences, esp[ecially] of childhood, and the substitution of another person ... for the original object of the repressed impulses."

Nyt pystymme yhdistämään loogisen ajatteluketjun, kun tiedämme, että transferenssi on koko psykoanalyysiin perustuvan hoidon keskeisin työkalu (eräs tämän suuntauksen terapeutti sen minulle myönsi suoraan). Tästä voimme päätellä, että psykoterapiassa on siis tarkoitus saada asiakas siirtämään lapsuudessa tukahdutettuja tunteita ja ilmaisemaan niitä psykoterapeuttia kohtaan. Oidipuskompleksin määritelmästä puolestamme ymmärrämme, että juuri nämä tukahdutetut tunteet liittyvät oidipuskompleksivaiheeseen, 3-6 vuoden ikäiseen poikaan/tyttöön. Toisin sanoen, psykoanalyyttisessa hoidossa on tarkoitus saada asiakas ilmaisemaan ja tuntemaan oidipaali-ikäisen lapsen tunteita psykoterapeuttia kohtaan.

Seuraavaksi on tärkeä miettiä, mitä nämä oidipaali-ikäisen lapsen tunteet sitten ovat. Tässä kohtaa piilee ehkäpä yksi suurinta kiistaa aiheuttava, ja lisäksi koko psykoanalyyttista hoitoa ohjaava teoreettinen pohja: Freudin mukaan, nämä oidipaaliset tunteet ovat luonteeltaan seksuaalisia. Mikäli terapia-asetelma on sellainen, että asiakas on eri sukupuolta terapeutin kanssa, pyritään ja pystytään asiakkaassa herättämään nämä oidipaaliset, oletetut seksuaaliset ja tukahdutetut tunteet terapeuttia kohtaan.

Voisin jatkaa tästä vielä pidemmälle, mutta riittäköön tältä kertaa. Mikäli joku olisi kertonut nämä samat asiat ennen kuin menin terapiaan, en tiedä mitä olisin tehnyt. Olisinko uskonut koko tarinaa? Toisaalta, kuka voi sanoa, että päättelyketjussani on aukkoa?

Mie

"Se oli ainoastaan vastine omalle tyylillesi."

Erona toki se, että minä osoitin oman "argumentaatiosi" puutteet. Sinä solvasit.

"Toisekseen tiede suomen kielessa ei ole synonyymi sille mita science tarkoittaa englannissa. Kun puhun psykologiasta niin oikeastaan kommentoin enemmankin ainoastaan psykoterapiaa, en ihan koko kenttaa."

Puhu sitten psykoterapiasta, älä psykologiasta. Käsitteiden sotkeminen noin perustavanlaatuisella tavalla ei helpota keskustelua.

"Olethan sinakin anonyymi."

No daa. Mikä olikaan se pointtini?

"Voitko heittaa muuten jonkun modernin linkin johonkin huippututkimukseen?"

Mitäköhän arvoa tällä pyynnöllä on itse aiheen kannalta?

"Pitaa ymmartaa foorumi myos. Tuo on amatoorin kirjoittama juttu jota ei ole julkaistu. Tama ei siita tee virheellista."

Forumilla on toki korkeintaan sekundäärinen arvo. Primääriongelma on se, että mitään varsinaisia lähteitä ei ole ja argumentaatio on puhtaasti virheellistä (vrt. antamani esimerkki). Mielipidekirjoitus, siinä se.

"Se ei hyokkaa tieteenalaa vastaan vaan esittaa etta se ei koskaan ole ollutkaan tieteenala. Tuossa on eroa."

Höpsistä, mitään eroa ei ole. Jos esitetään että ala X ei ole tiede, kyseessä on selvä hyökkäys sitä vastaan. Vai oletko todella sitä mieltä, että jos kreationisti X esittää että evoluutioteoria ei ole tieteellinen teoria, kyseessä ei ole hyökkäys sitä vastaan?

"Monet laaketieteen metodit todella ovat olleet epatieteellisia historiassa. Suorastaan tappavia potilaille myos."

Perspektiiviä. Tiede kehittyy ja on itseään korjaava. Tätä kys. artikkelin kirjoittaja ei ollut hahmottanut lobotomiaesimerkkinä perusteella.

"No joo. Oletin etta olisit heittanyt jonkun pahemman. Toi nimittain on vaan tollainen esimerkki ja toi esimerkki on myos oikeassa.
Suosittelen lukemaan seuraavan http://calteches.library.caltech.edu/51/2/CargoCult.pdf, se kommentoi myos vahan psykologiaa."

Vai että "kommentoi psykologiaa"? Kys. yli 35 vuotta vanha kirjoitus ottaa kantaa lähinnä tieteen harjoittamiseen/pseudotieteeseen, sivuten ESP:tä ja psykan opiskelijan virhekäsityksiä tms. Relevanssi itse asian kannalta? Lähinnä kuriositeetti, taas vaihteeksi.

Mainittakoon tässä nyt, että en itsekään omaa kovin korkeaa käsitystä psykoterapiasta. Tältä sinun "pohjaltasi" ei kuitenkaan hyökätä sitä vastaan.

"Olis hauska vetaa toi 400 hairion lista ja katsoa paaseeko kukaan nauramatta loppuun asti."

Tsekkaa sitten lista DSM:stä. Kerrotko vielä mitä huvittavaa siinä on?

"Koomisena kevennyksena kyseinen lista tappoi Alan Turingin joka on hyvin merkittava tieteilija. Modernin tietokoneen isa."

Koomista asiassa on ainoastaan päättelysi "taso". Samalla logiikalla evoluutioteoria tappoi juutalaiset. Tai fysiikka tuhosi Hiroshiman ja Nagasakin.

"Kysy sen artikkelin kirjoittajalta. Han on itse siita vastuussa."

Ok, jätän kys. sitaatin sitten ihan suosiolla unholaan.

Shriek

Tapani: "kaikki ihmiset eivät kestä nk. transferenssia. Tällöin käsittääkseni näiden asiakkaiden kohdalla ei koskaan edetäkään nk. paljastavan psykoterapian vaiheeseen, vaan homma jätetään normaalilta vaikuttavaan kannustukseen ja yritetään paketoida ihminen kuntoon kuuntelulla ja empatialla (mikäli sinänsä ehkä onkin se tervein terapian muoto)."

Höpö höpö. Se on juurikin lähimpänä sitä rahojen nyhtämistä ihmisiltä. Ja sitä, mitä esim. nimimerkki naturesson kuvaili maksulliseksi ystävyydeksi.

Transferenssi muodostuminen on sen edellytys, että henkilö voi kasvaa yksilönä. Melkein naurattaa jo alkuunsa sellaiset terapiat, joissa pikemminkin vältellään sellaisen muodostumista ja pyritään 'vain' puhumaan. Ok, sellainen terapia toimii periaatteessa kenen tahansa hyvän empatiakyvyn omaavan ihmisen kanssa. Sellainen on lähinnä suggestiota, ja ehkä siihen eksyy vahingossa jotain älyllistäkin, riippuen potilaan rohkeudesta. Ei siis ole lainkaan vaikeata saada esim. kognitiivisella terapialla yhtä hyviä tuloksia kuin psykodynaamisilla teorioilla. Siinä missä kognitiivinen terapia suggeroi, psykodynaaminen terapia tehdään vapaan assosiaation avulla. Eli ihmiset voisivat pikkuhiljaa korjata käsityksiään siitä, mikä terapia on enemmän aivopesua ja mikä ei.

Psykoanalyysissa taas voidaan nähdä ongelmana se, että jotkut terapeutit eivät ilmeisesti ymmärrä tätä metodologiaa kunnolla, jolloin he usein päätyvät jankuttamaan tiettyjä Freudilaisia teemoja asiakkaalle, joilla ei ole subjektin kannalta välttämättä mitään relevanssia. Sen lisäksi, että ei ymmärretä metodologiaa, ajaudutaan mahdollisesti puutteellisen itseanalyysin ja kokemuksen johdosta vastatransferenssin vaikutuksen alaiseksi, jolloin on mahdollista päätyä hakkaamaan näillä teemoilla asiakkaan päähän. Tämä taas ei ole varsinaisesti teorian vika, vaan teorian harjoittajien vika. Freud luuli, että jotkut teemat ovat universaaleja, vaikka niitä tulisi arvioida pikemminkin kulttuurilliset eroavaisuudet huomioiden. Metodologia toimii, mutta teoriaan jäi puutteelliseksi.

Ja mikäli itse tulevaisuudessa pääsen erään viiteryhmän jäseneksi, johon ei juurikaan minkäänlainen psykoterapia toimi, lupaan siitä huolimatta tehdä kaikkeni, että psykoanalyyttista metodia ei ilman järkeviä perusteluja poleta. Se on paikkansa ansainnut.

"Mistä tekniikoista oli kysymys? Se jäi selvittämättä."

Tämä hiljaisuus saattaa viitata juurikin siihen aiemmin mainitsemaani teorian metodologian huonoon ymmärtämiseen. Epäilen, että hyvin harva psykoanalyysia tunteva psykoterapeutti on lukenut Freudin alkuperäisteoksia, vaan psykoanalyysi on voinut tulla heille tutuksi eräänlaisena psykodynaamisten menetelmien alalajina. Ainakin Veikko Tähkän 80-luvulla julkaistun oppikirjan perusteella voisi päätellä näin. Ja tuo paljastava menetelmä tuskin on sitä, että paukutetaan asiakkaan päähän teemoja, joilla ei ole subjektin kannalta mitään relevanssia.

"(mikäli paljastavan psykoterapiaprosessin vaiheeseen päästään), niin kannattaa ensin tutustua kahteen käsitteeseen: transferenssiin ja oidipuskompleksiin. Näiden kahden käsitteen avulla voimme lopulta sanoa ääneen sen, mistä psykoanalyysiin perustuvassa hoidossa on kysymys."

Kyllä. Nämä ovat keskeisiä asioita, mutta vähintäänkin yhtä keskeisenä asiana voidaan nähdä itse potilas(subjekti).

"Transferenssille löytyy hyvin monia määritelmiä. Uskoisin, että tämän käsitteen todellinen luonne, jopa koko käsitteellä tarkoitettavan ilmiön olemassaolo, on niin kiistanalainen."

Höpön löpöä. Transferenssin olemassolo on vähintäänkin yhtä selvä asia kuin peilisolujen olemassaolo. Transferenssi itsessään on empatiaa, mutta potilaan(subjektin) reunaehdoista lähtevää. Siksi sitä sanotaan 'repressed' koska strukturaalisesti käsittäen, tämä empatia on rajoittunutta ja sitä voidaan tuntea vain sillon, kun vastassa oleva ihminen täyttää tietyt samat ominaisuudet kuin struktuurin alkuperäisen muodostuksen aikana vuorovaikutuksessa ollut ihminen.

"Oidipuskompleksin määritelmästä puolestamme ymmärrämme, että juuri nämä tukahdutetut tunteet liittyvät oidipuskompleksivaiheeseen, 3-6 vuoden ikäiseen poikaan/tyttöön. Toisin sanoen, psykoanalyyttisessa hoidossa on tarkoitus saada asiakas ilmaisemaan ja tuntemaan oidipaali-ikäisen lapsen tunteita psykoterapeuttia kohtaan."

Onko tämä sinun ajattelua, vai myönsikö psykoterapeutti tämänkin sinulle? Minä en ainakaan käsitä, miksi esim. 3-6 ikävuosi jotenkin ehdotonta, koska käsittääkseni Freud ja hänen kollegansa eivät koskaan tutkineet, onko tämä ajankohta universaali, keskiarvo vai pelkkä hypoteesi. Toki olisi kiva nähdä alkuperäinen tutkimus, mutta epäilen, että sellaista ei ole olemassa. Jos on, niin sellainen lienee tullut jonkun Freudin seuraajien toimesta.

"Tässä kohtaa piilee ehkäpä yksi suurinta kiistaa aiheuttava, ja lisäksi koko psykoanalyyttista hoitoa ohjaava teoreettinen pohja: Freudin mukaan, nämä oidipaaliset tunteet ovat luonteeltaan seksuaalisia. Mikäli terapia-asetelma on sellainen, että asiakas on eri sukupuolta terapeutin kanssa, pyritään ja pystytään asiakkaassa herättämään nämä oidipaaliset, oletetut seksuaaliset ja tukahdutetut tunteet terapeuttia kohtaan."

Tässä kohtaa astuu peliin viettiteoria ja Freud on kai määritellyt, mitä viettejä psykoseksuaalisen kehityksen oidipaalivaiheessa oleva henkilö voi transferenssin välityksellä viestiä.

"Voisin jatkaa tästä vielä pidemmälle, mutta riittäköön tältä kertaa. Mikäli joku olisi kertonut nämä samat asiat ennen kuin menin terapiaan, en tiedä mitä olisin tehnyt. Olisinko uskonut koko tarinaa? Toisaalta, kuka voi sanoa, että päättelyketjussani on aukkoa?"

Niin voisin minäkin. Voisin korjata aina sitä mukaan, kun Nentti tajuaa psykoanalyysin päin mäntyä. Esittelemäsi asiat olivat ihan oikeita, mutta niistä seuraavat johtopäätökset epäloogisia. Kenties, jos tuntisit teoriaa paremmin, sinun johtopäätöksetkin olisivat loogisempia. Mutta ihan asiallisella otteella käsittelit asiaa, josta suuri kiitos sinulle.

T

"Neuropsykologia saattaa tulevaisuudessa tuottaa toimivaa psykoteoriaa, mutta se ei tietaakseni ole mitaan sellaista viela tuottanut. En ole tosin asiaan pariin vuoteen kiinnittanyt huomiota. Voitko heittaa muuten jonkun modernin linkin johonkin huippututkimukseen? Vois vilkaista onko siella mitaan fiksua nykyaan."

neuropsykologiahan sisällyttää itseensä niin kehityspsykologiaa, kognitiivista psykologiaa kuin aivotutkimukseen perustuvaa tietoutta. Toisin sanoen tukeudutaan ns. yleiseen psykologiseen tietouteen. Kognitiivisen neurotieteen niemellä kulkevasta tieteenalasta löytyy suomenkielelläkin järkäle nimieltä Mieli ja aivot (Hämäläinen ym. 2006). Siinä käsitellään kattavasti nykyistä ymmärrystä aivojen ja mielen suhteesta (myös kliinistä neuropsykologiaa).

Tapani

Kiitos Shriek siitä, että arvostat asiallista käsittelyä. En kuitenkaan yhdy käsitykseesi siitä, että olisin "tajunnut psykoanalyysin päin mäntyä"

Minulle jäi epäselväksi, mikä kohta päättelyketjussani oli mielestäsi epälooginen. Transferenssin olemassaolosta saattoi syntyä sinulle väärä käsitys: tarkoitukseni oli ilmaista, että tästä toden totta on tieteellisessä maailmassa hyvinkin ristiriitaisia käsityksiä. En itse kuitenkaan toki transferenssia tässä siis kiistänyt. Se, minkälaiset tunteet sitten ovat transferenssitunteita, on jo aivan toinen kysymys, mutta en mene siihen tällä kertaa.

Uskoakseni suurin ongelma sinulle oli hyväksyä seuraava väittämäni (toistan sen nyt tässä):

“Oidipuskompleksin määritelmästä puolestamme ymmärrämme, että juuri nämä tukahdutetut tunteet liittyvät oidipuskompleksivaiheeseen, 3-6 vuoden ikäiseen poikaan/tyttöön. Toisin sanoen, psykoanalyyttisessa hoidossa on tarkoitus saada asiakas ilmaisemaan ja tuntemaan oidipaali-ikäisen lapsen tunteita psykoterapeuttia kohtaan.”

Ensimmäinen lause liittyy aivan yleisesti tiedossa oleviin Freudin oppien perusteisiin. Se, että oidipaalivaihe sijoittuu noihin ikävuosiin, on Freudin oppien ydinainesta (voin kaivaa myöhemmin lähteen tarvittaessa). Tässä yhteydessä kuitenkin haluan antaa lisävahvistusta väittämälleni, joka ilmenee toisessa lauseessa: "psykoanalyyttisessa hoidossa on tarkoitus saada asiakas ilmaisemaan ja tuntemaan oidipaali-ikäisen lapsen tunteita psykoterapeuttia kohtaan". Seuraavat lainaukset ovat suoraan Freudin teoksesta 'Johdatus Pyskoanalyysiin' ja ilmaisevat käytännössä saman asian kuin edellä mainittu lauseeni:

"Neurootikko on menettänyt kykynsä nauttia ja toimia tehokkaasti, ensiksi mainitun siksi, ettei hänen libidonsa suuntaudu mihinkään reaaliseen kohteeseen, jälkimmäisen siksi, että hänen on käytettävä suuri osa energiastaan libidon pitämiseen torjuttuna ja sen rynnäköiden pysähdyttämiseen."

Tässä siis puhutaan libidon, eli seksuaalisen vietin ongelmista. Ratkaisuksi tarjotaan seuraavaa:

"Päätehtävänä (psykoanalyysin) on saada tuo entinen ristiriita uusiutumaan potilaan suhteena lääkäriin, toisin sanoen tunnesiirtona, sillä tavoin että potilaan tekee mieli käyttäytyä samoin kuin hän vastaavassa tilanteeesa jo kerran on tehnyt, mutta että häntä kaikkia tarjolla olevia sielullisia voimia hyväksi käyttäen painostetaan nyt uuteen ratkaisuun." .... "Potilaan koko libido ja kaikki siihen suuntautuva vastarinta keskittyvät hänen suhteeseeensä lääkäriin..."

Tässä siis ilmaistiin, että terapeutti "kaikkia sielullisia voimia hyväksi käyttäen" pyrkii painostamaan potilasta uuteen sielulliseen ratkaisuun, sen jälkeen, kun terapeutti on suorittanut päätehtävän, eli saanut potilaassa heräämään transferenssitunteet (tunnesiirto) terapeuttia kohtaan. Päätehtävänä on myös, että terapeutti saa aikaan tilanteen, jossa "potilaan tekee mieli käyttäytyä samoin kuin hän vastaavassa tilanteessa jo kerran on tehnyt". Tässä kohtaa terapeutti voi käyttää mitä mielikuvituksellisimpia tekniikoita, jotta olosuhteet terapiahuoneessa saadaan mahdollisimman autenttisesti muistuttamaan tuosta menneisyyden "vastaavasta tilanteesta".

Tässä kohtaa ehkä vielä voidaan varmistaa, että milloin potilas on aiemmin käyttäytynyt vastaavasti. Freud jatkaa:
"Suotuisan lopputuloksen ratkaisevana edellytyksenä on se, ettei uusiutunut ristiriita enää pääse johtamaan torjuntaan ja ettei libido piilotajuntaan pakenemalla siis uudestaan pääse livahtamaan minän ulottuvilta."

Eli kysymys on piilotajuntaan tukahdutetuista asioista, jotka nyt terapiassa on tarkoitus saada uudelleen "toteutettua" ja saada tietoisuuden piiriin. Ja kuten tiedettyä, Freudin oppien mukaan tukahduttamisprosessi kuuluu nimenomaan oidipuskompleksivaiheeseen, 3-6 vuoden ikään. Tämän voin kaivaa vielä tarvittaessa lähteenä Freudin kirjasta myöhemmin, mikäli tarvetta on siihen. Toisin sanoen, aiemmin esittämäni väite on nyt Freudin kirjoitusten perusteella vahvistettu:

Psykoanalyyttisessa hoidossa on tarkoitus saada asiakas ilmaisemaan ja tuntemaan oidipaali-ikäisen lapsen tunteita psykoterapeuttia kohtaan.

Nyt nukkumaan:)

T

"Ja sitä, mitä esim. nimimerkki naturesson kuvaili maksulliseksi ystävyydeksi."

hmh, kannattaisiko lukea "On becoming person" (Rogers)?

Psykoanalyytikkoguru Veikko Tähkähän puhuu empaattisesta kuvailusta, joka hänen mielestään kaikkein oleellisin hoitokeino mielen rakentumisen tukena silloin kun ongelma on mielen rakenteen puutteellisessa integraatiossa. Voi kai sitäkin nimittää maksulliseksi ystävyydeksi.

"Transferenssi muodostuminen on sen edellytys, että henkilö voi kasvaa yksilönä. Melkein naurattaa jo alkuunsa sellaiset terapiat, joissa pikemminkin vältellään sellaisen muodostumista ja pyritään ‘vain’ puhumaan. Ok, sellainen terapia toimii periaatteessa kenen tahansa hyvän empatiakyvyn omaavan ihmisen kanssa. Sellainen on lähinnä suggestiota, ja ehkä siihen eksyy vahingossa jotain älyllistäkin, riippuen potilaan rohkeudesta. Ei siis ole lainkaan vaikeata saada esim. kognitiivisella terapialla yhtä hyviä tuloksia kuin psykodynaamisilla teorioilla. Siinä missä kognitiivinen terapia suggeroi, psykodynaaminen terapia tehdään vapaan assosiaation avulla. Eli ihmiset voisivat pikkuhiljaa korjata käsityksiään siitä, mikä terapia on enemmän aivopesua ja mikä ei."

Psykodynaamisella viitekehyksellä ei ole mitään yksinoikeutta todellisuuteen. Muissa terapioissa tapahtuvia ilmiöitä voidaan koettaa psykodynaamisen terapian kielellä ja päinvastoin. Se että asioita kuvataan eri tavoin eri käsitejärjestelmissä ei mielestäni tarkoita, että näkemys psyykestä olisi toisaalla oleellisesti todempi kuin toisaalla. Ennemmin se kertoo siitä, että sosiaalinen konstruktionismi voi olla monimutkaisia psyykkisiä ilmiöitä käsitteellistettäessä hyvinkin osuva viitekehys.

Minulla on ollut ilo työskennellä vastuullisen ja suhteellisuudentajuisen tuntuisen psykoanalyytikon ohjauksessa ja olla seuraamassa myös terapiaprosessissa tapahtuvia asioita enkä usko näidenkään terapeuttien allekirjoittavan tällaisia ehdottomuuksia. Ratkaisukeskeinen terapia - tai jokin omin voimin tehty muutos - voi varmaan oleellisesti muuttaa ihmisen elämän suuntaa ja kyllä sekin nyt kai voi läpäistä koko persoonallisuuden - mitä kaikkea siihen sanotaankaan kuuluvaksi.

Itseäni kiinnostavat lähinnä nykyisin tämän päivän uudemmat kognitiiviset käyttäytymisterapiat, jotka luovat liki buddhalaisen näkökulman koko psyykkisen kärsimyksen kenttään, nimittäin sen, ettei kärsimykselle aina voi eikä ehkä pidä liiaksi yrittääkään tehdä mitään...

psykologia jne

"Erona toki se, että minä osoitin oman “argumentaatiosi” puutteet. Sinä solvasit."

Sorry vaan mutta ei se ihan noin mene. Sina solvasit myos. Jos motivaatiosi oli osoittaa jotain puutteita niin miksi siella oli jotain ROFL juttua? Sinun motivaatiosi paistaa lapi. Ja edelleenkaan ei ole umlauteja.

"Puhu sitten psykoterapiasta, älä psykologiasta. Käsitteiden sotkeminen noin perustavanlaatuisella tavalla ei helpota keskustelua."

Tuo on totta. Mutta mista sina sitten puhut? Jos puhut ainoastaan kognitiotieteista niin et edes puhu aiheesta. Siita huolimatta etta kasitteet ovat vahan sekaisin valilla, niin tassa ketjussa puhutaan lahinna psykoterapiasta.

"No daa. Mikä olikaan se pointtini?"

Ilmeisesti jotain sellaista etta sinua kiinnostaa ihmisten auktoriteetti paljon.

"Mitäköhän arvoa tällä pyynnöllä on itse aiheen kannalta?"

Ei mitaan, eika se ollut edes piruilua. Toisaalta ilmeisesti myohemmin tajusit sen kun jopa heitit jotain. Tuo pyynto oli omasta kiinostuksesta.

"Forumilla on toki korkeintaan sekundäärinen arvo. Primääriongelma on se, että mitään varsinaisia lähteitä ei ole ja argumentaatio on puhtaasti virheellistä (vrt. antamani esimerkki). Mielipidekirjoitus, siinä se."

Sinun pitaa kylla vahan osoittaa noita virheita, se sun dialogi nimittain ei edes ole virhe. Lahteiden arvo on ainoastaan siina etta ne voidaan tarvittaessa tarkistaa. Lahteita ei ole pakko olla monestakaan asiasta (mutta jos asia niita vaatii,kysyttaessa ne on pakko esittaa).

"Höpsistä, mitään eroa ei ole. Jos esitetään että ala X ei ole tiede, kyseessä on selvä hyökkäys sitä vastaan. Vai oletko todella sitä mieltä, että jos kreationisti X esittää että evoluutioteoria ei ole tieteellinen teoria, kyseessä ei ole hyökkäys sitä vastaan?"

Kaytit X merkintaa jostain syysta kahdessa eri instanssissa joilla ei ole mitaan tekemista keskenaan.

Voisit heitella vahemman strawmaneja muutenkin. "oletko todella sita mielta"? Luuletko etta olen sita mielta mita luulet minun olevan?

Biologia ei ollut tieteenala oikeastaan ollenkaan ennen Darwinin kirjoitelmaa. Alat ovat tieteenaloja ainoastaan sen jalkeen kuin niiden ydinteoria on esitetty. Psykologialla ei ole tallaista.

Tuosta kreationisti jutusta voidaan toki sanoa etta se on hyokkays tieteenalaa kohtaan. Sinun analogiasi vaan on vaara. Biologia on ensisijaisesti tieteenala evoluutioteorian keksimisen jalkeen. Myoskaan ei ole vaarin hyokata tieteenaloja vastaan. Tieteen pitaa kestaa kritiikki sita vastaan, muuten se ei todellaakaan ole tiedetta.

Evoluutioteoria on erittain "helppo" falsifioida. Esita vain ensimmainen janiksen luuranko joka ajoitetaan jonnekkin prekambriselle kaudelle niin se on siina. Harmi vaan etta kreationistit eivat voi mitaan tallaista esittaa. Joitain huijausyrityksia on tosin ollut.

Miten psykologia falsifioidaan? Mika teidan ydinteoria on nimeltaan,mita se esittaa ja miten se falsifioidaan?

"Perspektiiviä. Tiede kehittyy ja on itseään korjaava. Tätä kys. artikkelin kirjoittaja ei ollut hahmottanut lobotomiaesimerkkinä perusteella."

Siina tilanteessa kun lobotomia oli olemassa, tiede ja tieteellinen menetelma oli jo niin kehittynyt etta sen ei tarvinnut korjata itseaan mitenkaan. Mutta miksi lobotomia oli olemassa?

"Vai että “kommentoi psykologiaa”? Kys. yli 35 vuotta vanha kirjoitus ottaa kantaa lähinnä tieteen harjoittamiseen/pseudotieteeseen, sivuten ESP:tä ja psykan opiskelijan virhekäsityksiä tms. Relevanssi itse asian kannalta? Lähinnä kuriositeetti, taas vaihteeksi."

Miksi edes viittaat tuon kirjoituksen ikaan? Tiede ei ole muuttunut prosessina sen jalkeen.
Se on toki vahan asian sivusta, mutta vahemman kuin toivoisit sen olevan.

Huomasitko etta psykan opiskelijalla ei sinansa ollut virhekasityksia vaan hanen professorillaan? Miten tallainen tilanne voi tapahtua?

Ja tavallaan tuon kirjoitelman relevanssi on siina etta jos ymmarrat sen oikein, se on tassa koko asiassa kaikkein relevantein. Toisekseen tuo kirjoitelma on varsinainen klassikko muutenkin.

"Mainittakoon tässä nyt, että en itsekään omaa kovin korkeaa käsitystä psykoterapiasta. Tältä sinun “pohjaltasi” ei kuitenkaan hyökätä sitä vastaan."

Milta pohjalta ja missa forumissa sita vastaan ylipaatansa voi edes yrittaa hyokata?

Kerran kuulin eraan fysiikan professorin vahan kommentoivan psykologiaa ja sen tieteellisyytta ja ei muuten ollut mitaan kaunista tekstia. (ja joo toi oli anekdootti) Luuletko etta han ei esittaisi tata jossain jos sille olisi joku foorumi jossa kokoajan jotkut psykostalkerit eivat yrittaisi suurinpiirtein tappaa hanta (fyysisesti)? Sina voisit olla vaikka huutamassa sitten siella kuinka han ei tieda tieteesta tai sen menetelmasta mitaan.

Voisi tietysti kysya etta miten ja missa muita aloja kohtaan voi esittaa kritiikkia sitten? No vastaus on etta suurinpiirtein missa vaan ja se on suorastaan jopa toivottavaa. Tama kritiikki ei naita aloja tuhoa koska he pystyvat siihen vastaamaan ja kestamaan kritiikin.

"Tsekkaa sitten lista DSM:stä. Kerrotko vielä mitä huvittavaa siinä on?"

Niin, sita listaa juuri tarkoitin. Ja tarkoitin sen silleen etta jos sen listaisi tahan, niin miten muut lukijat siihen suhtautuisivat. Monikin voisi kertoa sen jalkeen miksi se on huvittava.

"Koomista asiassa on ainoastaan päättelysi “taso”. Samalla logiikalla evoluutioteoria tappoi juutalaiset. Tai fysiikka tuhosi Hiroshiman ja Nagasakin."

Turingin tapauksen esiin nostaminen on kyllakin taysin oikeutettua. Sinun strawmanit eivat sita muuta.

Ja kylla evoluutioteorialla ja fysikalla oli osuutta noissa asioissa. Jos kyseisia asioita ei olisi koskaan esitetty niin olisiko nuo tilanteet tapahtuneet? (ei sikali etta kyseiset sodat olisivat jaaneet kaymatta) Tuollaista kritiikkia saa esittaa.

Kuitenkin evoluutioteoria oli vaarin ymmarretty ja se ei ole teoria toimivasta yhteiskunnasta vaan luonnon monimuotoisuudesta. Fyysikot rakensivat ja suunnittelivat ydinpommin, mutta poliitikot kayttivat sita.

Turingin tappoi ala joka esitti olevansa tiede ja luuli olevansa asiassaan oikeassa. Ja ei ole pahemmin edes muuttunut sen jalkeen. Kyseinen tautiluokitus oli silloin DSM:n hienossa listassa.

"Ok, jätän kys. sitaatin sitten ihan suosiolla unholaan."

Eli miksi et kysynyt artikkelin kirjoittajalta? Luuletko automaattisesti etta se on vaara? Todella monet amerikkalaiset psykologit ovat lukeneet kyseisen artikkelin btw.

Shriek

Tapani: Minulle jäi epäselväksi, mikä kohta päättelyketjussani oli mielestäsi epälooginen. Transferenssin olemassaolosta saattoi syntyä sinulle väärä käsitys: tarkoitukseni oli ilmaista, että tästä toden totta on tieteellisessä maailmassa hyvinkin ristiriitaisia käsityksiä. En itse kuitenkaan toki transferenssia tässä siis kiistänyt. Se, minkälaiset tunteet sitten ovat transferenssitunteita, on jo aivan toinen kysymys, mutta en mene siihen tällä kertaa.

Aivan sama sille, jos tieteellisistä diskurssia vallitsee ristiriitaisuus. Eihän se, että siellä on ristiriita, tarkoita sitä, että on itse kärsittävä samoista ristiriidoista? Ongelma on mielestäni siinä, että tämä ns. Freudilainen ego(subjekti), josta transferenssikin on lähtöisin, käsitetään vain kielellisenä konstruktiona. Silloin toki sen olemassaolokin on huteraa, mutta aina unohdetaan Freudin oma tausta tutkijana, nimittäin hänen tuntemuksensa biologiasta ja lääketieteestä. Transferenssi ei siis ole pelkkä kielellinen konstruktio, vaan sen aiheuttaa jokin, jonka alkuperä palautuu viime kädessä ihmisen biologiaan. Teoriassa sitä kuvaillaan tiedostamattomana, joka siis on muutakin kuin vain se osa subjektin egoa, josta hän ei ole tietoinen. Näin Freud on hyvin todennäköisesti ajatellut. Tässä tapauksessa voidaan aivan hyvin täydentää psykoanalyysissa olevaa teoreettista aukkoa vaikkapa peilisoluilla, joka on nykytuntemuksen valossa ihmisen empaattisuuden ydin. Näin tehdään esim. neuropsykoanalyysissa. Näin saadan transferenssille tarvittaessa luonnontieteellinen pohja.

"Ensimmäinen lause liittyy aivan yleisesti tiedossa oleviin Freudin oppien perusteisiin. Se, että oidipaalivaihe sijoittuu noihin ikävuosiin, on Freudin oppien ydinainesta (voin kaivaa myöhemmin lähteen tarvittaessa). Tässä yhteydessä kuitenkin haluan antaa lisävahvistusta väittämälleni, joka ilmenee toisessa lauseessa: “psykoanalyyttisessa hoidossa on tarkoitus saada asiakas ilmaisemaan ja tuntemaan oidipaali-ikäisen lapsen tunteita psykoterapeuttia kohtaan”. Seuraavat lainaukset ovat suoraan Freudin teoksesta ‘Johdatus Pyskoanalyysiin’ ja ilmaisevat käytännössä saman asian kuin edellä mainittu lauseeni:"

Minulla on aivan sama kirja itsellänikin, mutta olen harvemmin nähnyt siellä tekstin joukossa suoria viittauksia tutkimuksiin. Jos tutkimuksia on tehty, minulla ei ole mitään pääsyä mihinkään sellaiseen tietokantaan, mistä niitä löytäisin. Ja väitin vain sitä, että minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, että nämä kehitysvaiheet olisi tutkitusti hakattu tiettyjen elinvuosien väliin. Ne siis ovat minun mielestäni enemmän hypoteettisia kuin tutkittuja faktoja.

"“Päätehtävänä (psykoanalyysin) on saada tuo entinen ristiriita uusiutumaan potilaan suhteena lääkäriin, toisin sanoen tunnesiirtona, sillä tavoin että potilaan tekee mieli käyttäytyä samoin kuin hän vastaavassa tilanteeesa jo kerran on tehnyt, mutta että häntä kaikkia tarjolla olevia sielullisia voimia hyväksi käyttäen painostetaan nyt uuteen ratkaisuun.” …. “Potilaan koko libido ja kaikki siihen suuntautuva vastarinta keskittyvät hänen suhteeseeensä lääkäriin…”

Mikäli Freud oli sitä mieltä, että vain psykoseksuaalisen kehityksen viivästymät voivat aiheuttaa mielenterveydellisiä häiriötä, minun täytyy poiketa tästä. Saattoi myös olla että Carl Jung ajatteli toisin. Transferenssissa on muunlaistakin sisältöä, eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä psykoseksuaalisten fiksaatioiden kanssa. Toki psykoseksuaaliset fiksaatiot voivat aiheuttaa joitakin mielenterveydelle haitallisia neurooseja - niistä löytyy tapauskertomuksiakin - mutta kaikkien psykoanalyysia tai psykodynaamista ajattelua tuntevien psykoterapeuttien pitäisi tietää, että se seksuaalinen ei ole kaiken a ja o. Ja mikäli ollaan mitään psykoanalyysista opittu, niin luulen, että psykodynaamisissa psykoterapioissa ollaan hyödynnetty muidenkin käsityksiä kuin vain Freudin. Ja vaikka ei oltaisikaan, Freudin omia oppeja tulisi harjoittaa yhtä varovaisella otteella kuin on hänen teoriansa.

"Tässä siis ilmaistiin, että terapeutti “kaikkia sielullisia voimia hyväksi käyttäen” pyrkii painostamaan potilasta uuteen sielulliseen ratkaisuun, sen jälkeen, kun terapeutti on suorittanut päätehtävän, eli saanut potilaassa heräämään transferenssitunteet (tunnesiirto) terapeuttia kohtaan. Päätehtävänä on myös, että terapeutti saa aikaan tilanteen, jossa “potilaan tekee mieli käyttäytyä samoin kuin hän vastaavassa tilanteessa jo kerran on tehnyt”. Tässä kohtaa terapeutti voi käyttää mitä mielikuvituksellisimpia tekniikoita, jotta olosuhteet terapiahuoneessa saadaan mahdollisimman autenttisesti muistuttamaan tuosta menneisyyden “vastaavasta tilanteesta”."

Ei se noin mene, vaan kyse on vapaasta assosiaatiosta ja siitä, että potilas makaa sohvalla ja psykoanalyytikko on hänelle näkymättömissä. Miten sinä siinä tilanteessa kuvittelet, että potilas voi toimia samoin kuin psykoterapeutti? Ainoa asia, mitä psykoterapeutti tekee, on se, että hän luo transferenssin aikana riittävästi painostusta, että potilaan on aivan pakko harkita uudelleen niitä aiemmin muodostettuja käsityksiä. Ratkaisu on potilaan päätettävissä. Ratkaisumahdollisuuksia psykoterapeutti voi tarvittaessa esitellä, ja esitellä enemmän kuin yhden ja vain sen, mitä hän henkilökohtaisesti tekisi - mikä taas on se viimeisin vaihtoehto henkilön kohdalla, jonka äly sinänsä muodostaa jo ongelmia. Taas kerran huomaan, että sinä et vain tunne teoriaa ja sen ympärillä olevaa ajattelua riittävän hyvin.

Lisäksi palatakseni siihen psykoterapeutin hiljaisuuteen ja siihen, että hän ei mahdollisesti tunne metodologiaa, löytyy myös toinen selitys. Veikko Tähkän kirjassa sanotaan, että terapeutin tehtävä ei yksinkertaisesti ole opettaa henkilölle psykoanalyysia tai psykodynaamista tekniikkaa, koska se hidastaisi psykoterapiaa entisestään. Jos potilaalla on suurempi halu auttaa itse itseään, niin hänen ei tulisi edes käydä psykoterapiassa, koska se on rahojen hukkaan heittämistä. Ethän sinä veisi omaa autoa korjaamolle sen takia, että haluaisit itse oppia korjaamaan autosi. Sinä menisit siinä tapauksessa kouluun, etkä korjaamolle. Ei tällaisien asioiden välillä pitäisi olla kovin vaikea tehdä päätöstä, kumpaa tarvitsee elämäänsä enemmän.

"Tässä kohtaa ehkä vielä voidaan varmistaa, että milloin potilas on aiemmin käyttäytynyt vastaavasti. Freud jatkaa:
“Suotuisan lopputuloksen ratkaisevana edellytyksenä on se, ettei uusiutunut ristiriita enää pääse johtamaan torjuntaan ja ettei libido piilotajuntaan pakenemalla siis uudestaan pääse livahtamaan minän ulottuvilta.”

Mikä tarkoittaa sitä, että terapeutti todellakin esittelee erilaisia ratkaisumahdollisuuksia siltä varalta, että potilas ei päädy entiseen ahtaaseen ajattelumalliin, joka oli alkuperäinen ongelmien syy. Nämä ovat lopulta aika yksinkertaisia asioita, vaikka ne on puettu ns. akateemisillekin kelpaavaan muotoon. ;)

"Eli kysymys on piilotajuntaan tukahdutetuista asioista, jotka nyt terapiassa on tarkoitus saada uudelleen “toteutettua” ja saada tietoisuuden piiriin. Ja kuten tiedettyä, Freudin oppien mukaan tukahduttamisprosessi kuuluu nimenomaan oidipuskompleksivaiheeseen, 3-6 vuoden ikään. Tämän voin kaivaa vielä tarvittaessa lähteenä Freudin kirjasta myöhemmin, mikäli tarvetta on siihen. Toisin sanoen, aiemmin esittämäni väite on nyt Freudin kirjoitusten perusteella vahvistettu:"

Psykoanalyyttisen teorian mukaan fiksaatiota voi tapahtua muissakin psykoseksuaalisen kehityksen vaiheissa, ei ainoastaan oidipaalivaiheessa.

Tapani

Jotta keskustelu ei menisi liian vakavaksi, otetaan pientä huumoria peliin välillä. Kyseinen fobioita käsittelevä kappale on Freudin 'Johdatus psykoanalyysiin' -kirjasta:

"Jää vielä kolmas ryhmä fobioita, jotka eivät enää ole lainkaan ymmärrettävissä. ... kun terve, kaikin puolin kehittynyt nainen joutuu silmittömän kauhun valtaan, kun kissa hipaisee hänen hameensa helmaa tai hiiri livahtaa lattian poikki, tuntuu ylivoimaisen vaikealta saada luoduksi tilanteesta yhteyttä siihen vaaraan, jonka fobiaa poteva kuitenkin näyttää tuntevan. Tähän ryhmään kuuluvat eläinfobiat eivät voi olla yleisinhimillisten vastenmielisyyksien kärjistymiä; on näet paljon ihmisiä, jotka pöinvastoin eivät voi kulkea kissan ohi maanittelematta ja silittämättä sitä. Naisia niin kauhistuttava hiiri on toisaalta kaikkein suosituimpia hyväilynimiä; moni neitonen, joka mielissään kuulee lemmittynsä sanovan häntä 'hiirulaiseksi', kiljuu kauhusta, kun samanniminen soma pikku otus tulee näkyviin"

Mahtaneekohan tehota naisiin tuo 'hiirulaiseksi' nimittäminen?:-0

Shriek

T: "Psykodynaamisella viitekehyksellä ei ole mitään yksinoikeutta todellisuuteen. Muissa terapioissa tapahtuvia ilmiöitä voidaan koettaa psykodynaamisen terapian kielellä ja päinvastoin. Se että asioita kuvataan eri tavoin eri käsitejärjestelmissä ei mielestäni tarkoita, että näkemys psyykestä olisi toisaalla oleellisesti todempi kuin toisaalla. Ennemmin se kertoo siitä, että sosiaalinen konstruktionismi voi olla monimutkaisia psyykkisiä ilmiöitä käsitteellistettäessä hyvinkin osuva viitekehys."

Kyse ei ole niinkään käsitteiden erilaisuudesta ja teoriasta, vaan menetelmien erilaisuudesta - varsinkin psykoanalyysin kohdalla. Teorioita saa ja tulisikin olla erilaisia. Sitten kun aletaan puhumaan siitä, mikä käytännössä vaikuttaa ja mikä ei, on menetelmien tarkastelulla paljon suurempi merkitys.

"Minulla on ollut ilo työskennellä vastuullisen ja suhteellisuudentajuisen tuntuisen psykoanalyytikon ohjauksessa ja olla seuraamassa myös terapiaprosessissa tapahtuvia asioita enkä usko näidenkään terapeuttien allekirjoittavan tällaisia ehdottomuuksia. Ratkaisukeskeinen terapia - tai jokin omin voimin tehty muutos - voi varmaan oleellisesti muuttaa ihmisen elämän suuntaa ja kyllä sekin nyt kai voi läpäistä koko persoonallisuuden - mitä kaikkea siihen sanotaankaan kuuluvaksi."

Mistä ehdottomuuksista puhut? Eikö se ole sanomattakin selvä asia, että jos kaksi ihmistä puhuu toistensa reaktioita tuijotellen, tilanne on paljon suggeroivampaa kuin se, jos kuuntelee vain jostakin näkökentän ulkopuolelta tulevaa ääntä. Sitäpaitsi on ihan tutkittu juttu, että ihminen reagoi erillä tavalla, kun tunnistaa jonkun kasvot.

"Itseäni kiinnostavat lähinnä nykyisin tämän päivän uudemmat kognitiiviset käyttäytymisterapiat, jotka luovat liki buddhalaisen näkökulman koko psyykkisen kärsimyksen kenttään, nimittäin sen, ettei kärsimykselle aina voi eikä ehkä pidä liiaksi yrittääkään tehdä mitään…"

Vähän sama kun väittäisi, että yhteiskunnallisille ja demokratian ongelmille ei pitäisi tehdä mitään, vaan niiden tulisi antaa olla. Psykoanalyysissa ohjataan yksilöä kasvamaan, eikä märehtimään ongelmiansa turhaan. Mikään terapia ei ole tarkoituksellista vatvomista, vaan siellä on tarkoitus päästä eteenpäin. Psykoterapiaan ei yksinkertaisesti tule mennä, jos on sitä mieltä, että se vain hidastaa asioita ja vie rahat.

T

"Mistä ehdottomuuksista puhut? Eikö se ole sanomattakin selvä asia, että jos kaksi ihmistä puhuu toistensa reaktioita tuijotellen, tilanne on paljon suggeroivampaa kuin se, jos kuuntelee vain jostakin näkökentän ulkopuolelta tulevaa ääntä. Sitäpaitsi on ihan tutkittu juttu, että ihminen reagoi erillä tavalla, kun tunnistaa jonkun kasvot.

makuuasentoonhan kai mennään, jotta regressiota tapahtuisi ja sinne pötkölleen ne hypnoositerapeutitkikin jostain syystä komentavat. Toisekseen en ylipäätään oikeasti ymmärrä tuon suggestion erityistä relevanssia tässä... Etenkin kun kyse oli siitä, että näin niin kevyesti kuittaat kritsioimisesi terapioiden menetelmät. Riitelemään en asiasta jaksaisi ryhtyä.

"Vähän sama kun väittäisi, että yhteiskunnallisille ja demokratian ongelmille ei pitäisi tehdä mitään, vaan niiden tulisi antaa olla.Psykoanalyysissa ohjataan yksilöä kasvamaan, eikä märehtimään ongelmiansa turhaan."

Näinhän sitä sanotaan, "käynnistämään pysähtynyttä kehitystä", eiväthän teorioita kirjoittaneet mitään idiootteja ole. Mutta sitä kun on olemassa vähän muitakin näkökulmia asiaan. Et nyt selvästikään tiennyt mitä tarkoitin. Tiedät silti mihin sanomaani tulee verrata.

Sitten ihan vain yleisesti ihmettelen, mistä ihmeestä niin varmasti tiedetään, miten psyykkistä kärsimystä hoidetaan parhaiten, kun se on selvästi vaikea asia hahmottaa ammattilaisillekin. Olen tässä keskustelussa toisaalta vastustanut yksioikoista psykoterapian mustamaalaamista ja lokeroimista ja yrittänyt tuoda esille, että psykologia - ja psykoterapia - on paljon muutakin kuin se yksi kuuluisa hoitomuoto, joka on soveltumaton suurimpaan osaan mielenterveyden kriiseistä.

eräs psykologi

Mitäpä tähän taas sanoisi? Sinänsä kiinnostava aihe, mutta ei mitenkään ainutlaatuinen. Mikäli Hamilo tosiaan haluaisi vain tutustua negatiivisiin kokemuksiin psykoterapiasta, kannattaisi hänen mennä esimerkiksi kirjastoon lukemaan esimerkiksi psykologi-lehteä, jossa referoidaan psykologien eettiseen lautakuntaan tulleita valituksia ja eettisen lautakunnan kannanottoja. Näsitä osa koskee myös psykoterapiaa. Netissäkin on kauan ollut keskustelupalstoja, joissa keskustellaan mielenterveysongelmista ja psykoterapiasta kokemuspohjalta, myös negatiivisista kokemuksista. Että sinänsä Hamilo ei nyt mitään uraauurtavaa ja mullistavaa tässä tarjoa.

Toisekseen itse enimmäkseen kognitiivisiin menetelmiin työtä pohjaavana psykologina Hamilon tapa niputtaa psykoterapia, ja joskus myös psykologia yhteen psykoanalyysin, ja mielellään vielä psykoanalyysin suurimpien ylilyöntien kanssa tuntuu epäreilulta ja harhaanjohtavalta. Kuten joku jo aiemmin totesi, suurin osa psykoterapeuteista ei ole psykoanalyyttisesti suuntautuneita. Psykologien keskuudessa kysymys psykoanalyysistä on jossain määrin ikuinen kiistakapula, ja takuuvarma suurten tunteiden herättäjä puolesta ja vastaan. Yliopistojen akateemisen psykologian piirissä psykoanalyysiin suhtaudutaan yleisesti ottaen varsin kielteisesti, ja kliinistä työtä tekevien psykologienkin keskuudessa suhtautuminen psykoanalyysiin teoriana ja hoitomuotona vaikuttaa usein olevan joko varovaisen- tai sitten ihan avoimen kielteinen. Tuntuu uskomattomalta, että paljon näihin asioihin keskittyvänä Hamilo ei tietäisi tätä, joten tämä niputtaminen tuntuu kaiken psykoterapian ja psykologian tahalliselta mustamaalaamiselta. Todettakoon vielä että kaikki psykoterapeutit eivät ole psykologeja. Suppeamman pohjakoulutuksen, kuten esimerkiksi sairaanhoitajan koulutuksen saaneet psykoanalyyttiset psykoterapeutit saattavat suhtautua psykoanalyyttiseen teoriaan keskimäärin kritiikittömämmin, koska heillä ei ole tieteellistä koulutusta ja kompetenssia arvioida erilaisten tutkimusten puutteita ja ansioita, ja muutenkin pohjatieto on suppeampaa.

Tutkimusten mukaan kognitiivinen psykoterapia on monissa mielenterveyden häiriöissä teholtaan vähintään lääkkeisiin verrattava, ja joissain tapauksissa selkeästi lääkitystä tehokkaampi hoitomuoto. Monissa tutkimuksissa myös lääkityksen ja terapian yhdistämisellä on saatu parempia tuloksia kuin kummallakaan yksinään. Kognitiivista terapiaa, sen vaikuttavuutta, hoitotulksiin vaikuttavia seikkoja yms. tutkitaan myös kokoajan valtavasti ja hoitomenetelmiä kehitetään tutkimusten pohjalta.

Myös psykodynaaminen ja psykoanalyyttinen terapia on todettu tehokkaaksi, vaikkakin tutkimuksia on vähemmän. Itse kuitenkin suhtaudun hieman varovaisesti psykoanalyyttisen terapian suosittelemiseen ihmisille muutamastakin syystä. Ensinnäkin kognitiivinen terapia on määrämittaista ja tavoitteellista, joten mihinkään etenemättömiä epämääräisiä ikuisuushoitoja ei ole. Psykoanalyyttisellä puolella joskus törmää hyvin pitkiin hoitoihin jotka eivät tunnu loppuvan koskaan vaikka hoidosta ei vaikuttaisi olevan mitään hyötyä. Psykoanalyysiin kuuluu vahvasti erilaisten tiedostamattomien asioiden ja pyrkimysten tulkinta. Suurimmalla osalla terapeuteista tämä pysyy aisoissa, mutta jotkut ilmeisesti terapeutiksi soveltumattomat henkilöt saattavat alkaa käyttää tulkintaansa vallankäytön välineenä, ja silloin tällöin törmää ikäviin tapauksiin, joissa asiakkaan normaalia närkästystä johonkin väärinkäytökseen tai haluun keskeyttää terapia on alettu ylipsykologisoimaan ja asiakas kokee tulleensa pahasti painostetuksi. Psykoanalyyttinen terapia ja siihen liittyvä terapeutin passiivisuus voi toisinaan myös olla hyvin turhauttavaa jos ei tiedä mistä on kysymys, ja yleisesti ottaen kognitiivisessa terapiassa menetelmät tuntuvat asiakkaista itsestään enemmän järkeenkäyviltä.

Vielä vastatakseni nimimerkki Tapanille, myös minusta kertomasi kuulostaa absurdilta. Mietit mitä sinulle on tapahtui ja mitä sinulle on tehty. Minusta kuulostaa siltä että sinua kohtaan on käyttäydytty epäasiallisesti ja sinua on nöyryytetty. Sellainen aiheuttaa voimakasta ahdistusta ja voimakkaita reaktioita kenessä tahansa ihan missä tilanteessa tahansa, saati sitten terapiasuhteen kohdalla, johon latautuu monenlaisia odotuksia, toiveita ja pelkoja.

Mie

"Tuo on totta. Mutta mista sina sitten puhut?"

Argumentaatiosi puutteista. Hyvin hedelmällinen ja riittoisa aihe, kuten alempaa voit huomata.

"Ilmeisesti jotain sellaista etta sinua kiinnostaa ihmisten auktoriteetti paljon."

Ei, vaan se että anonyymin keskustelijan kuvitteellisen/todellisen anonyymin kaverin suuhun laitetulla väitteellä ei ole mitään arvoa.

"Sinun pitaa kylla vahan osoittaa noita virheita, se sun dialogi nimittain ei edes ole virhe."

Esitin jo perustavanlaatuisen virheen argumentaatiossa (lobotomiakeissi). En ole myöskään esittänyt kuvitteellisen dialogin olevan "virhe", mutta selvää on se että moiset kuuluvat mielipideteksteihin, eivät vakavasti otettavaan lähdekirjallisuuteen.

"Lahteiden arvo on ainoastaan siina etta ne voidaan tarvittaessa tarkistaa."

Toki sekin, että niitä on tarkoitus käyttää osoittamaan oma argumentti mielekkääksi.

"Kaytit X merkintaa jostain syysta kahdessa eri instanssissa joilla ei ole mitaan tekemista keskenaan."

No, ymmärryksesi rajat tulivat tässä(kin) kohtaa selväksi. Yhteys on ilmiselvä eikä se häviä denialismilla mihinkään.

"Biologia ei ollut tieteenala oikeastaan ollenkaan ennen Darwinin kirjoitelmaa."

Määrittele siinä tapauksessa "tieteenala", koska määritelmäsi on ilmeisestikin radikaalin erilainen kuin vaikkapa biologeilla, tieteenhistorioitsijoista puhumattakaan. Biologia on legitiimi tieteenala jo kauan ennen Darwinia, älä please taas kerran sorru noinkin simppeliin perspektiiviharhaan. Tieteellinen tieto on kasautuvaa eikä alasta X tule tiedettä yksittäisen teorian pohjalta - eikä pseudotiedettä mikäli yksittäinen teoria osoittautuu kritiikkiä kestämättömäksi.

"Alat ovat tieteenaloja ainoastaan sen jalkeen kuin niiden ydinteoria on esitetty."

Kuten yllä. Määrittelysi on järjenvastainen. Mikä on esim. kielitieteen "ydinteoria"? Tai historiatieteen? Sosiobiologian? Fysiikan? Tällaisia ei ole olemassa kovinkaan monella alalla.

"Myoskaan ei ole vaarin hyokata tieteenaloja vastaan."

Ei, mikäli paukkuja riittää. Mikäli ammuksina on argumentti "vanhentunut teoria/hoitomuoto --> ala on pseudotiede", kyseessä on oman idiotismin esittely. Tai - sinun tapauksessasi - toisen idiotismin syleily.

"Miten psykologia falsifioidaan?"

Falsifioimalla sen tieteellinen anti.

"Siina tilanteessa kun lobotomia oli olemassa, tiede ja tieteellinen menetelma oli jo niin kehittynyt etta sen ei tarvinnut korjata itseaan mitenkaan."

Eh? Määritelmänsä mukaan kumpikaan yllämainituista ei ole siinä pisteessä etteikö kehitystä tapahtuisi ja tarvittaisi.

Alkaa olla ilmiselvää, ettet tajua mistä puhut ...

"Miksi edes viittaat tuon kirjoituksen ikaan?"

... etkä myöskään osaa löytää teksteistä sitä olennaista pääkohtaa. Vinkki: se ei ollut kirjoituksen ikä.

"Monikin voisi kertoa sen jalkeen miksi se on huvittava."

Jospa nyt vastaisit itse. Anna tulla.

"Ja kylla evoluutioteorialla ja fysikalla oli osuutta noissa asioissa. Jos kyseisia asioita ei olisi koskaan esitetty niin olisiko nuo tilanteet tapahtuneet? (ei sikali etta kyseiset sodat olisivat jaaneet kaymatta) Tuollaista kritiikkia saa esittaa."

Tieteellisten teorioiden väärinkäytökset tai soveltaminen omiin tarkoitusperiin eivät ole tieteenharjoittajien syytä per se. Tieteenharjoittajien vastuu ulottuu siihen miten se itse tukevat moista toimintaa, luovat sovelluksia joita voidaan käyttää väärin jne. Sinun logiikallasi ydinvoima pitäisi lakkauttaa koska Hiroshima.

"Turingin tappoi ala joka esitti olevansa tiede ja luuli olevansa asiassaan oikeassa."

Oikaistaanpa tämä Turingia koskeva väärinkäsityksesi saman tien. Homoseksuaalisuus oli Briteissä kriminalisoitu jo kauan ennen psykologian syntyä tieteenä - eikä kys. tieteenalalla ollut mitään roolia Turingin kohtalossa. Turing sai tuomion oikeusistuimessa ja hänelle tarjottiin vaihtoehtoina joko vankeustuomio ehdottomana tai ehdonalainen vapaus & hormonihoidot. Kys. hoidot toteutti hoitava lääkäri, ei psykologi (joilla ei tuolloinkaan ollut oikeutta määrätä lääkkeitä).

"Ja ei ole pahemmin edes muuttunut sen jalkeen. Kyseinen tautiluokitus oli silloin DSM:n hienossa listassa."

DSM:n synnyn aikoihin (1950-luvun alku) miltä tahansa lääketieteen osa-alueelta löytyi hoitosuosituksia jotka nykyään sovellettuna olisivat paitsi potentiaalisesti vaarallisia, niin jopa rikollisia. Sinun logiikallasi lääketiede ei siis ole tiede.

"Eli miksi et kysynyt artikkelin kirjoittajalta?"

Koska ei ole minun asiani todentaa sinun roskapostiesi sisältämien väitteiden todenpitävyyttä. Se on sinun asiasi.

"Todella monet amerikkalaiset psykologit ovat lukeneet kyseisen artikkelin btw."

No ihan varmasti. Mielikuvitusmaailmassasi on varmaan kiva elää.

Shriek

T, "makuuasentoonhan kai mennään, jotta regressiota tapahtuisi ja sinne pötkölleen ne hypnoositerapeutitkikin jostain syystä komentavat. Toisekseen en ylipäätään oikeasti ymmärrä tuon suggestion erityistä relevanssia tässä… Etenkin kun kyse oli siitä, että näin niin kevyesti kuittaat kritsioimisesi terapioiden menetelmät. Riitelemään en asiasta jaksaisi ryhtyä."

Minusta ei mennä regression vuoksi, vaan sinne mennään siksi, että yksilö voi itse vapaasti assosioida, eikä esim. tee tulkintoja psykoterapeutin mielentilasta. Transferenssi syntyy missä vain normaaleissakin ihmissuhteissa, mutta se vahvistuu sen myötä, että psykoterapeutti ei ole katsekontaktin ulottuvissa. Odotukset psykoterapeuttia kohtaan voimistuvat. Regressiota alkaa tapahtua vasta sitten, kun transferenssia aletaan analysoida.

"Näinhän sitä sanotaan, “käynnistämään pysähtynyttä kehitystä”, eiväthän teorioita kirjoittaneet mitään idiootteja ole. Mutta sitä kun on olemassa vähän muitakin näkökulmia asiaan. Et nyt selvästikään tiennyt mitä tarkoitin. Tiedät silti mihin sanomaani tulee verrata."

On, mutta kuten jo esitin, autokorjaamolle ei mennä opiskelemaan itse korjausta, vaan sinne mennään, kun halutaan palvelua. Pitää siis ymmärtää, millainen käytös on sopivaa praktiikan sisällä ja mikä praktiikan ulkopuolella. Tuskin niitä tavotteita saavutetaan sillä, että heittäydytään joka käänteessä filosofiseksi.

"Sitten ihan vain yleisesti ihmettelen, mistä ihmeestä niin varmasti tiedetään, miten psyykkistä kärsimystä hoidetaan parhaiten, kun se on selvästi vaikea asia hahmottaa ammattilaisillekin. Olen tässä keskustelussa toisaalta vastustanut yksioikoista psykoterapian mustamaalaamista ja lokeroimista ja yrittänyt tuoda esille, että psykologia - ja psykoterapia - on paljon muutakin kuin se yksi kuuluisa hoitomuoto, joka on soveltumaton suurimpaan osaan mielenterveyden kriiseistä."

Tähän voi jokainen vastata vain omasta puolesta. Pidän itse lääkkeettömiä hoitomuotoja parhaimpina, koska neuropsykologiaa vasten ajateltuna silloin saavutetut mielentilat ovat oman ajattelun tulosta, ei kemiallisen stimulaation seurausta. Tietysti, jos lääkkeiden käyttöä aletaan pitämään yhtä itsestään selvyytenä kuin esim. viinanjuontia seuranhakumielessä, niin tilanne on toisenlainen. Ja on tietenkin tilanteita, jossa potilaan itsetuhoisuuteen on mahdollisesti pakko puuttua lääkehoidolla. Ei myöskään näyttäisi hyvältä tilastoissa, jos muut saavat kuulla, että potilas oli samaan aikaan psykoterapiassa, kun päätti ripustautua hirteen.

Tapani

Kiitokset "eräs psykologi" -nimimerkillä kirjoittaneelle kommenteista. Kommentoit, että "Minusta kuulostaa siltä että sinua kohtaan on käyttäydytty epäasiallisesti ja sinua on nöyryytetty." Niin minustakin tuntuu. Mutta tiedätkö, mikä siitä tekee pahinta? Se on se, että tiedostaa älyllisesti/intuitiivisesti, että näin on tehty tarkoituksella, teorian ohjaamana. Ja lopulta valtava uskoni siihen, että ikäänkuin minua olisi kuulunutkin nöyryyttää. Ja oman mieleni hyökkääminen vastaan, mikäli kritisoin sitä, mitä minulle on tehty. Tämä on totta; poden syyllisyyttä siitä, että kerron totuuden terapiastani. Tämä tietysti kuulostaa vielä absurdimmalta.

Mitä itselleni tapahtui, on se, että minun heikkoihin kohtiin iskettiin. Jokainen voi omassa mielessään kuvitella asioita, jotka ärsyttävät heitä. Joista he tulevat vihaisiksi. Joista he saattaisivat jopa raivostua, mikäli heitä ärsytettäisiin mahdollisimman pitkään ja hartaasti. Omassa psykoterapiassani oli ensimmäisen vuoden jälkeen juuri kysymys tästä. Asioihin, jotka ärsyttivät minua, tartuttiin. Minua ärsytettiin ja painostettiin niin kovin, että lopputulos oli se, minkä olenkin jo aiemmin kertonut. Ja tämä tehtiin tarkoituksella.

Ensimmäisen vuoden aikana terapeutti käytti empatiaa hyväkseen, sen jälkeen empatiaa alettiin vähentää aste asteelta. Lopulta terapeutti sanoi minulle ärsytettyään minua riittävästi: "eikö vain, että nyt olen muuttunut mielessäsi täysin pahaksi?" Tämä kuvastaa hyvin yhtä yksityiskohtaa psykoanalyyttisen terapian "rituaalissa", jossa asiakas ohjataan läpi oidipaalisten tunteiden, vaikka hän onkin täysi aikuinen. Kyseinen vaihe edusti oidipaalisessa viitekehyksessä käsittääkseni jotain sellaista vaihetta, jossa poika kiukuttelee, koska alkaa ymmärtämään, ettei äiti olekaan hänen omansa.

Kun nämä luontaisesti ihmismielelle vastenmieliset insestiset ajatusrakennelmat psykoterapiassa pakotetaan toistumaan asiakkaan tunnemaailmassa, niin silloin ollaan todella vaarallisilla vesillä. Ja juuri siksi arvostan "eräs psykologi" -nimimerkillä kirjoittaneen asiallisesti ja varovaisesti kriittisiä näkemyksiä psykoanalyyttisesta hoidosta.

Mies ei käsittääkseni useinkaan muista kokeneensa mitään seksuaalisia tunteita äitiään kohtaan. Uskoisin, että jos tehtäisiin katugallup, niin suuri osa miehistä jopa kieltäisivät kyseisten tunteiden koskaan olleen olemassakaan. Itse uskon, että kyseiset tunteet ovat totta. Mutta näettehän jättiläismäisen ongelman, jonka edessä olemme? Onko miehelle rakentunut tukahduttamisprosessin myötä syntynyt muistojen unohtaminen itseasiassa hyödyksi hänelle? Miksi evoluutio muuten olisi ohjannut miehen kehitystä tähän suuntaan? Voidaanko muistojen unohtamista pitää jopa välttämättömänä ihmismielen suojana? Vai onko asia toisin päin, niin kuin Freud taisi uskoa: että muistojen painuminen alitajuntaan on kielteinen asia ihmiskehitykselle. Mikäli näin on, olemme taas kerran melkoisen absurdin väittämän edessä: silloin valtaosa ihmisistä, varsinkin miehistä, eläisi Freudin näkemysten mukaan ei-suotuisassa psykologisessa tilassa, jossa heidän alitajunta rasittaa heitä tukahdutetuilla muistoilla. Ja tästä ei ole pitkä matka loogiseen päätelmään, että silloinhan kaikki nämä kyseiset miehet pitäisi laittaa monivuotiseen psykoanalyyttiseen hoitoon. Ja huomioittehan nyt, että olen täysin tietoinen väitteideni absurdiudesta, enkä siis allekirjoita näitä omina näkemyksinäni. Teen vain loogista päättelyketjua, jossa joistakin oletuksista seuraa toisia oletuksia, ja joista taas seuraa kolmansia. Tällöin pääsemme lopulta näkemään syy-seuraus-yhteyksiä, joita psykoanalyyttisen hoidon perusoletuksista enemmän tai vähemmän väistämättä seuraa.

Tunteet, jotka mm. erilaisilla ärsytystekniikoilla asiakkaassa psykoanalyyttisessa psykoterapiassa herätetään, tulkitaan transferenssitunteiksi; tunteiksi, jotka on haudattu ja tukahdutettu kauan sitten alitajuntaan, ja nyt ikäänkuin "modernin magian" keinoin herätetään henkiin normaalielämästä suuresti poikkeavassa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa terapeutin kanssa. Leikitään äitiä ja lasta; oma psykoterapia oli lopultakin eräänlainen roolileikki, jossa terapeuttini halusi leikkiä äitiäni (ehdotti itsekin olevansa eräänlainen terapeuttiäiti minulle), ja pakottaa käytettävissä olevilla suggestiotekniikoilla minut regressoitumaan tunteideni kanssa pikkupojan rooliin. Ja jos joku tämän kiistää, hän on yksinkertaisesti väärässä; juuri näin tapahtui. Puhun siis vain omasta terapiastani, mutta uskon sillä olevan relevanssia myös joidenkin muiden asiakkaiden kokemusten kanssa. Voin toki antaa lisää perusteluja tarvittaessa. Ja se kaikkein suurin kysymys kuuluu: onko tämä "roolileikki" ihmisen psyykkistä hyvinvointia edistävää vai tuhoavaa? Kumpaankin lopputulokseen voi selvästikin päätyä. Mutta kaikkein eniten minua hämmästyttää se sokea usko psykoanalyysiin parantavana voimana, jossa ei edes suostuta joko näkemään, ymmärtämään, myöntämään tai analyyttisesti avaamaan näitä suuria solmukohtia, joiden tulkinnasta lopulta riippuu koko usko psykoanalyysin parantavaan voimaan tai vaihtoehtoisesti sen tuhoavaan vaikutukseen.

Shriek, arvostan näkemyksiäsi. En silti voi hyväksyä näkemystäsi, että "Taas kerran huomaan, että sinä et vain tunne teoriaa ja sen ympärillä olevaa ajattelua riittävän hyvin". Minun kokemukseni pohjautuu vajaa kolmen vuoden terapiaan. Mihin perustuu sinun väittämäsi "Ei se noin mene, vaan kyse on vapaasta assosiaatiosta ja siitä, että potilas makaa sohvalla ja psykoanalyytikko on hänelle näkymättömissä."? Näin on siis käsittääkseni edelleen psykoanalyysissä, mutta ei psykoanalyyttisesti suuntautuneessa psykoterapiassa, jossa itse olen käynyt. Siinä terapeutti ja asiakas ovat kasvotusten dynaamisessa vuorovaikutuksessa, jossa terapeutti aktiivisesti osallistuu keskusteluun. Tästä huolimatta teoria pohjautuu vahvasti Freudin psykoanalyyttisiin oletuksiin.

Tapani

Pieni novellin kaltainen näytelmä tähän väliin:

Asiakas: “No ootko sä sitten hoitanut mua mielestäsi oikein?”

Terapeutti: “Mä sanon sen näin: vähän aikaa sitten kun meillä oli terapiasetting ihan kunnossa, kolme kertaa viikossa, sä tuhosit sen. Sä läksit omille teille…”

Asiakas: “Ja tiedätkö mitä, mä olin kuusi kuukautta ennen sitä ollut tekemättä mitään, koska sä olit tuhonnut kaiken mielenkiinnon mun elämästä. Mä en ollut jaksanut tehdä yhtään mitään, koska mä vaan vatvoin näitä asioita, koska mä olin niin rikki. Kuusi kuukautta ennen kuin mä muutin sitä setuppia.”

Terapeutti: “Just.”

Asiakas: “Miten sä perustelet sen?”

Terapeutti: “Minun ei tarvitse kuule perustella yhtään mitään sinulle.”

Asiakas: “Ahaa, sinun ei siis tarvitse perustella sitä että sä oot rikkonut mun elämän?”

Terapeutti: “Ei, en mä sitä tarkottanut, vaan näitä mitä mä äsken sanoin… Nyt et aloita mitään tai sä lähdet täältä ulos ja tää tunti päättyy tähän.”

Asiakas: “Ahaa, sä et siis haluu kantaa vastuuta ja kommentoida yhtään sitä mitä on tapahtunut…”

Terapeutti: “Mä kannan vastuuta ja mennään rosikseen.”

Asiakas: “Mikä on rosis?”

Terapeutti: “Raastuvan oikeus.”

Asiakas: “Eihän sinne pääse tällaisillä asioilla, sä tiedät sen aivan hyvin.”

Terapeutti: “No miks sä sitten täällä kahden seinän sisällä tulet haukkumaan minut?”

Asiakas: “Mä tulen kertomaan totuuden mitä sä oot tehnyt ja sä et näytä olevan yhtään kiinnostunut kuulemaan siitä, että mitä täällä on tapahtunut.”

Terapeutti: “Koko ajanhan mä kuuntelen.”

Asiakas: “Hmm, ja sanot että nyt lähdet tosta ovesta ulos jos mä kerron mitä täällä on tapahtunut.”

Terapeutti: “Tää ei nyt toimi. Tää ei nyt etene…”

Asiakas: “Ei tietenkään, koska sä et riisu tota maskiasi hetkeksikään…”

Terapeutti: “Tuota, kenellä on maski?”

Asiakas: “Sulla on aivan järkyttävä maski päällä, sä oot saanut tätä psykoterapeuttista koulutusta kymmenen vuoden ajan. Ethän sä pysty luopumaan tosta sun omasta osastasi.”

Terapeutti: “Mutta mitä se olis sun mielestä, että mulla ei olisi maskia?”

Asiakas: “Sä myöntäisit, että teidän koulutukseen kuuluu tämä transferenssihakuisuus ja te suggestoitte potilasta tarkoitushakuisesti kokemaan näitä tunteita, seksuaalisia tunteita. Myönnätkö vai kiellätkö ton?”

Terapeutti: “Mä otan sen syytöksenä ja äärimmäisenä loukkauksena koko tätä mun ammattikuntaa vastaan.”

Asiakas: “Ei vaan, myönnätkö vai kiellätkö sen?”

Viidentoista sekunnin hiljaisuus. Terapeutti tuijottaa suoralla katseella asiakasta.

Asiakas: “Nyt vastaat yhteen kysymykseen.”

Viidentoista sekunnin hiljaisuus. Terapeutti jatkaa tuijottamista.

Asiakas: “Sä et siis halua vastata tohon. Eli sä myönnät sen, niinkö?”

Kahdenkymmenen viiden sekunnin hiljaisuus. Tuijotus jatkuu.

Asiakas: “Niinkö?”

Puolen minuutin hiljaisuus.

Asiakas: “Sä et haluu vastata tohon siis.”

Terapeutti: “Mä en lähde riitelemään sun kanssa ja tämä ei ole väittelytilaisuus.”

Asiakas: “Selvä, toi vastas mulle ihan riittävästi.”

Shriek

Tapani, "Mutta näettehän jättiläismäisen ongelman, jonka edessä olemme? Onko miehelle rakentunut tukahduttamisprosessin myötä syntynyt muistojen unohtaminen itseasiassa hyödyksi hänelle? Miksi evoluutio muuten olisi ohjannut miehen kehitystä tähän suuntaan? Voidaanko muistojen unohtamista pitää jopa välttämättömänä ihmismielen suojana? Vai onko asia toisin päin, niin kuin Freud taisi uskoa: että muistojen painuminen alitajuntaan on kielteinen asia ihmiskehitykselle.

Teen vain loogista päättelyketjua, jossa joistakin oletuksista seuraa toisia oletuksia, ja joista taas seuraa kolmansia. Tällöin pääsemme lopulta näkemään syy-seuraus-yhteyksiä, joita psykoanalyyttisen hoidon perusoletuksista enemmän tai vähemmän väistämättä seuraa. "

Freud on varsin selvästi esittänyt teoksessa ahdistava kulttuurimme, että tämä unohtaminen on hyvästä ja kenties sivistyksen saavuttamisen edellytys. Freud ei ole käsittääkseni esittänyt, että tiedostamaton pitää tehdä tietoiseksi. Sellainen on muutenkin sula mahdottomuus, kun tietoisuus itsessään on vähemmän kuin subjekti itse. Subjektin kasvu, mihin asioiden tekeminen tietoiseksi tähtää, on ensisijaisesti hänen oma tehtävänsä, eikä minkään instituution tai psykoterapeutin. Tiedostamatonta egoa pitää säätää vain siltä osin, että sillä saadaan mahdollinen yksilön patologinen käytös loppumaan. Olla jokin poliittinen ideologia ja vallankäytön väline, ei ole koskaan ollut psykoanalyysin tarkoitus.

Ja päättelysi menee auttamattomasti pieleen, kun tulkitset alkuperäisiä ajatuksia väärin.

"Shriek, arvostan näkemyksiäsi. En silti voi hyväksyä näkemystäsi, että “Taas kerran huomaan, että sinä et vain tunne teoriaa ja sen ympärillä olevaa ajattelua riittävän hyvin”. Minun kokemukseni pohjautuu vajaa kolmen vuoden terapiaan. Mihin perustuu sinun väittämäsi “Ei se noin mene, vaan kyse on vapaasta assosiaatiosta ja siitä, että potilas makaa sohvalla ja psykoanalyytikko on hänelle näkymättömissä.”? Näin on siis käsittääkseni edelleen psykoanalyysissä, mutta ei psykoanalyyttisesti suuntautuneessa psykoterapiassa, jossa itse olen käynyt. Siinä terapeutti ja asiakas ovat kasvotusten dynaamisessa vuorovaikutuksessa, jossa terapeutti aktiivisesti osallistuu keskusteluun. Tästä huolimatta teoria pohjautuu vahvasti Freudin psykoanalyyttisiin oletuksiin."

En ole kieltämässä sitä, että et olisi käynyt psykoterapiassa kolme vuotta. Olen sen sijaan väittänyt, että vaikka kävisit kolme vuotta terapiassa, et vältämättä opi ymmärtämään sen taustalla olevaa teoriaa. Minäkin voin käyttää hammaslääkärin palveluja koko lopun elämäni, mutta en koskaan opi hoitamaan hampaitani itse, vaikka saisin siihen välineet ja teorian. Eikä se minua edes kiinnostaisi. Riittää, kun joku muu hoitaa ja homma toimii.

Minä en myöskään voi puhua mahdollisia hoitovirheitä tehneen tai alkuperäistä menetelmää rikkovan ihmisen puolesta. Sen voin silti sanoa, että jotkut hoidot ovat kivuliaita ja jotkut vähemmän. Jotkut mahdollisesti sellaisia, että kipua on kestettävä, jos halua parhaan mahdollisen lopputuloksen. Joku taas valitsee kivuttomimman tien ja käyttää palveuja lopun elämänsä. Nämä ovat valintakysymyksiä, jotka käsittääkseni pitäisi selittää terapian alussa. Samoin voi tehdä myös hammaslääkärillä käydessä. Voit valita, otatko puudutuksen vai et. Puudutuksen pois jättäminen nopeuttaa prosessia, mutta kipu on tällöin suurempi. En osaa sanoa tekstiesi perusteella, mikä on mennyt pieleen. En myöskään kiistä väitettä, että psykoterapioista voi saada huonoja kokemuksia.

Tapani

Seuraavassa asiassa saatoin erehtyä: Freud saattaa esittää kyseisessä teoksessa tällaisen positiivisen kannan unohtamiseen, siitä en ollut tietoinen. Tältä osin spekulatiivinen päättelyni olisi siis pieleen mennyttä.

Yhdyn kyllä näkemykseesi siitä, että jotkut hoidot ovat vähemmän kivuliaita ja jotkut enemmän. Ja myönnän autuaasti, että voi olla, että en ymmärrä jotain, mitä sinä ymmärrät. Mielelläni kuitenkin kuulisin, millä auktoriteetilla/kokemuksella sinä arvioit psykoanalyysin teorioita? Oletko opiskellut psykoanalyysiä/psykoterapiaa? Oletko itse käynyt terapiassa? Onko sinut johdatettu "pandoran lippaan" avaamiseen ja kaikkien niiden kauheiden tunteiden kokemiseen, johon paljastava psykoterapia tietyissä tapauksissa pyrkii? Vai arvioitko kylmän viileästi tiedon valossa teorioita, ilman omakohtaista tiedostamattoman materiaalin saattamista tietoiseksi?

Itse arvioin niitä terapiakokemukseni lisäksi sanoisinko yli tuhannen tunnin pohdiskelun ja asioista selville ottamisen tuloksena. Tarkoitukseni ja suurin taitoni ylipäätänsä on luoda kysymyksiä, jotka kipeästi kaipaavat vastauksia. Valitettavasti vain joskus päättelyketju osoittautuu myös virheelliseksi jonkun väärän olettaman johdosta, jolloin ajaudun harhateille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi esittänyt relevantteja kysymyksiä.

T

"On, mutta kuten jo esitin, autokorjaamolle ei mennä opiskelemaan itse korjausta, vaan sinne mennään, kun halutaan palvelua. Pitää siis ymmärtää, millainen käytös on sopivaa praktiikan sisällä ja mikä praktiikan ulkopuolella. Tuskin niitä tavotteita saavutetaan sillä, että heittäydytään joka käänteessä filosofiseksi."

siis korostan nyt vielä, että minun suhtautumiseni psykodynaamiseen ajatteluun (joka tässä kai pyörii monia ärsyttämässä) ei ole täysin kielteinen, vaikka se suuresti välillä meikää ärsyttääkin, etenkin silloin kun sitä ei hyväksytä yhtenä näkökulmana muiden joukossa, vaan se ilmenee jonkinlaisena monumenttina, josta käsin voidaan vapaasti analysoida ja psykologisoida kaikkea muuta inhmillistä toimintaa. Uskon kuitenkin että useamman vuosikymmenen terapiatyön myötä on varmaan opittukin jotakin, vaikken nyt tiedäkään, mistä se oikeastaan lopulta kertoo.

Yllä siis viittasin siihen, että nykyisinhän kirjoitetaan paljon siitä, miten nimenomaan välttämiskäyttäytyminen tekee psyykkisestä kärsimyksestä niin vaikeaa ja pysyväisluontoista. Negatiivisia tunteita ja kokemuksia pyritään luonnollisestikin ensisijaisesti välttämään, ja niitä pyritään korjaamaan ja ratkaisemaan ja kontrolloimaan vahvasti. Ongelma on siinä, että tämän vaikutus voi olla vaikutukseltaan lähinnä vain kärsimystä lisäävä ja ylläpitävä. Tämä ei ole pelkästään filosofinen kysymys, tähän liittyen löytyy kyllä tutkimustietoakin (ja tähän tietoon perustuvia hoitokäytäntöjä).

Voidaan siis kysyä voisiko jonkin vuosia kestävän psykoterapian sijasta - jossa sekä asiakkaan että terapeutin perimmäisenä motiivina saattaa olla "ratkaista" paha olo - sijasta olla yhtä hyödyllistä tai peräti hyödyllisempää, oppia jo alunperin keinoja sietää ja käsitellä tuota pahaa oloa rakentavasti. Ehkä tämä voisi lisätä metakognitiivisia taitoja ja johtaa lopulta samaan tulokseen kuin sellainen (onnistunut) psykoterapia, jossa etääntymistä varhaisten kokemusten intensiteetistä saadaan noiden kokemusten vaikutusten ymmärtämisen kautta?

Toisekseen on hyvä muistaa, että monastikaan psyykkinen kärsimys ei ole suinkaan seurausta varhaisen kehityksen ongelmista, vaan elämä tuottaa monenlaisia kriisejä, sairastumisia, vammautumisia, erokriisejä, työuupumista jne.

Mutta pohdintoja psykoterapiastahan löytyy, loputtomiin... Nyt irrottaudun tästä keskustelusta kesälomalle, kiitos!

Ihmisen ikävä toisen luo...

Hamilolle vielä... olet tehnyt hyvää työtä asioiden esille nostamisessa, mutta älä pilaa juttua jäkittämällä sivuraiteille. Olen varmasti samaa mieltä, että diagnoosiluokituksissa on edelleen mukana sellaisia kohtia, joiden aika olisi jo siirtyä historiaan. Mutta sitä tiede parhaimmillaan on, uusi tieto syrjäyttää vanhan. Ja jos aikanaan on uskottu, että itsetyydytyksestä tulee syyliä käsiin, niin ei siitä kannata nyt enää murhetta kantaa. Jossain päin maailmaa sitä pidetään syntinä edelleen... Vaikka näiden edellämainittujen sairausluokitusten poistuminen tuntuu myöhäiselle, niin näin monet muutkin asiat kehityksessä reagoivat hitaasti, eikä kuitenkaan käytännön työssä ko. asioita ole sairaudeksi yleisesti noteerattu enää pitkään aikaan. Luokitusten olemassaolo jossain kirjassa, ei tee kenestäkään sen terveempää tai sairaampaa.

Välillä unohtuu, että kuinka nuoresta tieteenalasta puhutaan. Psykologia on ollut yliopistollisena oppiaineena olemassa vasta alle sata vuotta. Matematiikan tilanne on varsin toisenlainen. Psykologiatiede on syntynyt elossa olevien isovanhempieni kanssa samaan aikaan. Eli vain yhden ihmiselämän ajan on näitä asioita pohdiskeltu ja monessa asiassa on kyllä ihan vakaasti edistytty, vaikka joillain psykologian erikoisaloilla takapajuisuuttakin esiintyy. Tähän aikajanaan asioita on hyvä suhteuttaa.

Ne tutkimusalat joille löytyy rahoittajia (esim. tekniikan alat jotka saavat rahoituksensa yritysmaailmasta), uusiutuvat nopeammin kuin ne jotka ovat julkisen rahoituksen, satunnaisten apurahatutkijoiden yms. varassa. Psykologian käyttökohteet ovat ihmisen pahoinvoinnissa ja se ei kyllä ole yleisesti mikään bisnes, jos ei nyt taas joitakin kapeita erikoistumisaloja lasketa. Tavalliset työntekijät tekevät ihan tavallista arkista työtä kuukausipalkalla, ilman pyrkimyksiä psykomedikalisaatioon tai sairaaksi leimaamiseen. Oma käsitykseni on, että psykologin ammatissa työskentelevät henkilöt ovat aktiivisimmin terveen järjen puolella ja nk. psykomedikalisaatiota vastaan, vaikka Hamilon ajatus on vähän toisenlainen. Ongelma alalla on se, että ne jotka ovat kiinnostuneimpia itse työn teosta, eivät esiinny julkisuudessa. Monessakin tapauksessa hyvin ääriainekset paistattelevat julkisuudessa ja tavallista työtä tehdään niistä piittaamatta. Alalle hakeutuu ihmisiä, jotka keskimäärin huonosti viihtyvät parrasvaloissa. Siksi psykologian epätieteellisimmät ja vanhentunteimmat puolet saavat suhteettomasti palstatilaa, ja tietysti hupaisista kuriositeeteista saa parhaat jutut tiede-lehteen...Onko se sitten tiedettä?

psykologia ei ole tiedettä

"Ei, vaan se että anonyymin keskustelijan kuvitteellisen/todellisen anonyymin kaverin suuhun laitetulla väitteellä ei ole mitään arvoa."

On jos luotat siihen että toinen ei valehtele. Tieteilijät eivät tietoisesti valehtele keskenään. Lähdeviitteet ovat lopussa.

"Esitin jo perustavanlaatuisen virheen argumentaatiossa (lobotomiakeissi). En ole myöskään esittänyt kuvitteellisen dialogin olevan “virhe”, mutta selvää on se että moiset kuuluvat mielipideteksteihin, eivät vakavasti otettavaan lähdekirjallisuuteen."

Et esittänyt, kysyit vain miksi se on siellä. Siihen on monia syitä mutta lue eteenpäin.

"Toki sekin, että niitä on tarkoitus käyttää osoittamaan oma argumentti mielekkääksi."

Totta. Kuitenkin koska tieteilijät eivät valehtele keskenään, he eivät jatkuvasti myöskään kysele viitteitä asioihin jotka eivät vaikuta epätodennäköisiltä. Katso viitteet alempaa.

"No, ymmärryksesi rajat tulivat tässä(kin) kohtaa selväksi. Yhteys on ilmiselvä eikä se häviä denialismilla mihinkään."

Jaksoit vielä jauhaa jostain solvauksesta? Et muuta teekkään. Ensimmäisessä kohdassa X merkitsee alaa, toisessa kohdassa henkilöä. Näin ei voi tehdä.

"Määrittele siinä tapauksessa “tieteenala”, koska määritelmäsi on ilmeisestikin radikaalin erilainen kuin vaikkapa biologeilla, tieteenhistorioitsijoista puhumattakaan. Biologia on legitiimi tieteenala jo kauan ennen Darwinia, älä please taas kerran sorru noinkin simppeliin perspektiiviharhaan. Tieteellinen tieto on kasautuvaa eikä alasta X tule tiedettä yksittäisen teorian pohjalta - eikä pseudotiedettä mikäli yksittäinen teoria osoittautuu kritiikkiä kestämättömäksi."

Ei ollut kovinkaan legiimi. Mitä biologit tekivät ennen sitä. Esim tutkivat hyönteisiä ja ihmettelivät miksi monet lajit ovat niin samankaltaisia ja lajeja on niin paljon. Tätä ei kukaan osannut selittää ollenkaan. Voidaan ajatella että psykoterapia on tässä pisteessä nyt. Darwinin teoria sitten selitti sen. Tämä on alan ydinteoria. Psykoterapialla ei ole tuollaista. Ks. alla.

"Kuten yllä. Määrittelysi on järjenvastainen. Mikä on esim. kielitieteen “ydinteoria”? Tai historiatieteen? Sosiobiologian? Fysiikan? Tällaisia ei ole olemassa kovinkaan monella alalla."

Fysiikassa se oli aluksi Newtonin mekaniikka mutta on nyt nimeltään standardimalli. Biologiassa se on jotain nimeltään "moderni biologisen synteesin teoria". Esim fysiikassa on muita kilpailevia teorioita standardimallille, mutta niitä ei ole todennettu. Ne voivat myöhemmin korvata sen tosin.

Saitko kuvan siitä mitä tarkoitin? Darwinin alkup teoria on tavallaan osittain kumottu, muuttuen tuoksi nykyiseksi. Jos se kumotaan joku uusi teoria korvaa sen. Näissä kaikissa on kuitenkin eräs yhteneväisyys, silloinkin kun jotain kumotaan, aluperäisestä teoriasta jotain pääsee jatkoon. Se nimittäin oli erittäin vahva jo julkaisupäivänään.

Sosiobiologian tälläinen varmaan lainaa paljon tuolta biologiasta. Mutta ei ole minun asiani vastata tuohon vaan kyseisen alan edustajien. Historiatiede ja kielitiede eivät välttämättä ole tieteitä ollenkaan. Mutta kielitiede voi oikeasti perustua jopa matematiikkaan tai logiikkaan.

"Ei, mikäli paukkuja riittää. Mikäli ammuksina on argumentti “vanhentunut teoria/hoitomuoto –> ala on pseudotiede”, kyseessä on oman idiotismin esittely. Tai - sinun tapauksessasi - toisen idiotismin syleily."

Hienoa tekstiä. Lue mun linkit alempaa.

"Falsifioimalla sen tieteellinen anti."

Kerroin miten biologian teorian voi falsifioida, jopa yksi ihminen ja ilman argumenttejä. Anna konkreettinen esimerkki millainen tutkimus voi falsifioida psykoterapian perusteorian.

"
Eh? Määritelmänsä mukaan kumpikaan yllämainituista ei ole siinä pisteessä etteikö kehitystä tapahtuisi ja tarvittaisi.
Alkaa olla ilmiselvää, ettet tajua mistä puhut …
… etkä myöskään osaa löytää teksteistä sitä olennaista pääkohtaa. Vinkki: se ei ollut kirjoituksen ikä.
"

Etpä sinäkään, se ei ollut lobotomia. Ja jälkimmäisessä se relevanssihan oli siinä että se nimenomaan kommentoi tieteenalojen tieteellisyyttä. Psykologia oli mainittu kahdessa kohdassa. Molemmat kohdat viittaavat siihen että alalla on suorastaan normi tehdä huonoa tutkimusta.

"Jospa nyt vastaisit itse. Anna tulla."

Stuttering
Spelling Disorder
Written Expression Disorder
Mathematics Disorder
Caffeine Intoxication/Withdrawal
Nicotine use/Withdrawal
Sibling Rivalry Disorder
Phase of Life Problem

Oisko vähän niin että siellä on aikapaljon kummallisia juttuja. Nuo ovat normaalia ihmisen elämää. Ihminen on määritelty mielenterveyden häiriöksi kokonaisuutena.

DSM on kokonaisuutenaan tossa, mut vaatii salasanan (minulla ei ole):
http://www.psychiatryonline.com/resourceTOC.aspx?resourceID=2

"Tieteellisten teorioiden väärinkäytökset tai soveltaminen omiin tarkoitusperiin eivät ole tieteenharjoittajien syytä per se. Tieteenharjoittajien vastuu ulottuu siihen miten se itse tukevat moista toimintaa, luovat sovelluksia joita voidaan käyttää väärin jne. Sinun logiikallasi ydinvoima pitäisi lakkauttaa koska Hiroshima."

Et puhunut tieteenharjoittajista alunperin mitään, enkä niihin kommentoinut: "Samalla logiikalla evoluutioteoria tappoi juutalaiset. Tai fysiikka tuhosi Hiroshiman ja Nagasakin."

Ennenkuin LHC käynnistettiin, suuri joukko maailman parhaita fyysikoita kokoontuivat pohtimaan tuhoaako se käynnistettäessä maapallon tai koko universumin. Jos se vaikka tekisi noin niin mitä mieltä olet fysiikan turvallisuudesta? Tuossa ei ole kyse tieteenharjoittajien vastuusta. Miksi tällaisessa tilanteessa koko alaa ja sen terveellisyyttä ei saisi kyseenalaistaa.

Itse tosin luulen että nuo kaksi alaa ovat ainoat alat jotka pelastavat ihmiskunnan.

"Oikaistaanpa tämä Turingia koskeva väärinkäsityksesi saman tien. Homoseksuaalisuus oli Briteissä kriminalisoitu jo kauan ennen psykologian syntyä tieteenä - eikä kys. tieteenalalla ollut mitään roolia Turingin kohtalossa. Turing sai tuomion oikeusistuimessa ja hänelle tarjottiin vaihtoehtoina joko vankeustuomio ehdottomana tai ehdonalainen vapaus & hormonihoidot. Kys. hoidot toteutti hoitava lääkäri, ei psykologi (joilla ei tuolloinkaan ollut oikeutta määrätä lääkkeitä)."

http://psychology.wikia.com/wiki/Alan_Turing :
Turing was a homosexual during a period when homosexual acts were illegal and homosexuality was regarded as a mental illness.

Huomaatko viimeisen kohdan. Tuo oli DSM:ssä ja teidän alanne oli tässä kyllä vähintään hengessä mukana. Muut sun pointit on totta.

"DSM:n synnyn aikoihin (1950-luvun alku) miltä tahansa lääketieteen osa-alueelta löytyi hoitosuosituksia jotka nykyään sovellettuna olisivat paitsi potentiaalisesti vaarallisia, niin jopa rikollisia. Sinun logiikallasi lääketiede ei siis ole tiede."

Siltä osin mitä se käyttää epätieteellisiä menetelmiä se ei olekkaan. Sama pätee psykologiaan. Psykoterapian koulukunta on kokonaisuutenaan tässä osastossa.

"Koska ei ole minun asiani todentaa sinun roskapostiesi sisältämien väitteiden todenpitävyyttä. Se on sinun asiasi."

Yksi juttu, tyypin biografia:
http://www.arachnoid.com/administration/index.html
Viittaan tässä siihen että sillä on 2 palkintoa laadukkaasta tieteilystä. Tämä vihjaa siihen että hän saattaisi siitä jotain tietääkkin.

Seuraavat sen artikkelin paremmasta versiosta: http://www.arachnoid.com/psychology/myth.html

Toinen:
A number of studies26,27 including a meta-analysis25 of many studies of CBT, show that, when systematic biases are adjusted for, CBT's imagined superiority over other therapies evaporates. All these studies support the idea that psychological treatments cannot be distinguished from each other or from the Placebo Effect.

Katso ton viitteet sieltä sivulta. Tuossa on lähdeviitteet mun ekaan anekdoottiin. (en tosiaan edes tiennyt että tuo tyyppi tietää ne)

APA caseen sanoisin näin:
Sen vanhemman artikkelin alkukommentista.
"Since its first appearance in 2003, this article has become required reading in a number of college-level psychology courses."
Tässä on sellainen pointti että jos kukaan ei kyseenalaista sitä väittämää tuolla kentällä niin se luultavasti on totta, oli lähdeviiteitä tai ei. Ota myös nämä huomioon tässä: "http://www.arachnoid.com/psychology/feedback1.html"

Tietääkseni colleget on alempia kk tutkintoja, mut tämä listaa aika kovia kouluja tuohon kategoriaan.
http://www.collegecrunch.org/best-of/top-10-psychology-colleges-in-the-usa/

"No ihan varmasti. Mielikuvitusmaailmassasi on varmaan kiva elää."

Tuolta voit lukea niistä ja niiden mielipiteistä ja vastineista.
http://www.arachnoid.com/psychology/feedback1.html

Mie

"On jos luotat siihen että toinen ei valehtele."

Luota anonyymeihin mielikuvitusystäviisi jos haluat. Tässä keskustelussa niillä ei ole väliä.

"Ei ollut kovinkaan legiimi. Mitä biologit tekivät ennen sitä. Esim tutkivat hyönteisiä ja ihmettelivät miksi monet lajit ovat niin samankaltaisia ja lajeja on niin paljon."

Kuten jo todettua, määrittele "tieteenala" ja "legitiimi". Biologia perustui systemaattiseen havainnointiin, empiriaan jne. jo ennen Darwinia.

"Fysiikassa se oli aluksi Newtonin mekaniikka mutta on nyt nimeltään standardimalli."

Joka koskee hiukkasfysiikkaa.

"Hienoa tekstiä. Lue mun linkit alempaa."

No kts. lisää alempaa.

"Kerroin miten biologian teorian voi falsifioida, jopa yksi ihminen ja ilman argumenttejä."

Minkä? Evoluutioteorianko? Vaikkapa osoittamalla että monimutkaiset rakenteet ovat kehittyneet vastoin sen perusoletuksia.

"Anna konkreettinen esimerkki millainen tutkimus voi falsifioida psykoterapian perusteorian."

Miksi? Kuten jo sanoin, en perusta psykoterapiasta. Sinä väitit että psy-ko-lo-gi-a ei ole tieteenala.

"Stuttering
Spelling Disorder
Written Expression Disorder
Mathematics Disorder
Caffeine Intoxication/Withdrawal
Nicotine use/Withdrawal
Sibling Rivalry Disorder
Phase of Life Problem"

Ja mikäköhän näissä on huvittavaa?

"Ennenkuin LHC käynnistettiin, suuri joukko maailman parhaita fyysikoita kokoontuivat pohtimaan tuhoaako se käynnistettäessä maapallon tai koko universumin."

Niinpä teki, vaikka koko kysymys mikrokokoisista mustista aukoista olivat lähinnä marginaaliporukan huoli.

"Miksi tällaisessa tilanteessa koko alaa ja sen terveellisyyttä ei saisi kyseenalaistaa."

Kyseenalaista siis modernin hiukkasfysiikan? OK. Be my guest. Kerrotko nyt asian relevanssin psy-ko-lo-gi-an kohdalla? Eikö hiukkasfysiikkakaan ole legitiimi tieteenala?

"Huomaatko viimeisen kohdan. Tuo oli DSM:ssä ja teidän alanne oli tässä kyllä vähintään hengessä mukana."

Oli DSM:ssä, mutta ei liittynyt Turingin kohtaloon. "Hengessä mukana" my ass.

"Siltä osin mitä se käyttää epätieteellisiä menetelmiä se ei olekkaan."

No miltä osin tämä sitten on? Puhumme nyt siis tieteenalan syntyhistoriasta, johon - tieteen luonteen huomioiden - kuuluu väistämättä teorioiden vanhentumista.

"Viittaan tässä siihen että sillä on 2 palkintoa laadukkaasta tieteilystä. Tämä vihjaa siihen että hän saattaisi siitä jotain tietääkkin."

Kirjoittajan meriitit alalla X eivät tarkoita sitä, että hän tietää mitään alasta Y. Toisekseen, meriiteillä ei ole merkitystä siihen nähden että anti on silkkaa roskaa. Kts. alempaa.

"CBT’s imagined superiority over other therapies evaporates. All these studies support the idea that psychological treatments cannot be distinguished from each other or from the Placebo Effect."

Tuo käsittelee siis yhtä teoriaa. Kyllä, on tunnettua että CBT:n vaikutus esim. skitsofrenian hoidossa on olematon. Arvaas mistä? PSYKOLOGIAN alan omista TIETEELLISISTÄ JULKAISUISTA! Kys. kirjoittaja esittää psykologian olevan pseudotiede - ja pohjaa arvionsa kys. tieteenalan omaan meta-analyysiin??? Please.

Muutenkin kys. artikkeli on lähinnä marginaalisesti edellistä parempi. Aspergerin diagnosointimuutoksen yhteydessä esitetään että kyseessä on pseudotiede, vaikka kyse on normaalista proseduurista: uusi tieto johtaa muutokseen. FCT esitetään niinikään "psykologian hoitokeinona", vaikka kyseessä on esim. APA:n mukaan silkka vedätys (samalla logiikalla voisit syyttää lääketiedettä homeopatiasta) jne.

Jos sinulla on tarjota vertaisarvioitua lähdettä psykologian kritiikillesi, esitä se. Nettisivujen anti on sitä tuttua vessanseinä -tasoa.

“Since its first appearance in 2003, this article has become required reading in a number of college-level psychology courses.”

No niin varmaan. Kenties indikaationa siitä, että millaista tuubaa omasta alasta kirjoitetaan.

"Tuolta voit lukea niistä ja niiden mielipiteistä ja vastineista."

Kys. kaverin aiemman "kontribuution" pohjalta, ei maksa vaivaa. Klassinen tapaus insinörtistä joka ei tajua mitään muista aloista ja olettaa siksi etteivät ne ole tiedettä. Ilmankos vetoaa teikäläiseen.

väläys

Shriek:" Veikko Tähkän kirjassa sanotaan, että terapeutin tehtävä ei yksinkertaisesti ole opettaa henkilölle psykoanalyysia tai psykodynaamista tekniikkaa, koska se hidastaisi psykoterapiaa entisestään. "

Minusta juuri psykoanalyyttisten teorioiden itseopiskelu on hyödyllisempää, kuin olisi käydä siihen perustuvassa terapiassa, jossa ei ilmeisesti kerrota potilaalle mitään itse teoriasta ja sen käsitteistä. Vaikka psykoanalyyttisissä teorioissa olisi tehty joitakin hienoja oivalluksia ihmismielestä, mitä hyötyä siitä tiedosta on silloin, kun se ei sille asianosaiselle välity? Siksi kai psykoanalyysi hoitomuotona ei kuitenkaan ole niin tehokasta, kun siinä vaan vapaasti assosioidaan, ymmärtämättä perusteita.

Tapani

Psykoanalyyttinen psykoterapia on juuri niin vaarallista sen takia, että se sisältää sellaista maailmankatsomuksellista materiaalia, jonka olemassaoloa ei ehkä voi kuvitellakaan ennen terapiaan menoa. Esimerkki omasta elämästäni:

Äitini on tosiuskovainen, joka on opettanut kristinuskon perusteet, kuten Jeesuksen pelastussanoman minulle jo silloin kun olin aivan pieni lapsi. Isäni ei koskaan uskonut Jumalaan, tai saatikka Jeesukseen, eikä pystynyt mielessään kovin helposti sulattamaan äidin uskoa. Isä ei kuitenkaan kieltänyt minulta eikä veljeltäni sitä, että olimme tekemisissä uskonasioiden kanssa mm. erilaisilla hengellisillä leireillä ym. tilaisuuksissa. Aloin kuitenkin kärsiä mystisestä, aina vaivaavasta kamalasta syyllisyydestä, jolla ei yleensä ollut kovinkaan vahvoja reaalisia perusteita. Muistan tosin näitä tapauksia enimmäkseen vasta seitsemännen ikävuoden jälkeen. Tämän jälkeen elämäni onkin ollut yhtä taistelua yhtä aikaa niin todellisilta tuntuvaa syyllisyyttä ja yhtä aikaa älyllisesti järkeilemällä irrationaalista syyllisyydentunnetta vastaan. Olin kuitenkin löytänyt vuosien mittaan jonkinlaisen tasapainon, joskin kovin horjuvan, säilyttääkseni mielenterveyden siedettävällä tasolla. Olin aina selvinnyt.

Nyt terapiaprosessin aikana nk. tiedostamaton materiaali pääsi holtittomasti tietoisuuteen, tai tämä ainakin saattaisi olla yksi psykoanalyyttinen selitys asialle. Mikä tämä tietoisuus sitten on? Se sisältää seuraavankaltaisia, useimmille ihmisille täysin vieraita, kammoa tai kauhua herättäviä (kuten minulle) tulkintoja (joita psykoanalyyttinen teoria on pullollaan):

Varhaisessa vaiheessa elämääni olen halunnut äidin seksuaalisesti itselleni (oidipaali-ikä), jonka johdosta olen omassa mielikuvituksessani tappanut isän. Normaalitilanteessa kuitenkin isä ikäänkuin "herää henkiin" mielikuvituksesta varsin nopeasti, kun pikkupoika tajuaa isän ylivertaisuuden itseään kohtaan kilpailijana äidin seksuaalisuudesta. Mutta omalla kohdallani Jeesus on toiminut uhrina, jonka alkuperäinen tarkoitus on hyvittää tämä primäärinen isänmurha ja mahdollistaa äidin naiminen. Näin ollen äiti on ikäänkuin kristinuskon sanomaa opettamalla oikeuttanut lapsensa alitajuisesti naimaan itsensä. Kun isä puolestaan ei ole hyväksynyt tätä kristinuskon sanomaa, eikä siis alitajuisesti ole hyväksynyt poikansa insestisiä haluja, tästä on seurannut valtava alitajuinen ristiriita, ja pysyvä syyllisyys.

Päästäessään mieleen tällaisia tulkintoja, on se suuri vaara, että ainoatkin toimivat alitajuiset toimintamallit käyvät nyt toimimattomiksi häpeällisinä. Aikaisemmin olen selvinnyt sillä, että en ollut 29-vuoteen mennessä harrastanut koskaan seksiä, olin keskittynyt opiskeluun ja intohimoisesti erääseen harvinaiseen harrastukseen, josta tuli jopa puoliksi työni. Olen erittäin kunnianhimoinen ja hieman suuruudenhullukin. Isä kuoli onnettomuudessa, kun olin 17-vuotias. Isäni jäi minulle aina etäiseksi, mutta kaipaan häntä valtavasti. Toisaalta yhtäaikaa, samasta lähteestä kumpuaa valtava alitajuinen syyllisyyteni. Alitajuisesti olen pitänyt itseäni aina pahana, vaikka sille ei yleensä olekaan reaalisia perusteita. Se on ollut jonkinlainen alitajunnan selviytymismekanismi, joka ehkä nyt uuden tietoisuuden vallitessa voidaan tulkita viittaamaan juuri tuohon aiemmin käsiteltyyn suureen konfliktiin. Olen kuitenkin selvinnyt tällä alitajuisella positiolla. Mutta nyt on vaarana, että tämänkinkaltaiset positiot käyvät toimimattomiksi uuden tietoisuuden tehdessä ne häpeällisiksi.

Edellä on siis käsitelty yksi esimerkki psykoanalyyttisistä tulkinnoista. Korostan, että nämä tulkinnat tehdään antamalla paloja sieltä täältä asiakkaalle pitkän prosessin aikana. Siten, että hän pikkuhiljaa osaa itse yhdistää asiat niin, että nämä tulkinnat väistämättä syntyvät. Ymmärrän, että terapeutti ei voi antaa näitä tulkintoja asiakkaalle suoraan, eihän hän edes niitä silloin todennäköisesti uskoisi. Mutta omasta mielestäni terapiasta tekee vielä kammottavampaa juuri se, että nämä asiat ikäänkuin "syötetään" sinulle pala palalta, että sitten näennäisesti itse jossain pimeässä huoneessa yksin kotona ymmärrät ynnätä palaset yhteen. Tämän jälkeen helvetti on irti.

Shriek

väläys, "Minusta juuri psykoanalyyttisten teorioiden itseopiskelu on hyödyllisempää, kuin olisi käydä siihen perustuvassa terapiassa, jossa ei ilmeisesti kerrota potilaalle mitään itse teoriasta ja sen käsitteistä. Vaikka psykoanalyyttisissä teorioissa olisi tehty joitakin hienoja oivalluksia ihmismielestä, mitä hyötyä siitä tiedosta on silloin, kun se ei sille asianosaiselle välity? Siksi kai psykoanalyysi hoitomuotona ei kuitenkaan ole niin tehokasta, kun siinä vaan vapaasti assosioidaan, ymmärtämättä perusteita."

Harvemmin mistään itseopiskelusta on harmia, eikä ihmisiltä voida kieltää sellaista. Kyse on psykoterapian tavotteista, eli siitä, mitä siellä psykoterapiassa tehdään. Psykoterapiaan ei siis mennä opiskelemaan, vaikka sinne mennään oppimaan jotakin itsestä. Tämä ero on tärkeä ymmärtää. Jos aiemmin mainittu tavoite ei olisi totta, psykoterapia olisi ihmisten doktrinointia, joka puettaisiin auttamisen valepukuun. Se, mitä potilas tekee praktiikan ulkopuolella, on hänen oma valintansa. Psykoterapeutti ei voi kieltää potilasta tutustumasta psykoanalyysiin, mutta hän voi huomauttaa potilaalle, että sillä ei välttämättä ole terapian etenemistä nopeuttavaa vaikutusta, vaan se voi myös hidastaa sitä. Tarkoitus on pitää suhde muodossa auttaja ja autettava, eikä mestari ja oppipoika.

Vapaan assosiaation merkitys menetelmänä on vain se, että sillä minimoidaan terapeutin omaa vaikutusta tilanteessa. Freud keksi sen kenties siksi, että hänellä oli tarve päästä eroon hypnoosista ja suggestiosta, koska hypnoosilla tehdyn terapian vaikutukset eivät säilyneet kovin pitkään. Näin hän päätteli, kun oli Charcotin oppilaana. Hypnoosi on myös luonteeltaan selvästi autoritäärisempi kuin vapaa-assosiaatio.

väläys

Shriek: Minusta juuri itsensä ja oman elämänsä palojen ymmärtämiseksi, jos niitä haluaa psykoanalyysin näkökulmasta käsitellä, on hyödyllisempää lukea aiheesta itse. Silloin ei ole vaaraa jonkun ulkopuolisen vääristä tulkinnoista, ei mene sellaiseen aikaa, koska loppujen lopuksi ihmisen sisäisen maailman voi tuntea vain hän itse. Terapeuttikin näkee vain heijastuksia siitä, ja vaikka hän on käynyt oman terapiansa, aina ihmissuhteissa ihminen väistämättä, myös terapeutti, ammentaa omasta kokemusmaailmastaan.

Ei ole varmaan terapeutinkaan aina helppo erottaa, mikä on potilaan transferenssia, mikä taas vain hänen omaa tulkintaansa sellaiseksi. Ei terapiasuhdekaan pelkkä transferenssisuhde ole, se on myös ihmissuhde, joka samanaikaisesti tapahtuu tässä ja nyt.

"Psykoterapeutti ei voi kieltää potilasta tutustumasta psykoanalyysiin, mutta hän voi huomauttaa potilaalle, että sillä ei välttämättä ole terapian etenemistä nopeuttavaa vaikutusta, vaan se voi myös hidastaa sitä. "

Miksi se hidastaisi? Eikö psykoanalyysin ideana juuri ole se, että terapeutti ja potilas ikäänkuin liittoutuvat potilaan patologisia piirteitä/oireita vastaan ja tarkastelevat niitä älyllisesti?

"Tarkoitus on pitää suhde muodossa auttaja ja autettava, eikä mestari ja oppipoika."

Miksi?

Shriek

väläys, "Minusta juuri itsensä ja oman elämänsä palojen ymmärtämiseksi, jos niitä haluaa psykoanalyysin näkökulmasta käsitellä, on hyödyllisempää lukea aiheesta itse. Silloin ei ole vaaraa jonkun ulkopuolisen vääristä tulkinnoista, ei mene sellaiseen aikaa, koska loppujen lopuksi ihmisen sisäisen maailman voi tuntea vain hän itse. Terapeuttikin näkee vain heijastuksia siitä, ja vaikka hän on käynyt oman terapiansa, aina ihmissuhteissa ihminen väistämättä, myös terapeutti, ammentaa omasta kokemusmaailmastaan."

Sinusta itsestä tuntuu tuolta, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. On kuitenkin ihmisiä, jotka kokevat tarvitsevansa apua. Yksin ei kukaan elämässä pärjää, eivätkä kaikki ole niin kiinnostuneita itsensä penkomisesta.

"Ei ole varmaan terapeutinkaan aina helppo erottaa, mikä on potilaan transferenssia, mikä taas vain hänen omaa tulkintaansa sellaiseksi. Ei terapiasuhdekaan pelkkä transferenssisuhde ole, se on myös ihmissuhde, joka samanaikaisesti tapahtuu tässä ja nyt."

Vaikeaa se on, enkä väitä, että psykoanalysoiminen on helppoa. Miksipä muutenkaan tulisi näitä tapauksia, joissa hoitovirheitä on sattunut. Tosin se on enemmän osoitus inhimillisyydestä kuin siitä, että ihmiset noin yleensä haluaisivat aina valtaa ylitse muiden. Toki on sellaisia ihmisiä, jotka sitäkin haluaa, mutta en edelleenkään usko sellaiseen, ennen kuin voidaan tieteellisesti osoittaa, että psykoterapeutit ovat muita ihmisiä vallanhimoisempi ihmisryhmä.

"Miksi se hidastaisi? Eikö psykoanalyysin ideana juuri ole se, että terapeutti ja potilas ikäänkuin liittoutuvat potilaan patologisia piirteitä/oireita vastaan ja tarkastelevat niitä älyllisesti?"

Toki, mutta niin kuin jo sanoin, pitää muista, että kyseessä on hoitosuhde. Ei ystävyys, ei kaveruus, ei oppisopimus.

Jos ei vielä auennut, niin kysy yksityisviesteillä.

psykologia ei ole tiedettä

"Kuten jo todettua, määrittele “tieteenala” ja “legitiimi”. Biologia perustui systemaattiseen havainnointiin, empiriaan jne. jo ennen Darwinia."

En vastaa tähän nyt, vaan luultavasti seuraavassa viestissä riippuen miten tähän vastaat.

"Joka koskee hiukkasfysiikkaa."

Ei koske. Se on fysiikan tämänhetkinen malli joka vastaa kaikkiin kysymyksiin (paras mahdollinen teoria, ei selitä kaikkia mittaustuloksia). Se sisältää mm. Einsteinin suhteellisuusteoriat jotka eivät missään nimessä ole hiukkasfysiikkaa. Nyt osoitit todella olevasi ymmärtämätön siitä mikä tieteenaloilla on se mitä ne edes tuottavat.

"Minkä? Evoluutioteorianko? Vaikkapa osoittamalla että monimutkaiset rakenteet ovat kehittyneet vastoin sen perusoletuksia."

Niin, siis _MINÄ_ (et sinä) kerroin miten sen oikeasti voi falsifioida. Mitä ihmettä tässä oikein ajat? En edes kysynyt biologiaan liittyen mitään.

"Miksi? Kuten jo sanoin, en perusta psykoterapiasta. Sinä väitit että psy-ko-lo-gi-a ei ole tieteenala."

Eli et todellakaan osaa vastata siihen. Psykologia on ollut psykoterapiaa lähinnä koko olemassaolonsa ajan. Olen jo sanonut että puhun ainoastaan siitä (psykoterapiasta ja sen teoreettisesta pohjasta ja tieteellisyydestä). Muut sen osa-alueet eivät ole käsittelyssä. Paina tämä mieleesi ja vastaa kysymyksiin äläkä kiemurtele niistä ulos.

"Ja mikäköhän näissä on huvittavaa?"

Jos kysyisit vaikka 100 ihmiseltä kadulta niin moni voisi kertoa jotain siitä. Etkö itse nähnyt noissa mitään ihemeellistä/ongelmallista. Huvittava on vain termi ja siitähän voidaan aina keskustella. Vääntelet ja kääntelet lähinnä sana muotoja mutta mihinkään oleelliseen et osaa vastata.

"Niinpä teki, vaikka koko kysymys mikrokokoisista mustista aukoista olivat lähinnä marginaaliporukan huoli."

Paitsi että siinä oli muitakin kysymyksiä. Suurin oli häiriön aiheuttaminen Higgsin kenttään. Mutta jätetään tämä pois?

"Kyseenalaista siis modernin hiukkasfysiikan? OK. Be my guest. Kerrotko nyt asian relevanssin psy-ko-lo-gi-an kohdalla? Eikö hiukkasfysiikkakaan ole legitiimi tieteenala?"

Onko sinulla sisälukutaitoa ollenkaan? Tuo oli vaan vastaus asioihin joita itse esitit. Jos lähdet epärelevanteille linjoille itse ja syytät siitä minua, et ehkä ihan osaa väitellä.

"No miltä osin tämä sitten on? Puhumme nyt siis tieteenalan syntyhistoriasta, johon - tieteen luonteen huomioiden - kuuluu väistämättä teorioiden vanhentumista."

Epätieteelliset menetelmät ovat aina sellaisia. Kuitenkaan tieteenalat eivät synny epätieteellisistä teorioista. Ne ovat tieteenaloja vasta kun tieteellinen teoria on olemassa. Se perusteoria ei tietääkseni ole täysin kumottu millään oikean tieteen alalla.

"Kirjoittajan meriitit alalla X eivät tarkoita sitä, että hän tietää mitään alasta Y. Toisekseen, meriiteillä ei ole merkitystä siihen nähden että anti on silkkaa roskaa. Kts. alempaa."

Aloilla ei ole niin paljoa merkitystä jos on puhe siitä mitä tiede on. Meriitit olivat lisäksi alalla: miten hyvää tiedettä tehdään. "eivät tarkoita sitä, että hän tietää" ei kumoa esitettyjä väitteitä.

"Tuo käsittelee siis yhtä teoriaa. Kyllä, on tunnettua että CBT:n vaikutus esim. skitsofrenian hoidossa on olematon. Arvaas mistä? PSYKOLOGIAN alan omista TIETEELLISISTÄ JULKAISUISTA! Kys. kirjoittaja esittää psykologian olevan pseudotiede - ja pohjaa arvionsa kys. tieteenalan omaan meta-analyysiin??? Please."

Mitä ihmettä? Ymmärrätkö lukemaasi ollenkaan? Tai tiedettä ylipäänsä? Siis alan omissä tieteellistä julkaisuistä näkee että ala ei toimi. Todella ihmettelen tätä: "Arvaas mistä? PSYKOLOGIAN alan omista TIETEELLISISTÄ JULKAISUISTA!". Siis jos ne tieteelliset julkaisut osoittavat alan vääräksi niin sitten se on. Sen jälkeen koko alan pitäisi myöntää se.

Se ei käsittele yhtä teoriaa. CBT:llä oli väitetty teho muita vastaan, jolloin siitä itseasiassa olisi tullut toimiva. Kuitenkaan sillä ei ole tehoa muiden yli. Kaikki ovat placeboa.

Seuraavaksi suosittelisin kumoamaan noi tutkimukset koska olet todella heikollä jäillä nyt.

"Jos sinulla on tarjota vertaisarvioitua lähdettä psykologian kritiikillesi, esitä se. Nettisivujen anti on sitä tuttua vessanseinä -tasoa."

Olet tässä asiassa vähän ulkona. Ensinnäkin tuohon placeboon viitaten, siinä on jo sellaisia.

Tässä on yksi APA:n journalin juttu vuodelta 1991. Kommentoippa tuota vähän. En usko että käsität sitä kynnyskysymystä tuostakaan.
http://www.choixdecarriere.com/pdf/5671/3.pdf

"No niin varmaan. Kenties indikaationa siitä, että millaista tuubaa omasta alasta kirjoitetaan."

Olet heikoilla jäillä. Esität omaan mielipiteeseesi perustuvia veikkauksia.

"
Kys. kaverin aiemman “kontribuution” pohjalta, ei maksa vaivaa. Klassinen tapaus insinörtistä joka ei tajua mitään muista aloista ja olettaa siksi etteivät ne ole tiedettä. Ilmankos vetoaa teikäläiseen.
"

Siis mitä helv? Etkö muka oikeasti lukenut noita? Tuo on puhdas ad hominem.

Ja seuraavaksi sinun on about pakko vastata tähän:
Onko psykoterapialla olemassa tieteellinen perusteoria? (kyllä/ei, muita vastauksia ei hyväksytä)
Jos kyllä, niin mikä on psykologian perusteoria psykoterapian kentän kontekstissa? (ei saa kiemurrella ulos tästä millään sanankäänteillä)

eräs psykologi

Marko Hamilo:
"Minä olen perustanut psykoterapiakritiikkini tieteelliseen psykologiaan, en psykologiakritiikkiin tai -kielteisyyteen. Psykologia on kehittynyt viime vuosikymmeninä valtavasti, mutta psykoterapia ei ole ottanut vaarin uudesta tutkimusnäytöstä. Seurauksena on laajeneva kuilu psykologiatieteen ja kliinisen psykologian välillä"

Tapasi mukaan olet taas ihan pihalla, tai sitten yrität tahallasi hämmentää ihmisiä. Miksi puhut psykoterapiasta, kun ilmeisesti tarkoitat psykoanalyyttistä- tai psykodynaamista psykoterapiaa? Suurin osa ainakin uusista kliinisistä psykologeista suomessa käyttää kognitiivisia tai kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä. Suuri osa psykoterapeuteista on kognitiivisesti orientotuneita. Kognitiivista psykoterapiaa tutkitaan ja kehitetään koko ajan tieteellisin menetelmin, ja käytäntöjä muutetaan uuden tiedon mukaisiksi. Miksi siis mustamaalaat kaikkea psykoterapiaa? Vai onko myös kognitiivinen ja kognitiivinen käyttäytymisterapia mielestäsi pseudotieteeseen perustuvaa?

Marko Hamilo

Kiitos lukuisista kommenteista ja kokemuksista tässä ketjussa. Monissa kommenteissa on esiintynyt väite, jonka mukaan minä "sotkisin" tai jotenkin niputtaisin eri terapiamuotoja. Päinvastoin olen halunnut kuulla näkemyksiä eri terapiamuodoista ottamatta etukäteen niihin sen enempää niputtavaa kuin erottelevaakaan kantaa.

Kognitiivinen käyttäytymisterapia perustuu ainakin lähtökohdiltaan paljon realistisempaan käsitykseen ihmismielestä kuin psykoanalyysi, ja yksi kliinisen ja tieteellisen psykologian kuilusta puhuvien tutkijoiden esimerkkitapauksista onkin juuri se, että nämä tieteellisesti perustellummat terapiat joutuvat yhä kilpailemaan tieteellisesti niitä paljon heikommin perusteltujen terapiamuotojen kanssa. Lääketieteessä tieteellisesti paremmaksi osoittautuvat käytännöt valloittavat terveyskeskuksen arjen paljon nopeammin kuin psykologiassa.

Mutta toinen puoli asiaa on sitten se, että kognitiivinenkaan terapia ei käytännössä ole mitenkään niin valtavan paljon vaikuttavampaa kn psykodynaaminen terapia. Kognitiivinen terapia perustuu järkevään hypoteesiin, mitä ei voi sanoa psykodynaamisista terapioista enää nykykäsityksen valossa, mutta empiirisestä testistä ei sittenkään ole selvinnyt ihan niin loistavasti kuin voisi olettaa. Minua hämmästyttää eniten se, kuinka täysin irrationaalisetkin terapiat voivat olla kohtalaisen vaikuttavia.

Olin kiinnostunut erityisesti psykoterapian haitoista. Veikkaisin että juuri haitoissa kognitiivinen psykoterapia voittaa psykoanalyysin kaikkein kirkkaimmin: analyytikon sohvalta voi omaksua käsittämättömiä ajatuksia, jotka esimerkiksi rikkovat perhesuhteita samalla kun ne mahdollisesti auttavat vähentämään masennusoireilua. Kognitiivisen psykoterapian jäljiltä ihmiset tuskin ovat omaksuneet yhtä epärealistisia käsityksiä itsestään ja läheisistään.

väläys

Hamilo: "Veikkaisin että juuri haitoissa kognitiivinen psykoterapia voittaa psykoanalyysin kaikkein kirkkaimmin: analyytikon sohvalta voi omaksua käsittämättömiä ajatuksia, jotka esimerkiksi rikkovat perhesuhteita samalla kun ne mahdollisesti auttavat vähentämään masennusoireilua. "

Veikkaisit millä perusteella tarkkaan ottaen? Analyytikon sohvalla ihminen käy läpi omia ajatuksiaan vapaan assosiaation avulla, nehän ovat hänen omasta mielestään lähtöisin, eikä siltä analyytikolta. ( Sekoitat tässä kohtaa psykoanalyysin ja psykodynaamisen terapian, joista ensimmäisessä analyytikko on passiivinen, jälkimmäisessä terapeutti voi myös kommentoida potilaan ajatuksia)
Ihan yhtä hyvin ihminen voisi kirjoittaa vapaasti assosioiden vaikka päiväkirjaa, onko se sinusta vahingollista?

Mielenkiintoisen ambivalentti argumentti tuo, että analyytikon sohvalta omaksutut ajatukset voivat rikkoa perhesuhteita samalla, kun ne vähentävät masennusoireilua. Jos perheessä on huonoja ihmissuhteita tai muita ongelmia, en ymmärrä, miksi olisi jotenkin vahingollista läpikäydä niitä. Kommenttisi kuulostaa siltä, ihan kuin ei saisi ajatella mitään negatiivista perheestään, vaikka siihen olisi syytäkin.

Tapani

Psykoanalyysiin perustuvan psykoterapian "viattomaksi" määritteleminen sillä, että se on puhtaasti vapaaseen assosiaatioon perustuvaa on joko tahallista harhaanjohtamista tai asiasta tietämättömyyttä. Siihen sisältyy edellämainitun vapaan assosiaation lisäksi voimakas suggeroiva vaikutus, jolla terapeutti ohjaa potilasta pitkässä prosessissa omaksumaan terapeutin enemmän tai vähemmän tietoisesti ajamaa maailmankuvaa. Tätä maailmankuvaa voi sitten kukin puolustaa joko totuutena tai valheena, aivan miltä kantilta maailmaa katsoo.

Tapani

Ja vielä edelliseen: psykoanalyysiin perustuvan psykoterapian puolustajat voivat aina kääntää kyseisen suggeroivan vaikutuksen paljastavaksi psykoterapiaksi, joka lopultakin on vain potilaasta itsestään lähtevää alitajunnan paljastamista. Tätä voi myöskin pitää joko totuutena, tai sitten silmänkääntötemppuna, jossa suggeroiva toiminta saadaan naamioitua ja poistettua yhtälöstä. Näin jäljelle jää ainoastaan potilaan oma vapaa assosiaatio.

Mie

"Ei koske. Se on fysiikan tämänhetkinen malli joka vastaa kaikkiin kysymyksiin (paras mahdollinen teoria, ei selitä kaikkia mittaustuloksia)."

?? Standardimalliin eivät kuulu yl. suhteellisuusteorian alue eikä myöskään pimeän aineen rooli tule siinä käsitellyksi. Sotket ilmeisesti standardimallin ja ns. kaiken teorian.

"En edes kysynyt biologiaan liittyen mitään."

Pointti oli siinä, että esität psykologian olevan pseudotiedettä koska sen historiasta löytyy nyt jo epäpäteviksi tiedettyjä selitysmalleja. Kun huomautin tämän ilmiön (tiede kehittyy) olevan vakio kaikilla tieteenaloilla, aloit vinkua että "biologiasta-tuli-tiede-vasta-Darwinin-myötä". Mikä on toki silkkaa potaskaa.

"Psykologia on ollut psykoterapiaa lähinnä koko olemassaolonsa ajan."

Lisää huuhaata. Esim. neuropsykologian katsotaan syntyneen Brocan tutkimusten myötä. Kognitiivisen neurotieteen perusta on suurin piirtein saman ikäinen. Psykologia ei ole psykoanalyysin ja Freudin synonyymi.

Kannattaisiko jatkossa ensin TUTUSTUA aiheeseen?

"Olen jo sanonut että puhun ainoastaan siitä (psykoterapiasta ja sen teoreettisesta pohjasta ja tieteellisyydestä)."

Lopeta sitten sekoilu psykologian ja psykiatrian puolella. Esim. linkkisi insinörtti puhuu molemmista. Jos kritisoit nimenomaan psykoterapiaa, keskity sitten nimenomaan SIIHEN.

"Jos kysyisit vaikka 100 ihmiseltä kadulta niin moni voisi kertoa jotain siitä."

Mikäköhän arvo maallikoiden mielipiteellä on? Jos kysyisin em. 100 ihmiseltä kvarkkien nimiä ja sitten kertoisin ne, he todennäköisesti pitäisivät niitä (Lumo, Outo jne.) huvittavina.

"Epätieteelliset menetelmät ovat aina sellaisia. Kuitenkaan tieteenalat eivät synny epätieteellisistä teorioista. Ne ovat tieteenaloja vasta kun tieteellinen teoria on olemassa. Se perusteoria ei tietääkseni ole täysin kumottu millään oikean tieteen alalla."

Tämä ei mitenkään liity aiheeseen tieteen kehitys. Ainoa relevanssi on siinä, että käsityksesi tieteestä on ... no, pseudotieteellinen.

“Aloilla ei ole niin paljoa merkitystä jos on puhe siitä mitä tiede on."

Teoriassa ei. Käytännössä kamusi demonstroi samanlaisen ignoranssin esim. tieteenfilosofian perusteista (välttämätön ala tuntea, mikäli halutaan esittää että ala X ei ole tiedettä) kuin sinä. Ilmankos "löysitte toisenne".

"Siis alan omissä tieteellistä julkaisuistä näkee että ala ei toimi."

Logiikkakaan ei ole tuttua. Jos ala X on huuhaata, seuraus tästä on se että sen tieteellinen julkaisutoiminta on huuhaata. Näin ollen alan tieteellinen julkaisu (meta-analyysi) on huuhaata. Kysymys: voitko käyttää huuhaata todentamaan faktuaalisen väitteen? No et. Voit korkeintaan esittää kyseisen meta-analyysin olevan huuhaata, mitä et suinkaan tehnyt.

"Siis jos ne tieteelliset julkaisut osoittavat alan vääräksi niin sitten se on. Sen jälkeen koko alan pitäisi myöntää se."

Ja tämäkin vielä. Kyse oli siis CBT:stä, YHDESTÄ AINOASTA psykoterapian lähestymistavasta. Relevanssi koko psykologian kentällä? Jokseenkin nolla. Tämä ei riitä osoittamaan edes sitä, että psykoterapia on huuhaata.

"Seuraavaksi suosittelisin kumoamaan noi tutkimukset koska olet todella heikollä jäillä nyt."

Kumoamaan mitkä? Heh, et ymmärrä lukemaasi. En ole eri mieltä kys. meta-analyysin löydösten kanssa. Kyse on siitä että sinä ja kamusi yritätte esittää sen pohjalta väitteitä joille siitä ei saa tukea.

"Tässä on yksi APA:n journalin juttu vuodelta 1991. Kommentoippa tuota vähän. En usko että käsität sitä kynnyskysymystä tuostakaan.
http://www.choixdecarriere.com/pdf/5671/3.pdf"

Tässä kohtaa on käynyt jo tuskallisen selväksi ettet ymmärrä lukemaasi. Kirjoittaja esittää että siirtymä kohti empirian ja tiukemman teoreettisen lähestymistavan maailmaa psykologisessa neuvonnassa olisi olennaista alan itsensä kannalta. Kyse siis alan sisäisestä debatista sen tulevaisuuden kannalta. Relevanssi tähän asiaan?

"Olet heikoilla jäillä. Esität omaan mielipiteeseesi perustuvia veikkauksia."

Ja sinä todentamattoman väitteen. Kumpi onkaan todennäköisempää: se, että yliopistotasolla käytetään oppimateriaalina erään insinörtin nettikirjoitusta osoittamaan oman alan ongelman - vai se, että kys. kirjoitusta esitellään (jos esitellään) osoituksena omaan alaan kohdistuvista kvasitieteellisistä purkauksista? Sikäli kun kys. kirjoituksella ei ole muutenkaan sisältönsä puolesta mitään tarjottavaa, niin koko kysymys on toki täysin samantekevä.

"Siis mitä helv? Etkö muka oikeasti lukenut noita? Tuo on puhdas ad hominem."

Et myöskään tunne termin "ad hominem" merkitystä. Kyseessä oli luonnehdintani, ei argumentti. Kritiikin esitin jo aiemmin.

"Ja seuraavaksi sinun on about pakko vastata tähän:"

Voi hellanduudelis, ihanko tosi? Mitä seuraavaksi? "Oletko jo lopettanut vaimosi hakkaamisen"? Kysymyksesi on relevantti ainoastaan oman pakkomielteesi kontekstissa. Tieteenalan tieteellisyys ei ole riippuvainen siitä vaikuttaako sen kentällä yksi vai useita tieteellisiä teorioita.

ottoj

Tapani, kammottavia kokemuksia. Saan sellaisen käsityksen että vaikka kritisoit psykoanalyyttistä terapiaa, niin uskot vieläkin noihin oidipaalijuttuihin. Ei ole mitään syytä uskoa. Suosittelen sinulle tätä J.P.Roosin artikkelia joka käsittelee Freudin tieteellisyyden puutetta. http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos//freud.htm

Itsellä on artikkelissa käsitelty Websterin kirja, mutta olen lukenut vasta ensimmäiset 50 sivua, jotka käsittelevät Freudin uran alkua. Tähän mennessä on käynyt ilmi, että Freudin kirjoittamassa tieteellisessä artikkelissa suositeltiin varauksetta ihonalaisia kokaiinipistoksia morfiinivieroitukseen, ja väitettiin että se ei aiheuta riippuvuutta, vaikka siinä vaiheessa hän tiesi että hänen kokaiinilla morfiinista vieroittamansa ystävä oli pahassa kokaiinikoukussa, ja hän oli varoittanut vaimoaankin kokaiinista. Kertonee jotain miehen rehellisyydestä, vaikka Webster tulkitseekin sen johtuneen siitä että Freud käytti sitä itse säännöllisesti noihin aikoihin eikä katsonut olevansa riippuvainen. Taidanpa kirjoittaa kirjasta lisää kun olen lukenut enemmän.

Väläyksen kommenttiin siitä että Stålströmin terapeuttien asenteet olisivat olleet vain lähtöisin ympäröivästä yhteiskunnasta. Mutta psykoanalyysillä itsellään oli suuri osuus näihin asenteisiin. Stålström kirjoittaa, että vanhakantainen homojen leimaaminen tuli Suomeen Amerikkalaisilta psykoanalyytikoilta Kalle Achten Psykiatria-kirjan välityksellä. http://www.finnqueer.net/tulosta.cgi?s=12_10_1

psykologia ei ole tiedettä

"?? Standardimalliin eivät kuulu yl. suhteellisuusteorian alue eikä myöskään pimeän aineen rooli tule siinä käsitellyksi. Sotket ilmeisesti standardimallin ja ns. kaiken teorian."

No totta. Mutta oikeastaan ainoastaan yl. suht.teor. on siitä ulkona. Fysiikan perusteoria sisältää molemmat. Pimeälle aineelle ei oikein taida olla mitään kunnollista teoriaa vielä.

[paljon roskaa leikattu]

"Logiikkakaan ei ole tuttua. Jos ala X on huuhaata, seuraus tästä on se että sen tieteellinen julkaisutoiminta on huuhaata. Näin ollen alan tieteellinen julkaisu (meta-analyysi) on huuhaata. Kysymys: voitko käyttää huuhaata todentamaan faktuaalisen väitteen? No et. Voit korkeintaan esittää kyseisen meta-analyysin olevan huuhaata, mitä et suinkaan tehnyt."

Miten voit olla noin hölmö?

"Ja tämäkin vielä. Kyse oli siis CBT:stä, YHDESTÄ AINOASTA psykoterapian lähestymistavasta. Relevanssi koko psykologian kentällä? Jokseenkin nolla. Tämä ei riitä osoittamaan edes sitä, että psykoterapia on huuhaata."

Ei ollut kyse yhdestä asiasta lue se uudestaan.

"Kumoamaan mitkä? Heh, et ymmärrä lukemaasi. En ole eri mieltä kys. meta-analyysin löydösten kanssa. Kyse on siitä että sinä ja kamusi yritätte esittää sen pohjalta väitteitä joille siitä ei saa tukea."

"Tässä kohtaa on käynyt jo tuskallisen selväksi ettet ymmärrä lukemaasi. Kirjoittaja esittää että siirtymä kohti empirian ja tiukemman teoreettisen lähestymistavan maailmaa psykologisessa neuvonnassa olisi olennaista alan itsensä kannalta. Kyse siis alan sisäisestä debatista sen tulevaisuuden kannalta. Relevanssi tähän asiaan?"

Sitähän se esittää. Luitko miksi? Sehän osittain jopa lukee siinä.

"Et myöskään tunne termin “ad hominem” merkitystä. Kyseessä oli luonnehdintani, ei argumentti. Kritiikin esitin jo aiemmin."

Kyllä se kuule on ad hominem myös jos et suostu lukemaan jotain lyhyttä tekstiä perustuen omaan mielipiteeseesi tyypistä.

Ja nyt loppupuheenvuoro:

Olen pohjannut argumenttini ainoastaan kahdelle asialle (muut ovat yhdentekeviä):

1. Kaikkien terapiasuuntausten teho on sama ja se vastaa placeboa. Ts. kaikki terapiasuuntaukset ovat placeboa. (linkit ylhäällä)

2. Psykoterapialla ei ole mitään perusteoriaa. (ei tarvitse linkkejä, et pysty esittämään sitä)

Näihin ei kukaan vastaa mitään. Väistelevät vain asioita joillain ihmeellisillä tavoilla.

Tiede oli empiiristä ennen Newtonia ja teoriapohjaista sen jälkeen. Tästä ei pahemmin kannata kiistellä vaikka joku varmasti haluaakin esittää jotain epäoleellista siitä. Psykoterapia on edelleen naivi empiiristä, mitään tieteellistä teoriaa ei ole olemassa.

Kaikki alat joita pidetään tieteenä ja ylipäätänsä toimivat, ovat teoriapohjaisia.

On mahdollista että tieteen käsite määritellään lähivuosina tarkemmin. Tähän on syynsä. Johtuu lähinnä kreationisteista. Ei kannata esim psykologian, sosiologian ja vastaavien aloilla nuolaista ennenkuin tipahtaa.

Tämä luultavasti loppuu siihen että Mie luulee voittaneensa jotain, vaikka ei täysin ymmärtänyt asiaa. Epäoleellisuuksiin mentiin liikaa.

Mie

"Miten voit olla noin hölmö?"

Kannattaako sinun enää kirjoitella jos et pysty sen kummempaan.

"Ei ollut kyse yhdestä asiasta lue se uudestaan."

Koko jutussa ei toki. Tämä ei ollutkaan pointtini, vaan se että koko juttu on täynnä virheitä joista mainittu CBT-keissi on eräs esimerkki.

"Sitähän se esittää. Luitko miksi? Sehän osittain jopa lukee siinä."

Vastasin tähän jo.

"Kyllä se kuule on ad hominem myös jos et suostu lukemaan jotain lyhyttä tekstiä perustuen omaan mielipiteeseesi tyypistä."

Mitä sekoilet? Minähän luin insinörttisi höpinät ja kommentoin niitä!

"1. Kaikkien terapiasuuntausten teho on sama ja se vastaa placeboa. Ts. kaikki terapiasuuntaukset ovat placeboa. (linkit ylhäällä)"

Tätä asiaa ei arvioida nettisivujen höpinöillä vaan asia vaatii laajan katsausartikkelin.

"2. Psykoterapialla ei ole mitään perusteoriaa. (ei tarvitse linkkejä, et pysty esittämään sitä)"

Eipä ole. En ole nähdäkseni tällaista väittänytkään, joten se siitä(kin) olkiukostasi.

"Tiede oli empiiristä ennen Newtonia ja teoriapohjaista sen jälkeen."

Karkea yleistys joka ei täysin pidä paikkaansa. Ei myöskään mitenkään liity asiaan.

"Tämä luultavasti loppuu siihen että Mie luulee voittaneensa jotain, vaikka ei täysin ymmärtänyt asiaa. Epäoleellisuuksiin mentiin liikaa."

Hei, tällaisessa keskustelussa ei ole "voittajia" tai "häviäjiä". Tämä oli vain osoitus siitä, että netin ihmeellinen maailma on täynnä huru-ukkotason matskua ja ihmisiä jotka ottavat sen tosissaan.

Shriek

Ottoj, "Tapani, kammottavia kokemuksia. Saan sellaisen käsityksen että vaikka kritisoit psykoanalyyttistä terapiaa, niin uskot vieläkin noihin oidipaalijuttuihin. Ei ole mitään syytä uskoa. Suosittelen sinulle tätä J.P.Roosin artikkelia joka käsittelee Freudin tieteellisyyden puutetta. http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos//freud.htm"

Turhaan suosittelet, ellet sitten ihan tarkoituksella halua leimautua roskatekstien levittelijäksi. Roos heiluttelee käsiään ilmassa aikalailla samaan tapaan kuin ne ihmiset, joita hän tekstissään lainailee. Sen sijaan hänen oma kontribuutionsa on jotakin aivan älytöntä ja täysin asiaatuntematonta. Miten joku hemmetin yhteiskuntatieteilijä voi esim. kritisoida post-moderneja filosofeja siitä, että Freud ymmärretään väärin pelkäksi konstruktiiviseksi teoriaksi, kun hän itse yhteiskuntatieteilijänä on todennäköisesti aivan yhtä pihalla luonnontieteistä? Toisaalta minä en odota yhtään asiallisempaa otetta joiltakin Darwin-seuran jäseniltä, sillä nämä ihmiset ovat kyllä ymmärryksensä osoittaneet monissa muissa vastaavissa tilanteissa ja vaikuttavat olevan täysin omaa raamattuaan ylistäviä akolyyttejä. On hienoa, että näille ihmisille, jotka menneisyydessä olisivat varmaan saarnanneet raamatun selitysvoimaisuutta, löytyy tieteen aikakaudella luonnontieteellisiä teorioita, joita voivat palvoa yhtä innokkaalla hurmoksella, ymmärtämättä niistä koskaan yhtään mitään.

väläys

JP Roos tänne linkitetyssä artikkelissaan:

"Freudia pidetään yhä edelleen vuosisadan suurmiehenä, Newtonin ja Darwinin veroisena tiedemiehenä, niin että usein väitetään "meidän kaikkien olevan freudilaisia" so. että me uskomme alitajuntaan, repressioon, transferenssiin, seksuaalisuuden keskeisyyteen, varhaisten lapsuusmuistojen avainasemaan jne? Yksikään näistä ilmiöistä ei muuten ollut Freudin keksintö, mutta ne liitetään nykyään automaattisesti Freudiin. "

Psykoanalyysista ja sen ihmiskäsityksestä puhuttaessa aletaan automaattisesti puhumaan Freudista, vaikka psykoanalyytikoita oli muitakin hänen jälkeensäkin ja eri asioita painottavia näkökulmia. Miksi tosiaan tuo yksi mies pitää aina nostaa jalustalle, ja jättää muut mainitsematta?

"Siis sikäli kuin psykoanalyysi väittää olevansa psyykkisten ongelmien selvittämiseen ja parantamiseen keskittyvä tieteellinen hoitomuoto jonka lähtökohtana ovat Freudin keksimät, empiirisesti todennetut ilmiöt (repressio, transferenssi, varhaislapsuuden seksuaalisuuden merkitys, oidipus-kompleksi, jne) ja niiden väliset syy-yhteydet, niin tämä on yhtä luotettavaa kuin suurin osa terveysmessujen tarjoamista hoidoista. "

Siis onko JP Roosin mukaan empiirisesti todennettua vai ei?

"Huomattakoon että psyykkisten tautien alue on jatkuvasti supistunut kun aivotutkimus on edistynyt ja yhä useammille psyykkisille ongelmille voidaan osoittaa fyysinen alkuperä: (alkuperäinen) hysteria on siis kokonaan kadonnut, skitsofrenialla, maanis-depressiolla on ilmeiset hermotoimintaan liittyvät syyt joihin voidaan vaikuttaa tehokkaasti kemiallisesti terapeutin roolin ollessa lähinnä tukea antavan ja lääkityksen vaikutusta seuraavan. "

Ei ole voitu useimmille psyykkisille ongelmille löytää fyysistä syytä vielä tänä päivänäkään. Skitsofrenialla on varmasti joku biokemiallinen tausta, mutta sen arvoitus ei ole vielä ratkennut. Yleisimmät mielenterveyden ongelmat ovat neuroosin tasoisia, eikä niitä kyetä biologialla selittämään. Esimerkiksi masennuslääkkeet eivät ole kovin tehokkaita tilastojen valossa, ne eivät ole vähentäneet työkyvyttömyyttä, eikä niitä ole pystytty erottamaan plasebosta monissa lääkekokeissa.

"Toisaalta on tullut valtava määrä uusia, yhä spesifimpiä psyykkisiä ongelmia, joista erilaiset riippuvuudet ovat toki aina kemiallista laatua, mutta monet ahdistukset ja pelkotilat, syömishäiriöt, ovat epäilemättä myös kulttuurin ja kasvatuksen tuotetta."

Juuri uutisoitiin, että syömishäiriöillä on jokin geneettinen alttius olemassa, ei ole kyseessä vain kulttuurin, saatikka kasvatuksen tuote.

ottoj: Väläyksen kommenttiin siitä että Stålströmin terapeuttien asenteet olisivat olleet vain lähtöisin ympäröivästä yhteiskunnasta. Mutta psykoanalyysillä itsellään oli suuri osuus näihin asenteisiin.n. Stålström kirjoittaa, että vanhakantainen homojen leimaaminen tuli Suomeen Amerikkalaisilta psykoanalyytikoilta Kalle Achten Psykiatria-kirjan välityksellä."

Olen saanut sen käsityksen, että Freud itse ei ollut kovin homovihamielinen ( omaan aikaansa suhteutettuna), vaan jopa piti kaikkia ihmisiä lähtökohtaisesti "biseksuaaleina" ja että heteroksi tai homoksi kasvetaan elämän aikana. Varsinainen homovihamielisyys lienee tosiaan syntynyt 1950-luvun amerikkalaisten psykoanalyytikoiden piirissä, ja se ollut osa USA:n sisäpolitiikkaa. ( Hooverin projisointia..hmm) Olen tuosta joskus lukenutkin.

T

"Minua hämmästyttää eniten se, kuinka täysin irrationaalisetkin terapiat voivat olla kohtalaisen vaikuttavia."

no, ainakin siksi kun kyseessä ei ole pelkästään teoria-asiakas suhde. APA:n sivulta psykoterapiatutkija Wampoldin ytimekäs haastattelu:

"Patients often come to psychotherapy with explanations for their difficulties that leave them feeling that the distress will continue indefinitely. Every treatment provides an explanation for the distress that is adaptive — that is, the patient understands that he or she can do something to improve his or her situation. This leads the patient into healthy actions in that the psychotherapy improves some aspect of their lives, whether it is thinking more positive thoughts, creating better relationships, more appropriately expressing emotions, or enacting other positive changes. The critical aspect is not which treatment a person receives but rather that the patient believes this particular treatment is effective and works collaboratively with the therapist.

---The research indicates that effective therapists form a strong therapeutic alliance across the range of patients seen in therapy. They are able to form a bond with their patients, regardless of the patient’s characteristics, and induce the patient to accept the treatment and work collaboratively with the therapist. Effective therapists have an ability to perceive, understand and communicate emotional and social messages with their patients. It also appears that effective therapists are cognizant of patient progress, either informally or through the use of outcome measures, and are willing to address issues that impede therapeutic progress, including the relationship between the therapist and the patient."
http://www.apa.org/news/press/releases/2009/12/wampold.aspx

naturesson

Keskustelu on jatkunut varsin mielenkiintoisena. Etenkin Tapanin kokemukset ovat mielenkiintoista luettavaa. Psykoanalyysin lisäksi myös kriisiterapiaa on kritisoitu siitä, että se ei välttämättä auta ihmistä, vaan vaikeuttaa tilannetta pakottamalla ihmisen vatvomaan kokemaansa epäasianmukaisesti.

Perinteisesti järkytyksistä on selvitty saunomalla ja juttelemalla kaveri-/perhepiirissä. Terapioissa sen sijaan näyttää käyvän niin, että niissä ei edes käsitellä todellista traumaa, vaan sellainen konstruoidaan potilaalle terapian kuluessa. Potilas ei ole vakavasti traumatisoitunut ennen terapiaan tuloa, mutta terapeuttiseen apparaattiin jouduttuaan hänestä tulee trauman lamaannuttama. Potilas saadaan sisäistämään ajatus, että hänellä on sisällään kaamea neuroottinen vyyhti, jota hän ei vain ole huomannut, ja sitä on sitten avattava terapeuttisin keinoin.

Varsinkin psykoanalyyttisiä terapiakokemuksia lukiessa tulee vaikutelma marionettiteatterista, jossa terapeutti hyppyyttää potilasta teorioidensa langoilla. Pääroolissa ei olekaan asiakas ja hänen ongelmansa, vaan psykoanalyyttinen teoria, jota palvotaan terapian rituaalissa.

Shriek

Satunnainen lukija, kiitoksia tuosta linkistä. Toivottavasti siinä on Tammisalollekin mietittävää vähäksi aikaa.

naturesson

Shriek, terapian vaikuttavuus ei toki ole sama kuin sen taustalla olevan teorian paikkansapitävyys. Uskontokin voi auttaa ja auttaakin monia ihmisiä selviämään kriiseistä, mutta se ei todista mitään uskonnon sisällöistä.

Shriek

Naturesson, eiköhän se sinun teoriatuntemus ole käynyt jo selväksi, joten säästä tuo trollailu.

T

"terapian vaikuttavuus ei toki ole sama kuin sen taustalla olevan teorian paikkansapitävyys"

Yksi ongelmahan se, ettei sitä ota erkkikään noin vain selvää millainen tämä nykyinen teoria oikein on. Jos lukee nykyistä psykodynaamista teoriaa ja terapiaa esittelevien kirjoituksia, niin sieltä tulee usein kovin erilainen kuva teoriasta kuin jostain oppikirjoista (en tiedä miten tämä on mahdollista). Monet ennen keskeiset käsitteet ja toimintatavat pitäisi olla jo dumpattu. Ja toisaalta on käsitteitä joita tunnistetaan kyllä myös kognitiivisella puolellakin. Riippuu varmaan hieman keskustelijasta ja asiayhteydestä kuinka jyrkän vastakkainasettelun tästä saa oikein rakennetuksi?

Tapani

Vihdoin kykenin uskomaan tänään totuuden totuudeksi, vaikka psykoterapia onkin mitä nerokkaimmalla tavalla indoktrinoinut minut uskomaan valheen. Minua on henkisesti hyväksikäytetty terapiahuoneessa, terapeuttini on käyttäytynyt sairaalla ja perverssillä tavalla. Ja kaikki tämä käytös on oivallisesti käännetty minun transferenssitunteiksi. Tästä lisää myöhemmin.

naturesson

Shriek: "Naturesson, eiköhän se sinun teoriatuntemus ole käynyt jo selväksi, joten säästä tuo trollailu."

Miksi oletat, että tunnen psykoanalyysiä huonosti? Oletko vakuuttunut, että jos tuntisin sitä paremmin, näkisin sen viisauden ja syleilisin sitä varauksettomasti? Eikö tämä kaikki kuulosta epäilyttävästi uskonnollisuudelta? Ateismikin johtuu aina siitä, että ei ole lukenut raamattua tai ei ole ymmärtänyt lukemaansa oikein.

Eikö teorian hylkääminen voi johtua myös siitä, että tuntee sitä hieman liiankin hyvin? Miksi psykoanalyysin suhteen on niin kuin uskonnon tai vaikka linkolalaisuuden, eli kritiikin oletetaan johtuvan vain huonosta teorian tuntemuksesta? Monet psykoanalyysiin kriittisesti suhtautuvat ovat tutustuneet siihen varsin perusteellisesti.

Simplemential

Erityisen mielenkiintoinen keskustelu! Tarvittaisiin vain monet hajanaiset yksityiskohdat toisiinsa liittävä selitys.

Tiia

Löysin tämän keskustelun, kun etsin tietoa (psykologiasta) ja terapiasta ja terapioista. Mietin olisiko, terapiasta apua itselleni. Ensin oma ei niin tieteellinen käsitykseni terapiasta ja kommentteja Marko Hamilon esimerkkeihin ja kommentteihin.

Olen erään TV-ohjelman (In Treatment) kautta pohtinut omia käsityksiäni ja lukio-opetuksen perusteita psykologiasta ja terapiasta. Käsitykseni mukaan terapia on parhaimmillaan sitä, että terapeutti kykenee avaamaan potilaalle ovia tämän omiin näkemyksiin ja uskomuksiin asioista, jotka ohjaavat tämän käytöstä. Tässä vaaditaan rehellisyyttä varsinkin potilaalta.

Terapia saattaa tuntua hajottavalta kokemukselta. Eräs edellä viittaamani sarjan hahmo otti esille näkemyksen, että "joidenkin asioiden täytyy pysyä tiedostamattomissa, muuten ihminen ei voi elää". En ole sitä mieltä, että kaikkea kannattaisi ronkkia ihan ronkkimisen ilosta, mutta onko parempi vaihtoehto elää itsestä huonolta tuntuvaa elämää tiedostamattomien ristiriitojen kanssa kuin yrittää katsoa mistä nämä ristiriidat ovat saaneet alkunsa, ymmärtää ne ja ehkä vaikuttaa siihen ohjaavatko ne enää käytöstä ja/tai ajatusmaailmaa. Hyvä terapeutti voi auttaa tässä prosessissa luomalla turvallisen tilan, olemalla luotettava kuuntelija ja auttamalla potilasta näkemään omat reaktionsa.

"Itse voin kertoa yhden. Ystäväni kävi YTHS:n psykoanalyyttisesti suuntautuneella terapeutilla masennuksen takia kuukausia. Terapeutti oli aivan stereotypian mukainen eli ystäväni kokemukseksi jäi, että jos häneltä kysyi kelloa, vastaus oli että miltä susta tuntuu."

Ihmisellä voi olla useita syitä kysellä, paljonko kello on. Ymmärtääkseni terapiassa terapeutti on se, joka pitää huolen istunnon pituudesta eli että se loppuu ajallaan. Terapeutin näkökulmasta tämä saattaa tarkoittaa, että ihminen tahtoo karkuun jotain asiaa, jota käsitellään juuri. Olen alkanut käsittää, kuinka holhoavana ihmiset saattavat pitää sitä, että terapeutti kyselee tätä, miltä se sinusta tuntuu tai miksi sinusta tuntuu siltä, mutta hänen tehtävänsä lienee yrittää saada ihminen ymmärtämään omia tunteitaan ja niiden laukaisimia tunkematta omia teorioitaan potilaalle. Tai johdattelematta tätä (liikaa). Itse pohdin sitä, että sekä teoriat, että tunteet voivat tehdä sokeaksi totuudelle.

"Vanhempien syyllistäminen otettiin tietysti esiin myös."

Hamilo ei olisi hyvä kirjoittaja, jos hän ei provosoisi ja käyttäisi huumoria tehokeinona. Tai ainakaan teksti ei olisi yhtä viihdyttävää ja tehokasta. Sekä "miltä susta tuntuu" -läppä, että "se johtuu suhteestasi vanhempiin" -ajattelu ovat klassisia vitsin aiheita. Itse olen pohtinut tätä jonkin verran. Isän ja äidin suhde sekä lapsen suhde vanhempiinsa/ muihin perheenjäseniin ovat minusta tärkeitä. Lapsi kasvaa/kasvatetaan näissä suhteissa/näillä suhteilla. Tähän vaikuttaa toki muukin ympäristö kuten historia, kulttuuri jne. Sekä lapsen ja vanhempien temperamentit.

Yksi terapian ongelmakohdista lienee muuttujien määrä sekä se, mikä on terapian tavoite. Sitä kannattaa miettiä tarkkaan. Haluaako ihminen muuttua ja/vai muuttaa käytöstään ja miten se vaikuttaa suhteisiin lähimmäisiin. Omat vanhemmatkin ovat ihmisiä, joista on tullut sellaisia kuin he ovat. Kukaan ei varmasti tietoisesti tahdo pahaa lapselleen, mutta jotkin asiat saattaavat olla pahoinvoinnin taustalla. Silti on minusta turhaa puhua syyllistämisestä. Eikö voitaisi puhua kokemisesta ja ymmärtämisestä? Jos on jäänyt tuntematta pettymystä tai vihaa, jostain, mitä on tapahtunut se on saattanut suuntautua itseen ja siitä on saattanut tulla tuhoisa tai satuttava käyttäytymismalli. Varsinkin sitten, jos ymmärtää, mistä vanhemman malli on syntynyt saatetaan katkaista sukupolvien mittainen kipu ja anteeksiantaminenkin voi olla mahdollista.

Hullupelle

Allekirjoitan kaiken kritiikin jota asiasta on kirjoitettu, päinvastoin olen hämmästynyt ettei asioista enempää puhuta julkisuudessa. Tämä keskustelu löytyi kuin hain tietoa väärinkäytöksistä psykiatriasta suomessa. Toisin kuin joku ketjussa kirjoitti niitä on melko hankala löytää. Erityinen kiitos teille jotka olette tuoneet esille omia kokemuksia terapioista.
Kun aikoinani lähdin etsimään apua väkivaltaiseen suhteeseeni ja masennukseeni, minut diagnosoitiin käänteisnarsistiseksi persoonallisuushäiriöiksi, jolle on hyvin epätodennäköistä että koskaan paranee “viastaan”. Persoonallisuushäiriöhän on siitä mielenkiintoinen ettei potilas varsinaisesti ole mielenvikainen vaan hänen persoonallisuutensa on väärä ja jostain sen takaa löytyy oikea persoonallisuus. Mekanismi on melko samanlainen millä perusteltiin aikoinaan homoseksuaalisuuden syitä. Potilas voi siis vaikuttaa normaalilta mutta ei sitä ole. Ja vain harva jos kukaan, onnistuu paranemaan. Siis vakava häiriö jota ei varsinaisesti ole ja josta ei oikeastaan voi parantua!

Terapeutin mukaan tällaisissa tapauksissa oli taustalla aina vakava insestitapahtuma varhaislapsuudessa. Vaikka olisi kirveellä päähän lyöty en kuitenkaan kyennyt tällaista muistamaan. Tämän terapeutti tulkitsi vastarinnaksi ja torjutuksi muistoksi. Aivan yhtä hyvin olisi terapeutti voinut todeta että oikeasti olen lähtöisin planeetalta Zot ja tuleva messias! En nyt vaan satu muistamaan sitä.
Hoidon lähtökohtana oli osoittaa persoonani valheellisuus käymällä läpi piirteitäni negaation kautta. Olin tekotaiteellinen, manipuloiva kieroilija joka halusi vain saada narsistista huomiota surkeudellaan. Jos toin esille jonkin huomiotani kiinnittäneen seikan, katsottiin sen yrittävän peittää sillä todellista ongelmaa josta en halunnut keskustella. Myös lukihäiriöni oli osoitus agressiivisuuudestani joka minun tapauksessani oli poikkeuksellisen suurta jne.
Niistä varsinaisista ongelmista joiden takia hain apua ei tuona aikana keskusteltu. Olin masentunut, minulla oli epäonnistunut ihmissuhde josta en päässyt eroon ja opintoni eivät edenneet. Siis aika tavallisia nuoren ihmisen ongelmia kun niitä tänä päivänä ajattelee. Jälkeenpäin ajatellen siinä tilanteessa ratkaisukeskeinen lyhytterapia olisi ollut paras ratkaisu.
Terapeuttini toi myös hyvin selkeästi esille poliittisen ajattelunsa ja jonkinlaisen ihanteen oikeasta ihmismallista. Hän jopa näki että ongelmani ovat johtuneet osittain vanhempieni vapaamielisistä vasemmistolaisista poliittisista näkemyksestä. Huti, vanhempani ovat hyvin epäpoliittisia ja äänestyskäyttäymiseltään erittäin konservatiivisia.

Terapeuttini oli hyvin arvostettu ja alallaan kunnioitettu henkilö. Kun myöhemmin yritin päästä uudemman kerran terapiaan ei kukaan halunut minua ottaa kuultuaan henkilön nimen, vaan kehottivat ottamaan häneen yhteyttä. Minulle kuitenkin riitti seitsemän vuotta kertoa ulostustottumuksista ja unista kolme kertaa viikossa.

En ymmärrä kuinka tällainen touhu eroaisi mitenkään vaikkapa skientologiasta. Lisäksi näen erityisesti tämän persoonallisuushäiriöt diagnoosin olevan enemmän poliittinen kuin mielenterveydellinen. Luin juuri että englannissa haluttaisiin työttömät, ilman parisuhdetta elävät, laittaa automaattisesti diagnoosin persoonallisuushäiriö alle. Ei siis ihme että alan henkilöistä on puutetta kun kaikki ongelmat halutaan nähdä yksilön psykologisina häiriöinä ja poistaa näin yhteiskunnan vastuu asioista.

Jon

Psykoanalyysin harrastajat eivät pelkästään kiertele tieteellisiä validointiperiaatteita, vaan pilkkaavat niitä avoimesti. Lauri Rauhala on käyttänyt psykoanalyysin kriitikoista ilmaisua "tiedeintoilijat". Tieteellisen ajattelun periaatteista muistuttaminen on älyllisesti kehittymätöntä jupinaa, johon vain harhaiset intoilijat voivat sortua.

Kuvaavaa on myös Uuden Suomen sivuilla toimivan Kuinka Marx tavataan-blogin retoriikka. Sen kirjoittaja puhuu psykokulttuurisen tyylisäännön mukaisesti Freud-kriitikoiden "vulgääripositivismista". Kirjoittaja havainnollistaa muutenkin psykoanalyysin tapaa vetäytyä tiedevastaiseen retoriikkaan aina kritiikkiä kohdatessaan. Hän kertoo Freudia kevyesti näpäyttäneelle kommentoijalle, että psykoanalyyttisessä terapiassa tuotetaan tietoa, joka on niin erityislaatuista, ettei sitä voi mitenkään alistaa normaalin tieteen todistelukäytännöille.

Psykoanalyysi on siis tiedettä, johon ei voi soveltaa tieteellisen ajattelun periaatteita senkään vertaa, että jotain yritettäisiin näyttää todeksi. Täytyy vain luottaa analyytikkojen ylimaalliseen kykyyn havaita näkymättömiä henkimaailman liikkeitä, jotka jäävät salaan kaikilta muilta.

Siinä Marx-blogisti on oikeassa, että psykoanalyyttinen tieto on aivan erityistä tietoa. Jotain varsin erityistähän on oltava totuusväittämissä, jotka hakevat yhteiskunnallisen legitimiteettinsä esiintymällä tieteenä, mutta toimivat käytännössä mystisenä salatietona, joka avautuu vain terapeutin ja potilaan välisessä yksityisessä suhteessa.

M. Maallikko

Ikivanha keskustelu, mutta heitän pari sanaa. Ketju on niin pitkä, etten jaksa perinpohjin perehtyä kaikkeen enkä tarkasti kommentoida. Seuraavaa tuli keskustelusta mieleen.

Transferenssi on psykoanalyyttisessa/psykodynaamisessa terapiassa keskeinen asia, mutta ei siihen erityisesti pyritä, sehän on olemassa automaattisesti, jopa kaikissa ihmissuhteissa, sitä vain erityisesti hyödynnetään psykodynaamisessa terapiassa. Terapoitava suhtautuu terapeuttiin oppimiensa tunnekuvioitten ja vuorovaikutus- ja ajatusmallien mukaan, ja kun ne tulevat tässä transferenssissa esiin, niitä voi analysoida ja muuttaa kärsimystä ja hankaluuksia tuottavia suhtautumistapoja. Ei psykodynaaminen terapia ole itsetarkoituksellista lapsuusmuistojen märehtimistä, nykyaika on koko ajan läsnä ja lapsuudenkokemukset yksi tie nykyisyyden ymmärtämiseen. Muutosta tapahtuu myös terapeutin empaattisen ja hyväksyvän asenteen vuoksi ikäänkuin uudelleenoppimisena.

En ole erityisemmin perehtynyt kognitiiviseen suuntaukseen, mutta minulle on tullut kuva, että siinä keskitytään enemmän ajatusmalleihin, kun taas psykodynaamisessa tärkeitä ovat tunteet, transferenssissa esiintulevat ihmissuhteisiin liittyvät syvät ja tiedostamattomatkin tunteet ja "ylempänä tasona" ajatusmallit; se kai menee ikäänkuin syvemmälle penkomalla tiedostamatonta. Tämä vaatii myös aikaa.

En ole terapiassani huomannut myöskään pyrkimistä minkään pasykoanalyysin teesien, kuten oidipuskompleksin, tyrkyttämiseen enkä pakkosoveltamiseen, eikä minua ole mitenkään painostettu millään kangistuneilla freudilaisilla tulkinnoilla. Käsittääkseni oidipaalikuvio käsitetään sitäpaitsi nykyään laajempana kaikkiin kolmiosuhteisiin liittyvänä kysymyksenä, joka koskettaa kaikkia ihmisiä koko elämän ajan.

Olen erittäin tyytyväinen psykoanalyyttiseen terapiaan ja terapeuttiini. Vuorovaikutusta ja yhteistyötähän se on, terapoitavalla on oma tehtävänsä.

Minulla on historiassani myös ihan karmeita ja traumatisoineita kokemuksia: yhdestä 1970-luvun psykoanalyyttisesta terapeutista ja kahdesta 1980-luvun oppimisterapeutista (kognitiivisten edeltäjiä?). En nyt rupea niitä kuvailemaan, vaikka otsikko sitä ehdottaa, olisi liian henkilökohtaista vetää traumojaan esiin. Ajat ovat muuttuneet. Onneksi nykyään on hyviä terapeutteja, jos ehkä myös huonoja. Koulutus on tullut vaativammaksi, kuka tahansa ei saa enää säheltää psykoterapeutti-nimekkeellä. Terapeuteilta edellytetään kai nykyään myös työnohjausta, joka on jonkinlaista kontrollia sekin.

tapio

Hyvä kommentti Petri S:ltä, vaikka sanonkin tämän vuosia myöhemmin tähän blogiin tulleena.

tapio

"Olisi mielenkiintoista koota yhteen huonoja kokemuksia psykoterapiasta."

Kymmenen vuoden psykoanalyyttinen psykoterapia ei MINULLE ole toiminut. Toki se nettitarinoiden mukaan joillekin toimii, sillä tarkoituksenahan on siinä poistaa niitä esteitä, jotka estävät ihmistä elämästä. Esteitä ovat pelot, ennakkoluulot, sosiaaliset vaikeudet, opiskeluvaikeudet jne. jne. En halua kuitenkaan syyttää terapeuttiani huonoudesta. Olin terapian lopussa työtön (ilman päivärytmejä), eristäytynyt ja haudoin itsemurhaa. Alussa olin vielä edes vähän elämänhaluinen parikymppinen opiskelija.

Lisäksi jouduin terapian loppupuolella psykiatriseen sairaalahoitoon. Se jos mikä on vahva näyttö siitä, ettei psykoanalyyttinen terapia poista ahdistusta, masennusta eikä estä psykoosejakaan. Olin siis psykoosin takia suljetulla osastolla. Laitoksessa! Kykenemätön hallitsemaan harhoja ja ahdistusta.

Suurinpana ongelmana näkisin, ettei psykoanalyyttinen terapia suuntaudu toimintaan ja käytäntöön. Minulla on nimittäin aina ollut ongelmia toiminnassa ja tekemisessä, vaikka olenkin mies. (Miesten kai katsotaan yleisesti suuntautuvan toimintaan puhumisen sijaan, muttei koske minua.)

Sitä paitsi oma psykiatrini sanoi minulle, ettei psykoanalyyttinen teoria edes ole UUSIMMAN TUTKIMUKSEN mukaan kovin pätevä. En muista tarkalleen oliko tuo sana "pätevä" vai "oikeansuuntainen" vai mikä, vai tarkoittiko hän jopa koko hoitomuodon tuloksellisuutta. Sen sijaan hänen mukaansa tärkeintä on vuorovaikutussuhde terapiassa, eikä niinkään suuntaus.

Seuraavassa yritän luettelonomaisesti käydä läpi, mikä MINUN kohdallani mättää koko psykoanalyyttisessä hoidossa:
a) hoito tapahtuu erityksissä muusta maailmasta vastaanottohuoneessa
b) asioita ei tehdä käytännössä. Istutaan ja puhutaan, siinä koko homma
c) vaikeatajuisia symbolisia ajatusrakennelmia, joiden tarkoituksena kai on auttaa oivaltamaan jotain itsestään, mutta ovat raskaan teoreettisia
d) Koska itsensä ilmaisu rajoittuu puhumiseen, kehityin itse ainakin puhumisessa, mutten missään muussa elämänaluessa.
e) asioita ei TEHDÄ, vain puhutaan TEKEMISESTÄ
f) jos pitäisi hakeuta kuntoutuslaitoksiin sairauden vaikeuden vuoksi, joutuu itse selvittämään byrokratiarannelmia ja kuntoutuskursseja, mihin ei sairautensa vuoksi juurikaan kykene. Terapeutti ei tässä auta, vaan odottaa minun hoitavan homman itse. Kohdan a mukaan siis KAIKKI tapahtuu vastaanottohuoneessa, eikä terapeutti auta sinua KÄYTÄNNÖSSÄ esim. ammatilliseen kuntoutukseen.
g) terapeutti on ilmeisen tottunut hoitamaan työelämäkykyisiä henkilöitä, muttei tarjoa KÄYTÄNNÖSSÄ mitään apua silloin, jos meikäläinen olekaan työkykyinen. Mihin helvettiin silloin hakeudutaan kuntoutukseen??? Okei, Kuntoutussäätiöön tai vastaavaan, mutta mistä osaan valita oikean kuntoutusjakson, kun eivät oikein kyseisessä laitoksessakaan vaikuta tietävän mistään mitään?
h) Terve ihminen toimii muutenkin kuin puhumalla ja istumalla. Psykoterapiassa ei kehity itsensä ilmaiseminen millään muulla tavalla ja muilla aisteilla kuin mitä tuolissa istuminen vaatii.
g) hoito ei auta käytännön elämässä

Vähän tuli toistoa varmaan tuohon listaan, mutta painotan kohtaa a):
hoito tapahtuu erityksissä muusta maailmasta vastaanottohuoneessa

Niin ollen en esim. osaa vieläkään luontevasti lähestyä naisia, vaikka kyseisestä ongelmasta on puhuttu ikuisuus vrt e-kohta.

Tässä pikaisesti jotain, sori jos tuli jotain epätäsmällisyyksiä.

En ole mikään tieteellinen keskustelija, kerron vaan yhden tapausesimerkin, itseni, joka omalta osaltaan todistaa, ettei hoito aina toimi.

Johanna Rasi

Niin no tuo tosiasia juuri on se suurin vitsi koko touhussa. Saattaa nimittäin joskus olla jopa niin, että ihminen on lähtenyt hakemaan apua juuri sosiaalisen syrjinnän aiheuttamaan pahaanolon, joka vain jatkuu ja jatkuu ja joka ei välttämättä aina ole johtunut edes mistään negatiivisesta asiasta. Fiksumpiakin ratkaisukeinoja tällaisten "lähetteiden" puoltamiseen on. Hyvin turhauttava terapiasuhdehan sellainen on, ja asiakashan kokee sen aina myös taloudellisena hyväksikäyttönä. Kaikenlisäksi apua hakenut ja terapeutti eivät koskaan kohtaa ihmisinä, koska kysehän on tosiaan rooleista, joissa kummatkin taidokkaasti pysyvät. . Saattaa olla kyse alunperin jopa siitä, että asiakas vain on liian sivistynyt päästäkseen seuraan. Kyllähän siitä saattaa masentua, jos tuntuu että ei oikein nykymenon lärppäsuista saa sosiaalisesti mitään irti... Onhan sitä kiva kuitenkin rahasta puhua silloin tällöin jollekin joka tuntuu n. tunnin verran silloin tällöin vähän tasokkaammalta kuin keskiverto tyhjäpää... Eri asia on hyötyykö sellaisesta sitten kumpikaan osapuoli...

intemerfinsk

Juuri tästä on kyse. Samasta sosiaalisuuden tasosta. Ei psykoterapia ratkaise läheskään kaikkia ongelmia. Kaikki eivät vain sopeudu johonkin kulttuuriin, eivätkä pääsekään siihen, koska ovat erilaisella sosiaalisuuden tasolla.Ei niistä pidä tehdä mitään yksilön ongelmia, vaan ratkaista kulttuureilla.

Laillistettua puoskarointia

Erittäin tarpeellinen ja alati ajankohtainen keskustelunavaus. Kiitän myös kirjasta Älkää säätäkö päätänne- häiriö on todellisuudessa.

Kävin pienenä perheneuvolassa äitini vaatimuksesta. Hoitosuhteessa minä olin nk. identifioitu potilas vaikka äitini käytti tapaamiset kertoakseen omista aviohuolistaan. Hän ei vain kehdannut myöntää tarvitsevansa nk. terapiaa. Minulle tehtiin joitakin mustetahratestejä , jonka jälkeen sain leikkiä loput vastaanottoajoista yksin. Kokemus ei ollut omiaan herättämään luottamusta hoitojärjestelmään.

Myöhemmin aikuisena kävin ystävättären mukana muutaman kerran ryhmäterapiassa, jota piti psykoanalyyttisesti suuntautunut terapeutti, joka myös pani asiakkaitaan. Terapiasessiot olivat äijän outoa itsekeskeistä ja seksuaaliviritteistä draamaa ja kaikki osallistujat tietysti naisia. Lopetin kahden kerran jälkeen todistettuani äijän organisoimaa joukkolynkkausta, koska yksi ryhmäläisistä ei halunnut avautua julkisesti seksuaalielämästään.
Kaunis kristillisen taustan omaava ystävättäreni kävi kristillisessä terapiassa, jossa hänestä oltiin löytävinään ja myös ajettiin ulos ties mitä riivaajia ja noitahenkiä. Tämä puoskarointi oli hänelle hyvin traumaattinen kokemus, josta kesti vuosia toipua. Epämääräisen ja vaurioittavan puoskaroinnin kohteeksi joutuivat myös monet homoystävistäni.
Yksi syömishäiriötään hoidattava ystäväni päätyi psykiatrinsa avioliittohuolien kuulijaksi , ihastuksen kohteeksi ja psykiatrin oman avioeron katalysaattoriksi. Toisen yritys saada hoitoa lapsuudessa koettuun insestiin romuttui kun terapeutti ei uskonut, että myös naiset voivat harjoittaa seksuaalista väkivaltaa. Kolmas tuttavani, joka oli käyttänyt omakotitalon hinnan verran psykoanalyysiinsa uskaltautui vasta kahdeksannen terapiavuoden aikana kysymäään terapeutilta jotakin- vain saadakseen torjuvan vastakysymyksen " Miksi tämä asia kiinnostaa sinua?"
Hoitoalalle kouluttuva ystäväni kysyi kerran tunnetun psykiatrian yksikön työntekijöiltä, että tiedättekö, että teillä on usein perheestä väärä henkilö hoidossa. He sanoivat , että "näin on, mutta kun se on meille vaan helpompaa niin". Eli Suomessa hoidetaan- ei sitä, joka hoitoa tarvitsisi- vaan sitä, joka helpoimmin saadaan kiinni tai joka ei pääse hoitoa karkuun.
Jo lähtökohta eli potilaaksi valikoituminen/identifioituminen ja diagnosointi on kyseenalaista , samoin käytetyt hoitomenetelmät, niiden motiivit, eettisyys, tieteellisyys, tuloksellisuus ja seuranta.
Eettisiä ja oikeudellisia ongelmia esiintyy terapiaprosessien jokaisessa osiossa.
Oma lukunsa on lastensuojelun yhteydessä ja vaatimuksesta harjoitettava ala-arvoinen ja tarkoitushakuinen urkinta, terapiointi ja terapiaprosessien dokumentointi, jota esim. Anu Suomela on kuvannut hyvin. Väärän diagnoosin ja jopa syytteen ( esim. insestistä) saa helposti ja korvausvelvoitteita vääristä lausunnoista ja niiden aiheuttamista ongelmista ei tunneta. Myös puolustusvoimissa, politiikassa ja tiedemaailmassa amatööridiagnooseilla ja menneisyyden psyykkisiksi tulkittavilla ongelmilla hutkitaan kilpailijoita surutta.

Kaiken näkemäni jälkeen luotan ainoastaan anonyymiin vertaistukeen tai anonymiteetin takaaviin nettipalveluihin. Työssäkäyvän, hyvämaineisen, perheellisen , omaisuutta omaavan tai oikeus- ja vakuutusturvaansa ja yksityisyyttään arvostavan ei kannata luottaa viralliseen terapiajärjestelmään, ellei ole valmis riskeeraamaan kaikkia edellämainittuja.

Olen aina ihmetellyt koulutettujen ystävieni uskoa psykoterapian hyödyllisyyteen enkä vieläkään tiedä onko psykoterapia jokin statussymboli vai osa jotakin keskiluokkaista kuri- ja ryhtiliikettä vai puhumisen , tunnustamisen ja tunnollisuuden tarpeella rahastusta. Jos tunnustaa haluaa, se lienee halvempaa ja turvallisempaa tehdä rippituolissa. Katolinen armo on ahdistuneille ja sorretuille terapeuttisempi ideologia kuin psykoterapian yksilöpatologia, itsevastuutus ja elämänhallinnan harha.

Vastuullisissa asemissa olevien tai niitä havittelevien kannattaa mielestäni kieltää tietojensa luovutus joka paikassa ja hakea unilääkkeensäkin Virosta . Kaikkien vapauttaan arvostavien kansalaisten kannattaa varoa visusti antamasta tietojaan tai avautumasta kenellekään viranomaiselle mistään vähänkin epäilyttäväksi tulkittavasta.

KaarloKoo

Tiedoksi traumoistaan kirjoitteleville: kyllä psykoterapian tuloksellisuutta on tutkittu jo paljonkin, ja aika hyödylliseksi on havaittu. Edellä olevien kirjoitusten asioihin on välillä aika vaikea uskoa, ainakin ne ovat värittyneitä. Toisaalta toki kaikilla aloilla tapahtuu väärinkäytöksiä ja virheitä; erityisen loukkaavia ne ovat psyykkisellä puolella.

Hullupelle

Löysin tämän ketjun erästä toista asiaa etsiskellessäni ja haluaisin lisätä omaan kommenttiini vielä yhden asian. Omalla kohdallani tilanne sai päätepisteen kun hakeuduin neurologille joka itse asiassa diagnosoi jo minun astuessani huoneeseen vaivani neurologispohjaisiksi. Mutkattomasti ja hyväksynnällä. Myöhemmin asiaan tuli vahvistus neurologian poliklinikalta puolen vuoden tutkimusten jälkeen. Samalla tehtiin laaja mielenterveyden kartoitus jossa lukee selkeästi "tutkittavalla ei ole mielenterveyden häiriöitä"  alla professorin ja dosentin nimmarit. Olen melko varma että monet psykiatrian toivottomat tapaukset, lähinnä luonnehäiriöt, voivat usein olla myös neurologista alkuperää.  Esimerkiksi vuosikausia Aspergereja diagnosointiin skitsofreenikoiksi ja ADD ryhmän edustajat ovat edelleenkin alidiagnosoituja ja siitä on tehty jonkinlainen vain lapsilla ilmenevä häiriötila. 
Oli aivan uskomatonta kun joku kuunteli ja ymmärsä mitä kerron, ilman mitätöintiä tai kyseenalaistamista. Kun lopullinen diagnoosi tuli kävelin pitkän lenkin ja itkin helpotuksesta. Minulla oli oikeutus olla.