Väittelin ennen eurovaaleja vanhojen punavihreiden tuttujeni kanssa siitä, tuleeko Euroopan olla ilmastopolitiikassa edelläkävijä vai voimmeko me vähentää päästöjä vasta sitten, kun kehitysmaatkin vähentävät. Sain ainakin lisävahvistusta sille uskomukselleni, että kansantaloustieteen peruskurssista ei olisi viherpiipertäjille mitään haittaa.

Kun tehdas päästää järveen myrkkyä, mitään kansainvälisiä sopimuksia ei tarvita. Jokaisessa demokratiassa syntyy tällaisessa tilanteessa paikallinen tai kansallinen ympäristöliike, joka panee tehtaan kuriin.

Hiilidioksidi ei pysy paikallaan, vaan päästö jakaantuu varsin nopeasti kaikkialle planeetan ilmakehään. Siitä kärsivät siis muutkin kun ne valtiot, jotka ilmaa saastuttavat. Syntyy niin sanottu vapaamatkustajaongelma, eli jos yksi maa jatkaa päästöjään, kun muut maat vähentävät niitä, tämä vapaamatkustaja pääsee halvemmalla, vaikka se nauttii päästöjen vähentämisen hyödyllisistä seurauksista siinä missä muutkin. Koska kaikki ajattelevat näin, kukaan ei vähennä päästöjään, ellei synny sitovaa, sanktioitua kansainvälistä sopimusta.

Jos Eurooppa haluaa jonkinlaisista moraalisista syistä osoittaa edelläkävijyyttään C02-päästöjen vähentämisessä, se voi sen tietysti tehdä, tietäen hyvin, että vaikutukset ilmakehään ovat melko pienet ja itselle osuvat kustannukset suhteettoman suuret. Moni punavihreä on tällainen moralisti.

Ei siinä mitään. Ongelma syntyy vasta siinä, kun päästövähennyksiä tehdään sellaisilla teollisuudenaloilla, joiden tuotteilla on maailmanmarkkinat. Silloin on vaarana niin sanottu hiilivuoto, eli teollisuus siirtyy sinne, missä päästöjä ei rajoiteta. Edelleen laskun maksavat eurooppalaiset muun muassa työttömyytenä, mutta edelliseen esimerkkiin verrattuna sillä erotuksella, että nyt päästöt eivät vähenny ensinkään. Ne saattavat jopa lisääntyä.

Kun länsimaat teettävät itse kuluttamansa teollisuustuotteet - jotka se aiemmin valmisti omissa tehtaissaan itse - Kiinassa ja näin tilastollisesti katsovat vähentäneensä päästöjään - onko se ilmastopoliittista edelläkävijyyttä? Vai ennemminkin kaikkien aikojen viherpesu?

Mitään hiilivuotoa ei tietysti seuraisi siitä, jos asettaisimme kunnianhimoisia tavoitteita esimerkiksi oman liikenteen päästöjen vähentämiseen, koska liikennettä ei voi tuoda eikä viedä. Miten tämän eron ymmärtäminen voi olla punavihreille niin vaikeaa?

Toinen esimerkki kansainvälisestä ympäristöpolitiikasta, johon liittyy vapaamatkustajaongelma, on tietysti Itämeri. Tavallaan voi ajatella, että kyse on samalla tavalla yhdestä altaasta kuin ilmakehäkin, eli jokaisella rantavaltiolla on intressinä, että kaikki muut vähentäisivät päästöjään, koska omien päästöjen osuus koko lätäkön kuormituksesta on suhteellisen pieni. Yksi maa voi osoittaa moraalista johtajuuttaan mutta omilla teoillaan se ei vaikuta kokonaispäästöihin kauhean paljon.

Luulenpa, että useimat poliitikot eivät kuitenkaan ole ihan niin huolissaan Itämerestä kokonaisuudessaan. He ovat huolissaan siitä osasta saaristoa, jossa on mökkejä ja muuta virkistyskäyttöä.

Esimerkiksi Varsinais-Suomen vaalipiiriin kuuluu Saaristomeri kaikkine mökkeineen ja vierasvenesatamineen. Kukapa ei haluaisi esittää äänestäjilleen haluavansa pitää sen vapaana sinilevälautoista.

Monet euroehdokkaatkin pitivät kovasti ääntä Itämerestä, onhan se tosiaan melkein EU:n sisämeri ja EU:lla yhdessä on paremmat neuvotteluasemat Venäjää kohtaan kuin vaikka suomalaisilla yksin.

Olen aiemmin suhtautunut miedon myönteisesti tähän suomalaispoliitikkojen Itämeri-huoleen. Se vain on tuntunut vähän väljähtyneeltä, kun kaikki näyttäisivät olevan siitä niin samaa mieltä.

Raadollisempi selitys poliitikkojen haluun julistaa huolta Itämerestä kansainvälisellä areenalla taitaa kuitenkin olla se, että merta rehevöittävät päästöt ovat sittenkin vaikutuksiltaan melko paikallisia. Ne siis muistuttavat enemmän ensimmäisen esimerkin järveä kuin toisen esimerkin ilmakehää.

Esimerkiksi Saaristomerta pilaavat enemmän Aurajoen mukana tuleva kuormitus ja saaristossa harjoitettava kalankasvatus kuin Pietarin päästöt. Varsinaissuomalaisen poliitikon kannalta on ikävää, että nämä päästölähteet ovat omassa vaalipiirissä.

Pietarin vaikutus Suomenlahdellakin on suurimmillaan ulapoilla ja paljon pienempi sisäsaaristossa, jossa useimmat uimarannat ovat. Ne pilaamme itse.

Vieläkö joku on innoissaan lähiruoasta?

Kommentit (9)

Deriv

"Jos Eurooppa haluaa jonkinlaisista moraalisista syistä osoittaa edelläkävijyyttään C02-päästöjen vähentämisessä, se voi sen tietysti tehdä, tietäen hyvin, että vaikutukset ilmakehään ovat melko pienet ja itselle osuvat kustannukset suhteettoman suuret. Moni punavihreä on tällainen moralisti."

Eikö EU:n edelläkävijyydestä ilmastoasioissa ole ollut hyötyä? Eikö sen edelläkävijyys ole ollut vaikuttamassa USA:n mukaantuloon? Ei EU voi vaatia muita päästövähennyksiin, jos se itse heittää ranttaliksi. Idea on saada muut maat näyttämään huonolta. Naapurikateuden ja vertaispaineen logiikka pätee myös kansainvälisen painostuksen tasolla. Kiinakin herran jestas yrittää osittain mielistellä länsimaita ilmastoasioilla (vaikka kivihiili ahkerasti siellä savuaakin). Ei se pistäisi tikkuakaan ristiin, jos Eurooppakaan ei laittaisi.

Nyt, kun aletaan saada USAkin mukaan ilmastotoimiin niin voidaan painostaa vielä paremmin muitakin kansainvälisiin rajoituksiin ja sopimuksiin mukaan. Kaikki on lähtenyt Euroopan esimerkistä.

EU:n osuus koko maailman co2 päästöistä on sitäpaitsi 14%. En nyt sanoisi sitä melko pieneksi määräksi. Pelkästään sitä pienentämällä ostetaan paljon arvokasta aikaa.

Kysynkin: Miten ihmeessä Euroopan esimerkin vaikutukset ilmastoon olisivat "melko pienet"?

Yritysten muutto ulkomaille päästörajoituksia karkuun on ongelma, mutta ratkaistavissa. Voidaan esimerkiksi kiinnittää huomiota ulkomaisten tuotteiden hiilijalanjälkeen ja sakottaa maahantuonnista sen perusteella. Tuotteiden ekologisuutta on vaikea seurata ulkomailla, mutta ei sekään ole mahdotonta. Tässä tulee taas kuvaan kansainvälinen painostus ja yhteistyö.

Esimerkiksi teollisuuden päästöt ovat sitä luokkaa, että ei sille voi antaa vapaapääsyä päästöjen kanssa. Liikenne on vain 1/5 Suomen päästöistä ja sen rajoittaminen ei riitä pitkän päälle. On pakko rajoittaa teollisuutta, vaikka se olisikin vaikeaa. Se pitää vain tehdä tarpeeksi taktisesti.

Kyynikko

Deriville: kyllä USA:n mukaantulo on ollut toistaiseksi hyvin vaatimatonta: verrattuna EU:n 20-30 %:n päästövähennystavoitteeseen vuoden 1990 päästöihin verrattuna USA tavoittelee n. 2%:n vähennyksiä...eli ei USA seuraa EU:n esimerkkiä vaan tekee täysin omaa ilmastopolitiikkaansa. USA on ääneen sanonut, etteivät he halua lähteä toteuttamaan EU:n ilmastopolitiikkaa, koska se pilaa talouden ja maan kilpailukyvyn. EU:n päästökauppajärjestelmän USA on todennut olevan "total failure" juuri hiilivuotoa aiheuttavien sivuvaikutusten takia.

EU:n päästöjen osuus maailman päästöistä on tosiaan marginaaliset 14 % jos asiaa katsotaan siltä kantilta että USA:n ja Kiinan päästöt ovat yhteensä jo yli 40 % ja Kiinan päästöt kasvavat huimaa vauhtia eli EU:n suhteellinen osuus pienenee koko ajan. EU ei pysty tätä yhtälöä yksin ratkaisemaan eli o ihan yksi hailee' millaiset tavoitteet EU:ssa asetetaan, jos USA ja Kiina eivät tule mukaan talkoisiin.

Protektionismi viimeinen virhe!

Deriv kirjoittaa: "Yritysten muutto ulkomaille päästörajoituksia karkuun on ongelma, mutta ratkaistavissa. Voidaan esimerkiksi kiinnittää huomiota ulkomaisten tuotteiden hiilijalanjälkeen ja sakottaa maahantuonnista sen perusteella."

Tämä on myös tyypillinen kanta punavihreille. Protektionismi on viimeinen virhe, jossa suurin kärsijä olisi juuri Suomi ja suomalaisten hyvinvointi, sillä peräti 45 % Suomen BKT:sta tulee viennin kautta. Jos kaikki maat ryhtyvät suojelemaan rajojaan ja rajoittamaan tuontia, ei Suomi saa myytyä tuotteitaan maailmalle!

Hamilon artikkeli on harvinaisen selkeä ja täyttä asiaa.

Edu

Protektionismin seurauksia tässä vähän liiotellaan ja tulkitaan väärin. Jos nyt puhutaan EU:n harjoittamasta protektionisimista, niin itseasiassa SUOMEN asema nimenomaan paranisi (Nimimerkillä "sain juuri potkut ja tuotanto siirtyy Kiinaan"). Yhdysvallat ja Kiina harjoittavat koko ajan härskiä protektinismia, mutta EU ja varsinkin Suomi on tässä ollut sitten kirkasotasaisena idealistina, minkä ihmeen takia?

Hamilon ajattelumalli on tyypillistä konservatiivista lyhyen tähtäimen opportunismia. "Poltetaan hiiltä ja öljyä niin kauan ko riittää, mikäs tässä". Ne maat ja yritykset jotka pystyvät muuttamaan rakenteitaan ajoissa, ovat tulevaisuudessa vahvoilla. Tässä kohti voisi vaikka verrata Toyota ja GM:mää. EU:lla olisi tässä mahdollisuus, varsinkin kun USA tuskin saa mitään aikaiseksi, Kiina näyttää saavan. Teollisuuden siirtoa hiiliongelman vuoksi ei tule, jos suuremmat kustannukset kompensoidaan EU:n toimesta yrityksille. EU:n yritykset hyötyvät investoinneista ja kehittävät osaamista (tässä tarvitaan siis protektionisnia).

Teuvo Yrjömäki

Vaikka tuotannon hiilijalanjäljen vähentäminen globaalissa mittakaavassa on tärkeää, hiilipäästöjen vähentäminen onnistuu myös tarkastelemalla rakenteellisia syitä hiilipäästöjen syntymiseen. Tarvikkeiden ja materiaalien uusiokäyttö poistaa tuotannon hiilipäästöjen syntymistä vähentämisen sijaan. Kierrätys ja uusiokäyttö synnyttää minimaaliset hiilipäästöt verrattuna uustuotantoon.

Itse olen työssäni audioelektroniikan suunnittelussa jo vuosikausia hyödyntänyt menestyksekkäästi jätelavoilta löytyneitä elektroniikan laitteita ja komponentteja. Tutkimus- ja tuotekehitystyössäni sekä joissain tapauksissa myös elektroniikkatuotannossa harjoittamani materiaalien hankkiminen jätelavoilta vähentää vastaavien tarvikkeiden tuotannon ja rahtaamisen aiheuttamia hiilipäästöjä.

Vihreä, ei punainen

Jonkinlaista perehtymistä kansantalouden perusteisiin voisi suositella oikeastaan aikalailla kenelle tahansa, joka sitä ei ole vielä tehnyt. Ilmastonmuutos keskustelussa myös muut kuin punavihreät syyllistyvät kansantalouden tuntemuksen puutteeseen. Esimerkiksi aina silloin tällöin esiin nousee vaatimus siitä, että sähkö pitäisi hinnoitella tuottamistavan mukaan, eikä kalleimman verkossa kiinni olevan tuotantoyksikön mukaan (Jos ajatuksen hassuus ei heti aukea, niin voi miettiä esimerkiksi, miten tämän periaatteen käyttöönotto vaikuttaisi esimerkiksi lenkkareiden hinnoitteluun).

Tähän hassujen kansantaloudellisten ajatusten sarjaan on liittymässä myös ajatus siitä, että ydinvoima laskee sähkön hintaa kotimarkkinoilla. Tämän ajatuksen voi unohtaa, kun supergridit kytkevät Suomen samaan sähköverkkoon Keski-Euroopan kanssa. Tämä tilanne tullee vastaan suunnilleen samoihin aikoihin, kun Suomen kuudes ydinreaktori valmistuu. Tällöin tilanne on se, että Suomen ydinvoimaloiden sähkö myydään sinne, missä siitä saa parhaimman hinnan. Tämä alue tuskin on Suomi tai tähän ajatukseen päätyy, kun miettii, missä panostetaan eniten uusiutuvaan energian tuotantoon. Näin ollen sähkön hinnan lasku Suomessa vaatisi, että sähkön hinta laskee koko Euroopassa. Tähän ei varmaan Suomen ydinvoimalat riitä.

“Jos Eurooppa haluaa jonkinlaisista moraalisista syistä osoittaa edelläkävijyyttään C02-päästöjen vähentämisessä, se voi sen tietysti tehdä, tietäen hyvin, että vaikutukset ilmakehään ovat melko pienet ja itselle osuvat kustannukset suhteettoman suuret. Moni punavihreä on tällainen moralisti.”

Jos tällä viitataan EU:n olemassa olevaa ympäristöpolitiikaan niin, siitä ei kyllä voi syyttää pelkästään viherpiipertäjiä. EU:n parlamentin suurin ryhmä on kai aika pitkään ollut konservatiivit eikä Euroopan parlamentin demariryhmäkään hirvän korkealle viherpiipertäjä asteikolla nouse. Vihreitä parlamentissa sen sijaan taisi viime kaudella olla vain nelisenkymmentä ja ehkä sinne joku piipertäjä mahtuu. Tosin en ole ihan varma, mitä viherpiipertäjällä loppujen lopuksi tarkoitetaan.

Toki kysymys voi olla myös siitä, että tässä asiassa moralismistatuksen asaitsevat piipertäjien lisäksi myös monet muut ryhmät.

Ilmastonmuutoksen estäminen on muuten diplomatian kannalta mielenkiintoinen kysymys. Ilmastonmuutos, kun vaikuttaa olevan ongelmana hyvin vakava - suorastaan sellainen, joka on pakko ratkaista. Hiilivuodon ja päästärajoitusten lisäksi neuvotteluissa todennäköisesti pyörii käsite "päästöt per capita". Mitenköhän siihen pitäisi suhtautua?

Petri, Vantaa

"Vieläkö joku on innoissaan lähiruoasta?"

Ei pahemmin tarvitse näemmä intoilla, lähiruoka saapuu oma-aloitteisesti. Grillailin eilen illalla, kun pihaan pylkki kani. Aiemmin on näkynyt jäniksiä, mutta lähinnä vain hämärän aikaan.

Lähiruoka on siis lainsäädännöllinen kysymys: antakaa kaninkaatolupa, niin lähiruokaa saa näemmä lähikauppaa lähempääkin. Voisikohan kaninlihaa roikottaa vaikkapa kylmäkellarissa, ei sitä grillille voi kuitenkaan heti veret laskettuna ja suolistettuna laittaa...?

:)

Matti Virtanen

Tavoitteena ilmastopolitiikassa lienee pysäyttää globaali ilmaston lämpeneminen, hinnalla millä hyvänsä, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Mutta miten tämän tavoitteen toteutumista mitataan? Lämpömittareilla vai hiilidioksidipäästöillä?

Marko Hamilo

Matti, minun käsittääkseni nykytietämyksen mukaan aika hyvä, realistinen tavoite on se kaksi astetta. Hiilidioksidipäästöt tietysti ovat vain keino, kuten LDL-kolesterolin alentaminenkin on keino, sepelvaltimotaudin ehkäisy on tavoite.

Molemmissa tapauksissa yhteyden olemassaolo keinon ja tavoitteen välillä on varsin hyvin toteennäytetty, vaikka kaikkia mekanismeja täysin tunnettaisikaan.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009