Kirjoitin aiemmin mielestäni vinoutuneesta journalismista koskien sikainfluenssaa ja rokotuksia. Nimimerkki Pera kommentoi, että

"on erittäin perusteltua kysyä, kenen intressiä esimerkiksi THL ajoi propagoidessaan rokotetta, jota ei muualla Euroopassa edes haluta ottaa? Ja kolmanneksi on syytä muistaa, että esimerkiksi WHO:n ja lääketehtaiden hämäristä suhteista on käynnissä selvitystyö, joka saattaa johtaa rikossyytteisiin."

Oliko sikainfluenssa lääketehtaiden propagoima kampanja? Tai muuten vain väärä hälytys? Pitäisikö nyt ainakin tunnustaa erehtyneensä, kun kuolleita olikin niin "vähän"?

Muistetaan nyt kuitenkin, että jos sikapiikit pelastivat edes pari-kolmekymmentä ihmistä kuoleamlta, massarokotuksien hyöty olisi jo näilläkin joihinkin kauhukuviin nähden mitättömillä luvuilla samaa luokkaa kuin jos Jokelan, Kauhajoen ja Sellon murhat olisi voitu ehkäistä ennalta. Ja tällaisten harvinaisten tapahtumien varalta ollaan jo luopumassa mielenterveyspotilaiden oikeudesta yksityisyyteen.

Debora MacKenzie kirjoitti valaisevan artikkelin sikainfluenssasta New Scientistissa 22. toukokuuta. Tutkijoilta saamiensa tietojen mukaan sikainfluenssa ei ensinnäkään ollut niin harmiton kuin mitä tilastot saattavat antaa ymmärtää. Ja toisekseen vaikka olisi ollutkin harmiton, viranomaisten reaktio oli silti oikea.

Kun sikainfluenssa lähti liikkeelle Meksikosta, se oli varsin tappava. Huhtikuussa 2009, kun virus tavoitti Yhdysvallat, virus näyttikin vaarattomammalta. Olisiko rokotusohjelmista pitänyt luopua tässä vaiheessa?

Ei. Viruksen tappavuus huhtikuussa on epäoleellista. Viruksen valmistaminen kestää kuusi kuukautta. Viranomaisten piti siis ennustaa, mihin suuntaan virus kehittyy. Evoluution ennustaminen ei ole ihan yksinkertaista. Jos Andromedasta olisi aikanaan tullut joukko biologeja tutkimaan pieniä hirmuliskoja, olisivatko he voineet ennustaa, että näistä kehittyy vielä höyhenpeitteisiä lentäviä lintuja? Evoluutiolla ei ole määränpäätä, joten sikainfluenssavirus olisi voinut aivan yhtä hyvin kehittyä myös tappavampaan suuntaan, eikä sitä vaihtoehtoa olisi voitu sulkea ainakaan nykytietämyksellä pois laskuista. Sen sijaan tiedämme, että espanjantauti paheni levitessään vuonnna 1918.

Mitähän lehdet olisivat kirjoittaneet, jos tuhannet suomalaiset olisivat kuolleet tilanteessa, jossa rokotteita ei olisi varattu suomalaisille ensimmäisten joukossa?

MacKenzien mukaan todellinen skandaali on rokotteiden antiikkisen valmistusteknologian sietämätön hitaus - mikä pätee kaikkiin lääkeyhtiöihin. Yhdysvalloissa, jonne sikainfluenssa iski ensimmäisenä Meksikosta, 12 000 ihmistä kuoli ennen kuin rokotteita oli saatavana.

Parempi rokotteiden valmistusteknologia edellyttäisi lisää tutkimusta ja tuotekehitystä. Mutta juuri se voi olla uhattuna, jos suuren yleisön, lehdistön ja poliitikkojen keskuuteen leviää käsitys, jonka mukaan sikainfluenssan julistaminen pandemiaksi ja siihen varautuminen rokotusohjelmalla oli väärä susi tulee, susi tulee -huuto.

MacKenxien mukaan nopeamman rokotevalmistuksen mahdollistavia teknologioita on olemassa prototyyppivaiheessa, mutta lääkefirmat eivät ole olleet kovin hanakoita investoimaan niihin - yksinkertaisesti siksi, että influenssarokotteet eivät tuota kovin suuria voittoja. Ja populistit syyttävät lääkeyhtiöitä pandemian liioittelusta!

Kun monet maat nyt pyytävät käyttämättömistä rokotteistaan rahoja takaisin, tulevissa pandemioissa lääkeyhtiöt eivät ehkä tarjoa rokotteita. Kun rokotteiden tarjonta on huono, monet maat eivät tilaa niitä ollenkaan. Saatamme olla todella huonosti valmistautuneita seuraavaan pandemiaan.

Antakaa anteeksi kriittisille journalisteille, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.

Kommentit (35)

Ihan vaan...

Mistä tulee luku 12 000 kuollutta Yhdysvalloissa?

Nimittäin (huono) lähde Wikipedia tietää kertoa vain että kuolleita oli kaikenkaikkiaan 14,286 (ECDC)...

Voihan se tietysti niinkin olla että yhdysvalloissa kuoli 12 000 ja muualla maailmassa pikkasen yli parituhatta... Skeptisesti suhtaudun tuohon 12 000 kuolleeseen jenkkiin...

Itseasiassa samainen wikipediasivu väittää kyllä että niitä kuolleita oli hiukan yli 3200... Vai puhutaanko tässä nyt sitten kuitenkin Espanjantaudista?

Kokki

Raha on vain rahaa, ja hyvinvointi on tärkeämpää.
Jos nyt tiukasta budjetista pitävien mielestä rokotusrahat menivät väärälle tehtaalle, niin perustetaan Pohjoismaihin se aiemmin kuopattu rokotetehdas. Tietenkin valtio voisi kokeilla, vaikkapa suorilla sijoituksilla, suostuttaa myös kotimaisen lääketehtaan kehittämään ja tutkimaan (influenssa)rokotteita. Vaihtoehtoisesti voitaisiin siirtää rahoitus suoraan kansalaisille ja antaa jokaiselle kansalaiselle oikeus tai vastuu ostaa oma sikainfluenssarokotteensa, mikäli se tuntuu tarpeelliselta.

Timo K

Aika osuvasti kirjoitat vaikka aihe on vaikeaselkoinen. Me maallikot olemme näissä tilanteissa viranomaisten armoilla ja viranomaisten ja teollisuuden luotettavuus ei ole erityisen korkealla tasolla helpommissakaan asioissa. Kriittisellä journalismilla on siis paikkansa.

Soravuori

Hyvä kirjoitus ja olisi se Pohjoismainen rokotetehdas yhä aiheellinen vaikka sikainfluenssa näyttäisi menneen ohi. Onhan meillä rahaa käyttää miljoonia maksaviin puolustusvoimiin, mutta paljon todennäköisemmän uhan edessä laitamme henkemme markkinoiden armoille. Taitaa olla kyse vain siitä että rajan yli tuleva armeija on helpompi hahmottaa ja pelätä kuin näkymätön virusaalto.

Voitte myös kutsua minua vainoharhaiseksi, mutta mielummin en antaisi kenellekkään houkutusta tienata pandemialla. Maailmasta varmasti löytyy ihmisiä jotka tuoton vuoksi olisivat valmiita kehittämään viruksia.

fin

Hyvä kirjoitus, mutta miksi käsitellä vain kuolonuhrit?

Suomessa taudin sairasti noin 200 000 ihmistä, ehkä 1/20 suomalaisesta. Norjaan tauti iski ennen rokotuksia ja sairastuneita oli kolminkertainen määrä Suomeen verrattuna.

Rokote oli tehokas ja voidaan arvioida, että se säästi 400 000 suomalaista taudilta. Kun sairastuminen keskimäärin johtaa viiteen sairaspäivään ja yhden sairaspäivän hinta valtiolle on noin 100e, niin rokotuksien ansiosta säästöä tuli:

400 000 x 5 x 100e = 200 miljoonaa euroa. Kun rokotteet maksoivat 35 milj euroa, niin sijoitus oli varsin kannattava!

Samalla säästettiin ihmishengissä, muissa lääkkeissä, sairaalakirjautumisissa ja tehohoitodossa.

Alan Dorkin

Markon tämänkertainen aihe on paitsi tärkeä, edelleen ajankohtainen. Pandemiavirus A/H1N1 eli ns. sikainfluenssa ei ole kadonnut mihinkään, vaan se ”kyttää” (Suomessakin) odottamassa uutta tulemistaan, todennäköisesti tämän vuoden marras-joulukuussa.
Viime syksynä/talvella selvisimme ”säikähdyksellä”, koska pahimmat skenaariot taudin kehittymisestä eivät pitäneet paikkaansa; sairastuneita ja/tai kuolleita oli useimmissa maissa vähemmän, kuin mitä aluksi pelättiin. Nopeasti aloitettu rokoteohjelma osaltaan heikensi infektiotaudin tehoa väestössä. Tosin rokotekattavuus taisi jäädä 52:een prosenttiin, mistä syystä johtuen virus iskee uudelleen jokseenkin varmasti. Taudin uhka on siis jatkuvasti edelleen olemassa. Juuri nyt meillä (pohjoisella pallonpuoliskolla) on kesäaika, jolloin useimmat influenssavirukset viettävät myös kesäaikaa; niiden uuden tulemisen hetki koittaa jälleen syksyllä.

Tässä pari huomiota sikaflunssaviruksesta:

- kysymyksessä on ominaisuuksiltaan uusi pandemiavirus (joskin se on sukua vuoden 1918 ns. espanjantaudille)
- WHO:ta arvosteltiin liian nopeasta pandemiajulistuksesta, mutta sitä ei ole osoitettu vääräksi
- koska virus levisi nopeasti kaikille mantereille, se ei katoa enää mihinkään
- se ”iskee” muiden kausi-influenssojen tapaan uudelleen milloin tahansa
- vaikka se muuntuisikin (lievemmäksi/pahemmaksi), itse perusvirus ei silti katoa mihinkään
- raskaana olevat äidit ja vauvat/pienet lapset ovat tilastojen mukaan kuolleisuudessa pahimmat riskiryhmät

Tilastoja sikainfluenssan vaarallisuudesta tietyille riskiryhmille löytyy maailmalta pilvin pimein, mutta en nyt tässä ehdi niitä kaivaa esille. Jos joku erikseen niitä vaatii, saatan vaivautua. Tässä yksi linkki:
”Virus on ollut vaarallisempi odottaville äideille, kuin mitä on luultu”:
http://www.bmj.com/cgi/content/full/340/mar18_3/c1279

PS: Ei tuo Markon toteamus ”viruksen valmistaminen kestää puoli vuotta” lopulta niin väärin ollut, koska rokotteen valmistaminen on nimenomaan viruksen eri partikkeleiden valmistamista, joko kuolleina tai laimennettuina komponentteina.

tov

Onko kukaan määritellyt kuinka paljon hitaammin ja vähemmän sikainfluenssa levisi, koska iso joukko väestöstä oli rokotettu? Rokotetut eivät voi saada tartuntaa eikä siksi myöskään levittää sitä...

ei-harrastaja

Jokelaan ja Kauhajokeen on uhrattu ihan liikaa resursseja (rahaa, lakeja, ampumaharrastusta, mielenterveyspotilaiden yksityisyyttä jne.). Jo liikunnan ja fiksun ravitsemuksen tukeminen pelastaisi paljon enemmän ihmishenkiä.

Rakel Kallio

Rokotusten vastustajat yleisemminkin eivät ehkä ole tietoisia historiastamme.
Ennen rokotteiden laajaa käyttöä pitäjien alle 14-vuotiaiden kuolleisuus saattoi olla pitäjissä
1800-luvun ensimäisellä puoliskollakin 30-50 %. Rokot ja hinkuyskä olivat melkoisia tappajia.
Puhumatta muista kulkutaudeista - tiestysti ravinnolla ja hygieniallikin oli osuutensa
sairatumisalttiuteen.

pertti

Blogin pitäjä siteerasi kommenttiani, mutta ei vastanut siteeraukseen. Kaikessa on ääripäänsä: Jos rokotteiden ja lääketehtaiden arvostelijat ovat Hamilon mukaan hakoteillä, on hänen oma kirjoituksena suorastaan naiivi lääkäriuskossaan. En kiistä, etteikö rokotteilla olisi vaikutusta, mutta tosiasia vain on, että tämä oli lääketehtaille oiva rahantekotilaisuus ja niinhän markkinatalous toimii. Erikoista vain oli se, että viranomaiset toimivat nyt lääketehtaiden mainosmiehinä ja lobbareina - niin THL Suomessa kuin WHO maailamanlaajuisesti. Ja WHO:n kytkökset ovat nyt luupin alla. Täällä Kekkoslovakiassa lautakasoja pengotaan varmaan myöhemmin.

Ihan vain yksinkertainen vertaus. Jos lääketehtaat olisivat vilpittömästi sairaita parantamassa, niin ne tarjoaisivat edullisia malaria- ja ripulilääkkeitä kehitysmaihin. Näin saataisiin pelastettua nopeasti satojatuhansia ihmishenkiä. Kansanterveydellinen vaikutus olisi moninkertainen sikarokotteeseen verrattuna ja huomattavasti halvempaa. Miksi WHO ei ole näitä lääkkeitä hallituksille markkinoimassa? Siksi, koska lääketehtaat eivät halua valmistaa edullisia lääkkeitä köyhille, vaan kalliita lääkkeitä rikkaille, kuten siis sikarokotteita läntisten teollisuusmaiden maksukykyisille asiakkaille. Ja tässä tilanteessa lääketehtailla oli oikea kultasuoni käsillä kun lääkkeen maksajina olivat hallitukset ja markkinoinnin hoitivat THL:n kaltaiset "puolueettomat" asiantuntijatahot. Ei mitään riskiä.
Ja edelleenkin muistettava, että EU-maissa keskimäärin vain 15 prosenttia kansalaisista on ottanut rokotteen. Loput makaavat jääkaapeissa pilaantumassa mutta lääketehtaat ovat veronmaksajien rahat jo kuitanneet.

Ja vielä. On aina hyvä muistaa, että kaikilla on sidosryhmänsä. Myös lääkäreillä ja Hamilon ihailemilla puolueettomilla "asiantuntijoilla". Näitä kytköksiä tutkivat toimittajat onneksi tutkivat.

Sambody

" Ja populistit syyttävät lääkeyhtiöitä pandemian liioittelusta!"

Aivan keskustelutavasta, Marko: "vastustajan" nimittely ei ole kovin rakentavaa vaikka niiin helppoa siihen onkin sortua. Sen pois jättäminen kuitenkin kasvattaa blogistin uskottavuutta ja arvostusta.
Sinänsä olisi ollut kerrassaan omituista elleivät lääkeyhtiöt OLISI liioitelleet pandemiaa, nehän ovat ennen kaikkea voittoa tavoitteleviä yhtiöitä jotka koettavat saada maksimaalisen tuoton investoinneilleen, tässä tapauksessa rokotteen kehittämiselle ja valmistukselle. Ei yksi bisnessektori tee firmaa sen vähemmän raadolliseksi kuin toinen: jos keino ei laiton ja sillä saadaan lisää tuottoa, sitä myös käytetään. Simple as that.

MrrKAT

Sikainfluenssa tuli kuin kertausharjoitus. Kaiken varalta-harjoitus.

Mutta eipä ole kansa aina huudellut kaduilla kertausharjoituksen jälkeen: "Meitä huijattiin, kun ei näkyny sakua eikä ryssää ! Suotta kytättiin metsässä viikon. Lopetttakaa harjoitukset ja armeija !"

;)

pertti

Sambody on oikeassa mekanismin suhteen. Voittoa tavoittelevat yhtiön toimivat juuri näin. TEihän siinä ole periaatteessa mitään pahaa. Mutta tässä tilanteessa heillä vaan oli markkinointiapuna Hamilon ihannoimat "puolueettomat" asiantuntijat ja asiakkaina varmasti maksavat tahot eli eri maiden hallitukset. Se juuri tekee tästä kytköksestä mielenkiintoisen ja arvelluttavan ja on hyvä, että sitä tutkivat niin toimittajat kuin viranomaisetkin.

toisininttäjä

Kokonaisuudessaan sikainfluenssaan kuoli 20 kertaa vähemmän ihmisiä kuin normaaliin kausi-influenssaan kuolee normaalisti. 12.000 influenssaan kuollutta amerikkalaista on poikkeuksellisen pieni luku, kun influenssakuolleisuutta tarkastellaan.

fin

"Kokonaisuudessaan sikainfluenssaan kuoli 20 kertaa vähemmän ihmisiä kuin normaaliin kausi-influenssaan kuolee normaalisti. "

Tämä pitänee paikkansa koska kausi-influenssa vie ihmisiä jotka muutenkin ovat lähellä loppua.

Sitä vastoin sikaflunssa tappoi amerikkalaisia lapsia huomattavasti enemmän kuin kausi-influenssa.

Meillä Suomessa tauti täytti sairaalapaikat, mitä ei tapahdu kausi-influenssan kanssa. Koska tähän oli varauduttu, niin tästä myös selvittiin. En tiedä onko olemassa tilastoa siitä, että kuinka moni leikkausta odottava potilas menehtyi kun resursseja ei riittänyt epidemian aikana.

fin

"Onko kukaan määritellyt kuinka paljon hitaammin ja vähemmän sikainfluenssa levisi, koska iso joukko väestöstä oli rokotettu?"

Ainoa arvio, jonka minä olen kuullut annettiin 3-4 viikkoa ensimmäisten rokotusten jälkeen. Silloin epäiltiin että rokottaminen olisi jo tuossa vaiheessa estänyt 50000 tartuntaa.

Meillähän tauti iski ensin Lappiin ja siellä sairastuikin jopa 9-kertainen määrä väestöstä verrattuna Etelä-Rannikkoon, jossa osa väestöstä oli jo rokotettu.

Oma arvio:
250 000 sairastanutta
4-500 000 rokotteen avulla sairastamisen välttänyttä

fin

"Sinänsä olisi ollut kerrassaan omituista elleivät lääkeyhtiöt OLISI liioitelleet pandemiaa, nehän ovat ennen kaikkea voittoa tavoitteleviä yhtiöitä jotka koettavat saada maksimaalisen tuoton investoinneilleen"

Sikaflunssa rokotteen hinta oli 3 euroa kun esimerkiksi lapseni rokottamiseen olen käyttänyt satoja euroja.

Eiköhän lääke- ja rokotetehtaiden edun mukaista ole pitää varakkaat eurooppalaiset elossa. Sikaflunssa on kuitenkin hetkellinen ilmiö, joten rokotetehtaille lienee tärkeäpää pitää yllä hyvää imagoa kuin yrittää tehdä kertaluonteinen lunastus valheellisten väittämien kera.

Ei ole syytä vähättelyyn

Ei todellakaan ole syytä vähättelyyn. Kritiikistä ihastuneiden tulisi perhetyä myös vastineisiin, tässä linkki: http://www.who.int/csr/disease/swineflu/notes/briefing_20100610/en/index...

"worldwide more than 214 countries and overseas territories or communities have reported laboratory confirmed cases of pandemic influenza H1N1 2009, including over 18 156 deaths."

Euroopan luvut löytää helposti, ja niiden mukaan mm. Suomessa varmennettujen tautitapausten kuolleisuusluvut ovat korkeimpien joukossa asukasmäärään suhteutettuna. Kuolleisuusluvut näyttävät olleen Suomessa samaa luokkaa Norjan ja Iso-Britannian kanssa (kuollut/100 000 as). Lähde: http://ecdc.europa.eu/en/healthtopics/H1N1/PublishingImages/mortality_ra.... Kaikkiaan Euroopassa kuolleita oli 1910, mutta sairastuneita yli 89 000. Suomessa kuolleita oli kevään tietojen mukaan 44 ja varmennettuja tautitapauksia noin 7 700. http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/tartuntataudit_...

Yhdysvaltojen lukuja en nyt tähän hätään löydä kunnollisa, mutta terveysviranoamisten ylläpitämän Fluwiev "final raportin" mukaan (pikaisella silmäyksellä) varmennettuja kuolleita olisi ollut vajaa 300 ja sairastuneita 66 000. Tosin raportin mukaan laskenta aloitettiin jossain vaiheessa uudestaan (elokuun 30 pvä 2009), eli luvut eivät välttämättä ole täydellisiä.

Joka tapauksessa pandemia oli todellinen. Huomiota tulisikin kiinnittää siihen, että Suomessakin tavalliseen influenssaan oletettavasti kuolleiden määrää ei samankaltaisesti varmenneta laboratoriotesteissä kuin harvoissa tapauksissa. Eli jos näitä tavallisia influenssatapauksia on ehkä varmennettu noin 10-20% laskennallisesti, eikö olisi loogista olettaa, että varmennetut tapaukset ovat yhtä lailla vähemmistössä AH1N1-epidemiassakin ja todelliset tautitapaukset ja vähintään potentiaaaliset vakavat tapukset jotain aivan muuta luokkaa?

Lopuksi - Jos lukuja ei usko, mutta kuvia paremmin, seuraavassa linkki aika kuvaavaan maailmanlaajuiseen tautitapusten kuvaajaan... http://www.who.int/csr/disease/swineflu/Virologicaldata2010_06_11.pdf

Jake

Kriittiselle tarkastelulle tulee aina olla tilaa, sillä se on paras työkalu päätösten ja toimien valinnassa, toteuttamisessa ja arvioimisessa.
Valitettavan usein jälkiviisaus vain yritetään verhota kriittiseksi tarkasteluksi. Niin näissäkin kommenteissa.

Oli sitten kysymys esimerkiksi H1N1-viruksesta tai ilmastomuutoksesta, niin osa aiheen parissa toimivista tahoista työskentelee joko huteralla tietopohjalla, poliittisen painostuksen alaisena tai ahneuden riivamana. Tämä ei kuitenkaan muuta todellisia uhkakuvia salaliitoiksi tai suuren luokan huijauksiksi, vaikka moni taho yrittääkin niin vakuuttaa.

Tietyt uhkakuvat sisältävät niin suuren katastrofin ainekset, ettei niitä yksinkertaisesti voida sivuuttaa ilman voimakasta ja nopeaa reaktiota. H1N1-virus on juuri tällainen uhkakuva. Jos emme aio hylätä järjestäytyneen ja sivistyneen yhteiskuntamme perusperiaatteita, niin ainoa vaihtoehtomme on reagoida kykyjemme ja voimavarojemme mukaisesti estääksemme suuren mittakaavan inhimillisen tragedian.

Kysymys ei siis ole Soneran UMTS-kaupoista tai yritysjohtajien kultaisista kädenpuristuksista, vaan ihmisten terveydestä. Silloin toimitaan. On melkoisen omahyväistä viisastella jälkikäteen niiden ihmisten kustannuksella, jotka olivat päättävässä asemassa silloin kuin nopeita päätöksiä vaadittiin. Epäeettinen tai rikollinen toiminta täytyy tietenkin nostaa esille ja kitkeä.

Vertailukohdaksi voidaan ottaa vaikka vakuutusmaksut. Suomalaiset maksavat joka vuosi valtavia rahasummia varautuakseen sairauksiin ja onnettomuuksiin, jotka eivät ole vielä tapahtuuneet, eivätkä todennäköisesti edes tapahdu. Nyt rahat käytettiin olemassa olevan ja leviävän sairauden torjuntaan. Kuinka moni teistä jälkiviisaista muuten maksaa vakuutuksista?

Mike

Hyvä esimerkki hälläväliä-suhtautumisesta nähtiin heti pandemiaan alussa. TV-uutisissa haastateltiin nuorehkoa naista, joka oli lähtenyt lomailemaan Meksikoon hyvin tietäen, että siellä oli puhjennut sikainfluenssa-pandemia. Suureen ääneen hän protestoi sitä, että Suomeen tullessaan oli joutunut karanteeniin omaan kotiinsa muutemaksi viikoksi.

Ja tässä oli siis kysymys taudista, johon ei ole keksitty mitään lääkettä tai parannuskeinoa (vain oireita voidaan lievittää) ja johon sairastuneen kuolemanriski on erittäin korkea.

Ihmiset ovat todella tuudittautuneet siihen uskoon, että kiltti lääkärisetä kyllä parantaa jos tähän "flunssaan" sairastuu. Sitten on olemassa hyvä joukko "siipelijöitä", jota eivät ottaneet rokotusta, koska muiden ottama rokote pienensi myös heidän sairastumisriskiään.

Rakel Kallio tuolla aikasemmin mainitsikin 1800-luvun suuret kuolleisuusluvut. On järkyttävää lukea sen ajan rippikirjoja, kun lapsista vain murto-osa varttui kouluikään ja yli 60-vuotias ihminen oli suuri harvinaisuus. Toivottavasti nuo ajat eivät ikinä palaa, mutta jonkinlaisen muistutuksen kuolevaisuudestaan ihmiset tarvitsisivat.

Sini

Hyvä kirjoitus! Olen täysin samaa mieltä - sikainfluenssaan varauduttiin asiallisesti. Kriittisyys on toki hyvästä, mutta kuten todettu, viruksen kehitystä ei voi ennustaa.

Alkusyksystä vaadittiin, että juuri minun pitää saada rokote, tuupittiin jonoissa ja kritisoitiin riskiryhmien etuilua. Nyt samat henkilöt (?) syyttävät lääkeyhtiöitä ja viranomaisia paniikin lietsonnasta ja rahantuhlauksesta.

Näiden kriitikkojen kannattaa varmasti jatkossakin kieltäytyä rokotuksista ja terveydenhuollosta turhan panikoinnin välttämiseksi :D

Marko Hamilo

Kuolleiden määrä on vähän huono indikaattori kun verrataan kausi-influenssaa ja sikaa. Menetetyt elinvuodet olisi paljon parempi, laatupainotettuna vaikka.

Niistä lääkeyhtiöiden intresseistä: totta kai pörssiyhtiöt haluavat tehdä rahaa osakkeenomistajilleen. Ongelma tässä on siinä, että medikalisoimalla vaikkapa ennenaikaista siemensyöksyä tms. yms. lääkeyhtiöille on tiedossa enemmän katetta kuin valmistamalla rokotteita, jotka pelastavat ihmishenkiä. Tässä on se kulma, mistä lääkeyhtiöiden taloudellisia intressejä tulisi kriittisesti lähestyä.

Tietämätön

Ei ole syytä vähättelyyn kirjoitti:
18. kesäkuuta 2010 kello 15.34
"Euroopan luvut löytää helposti, ja niiden mukaan mm. Suomessa varmennettujen tautitapausten kuolleisuusluvut ovat korkeimpien joukossa asukasmäärään suhteutettuna. Kuolleisuusluvut näyttävät olleen Suomessa samaa luokkaa Norjan ja Iso-Britannian kanssa (kuollut/100 000 as)."

Miten Suomen tautitapaukset voivat olla samaa tasoa Norjan ja Iso-Britannian kanssa, tai suuremmat kuin esim. Saksan, jossa rokotuksen otti huomattavasti pienempi määrä ihmisiä kuin Suomessa (~52%)?

börje

Kannattaa lukea 30.6. Hufvudstadsbladet: "Politiker kritiserar hårt pandemivarning".
Euroopan neuvosto arvostelee erityisesti WHO:ta koska sika julistettiin pandemiaksi ilman että se olisi objektiivisesti ollut pandemi. Päätöksen tekijät WHO:ssa ovat salaisia ja EN epäilee, että lääketehtailla on ollut sormensa pelissä...

Suomesta: täällä kuoli 44 ihmistä ja heistä liki kaikki kuuluivat erilaisiin riskiryhmiin. Aivan kuten normaali kausi-influenssassakin. Ja edelleen kuten Tietämätön kirjoittaa, kuolleisuus oli prosentuaalisesti likmain sama niissä maissa jossa massarokotettiin (Suomi)ja niissä maissa joissa ei rokotettu tai rokotettiin vain vähän.

Toisin sanoen tämä sikajutun valinta esimerkiksi oli aika heikko. Jos haluaa arvostella "tutkivaa" journalismia oli parempi esimerkki esimerkiksi sitkeästi elävä lajityyppi, jossa kiistetään ilmastonmuutos.
B

siouxeyesighed legion

Wikipedia, joka on aika hyvä nippelitiedon lähde, sanoo:

"April 2009 to November 2009, in the US, 3,900 people have died of the H1N1 pandemic virus, sometimes compared to 36,000 people per year die from the "common flu""

Eli tämän mukaan sikainfluenssan absoluuttinen tappavuus oli Yhdysvalloissa n. kymmenesosa tavalliseen flunssaan verrattuna, 12000 kuollutta ei mainita missään.

Teemu Mattila

Kiitos Marko tästä loistavasta analyysistäsi. Nämä hyvin perusteelliset faktat auttavat meitä erottelemaan todellisen tiedon ja huuhaan, mitä esimerkiksi rokotosinfo Suomessa levittää!

On todella masentavaa kuinka toiset ihmiset eivät osaa ajatella rokotteen ottamista muiden kannalta ja levittävät vaarallisia viruksia muihinkin ihmisiin. Miltä sinusta tuntuisi kun oma lapsi kuolisi kun et ITSE ottanut turvalliseksi todettua rokotetta!

On todella huolestuttavaa, että näistä asioista leviää niin paljon salaliittoteoreetikkojen huuhaa väitteitä, ettei maallikko voi tietää mitä uskoa... Onneksi sentään asioista perillä oleva voi luottaa nykypäivänä kattaviin lääkeyhtiöiden standardeihin, joiden ansiosta markkinoille EI VOI PÄÄSTÄ ihmiselle vaarallisia tuotteita.

RTT

Teemu Mattila toivottasti oot joku provo tai trolli.

"Drugs company Bayer realised their product had been contaminated with AIDS, so what did they do, they still sold it because they didn't want to lose money, and when the US officials found out, they knew they couldn't continue, so they sold it to the Europeans, with full knowledge of US officials."

ja uutisvideo...

http://www.youtube.com/watch?v=cphkD-9NUe8

ei varmasti pääse mittään vaarallista mihinkään eikä kukaan koskaan valhtele eikä hyväksi käytä ketään...

Teemu Mattila

RTT:
En todellakaan ole, vaan ihan rehti suomalainen mies, jonka usko on vankkumaton tieteen asiantuntijoihin ja mediaan!
Linkkisi oli vain jonkun amerikkalaisen "huuhaamedian" rahalla aikaansaatu kohu.
Ei todellakaan horjuta minun ja perheeni uskomista lääkkeittemme turvallisuuteen!

Mitä tulee näihin nyt uutisoituihin tapauksiin tästä rokotteen vaarallisuudesta, niin sanomattakin lienee selvää että THL:een on pesiytynyt muutama salaliittohörhö levittämään propagandaansa!
Heidät täytyy saada sieltä pois ennen kuin mitään vaarallisempaa pääsee syntymään!

Toivottavasti meidän luotettava terveysministerimme Juha Rehula hoitaa tämän asian.

På svenska

Suomeksi allaoleva linkki.....rokotuksesta ei ollut mitään hyötyä.

Niin mutta olihan siitä haittaa ja veronmaksajat maksaa satoja miljoonia. Onnea.

Onnea myös viikottaiseen diagnoosiLOTTOON. Narkolepsiaa diagnostisoidaan vieläkin 1 per viikko, 15-20 kertaa se mitä ennen sikapiikkitragediaa.

Niin riskiperimäähän kantaa vielä 250 000 jo rokotettua lasta. Oletkos omasi jo seulonut?

http://www.svd.se/nyheter/inrikes/massvaccinering-raddade-sex-liv_685114...

svd julkaisi aika kovan sarjan juttuja...

Sovittelija

"Antakaa anteeksi kriittisille journalisteille, sillä he eivät tiedä mitä tekevät."

Tätä voisin harkita, mutta enpä ole nähnyt sinun anteeksipyyntöäsi siitä, että mahdollisesti sinun innoittamana jokunen myöhemmin narkolepsiaan sairastunut päätyi ottamaan sikapiikin. Turha vedota siihen, että haittavaikutukset tulivat yllätyksenä, kun itsekin pyrit hyssyttelemään niitä, jotka julkaisivat linkkejä esimerkiksi muiden maiden viranomaispäätöksiin, joissa tätä sikapiikkiä ei suositeltu lapsille sen potentiaalisten haittojen vuoksi.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2010
2009