Kävin eilen haastattelemassa Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikköstä (teen juttua vuoristoratojen fysiikasta ja psykologiasta). Kävi ilmi, että toimitusjohtaja itse tuuraa vuoristoradan jarrumiehiä, jos vaikka kesätyöntekijällä on sairasloma. Ja vuoristoradan tiukassa hierarkiassa toimitusjohtaja on vielä hierarkian alimpana!

Journalismi on niitä harvoja aloja, joissa hierarkian huipullakin tehdään välillä myös lattiatason hommia. Milloin olette nähneet diplomi-insinöörin vääntävän mutteria? Päätoimittajatkin kirjoittavat juttuja, useimmiten tietysti pääkirjoituksia   ja joskus hieman pönäköitä kolumneja. Mutta esimerkiksi Hesarissa päätoimittaja Reetta Meriläinen silloin tällöin palaa juurilleen urheilutoimittajaksi ja tekee arvokisoista juttuja aivan siinä missä kesätoimittajatkin.

Kuulemma jarrumiehen vuorossa toimitusjohtaja saa aivan ainutlaatuisella tavalla käsityksen sekä työntekijöiden työssä viihtymisestä ja sitoutumisesta että sellaista suoraa asiakaspalautetta, jota ei millään muulla tavalla oikein saa. Ehkä kaikkien palveluyritysten pomojen kannattaisi viettää päivä tai pari vuodessa siellä asiakasluukulla?

Niinhän sitä sanotaan, että suomalaisia pitää johtaa edestä, omalla esimerkillä, eikä von oben. Paitsi että vuoristoradan jarrumieshän on vaunun perässä. Ja vuoristoradan duunarit työskentelevät Linnanmäen korkeimmalla paikalla. Räikkösen työhuone hyvin piilotetussa toimistorakennuksessa lähempänä vesitornia on paljon alempana.

Kommentit (1)

Juha

Asia ei varsinaisesti ole uusi, mm. BBC on tehnyt aiheesta oikein sarjan: (Back to the floor) http://www.imdb.com/title/tt0495557

Konsepti on varmasti toimiva ja avaa yritysjohtajien silmiä monen asian osalta, mutta väittäessäsi että suomalaisia pitää johtaa perästä ja ylhäältä ovat kyllä tässä tapauksessa äärimmäisen huonosti perusteltuja! :)

Otsikkona tuo on ehkä raflaava ja kiinnittää huomion (mm. omani), mutta varsinaisestihan toimitusjohtaja tulee alaistensa joukkoon ja elää työmaan vuoristorataa heidän kanssaan, väite noususta työntekijän tasolle pitää paikkansa vain metreissä mitattuna (ja sekin vain korkeimmassa kohdassa).

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2010
2009