Suhtaudun useimpiin nuoren polven toimittajakollegoihini ideologisella skeptisyydellä. Sellaisten journalistien kuin Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin tekstejä vaikkapa taloudesta tai naisten asemasta ei kannata lukea ilman voimakkaita punavihersiirtymän korjaavia silmälaseja.

Harmi kyllä heissä menee ideologisen agendan takia hyvää toimittaja-ainesta hukkaan, koska kirjoittaessaan aiheista, joista heillä ei ole ideologista ennakkokäsitystä, he näyttävät tekevän erittäin korkeatasoista tutkivaa journalismia. Nikkasen ja Silfverbergin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä heinäkuun numerossa ilmestynyt paljastus Enkeli-Elisan fiktiivisyydestä oli argumentaatioltaan loistavasti rakennettu juttu, joka oli myös houkuttelevan dramaattisesti kirjoitettu.

Harmi kyllä HS Kuukausiliite ei ole ilmainen, joten argumentoinnin vahvuutta arvioidakseen on hankittava käsiinsä tuo juttu.

Tässä olisi loistava case kriittisen ajattelun opettamiseen esimerkiksi lukioissa. Mitkä argumentit eniten horjuttavat tarinan uskottavuutta, ja miksi? Miten uskottava on hypoteesi, jonka mukaan Vettenterän Enkeli-Elisa on sepitettä? Minkälaiseen kokonaisarvioon hypoteesien uskottavuuden vertailu johtaa?

Filosofi Timo Airaksinen ei minusta pärjää kovin hyvin tässä lajissa. Airaksisen mukaan "vain tyhmä uskoo, mitä netin blogeissa ja keskustelupalstoilla kirjoitellaan. Kannattaisi samalla pohtia, kuinka hyväuskoisia me olemme".

"Turha tässäkään tapauksessa on raivostua, jos on tullut höynäytetyksi. Sitä pitäisi ennemminkin hävetä."

Tästä olen toki samaa mieltä Airaksisen kanssa. Mutta Airaksiseslta meni näköjään täysin ohi se, että Vettenterän Enkeli-Elisa-tarina oli julkaistu kirjana, ja epäily sitä kohtaan nousi Vauva-lehden nettikeskustelufoorumilla. Mekaanisesti Airaksisen lähdekriittisyysperiaatetta noudattava olisi siis tässä tapauksessa tullut höynäytetyksi. Tietysti netti on täynnä myös salaliittoteorioita, joiden mukaan Kuussa ei käyty, mutta niin netissä kuin sen ulkopuolellakin lukijan on tehtävä lähdekritiikkinsä samoilla yleisillä periaatteilla.

HS:n argumenteista heikoin on arvailu siitä, haluaisiko Elisan isä tulla julkisuuteen tai edes puhua toimittajien kanssa.

"Outoa. Enkeli-Elisan isä ei siis halua puhua edes nimettömänä, vaikka on käynnistänyt julkisen kampanjan. Yleensä koviakin kokeneet ihmiset ovat valmiita puhumaan, jos asia on heille tärkeä ja he voivat pysyä tunnistamattomana."

Tämä on tietysti melkoisen spekulatiivista. Yleensä ei ole vahva argumentti. En ihmettele, jos isä ei luota toimittajiin. Kaiken kommunikaation kanavoiminen yhden välikäden kautta on turvallisin keino, jos haluaa todella varmasti säilyä tuntemattomana.

Sen sijaan maneerit ja kielioppivirheet, jotka toistuvat samanlaisina kaikilla Elisa-Projektin kirjoittajilla, paljastavat lähes täydellä varmuudella sen, että siinäkin tapauksessa että Elisa ja hänen isänsä olisivat todellisia henkilöitä, he eivät puhu lainkaan omalla äänellään, vaan kaikki muotoilut olisivat Minttu Vettenterän käsialaa. Vielä vaikeammin selitettävissä on se, että Elisan kirjoittamiksi väitetyt päiväkirjat muistuttavat suuresti Vettenterän omaa käsialaa.

Vettenterän väitteet kiusaamisen rajuudesta ja yleistymisestä saattavat olla vääriä. Ne eivät silti horjuta tarinan uskottavuutta. Jos on todistanut pahimman lajin kiusaamista, on varmasti taipuvainen uskomaan kiusaamisen olevan yleistä. Kaikkihan menee huonompaan suuntaan, jos toimittajia yleensä kuuntelee.

Melkoisen poikkeuksellista Suomen oloissa on sekin, että Elisan isän olisi pitänyt tulla isäksi jo 16-vuotiaana ja seurustella hädin tuskin kymmenenvuotiaana Elisan tulevan äidin kanssa.

Ja vielä pisteenä iin päälle Elisan väitettynä kuolinpäivänä ei kuollut yhtään 15-vuotiasta tyttöä. Ei edellisenä eikä seuraavanakaan, eikä 14-vuotiasta eikä 16-vuotiasta. Tämän selittäminen pyrkimyksellä suojata asianosaisia julkisuudesta on heikko - jälkikäteenhän Vettenterä voi selittää joka ikisen fabrikoinnista paljastavan yksityiskohdan sillä, että hän on muuttanut yksityisyyden suojaamiseksi faktoja.

Entä vastakkainen hypoteesi? Münchhausen by internet on todellinen ja raportoitu ilmiö. Oli motiivina raha tai huomio hyvälle asialle, sepitehypoteesin kannalle kallistuvan ei tarvitse nojata mihinkään epäuskottavaan yksityiskohtaan tai sietää tarinan sisäisiä ristiriitaisuuksia.

Järjellistä keskustelua aiheesta tuskin on odotettavissa. Muistan hyvin taannoisen keskustelun ihmelapsi Tuomas Alatalosta. Älykkäätkin ihmiset uskoivat siihen, mihin oli niin kiva uskoa.

Silloin Kuukausiliite oli ensin luomassa myyttiä. Juttuvinkistäni tekivät sitten siellä jatkojutun, joka jäi yhtäältä-toisaalta-pohdintaan, vaikka tieteellinen näyttö fasilitointia vastaan olisi antanut aihetta enempäänkin. Tällä kertaa Kuukausiliite oli heti terveen skeptisyyden asialla. Kiitos siitä.

Kommentit (38)

Sampo Smolander

Minusta on hienoa, piristävää ja modernia, että kirjailija tuollaisella yhden julkaisukanavan rajat ylittävällä performanssilla tekee tarinaa ja tuotantokaan tunnetuksi. Hesarin toimittajat ovat varmasti lähdekritiikissään tarkkasilmäisiä, mutta itse en näe mitenkään suurena ansiona sitä, että toimittaja huomaa kirjailijan kirjailleen itse keksimiään tarinoita.

Seuraavaksi tutkivat journalistit voisivat vaikka selvittää, pitääkö vaiko eikö paikkansa kun Tapio Rautavaara kappaleen "Korttipakka" lopussa julistaa "Hyvät kuulijat, tämä tarina on tosi". Kun tarinan mukaan kirkonmenojen jälkeen sotamies vangittiin ja vietiin kenttäoikeuteen, niin ehkä siitä joku merkintä jäänyt jonnekin?

http://www.youtube.com/watch?v=b3Ety7hbPmM

Orson

Tulitko ajatelleeksi, että kirjoittajat haluavat esimerkisksi muutamaa syntymäaikapäivämäärää muokkaamalla suojella asianosaisia? Elisalla ja muilla asianosaisilla saattaa olla sisaruksia ja sukulaisia, joiden tilanne ei ainakaan parane kaikkien yksityiskohtien julkaisemisesta? Netti on täynnä ihmisiä (nimenomaan ihmisiä, ei pelkkiä nimimerkkejä) jotka kiihottuvat siitä, että saavat repostella tällaisia. Käy katsomassa vaikka murha.infosta. Ei ihmetytä, jos joku haluaa kertoa vaikeasta asiasta ilman, että hänen lapsensa ja läheisensä tunnistetaan.

Matti Pöri

Se millä tekniikalla viesti välitetään on (kopiointivirheitä lukuunottamatta) merkityksetöntä. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys. Se millä on merkitystä on mitä väitetään ja kuka väittää. Vaikka väitteen esittäjä on väitteen logiikan toimivuuden kannalta merkityksestön, niin se ei ole rehellisyyden, tarkkuuden tai ymmärryskyvyn osalta merkityksetöntä.

En esim tiedä, mitä Timo Airaksinen on todella sanonut. Tiedän vain, mitä Aamulehteen siitä on kirjoitettu. En edes tiedä kuka sen on sinne kirjoittanut ja nimettömät lähteet ovat epäluotettavimpia. Jopa toimittajiakin epäluotettavimpia. Toinen syy sivuuttaa väite on, että se kumoaa itsensä, koska luin sen netistä. Jos henkilö ei luota edes omiin väitteisiinsä, niin en minäkään.

En ymmärrä, miksi häpeäminen olisi vähemmän turhaa kuin raivostuminen tilanteessa, kun on uskonut valheen. Kumpikin ovat tunnereaktioina oikeita eivätkä kumoa toisiaan, koska kohdistuvat eri asioihin. Raivostuminen kohdistuu siihen, että joku yrittänyt huijata. Häpeä taas kohdistuu siihen, että ei ole osannut suojautua siltä. Raivostumisen funktio on a) kertoa ympäristölle, ettei hyväksy valehtelua ja b) muistaa itse paremmin kuka olikaan valehdellut. Häpeän funktio on a) jos osoittaa ympäristölle, niin kertoa, että normaalisti ei ole näin helposti höynäytettävissä b) ryhdistäytyä ja miettiä miten ehkäistä vastaava tilanne tulevaisuudessa.

Se, että kuukausiliite tai hesari yleisemmin on joskus (ja vain joskus) samalla kannalla kuin terve skeptisyys kertoo minulle lähinnä siitä, ettei skeptisyys ole hesarille arvo tai se ei siihen kykene. Uskon, että hesarin ja monen vastaavan suuren median tapauksessa kyse on näiden kahden yhdistelmä. Toimittajat eivät kykene kovin kummoiseen skeptisyyteen ja loogisuuteen eivätkä erityisemmin välitäkään kyetä. Tärkeämpää on oma ura ja sen jälkeen omien aatteiden levittäminen.

MrrKAT

Airaksinen ei ole ihan oikeassa koska epätasa-arvon tunne on apinoillakin ja huijauksesta suuttuminen kuuluu inhimillisyyteen.

Entäs jos se kirja olisi julkistettu aprillipäivänä ? Olisiko raivo ollut oikeutetumpi vai häpeä?

Laupias Samarialaistakaan ei tarvi olla ollut olemassa, opetus oli siinä pääasiana.

Marko Hamilo

Uskottavuuden kannalta olennaista on se, onko etukäteen kerrottu, että tietyt tunnistetiedot on muutettu, mutta muuten tarinan tosiasiat pitävät paikkansa, vai onko kyse tunnistekortista, joka vedetään hihasta aina kun kerrottu tarina ja tunnetut tosiasiat joutuvat ristiriitaan.

Jon

Minut laitettiin peruskoulussa, 90-luvun alussa, lukemaan kirja, joka paljastui myöhemmin huumevalistushuijaukseksi. Ruohoa ja lunta (Go Ask Alice) koostuu huumausaineisiin kuolleen anonyymin teinitytön päiväkirjaotteista, tai niin takakannen teksti ainakin vakuuttaa. Parikymmentä vuotta myöhemmin törmäsin kirjaan netissä ja sain selville, että se onkin Beatrice Sparks-nimisen nuorisoterapeutin kynäilemää päiväkirjamuotoista fiktiota, jolla on joko vähän tai ei mitään tekemistä minkään autenttisen päiväkirjan kanssa. Esikoisteoksensa menestyksen innoittamana Sparks alkoi tehtailemaan lisää päiväkirjamuotoisia sepitteitä, jotka kaikki käyttävät samaa totuuden ja fiktion sekatekniikkaa ja joiden aiheet vaihtelevat teiniraskauksista saatananpalvontaan.

Yhdessä tapauksessa (Jay's Journal) Sparksin väitetään saaneen käsiinsä ahdistuneen teinipojan päiväkirjan, johon hän olisi sitten yhdistellyt vapaasti noituutta ja selvästi fiktiivisiä uhrimenoja lähteistä, joilla ei ole mitään tekemistä pojan oman kertomuksen kanssa. Hän ei kuitenkaan peittänyt pojan henkilöllisyyttä tarpeeksi huolellisesti, ja nyt yhteisössä uskotaan yleisesti, että perhe on ollut tekemissä saatananpalvonnan kanssa.

Enkeli-Elinaa markkinoidaan niin ikään päiväkirjana. Sen autenttisuudesta en voi sanoa mitään, koska en ole sitä lukenut, mutta toinen yhtäläisyys pistää silmään, nimittäin uskonnon läsnäolo jo teoksen nimessä. Psykokulttuurinen tunneonania on silmiinpistävän usein kristillisyyden läpäisemää, eikä kukaan yllättyne siitäkään, että yllä mainittujen "päiväkirjojen" kirjoittaja on mormoni. Kannattaa myös muistaa, että Suomen tunnetuin ihmissuhde-evankelista ei ole varsinaiselta koulutukseltaan psykologi, vaan teologian maisteri.

Kimi

Anteeksi Jon. Kirja

"Joskus vielä kaduttaa" ei kerro Elisan itsensä elämästä vaan Elisan isän sovitustyöstä, jossa hän haluaa lievittää kipua lapsensa kuolemasta ottamalla yhteyttä ihmisiin joita itse kiusasi lapsena ja pyytää anteeksi henkilökohtaisesti. Facebook sivuja en ole nähnyt, mutta itse kirja ei muuta kuin sivua Elisan väitettyä päiväkirjaa.

Hamilolle haluan huomautttaa tieteellisestä metodista:

Fyysikkoa voisi kiinnostaa, että varsinkin psykiatriassa erilaisia mielenterveys ongelmia, elämäntilanteita tai persoonallisuuksia kuvataan julkisessa aineistossa "komposiitti" tarinoina jotka pyrkivät kuvaamaan tyypiesimerkin liittämällä yhdeksi henkilö tarinaksi eri potilas lähteistä tai tutkimus materiaalista ilmiötä kuvaavat ihmispiirteet, elämäntilanteet ja henkilöhistorian. Samaa metodia käytetään joskus myös lääketieteen puolellakin.

Itse kirjasta voisin sanoa, että:

Muista Suomalaisista kirjailijoitamme, jotka ovat "valehdelleet yleisölle" ja rakentaneet fiktiivisen hahmon mutta tosiasioihin perustuen, pitäisi jokaisen tässä tilanteessa kaivaa esiin Mika Waltari ja häånen Snuhe Egyptiläisensä. Eeppinen Suomalaisen kirjallisuuden merkki teos on kirjoitettu toisen kulttuurin historiasta, ilman että Waltari ikinä oli käynytkään paikan päällä Egyptissä. Minttu Vettenterän teos sijoittuu tyylillisesti tähän samaan sarjaan, jossa tosialämään perustuen tehdään fiktiivinen tarina, sillä eroituksella, että Minutlla on henkilökohtaista kokemusta koulukiusaamisesta, vaikka Waltarilla ei ollut tutkimmusta ainesitoa kummempaa kosketusta Egyptiin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sinuhe_egyptilänen

Kirja Joskus Vielä Kadutta alkaa näillä sanoilla:

"Enkelin Isälle ja Äidille.

Tarina on fiktiivinen, mutta ihmiset ja tapahtumat totta"

Jo tätä seikkaa vasten HS hyökkää itseasiassa olkiukkoa vastaan, koska Mintun päätuotos eli kirja, ei ole dokumentti kenestäkään Elisa nimisestä tytöstä, eikä Minttu Vettenterä ole tällaista väittänyt ikinä projektin etenemisen aikana. Miksi siis hyökätä tätä seikkaa vastaan, kun se ei ole projektissa ikinä ollut asian ydin, vaan antaa koulukiusaamiselle kasvot ja nostaa vaikea ja osittain myös vaiettu aihe keskustelun alaiseksi.

MrrKAT

"Tarina on fiktiivinen, mutta ihmiset ja tapahtumat totta." kerrotaan Vettenterän kirjan alkulehdillä kuulemma.
Nyt myös poliisi alkanut tutkia onko tapahtunut rikosta. Mikähän se rikos olisi ? Huijausrahastus ? Kuluttaja saanut aidon fiktion tilalla väärennetyn fiktion ?

Olisko Järnefeltin Kaskisavut-taulun ostanut voinut nostaa kanteen jos olisi saanut tiedokseen että kuvan "kurja" pikkutyttö olisikin ollut iloinen palkattu kaupunkilaistyttö ?

MrrKAT

"Perustuu tositapahtumiin." oli aikoinaan tapana fiktiivisisä tv-sarjoissa ilmoittaa. Siitä tuli vitsi, koska vesitettiin niin paljon. Pitäiskö nostaa MTV3:a tai YLEä vastaan kanne vedätyksistä ?

Marko Hamilo

Jos kyse olisi romaanista, tässä ei olisikaan mitään kysymystä. Romaaneissa tapahtumat ja henkilöt eivät ole totta, vaikka ns. avainromaaneissa yhtymäkohdat todellisiin ihmisiin ovatkin vahvoja.

Kimi

Marko jos jaksaisit ostaa kirjan tai löytäisit kirjaston jossa se jo on, huomaisit että on kysymys nimenomaan romaanista. Facebook sivut ja Elisan isän blogi olvat vain "merchandisea" tämän kirjan ympärillä. Alusta alkaen.

Jon

Kimi, miten voit nostaa tässä yhteydessä esiin Waltarin romaanin? Onko mediassa kenties puhuttu Sinuhesta todellisena henkilönä?

Waltari tekee romaanikirjailijana avoimeksi sen, että kyse on hänen omasta tulkinnastaan. Autenttisina päiväkirjoina markkinoitujen sepitelmien kirjoittajat esittävät fiktion tosiasiatietona. Ero kirjallisuuden ja valehtelun välillä ei voisi olla selvempi.

Kimi

Elisan päiväkirjat ovat Mintun Vettenterän puhtaaksi kirjoittamia ja valikoimia alkuperäisistä itsemurjan tehneen ja/tai koulukiusatuksi joutuneen tytön päiväkirjasta. Ikinä ei ole tehty selväksi pohjautuuko tarina useampaan kertomukseen koulukiusaamisesta vai vain yhden perheen kokemuksiin, mutta Minttu Vettenterä on ollut itse koulukiusattu ja suunnitellut tällaisen kirjankirjoittamista jo tovin. Jonkinlainen runko tarinalle on ollut olemassa ennen kuin Minttu tapasi tämän HS:n keksityksi väittämän perheen.

Kuinka paljon Minttu on Elisan päiväkirjoihin lisännyt omiaan tai poistanut jotain on myös epäselvää, mutta itsestään selvyyksiä tarinassa on mm. se että Elisan nimi ei ole ollut Elisa. Tunnistetiedot oikeiden henkilöiden, myös kiusaajien ympärillä on haluttu muuttaa. Kirjassa tämä tuli vielä "Elisan vanhempien" sanoilla jokunen kerta esille. Kun tämä on tehty onnistuneesti voi tietysti alkaa rehellisestikin epäillä kuinka tarkasti itse tarina seurailee jotain yksittäistä koulukiusaamis tarinaa tarinaa on tässä kohussa se oleellinen pointti, mutta Enkeli-Elisan ei ole ikinä pitänytkään paljastaa julman tarinan kaikkia yksityiskohtia. Kirjassa itse asiassa esitellään useampikin kiusaamistarina tai kiusatuksi tulemis tarina ja epäilen että se sisältää joka tapauksessa suuren joukon kirjaa varten luotuja hahmoja jotka perustuvat Mintun omiin kokemuksiin.

Tarina on siis fiktiivinen. Henkilöt tosia ja identiteetit salattuja. Avain sanasi asiassa onkin avainromaani kuten itse melkein jo keksit:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Avainromaani

Jäätävä katse

No kylläpä oli jonninjoutavaa spekuleeraamista tämäkin kirjoitus. Ketä kiinnostaa ? Eikö tärkeämpiä asioita löytynyt millään ?

Kimi

Marko, kirjailijan itsensä tarkoituksena on ollut nimenomaan kirjoittaa romaani koulukiusaamisesta:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51901-poliisin-epailys-enkeli-elisasta-m...

Se on käsitääkseni ollut esillä myös sosiaalisessa mediassa eli Elisan Facebook sivuilla ja varsinkin Elisan isän blogissa. Tätä taustaa vasten, onko mielestäsi HS:n kritiikki Elisan henkilöllisyydestä enää edes asiallista? Varsinkin jos tarina on tosi, on lapsensa menettäneiden vanhempien tuominen pakollajulkisuuteen erittäin paheksuttava teko. Tällöin pitäisi olla jokin puolitie, jolla HS olisi etukäteen varmistanut asian ennen artikkelin julkaisua. Nyt itse asiassa kaikki on vielä epäselvää eikä mitään ole todistettu puoleen eikä toiseen. Ei edes tässä sinun blogissasi.

Tiedemies

En ihan ymmärrä minäkään miksi asiasta tulee kohu. Sekö että "Ihmiset ja tapahtumat ovat totta", siis on tässä yhteydessä tulkittava niin että kaikki mitä ihmisistä sanotaan on totta? Eikö se ole ristiriidassa lauseen "tarina on fiktiivinen" kanssa?

En ole viitsinyt asiaan perehtyä, mutta tätä kohua käsitteleviä juttuja lukiessani olen ollut huomaavinani että suuttumus on tässä kyllä häpeän ilmentymä samaan tapaan kuin "kunniaväkivalta" on itseasiassa häpeän ilmentymä. Siis, ihmiset jotka ovat julkisesti osallistuneet tähän tunneperformanssiin, häpeävät, ja haluavat kostoa. Vaikka siis performanssi on performanssi, esitys. Tunteita on haluttu esitellä, koska tunnetasolla kaikki ymmärtävät että kyseessä on ns Vakava Asia. Sitten kun käy ilmi että Vakavalla Asialla onkin "pelleilty" tai siis, on jotenkin tultu huomattua se, että kysesssä oli performanssi, niin nolottaa.

Minusta siinä tunneperformanssissa nyt ei kauheasti ole hävettävää. Ihmisillä nyt on kaikenlaisia tunteita ja niiden kanssa nyt toimitaan tällä lailla, että jos liian tarkkaan katsoo ja miettiin, niin onhan se nähtävissä jotenkin vähän nolona. Raivoaminen tosin on vielä nolompaa.

Hanna Rautiainen

Kyseessä on romaani. Kirja löytyy kirjastosta luokasta 84.2, suomenkielinen kaunokirjallisuus.

Bumbum

Poliisilla ei vaikuta olevan tietoa tällaisesta tapauksesta. Miksi vanhemmat olisivat halunneet peitellä lapsensa itsemurhan syyt poliisiltakin? Miksi he lapsensa kuolemasta huolimatta olisivat halunneet suojella tämän kiusaajia ja estää sosiaaliviranomaisten tai syyttäjän jatkotoimia? Miksi vanhemmat eivät vieläkään menisi ilmoittautumaan poliisille todistaakseen kirjailijan puolesta, vaikka poliisi osaisi pitää asian salassa? Ei vaikuta uskottavalta.

Tapahtunia seuraillut

Vettenterä on muutellut matkan varrella sanomisiaan siitä mikä on totta ja mikä fiktiivistä. Kertonut omassa blogissaan, että hän on keskustellut isän kanssa. Kertonut, että isä kirjoittaa omia ajatuksiaan blogissaan. Jos nyt koko isä on täysin fiktiivinen miltä näyttää niin ei tätä kirjaa nyt oikein edes tositapahtumiin perustuvaksi voi sanoa. Mitä pidemmälle tämä on mennyt sitä sekavimmiksi alkaa käymään kirjailijan selitykset ja Facebook ja blogisekoilut. Nyt vielä tämä viimeinen hyökkäys jossa hän yrittää kääntää keskustelun muille raiteille syyttämällä erästä toista bloginpitäjää oikein "lehdistötiedotteella" häiriköinnistä vaikuttaa jo vähän paniikkireagoinnilta.

Kimi

Jon kirjoittaa:
10. heinäkuuta 2012 kello 15.20

Kimi, miten voit nostaa tässä yhteydessä esiin Waltarin romaanin? Onko mediassa kenties puhuttu Sinuhesta todellisena henkilönä?

Waltari tekee romaanikirjailijana avoimeksi sen, että kyse on hänen omasta tulkinnastaan. Autenttisina päiväkirjoina markkinoitujen sepitelmien kirjoittajat esittävät fiktion tosiasiatietona. Ero kirjallisuuden ja valehtelun välillä ei voisi olla selvempi.

Jonille

Tämä on hyvä pointti, kiitos!

Minä olen tutustunut Enkeli-Elisaan vain kirjan kautta. Minulla ei ole Facebook, eiä Google+ tunnuksia, enkä niissä muutenkaan surffaa. Itselleni on ollut alusta asti selvää että elisan Hahmo perustuu oikeisiin tapahtumiin, mutta on vain esimerkki tai kasvot siitä, kuinka rankaksi koulukiusaminen saattaa äityä. Jos kirjailija on oikeasti joskus väittänyt, että tytön nimi on Elisa hän on ollu tasan 15v (kirjassa asia sivuutettiin ja rivienvälistä tuli selville ainoastaan se että hän oli yläastelainen), olet oikeassa. Mutta tapauksen ja asianomaisten varjelemiseksi ei edes paikakkuntaa jossa Elisa on asunut ole annettu julkisuuteen. Siksi on lähinnähyvien journalististen tapojen vastaista ruveta peräämään kirjailijalta todisteita ja aineistoa, josta voisi tytön, hänen vanhempiensa, koulun ja koululiusaajien yhteystiedot selvitä internetin keskustelupalstoilla. On selvää että näiltä periaatteilta lähdettäessä kuolinpäivän tai syntymäpäivän ei saa myöskään antaa paljastaa tytön henkilöllisyyttä.

Minulle ei tässä asiassa ole ikinä ollut mitään epäselvää. Enkeli-Elisa on nimimerkki. Ikä on "yläastelainen". Paikkakunta "jossain päin Suomea". Nyt HS väittää että Elisasta on väitetty asioita, joita en itse ole kuullut että Elisasta olisi ikinä väitetty. Siksi pystyn rinnastamaan Vettenterän tässä yhteydessä Waltariin.

Bumbum kirjoittaa:
11. heinäkuuta 2012 kello 19.08

Poliisilla ei vaikuta olevan tietoa tällaisesta tapauksesta. Miksi vanhemmat olisivat halunneet peitellä lapsensa itsemurhan syyt poliisiltakin? Miksi he lapsensa kuolemasta huolimatta olisivat halunneet suojella tämän kiusaajia ja estää sosiaaliviranomaisten tai syyttäjän jatkotoimia? Miksi vanhemmat eivät vieläkään menisi ilmoittautumaan poliisille todistaakseen kirjailijan puolesta, vaikka poliisi osaisi pitää asian salassa? Ei vaikuta uskottavalta.

Bumbumille

Kuka tahansa Elisan on oikeasti ollut, Poliisi on jo varmasti käsitellyt hänen itsemurhansa syyt ja asia on aikaa sitten arkistoitu selvitettyihin kuolemiin. Poliisi ei taas ole velvollinen antamaan näitä tietoja sinulle tai edes HS:lle. Itsemurhat eivät varmana jää poliisilta huommaamatta, mutta eihän Elisan oikea henlöllisyys ole ollut Elisa vaan poliisi tuntee tapauksen täysin eri nimellä. Ja vaitiolovelvollisuus ja yksityisyyden suojalaki, joten poliisi tietää sinä et.

Tapahtunia seuraillut kirjoittaa:
11. heinäkuuta 2012 kello 23.37

Vettenterä on muutellut matkan varrella sanomisiaan siitä mikä on totta ja mikä fiktiivistä. Kertonut omassa blogissaan, että hän on keskustellut isän kanssa. Kertonut, että isä kirjoittaa omia ajatuksiaan blogissaan. Jos nyt koko isä on täysin fiktiivinen miltä näyttää niin ei tätä kirjaa nyt oikein edes tositapahtumiin perustuvaksi voi sanoa. Mitä pidemmälle tämä on mennyt sitä sekavimmiksi alkaa käymään kirjailijan selitykset ja Facebook ja blogisekoilut. Nyt vielä tämä viimeinen hyökkäys jossa hän yrittää kääntää keskustelun muille raiteille syyttämällä erästä toista bloginpitäjää oikein “lehdistötiedotteella” häiriköinnistä vaikuttaa jo vähän paniikkireagoinnilta.

Tapahtumille

"Matkan varrenlla muuttanut sanomisiaan" siis tarkoitaa viimeisimmän viikon mätäkuunjuttuja keltaisessa lehdistössä, ei esim. niinkään Facebook päivityksiä puolenvuoden takaa tai siihen miten kirjassa asiat on kerrottu?

Jp Mattila

Ison fiba koko keskustelussa on se, että tartutaan tarinan mahdolliseen fiklsttivisyyteen - etenkin kun kirjoittaja sen myöntää esipuheessaan.

Todellinen asia jää kokonaan tämän pirun typerän hälyn taakse piiloon.

Se, että Nuorillamme on paha olla ja siihen tarvitaan apua.

Liian monta nuorta ihmistä on menettänyt - tosielämässä- henkensä itsemurhan kautta. Kuinka moni näistä koulukiusaamisen vuoksi.. mahdoton sanoa. Yksikin on kuitenkin liikaa.

Täytyy olla totaalinen idiootti tarttuakseen muotoseikkoihin ja jättää itse asia huomioimatta.

Että jos vaikka koittaisitte nousta sieltä omahyväisyyden hekumasta katselemaan ihan aitoa maailmaa.
Miten olisi?

Kari

Toimittajat ovat ylipäätään lähinnä fiktiivisten tarinoiden kertojia ja sepittäjiä. Vain yksi asia kiinnostaa toimittajia ja se on tarinan kiinnostavuus. Kiinnostavuus myy ja houkuttelee näin myös mainostajia. Kyse on markkinataloudesta, ei faktat juuri ketään kiinnosta. Vai luuleeko Hamilo, että keskiverto Iltalehden lukijaa kiinnostaa vaikka Higssin hiukkasen mahdollinen löytyminen? Tuskimpa, luulen, että enemmistöä kiinnostaa Matti Nykäsen viimeisimmät kuulumiset tai se tärkeä asia kuka julkimo oli kenenkin kanssa. Jo koulujen alaluokilla on helppo nähdä kenestä tulee todennäköisemmin toimittaja aikuisena. Toimittajaa tuskin tulee siitä kuka puhuu aina totta ja ottaa asioista selvää, vaan paljon todennäköisemmin siitä tarinankertojasta jota kiinnostaa omien tarinoiden aiheuttama reaktio kuulijoissa.

Kettu

"..antaa koulukiusaamiselle kasvot ja nostaa vaikea ja osittain myös vaiettu aihe keskustelun alaiseksi."

Nyt on kasvot annettu. Kiusatun kasvot ovat valheesta punaiset ja korvat heiluvat. Kun seuraavan kerran kuulen jonkun tulleen kiusatuksi, sanon hänelle että elähän enkelini minttuile.

Kimi

Kettu kirjoittaa:
14. heinäkuuta 2012 kello 8.23

Nyt on kasvot annettu. Kiusatun kasvot ovat valheesta punaiset ja korvat heiluvat. Kun seuraavan kerran kuulen jonkun tulleen kiusatuksi, sanon hänelle että elähän enkelini minttuile.

Ketulle:

Tuo on kypsä ja viisas asenne. Ilmiöstä on jo olemassa ihan näyttöäkin johon haluat tutustua jos et halua antaa muualla itsestäsi kuvan persoonana jota ei kiinnosta mikä on pienten ihmisten elämässä tärkeää:

http://www.kivakoulu.fi/tutkimus

Oikea kiusaaminen voi jättää toisiin ihmisiin koko elämän kestävän vihan vaikka monet toipuvat kiusaamisesta ajan kanssa (kuten Jarppi). Toivottavasti Minttuilet siis heikommillesi ettet joudu kiusatuksi itse, varsinkin jos et haluakaan tajua kuinka erilaisia ihmisten tarinat voivat oikeasti olla. Mutta hyvää onnea valitsemallesi tielle, niin ja toivottavasti et ole ihan vielä itse perheellinen!

http://www.kivakoulu.fi/vanhemmille
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/106061-duudson-jukka-koulukiusa...

nickki

"Liian monta nuorta ihmistä on menettänyt - tosielämässä- henkensä itsemurhan kautta. Kuinka moni näistä koulukiusaamisen vuoksi.. mahdoton sanoa. Yksikin on kuitenkin liikaa."

"Enkeli-Elisa" -mainoskampanja saattaa istuttaa itsemurhahakuisen nuoren päähän ajatuksen, että ymmärtämystä saa vasta kun olet kuollut. Nuoset itseasiassa säälityksi ja palvotuksi sankarittareksi.

Ja jos kyseessä on fiktiivinen romaani, mutta todellisiin ihmisiin perustava (mitä se sitten tarkoittaakaan) niin minttuilijamme tavasta ratsastaa oikeasti kuolleen tytön kuolemalla (jonka isä kiusasi kirjailijaa koulussa ja on alkanu sovittaa tekojaan kirjoittamalla blogia jota kirjoittaakin kirjailija GASP!) ei saa mitään moraalisia pisteitä, ehei. Jos tarkoituksena oli alusta alkean kirjoittaa ja julkaista romaani, niin hyvälle kiusaamisesta kertovalle romaanille olisi riittänyt aivan hyvin tavanomainen romaanin markkinointi. S. E. Hinton, Ilonen talo, yms. vertailukohtana Vettenterä näyttää enemmän julkkistyrkyltä.

Kettu

Kimi, sepitteellisen kiusaamisfantasian uhri ei ole se kiusattu, sillä kiusaaminen on tässä mielikuvituksen tuotetta. Näinhän kirjailija sanoo. Tarina on fiktiota. Hän sanoo myös, että tarina pohjautuu todellisiin henkilöihin. Totta on siis henkilöt ja aiheettomat kiusaamisväitteet. Sympatiani on aiheettomasti kiusaajaksi väitetyn todellisen henkilön puolella.

Voi olla niinkin, että kirjailija juksaa lukijaa myös henkilöhahmojen todellisuuden osalta. Silloin tilanne olisi tietenkin toinen.

Kimi

Kettu kirjoittaa:
16. heinäkuuta 2012 kello 9.13

Sympatiani on aiheettomasti kiusaajaksi väitetyn todellisen henkilön puolella.

Ketulle:

Tällaisia henkilöitä ei tarinassa ole. Ainoat kirjan henkilöt jotka olivat etukäteen tiedossa, olivat Elisa ja hänen vanhempansa. Ketään tarinassa ei tällä hetkellä voi tunnistaa, mutta jos HS kaivaa Elisan oikean henkilöllisyyden esille, saa hänen kiusaajiensa henkilöllisyydet sen jälkeen myös selvitettyä.

Kenenkään ihmisen nimeltä syyttäminen kiusaajaksi ei liity tähän tapaukseen millään tavalla.

ahaavainiij

Hamilo: "Suhtaudun useimpiin nuoren polven toimittajakollegoihini ideologisella skeptisyydellä. Sellaisten journalistien kuin Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin tekstejä vaikkapa taloudesta tai naisten asemasta ei kannata lukea ilman voimakkaita punavihersiirtymän korjaavia silmälaseja."

... Pata kattilaa jne.

Nikkasessa ja Silfverbergissä nimenomaan ei mene journalistiset kyvyt hukkaan, sillä eivät yritä verhoutua jonkin "olen objektiivinen ja neutraali"-verhon taakse, kuten suuri osa toimittajista. Sitoumukset pitää tunnustaa ja tunnistaa, ja niitäkin voi tarkastella kriittisesti: en ole huomannut että n & S jotenkin hirttäytyisivät agendoihinsa, päin vastoin.

Jos sitten mietitään Nikkasen tekemiä kirjoja, (alla) niin huomaa että hän on tarttunut ennakkoluulottamasti erilaisiin aiheisiin. Onko tässä mennyt jotain hukkaan?
Viaton imperiumi, Like : Suomen rauhanpuolustajat, 2010 (Pystykorvakirja)
Arabikevät, Avain, 2012 (yhdessä Lilly Korpiolan kanssa)
Verkko ja vapaus, Into, 2012

Viattomasta imperiumista Nikkanen sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon:http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedonjulkistamisen_valtionpalkinto#2010-luku

Tämä vuodatus nyt vain siksi, että jotenkin todella omituista, että otat ennakkoasenteeksi toisten ennakkoasenteiden oletetut rajoittavat vaikutukset, ja nostat ne suureen osaa argumentoidessasi, miksi on nyt vallan ihmeellistä, että Enkeli-Elisa-juttu on hyvä. Et siis voi antaa tunnustusta tekijöille ilman, että korostat, kuinka muuten he ovat niin "aatteiden värittämiä". Koko tekstin alussa on kokonaiset 7 riviä tätä aihetta. En sano että et saisi kirjoittaa näin, tuon vain esiin tämän piirteen.

Kenen luku/kirjoitustapa on ennakkoasenteen värittämä? Vai oletatko puhuvasi jostain neutraalista paikasta?

P.S. Airaksisen pohdinnat ko. jutusta ovat kyllä todella outoja. En muutenkaan ole vakuuttunut hänen esiintymisestään moraalisten kysymysten pohdiskelijana medioissa.

Marko Hamilo

Jos toimittaja ei uutisoinnissa ja tiedonvälityksessä pyri totuuteen, siis neutraalin ja objektiiviseen asenteeseen, hän on väärällä alalla.

Nykyään journalismi on paikoin niin vinoa, ja tietyt agendat niin tavallisia, että niihin on jo totuttu, ne ovat alkaneet näyttää neutraalisuudelta, jopa siihen mittaan asti että oikeasti neutraalilla toimittajalla näyttäisi olevan agenda.

ahaavainiij

Hamilo: Et vastannut kysymykseeni, tietenkään. Aiheesta pois kääntyminen on tietenkin paras defenssi, eipä sillä.

Mutta jos tosissamme mietitään sitä, että toimittajat valitsee aiheensa (esim. laajoihin reportaaseihin, kirjoihin) kuitenkin oman kiinnostumisen, motivaation kannalta (tässä mielessä hyvin harva seikka liittyy totuuteen, siinä mielessä kun totuus on valheen vastakohta.) On erilaisia valintoja, mm. kirjoittaako vaikka arabikeväästä, suuryritysten edesottamuksista jotka ei kestä päivänvaloa. Kukaan ei syytä valehtelusta, epäobjektiivisuudesta, jos ei kirjoita asiasta X. Tämän takia on tärkeää, että toimittajalla on intoa paneutua syvemmin asioihin. Esimerkkinä vaikka joku Naomi Klein, josta voi olla mitä mieltä tahansa muuten, mutta No logo paljasti sellaisen mätäpaiseen merkkituotteiden valmistuksessa että oksat pois, ja herätti aivan uudenlaisen kiinnostuksen mm. hikipajoihin ja vaatteiden alkuperään. Ja nimenomaan Kleinin kriittisyys, oma "ideologia" ajoi sellaisen aiheen tutkimiseen.

Myöskään se, että on sitoumuksia ei tee ihmisestä kyvytöntä tarkastelemaan kriittisesti omaa kirjoittamistaan ja kiinnostustaan. Päinvastoin, usein huomaa, että juuru ns. objektiiviset/neutraalit toimittajat ja toimijat on enemmän "yleisen mielipiteen/totunnaisuuden" vietävissä. Kun muistetaan myös, että "neutraalius on aina voimakkaimman puolella". (Ylläpitää vallitsevaa tilannetta.)

Marko Hamilo

Mikä oli kysymys?

"Kenen luku/kirjoitustapa on ennakkoasenteen värittämä? Vai oletatko puhuvasi jostain neutraalista paikasta?"

Vastasin että neutraalisuus on edelleen perusteltu journalistinen ihanne - mielipiteelliset juttutyypit ovat asia erikseen.

Anu Silfverbergin ennakkoasenne näkyy esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoon liittyvissä aiheissa. Hanna Nikkasen taas kun kyse on globaalista kaupasta jne.

Jos minulla on jokin heikko kohta, olen enemmän kuin halukas tiedostamaan sen. Kertokaa toki.

diesel

Jp Mattila kirjoittaa:
14. heinäkuuta 2012 kello 0.13

"Ison fiba koko keskustelussa on se, että tartutaan tarinan mahdolliseen fiklsttivisyyteen - etenkin kun kirjoittaja sen myöntää esipuheessaan.

Todellinen asia jää kokonaan tämän pirun typerän hälyn taakse piiloon.

[ ... ]

Täytyy olla totaalinen idiootti tarttuakseen muotoseikkoihin ja jättää itse asia huomioimatta.

Että jos vaikka koittaisitte nousta sieltä omahyväisyyden hekumasta katselemaan ihan aitoa maailmaa.
Miten olisi?"

Arvon Jp Mattila, kysyisin teiltä miten aitoa maailmaa katselemme Elisa-sumutuksen kautta? Vettenterä maalaa dystopiaa jossa lapsia pahoinpidellään rankasti aikuisten silmien alla ja itsemurha romantisoidaan. Kysymys on, onko Vettenterän dystopia totta vai ei? Nyt näyttää siltä, että kaikki on fantasiaa. Itse olen myös ollut koulukiusattu, ja nähnyt koulukiusaamista, myös väkivaltaa ja verta, mutta väitteet näin laajamittaisesta ja järjestelmällisestä elämien tuhoamisesta kuin Vettenterän satu väittää todeksi, tulisi tarkistaa eikä ottaa sympatianarkkarin pärstäkertoimen perusteella. Kirjassa kuvatut henkilöt ovat ihan ehtoja psykopaatteja, eikä tuollaiset järjestelmällisesti lapsen elämää tuhoavat lapsipsykopaattiköörit ole niin tavallisia kuin Vettenterä antaa tarkoituksella ymmärtää. Tuollaisissa tapauksissa kiusaaminen on pistävän läpinäkyvää, eikä sitä edes peitellä, kun mielestäni volyymiltään suurin ongelma taas on poissa silmistä ja pitkällä jänteellä tapahtuva uhrin omanarvontunnon tuhoaminen ja se, etteivät aikuiset ymmärrä lasten maailmaa. Vettenterän tarina taas maistuu enemmän aikuisen sadomasokistisille fantasioille.

Sillä on todellakin merkitystä, että onko tarina totta, sillä siitä on nyt laajasti julkisuudessa tehty esimerkki koulukiusaamisesta ja Vettenterä on astunut esiin jonakin asiantuntijana. Jos kaikki paljastuu valheeksi, kukaan ei ota enää todellisia tragedioita tosissaan sillä häiriintynyt kirjailija on ehtinyt vampyyrinä imemään niiden ansaitseman huomion ja sympatiat välillisesti itselleen.

Sanotte, ettei tarinan fiktiivisyys saisi kääntää huomiota pois "itse asiasta", eli koulukiusaamisesta.

Minä sanon, ettei tällainen törkeä valehtelu saisi varastaa huomiota todellisilta tapahtumilta. Sitä mielenkiintoa ja myötätuntoakaan ei ammenneta pohjattomasta astiasta, vaan nyt tämä kirja on luonut standardit kärsimykselle ja ehdyttänyt ihmisten huomion ja huolenpidon itseensä.

Tämä valhe itsessään on väkivaltaa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Poika_ja_susi

diesel

Kimi ja muut puolustelijat:

Olette totaalisen kujalla. Vettenterä on muutellut tarinaansa ja väittämiään lennossa kuukausien jänteellä ja selitellyt valheitaan pois väistellen vääjäämätöntä paljastumistaan kohti nurkkaa. Nurkassa odotti poliisi. Ei ole vähimmissäkään määrin kyseenalaista, etteikö Vettenterä olisi tietoisesti ja tarkoitusperäisesti antanut yleisön ymmärtää, että henkilöt nimenomaan ovat todellisia. Vai millainen kirjailija kirjoittaa fiktiivisen henkilön suulla kehuja omasta (kirjailijan) persoonastaan? Tässä vaiheessa on ihan turha syöttää mitään löperiä siitä, miten kyseessä onkin itseasiassa fiktiivinen epätosi tositarina todellisista fiktiivisistä henkilöistä joita on oikeasti olemassa vähintäänkin fiktiossa. Kaivakaapa kunnolla netistä miten perinpohjainen sumutus tässä on kyseessä, vai eikö hakukoneen käyttö luonnistu? Kenelläkään ei ole tänä aikana tekosyytä tietämättömyydelle - senkun ottaa sorvin käteen, valistaa itseään ja vasta sitten ottaa kantaa.

MattiP

Semmä vaan sanon, että toimittajien kannattaisi aina selvittää käyttämiensä sanojen tarkoitus. Kiusaus on eri asia kuin kiusaaminen. Suuri koulukiusaus voisi olla vaikkapa helvetillisen iso vuoka janssoninkiusausta, mutta kiusaamisen kanssa sillä tuskin on mitään tekemistä. Tai joku oppilas tuntisi suurta kiusausta viedä koulutoverinsa kännykän. Tai jotain.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009