Pieni syrjähyppy tieteellisemmsistä puheenaiheista vaalirahoituskeskusteluun. Skeptisestä asenteesta (Etelän) median luomiin käsityksiin todellisuudesta on ehkä hyötyä tässäkin kontekstissa.

Ensin huomio "korruptiosta". Vaikka vaalirahoituksesta on keskusteltu intensiivisesti lähes kaksi vuotta, mitään näyttöä mistään sellaisesta vastapalveluksesta rahoittajaa kohtaan, mitä korruptiolla yleensä tarkoitetaan, ei ole esitetty. Työväenliike on tukenut työväenpuolueita ja yrittäjät yrittäjäpuolueita.Rahoitus ei tietenkään ole vastikkeetonta, mutta vastikkeeksi rahoittajalle riittää, että käyttäkää rahat kampanjaan, voittakaa vaalit ja harjoittakaa politiikkaa jota olette julkisesti luvanneetkin harjoittaa.

Toinen tästä hysterian mittasuhteet saavuttaneesta keskustelusta unohtunut asia on se, että puoluepolitiikan / lainsäädäntötoiminnan pitääkin - eikö se nyt ole aika helppo arvata jo tuosta sanasta - olla puolueellista. Virkamiesten ja tuomarien taas tulee lainkäyttäjinä olla puolueettomia. Tätä kutsutaan vallan kolmijako-opiksi ja muistaakseni se opetettiin peruskoulussa. Ilmeisesti sitä ei opeteta toimittajakoulussa.

Nyt kuitenkin kansanedustajien lahjontasäädöksiin on tulossa tuntuva kiristys, lupaa Brax. Ehkä tuosta laista nyt ei kauheasti haittakaan ole. Voi tosin ounastella, että kyllä tämänkin lain avulla pystytään muutama tarpeeton kohu aikaan saamaan. Kuinkahan helposti kenet tahansa kansanedustajan voisi saada epäilyksenlaiseksi uuden lain mukaan?

Mutta perimmäinen kysymys tietysti kuuluu: miksi joku haluaisi lahjoa kansanedustajan? Ei lainsäätäjällä ole valtaa päättää vaikkapa siitä, saako jokin yksittäinen yritys jonkin luvan tai kaavapäätöksen. Nämä päätökset tehdään vallan kolmijako-opin mukaisesti puolueettomien viranomaisten toimesta.

Kunnassa kolmijako-oppi ei toimi ja siksi koko tämä vaalirahakeskustelu onkin relevanttia lähinnä kuntatasolla. Mutta riittäävätkö edes uudet pykälät siihen, että voitaisiin nähdä kansanedustajaehdokkaan eduskuntavaaleissa X saama julkinen ja muutenkin laillinen tuki itse asiassa lahjomaksi samaisen kansanedustajan kunnallispäättäjäroolissa? Ja jos tällainen tulkinta on mahdollinen, onko lopputuloksena että joka toinen päättäjä on jäävi vähän joka toisessa asiassa ja muitakin voi koska tahansa pitää löysässä hirressä epäiltynä?

Kun Suomi nyt mallioppilaana tekee parhaansa päästäkseen taas korruptiotilastoissa maailman puhtaimmaksi maaksi, mikähän mainetappio saadaan sitten ihmisoikeuspuolella, kun kohta Amnesty voi raportoida Suomen vaalirahalainsäädännön rikkovan perusoikeuksia, kuten sananvapautta, vastaan.

Tällä menolla uusi vaalirahalainsäädäntö valmistuu liian nopeasti ja liian suurella hysterialla, ja se joudutaan uusimaan heti, kun on nähty millaisiin tulkintavaikeuksiin se johtaa.

Mitenhän uusi lainsäädäntö suhtautuisi esimerkiksi menetelmään, jolla nuorsuomalaiset rahoittivat viimeiseksi jääneet vaalinsa (EK1999)?

Olin tuolloin puolueen verkkolehden päätoimittaja ja o.t.o. talouspäällikkö. Jälkimmäisessä roolissani yritin kovasti keksiä, millä ihmeellä saisimme noin miljoonan markan (se on noin 160 000 euroa, nuoret) vaalirahoituksen tilanteessa, jossa puolueen kannatus oli laskusuunnassa. Kassassa sellaista rahasummaa ei ollut.

Olimme siis oikeastaan samassa tilanteessa kuin eduskunnan ulkopuolelta uutena puolueena nousua yrittävä puolue. Tämä siis vinkkinä uusille puolueillekin: näin se käy.

Eduskuntapuoluehan saa puoluetukea, jolla voi rahoittaa juoksevia menoja ja tulevia vaaleja. Monet kritisoivatkin, että puoluetuki on omiaan sementoimaan jo eduskuntaan päässeiden puolueiden asemaa, koska sitä saa suhteessa valittujen kansanedustajien määrään. Uusi yrittäjä - vaikka sillä olisi sanokaamme jopa viiden prosentin gallup-kannatus - ei sitä saa.

Ratkaisu on roskalaina, "junk bond". Jos puolue saa kansanedustajan tai kansanedustajia, se voi ottaa pankkilainan jonka takaukseksi puoluetuki kelpaa. Vaalikampanjan ajaksi tarvitaan kuitenkin lyhytaikainen laina riskisijoittajalta. Kun emme löytäneet tukijoita, jotka olisivat vipanneet meille miljoonan tavallisella korolla, haalimme riskisijoittajia, jotka olivat lainaehtojen mukaan valmiita menettämään koko potin, jos emme saa yhtään kansanedustajaa (kuten kävikin) mutta toisaalta lyhyt sijoitus olisi tuottanut huomattavaa korkoa jo siinä tapauksessa, että olisimme saaneet yhden kansanedustajan läpi ja vielä paremman koron, jos läpi olisi mennyt useampikin ehdokas (jolloin maksukykymmekin olisi ollut parempi).

Olisiko tällainen markkinaehtoinen sijoitusinstrumentti nykyisessä hysteriassa sitten "lahjoitus" tai "tukea", joka täytyy ilmoittaa ja jolle on katto?

Rahoitusinstrumenttimme oli täysin laillinen ja moraalinen. Emme kuitenkaan retostelleet sen nerokkuudesta julkisesti, koska arvelimme että politiikan toimittajat olisivat keksineet sen olevan jollakin tapaa epäilyttävä. Nykyisen kohun valossa arvelumme oli täysin oikea.

Kuinkahan hyvin nyt laadittava laki ottaa huomioon junk bondien käyttämisen puoluerahoituksessa?

Kommentit (9)

Esa

Nerokasta! Tämä esimerkki kertoo hyvin uuden vaalirahalain suurimman epäkohdan: ei ole vaikeaakaan keksiä rahoitusinstrumentteja, joita ei tullut lakiin kirjattua.
Mielenkiinnosta - merkitsikö tuon NuSujen lainan puhtaat riskisijoittajat, vai menikö laina kaupaksi enemmän aatteellisella perusteella?

Marko Hamilo

Nusujen roskalainoja ostivat sekä aatteelliset tukijat että sitten myös ilmeisesti piensijoittajat, jotka saivat pankkiiriliikkeeltään tietää tällaisesta mahdollisuudesta.

Näistä rahoituskeinoista, joiden tulkinta tulee olemaan vaikeaa: jos EK ilmoittaa, lehdessä kalliilla, että äänestä porvaria, lisääkö se jonkun puolueen kattoa? Entä jos se sanoo että äänestä Kokoomusta? Voiko puolueen puolesta puhua pyytämättä lupaa ao. puolueelta? Entä jos tekee parodisen mainoksen, joka sekä on haitaksi puolueelle että lasketaan puolueen rahoituskattoon?

-pikkuorava-

Sellainen asia tuli mieleen tuosta riskisijoituksesta, että voiko tuollaisessa tilanteessa törmätä arpajaislakiin tai vedonlyöntiin liittyviin säädöksiin? Voiko tuollaisen riskisijoituksen tulkita vedonlyönniksi, kun onhan selvästi kysessää laina, jonka korkoon ja takaisin maksuehtoihin vaikuttavat ainakin osittain satunnaistekijät(toki näin kai tietysti usein on sijoitustuotteissa).

Voisin kuvitella, että ainakin jos tuossa tilanteessa lainan olisi ottanut joku muu taho kuin nuorsuomalaiset, olisi kysessä vedonlyönti. Eli jos minä ottaisin lainan jonka joudun maksamaan takaisin korkojen kanssa, jos nuorsuomalaiset saavat kansanedustajat, mutta muuten en, olisi kai kyseessä vedonlyönti nuorsuomalaisten vaalimenestyksestä. Vai olisiko? Osaatko sanoa, missä menee raja?

Jos tuo ei ole vedonlyöntiä, voisi noin järjestää esimerkiksi pokeriturnauksia, joissa sisäänpääsyn edelletyksenä olisi lainanottaminen.

Marko Hamilo

Mielenkiintoinen kysymys. Eikö periaatteessa kaikki lainanantaminen ole vedonlyöntiä siitä, meneekö lainanottaja konkurssiin?

LNu

Jokainen pankkien tarjoama sijoitusinstrumentti on tulkittavissa arvaksi, jos asiaa haluaa siltä kantilta ajatella. Lyhyt euribor -korko on suunnilleen riskitöntä. Jos joku tarjoaa enempi, on siinä silloin enempi riskiä. Jos joku tarjoaa vähempi, riskikin on pienempi. Tietysti on se kolmas vaihtoehto, että joku tarjoaa 3kk euriborin, mutta koittaa tehdä itse enempi voittoa ja tuote onkin riskisempi kuin korko antaa ymmärtää. (Tuo on tilanne hyvin usein kivijalkapankkien tuotteissa, olkaa tarkkana.) NuSu:n tapaisia instrumentteja on jatkuvasti tarjolla. Esim. Suomalaisten paperiyhtiöiden pitkät velkakirjat ovat samanlaista uhkapeliä.. Noita velkakirjoja ei tokikaan tavan pulliaiselle tyrkytetä kuin rahastojen kautta.

"Vaikka vaalirahoituksesta on keskusteltu intensiivisesti lähes kaksi vuotta, mitään näyttöä mistään sellaisesta vastapalveluksesta rahoittajaa kohtaan, mitä korruptiolla yleensä tarkoitetaan, ei ole esitetty."

Korruption aukoton todistaminen on aikalailla vaikea tehtävä, mahdoton ehkä. Esillä on ollut muutamia erikoisia tapauksia. Esimerkkinä Matti Vanhasen Ideapark-kannatuspuheenvuoro. Mattihan otti pyytämättä ja yllätyksenä blogissaan(?) vahvasti kantaa Ideaparkin puolesta. Sittemmin paljastui kytkennät Ideaparkin ja Matin kampanjoiden välillä. Mitä muuta yksittäisen yrityksen projektia Matti on blogissaan kannattanut?

Marko Hamilo

Se kuuluisa Ideapark-kanntusmerkintä blogissa oli muuten aika valju siihen nähden, että kaikki tietävät Vanhasen kannattaneen haja-asutusta ja haja-yrittäjyyttä Keski-Uudellemaalle viimeiset 30 vuotta, ja sitten siinä blogissa Vanhanen tuumailee että onhan sillä Vapaavuorellakin pointtinsa, mutta sitten taas yhtäältä toisaalta on niitä argumentteja Vapaavuorta vastaankin.

Poliitikko siis saa ottaa rahaa vastaan lahjoituksina, kunhan sitten ei koskaan aja mitään rahoittajille myönteistä politiikkaa? Eihän se nyt niin voi mennä, että SAK:lta tukea saavan kansanedustajan pitäisi alkaa ajaa TES-yleissitovuuden purkamista, muuten hän on jäävi.

JPR

Tässä olen eri mieltä Markon kanssa. Puoluetoiminta on periaatteessa idealismia: kannatetaan asioita sen takia että katsotaan niiden olevan oikeita ja hyviä asioita. JOS joku puolue ilmoittaisi olevansa sillä kannalla että se ratkaisee kantansa saamiensa avustusten perusteella, niin sille olisi OK ottaa tukea ja ratkaista kantansa sen mukaan. Kokoomukselle, keskustalle ja demareille näin ei ole. Tai nusuille!
Jos poliitikkona kannatankin vapaata kilpailua ja markkinaohjattua kauppakeskussijoittelua, syntyy ongelma kenet valitsen jollekin markkinapaikalle, kun pitää valita. Jos teen ratkaisun saamani vaalituen perusteella olen lahjottu. Yleissitovuuden kannattaminen on poliittinen näkemys, mutta jollekin yksittäiselle ay-liitolle kohdistuva etuus joka perustuu annettuun tukeen, on lahjus. Eli kyllä nämä lahjussäännökset on hyvä kohdistaa myös kansanedustajiin. Tällä hetkellä ei siis käytännössä pysty tuomitsemaan kansanedustajaa lahjuksen otosta, mutta minusta olisi erittäin hyvä jos kansanedustajan liian läheinen veljeily yksittäisen rahoittajan kanssa olisi tuomittavaa.
Esimerkiksi Marja Tiuran saama Thaimaan lentolippu olisi ollut virkamiessääntöjen mukaan ilman muuta lahjus, ja tottakai on ihmeellistä että hän kääntyy jonkun liikemiehen puoleen sen sijaan että käyttäisi omaa luottokorttiaan. Hänhän juuri käytti tätä argumenttia että hän kannattaa aina automarketeja joten on ihan OK että häntä tuetaan, selittämättä mitä hän sitten tekee kun pitää valita sellaisen marketin välillä jonka taustalla on hänen tukijansa ja sellaisen välillä joka ei ole maksanut hänelle. Tai jos kaikki ovat maksaneet, miten sitten valita?

Nusujen vaalituki-idea oli hyvä. Mutta eihän siinä mistään lahjuksesta ollut kyse vaan laittomasta uhkapelistä. Sijoittajat olisivat saaneet rahansa takaisin ja puolueella ei olisi mitään sidonnaisuuksia.

Marko Hamilo

JPR osuu asian ytimeen. Lahjuksista ja korruptiosta on kyse silloin, kun yksittäinen yritys voitelee päättäjän myötämieliseksi tietylle yksittäiselle hankkeelle. Tässä hysteriassa on kadonnut kokonaan se rajalinja, joka erottaa tuon todellisen korruption siitä, että tukee lahjoittajien kannalta edullista lainsäädäntöä.

Se kolmijako-oppi kun perustuu siihen, että lait ovat samoja kaikille. Lakia yksittäistapauksessa soveltavan virkamiehen tai tuomarin puolueettomuus on erittäin tärkeä arvo. Se että poliitikot tekevät yksittäisiä yrityksiä koskevia päätöksiä, on systeemin valuvika. Kunnissa tällaista kuitenkin jonkin verran tapahtuu. Ministerit päättävät jonkin verran yksittäisten yritysten ja yhdistysten asioista, mutta sentään virkamiesesittelystä.

Kansanedustaja voi vaikuttaa yrityksen X hyväksi kilpailevan yrityksen Y tappioksi aika harvoissa tilanteissa jos koskaan. Ydinvoimasta ei mielestäni pitäisi päättää eduskunnassa nykyisellä tavalla. Eduskunnan pitäisi päättää sallitaanko ydinvoimaa ylipäätään ja jos sallitaan, yritykset hoitaisivat loput lupa-asiat Stukin ja muiden puolueettomien viranomaisten kanssa.

Petu

Ei siinä vaalituessa olisi mitään laitonta, jos vain näin haluttaisiin. Se taas edellyttäisi sitä, että tuen saajat eivät tietäisi keneltä tuki tulee.Kenelläkään lahjoittajalla ei ole "varmasti" halua lahjoa omaa poliitikkoaan, mutta tämä nimetön tuki ei varmaan menisi laissa koskaan läpi. Aina halutaan varmistaa, että oma ehdokas mene läpi ja nimenomaan tietty ehdokas. Tämä systeemi tekee sen, että suuret nimet menevät läpi ehdokkaana, vähemmän nimeä omaavat ts. vähemmän ryvettyneet, eivät mene läpi kuin omalla lainarahalla, jos silläkään.Tämän kaltainen systeemi ei ole enää mitään kansanvaltaa. Ne menevät läpi, joilla on enemmän rahaa ts. suhteita, muut edustajat jäävät yleensä nuolemaan näppejään.
Vaalirahoituspotista pitää jakaa enemmän rahaa tuntemattomille poliitikoille. Silloin voidaan sanoa, että jokaisella Suomenkansalaisella on mahdollisuus edustaa kansaa eduskunnassa.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009