Maailman ensimmäinen koeputkihampurilainen ei saanut makutuomaristolta pelkästään ylistäviä kommentteja.

Taste of Tomorrow -kirjan kirjoittanut Josh Schonwald ja ruokatieteilijä Hanni Rützler olivat ensimmäisten joukossa maistamassa maailman ensimmäistä koeputkihampurilaista.

– Luulin, että koostumus olisi ollut hieman pehmeämpi. Tämä maistuu melkein samalta kuin liha, muttei ole kuitenkaan yhtä mehevä, Rützler kertoi maistettuaan lihaa ensimmäistä kertaa Telegraph-lehden haastattelussa.

Hampurilaista maistellut Rützler myöntää myös kaivanneensa hieman suolaa ja pippuria. Schonwald oli Rützlerin kanssa samaa mieltä lihan koostumuksesta ja kertoi sen olevan lähes samankaltainen kuin normaalissakin hampurilaisessa. Mies jäi kuitenkin kaipaamaan jotain lihalle ominaista tekijää.

– Tästä puuttuu rasva, mutta pureskellessa tämä tuntuu melkein samalta kuin normaali hampurilainen, mies kuvailee omia kokemuksiaan.

Monessa mediassa taivasteltiin hampurilaisen hintaa, 300 000 euroa, ikään kuin yhden neljännespaunan pihvin valmistaminen maksaisi todella sen verran. Siinä olisikin tuotekehitystä saada hintaa alle oikean jauhelihan. Oikeasti kyse oli siis koko tutkimushankkeen budjetista. Samaan aikaan kun fyysikot ampuvat atomeita maailman isoimmalla koneella miljardibudjetilla, keinolihaa kehitellään autotalleissa. Juuri tämän halvempaa ei voi tiede enää olla.

Ja kuitenkin kyse on yhdestä mittaluokaltaan aivan järjettömän kokoisesta asiasta. Maailman väestö on nyt 7 miljardia, ja se näillä näkymin vielä kasvaa 9-10 miljardiin. Vaikka lihansyönti ei kaikkein rikkaimman miljardin joukossa juuri enää voi kasvaa, pelkästään Kiinassa ja Intiassa on satoja miljoonia keskiluokkaan nousseita ihmisiä, jotka haluavat syödä enemmän lihaa. Kasvissyönti voi olla monin tavoin järkevä ideologia, mutta realistista lienee uskoa siihen, että lihan kysyntä pieneten tiedostavien piirien ulkopuolella kasvaa.

Lihan, varsinkin naudanlihan, tuotannon ympäristövaikutukset ovat valtavat. Lihan (ja maidon) tuotannossa yhdistyvät massiivinen hiilijalanjälki, tolkuton makean veden kulutus ja hillitön viljelykelpoisen maa-alan tarve. Lisäksi siellä missä punaista lihaa syödään jo paljon, jokainen kilo lisää henkeä kohti vuodessa on terveydelle haitaksi. Mitä enemmän tuotetaan lihaa, sitä vähemmän maa-alaa jää tuottamaan peruselintarvikkeita niille köyhimmille, jotka elävät maissin, vehnän tai riisin varassa.

Kantasoluista kasvatettu liha (tai vaihtoehtoisesti kasveista jalostettu, aidolta maistuva ja tuntuva lihankorvike) voisi siis edistää ympäristönsuojelua, ruokahuoltoa ja kansanterveyttä kaikkialla. Skandaali ei ole se, että tähän käytettiin rahaa 300 000 euroa vaan se, ettei tähän jo vuosia sitten, kantasolujen viljelyn tultua tutuksi tekniikaksi, ole käytetty vähintään 300 miljoonaa auroa. 

Harmi, että pihvi esiteltiin makuraadille kun tuotekehitys oli vielä aivan kesken. Ilmeisesti pihvi olisi sekä rakenteeltaan että maultaan tavattoman paljon parempi, jos siihen olisi lisätty rasvaa. Nykyään onneksi ymmärretään, ettei terveellisen ruokavalion kannalta tärkeää ole rasvojen määrä vaan laatu. Lisäämällä pihviin kasvisrasvaa se olisi sekä maukas että taatusti terveellisempi kuin aito naudan jauhelihapihvi.

Näistä puutteista huolimatta uutinen oli lupaava, ellei suorastaan vuoden paras ja optimistisin tiedeuutinen. Pikkusummien perään nyt paljon lisää rahaa, jotta maku ja rakenne nopeasti tavoittavat nirsommankin kuluttajan vaatimukset, ja mielellään sama kanalle ja possulle. Tietääkseni kukaan ei edes vastusta kantasolupihvejä: niissä ei käytetä ihmisten alkiokantasoluja, joten amerikkalaiset evankelikaaliset ovat tyytyväisiä. Eläinoikeusjärjestöt tukevat koeputkilihan kehittelyä. Yleensä, jos joku jossain keksii jotain järkevää, ainakin Greenpeace vastustaa sitä. Mutta ilmeisesti koeputkiliha ei ole saamassa ympäristöliikkeiltä samaa kohtaloa kuin ympäristön kannalta samaan tapaan hyödylliset GM-elintarvikkeet. Hyvä niin.

Kommentit (14)

myy

"...kysyntä pieneten tiedostavien piirien ulkopuolella kasvaa."

Tässä kohtaa tämänkertaista kasvissyöjän ylemmyyden tuntoista vuodatusta päätin, että syön huomenna ison pihvin.

Wyy

Olisihan se hienoa jos tulevaisuudessa kukkalaudalla tai parvekkeella ei kasvaisikaan vain perusyrttejä vaan lihaa.

Erwald

Ja loppuun hamilo vetäisee toteamuksen: "ympäristön kannalta samaan tapaan hyödylliset GM-elintarvikkeet". Kasvinjalostusta on ollut aina ja joskus on onnistuttukin ja näihin saadaan myönteisiä ominaisuuksia. Se mihin GM henkilöityy on lähinnä Monsanto, arveluttava bisnesmalli, myrkkyjen ylenpalttinen käyttö ja superrikkakasvit joka kehityksenä on jotain aivan muuta kuin "ympäristön kannalta hyödyllinen".

Janski

Hamilolta mielestäni terävä kirjoitus ja olen asiassa samaa mieltä hänen kanssaan, mutta kuten tyy:n linkitys osoittaa, vastustajiakin keinolihalla on. Lisäksi kun olen itse keskustellut asiasta ihmisten kanssa, on iso osa suhtautunut aiheeseen välinpitämättömästi/negatiivisesti (niin sekaruokailijoista kuin kasvisyöjistä). Tämä on yllättänyt minut ja toisinaan tuntuukin, että osalle ihmisistä ei tarkalleen ottaen ole edes merkitystä menevätkö eläinten (tai edes maailman) asiat ylipäänsä parempaan vai huonompaan suuntaan.

ammu

Valaan lihaa koeputkesta, eikä japanilaisten tarvitse enää jahdata merten jättejä. Yksi syy, miksi Greenpeacenkin kannattaa lähteä mukaan kehittämään modernimpaa lihatiskiä.
Tiikerinpenistä kuoputkista puolelle miljardille kiinalaiselle. Yksi syy, miksi elintarvikejättien ja WWF:n kannattaa lähteä mukaan keinolihabisnekseen.
Kaikki liha valvotusti koeputkeen ja päästään eroon ikävistä eläintaudeista ja prionimöröistä. Yksi syy, miksi eläinlääkebisneksen ei kannata lähteä mukaan.
Lehmän pihvilihan hyötysuhde käytettyihin resursseihin (energia, ravinto, ravinnon ravinto ja energia, kasvatuspinta-ala tai navettojen huolto) on varsin heikko. Lisäksi pötsissä muhii metaanipommi. Toisaalta eläimissä on (kasveihin ja labralihaan verratuna) omia rasvahappoja (CLA, ym.), jotka voivat olla hyödyllisiä.

makutuomari

No... mikäli kaikki tuoteongelmat ratkeavat (myös makutuomariston määrä oli rajallinen) suurin kanto kaskessa tulee sitten olemaan politiikka. Saas nähdä mitä maatalousihmiset keksivät.

Erittäin positiinen uutinen kaiken kaikkiaan.

makutuomari

Miten erilaiset uskonnot suhtautuvat tähän? Labralihaa on esimerkiksi hankala rituaaliteurastaa.

Samuli Pahalahti

Lihaakin voidaan tuottaa ympäristöystävällisesti, kuten Allan Savory on osoittanut: http://www.ted.com/talks/allan_savory_how_to_green_the_world_s_deserts_a...

Ne laskelmat, jotka osoittavat lihantuotannon olevan ympäristölle haitallista, perustuvat tehotuotettuun lihaan, eivät ruoholla ruokittuun. Siksi erilaisten ruuantuotantotapojen vertailussa pitäisikin katsoa yleisesti käytettyjen tapojen lisäksi niitä, mitkä ovat optimaalisimpia tapoja tuottaa tiettyä ruokaa. Kun katsotaan parasta tapaa tuottaa lihaa, huomataan, että siitä tulee kaikkea kivaa ruuan lisäksi: maaperään sitoutuu enemmän hiiltä (riippuu alueesta), biodiversiteetti säilyy/lisääntyy ja maan kestävyys sekä tulvien että kuivuuksien suhteen parantuu.

Hamilon kaltaisen skeptikon luulisi ottaneen selvää myös lihansyöntiä puolustavien tahojen argumenteista eikä toistelevan kasvissyöntiuskovaisten propagandaa sellaisenaan.

Erkki Setä

"Nykyään onneksi ymmärretään, ettei terveellisen ruokavalion kannalta tärkeää ole rasvojen määrä vaan laatu. Lisäämällä pihviin kasvisrasvaa se olisi sekä maukas että taatusti terveellisempi kuin aito naudan jauhelihapihvi."

Kerro ihmeessä miksi se olisi terveellisempää? Puolet esim jauhelihan rasvasta on kertatyydyttymätömmän rasvahapon rasvoja - sama sydämen ystävällistä jota löytää esim oliivi öljystä. Toinen puoli on tyydyttynyttä rasvaa, joka alentaa sydän-sairaus riskejä - joko alentamalla LDL ("paha") kolesterolia tai vähentämällä kokonais kolesteroli osuutta HDL:n (hyvä) kolesteroliin.

On pakkoa sanoa, että olen vähän pettynyt näihin "tieteellisiin" blogeihin.

Jouni Valkonen

Higgsin bosonin löytyminen oli kyllä parempi uutinen kuin tuo. Palataan tähän asiaan sitten kun noita saa Hesburgerista.

Skheppitikko

Toivoisin että lopettaisit tämän blogin pitämisen, sillä on osoittautunut sinulle liian vaikeaksi osoittaa edes hitusta objektiivisuutta, kun puhutaan sinun puolueesi (PS) ohjelmasta.

Siis työnnät tänne tunnepohjaista älyoksennustasi maahanmuuttajista, ekoterroristeista ja vihervasemmistokommunisteista.

Yhdysvallat on jo paheksunut omaa kommunistimetsästystään, Suomi tulee varmaan sitten perässä. Ainakin jos se sinun Marko Hamilo PS-agendaasi auttaa.

Marko Hamilo

Tämän blogin pitäjä lienee vihreä, koska:

1)

”…kysyntä pieneten tiedostavien piirien ulkopuolella kasvaa.”

Tässä kohtaa tämänkertaista kasvissyöjän ylemmyyden tuntoista vuodatusta päätin, että syön huomenna ison pihvin."

2)" Hamilon kaltaisen skeptikon luulisi ottaneen selvää myös lihansyöntiä puolustavien tahojen argumenteista eikä toistelevan kasvissyöntiuskovaisten propagandaa sellaisenaan."

...mutta toisaalta tämän blogin pitäjä lienee persu, koska

3)

"Toivoisin että lopettaisit tämän blogin pitämisen, sillä on osoittautunut sinulle liian vaikeaksi osoittaa edes hitusta objektiivisuutta, kun puhutaan sinun puolueesi (PS) ohjelmasta."

Luulin ns. vittuilevani näille tiedostaville piireille, mutta näköjään sen saattoi ymmärtää väärin. Minä syön mielelläni lihaa, ja olen iloinen siitä, ettei meidän tarvitse koskaan lihansyöntiä ainakaan ympäristösyistä lopettaakaan.

Onko persuilla jokin keinolihaa koskeva agenda? Viimeksi kun olin puoluetoimistolla saamassa ohjeistuksen, kukaan ei puhunut sellaisesta mitään.

Minä olen ymmärtänyt että tosipersun imagoon kuuluu syödä oikeaa Suomen maaseudulla eläneen naudan sisäfilettä, eikä mitään koeputkikorvikkeita.

Tällä blogilla on vain yksi agenda ja se on puolustaa tiedettä ja tutkimusnäyttöä kaikkia ideologisia agendoja vastaan.

Läskiperse
Liittynyt11.12.2010
Viestejä950

Fituttaa tämä teidän "uusi" foorumi. Mistähän perseestä tämä formaatti on revitty. Fituttaa myös sinun naamataulusi, joka on kuin petolinnun perse. Sensuroi pois, jos et voi kuulla sitä, mitä muut näkevät peilissä. Lopeta lässyttäminen, lässyttäminen, lässyttäminen...

 

Onko tukka hyvin? Haiseeko hiki (niin kuin työtä tekevillä haisee)? Mistähän saatanasta sinullekin revitään palkkaa? Päätoimittajana saisit potkut siltä istumalta, niin niiden yritysten tuottavuutta parannetaan. Paskahousuille ja nössöille potkut ahteriin.

 

Terveisiä perseestä: Jouni Aro

Puh: +358 40 36 44 888

E-maili: jone2712@gmail.com

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009