Kirjoitukset avainsanalla aivojumppa

Punatulkut pyrähtivät kutimestani olohuoneeseen. Talvipukuinen pulmunen liittyy kohta seuraan. (kotiarkisto)

Tokion olympialaisten uimahypyn kultamitalisti Tom Dayley on bangattu altaan ääreltä villapaitoja kutomasta. Neulominen on Dayleyn ”salainen ase” referoi YLE kesällä 2020 BBC:n uutista. ”Kutominen on osa henkistä valmistautumistani”, kertoo Dayley. Käsityöt ovat erinomaista aivojumppaa ja mielen huoltoa. Tervehdin ilolla neuloosi-epidemiaa, josta Aamulehti/HS uutisoi 10.1.2021. Heli Nikulan kohta vuoden ikäisellä Villahullu -Instagram-tilillä on jo yli 28000 seuraajaa, kerrotaan jutussa. 

Minäkin poden neuloosia. Neulepuikot, virkkuukoukku ja lankakerä(t) ovat lähes aina mukanani matkassa. Heli Nikula korostaa neulomisen meditatiivisuutta. Tuoreen Happy hookers - onnelliset virkkaajat - tutkimuksen (Burns ja Van Der Meer 2020) mukaan käsityöt lisäävät yleistä hyvinvoinnin tunnetta, auttavat surevaa ja monet potilaat, joilla on krooninen sairaus tai kipuongelma, ovat huomanneet käsitöiden parantavan jaksamista. 

Syksyllä bongasin kirjakaupan hyllystä Arne ja Carlos, Neulotut linnut -kirjan. Talvipäivänseisauksen tienoilla kutimistani kuoriutui lintuparvi ja asettui taloksi. Punatulkkujen joukkoon oli liittynyt yksi karnevaalityyliin hurahtanut tipu. 

Vaikka neulemallien lukutaito oli minulla kohtuullisen hyvässä kuosissa, tiesin kokemuksesta, että tarvitsen puikot ja langan sekä kutovat käteni, jotta ymmärrän käytännössä neulemallin silmukoiden lisäyksen ja kaventamisen logiikan. Vasta työn lomassa pystyn visuaalisesti hahmottamaan, miltä kaksiulotteinen malli linnusta näyttää 3D:nä. Vähitellen linnun kutominen painui muistiin siinä määrin hyvin, että noin kymmenennen tipun kohdalla pystyin kutomaan ilman, että välissä vilkuilin ohjetta.

Käsityöt kehittävät ajattelua, treenaavat muistia sekä monia taitoja ja kykyjä, mietin neulomisen lomassa. 

Opettelin uutta asiaa, joten alussa vilkuilin neuleohjetta tiheään pohtien, olenko ymmärtänyt oikein. Työmuistini ei kyennyt pitämään aktiivikäytössä koko ohjetta, jossa oli lukuisia eri vaiheita. Niinpä palastelin neulomisen ohjeen sopivan kokoisiksi osiksi, jotka vastasivat tiettyjä linnun osia. 

Lintuprojekti vaati hyvää silmien ja käsien yhteistyötä, tarkkuutta, keskittymistä sekä numeromuistia. Värien vaihtoon liittyi ongelmanratkaisua. Kehittelin mielestäni hyvän tavan kietoa eriväriset langat värinvaihdon kohdalla toisiinsa niin, että silmukoitten väliin ei jäänyt reikiä, joista Arne ja Carlos kirjan sivuilla varoittivat.

Käden vakautta tuli testattua, kun kiinnitin linnuille helmisilmät. Seivästin ompeluneulalla pienireikäisiä helmiä laatikosta, pujottelin ohutta lankaa neulansilmään, tein solmuja ja ompelin mahdollisimman huomaamattomilla pistoilla silmät paikoilleen. Tipujen jalkojen vääntely metallilangasta vaati toisenlaisia käden taitoja. Pääsin testaamaan erivahvuisia metallilankoja ja käyttämään sivuleikkuria metallilangan katkaisemiseksi.

"Mieleni silmin"

Lintujen kutominen on tallentunut aivojeni muistirakenteisiin. Kun muistelen projektia, näen sen mielessäni kuin elokuvana: Ennen projektin aloitusta, katselen neuletöiden jäljiltä kertynyttä jämälankojen kasaa ja mietin, mitä niistä voisi tehdä. Näen itseni kirjakaupassa bongaamassa Arnen ja Carloksen kirjan. Muistan ahaa-elämyksen ja kuinka ajatus lintujen neulomisesta alkoi kutkuttaa mieltä. 

Sitten näen itseni kotona tutkailemassa neuleohjetta puikot ja lanka käsissä. Koen uudelleen oivaltamisen tuottaman mielihyvän tunteen, kun minulle valkenee kutomisen lomassa, miten ohjeen 2D malli muuttuu kutomisen myötä 3D linnuksi. Näen itseni katselemassa valmiiksi neulottua lintua, päättelen lankoja. Otan käteeni vanulevyn, josta revin pieniä paloja, joilla täytän lintua. Muovailen sitä oikean malliseksi käsieni välissä.

Seivästän ohuella käsityöneulalla pieniä helmiä ja ompelen niistä lintujen silmät. Tartun virkkuukoukkuun ja koukkuan nokat. Lopuksi vääntelen metallilangasta linnuille jalat, kolme varvasta eteen ja yhden taakse. Otan linnun käteen ja muokkaan vatsan alueelle sijoittuvaa metallilankakaarta, joka liittää yhteen linnun jalat. Testaan, pysyykö lintu metallilankajalkoineen pystyssä ja teen hienosäätöjä, kun lintu meinaa nokalleen kellahtaa.  

”Mieleni silmin” näen käteni ja sormeni puikoilla ja pystyn ilmakutomaan eli tuottamaan ne käden, ranteen ja sormien liikkeet, jotka tarvitaan silmukoitten luomiseen, neulomiseen, silmukoitten lisäämiseen ja niiden vähentämiseen. Sama pätee metallilangan taivutteluun. Mielikuvaharjoittelussa motorinen muistini on vahvasti mukana.

Kun joku kysyy, miten neuloit nuo linnut, otan aktiivikäyttöön mieleen painettua tietoa niin motorisesta, tunne- kuin taitoihin liittyvästä pitkäkestoisesta sekä tapahtumamuistista. Koostan niistä vastaukseni. Lisäksi kerron, että tarkkana piti olla. Jos en malttanut keskittyä, huomasin pian, että jotkut kavennukset olivat jääneet väliin. Samalla vihjaan, että tällainen kutomisprojekti ei oikein onnistu sivusilmällä tehden. Homma vaatii erityisesti visuaalista tarkkaavuutta. Sen sijaan musiikkia tai vaikka äänikirjaa voi samaan aikaan kuunnella. 

Alussa oli puikot ja lankakerä. Pitkin matkaa tallentui aivoihini monenlaista tietoa siitä, miten lintu lopulta syntyi. Ajattelu on muistin palasten yhteen kutomista. Jatkossa voin tarinan avulla neuloa lintuja. Kun keskeiset käytännön taidot ovat hallussa, luovuudella on tilaa kukkia. Tällä hetkellä puikoista tupsahtelee esille valkoisia lintuja, talvipukuisia pulmusia. Joku niistä on taatusti viehtynyt värikkäisiin koristeisiin.
 

Kommentit (20)

Käyttäjä28444
Liittynyt5.2.2022
Viestejä9
2/20 | 

I'm usually into blogging and I actually appreciate your content. The article has genuinely peaks my interest. I'm going to bookmark your web page and maintain  checking for new details. I am looking for some good blog sites for studying

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Twitter viserteli kännykkäni näytölle tiedon Nature-lehden tuoreesta artikkelista, jonka otsikossa tutkijat toteavat, että maailmassa vallitsee fyysisen aktiviteetin epätasa-arvo. Stanfordin tutkijat hyödynsivät älykännyköiden keräämää tietoa 111 maasta, joissa jokaisessa oli ainakin 100 kännykän käyttäjää. Tämän tiedon pohjalta muodostettu maailman kartta ihmisten päivittäisistä askeleista väittää, että japanilaiset ja espanjalaiset ovat kovia kävelijöitä. Suomi on keskikastia, mutta häviää ainakin 1000 keskimääräisen päivittäisen askeleen verran ruotsalaisille. Ilmastoltaan kuumissa maissa kävellään vähemmän. Tämä tulos ei ainakaan minua yllätä.

Tuore tutkimus kertoo digiajan vempaimien tarjoamista mahdollisuuksista yrittää tehdä päätelmiä laitteitten käytön pohjalta. Tulokset ovat mielestäni lähinnä suuntaa antava. Onko kaikilla kännykkä aina ja kaikkialla mukana? Jos suurimman osan päivästä aurinko porottaa kuumana, on kävelyvauhti ja –määrä varmasti erilainen kuin ilmanalassa, jossa kävely on oiva keino pitää itsensä lämpimänä.

Vähäinen liikkuminen on yhdistetty elämäntapasairauksiin sekä myöhemmän iän muistisairauksiin ja muihin kremppoihin. Tätä tietoa tulee joka tuutista. Tellervo Seppälän toukokuussa (2017) Turun yliopistossa tarkastetun väitöskirjan mukaan elämäntapasairauksista kärsivät kokevat usein lääkäreiden syyllistävän terveysneuvoillaan. Hyvät lukijani, minäpä kirjoitankin nyt vähän muusta: jaloista.

Sain idean tähän blogiini metsän siimeksessä. Kävelin polkua pitkin ja katselin paljon jalkoihini. Polku oli paljosta kävelemisestä kulunut ja eri suuntiin kulkevat, erikorkuiset ja –paksuiset puiden juuret sekä niiden lomassa olevat käpyrykelmät vaativat huomion keskittämistä jalkoihin. Kun idea blogiin putkahti mieleeni ja samalla aktivoitui muistikuva Nature -lehden visertelystä, olikin vähän vaikeampaa keskittyä siihen kävelemiseen. Ajatukseni meinasivat väkisin laukata blogitekstin sisällön suunnitteluun. Pääsin kuitenkin kotiin kompuroimatta.

Jalkojen varassa taaperramme elämänpolkuamme. Käsi on aina mukana kulkeva työväline, jonka monimutkaisuutta robotiikka kiivaasti mallintaa. Ihmisen jalka on aina mukana oleva kulkuväline ja kyllä sitä erilaisten hommienkin tekemiseen tarvitaan. Ihmisen kävely on paljon monisyisempää ja sulavampaa kuin monien robottien, jotka lähinnä liukuvat pitkin lattiaa tai kävelevät kankein koivin.

Jalkaterässä on laskettu olevan 26 luuta, 55 niveltä, 107 nivelsidettä ja 31 lihasta. Jalkaterä ja nilkka tekevät monenlaisia liikkeitä, joitten myötä kävelemme välillä varpailla tai kantapäillä, hypimme yhdellä jalalla, kävelemme taaksepäin ja sivuttain, pyörähdämme jalan tai jalkojen varassa ympäri, hyppäämme ojan yli, polskuttelemme vedessä, pyörähtelemme ja nytkymme musiikin tahdissa tai tuotamme rytmiä jalkoja eri tavoin tömistellen.

Jalkapohjat ovat ainoa ruumiinosa, joka on tuntokontaktissa ympärillä olevaan fyysiseen maailmaan ihmisen ollessa pystyasennossa. Paljain jaloin liikuttaessa jalkapohjan ihotunto sekä nilkan asento- ja liiketunto välittävät koko ajan tietoja alustoista, niiden muodoista ja alaraajan asennoista. . Kun tuntoaistit ovat kunnossa ihminen tunnistaa katsomattakin, onko jalkapohjien alla hiekkaa, nurmikkoa, asfalttia tai tuliko astuttua kävyn päälle.

Ääreishermoston tuntohermojen vaurioissa jalkapohjien tuntoaistit heikkenevät. Jalkapohjan iho kärähtää liian kuumalla alustalla. Aivot eivät saa kuumavaroitusta ja väistämisliikkeeseen osallistuvat aivojen hermoverkot ja raajaan kulkevat liikehermoradat eivät aktivoidu. Jos jalkapohjan tunto on huono, ihminen kompuroi herkemmin pimeässä, koska näköaistin antama lisätieto ei ole auttamassa, kun jalkapohjat ja varpaat eivät tunnista maton reunaa tai alustan kaltevuutta.

Jalkojen käyttö vaatii aivojen eri toiminnoille erilaistuneiden hermoverkkojen yhteispeliä. Jo kävely aktivoi näitä hermoverkkoja monipuolisesti: Päälakialueen tuntoaivokuorelle kulkeutuu tuntohermoratoja pitkin jalkojen tuntoaistimien keräämää tietoa. Tuntoaivokuoren vieressä on liikeaivokuori, jonka hermosoluista saavat alkunsa vartalon ja raajojen lihaksia eri tavoin liikuttavat liikehermot. Tuntotietoon erikoistuneet hermoverkot ovat yhteydessä liikeaivokuoren hermoverkkoihin. Ympäristöstä kerätty tuntotieto vaikuttaa ihmisen liikkeisiin. Tunto- ja liikehermoradat risteävät aivorungon ydinjatkeeksi nimetyllä alueella. Oikea aivopuolisko ohjaa vasenta jalkaa ja päinvastoin.

Kävely ei suju pelkällä tunto- ja liikehermojen yhteispelillä. Pikkuaivot ja aivorunko-alue osallistuvat tasapainon hallintaan sekä raajojen väliseen koordinaatioon. Ihminen tarkkailee aistinvaraisesti ympäristöään ja mm. takaraivoalueelle kulkeutuva näkötieto sekä ohimolohkoalueella jatkokäsiteltävä kuulotieto on huomioitava, kun kävelyä sopeutetaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Eri puolilta ihmiskehoa aivoihin kulkeutuvan aistitiedon pohjalta ihminen hahmottaa myös sitä, missä asennossa jalat ja itse asiassa koko ihminen on ympäristöönsä nähden. Aistitiedon huomioiminen ja sen pohjalta tapahtuva kävelyn tilannekohtainen säätely vaatii toimivia otsalohkoja, jotka koordinoivat kävelyyn osallistuvien, eri hermoverkkojen välistä yhteispeliä. Jaloitellessaan ihminen aivojumppaa. Kävelemisen kyky, kuten muutkin taidot, ruostuu, jos sitä ei jatkuvasti tee.

Jaloistaan kannattaa pitää huolta. Omin jaloin kulkeminen voi joskus olla ainoa keino päästä perille. Jalkojen toimintaa voi pitää yllä ja kehittää monilla iloa tuottavilla tavoilla: tanssien, pallopeleissä, vaihtelevissa maastoissa samoillen, vedessä polskutellen, hiihtäen, luistellen, kiipeillen, paljain jaloin askeltaen. Arkisten askareiden lomassa voi välillä ottaa pari hyppyaskelta, keinutella itseään edes takaisin kantapäiltä varpaille. Bussipysäkillä voi harjoitella yhdellä jalalla seisomista. Jokaiselle löytyy keino treenata jalkateriään. Jalkajumppa on myös tasapainotreeniä, kehon hallintaa, todella monipuolista hermoverkkojen kutittelua – aivotreeniä.

Kouluajoiltani muistan jumppatunneilta hernepussit. Niitä piti nostella varpaitten avulla. Lapsuuskesinä seurasin kuinka mummuni pyöritteli vauhdikkaasti kaulinta leipoessaan karjalanpiirakoita tai mustikkapiirakkaa vehnätaikinasta. Iltaisin mummu laittoi putsatun kaulimen maahan ja hieroi sillä päivän askareissa väsyneitten paljaitten jalkojensa pohjia. Välillä mummun jalat saivat ilma- ja vesikylpyjä sekä rasvahierontaa. Mummuni sanoi: Nyt on aika jalkojen lepuutella. Muista, Kiti, välillä nostaa jalat kohti kattoa ja pyöritellä nilkkoja. Viisas neuvo. (Blogin kuvassa heiluttelen jalkojani kevättä rinnassa – kesää odotellen.)

Kommentit (2)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä362
1/2 | 

http://www.tiede.fi/keskustelu/59715/ketju/ihmeaine_parantaisi_haavat_jo...

Diabeetikon jalat ovat vaaravyöhykkeessä, koska niiden haavaumat pyrkivät vain pahenemaan perinteisistä hoidoista huolimatta. Uumajan yliopiston tutkija Y. Shen on todennut, että verenohennuksessa ym. käytetty lääketieteelle tuttu aine saa aikaan hyvin vaikeiden jalkahaavojen nopean parantumisen. Ylläolevassa ketjussa esitellään hieman Y.Shenin tutkimuksia. Samalla varoitellaa apteekissakin myytävien pihkavoiteiden mahdollisesta huonosta sopivuudesta kaikkien jalkojen hoitoon.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä362
2/2 | 

https://www.google.fi/search?site=&source=hp&q=knee+anatomy&oq=knee+anat...

https://www.google.fi/search?q=foot+anatomy&oq=foot+anatomy&gs_l=psy-ab....

Kun ylläolevista linkeistä vielä ottaa kuvahaun, ilmenee ihmisen polven ja jalan hämmästyttävä rakenteellinen monimutkaisuus. Ja jokaisella rakenneosalla ja sen sijainnilla on myös oma tärkeä tehtävänsä.

Tuntuu erikoiselta, että vaikka jalkapohjassa on varsin herkkä tuntoaistikokoelma, on se kuitenkin kokemukseni mukaan erikoisherkkä toisen jalkaa vasten.  Jalassa voi ehkä olla myös kemiallinen aisti (kuten esim. krokotiilin nahkalla), jolla se tunnistaa esim. happaman suoveden happamaksi (arvio perustuu vain muistikuviin)

Seuraa 

Tiedekokki

Kiti Müller on neurologi, joka 60 vuotta täytettyään teki v. 2014 uraloikan. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori lähti tutkijaksi Nokian tutkimusyksiköihin. Nokialla vierähti viisi ja puoli vuotta. Kesän 2020 korvilla Kiti totesi, että on jälleen muutoksen aika. Hän palasi akateemisille juurilleen, Helsingin ja Aalto yliopistojen dosentiksi, jatkamaan soveltavan neurotieteen ja digiajan lääketieteen tutkimusta. Tiedekokki pitää tietoyrteillä maustetuista ajatusliemistä, mutta inhoaa huuhaa-rikkaruohoja.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat