Kirjoitukset avainsanalla terveys

Lukuhetki Etätyön hyvinvointioppaan äärellä. Kuva kotiarkisto, Michael Müller

Videokokousten maratonissa maisemana ovat näyttöruudulla vaihtuvat kasvot tai esityskalvot. Kun päivän kokouskoitosten loppu häämöttää ovat silmä- ja niskalihakset ruutuun tuijottelusta jumissa. Keskittymiskyky on kadonnut. Ajatus ei kulje ja vireys on mennyt menojaan. Moni ajatustyöläinen rojahtaa videokokousrumban jälkeen sohvalle tuijottamaan toisenlaista ruutua lasittunein katsein. Joku lähtee viimeisillä voimillaan lenkille tai kuntosalille. Miten jaksan enää tarttua kotitöihin?

Koronapandemiaa yritettiin saada aisoihin etäännyttämällä ihmisiä fyysisesti toisistaan. Mikä onni olikaan, että digiaika oli jo täällä, moni tuumasi. Töitä saattoi jatkaa etämoodissa. Ja olihan joillakin työkavereilla siitä jo aikaisempaa kokemustakin. Harvalla kotikonttori oli ollut ainoa työympäristö – päivästä toiseen. Alkuinnostuksen jälkeen moni huomasi kohtaavansa uusia työn ja arjen yhteensovittamisen haasteita.

Olen jo vuosia pohtinut erilaisissa töissä olevien ihmisten kanssa sitä, onko työn pakkotahtisuus oikeasti lisääntynyt. Sellainen tunne minulla ja monilla muilla on. Kiireen tuntu ainakin on levinnyt työpaikoilla kuin virusepidemia konsanaan. Ja nyt se on uinut myös kotiympyröihin. Teemmekö työtä väärin? Pitäisikö asialle tehdä jotakin? ehdimme kysyä toisiltamme. Ja sitten otamme tahoillamme etäyhteyden seuraavaan videokokoukseen.

Vuosien varrella olen useita kertoja keskustellut työstä ja sen tekemisestä Työhyvinvointipalveluja tarjoavan Virkisteri-yrityksen perustajan Riikka Ilmivallan kanssa. Hän on kehittänyt Liikkuva Tauko -konseptin. Kun etätyö rantautui ryminällä monen ihmisen kotiin, innostin Riikkaa kirjoittamaan työhyvinvointi oppaan. Tarvitaan käytännönläheinen tietokirja. Miten tuunata työtä, jotta ihminen voi hyvin uusissa työkuvioissa? Ihmiset tarvitsevat ajatusruokaa ja mielen tuuletusta.  

Kati Boijer-Spoof Heikinhemo tuli Virkisteriin Riikkan aisapariksi vuonna 2021. Voimakaksikko pisti kirjallisesti tuulemaan. Molemmat ovat työssään eri yritysten työntekijöiden kanssa pohtineet monelta eri kantilta tämän päivän työelämää, kehittäneet ratkaisuja työn kipupisteiden hoitoon. He jakavat nyt kokemuksiaan kirjassaan Etätyön hyvinvointiopas (tammikuu 2022, Bazar Kustannus). Tartuin kirjaan ja ihastuin. Se imaisi mukaansa ensi sivuilta.

Tänä informaation sekametelisoppa-aikana tutkitun tiedon välittäminen ihmisille elämänmakuisten käytännön esimerkkien ryydittämänä on erittäin tärkeätä. Tässä tehtävässä opas onnistuu hienosti.

Virkeä työpäivä kuuluu kaikille, toteavat kirjoittajat. Aivoterveydestä, ajattelusta, unesta ja liikunnasta sekä ravinnosta ilmestyy vuosittain lukuisia tietokirjoja. Näistä aiheista on napakat yhteenvedot ja tietolaatikot tässäkin kirjassa. Etätyön hyvinvointiopas -kirjan näkökulma on kuitenkin uusi.

Läpi kirjan kulkevana punaisena lankana on rytmi – työnteon ja palautumisen nivominen yhteen taukojen avulla. Kirja antaa niistä runsaasti vinkkejä. Meistä jokainen löytää  itselle sopivat tavat huolehtia vireydestä ja palautumisesta jo työpäivän aikana. Se mikä sopii yhdelle, ei maistu toiselle. Työtehtävätkin ovat erilaisia. Sillä, miten ja millä tavoilla päivänsä rytmittää on vaikutusta myös yöunen laatuun. Maaperä unessa palautumiseen luodaan päivän aikana.

Kirjoittajat muistuttavat, että liikkuminen viikonloppuna ei riitä. Kirjassa on taukoliikunnan täsmävinkkejä moneen makuun. Mukana on myös esimerkkejä tavoista rauhoittaa mieltä ja autonomisen hermoston ylikierroksia hengitysharjoituksien tai eripituisten meditaatiohetkien avulla. Malttamattomana ihmisenä en ole kokenut mindfulness–mediaatiota omaksi jutuksi, mutta kirjan ”Villin ajattelun meditaatio” innosti kokeilemaan uudestaan. Aika näyttää säilyykö alkuinnostus. Kirjan lopussa kirjoittajat kannustavatkin kärsivällisyyteen. Uusien tapojen omaksumisessa tulee oma pitkäjänteisyys ja motivaatio testattua.

Laiskanpuoleisena, kuntosalia vieroksuvana liikkujana, löysin kirjasta lukuisia vaihtoehtoja, joilla paloitella päivän taukoliikunnat niin, että lopputuloksena on monipuolinen liikunta-ateria kehon toimintakyvylle ja sen kehittämiselle.

Kirjoittajien elämänkokemus välittyy kirjan sivuilta. Elävän elämän realiteetit on otettava huomioon. Aika on joskus kortilla. Jokainen liikkeeseen käytetty minuutti on arvokas, he toteavat. ”Kymmenen kyykkyä vie aikaa 20 sekuntia, kuminauhajumppa minuutin ja varjonyrkkeilyrupeama 3 minuuttia”.

Minulle taukojumpan liikkeiden omaksuminen kuvien ja tekstin avulla oli vaikeata. Onneksi kirjassa on linkki Virkisterin nettisivustolle. Kohdasta Pidä tauko kanssamme löytyy videoita, joitten avulla opetella eri liikkeitä sekä meditaatiota.

Pelkällä ajatuksen voimalla ei ihmiskeho jaksa aamusta iltaan, joten ateriarytmit ovat osa kokonaisuutta. Kirjan ruokataukoideat tuovat oman maukkaan lisänsä monipuoliseen tietopakettiin. Kirjoittajat heittävät lukijalle HEVI-haasteen: popsimaan hedelmiä ja vihanneksia.

Olen vuosien varrella kirjoitusteni äärellä usein miettinyt, miten kiteyttää asioita tiiviiksi ja selkeiksi lauseiksi. Kirjaa lukiessa olen ihastellut kirjoittajien taitoa sanoittaa asioita. ”Tietotyö on aivoille 10-ottelua, joka tapahtuu tanakassa istuma-asennossa.” Taukojumpassa annetaan ”lähtöpassit läppärikyttyrälle, heipat hartialysylle, liikettä laiskalle, uinuvalle pakaralle ja jousitusta jaloille. Kehoa hierovat hengitysharjoitukset auttavat hermostoa huilaamaan”.    

”Tauosta tapa!” kannustavat kirjoittajat.

Kirjan sivuilta löytyy vanha, iätön viisaus, jonka sanojaksi mainitaan roomalainen lakimies ja kirjailija Plinius nuorempi (n. 63–113 JAA): ”On suurenmoista, miten ruumiillinen liikunta terävöittää mielen”.

Kirjassa on hyvät tietolaatikot, jotka toimivat tärkeimpien asioiden muistilistoina. Tekstin lomassa on nettilinkkejä, joista ammentaa lisää tietoa. Lyhyet yhteenvedot keskusteluista työntekijöiden kanssa ovat ikkuna nykypäivän työelämään ja ihmisten ajatuksiin sorvin äärellä. Työtä tehdään usein muitten kanssa. Lukupiiri kirjan äärellä, olisi hyvä tapa miettiä yhdessä työkavereiden kanssa työpäivien uusia rytmejä. Tauot ovat tärkeitä myös läsnätyössä.

Kävelyillä Helsingin keskuspuistossa ja pyykkejä viikatessa mietin tämän blogin tekstiä. Munakello havahduttaa minut tauolle näyttöruudun tai kirjan lukemisen ääreltä. Opaskirjan sivuilta löytyi taukojumppa, joka on ehdoton suosikkini: ”Kirjoita silmillä ilmaan oma nimesi”. Suosittelen: erinomainen silmälihasten ja aivojen treeni. Sen jälkeen siirrän katseen kaukaisuuteen ja hengitän pari kertaa syvään.

Etätyön hyvinvointiopas on nyt näkyvällä paikalla pöydälläni. Sen vilkaisu auttaa muistamaan taukojen ja rytmin merkityksen. Hyvinvointi on viime kädessä omissa käsissä ja opas antaa runsaasti vinkkejä ja virikkeitä.

Kommentit (13)

Bobby
11/13 | 

Couvreur Amiens  

Couvreur Amiens We are roofers, Carpenters and zinc workers, Roofing Specialists, and have been present in Amiens for many years.
If you are building a house, contact us to have your zinc Roofing, your tile or Slate roof installed. Our covers are durable over time, at least 20 years, thanks to the quality materials used. We can also cut and lay the frame.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Luen Science -lehden (huhtikuun 26, 2019) pääkirjoitusta ”Terveyttä kaikille”, joka käsittelee rokotuksia. Monet, terveydelle vaaralliset, väestössä nopeasti leviävät virusepidemiat on liki nujerrettu.  

Jokaisen ihmisen mielessä on ”elokuva-arkisto” merkityksellisistä hetkistä elämän varrelta. Niinpä artikkelin äärellä ajatukseni hyppäävät menneeseen: Seison muiden lasten kanssa jonossa. Saan kohta sokeripalarokotteen. Henkilökohtainen kokemukseni 1950-luvun lopun väestön joukkorokottamiseen liittyen palaa elävästi mieleeni aina kun luen uutisia rokotuksista – puolesta ja vastaan. Suomessa oli 1950-luvulla kaksi polioepidemiaa ja joukkorokotukset käynnistyivät. Polio on vakava, hengenvaarallinen, virustauti, joka voi pahimmillaan aiheuttaa eriasteisia hermotulehduksia, jopa kuoleman. Suomesta tauti saatiin hävitettyä 1960-luvun puoliväliin mennessä tehokkaan rokotuskampanjan ansiosta. Kaikki suomalaiset saavat rokotteen edelleen maksuttomana. Toinen, eletyn elämän filmipätkä pompahtaa mieleeni 1980-luvun alusta: Olin apulaislääkärinä Auroran sairaalassa, jossa tapasin polion vuoksi pysyväsi halvaantuneita, hengityskoneen varassa eläviä potilaita. Blogiin liittyvässä kuvassa on 1950-luvulla käytetty ”rautakeuhkot” -laite, jolla hoidettiin polion aiheuttamaa akuuttia hengityshalvausta, kun infektio riehui potilaan kehossa hermotulehduksia aiheuttaen. 

Tuhkarokkorokotusten äänekäs vastustus tuo myös mieleeni henkilökohtaisia muistoja. Niistä ensimmäinen liittyy omaan sairastamiseeni, joka ajoittuu myös 1950-luvulle. Isäni työ oli vienyt meidät Yhdysvaltoihin ja siellä oli vallalla tapa, että lapset vietiin leikkimään perheeseen, jossa oli tuhkarokkopotilas. Taudin toivottiin tarttuvan omaan lapseen. Vallalla oli käsitys, että pikkulapsella tuhkarokko on oireiltaan lievin. En tiedä, tiesikö kukaan silloin, että tuhkarokko oli suurimpia lasten tappajia kehitysmaissa. Minuunkin tauti tartutettiin leikkikaverin avulla. Ja kuinka ollakaan, sain rajuoireisen taudin. Muistan huolestuneet vanhempien ilmeet, kun kuume heilui 40 asteen lähellä useita päiviä. Olin tulikuuma, houraileva pikku potilas. Näin hurjia painajaisia: jättiläisen kokoiset noita-akat käkättivät kyöpelin vuorella. Jälkitautina sain korvatulehduksen. Sen hoitoon liittyy makumuistoni ällöttävän makeasta vaaleanpunaisesta antibioottiliuoksesta ruokalusikassa. Korvatulehdus saattaa olla syy siihen, että vasemman korvani kuulo on oikeata huonompi. Tämän takia, vaikka olen ns. vasenkorvainen ihminen, pidän puhelinta oikean korvan edessä.

Seuraava muistikuva vie 1980-luvulle – aikaan, jolloin erikoistuin yliopistosairaalassa neurologiaan. Osastolla oli hoidossa kaksi nuorta aikuista samasta perheestä, jotka sairastivat subakuuttia sklerosoivaa panenkefaliittia (SSPE). Tämä on krooninen, etenevä aivojen yleistulehdus, harvinainen, mutta vaarallinen tuhkarokon jälkitauti. Potilaat menettivät vähitellen liikuntakyvyn, kouristelivat, kontakti ympäristöön alkoi hiipua. Ennen kattavaa rokotusohjelmaa todettiin vuosittain vähintään yksi uusi SSPE-tapaus vuodessa. Lääkärinä kannan huolta siitä, milloin tänä päivänä nuorehkon potilaan laaja-alaisten, aivorappeuma-sairauteen viittaavien oireitten diagnoosi on SSPE. Nostaako vaarallinen, inhimillisen tragedian aiheuttava sairaus jälleen päätään, kun rokotekattavuus on vaarallisesti laskussa.

Huhtikuun Science lehden pääkirjoitus ”Terveyttä kaikille” on katsaus rokotusten merkittävästä roolista kehitysmaiden väestön terveyden parantumiselle. Kyse on vuosikymmenien sitkeän työn hedelmistä. Artikkelin eräs tärkeä viesti liittyy siihen, että rokotuksista on muutakin terveyshyötyä kuin tietyn sairauden onnistunut ehkäisy. Rokotusohjelmien toteuttamiseksi pitää kehittää lääkehuollon logistiikkaa, kylmäsäilytystä, kouluttaa paikallisia terveydenhuollon ammattilaisia, kehittää sairauksien seurantaa ja potilasrekistereitä. Koska rokotettavan lapsen mukana rokotuskeskukseen tulevat usein vanhemmat ja sisaruksen, oheen sopii luontevasti neuvolatoiminta, joka tarjoaa tietoa terveydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Alan ammattilaiset taas oppivat tärkeitä paikalliseen kulttuuriin liittyviä tekijöitä, jotka on rokotuskampanjoissa huomioitava. Joissakin yhteisöissä esimerkiksi sillä on merkitystä, onko rokottaja mies vai nainen.

Pääkirjoitus tarjoaa myös esimerkin digitalisaation myönteisistä vaikutuksista. Tansaniassa on toteutettu digitaalinen ratkaisu, jolla eri puolilla maata liikkuvat terveydenhoidon ammattilaiset voivat ladata lähes reaaliaikaista tietoa annetuista rokotuksista. Ratkaisun avulla rokotetiedot myös jatkuvasti päivittyvät. Digitaalisen ”pilvi”-tietokannan avulla voidaan löytää niitä lapsia, jotka vielä ovat rokottamatta.

Rokotusten menestystarinat jäävät tänä päivänä helposti varjoon, kun eri medioissa painotus on vahvasti siirtynyt käsittelemään niitä, kuitenkin rokotettujen ihmisten määriin nähden harvinaisiin inhimillisiin tragedioihin, joissa kyse on rokotuksen haittavaikutuksesta. Tasapainoinen tiedonjakaminen tarkoittaa sitä, että väestölle kerrotaan myös rokotusten hyödyistä. Tänä päivänä päätöksiä lastensa rokottamisesta tekevät vanhemmat, jotka kattavan rokotusohjelman ansiosta tuskin koskaan ovat itse nähneet niitä inhimillisiä tragedioita, joita virusepidemioitten riehuessa syntyi, ei niin kauan sitten Suomessakin. On itsekästä olla rokottamaton hyötyjä, jonka riski (vielä) tällä hetkellä saada esimerkiksi tuhkarokko on aika pieni sen ansiosta, että ympärillä olevat ihmiset ovat ottaneet rokotuksen. On suurta välinpitämättömyyttä kulkea ympäriinsä ilman rokotussuojaa. Vaikka ihminen itse ei saisikaan esimerkiksi tuhkarokkovirustartunnasta vakavia oireita, on hän voinut tartuttaa viruksen esimerkiksi syöpäpotilaaseen tai henkilöön, jonka immuunijärjestelmä on muun kroonisen sairauden takia heikentynyt. Tällaisen ihmisen kohdalla virusinfektio voi olla kohtalokas. Ja mitä mahtaa miettiä vanhempi siinä vaiheessa, kun oma rokottamaton lapsi onkin henkihieverissä saatuaan infektion, joka rokotuksella olisi ollut vältettävissä?

Työ virusepidemioitten torjumiseksi jatkuu. Eri puolilla maailmaa matkustavat ihmiset tuovat tuliaisinaan myös uusia virusinfektioita. Hyttysten levittämä Länsi-Niilin kuume on saapunut Eurooppaan. Punkkien levittämien virusten monimuotoisuus on aiempaa oletettua suurempi. Tutkimus uusien rokotteiden kehittämiseksi jatkuu. Tästäkin syystä on tärkeätä, että ihmiset ymmärtävät oman vastuunsa ja huolehtivat rokotuksistaan, jotta jo nujerrettujen virusten osalta ei synny uusia epidemioita. Ne odottavat nurkan takana aikoja, jolloin rokotekattavuus ei enää suojaa rokottamattomia ihmisiä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuhkarokko

https://en.wikipedia.org/wiki/Iron_lung#/media/File:Museum-gt-eiserne-lunge.jpg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Polio

 

Kommentit (9)

Tapsa Nelikettu
2/9 | 

Tuhkarokon tartuttamista käytettiin Suomessakin vielä 70-luvulla. Itse sain tuhkarokon juuri noin.

60-luvun virusbuumi
3/9 | 

Olin tuhkarokossa 1962 ollessani 3. luokalla. Silloin jokainen jolla sitä ei ollut vielä ollut sairastui. Oikein aikuiset yrittivät että tämä tauti tarttuisi kun kuulema lapsille se ei niin vaarallinen olisi. No eikö siinä ollut vaaran paikka myös aikuisillakin. Muistan istuneeni kamarissa aurinkolasit päässä kun tuhkarokko kävi silmiin. Yöt itkin kun kutina oli tuskallinen. Sikotaudissa olin myös 1962 kun sitä oli liikkeellä koulussa.
Sikotauti oli myös laajalle levinnyt ja vaarallinen varsinkin 1969 kun tuore aviomieheni sairastui ja olin tulla leskeksi 18-vuotiaana. Hän sai sikotaudista jälkitautina aivokalvontulehduksen. Silloin sairaalahoidossa hänen ollessaan oli useita samanlaisia tapauksia. Vesirokon sairastin yhtaikaa vastasyntyneen vauvani kanssa 1976. Aivan kauhea virus vesirokkokin.

Käyttäjä23056
Liittynyt5.6.2020
Viestejä2
5/9 | 

As we walked together toward the front door it seemed like she was almost expecting me to take her by the arm – which kind of surprised me. "Business associates don't normally have body contact in Chicago," I mused to myself; "maybe things are different in Seattle." https://analsexgif.com/

Chris and I talked about the weather, Seattle politics, the local sports teams, and things in general as we rode to the restaurant. Chris seemed to be very impressed by the limo, and even accepted an offer of a drink from the in-vehicle small bar. When we got to the restaurant the driver opened the door for us – he seemed to get wide-eyed when he saw Chris' shapely legs exit the vehicle. I asked him to pick us up in two hours, to which he tipped his hat. https://analporngif.com/

The meal I selected just happened to be the most expensive one on the menu – I wasn't going for that, it just looked like the one I'd enjoy most. When Chris asked what I was having and I told her she asked if she could order the same thing, and I said "Of course." She smiled, and I ordered for both of us. https://assfuckgif.com/category/big-dick/

Kaamoksen taittumisesta on jo aikaa kulunut. Kehossani tunnen lisääntyvän luonnonvalon piristävän voiman. Ajatukseni rientävät kevääseen. Näen mielessäni, kuinka valkovuokot valtaavat, kuin yhdessä yössä, lenkkipolkuni viereisen metsikön. Koivujen lehdet ovat silloin vasta hiirenkorvilla. Valoa riittää. Lapsena leikin valkovuokkojen tähtimeren keskellä. Iltaisin kukat taipuivat alaspäin ja sulkivat suppuun terälehtensä. Ihan kuin nukkuisivat, mietin viisivuotiaan logiikalla. Tiede on sittemmin osoittanut, että kukan voikin sanoa nukkuvan.

Sirkadiaanisen eli vuorokausirytmin vaikutuksia eri eliöihin on tutkittu pitkään. Sisäinen biologinen kello tikittää muillakin kuin ihmisillä. Puhutaan biorytmeistä, joita tahdittaa monin eri tavoin ympäristön luonnonvalon määrän vaihtelu. Reino Helismaan sanoittamassa laulussa Päivänsäde ja Menninkäinen peikko pohtii öisin metsän siimeksessä: ”Miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa?” ja muistelee ihastustaan; ihanaa päivänsädettä, jonka piti hämärän laskeutuessa ehtiä kohti valoa lentää, kun auringon viimeiset säteet vielä valoa antoivat.

Ihminen on päiväeläin. Kun illan hämärä saapuu, vireystila laskee ja unipaine kasvaa. Monet sinnittelevät hereillä ohi parhaimman nukahtamisaikansa. Helsingin Sanomat uutisoi 25.2.2017 Tiedesivuillaan, että FinTerveys 2017 tutkimuksen mukaan noin neljäsosa suomalaisista kärsii univajeesta.

Samalla kun yhä suurempi osa ihmisistä, syystä tai toisesta, nukkuu liian vähän, unen ja biorytmien tutkimus tuottaa jatkuvasti uutta tietoa. Vanha tuttuni, banaanikärpänen, on taas ollut avuksi. Tutustuin ötökkään 1970-luvun alussa. Osasin liki ulkoa Lukion Biologia -kirjan (Sorsa ym. 1970), joka oli silloin lääkiksen pääsykoekirja. Kuva banaanikärpäsen sylkirauhasen kromosomeista ja perinnöllisyystieteen historian merkkipaaluina pidetyt kokeet banaanikärpästen erilaisten siipi- ja silmämuotojen periytymisen periaatteista pompahtavat mieleeni, kun arjessani banaanikärpäset (jälleen kerran) lehahtavat ilmoille kompostiämpäristä.

Kärpästuttuni oli jälleen valokeilassa vuonna 2017, kun yhdysvaltalaiset tutkijat Jeffrey Hall, Michael Rosbash ja Michael Young saivat Nobelin palkinnon uraauurtavista tutkimuksistaan (vuosina 1984-1998), joilla selvitettiin vuorokausirytmin solunsisäinen mekanismi banaanikärpäsen avulla. Tieteen ajan hermolla oleva Tiedelehti julkaisi jo vuonna 2001 artikkelin solujen sisällä tikittävistä biologisista kelloista. Jutussa mainittiin banaanikärpäsetkin, joitten biologista kelloa selvittävä tutkimustyö on nyt arvioitu Nobelin palkinnon arvoiseksi.

Ihmisen kellogeenejä koskeva tutkimus jatkuu. Onhan kehossamme oikea solujen kellogeenien orkesteri. Ne eivät kuitenkaan kaikki tikitä ihan samassa tahdissa. Sisäelimien vuorokausirytmeissä on eroja. Kellogeenien orkesteri tarvitsee kapellimestarin, joka huolehtii tikitysten harmoniasta. Keskellä aivoja – hypotalamuksessa - sijaitsee hermosolujen rypäs (biologinen keskuskello), jolla on keskeinen rooli ihmisen uni-valve- eli vuorokausirytmin säätelyssä. Se toimii myös kellogeenien orkesterin kapellimestarina.

Ihmisen silmän verkkokalvolla on tunnistettu soluja, jotka kykenevät aistimaan hyvin pieniä ympäristön valoisuuden muutoksia. Näistä soluista tieto siitä, onko aamu, päivä, ilta vai yö, kulkeutuu aivojen keskuskellolle. Johtaja-kello pyrkii omalta osaltaan huolehtimaan siitä, että kehon kellogeelien orkesteri soi hyvin yhteen. Silloin ihminen tekee hommia, lepää, nukkuu ja palautuu hyvinvoinnin kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä takaa hyvän fyysisen fysiologisen, henkisen, älyllisen ja sosiaalisen toimintakyvyn. Riittävän levännyt ihminen myös venyy ja kykenee ylittämään itsensä.

Aivojen keskuskello ei pysty ihmeisiin. Jos ihmisen vuorokausirytmi on sekaisin, sisäisten rytmien riitasoinnut lisääntyvät. Jos rytmihäiriöt pitkittyvät, ihmisen hyvinvointi ja terveys kärsivät. Tuoreessa Helsingin Sanomien Tiedeartikkelissa univajeesta Jukka Ruukki kirjoittaa unen terveysvaikutuksista ja uniongelmiin liitettyjä sairauksia käsitellään kattavasti.

Vuonna 2014 julkaistussa artikkelissaan elämän rytmeistä ja ihmiskehon sisäisistä kellosta Russell Foster ja Leon Kreitzman avaavat oivallisella tavalla mm. aikaerorasituksen vaikutuksia ihmiskehoon. Maapalloa ristiin rastiin matkustava on pian tilanteessa, jossa kellogeenien orkesterin riitasoinnut ja kakofonia johtavat siihen, että ”vatsa on Pekingin, maksa Delhin ja sydän San Franciscon ajassa”.

Biorytmien häiriö ei uhkaa vain nopeita aikahyppyjä lentäen tekeviä. On paljon asioita, jotka voivat tehdä kellogeenien orkesterista epävireisen. Internetin myötä kutistuneella maapallolla asuvat voivat olla reaaliajassa 24/7 yhteydessä minne vain ja milloin vain. Työpaikoissa, joissa tiimien jäsenet on ripoteltu eri puolille maailmaa, videokokoukset osuvat monille iltamyöhään tai kukonlaulun aikaan. Rytmihäiriön syy voi olla myös jatkuva nettisurffailuun uppoutuminen yön pikkutunneilla. Kyse on sosiaalisesta aikaerorasituksesta, jota pidetään nykypäivän merkittävänä terveysriskinä. Ihmiskehon biorytmien häiriötilojen pitkittyessä aineenvaihdunta ja hormonitoiminta häiriintyvät, immuunijärjestelmän toiminta heikkenee, sydän ja verenkiertoelimistö kuormittuu, älyllinen toimintakyky laskee ja mielialaoireet lisääntyvät.

Kesäaikaan siirtyminen on taas ovella. Varaudun jälleen kerran henkisesti siihen, että kellojen vekslailu pistää päivärytmini viikoksi sekaisin. EU yrittää vapauttaa ihmiset kellojen siirtelystä. Viime vuonna toteutettiin kansalaiskysely, jossa ihmiset saivat äänestää, eletäänkö Suomessa jatkossa pysyvästi ns. talvi- vaiko kesäajassa. Some-keskustelu aiheesta osoitti, että aihe aiheuttaa kiivaitakin tunteenpurkauksia. Toivottavasti tätä asiaa ei vatvota loputtomiin ja päätöksenteko junnaa SOTE-moodissa.

Oletko aamun pirteä peipponen vai iltayön pöllö? Viime vuonna julkaistiin tutkimus, jonka mukaan ihmisen sisäisen kellon vaihe voidaan määrittää yhdestä verinäytteestä. ”Ajattele kuinka hienoa olisi liittää netin parinhakusivustoille oma, verinäytteellä määritetty kronotyyppi? Yhteisen päivärytmin löytyminen helpottuisi, kun toinen ei nuku puoleenpäivään ja toinen simahda ennen iltakymmentä?” ”Tuo on ihan kauhea idea”, tokaisi työkaveri. ”Kyllä se tunti ihan omaa aikaa aamulla tai illalla on tosi tärkeä”.

Mikä sitten avuksi, jos unirytmi takkuaa ja silmät roikkuvat päivisin puolitangossa? Tuore sveitsiläinen tutkimus (Perrault ym. 2019) raportoi, että nukkuminen kevyesti keinuen parantaa unta vaikuttamalla aivojen unenaikaisiin sähköisiin rytmeihin. Vuonna 2011 sama tutkimusryhmä raportoi keinunnan nopeuttavan unen saantia nokosten aikana. Näen mielessäni poisnukkuneen isäni, joka kesäisin nokosteli riippumatossa, silmälaput silmillä, kahden komean männyn välissä. Itsekin olen pari kertaa saanut makoisimmat unet riippumatossa.

Kommentit (7)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä362
1/7 | 

Junan keinuvassa makuuvaunussa san yleensä makeat unet. Kirkas valokin auttaa joskus. Kerran luin yön tenttiin ja totesin viideltä, että voisin  nukkua tunnin, mutta uni ei aikonutkaan tulla. Silloin suuntasin kirkkaan pöytälampun loistamaan silmiini  ja nukahdin muutamassa sekunnissa.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä362
2/7 | 

Lehdissä on usein sivunmittaisia ohjeita unen saamiseksi, mutta yhtä neuvoa, jonka kirjoitin Hesariinkin (mielipideosastoon), ei koskaan mainita. 1970 huomasin sattumalta, että kun sängyn takajalkoja nosti noin seitsemän senttiä, sai nopeasti tosi makeat unet.  Hesarissa toinen vastasi todistaen ilmiön oikeellisuudesta.

Mihin ilmiö perustunee? Itse olen maallikon aivoilla ajatellut siellä olevan jonkinlaisen unikeskuksen, joka saa

vuoteen takajalat ylös nostetussa asennossa enemmän verta.  -Pelkkienjalkojen nosto auttaa paljon vähemmän kuin koko vuoteen kaltevaksi saattaminen.

Vierailija
3/7 | 

Millähän mekanismilla keskuskello säätelee eri elinten kellogeenejä? Maallikon ehdotus paremman puutteessa:  Jos eri elinten geenit olisivat muutamien mutaatioiden verran erilaiset, niin keskuskellon emittoimat biofotonit voisivat absorboitua eri elimiin hieman eri tahdissa, 

Twitter viserteli kännykkäni näytölle tiedon Nature-lehden tuoreesta artikkelista, jonka otsikossa tutkijat toteavat, että maailmassa vallitsee fyysisen aktiviteetin epätasa-arvo. Stanfordin tutkijat hyödynsivät älykännyköiden keräämää tietoa 111 maasta, joissa jokaisessa oli ainakin 100 kännykän käyttäjää. Tämän tiedon pohjalta muodostettu maailman kartta ihmisten päivittäisistä askeleista väittää, että japanilaiset ja espanjalaiset ovat kovia kävelijöitä. Suomi on keskikastia, mutta häviää ainakin 1000 keskimääräisen päivittäisen askeleen verran ruotsalaisille. Ilmastoltaan kuumissa maissa kävellään vähemmän. Tämä tulos ei ainakaan minua yllätä.

Tuore tutkimus kertoo digiajan vempaimien tarjoamista mahdollisuuksista yrittää tehdä päätelmiä laitteitten käytön pohjalta. Tulokset ovat mielestäni lähinnä suuntaa antava. Onko kaikilla kännykkä aina ja kaikkialla mukana? Jos suurimman osan päivästä aurinko porottaa kuumana, on kävelyvauhti ja –määrä varmasti erilainen kuin ilmanalassa, jossa kävely on oiva keino pitää itsensä lämpimänä.

Vähäinen liikkuminen on yhdistetty elämäntapasairauksiin sekä myöhemmän iän muistisairauksiin ja muihin kremppoihin. Tätä tietoa tulee joka tuutista. Tellervo Seppälän toukokuussa (2017) Turun yliopistossa tarkastetun väitöskirjan mukaan elämäntapasairauksista kärsivät kokevat usein lääkäreiden syyllistävän terveysneuvoillaan. Hyvät lukijani, minäpä kirjoitankin nyt vähän muusta: jaloista.

Sain idean tähän blogiini metsän siimeksessä. Kävelin polkua pitkin ja katselin paljon jalkoihini. Polku oli paljosta kävelemisestä kulunut ja eri suuntiin kulkevat, erikorkuiset ja –paksuiset puiden juuret sekä niiden lomassa olevat käpyrykelmät vaativat huomion keskittämistä jalkoihin. Kun idea blogiin putkahti mieleeni ja samalla aktivoitui muistikuva Nature -lehden visertelystä, olikin vähän vaikeampaa keskittyä siihen kävelemiseen. Ajatukseni meinasivat väkisin laukata blogitekstin sisällön suunnitteluun. Pääsin kuitenkin kotiin kompuroimatta.

Jalkojen varassa taaperramme elämänpolkuamme. Käsi on aina mukana kulkeva työväline, jonka monimutkaisuutta robotiikka kiivaasti mallintaa. Ihmisen jalka on aina mukana oleva kulkuväline ja kyllä sitä erilaisten hommienkin tekemiseen tarvitaan. Ihmisen kävely on paljon monisyisempää ja sulavampaa kuin monien robottien, jotka lähinnä liukuvat pitkin lattiaa tai kävelevät kankein koivin.

Jalkaterässä on laskettu olevan 26 luuta, 55 niveltä, 107 nivelsidettä ja 31 lihasta. Jalkaterä ja nilkka tekevät monenlaisia liikkeitä, joitten myötä kävelemme välillä varpailla tai kantapäillä, hypimme yhdellä jalalla, kävelemme taaksepäin ja sivuttain, pyörähdämme jalan tai jalkojen varassa ympäri, hyppäämme ojan yli, polskuttelemme vedessä, pyörähtelemme ja nytkymme musiikin tahdissa tai tuotamme rytmiä jalkoja eri tavoin tömistellen.

Jalkapohjat ovat ainoa ruumiinosa, joka on tuntokontaktissa ympärillä olevaan fyysiseen maailmaan ihmisen ollessa pystyasennossa. Paljain jaloin liikuttaessa jalkapohjan ihotunto sekä nilkan asento- ja liiketunto välittävät koko ajan tietoja alustoista, niiden muodoista ja alaraajan asennoista. . Kun tuntoaistit ovat kunnossa ihminen tunnistaa katsomattakin, onko jalkapohjien alla hiekkaa, nurmikkoa, asfalttia tai tuliko astuttua kävyn päälle.

Ääreishermoston tuntohermojen vaurioissa jalkapohjien tuntoaistit heikkenevät. Jalkapohjan iho kärähtää liian kuumalla alustalla. Aivot eivät saa kuumavaroitusta ja väistämisliikkeeseen osallistuvat aivojen hermoverkot ja raajaan kulkevat liikehermoradat eivät aktivoidu. Jos jalkapohjan tunto on huono, ihminen kompuroi herkemmin pimeässä, koska näköaistin antama lisätieto ei ole auttamassa, kun jalkapohjat ja varpaat eivät tunnista maton reunaa tai alustan kaltevuutta.

Jalkojen käyttö vaatii aivojen eri toiminnoille erilaistuneiden hermoverkkojen yhteispeliä. Jo kävely aktivoi näitä hermoverkkoja monipuolisesti: Päälakialueen tuntoaivokuorelle kulkeutuu tuntohermoratoja pitkin jalkojen tuntoaistimien keräämää tietoa. Tuntoaivokuoren vieressä on liikeaivokuori, jonka hermosoluista saavat alkunsa vartalon ja raajojen lihaksia eri tavoin liikuttavat liikehermot. Tuntotietoon erikoistuneet hermoverkot ovat yhteydessä liikeaivokuoren hermoverkkoihin. Ympäristöstä kerätty tuntotieto vaikuttaa ihmisen liikkeisiin. Tunto- ja liikehermoradat risteävät aivorungon ydinjatkeeksi nimetyllä alueella. Oikea aivopuolisko ohjaa vasenta jalkaa ja päinvastoin.

Kävely ei suju pelkällä tunto- ja liikehermojen yhteispelillä. Pikkuaivot ja aivorunko-alue osallistuvat tasapainon hallintaan sekä raajojen väliseen koordinaatioon. Ihminen tarkkailee aistinvaraisesti ympäristöään ja mm. takaraivoalueelle kulkeutuva näkötieto sekä ohimolohkoalueella jatkokäsiteltävä kuulotieto on huomioitava, kun kävelyä sopeutetaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Eri puolilta ihmiskehoa aivoihin kulkeutuvan aistitiedon pohjalta ihminen hahmottaa myös sitä, missä asennossa jalat ja itse asiassa koko ihminen on ympäristöönsä nähden. Aistitiedon huomioiminen ja sen pohjalta tapahtuva kävelyn tilannekohtainen säätely vaatii toimivia otsalohkoja, jotka koordinoivat kävelyyn osallistuvien, eri hermoverkkojen välistä yhteispeliä. Jaloitellessaan ihminen aivojumppaa. Kävelemisen kyky, kuten muutkin taidot, ruostuu, jos sitä ei jatkuvasti tee.

Jaloistaan kannattaa pitää huolta. Omin jaloin kulkeminen voi joskus olla ainoa keino päästä perille. Jalkojen toimintaa voi pitää yllä ja kehittää monilla iloa tuottavilla tavoilla: tanssien, pallopeleissä, vaihtelevissa maastoissa samoillen, vedessä polskutellen, hiihtäen, luistellen, kiipeillen, paljain jaloin askeltaen. Arkisten askareiden lomassa voi välillä ottaa pari hyppyaskelta, keinutella itseään edes takaisin kantapäiltä varpaille. Bussipysäkillä voi harjoitella yhdellä jalalla seisomista. Jokaiselle löytyy keino treenata jalkateriään. Jalkajumppa on myös tasapainotreeniä, kehon hallintaa, todella monipuolista hermoverkkojen kutittelua – aivotreeniä.

Kouluajoiltani muistan jumppatunneilta hernepussit. Niitä piti nostella varpaitten avulla. Lapsuuskesinä seurasin kuinka mummuni pyöritteli vauhdikkaasti kaulinta leipoessaan karjalanpiirakoita tai mustikkapiirakkaa vehnätaikinasta. Iltaisin mummu laittoi putsatun kaulimen maahan ja hieroi sillä päivän askareissa väsyneitten paljaitten jalkojensa pohjia. Välillä mummun jalat saivat ilma- ja vesikylpyjä sekä rasvahierontaa. Mummuni sanoi: Nyt on aika jalkojen lepuutella. Muista, Kiti, välillä nostaa jalat kohti kattoa ja pyöritellä nilkkoja. Viisas neuvo. (Blogin kuvassa heiluttelen jalkojani kevättä rinnassa – kesää odotellen.)

Kommentit (2)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä362
1/2 | 

http://www.tiede.fi/keskustelu/59715/ketju/ihmeaine_parantaisi_haavat_jo...

Diabeetikon jalat ovat vaaravyöhykkeessä, koska niiden haavaumat pyrkivät vain pahenemaan perinteisistä hoidoista huolimatta. Uumajan yliopiston tutkija Y. Shen on todennut, että verenohennuksessa ym. käytetty lääketieteelle tuttu aine saa aikaan hyvin vaikeiden jalkahaavojen nopean parantumisen. Ylläolevassa ketjussa esitellään hieman Y.Shenin tutkimuksia. Samalla varoitellaa apteekissakin myytävien pihkavoiteiden mahdollisesta huonosta sopivuudesta kaikkien jalkojen hoitoon.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä362
2/2 | 

https://www.google.fi/search?site=&source=hp&q=knee+anatomy&oq=knee+anat...

https://www.google.fi/search?q=foot+anatomy&oq=foot+anatomy&gs_l=psy-ab....

Kun ylläolevista linkeistä vielä ottaa kuvahaun, ilmenee ihmisen polven ja jalan hämmästyttävä rakenteellinen monimutkaisuus. Ja jokaisella rakenneosalla ja sen sijainnilla on myös oma tärkeä tehtävänsä.

Tuntuu erikoiselta, että vaikka jalkapohjassa on varsin herkkä tuntoaistikokoelma, on se kuitenkin kokemukseni mukaan erikoisherkkä toisen jalkaa vasten.  Jalassa voi ehkä olla myös kemiallinen aisti (kuten esim. krokotiilin nahkalla), jolla se tunnistaa esim. happaman suoveden happamaksi (arvio perustuu vain muistikuviin)

Seuraa 

Tiedekokki

Kiti Müller on neurologi, joka 60 vuotta täytettyään teki v. 2014 uraloikan. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori lähti tutkijaksi Nokian tutkimusyksiköihin. Nokialla vierähti viisi ja puoli vuotta. Kesän 2020 korvilla Kiti totesi, että on jälleen muutoksen aika. Hän palasi akateemisille juurilleen, Helsingin ja Aalto yliopistojen dosentiksi, jatkamaan soveltavan neurotieteen ja digiajan lääketieteen tutkimusta. Tiedekokki pitää tietoyrteillä maustetuista ajatusliemistä, mutta inhoaa huuhaa-rikkaruohoja.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat