Twitter viserteli kännykkäni näytölle tiedon Nature-lehden tuoreesta artikkelista, jonka otsikossa tutkijat toteavat, että maailmassa vallitsee fyysisen aktiviteetin epätasa-arvo. Stanfordin tutkijat hyödynsivät älykännyköiden keräämää tietoa 111 maasta, joissa jokaisessa oli ainakin 100 kännykän käyttäjää. Tämän tiedon pohjalta muodostettu maailman kartta ihmisten päivittäisistä askeleista väittää, että japanilaiset ja espanjalaiset ovat kovia kävelijöitä. Suomi on keskikastia, mutta häviää ainakin 1000 keskimääräisen päivittäisen askeleen verran ruotsalaisille. Ilmastoltaan kuumissa maissa kävellään vähemmän. Tämä tulos ei ainakaan minua yllätä.
Tuore tutkimus kertoo digiajan vempaimien tarjoamista mahdollisuuksista yrittää tehdä päätelmiä laitteitten käytön pohjalta. Tulokset ovat mielestäni lähinnä suuntaa antava. Onko kaikilla kännykkä aina ja kaikkialla mukana? Jos suurimman osan päivästä aurinko porottaa kuumana, on kävelyvauhti ja –määrä varmasti erilainen kuin ilmanalassa, jossa kävely on oiva keino pitää itsensä lämpimänä.
Vähäinen liikkuminen on yhdistetty elämäntapasairauksiin sekä myöhemmän iän muistisairauksiin ja muihin kremppoihin. Tätä tietoa tulee joka tuutista. Tellervo Seppälän toukokuussa (2017) Turun yliopistossa tarkastetun väitöskirjan mukaan elämäntapasairauksista kärsivät kokevat usein lääkäreiden syyllistävän terveysneuvoillaan. Hyvät lukijani, minäpä kirjoitankin nyt vähän muusta: jaloista.
Sain idean tähän blogiini metsän siimeksessä. Kävelin polkua pitkin ja katselin paljon jalkoihini. Polku oli paljosta kävelemisestä kulunut ja eri suuntiin kulkevat, erikorkuiset ja –paksuiset puiden juuret sekä niiden lomassa olevat käpyrykelmät vaativat huomion keskittämistä jalkoihin. Kun idea blogiin putkahti mieleeni ja samalla aktivoitui muistikuva Nature -lehden visertelystä, olikin vähän vaikeampaa keskittyä siihen kävelemiseen. Ajatukseni meinasivat väkisin laukata blogitekstin sisällön suunnitteluun. Pääsin kuitenkin kotiin kompuroimatta.
Jalkojen varassa taaperramme elämänpolkuamme. Käsi on aina mukana kulkeva työväline, jonka monimutkaisuutta robotiikka kiivaasti mallintaa. Ihmisen jalka on aina mukana oleva kulkuväline ja kyllä sitä erilaisten hommienkin tekemiseen tarvitaan. Ihmisen kävely on paljon monisyisempää ja sulavampaa kuin monien robottien, jotka lähinnä liukuvat pitkin lattiaa tai kävelevät kankein koivin.
Jalkaterässä on laskettu olevan 26 luuta, 55 niveltä, 107 nivelsidettä ja 31 lihasta. Jalkaterä ja nilkka tekevät monenlaisia liikkeitä, joitten myötä kävelemme välillä varpailla tai kantapäillä, hypimme yhdellä jalalla, kävelemme taaksepäin ja sivuttain, pyörähdämme jalan tai jalkojen varassa ympäri, hyppäämme ojan yli, polskuttelemme vedessä, pyörähtelemme ja nytkymme musiikin tahdissa tai tuotamme rytmiä jalkoja eri tavoin tömistellen.
Jalkapohjat ovat ainoa ruumiinosa, joka on tuntokontaktissa ympärillä olevaan fyysiseen maailmaan ihmisen ollessa pystyasennossa. Paljain jaloin liikuttaessa jalkapohjan ihotunto sekä nilkan asento- ja liiketunto välittävät koko ajan tietoja alustoista, niiden muodoista ja alaraajan asennoista. . Kun tuntoaistit ovat kunnossa ihminen tunnistaa katsomattakin, onko jalkapohjien alla hiekkaa, nurmikkoa, asfalttia tai tuliko astuttua kävyn päälle.
Ääreishermoston tuntohermojen vaurioissa jalkapohjien tuntoaistit heikkenevät. Jalkapohjan iho kärähtää liian kuumalla alustalla. Aivot eivät saa kuumavaroitusta ja väistämisliikkeeseen osallistuvat aivojen hermoverkot ja raajaan kulkevat liikehermoradat eivät aktivoidu. Jos jalkapohjan tunto on huono, ihminen kompuroi herkemmin pimeässä, koska näköaistin antama lisätieto ei ole auttamassa, kun jalkapohjat ja varpaat eivät tunnista maton reunaa tai alustan kaltevuutta.
Jalkojen käyttö vaatii aivojen eri toiminnoille erilaistuneiden hermoverkkojen yhteispeliä. Jo kävely aktivoi näitä hermoverkkoja monipuolisesti: Päälakialueen tuntoaivokuorelle kulkeutuu tuntohermoratoja pitkin jalkojen tuntoaistimien keräämää tietoa. Tuntoaivokuoren vieressä on liikeaivokuori, jonka hermosoluista saavat alkunsa vartalon ja raajojen lihaksia eri tavoin liikuttavat liikehermot. Tuntotietoon erikoistuneet hermoverkot ovat yhteydessä liikeaivokuoren hermoverkkoihin. Ympäristöstä kerätty tuntotieto vaikuttaa ihmisen liikkeisiin. Tunto- ja liikehermoradat risteävät aivorungon ydinjatkeeksi nimetyllä alueella. Oikea aivopuolisko ohjaa vasenta jalkaa ja päinvastoin.
Kävely ei suju pelkällä tunto- ja liikehermojen yhteispelillä. Pikkuaivot ja aivorunko-alue osallistuvat tasapainon hallintaan sekä raajojen väliseen koordinaatioon. Ihminen tarkkailee aistinvaraisesti ympäristöään ja mm. takaraivoalueelle kulkeutuva näkötieto sekä ohimolohkoalueella jatkokäsiteltävä kuulotieto on huomioitava, kun kävelyä sopeutetaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Eri puolilta ihmiskehoa aivoihin kulkeutuvan aistitiedon pohjalta ihminen hahmottaa myös sitä, missä asennossa jalat ja itse asiassa koko ihminen on ympäristöönsä nähden. Aistitiedon huomioiminen ja sen pohjalta tapahtuva kävelyn tilannekohtainen säätely vaatii toimivia otsalohkoja, jotka koordinoivat kävelyyn osallistuvien, eri hermoverkkojen välistä yhteispeliä. Jaloitellessaan ihminen aivojumppaa. Kävelemisen kyky, kuten muutkin taidot, ruostuu, jos sitä ei jatkuvasti tee.
Jaloistaan kannattaa pitää huolta. Omin jaloin kulkeminen voi joskus olla ainoa keino päästä perille. Jalkojen toimintaa voi pitää yllä ja kehittää monilla iloa tuottavilla tavoilla: tanssien, pallopeleissä, vaihtelevissa maastoissa samoillen, vedessä polskutellen, hiihtäen, luistellen, kiipeillen, paljain jaloin askeltaen. Arkisten askareiden lomassa voi välillä ottaa pari hyppyaskelta, keinutella itseään edes takaisin kantapäiltä varpaille. Bussipysäkillä voi harjoitella yhdellä jalalla seisomista. Jokaiselle löytyy keino treenata jalkateriään. Jalkajumppa on myös tasapainotreeniä, kehon hallintaa, todella monipuolista hermoverkkojen kutittelua – aivotreeniä.
Kouluajoiltani muistan jumppatunneilta hernepussit. Niitä piti nostella varpaitten avulla. Lapsuuskesinä seurasin kuinka mummuni pyöritteli vauhdikkaasti kaulinta leipoessaan karjalanpiirakoita tai mustikkapiirakkaa vehnätaikinasta. Iltaisin mummu laittoi putsatun kaulimen maahan ja hieroi sillä päivän askareissa väsyneitten paljaitten jalkojensa pohjia. Välillä mummun jalat saivat ilma- ja vesikylpyjä sekä rasvahierontaa. Mummuni sanoi: Nyt on aika jalkojen lepuutella. Muista, Kiti, välillä nostaa jalat kohti kattoa ja pyöritellä nilkkoja. Viisas neuvo. (Blogin kuvassa heiluttelen jalkojani kevättä rinnassa – kesää odotellen.)
http://www.tiede.fi/keskustelu/59715/ketju/ihmeaine_parantaisi_haavat_jo...
Diabeetikon jalat ovat vaaravyöhykkeessä, koska niiden haavaumat pyrkivät vain pahenemaan perinteisistä hoidoista huolimatta. Uumajan yliopiston tutkija Y. Shen on todennut, että verenohennuksessa ym. käytetty lääketieteelle tuttu aine saa aikaan hyvin vaikeiden jalkahaavojen nopean parantumisen. Ylläolevassa ketjussa esitellään hieman Y.Shenin tutkimuksia. Samalla varoitellaa apteekissakin myytävien pihkavoiteiden mahdollisesta huonosta sopivuudesta kaikkien jalkojen hoitoon.
https://www.google.fi/search?site=&source=hp&q=knee+anatomy&oq=knee+anat...
https://www.google.fi/search?q=foot+anatomy&oq=foot+anatomy&gs_l=psy-ab....
Kun ylläolevista linkeistä vielä ottaa kuvahaun, ilmenee ihmisen polven ja jalan hämmästyttävä rakenteellinen monimutkaisuus. Ja jokaisella rakenneosalla ja sen sijainnilla on myös oma tärkeä tehtävänsä.
Tuntuu erikoiselta, että vaikka jalkapohjassa on varsin herkkä tuntoaistikokoelma, on se kuitenkin kokemukseni mukaan erikoisherkkä toisen jalkaa vasten. Jalassa voi ehkä olla myös kemiallinen aisti (kuten esim. krokotiilin nahkalla), jolla se tunnistaa esim. happaman suoveden happamaksi (arvio perustuu vain muistikuviin)