Kirjoitukset avainsanalla biologia

Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Miksi toisinaan tuntuu, että järki on jäässä, kysyy Tiedelehden lukija.

Ihmiset voivat tällä toteamuksella tarkoittaa eri ilmiöitä. Kokemukseni mukaan se yleensä liittyy jollakin tavalla ajatteluun. Ajatus jumittaa, takkuaa. Jokin asia tuntuu kovin monimutkaiselta eikä sen ymmärtäminen, älyäminen, ota onnistuakseen. Järjen juoksu on myös mielenkiintoinen kielikuva.

Ajattelun varassa me ihmiset elämäämme elämme. Kun teemme rutiiniomaisia arkiaskareita, ajattelemme usein ihan jotain muuta. Emme sido ajatusenergiaa päivittäin toistuvaan tekemiseen. Hampaita pestessä voi miettiä muita asioita. Vapautamme ajatusenergiaa monimutkaisempien asioiden miettimiseen. Lamppu syttyy päässä, kun ihminen oivaltaa.

Kiinnitämme tietoisesti huomiota ajatteluun, kun pitää tehdä ratkaisu ja pohdimme eri vaihtoehtoja. Joskus kyse on siinä määrin monimutkaisesta asiasta, että päätös antaa odottaa itseään. Silloin ihminen voi joskus turhautua ja harmitella järjen jäätyneen ihan väärään aikaan. Päätöksen kannalta aikalisä ja jäähy voi kuitenkin olla hyvä asia. Jotta järjen sulatteluun ei mene liian pitkää aikaa, ihmisen kannattaa tällaisessa tilanteessa tehdä ihan jotain muuta kuin jatkaa pulmallisen asian pakonomaista miettimistä. Huomion siirtäminen muuhun on hyvä keino sulattaa järki ja rauhoittaa mieli. Ahdistunut mieli voi nimittäin kohmettaa järkeä lisää. Kun ajatus tökkii, on hyvä muistaa, että tökkii se muillakin ihmisillä aina silloin tällöin. Jäitä siis tunnehattuun – ei syytä paniikkiin.

Tuossa ajatuksessa ei ole päätä eikä häntää. Toisen ihmisen touhu voi vaikuttaa järjettömältä. Siispä tällä ihmisellä voi järki olla jäässä. Tai sitten ei. Kyse voi myös olla siitä, että ihmiset eivät ymmärrä toistensa ajattelua. Joskus toiselle ei osaa sanoin selittää, mitä oikeastaan on ajatellut tekevänsä ja miksi.

Joskus jokin asia, tekeminen, jännittää siinä määrin, että päätä ihan kylmää. Ihminen voi myös olla niin innostunut – liekeissä – että toiset rauhoittelevat: jäitä hattuun. Silloin pelätään tunteiden ottavan siinä määrin ylivallan ihmisestä, että mopo karkaa käsistä. Voimakkaan tunnemyrskyn keskellä ihmisen suhteellisuudentaju ei aina pidä. On siinä määrin kuumat paikat, että järki sumenee.

Järjen veit, minkä teit, lemmenpauloissa oleva laulaa ihastustaan miettiessään.Tunnetilat vaikuttavat aina ajatteluun. Järki on tunteiden vietävissä. Äly pelaa paremmin säyseämmillä tunnetuulilla. Toisaalta järjenkin pitää tunteita kuunnella. Sopivalla sekoituksella järkeä ja tunnetta elämä on aika järjellistä.

Jotta järjen valo loistaisi, ihmisen on hyvä välillä vetää henkeä, laiskotellakin. Järki vapautuu jäistä ja ajatus jälleen soljuu.

Kommentit (20)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

"Kyse voi myös olla siitä, että ihmiset eivät ymmärrä toistensa ajattelua." G.W.Leibniz (IQ n.190) sanoi pitävänsä kaikkia mielipiteitä oikeina, koska ihmiset ajattelivat niin monella tavalla.

Itseni kaltainen tavallinen tallaaja piti kauan ilmiselvänä, että kun ajattelun reunaehdot vain ovat samat myös mielipiteistä tulee yhteneviä. Esimerkiksi keskusteluissa tai keskustelupalstoilla saatettiin jaamata tavoitteena saada tuo toinen ajattelemaan oikein.  Sitten ilmenikin, että aivojen fysiologinen rakenne on eri ihmisillä niin erilainen, että toisen on ehkä mahdoton kokea jotakin kognitiivista asiaa samalla tavalla kuin toinen sen kokee

http://www.cell.com/neuron/retrieve/pii/S0896627313000044

"Aamu on iltaa viisaampi" sanotaan, ja usein se varmasti pitä paikkansa. Aivot tosiaan löytävät unessa jopa uusia ajatuspolkuja. Yleensäkin tauon pitäminen ajatustyössä on usein eduksi. Myös jonkun nimen tai termin muistelussa voi olla edullista vaikkapa nousta kävelemään tai heittäytyä pitkäkseen ilman mitään muistelupaineita. Äkkiä  muistettavan yllä ollut peite hälvenee ja sana muistuu kirkkaana.

Itselläni on bravuuriesimerkki, jonka aina muistan, kun tulee puhe aivojen tiedostamattomista toiminnoista. Sain kerran tehtäväkseni matematiikan harjoitustyön, josta en ymmärtänyt oikein mitään; tehtävä tuntui mahdottomalta, ja paninkin paperin syrjään ja unohdin sen. Kului ehkä kolme päivää ja yhtäkkiä ratkaisu oli melko täydellisenä pääsäni ilman että olisin kertaakaan ajatellut asiaa tietoisesti.

Mihin tällainen alitajuinen tai unessa tapahtuva toiminta perustuu? Ongelma tuntuu hyvin vaikealta mutta myös äärimäisen kiinnostavalta pohtia. Ja mitä alitajunta oikeasti on? Esimerkiksi aivoaaltojen kannalta aivojen/mielen erilaisia tiloja on tutkittu, mutta mitä aivoaallotkin ovat, mistä ja miksi ne syntyvät? Ja mikä on niiden merkitys tajunnan suhteen?

Joskus olen pystynyt havainnoimaan unityöskentelyä monta tuntia olemalla osittain valveilla, osittain unessa, ikään kuin. Tällaista on sattunut esimerkiksi seuraavana päivänä tehtävää vaarallista kemian oppilastyötä jännittyneenä valmistellessa. (Ihan tavallinen kemian oppilastyö voi olla vaarallinen, liittyyhän siihen usein tulivaara, sirpalevaara, roiskevaara jne). Mieli on puolittaisessa unessa käsitellyt mm. erilaisia vaaroja ja reagoimista niihin

Kevennykseksi voisi todeta, että "yön yli" nukkumista ei ole viisasta lausua ääneen, niin hyödyllistä kuin se usein onkin. Uniriepu voi viedä presidentin paikan.. 

Ronron
Liittynyt10.12.2006
Viestejä9265

Minua kiinnostaa myös selkounet mahdollisena työkaluna. Jotkut väittävät, että selkounessa on vapaampi pääsy oman muistin syövereihin, koska aivot on toisenlaisessa tilassa. Selkounia pitäisi ehkä tutkia enemmän? Harmi että se on kai jokseenkin hankalaa, koska selkouniin pääsy ei ole läpihuutojuttu, muuta kuin ehkä harvoille hyvin treenanneille. Itse olen ollut useasti selkounessa, jossa täydellisesti ymmärrän näkeväni unta. Mutta en ole koskaan tullut toteuttaneeksi mitään muistinkaluamis testejä. En joko vielä silloin ollut miettinyt vielä asiaa tai sitten en vain ehtinyt. Selkounet romahtavat helposti.

Yksi testi voisi olla, että menee selkounessa vaikka tutkimaan jotain kaappia, lokeroa tai esinettä, jonka todellisen sisällön tai muun ominaisuuden on kyllä monta kertaa nähnyt, mutta ei painanut erityisemmin mieleen eikä hereillä ollessa muistaisi. Tai katsoo ennen nukkumaanmenoa lyhyen ajan jotain monimutkaista kuvaa jossa on paljon yksityiskohtia, yrittää olla painamatta mitään siinä mieleen. Sitten selkounessa katsoo uudestaan kuvaa ja bongaa sieltä jonkun yksityiskohdan, tai useita, ja tarkistaa herättyään pitikö paikkaansa, löytyykö ne sieltä oikeasti. Jotain tuollaisia olen miettinyt.

Jännää on myös se, että kaikki eivät edes usko selkouniin. Se tuntuu hölmöltä siksi, koska itselle ne ovat totista totta koska monta kertaa kokenut. Yleensä keskityn niissä ympäristön tarkkailuun, yksityiskohtien havainnointiin ja muuhun aistitoimintaan. Se fiilis on niin uskomattoman kiehtova siinä kun kokee asioita, ja samalla miettii täysin tietoisena että mikään tästä ei ole todellista, tämä tapahtuu minun päässäni. Sitä on hyvin vaikea joskus edes uskoa, vaikka on tehnyt todellisuustestejä ja todistanut itselleen että unta se on.

Sori meni vähän offtopiciksi, innostuin niin. En ole miettinyt selkounia pitkään aikaan, ne on jotenkin jäänyt. Se on hieno harrastus kyllä, tuo jotain mystiikkaa ja ikään kuin puuttuvaa yliluonnollisen kaltaista väriä tähän kurjaan harmaaseen maailmaan. Unissa on teoriassa vapaa kokemaan ja tekemään ihan mitä vain! Toki täydellisen yksin.

くそっ!

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

http://fi.wikipedia.org/wiki/Selkouni

Selkouni, kiinnostava ilmiö, johon en ennen ole kiinnittnyt mitään huomiota, koska omia kokemuksia ei ole; muutaman kerran olen pysynyt kauan ilmassa ja ollut jo varma kolmiloikan kultamitalista seuraavissa olympialaisissa.

Kerran heräsin yöllä täysin valveille ja huomasin ahdituksekseni, että normaalikeho makasi vasemmalla kyljellä mutta "hienoainekeho" oikealla kyljellä. Siinä valvoessani, osaamatta tehdä mitään, "hienoainekeho" alkoi hitaasti kiertyä yhtyen lopulta normaalikehoon.

Merkillisin uneen liittyvä kokemukseni on, kun kerran olin näkemässä hyvin kiinnostavaa unta ja heräsin kesken kaiken täysin valveille. Olikin jo aamu ja aika herätä. Vaikka olin täysin herellä uni jatkui kuitenkin muutaman sekunnin, minkä jälkeen seurasi jotain merkillistä, joka on  askarruttanut siitä lähtien. Valveilla ollessa uni oli jatkunut projisioituna jollekin silmissä olevalle levylle. Unen päättyessä silmien sisällä näkyivät tosiaan ikään kuin tärkkelyslevyt, jotka alkoivat pyöriä liueten samalla vähin erin johonkin nesteeseen. - Tutkimuksista olen löytänyt tiedon, että silmän nesteeseen voi muodostua levyjä, mutta kaikki muu on hämärän peitossa.  Voiko aivojen "visuaalinen" tila projisioitua silmään; eräänlaista käänteistä näkemistä?

Uni-ilmiö voi olla yksi tajunnan (elämyksellisyyden) ongelman tärkeitä avaimia. Mikä on Revonsuon paljon käyttämän termin "unentuottamismekanismi" todellinen vastine, ja mikä on substanssi, jossa unisisällöt sitten koetaan? Ja mikä on unien katselija ja "katselumekanismi"? Se on varmaan sama kuin valve-elämyksissä, mutta koska valve-elämykset ovat enemmän konkreettisiin aistiärsytyksiin sidoksissa eivätkä tunnu niin salaperäisiltä, uni ja sen näkeminen voisivat olla tajuttavissa aidommin mysteerioksi. Osa valve-elämyksistä kuten kuvitelmat ja usein myös puhe ovat toki lähtöisin "sisältä" myös..

Ilmeisesti myös hyvin monet eläimet näkevät unia. Revonsuo saattaa olla oikeilla jäljillä unennäön uhkasimulaatioteoriasssaan, mutta ainakin nykyisin unilla on paljon muitakin funktioita kuin uhkien simulointi.  

.http://www.ts.fi/teemat/extra/1074212622/Unet+valmentavat+kohtaamaan+tosielaman+kolhuja

http://sus.demosaitti.com/wp-content/uploads/Uhkasimulaatioteoria.pdf

Abiturienttivuonna näin runsaasti unia ja onnistuin tulkitsemaan niitä luontevasti freudilaissävyisen psykiatrin Ernst Aeppelin kirjan "Unet ja niiden selitys" avulla. Mutta sitten, ammatinvalinnan pohtimisen aikana "unisymbolini" muuttuivat äkisti täysin epäfreudilaisiksi ja tulivat ponnisteluista huolimatta mahdottomiksi selittää. Tuli sellainen tunne, että unet haluavat kyllä tulla nähdyiksi, mutta ei selitetyksi. Sittemmin olen oppinut tulkitsemaan kaikenlaisia uniani. Suuri apu siinä on ollut tutustuminen nk. kognitiivisen unien selittämiseen, josta oli juttua kauan sitten Sci.Am.:issa. Siinä unisymbolit ja -tapahtumat ensin käännetään sanallisiksi ilmaisuiksi, minkä jälkeen sanoja hivenen muuttamalla löytyy unen tarkoitus. Esimerkiksi jos näkee palavan lentokoneen laskeutuvan, uni voi varoittaa laskimotulehduksesta. Myös sanaleikit tulevat joskus kysymykseen. Esimerkiksi jos unessa etsisi turhaan muslimien pyhää kaupunkia, se voitaisiin sanallistaa lauseeksi "Mekka puuttuu", jonka tarkoitus voisi olla omaa ystäväpiiriä koskeva tärkeä viesti "Pekka muuttuu". Jos toinen ihminen on tien toisella puolen, se tarkoittaa, että "välillämme on tieto".

Unitajuntaa refleksiivisesti tarkastellessa mieleni valtaa varma tune, etä kyseessä ei voi olla pelkkä aivojen fysikaalinen ilmiö, vaan niin unien kuin valvetajunnan "substanssi" on jotain aivan muuta. Nähdessäni ensi kertaa Leidenfrostin pisaran minut valtasi varmuus että se oli elämyksellisen tietoisuuden analogiamalli. Pisaran moninaiset erilliset ja yhtä aikaakin esiintyvät moodit edustivat elämyksellisiä tiloja.

 https://www.google.fi/search?q=leidenfrost+effect+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=v3cgU5D4G-vV4wTK9YCACg&ved=0CC4QsAQ&biw=1600&bih=719#imgdii=_

"Tunnemyrskyä" voisi edustaa esimerkiksi vinhasti pyörivä ja /tai rajusti lepattava tai mateleva moodi.

Pisarahypoteesin valossa voisi selittyä myös salaperäinen "alitajunnallisesti" tapahtuva ongelmanratkaisuilmiö. Esimerkiksi tieteellisen ongelman pisaramallin verkkomainen rakenne voisi vähän muttuessaan sisältää  analogisen vastineen ratkaisun avaimelle. Tietynlaiset muutokset tulisivat kyseeseen juuri valveärsykkeistä irti olevissa tiloissa.

Ylipäänsä on vaikea keksiä muita ehdotuksia tietoisuuden analogeiksi kuin jonkinlaiset värähtelijät. Ollakseen hyviä analogisen "objektin" moodien on lisäksi oltava diskreettejä ja kvanttisia, kykeneviä kaikenlaisiin yhdistelmämoodeihin,  reunaehtojen muuttuessa muutuvia jne. Joidenkin moodien täytyy olla toisia vaikeammin saavutettavia. Myös erilaisten mielellisten ongelmien ja esim. multippelipersoonallisuuden mahdollisten vastineiden pitäisi näkyä. Tilojen paljouden täytyisi olla sidoksissa mallin kokoon (esim. eläinten vähäisempien tajunnansisältömäärien tähden), mutta koolla voisi myös olla yläraja, kuten L-pisaralla onkin. Lisäksi pisaran koostumuksen pitäisi olla samaa perustaa kuin aivojen tärkeän komponentti. Kun L-pisara on sitä kannattelevan vesihöyryn kondensaatti, voisi informaatiopisaran ajatella olevan aivoissa operoivan informaation kondensaatti.

 

 

 

 

 

 

 

Ronron
Liittynyt10.12.2006
Viestejä9265

Selkounista pitäisi puhua enemmän esim mediassa. Onhan se keino ihmiselle kokea niitä asioita, mitä ei voi todellisuudessa kokea. Siis virtuaaliympäristö, jossa rajoitteina on vain ja ainoastaan oma mielikuvitus ja oma kontrolli unesta. Miksiköhän asiasta ollaan niinkin hiljaa, että suuri osa ihmisistä ei edes tiedä mitä se on? Jos näiden näkemistä opetettaisiin systemaattisesti vaikka koulussa, ihmisillä olisi toinen ulottuvuus elämässä. Ihmiset puhuisivat yleisesti ja julkisesti siitä, mitä tekivät viime unessa.

Ja ei, en ole vielä onnistunut harrastamaan seksiä siellä. Se ei vaan koskaan onnistu. Uni haluaa hajota aina silloin kun oltaisiin pääsemässä asiaan.

くそっ!

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

http://fi.wikipedia.org/wiki/Selkouni

Voidaan ajatella, että uni ja valve "koostuvat" samasta "substanssista", jonka moodeja ne kumpikin ovat ("dualistina" en voi uskoa sen paremmin valve- kuin unitajunnan olevan pelkkiä hermoimpulssikokoelmia, jos näiden ajatellaan olevan fysiikan tutkimaa materiaa ja sen prosesseja).

Edellisessä puheenvuorossani viittasin ehdotukseen pitää L-pisaraa tietoisuuden analogiamallina. L-pisara toimisi myös unitajunnan mallina ja pisaran tyypillinen hievahtamaton helmimäinen moodi voisi edustaa tilaa, jossa unta ei nähdä.

Mutta riippumatta siitä, mitä tietoisuussubstanssi on, sen moodit, joihin selkounikin kuuluu, ovat melko varmasti reunaehtosidonnaisia.

Benardin konvektion moninaiset moodit ovat reunaehtosidonnaisia reunaehtojen ollessa mm. astian muoto ja ulottuvuudet, ala- ja ylälämpötilan ero, mahdolliset astian liikkeet, esim. pyöriminen, nesteen koostumus, esim. tiheys, tahmeus jne.

https://www.google.fi/search?q=benard+convection+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=cDIiU7zBH-jV4ASnnoC4BA&ved=0CC4QsAQ&biw=1280&bih=585

Vastaavasti myös tietoisuussubstanssin moodit ovat sidoksissa paitsi aivojen tilaan, myös substanssin määrään ja laatuun (määrä esim. hyttysellä on varsin vähäinen ja bakteeri tarvinnee tietoisuuspisaran saadakseen ja tietoiseksi tullakseen kollektiivin)

http://www.fastcodesign.com/1673240/the-social-behavior-of-bacteria-trippily-explored-in-art

Selkounessa "ilmeisesti" tietoisuussubstanssi on osittain unen, osittain valveen puolella. Tämä voisi toteutua, jos substanssi olisi tilapäisesti tavallaan kaksiosainen. Toinen osa voisi manipuloida aivojen tilaa reunaehtoja muuttaen ja toinen keskittyisi uusien moodien ottamiseen. Koska ei voida olettaa, että tietoisuussubstanssi kuuluu kokonaan reaalimaailmaamme, voidaan ainakin ehdottaa sillä olevan muitakin kuin "höyrymäinen" ja nestemäinen tila (jotka on L-pisaralla).

Mihin sitten tietoisuussubstanssi moodeineen kuuluu, ellei reaalimaailmaan? Tämän selvittäminen on kriittistä. Ensinnä täytyy tehdä oletuksia aivojen toiminnasta. Yleisesti uskotaan, kuitenkin ilman perusteita, että elämykset ovat hermoimpulssikollektiivien ominaisuuksia, materian moodeja. Yhä tarkentuva mielen ja aivojen tilojen korrelaatio tekee perusteettoman uskomuksen helposti omaksuttavaksi - siihen asti, kun itsereflektiossa tarkkailee elämystensä olemusta ja toteaa, että niillä ei ole mitään yhteistä fysiikan tutkiman materian tai sen moodien kanssa.

Miksi sitten hermoverkot differentioituvat, syntyy uusia yhteyksiä, synapseita vahvistuu jne.? Oma veikkaukseni on, että hermoverkkojen keskeinen funktio aivoissa on aktivoida määrättyjä genomikollektiiveja, joihin asioiden hahmot ovat varastoituna.

Mutta tietoisuus ei vieläkään selity, koska myös genomikollektiot ovat "tämänpuoleista" materiaa. On tultu vasta genomiseen tietoisuuteen (jota Ernesto Rossi työryhmineen lähestyy). Nyt tarvitaan avuksi vähän fysiikkaa.

Kun hiukkaset CERN:issä törmäävät suurella energialla syntyy paljon uusia hiukkasia, jotka kaikki kuitenkin ovat määrättyjä hiukkasia omaten kukin täysin määrätyt ominaisuudet kuten massan, koon, varauksen, spinnin, isospinnin, eliniän jne. Mistä nämä kaikki kunkin hiukkasen pysyvät ominaisuudet ovat peräisin? Erittäin todennäköisesti vakuumista. Voisi ajatella, että vakuumissa on erilaisten ominaisuuksien varasto, josta kukin hiukkanen syntyessään ottaa omat ominaisuutensa.

Vakuumia on kuitenkin tutkittu verraten vähän, liian vähän sen suureen maailmankuvalliseen merkitykseen nähden. Tämä johtunee suurimmaksi osaksi Einsteinin suppeamman suhteellisuusteorian tulkintojen yhteydessä saadusta harhakäsityksestä, että vakuumia ei ole. Einstein itse sanoutui jyrkästi irti tästä harhakäsityksestä, joka kuitenkin jäi liki sadaksi vuodeksi vaikuttamaan rajoittaen olennaisesti fysiikan kehitystä.

Hiukkasten synty vakuumista voi olla vain yksi vakuumin funktioista. Myös elämyksellisen tietoisuuden tilat voisivat olla vakuumiperäisiä. Samoin kuin hiukkaset syntyessään "absorboivat" invariantit ominaisuutensa vakuumista, samoin myös genomit ja genomikollektiivit muodostuessaan absorboivat vakuumista tietoisuuden kaikkine tiloineen.

Genomit kuten hiukkasetkin ominaisuuksineen sijaitsevat vakuumin reunalla (joka hiukkasten tapauksessa on 3-ulotteinen). Kuten seuraavista vakuumi-artikkeleista keskimmäisestä ilmenee, kaikki on viime kädessä vakuumiperäistä: aine, ajatukset, teoriat, tietoisuus. (linkit eivät suinkaan ole tarkoitettu luettavaksi..)

http://users.physik.fu-berlin.de/~kleinert/kleinert/?p=worldcrystal

http://en.wikipedia.org/wiki/Superfluid_vacuum_theory

http://www.znaturforsch.com/aa/v58a/s58a0231.pdf

Aivojen funktio on siis ulko- ja sisäsyntyisten ärsykkeiden perusteella aktivoida kyseisiä ärsykkeitä vastaavat, juurensa vakuumissa omaavat genomikollektiivit vastaavine tietoisuuksineen, elämyksellisine ominaisuuksineen, joiden ehtymätön varasto vakuumi on.

Vakuumiperäisen tietoisuussubstanssin moodit vaikuttavat osaltaan myös aivojen toimintaan.

Mahdollinen vakuumiperäinen aines voisi olla informaatio, mutta käsitteen hämäryyden vuoksi tätä ei voi kiinnittää varmuudella.

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä5645

psv: Kun hiukkaset CERN:issä törmäävät suurella energialla syntyy paljon uusia hiukkasia, jotka kaikki kuitenkin ovat määrättyjä hiukkasia omaten kukin täysin määrätyt ominaisuudet kuten massan, koon, varauksen, spinnin, isospinnin, eliniän jne. Mistä nämä kaikki kunkin hiukkasen pysyvät ominaisuudet ovat peräisin? Erittäin todennäköisesti vakuumista. Voisi ajatella, että vakuumissa on erilaisten ominaisuuksien varasto, josta kukin hiukkanen syntyessään ottaa omat ominaisuutensa.

Vakuumia on kuitenkin tutkittu verraten vähän, liian vähän sen suureen maailmankuvalliseen merkitykseen nähden. Tämä johtunee suurimmaksi osaksi Einsteinin suppeamman suhteellisuusteorian tulkintojen yhteydessä saadusta harhakäsityksestä, että vakuumia ei ole. Einstein itse sanoutui jyrkästi irti tästä harhakäsityksestä, joka kuitenkin jäi liki sadaksi vuodeksi vaikuttamaan rajoittaen olennaisesti fysiikan kehitystä.

Hiukkasten synty vakuumista voi olla vain yksi vakuumin funktioista. Myös elämyksellisen tietoisuuden tilat voisivat olla vakuumiperäisiä. Samoin kuin hiukkaset syntyessään "absorboivat" invariantit ominaisuutensa vakuumista, samoin myös genomit ja genomikollektiivit muodostuessaan absorboivat vakuumista tietoisuuden 

Kun joskus epäilit, että tietoisuudella tuskin on fysikaalista alkuperää, niin kehotit tutkimaan hiukkasfyssikan viimeisintä totuutta. Tuolloin esitin sen, mitä minä pidän tuona viimeisimpänä ”totuutena”.

Ylläolevasta käy ilmi, ettet kyllä ole hiukkasfysiikan/tyhjön suhteen kyllä oikeilla linjoilla. Ensinnäkin tyhjöstä ”syntyvät” hiukkaset ovat ns. virtuaalihiukkasia. Mitkä eivät ole hiukkasia ollenkaan. Kun oikeat hiukkaset ovat oman kenttänsä hyvin käyttäytyviä, pitkiä matkoja/aikoja viipeltäviä kentän pienimmän mahdollisen intensiteetin omaavia häiriöitä (esim. elektroni), niin ns. virtuaaliset hiukkaset ovat samaisen kentän epämääräisiä, esim massaltaan/energialtaan mitä vain häiriöitä. Matemaattisesti asia on ilmaistu näin: The “virtual particle” i.e. Green function i.e. propagator satisfies an inhomogeneous linear differential equation, while the real particle satisfies the homogeneous version of the same equation.” Virtuaaliset “hiukkaset” ovat vain osa perturbatiivista matematiikkaa (vaikka virtuaali-ilmiöillä on konkreettisia vaikutuksia, esim Lambin siirtymä jne). Virtuaaliset ”hiukkaset” ovat kukkaiskieltä (”niinkuin”-selityksiä).

Sinulla tuntuu olevan käsitys, että hiukkaset ovat (alkutöhnä)hiukkasia, joilla sitten on sellaisia ja tällaisia kvanttiominaisuuksia. ”Hiukkanen” on kvanttiominaisuuksiensa summa. Ei se ole mitään töhnää. On vain kenttiä. Elektroni on elektronikentässä oleva häiriö (perturbance). Tunnistamme kentän (siis hiukkasen) vain sen kentän häiriöiden perusteella.

Nykyajan kvanttikenttäteoriat ovat karistaneet Einsteinin haamut harteiltaan jo 1920-1930  -luvuilla kvanttimekaniikan tulon myötä ja sitten 1960-luvulla kvanttikenttäteorioiden valmistumisen myötä. Ainoastaan on kysymys nykyfysiikassa siitä, miten saataisiin yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka naimisiin, eli gvanttigravitaatio (suppea suhtis ja kvanttimekaniikka seurustelevat hyvin).

 Mistä nämä kaikki kunkin hiukkasen pysyvät ominaisuudet ovat peräisin?”  Itse vastasit: ne ovat peräisin ns säilymislaeista.

Ohman
Liittynyt17.10.2010
Viestejä1637
Lentotaidoton

psv: Kun hiukkaset CERN:issä törmäävät suurella energialla syntyy paljon uusia hiukkasia, jotka kaikki kuitenkin ovat määrättyjä hiukkasia omaten kukin täysin määrätyt ominaisuudet kuten massan, koon, varauksen, spinnin, isospinnin, eliniän jne. Mistä nämä kaikki kunkin hiukkasen pysyvät ominaisuudet ovat peräisin? Erittäin todennäköisesti vakuumista. Voisi ajatella, että vakuumissa on erilaisten ominaisuuksien varasto, josta kukin hiukkanen syntyessään ottaa omat ominaisuutensa.

Vakuumia on kuitenkin tutkittu verraten vähän, liian vähän sen suureen maailmankuvalliseen merkitykseen nähden. Tämä johtunee suurimmaksi osaksi Einsteinin suppeamman suhteellisuusteorian tulkintojen yhteydessä saadusta harhakäsityksestä, että vakuumia ei ole. Einstein itse sanoutui jyrkästi irti tästä harhakäsityksestä, joka kuitenkin jäi liki sadaksi vuodeksi vaikuttamaan rajoittaen olennaisesti fysiikan kehitystä.

Hiukkasten synty vakuumista voi olla vain yksi vakuumin funktioista. Myös elämyksellisen tietoisuuden tilat voisivat olla vakuumiperäisiä. Samoin kuin hiukkaset syntyessään "absorboivat" invariantit ominaisuutensa vakuumista, samoin myös genomit ja genomikollektiivit muodostuessaan absorboivat vakuumista tietoisuuden 

 

Kun joskus epäilit, että tietoisuudella tuskin on fysikaalista alkuperää, niin kehotit tutkimaan hiukkasfyssikan viimeisintä totuutta. Tuolloin esitin sen, mitä minä pidän tuona viimeisimpänä ”totuutena”.

Ylläolevasta käy ilmi, ettet kyllä ole hiukkasfysiikan/tyhjön suhteen kyllä oikeilla linjoilla. Ensinnäkin tyhjöstä ”syntyvät” hiukkaset ovat ns. virtuaalihiukkasia. Mitkä eivät ole hiukkasia ollenkaan. Kun oikeat hiukkaset ovat oman kenttänsä hyvin käyttäytyviä, pitkiä matkoja/aikoja viipeltäviä kentän pienimmän mahdollisen intensiteetin omaavia häiriöitä (esim. elektroni), niin ns. virtuaaliset hiukkaset ovat samaisen kentän epämääräisiä, esim massaltaan/energialtaan mitä vain häiriöitä. Matemaattisesti asia on ilmaistu näin: The “virtual particle” i.e. Green function i.e. propagator satisfies an inhomogeneous linear differential equation, while the real particle satisfies the homogeneous version of the same equation.” Virtuaaliset “hiukkaset” ovat vain osa perturbatiivista matematiikkaa (vaikka virtuaali-ilmiöillä on konkreettisia vaikutuksia, esim Lambin siirtymä jne). Virtuaaliset ”hiukkaset” ovat kukkaiskieltä (”niinkuin”-selityksiä).

Sinulla tuntuu olevan käsitys, että hiukkaset ovat (alkutöhnä)hiukkasia, joilla sitten on sellaisia ja tällaisia kvanttiominaisuuksia. ”Hiukkanen” on kvanttiominaisuuksiensa summa. Ei se ole mitään töhnää. On vain kenttiä. Elektroni on elektronikentässä oleva häiriö (perturbance). Tunnistamme kentän (siis hiukkasen) vain sen kentän häiriöiden perusteella.

Nykyajan kvanttikenttäteoriat ovat karistaneet Einsteinin haamut harteiltaan jo 1920-1930  -luvuilla kvanttimekaniikan tulon myötä ja sitten 1960-luvulla kvanttikenttäteorioiden valmistumisen myötä. Ainoastaan on kysymys nykyfysiikassa siitä, miten saataisiin yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka naimisiin, eli gvanttigravitaatio (suppea suhtis ja kvanttimekaniikka seurustelevat hyvin).

 

 Mistä nämä kaikki kunkin hiukkasen pysyvät ominaisuudet ovat peräisin?”  Itse vastasit: ne ovat peräisin ns säilymislaeista.

Mitä mahdat tarkoittaa noilla "Einsteinin haamuilla",jotka nyt on "karistettu"?

Ohman

Ohman
Liittynyt17.10.2010
Viestejä1637
Lentotaidoton

Ohman:

Katso psv

Kommenttisi on minulle käsittämätön.

Einsteinin erikoinen ja yleinen suhteellisuusteoria porskuttavat hyvin, niitä ei ole mihinkään karistettu.

Tarkoittanet siis jotain muuta. Mutta en tiedä, mihin toimenpiteisiin tuo "Katso psv" viittaa.

Voisiko kointähtönen valaista köyhää kerjääjää?

Ohman

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä5645

psv: Tämä johtunee suurimmaksi osaksi Einsteinin suppeamman suhteellisuusteorian tulkintojen yhteydessä saadusta harhakäsityksestä, että vakuumia ei ole. Einstein itse sanoutui jyrkästi irti tästä harhakäsityksestä, joka kuitenkin jäi liki sadaksi vuodeksi vaikuttamaan rajoittaen olennaisesti fysiikan kehitystä. Einstein itse sanoutui jyrkästi irti tästä harhakäsityksestä, joka kuitenkin jäi liki sadaksi vuodeksi vaikuttamaan rajoittaen olennaisesti fysiikan kehitystä.

Ehkä sanoin vähän epäselvästi, sorry. Tietysti Einsteinin molemmat suhtikset porskuttavat erinomaisesti (sovellutusalueillaan). Tämän olen todennut varmaan miljoona kertaa täällä. Ei niitä tietenkään ole mihinkään karistettu. Vain nuo psv:n mainitsemat ”harhakäsitykset” (jotka sitten muka sadaksi vuodeksi jäivät rajoittamaan fysiikan kehitystä) on karistettu. Harhakäsitykset ovat psv:n omat.

 

Einsteinin avaruusaika –kontinuumi ei ole sama asia kuin tyhjö (vacuum, zero-point field). Einsteinin kosmologinen vakio oli vain sopiva luku (senaikaisiin tarpeisiin). Tyhjö on kvanttifysiikan dynaaminen ”olio”, joka fluktuoi. Jos luit tarkkaan, niin sanoin että tämä avaruusaika (yleinen suhteellisuusteoria) ja tyhjö (kvanttikenttäteoriat) on tämä suuri edessä oleva urakka. Eli kvanttigravitaatio.

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä15171
Lentotaidoton

psv: Tämä johtunee suurimmaksi osaksi Einsteinin suppeamman suhteellisuusteorian tulkintojen yhteydessä saadusta harhakäsityksestä, että vakuumia ei ole. Einstein itse sanoutui jyrkästi irti tästä harhakäsityksestä, joka kuitenkin jäi liki sadaksi vuodeksi vaikuttamaan rajoittaen olennaisesti fysiikan kehitystä. Einstein itse sanoutui jyrkästi irti tästä harhakäsityksestä, joka kuitenkin jäi liki sadaksi vuodeksi vaikuttamaan rajoittaen olennaisesti fysiikan kehitystä.

Ehkä sanoin vähän epäselvästi, sorry. Tietysti Einsteinin molemmat suhtikset porskuttavat erinomaisesti (sovellutusalueillaan). Tämän olen todennut varmaan miljoona kertaa täällä. Ei niitä tietenkään ole mihinkään karistettu. Vain nuo psv:n mainitsemat ”harhakäsitykset” (jotka sitten muka sadaksi vuodeksi jäivät rajoittamaan fysiikan kehitystä) on karistettu. Harhakäsitykset ovat psv:n omat.

Einsteinin avaruusaika –kontinuumi ei ole sama asia kuin tyhjö (vacuum, zero-point field). Einsteinin kosmologinen vakio oli vain sopiva luku (senaikaisiin tarpeisiin). Tyhjö on kvanttifysiikan dynaaminen ”olio”, joka fluktuoi. Jos luit tarkkaan, niin sanoin että tämä avaruusaika (yleinen suhteellisuusteoria) ja tyhjö (kvanttikenttäteoriat) on tämä suuri edessä oleva urakka. Eli kvanttigravitaatio.

Onko sinulle auennut perustelu miksi ihmeessa gravitaatio voisi olla kvantittunut jotenkin? Aiheeseen viitaten kysyisinkin: alyatko mika logiikka ja hyoty loytyy, jos gravitaatiolle saataisiin toimiva kvanttiteoria?

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

"Miksi toisinaan tuntuu, että järki on jäässä, kysyy Tiedelehden lukija.

Ihmiset voivat tällä toteamuksella tarkoittaa eri ilmiöitä. Kokemukseni mukaan se yleensä liittyy jollakin tavalla ajatteluun. Ajatus jumittaa, takkuaa. Jokin asia tuntuu kovin monimutkaiselta eikä sen ymmärtäminen, älyäminen, ota onnistuakseen. Järjen juoksu on myös mielenkiintoinen kielikuva."

Tavallisimmin varmaan järki jäätyy ja takkuaa mitä luonnolisimmasta syystä: mielekkään ajattelutuloksen syntyminen ei onnistu jonkin asiaankuuluvista reunaehdoista puuttuessa.

Belousovn-Zhabotinskyn rektion reunehtoja ovat astian muoto, koko ja liikeet, reaktioseoksen komponenttien konsentraatiot, mahdollinen sekoitus jne. 

https://www.google.fi/search?q=belousov-zhabotinsky+reaction+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=A2wjU5_BDaSM5ATpvYCwDw&ved=0CCkQsAQ&biw=1600&bih=719

Ajattelutuloksen reunaehtoja ovat tietenkin tiedot ja tunteet sekä motivaatio. Matematiikassa useinkin joku tieto puuttuu. Oppilas voi luulla olevansa tyhmä kun ei käsitä, vaikka yhtä reunaehtoa korjaamalla asia olisi täysin selvä.

Opettaja, jolla ei ole koskaan ollut vaikeuksia perusmatematiikassa, voi jättää tärkeitä, omassa selkäytimessä olevia välttämättömiä ajatusvaiheita sanomatta tai korostamatta. Tai niiden esittelytahti ei sovellu joillekin oppilaille.

Halutessaan voisi todeta, että joillakin luennoilla istuminen on oppimisen kannalta täysin turhaa vieläpä asiassa, jonka vaivatta ja nopeasti oppisi itseopiskelumateriaalista kuten Schaum Spiegel.

https://www.google.fi/#q=schaum+spiegel

Itseopiskelumateriaali muodostaa tällöin tärkeän reunaehdon, joka luennolta puuttuu.

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä5645

Eusa: Onko sinulle auennut perustelu miksi ihmeessa gravitaatio voisi olla kvantittunut jotenkin? Aiheeseen viitaten kysyisinkin: alyatko mika logiikka ja hyoty loytyy, jos gravitaatiolle saataisiin toimiva kvanttiteoria?

Tiedät hyvin miten kvanttifysiikka on kehittynyt ja mihin tarpeisiin. Ensimmäisenä kehitettiin QED, jota yleisesti tituleerataan maailmankaikkeuden tarkimmaksi teoriaksi. Seuraavana tuli heikon vuorovaikutuksen kvanttikenttäteoria ja viimeisenä QCD. Jatkona kehitykselle saatiin hieno sähköheikon vuorovaikutuksen yhtenäisteoria (Higgsin mekanismeineen). Värivoiman yhdistäminen sähköheikkovoimaan on tuottanut suurta tuskaa, mutta toki paljon ehdotuksia. Kaikki nämä selittävät mikrokosmoksen ennennäkemättömällä tarkkuudella ja ristiriidattomuudella.

Taka-ajatuksena on tietenkin se, että energiaa lisäämällä kaikki vuorovaikutukset ilmenisivät vain yhtenä perus”voimana”. Jopa tämä kynnysenergia tiedetään. Se vain valitettavasti on tänä päivänä kaukana kokeellisen todentamisen ulottumattomissa. Kun samassa hengessä soppaan vielä lisättäisiin nyt Standarditeorian ulkopuolinen gravitaatio (siis vuorovaikutuksena, ”voimana”, jota se ei Standarditeoriassa nyt ole) on tehtävä giganttisen vaikea. Tämän kontinuumin etsintä on kuitenkin loogisesti perusteltua. Eli mikrokosmoksen ja makrokosmoksen naittaminen. Eli sen asiaintilan todentaminen, joka vallitsi kohta BB:n jälkeen. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että nimenomaan gravitaatio pitäisi kvantittaa, eikä kvanttiteoriaa ”gravitaistaa”.

Puhutaan yleisesti TOE:sta. Säieteorioissa asia on ratkaistu toisin kuin Standarditeorian logiikassa. Säieteorioissa energian valtava lisääminen ei Planckin skaalassa enää lisäisikään resoluutiota, vaan pienentäisi sitä. Selvää on, että sekä Standarditeorian että säieteorioiden jatkopeleissä supersymmetria on osa ratkaisua. Ratkaistava olisi myös sekä pimeän aineen että pimeän energian ongelmat. Homma on kokeelisesti haastava, sillä toistaiseksi esim. LHC:ssä ei näy mitään Standarditeorian tuonpuoleista.

 

Hyötyjä on vaikea ennustaa, niinkuin yleensä on laita (perus)fysiikassa. Toiveita on paljon, esim. kaikkien nyt teorioissa esiintyvien parametrien luonnollinen johtuminen teoriasta, ikäänkuin looginen pakko. Nythän ne ympätään laskuihin kokeiden antamina arvoina. Siis on sekä tieteenhistorian että logiikan mukanaan tuomia ”hyötytoiveita”. Varmasti tuloksena olisi paljon sellaista, mitä emme nyt osaa edes toivoa.

Ohman
Liittynyt17.10.2010
Viestejä1637
Lentotaidoton

psv: Tämä johtunee suurimmaksi osaksi Einsteinin suppeamman suhteellisuusteorian tulkintojen yhteydessä saadusta harhakäsityksestä, että vakuumia ei ole. Einstein itse sanoutui jyrkästi irti tästä harhakäsityksestä, joka kuitenkin jäi liki sadaksi vuodeksi vaikuttamaan rajoittaen olennaisesti fysiikan kehitystä. Einstein itse sanoutui jyrkästi irti tästä harhakäsityksestä, joka kuitenkin jäi liki sadaksi vuodeksi vaikuttamaan rajoittaen olennaisesti fysiikan kehitystä.

Ehkä sanoin vähän epäselvästi, sorry. Tietysti Einsteinin molemmat suhtikset porskuttavat erinomaisesti (sovellutusalueillaan). Tämän olen todennut varmaan miljoona kertaa täällä. Ei niitä tietenkään ole mihinkään karistettu. Vain nuo psv:n mainitsemat ”harhakäsitykset” (jotka sitten muka sadaksi vuodeksi jäivät rajoittamaan fysiikan kehitystä) on karistettu. Harhakäsitykset ovat psv:n omat.

 

Einsteinin avaruusaika –kontinuumi ei ole sama asia kuin tyhjö (vacuum, zero-point field). Einsteinin kosmologinen vakio oli vain sopiva luku (senaikaisiin tarpeisiin). Tyhjö on kvanttifysiikan dynaaminen ”olio”, joka fluktuoi. Jos luit tarkkaan, niin sanoin että tämä avaruusaika (yleinen suhteellisuusteoria) ja tyhjö (kvanttikenttäteoriat) on tämä suuri edessä oleva urakka. Eli kvanttigravitaatio.

En ollut lukenut koko ketjua niin tarkkaan, että olisin huomannut tuon "psv"-nimimerkin. No nyt asia selvisi.

Ohman

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä15171

Ei voi gravitaatiota kvantittaa. Tila on valiaineen luonteinen siina, etta se virtaa gravitaatioimun ohjaamana, tosin tilan palikat ovat taysin jaykkia ja tuskin tasakokoisia. . .

Siis jos jotain voiman tapaista etsitaan, on etsittava gravitoivan massakentan ja tilan valista vuorovaikutusta, ei gravitoivien massapisteiden keskinaisia. Luulen sellaisen mekanismin loytaneeni, mutta tarvitsen lisaa mittaustietoa antiaineen kayttaytymisesta.

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Kun hiukkaset CERN:issä törmäävät suurella energialla syntyy paljon uusia hiukkasia, jotka kaikki kuitenkin ovat määrättyjä hiukkasia omaten kukin täysin määrätyt ominaisuudet kuten massan, koon, varauksen, spinnin, isospinnin, eliniän jne. Mistä nämä kaikki kunkin hiukkasen pysyvät ominaisuudet ovat peräisin? Erittäin todennäköisesti vakuumista. Voisi ajatella, että vakuumissa on erilaisten ominaisuuksien varasto, josta kukin hiukkanen syntyessään ottaa omat ominaisuutensa.

Vakuumia on kuitenkin tutkittu verraten vähän, liian vähän sen suureen maailmankuvalliseen merkitykseen nähden. Tämä johtunee suurimmaksi osaksi Einsteinin suppeamman suhteellisuusteorian tulkintojen yhteydessä saadusta harhakäsityksestä, että vakuumia ei ole. Einstein itse sanoutui jyrkästi irti tästä harhakäsityksestä, joka kuitenkin jäi liki sadaksi vuodeksi vaikuttamaan rajoittaen olennaisesti fysiikan kehitystä.

Hiukkasten synty vakuumista voi olla vain yksi vakuumin funktioista. Myös elämyksellisen tietoisuuden tilat voisivat olla vakuumiperäisiä. Samoin kuin hiukkaset syntyessään "absorboivat" invariantit ominaisuutensa vakuumista, samoin myös genomit ja genomikollektiivit muodostuessaan absorboivat vakuumista tietoisuuden kaikkine tiloineen.

Tästä palsta hävitti ainakin yhden kappaleen..sellaista sattuu aina silloin tällöin..

Niin, tähän olin kirjoittanut jotain sellaista, että jospa avaisin vaikka fysiikkapalstalla ketjun vakuumista yms. Tällä palstalla tarkoitukseni oli vain alustavasti heittää ilmoille ajatus materian ja tietoisuuden "mahdollisesta" yhteisestä alkukodista, vakuumista.

Materia ja mieli, nehän ovat aina yhdessä. Missä miellämme materiaa, siinä on myös mieli läsnä, ja missä taas mieli on, siinä on myös materia. Mielen tilojen ja hermoverkon tilojen korrelaation tulkitseminen samuudeksi on uskonvarainen, perustelematon, tosin helppoa tietä etsivälle houkuttava otaksuma.

Kun tietoisuuden olemus ja alkuperä eivät ole tähän mennessäkään selvinneet, kuten esim. Turun yliopiston psykologian professori ja maailmankuulu aivotutkija Antti Revonsuo myös toteaa, on kaiketi järkevää etsiä myös uusia näkökulmia mielen olemukseen unohtamatta William Tillerin tai Peter Gariaevin kokeita. Myös August Stern kannattaisi huomioida

https://www.google.fi/#q=august+stern+philpapers

Toisenlaisen näkemyksen vakuumiin antaa Hagen Kleinertin (400 tiet.julk.) World Crystal:

https://www.google.fi/#q=hagen+kleinert+world+crystal

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä5645
Haile Selassie jr

Miksi teille ei kelpaa suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan naittaja, Wheeler-DeWitt -yhtälö?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Wheeler%E2%80%93DeWitt-yht%C3%A4l%C3%B6

Wheeler-DeWitt-yhtälö on käsittääkseni kovin kiistelty, koska yhtälön oikea puoli ei sisällä ollenkaan aikaderivaattaa (aika-avaruuden kvantittaminen). Yleinen ongelma kvanttikenttäteorioissa ovat lisäksi äärettömyydet, etenkin  kenttien vapausasteiden ääretön määrä ja nollasta poikkeava energia. Kvanttikenttäteorioissa tämä ongelma pysyy hallinnassa ns. renormalisaation avulla. Gravitaation ongelmana on se ettei se ilmeisesti ole renormalisoitavissa, eli metriikan (gravitaatiokentän) kvantittaminen ei onnistu (paitsi ehkä säieteorioissa).

 

Tunnetuimpia yritelmiä kvanttigravitaation luomiseksi ovat säieteoriat ja kiistelty silmukkakvanttigravitaatio.

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä5645

psv: Hiukkasten synty vakuumista voi olla vain yksi vakuumin funktioista. Myös elämyksellisen tietoisuuden tilat voisivat olla vakuumiperäisiä. Samoin kuin hiukkaset syntyessään "absorboivat" invariantit ominaisuutensa vakuumista, samoin myös genomit ja genomikollektiivit muodostuessaan absorboivat vakuumista tietoisuuden kaikkine tiloineen.

No tämä lisäyksesi ei kovasti auta asian fysikaalista ymmärtämistä. Kuten sanoin tyhjö ei tuota oikeita hiukkasia vaan ”virtuaalihiukkasia” (katso määritelmät). Se näkyy jo siinä, ettei virtuaalihiukkasilla ole invariantteja ominaisuuksia (vaan ne voivat olla lähes mitä vain). Oikeiden hiukkasten synnyttäminehän tietäisi lisäksi kosmoksen energiataseen lisääntymistä, mikä olisi absurdi juttu. Täytyy muistaa, että vakuumi, eli tyhjö on aina systeemin ALIN mahdollinen energiatila (siis myös Higgsin kenttä on löytänyt miniminsä, vaikka sen arvo jokaisessa maailmankaikkeuden pisteessä on tuo 246 GeV).

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä5645
Eusa

Ei voi gravitaatiota kvantittaa. Tila on valiaineen luonteinen siina, etta se virtaa gravitaatioimun ohjaamana, tosin tilan palikat ovat taysin jaykkia ja tuskin tasakokoisia. . .

Siis jos jotain voiman tapaista etsitaan, on etsittava gravitoivan massakentan ja tilan valista vuorovaikutusta, ei gravitoivien massapisteiden keskinaisia. Luulen sellaisen mekanismin loytaneeni, mutta tarvitsen lisaa mittaustietoa antiaineen kayttaytymisesta.

 

JOS gravitaatiota pystytään tulevaisuudessa mallintamaan gravitonien avulla, on selvää, että gravitonit silloin ovat kentän (pienimmän intensiteetin) eksitaaioita aivan samalla tapaa kuin mitkä muut tahansa partikkelit ovat kenttiensä eksitaatioita. Hiukkanen=(kenttänsä) kvantti.

5 -vuotias Kiti ja käärme. Kuva on perhealbumissani.
5 -vuotias Kiti ja käärme. Kuva on perhealbumissani.

Meillä ihmisillä on päänupin sisällä mainio aikakone – aivot. Niiden avulla voimme siirtyä ajassa taaksepäin. Voimme myös vaivatta hypätä tulevaisuutta miettimään.

Minä, joka olen kypsässä keski-iässä ja haaveilen pirteistä vuosista 90 plus iässä, loikin välillä viisikymmentä vuotta taaksepäin ja ainakin 30 vuotta eteenpäin. Kun mietin, mitä aikuiset tyttäreni mahtavat tehdä iässäni eli noin 30 vuoden kuluttua, aikamatkani kattaa yhteensä 100 vuotta ihmiselämästä. Tällaisiin aikapyrähdyksiin eivät muuten pysty mitkään tieteiskertomusten aikakoneet.

Edellytykset aikamatkailulle liittyvät ihmisaivojen eri muistijärjestelmien väliseen vuorovaikutukseen ja otsalohkojen toimintaan. Tapahtumamuisti on levittäytynyt laajalle alueelle isoaivojen kuorikerrokseen. Myös vahvat tunnekokemukset jättävät omat muistijälkensä syvemmälle aivoihin. Kokemusta ja asiatietoa tallentaa vuorostaan säilömuisti, jonka keskeiset rakenteet sijaitsevat syvissä aivojen keskiosissa. Kehokin muistaa. Siksi esimerkiksi uimataito ei kokonaan katoa, kun sen kerran on oppinut.

Otsalohkot ohjaavat tietoista ajattelua. Välillä olemme käytännönläheisessä arkimoodissa ja teemme päivän askareita. Silloin ei ole aikaa muistella tai haaveilla. Tuttu tuoksu tai esimerkiksi musiikkikappale voi kuitenkin kutitella tapahtumamuistin hermoverkkoja siinä määrin, että mieleen palautuu yhtäkkiä jokin tilanne elämän varrelta. Sävelet vievät hetkessä takaisin syntymäpäiväjuhlille, mansikoitten äärelle.

Minä olen kaivellut valokuva-arkistojani. Löysin viime viikolla vanhan luokkakuvani ja hetkessä olin jälleen koulun pihalla ja sieluni silmillä näin kuin filminä välitunnin ja hyppynaruleikit. Ja pian olikin säilömuistissa tallessa ollut naruloru kielen päällä.  Kuvat ovat palauttaneet mieleen monia muistoja, joita kirjoitan nyt skannattavien valokuvien yhteyteen. Sen jälkeen aion siirtyä tutkailemaan isovanhempieni valokuvia. Niistä harvassa on tekstiä.  Harmillista, koska minulla ei ole kuvien kanssa mitään yhteistä historiaa. Onneksi hyvämuistinen setäni elää. Hänen kanssaan voin päästä kiinni vielä vanhempiin aikoihin kuin 50 vuoden takaisiin.

Jokaisella ihmisellä on ainutkertainen elämä ja sen mukaiset muistot. Aikamatkailu saa tästä uusia ulottuvuuksia: Jokaisella valokuvassa olevalla ihmisellä on filmille vangitusta hetkestä erilainen tarina kerrottavana.
Oheisessa kuvassa olen 5-vuotias. Vielä vuosikymmenten päästä, kun kuvaa katselen, vatsanpohjassa vähän kihelmöi jännityksestä. Edelleen melkein tunnen niskassani käärmeen kylmän, liikkuvan, hieman kostean ihon. Kehoon ja tunnemuistiin säilötyt muistijäljet ovat aktivoituneet uudestaan. Ja näin aikuisena mietin, miten luottavainen silloin käärmetarhassa olinkaan.

Otsalohkojeni ohjauksessa muistelen muita elämän varrella eteen tulleita tilanteita, joissa käärmeitä on kohdalle osunut. Aina olen kyytä karkuun lähtenyt. Entä tulevaisuudessa, olenko edelleen yhtä varovainen? Oma mummoni nimittäin opetti minulle pikkutyttönä, että metsässä pitää tömistellä, vähän laulaakin, jotta ”kyyt tietävät puikahtaa pakoon pusikkoon”.

Kommentit (22)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Muistaminen on tosiaan kiinnostava - ja ongelmallinen asia.Eräissä dementioissahan vanhuksen mieleen palaa lapsuus, isä ja äiti, ja lapsuudenkotiansa etsimään hän tahtoo vaeltaa. Mutta ei muista, kuka tuo ihminen tuossa (puoliso tai lapsi) on. Lapsuus on edustettuna usein myös lievemmissä dementioissa..

Lienevätkö jotkut turhien muistojen estomekanismit lakanneet rappeutumisen seurauksena toimimasta?

Dementoitumattomatkin aivot ovat varhaisten muistojen osalta hyvin erilaisia. Jotkut muistavat vaivoin mitään kaksivuotiaana olostaan. Itselläni on yksi selkeä muisto kapalovauvana olostani (monet eivät usko sitä) ja muisto systemaattisesta tuttien vertailusta lastenvaunuissa. Psyykkiset tuntemuksetkin tutteja arvioidessa tunnen yhä. Vieläkin tunnen tutkimieni tuttien muodot suussani, toinen oli tuntuvasti miellyttävämpi. Mieleeni tulee usein myös uusia muistoja varhaislapsuudesta (jotka ovat olleet unohduksissa) liki 70 vuoden takaa.

Saatan muistaa myös vaikkapa jonkun fyysikon ulkomuodon, tutkimuksia jne., mutta henkilön nimi ei tahdo tulla mieleen. Nimimuistini onkin ollut aina (jo nuorena) huono. Sitten luettelemalla aakkosia voi oikean aakkosen tullessa välähtää.

Nyt juuri kokeilin, muistaisinko todennäköisyyslaskennan (jota juuri nyt teen) isän nimen (jonka kirjankin olen lukenut). En muistanut. Sitten luettelin aakkoset; ei tullut mieleen. Sitten luettelin uudestaan, keskittyneemmin. Ja nyt P:n kohdalla välähti. Aktivoiko siis kirjain jonkin aivoalueen, johon paljon kaikkea ko. kirjaimella alkavaa liittyy tai josta lähtee "polkuja" samanalkuisiin?

Sama nimi olisi toista "polkua" kuljettaessa ollut välittömästi käytettävissä, nimittäin jos olisi kysytty paineen yksikköä SI-järjestelmässä.

Muistiin varastoitumisen mekanismia ei taideta vieläkään oikein tuntea. Muistimolekyyleistä taisi äskettäin olla taas puhetta. Mutta paljon selittämätöntä siinä on. Oma ongelmansa on vielä muiston muuttuminen elämyksellisyydeksi (tietoiseksi). Vai lienevätkö myös välittömät aistimukset ja muut elämyksellisen tietoisuuden muodot hetken aikaa muistojen muodossa ennen tulemista tietoisiksi?

Amerikkalainen psykologi Ernest Rossi työryhmineen on psykoanalyysin ja oman aivoinfarktinsa valossa kehitellyt ajatusta, jossa aivosolujen genomikollektiivi olisi kaiken tajuntaan liittyvän varsinainen keskus. Siinä olisi ehkä sija muistillekin ottaen huomioon suunattoman informaatiomäärän, joka DNA:han voidaan varastoida vieläpä kestävästi.

Hermosähkö toimisi tällöin genomikollektiivin haluttujen osien aktivaattorina. Genomikollektiivin osajoukot voisivat aktivoitua kuitenkin muitakin yhteyksiä kuin hermosähköimpulsseja käyttäen kuten esim. NDE:ssä tapahtunee.

Anteeksi, innostuin liikaa..

Pohdiskeleva
Liittynyt27.2.2014
Viestejä273

Miten Kiti erottelee esitetyt ajatukset toisistansa? Mikä on huuhaarikkaruohoa ja mikä tietoyrteillä maustettu ajatusliemi?

Kokeillaan. Esitän ajatuksen ja Kiti voisi kertoa kumpiko on kyseessä.

Me oletamme tietävämme että kaikki näkyvässä maailmankaikkeudessa konkreettisesti olemassa oleva oli kauan sitten paljon tiheämmin ja jos näin, se on silloin oikeaa tietoa.

Käytetään aikakonetta ja mennään ajassa taaksepäin.

Puristetaan kaikki Auringossa oleva sata kertaa tiheämmäksi. Jokaisessa kvarkissa oleva asia erikseen. Jos, ja miksipä ei, kvarkeissa on sisäisesti tiheyseroja, niin joka alue samassa suhteessa. Työnnetään kvarkit takaisin toistensa lähelle samoille paikoilleen suhteessa toisiinsa ja annetaan nyt tämän tiheämmän systeemin jatkaa toimintaansa.

Kysymys kuuluu, miksi kyseisestä systeemistä ei edelleenkin työntyisi ulos liikettä / energiaa hiukkasina / tihentyminä, mutta niin että niissä oleva asia olisi sata kertaa tiheämmin puristuneena, kuin se oli ennen kuin kyseinen kohde eli Aurinko puristettiin kauttaaltaan samassa suhteessa tiheämmäksi, jolloin kohteesta ulos työntyvät hiukkaset eivät saisi aikaan näköhavaintoa?

Toivottavasti vain asiat / ajatukset riitelevät, ei ihmiset! :) Hyvää jatkoa kaikille! Minun kirjoitusoikeudet on taas poistettu, joten en voi ikävä kyllä jatkaa ajatusten vaihtoa. Miksi mode poistaa kirjoitusoikeudet, sitä en tiedä! Vapaa sana ei sikäli toteudu tiede.fi keskusteluissa! Joko hyväksyt nykyiset teoriat tai sitten sinut työnnetään täältä pois! Näin tää näyttäisi tällä hetkellä työntyvän tiede.fi keskusteluissa?

KitiMuller
Liittynyt3.3.2014
Viestejä16

Tiedekokki on tyytyväinen innnostumisesta. Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää. En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin. Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308
KitiMuller

Tiedekokki on tyytyväinen innnostumisesta. Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää. En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin. Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Periaatteessa voisi ihan introspektiota harrastamalla löytää näkökulmia, joita ehkä  sitten voisi selittää tieteellisesti aivoista omatun tiedon avulla. Lienevätkö peilisolut aktivoituneet, kun lukiessani käärmeen tuntemuksista niskassa tunnen itsekin käärmeen viileän ja nahkean ihon painuvan niskaani vasten..

Tuntoaistin alalle onkin varastoitunut valtavasti aineistoa, joka voi muistettuna tulla varsin eläväksi. Esimerkiksi kun muistelen kulkemista avojaloin soratiellä "jalkani muistavat" sen niin hyvin, että jalkapohjista alkava outo väristys nousee ensin koko jalkoihin ja sitten koko ruumiiseen. Nyt huomaankin, että ajattelinpa mitä jalkojen aikoinaan koskettelemaa kohdetta tahansa, esimerkiksi erilaisia maalaatuja, jalat muistavat millaisen tuntemuksen ne ovat ko. kohteesta saaneet.

Valtava tuntemusten säiliö on myös kielellä. Tarvitsee vain katsoa tai ajatella jotakin kohdetta kun kieli jo tuntee, millaisen aistimuksen nuolaisu aiheuttaisi. Kun ajattelee, että alun perin kyseinen aistimus on tuotettu aistimaan aktivoidulla kielellä, herää kysymys, aktivoituuko kieli muistelusta vai tapahtuuko kaikki tunteminen syvemmällä aivoissa (ja salaperäisessä elämyksellisyysavaruudessa, tietoisuudessa)..

Käden muistot ovat samaa luokkaa. Mihin on tietoisesti koskettu, ei unohdu koskaan lopullisesti.

Tietoisuudesta, elämyksellisyydestä on täällä vähän väiteltykin (yli 6000 puheenvuoroa, yli neljäsataa tuhatta lukukertaa).

http://www.tiede.fi/keskustelu/13269/ketju/miten_aivot_voivat_synnyttaa_tietoisuuden/sivu/629#comment4025544

Moni asian harrastaja ja tutkijakin ajattelee suoraviivaisesti, että hermosähköimpulssit tai niiden kokoelmat (kuten Giulio Tononin IIT:ssä) ovatkin yhtäkkiä elämyksellisiä ja tietoisuus on sillä periaatteessa selitetty. Itselläni ei ole mitään syytä olla olematta fysikalisti ja uskomatta hermosähkötietoisuuteen, paitsi että elämyksellinen tietoisuus ilmenee itselleni niin eri laatuisena kuin fysiikan tutkima materia, että uskominen niiden minkääntasoiseen identiteettiin on täysin mahdotonta.

Tästä syystä olenkin esittänyt, että tutkijoiden pitäisi etsiä jopa radikaalisti uusia näkökulmia, etsiä uusien tieteenalojen tietoja ja koetella niiden soveltuvuutta. Ja kirjoittihan F.C.H.Crick joskus 70-luvulla Sci.Am.:issa, että tietoisuuden ratkaisu vaatii jotain radikaalia!

Niinpä Tononin IIT:n olemus toteutuisi aivan hyvin myös genomisessa tietoisuudessa (jota Ernest Rossi työryhmineen lähestyy/kannattaa). Tällöinkään ei tietoisten elämysten olemus vielä olisi selitetty. Ehkä se kuitenkin olisi askel selityksen löytymistä kohden.

Yksi avaimista voisi olla muistin tutkimus aivosolujen DNA:n näkökulmasta. 

Raspu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä13878
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Muisti on kummallinen asia todellakin. Kuva Kitistä aiheutti voimakkaan tunteen että olen nähnyt sen aikaisemmin. Tarkemmin ajatelttuani uskoisin nähneeni sen tiedepalstalla mahdollisesti jonkun nimimerkin kirjoituksessa. Aihe saattoi käsitellä luotttamusta tai sitten asosioin sen vaan kuvaan. Tunne ei syntynyt eilen blogia lukiessani vaan tänä aamuna jälkikäteen.

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Japanilaiset on mielenkiintosta porukkaa ja niiden tutkimukset aivotoimintojen, tekoälyn ja robottien kanssa mielenkiintoisia. Elämänfilosofiansa kiehtoo myös.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Raspu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä13878
psv
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Istuin tänään autossa muutaman tunnin kun ajelin PhakSongiin ja siinä ohessa taas putkahti tää avaus mieleen, erityisesti toi dementiakohta.

Mulle tuli mieleen semmonen ajatus että dementoitunu ihminen tavallaan "matkustaa" siellä oman päänsä sisällä. Se pyörii niissä muistoissa ja yhtäkkiä se ei enää osaakkaan pois. Eli se "ovi" todellisuuteen on kadonnu. Jo semmonen muistohin upoutuminen on siis priskaabelia. Kun alkaa elämään niissä niin niihin vajoo yhä helpommin. Pitäis pystyä elämään koko aika tässä ja nyt, mutta jos "tässä ja nyt" ei ole inspiroivaa niin niihin oman pään sisäisiin matkoihin palaa yhä useemmin ja vähitellen ne ovet sulkeutuu eikä löydä enää pois ja tämä hetki on kokonaan kadonnut.

Asioitten muisteleminen muille, onkohan se ensimmäinen steppi? Ainakin itse muistan että Pappa aina puhu vanhoja ja lopulta ei enää tiennyt kuka on kuka ja missä on.

 

Tämmösiä ajatuksia synty ilman tieteellistä pohjaa tietty.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308
SamikoKu
psv
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Istuin tänään autossa muutaman tunnin kun ajelin PhakSongiin ja siinä ohessa taas putkahti tää avaus mieleen, erityisesti toi dementiakohta.

Mulle tuli mieleen semmonen ajatus että dementoitunu ihminen tavallaan "matkustaa" siellä oman päänsä sisällä. Se pyörii niissä muistoissa ja yhtäkkiä se ei enää osaakkaan pois. Eli se "ovi" todellisuuteen on kadonnu. Jo semmonen muistohin upoutuminen on siis priskaabelia. Kun alkaa elämään niissä niin niihin vajoo yhä helpommin. Pitäis pystyä elämään koko aika tässä ja nyt, mutta jos "tässä ja nyt" ei ole inspiroivaa niin niihin oman pään sisäisiin matkoihin palaa yhä useemmin ja vähitellen ne ovet sulkeutuu eikä löydä enää pois ja tämä hetki on kokonaan kadonnut.

Asioitten muisteleminen muille, onkohan se ensimmäinen steppi? Ainakin itse muistan että Pappa aina puhu vanhoja ja lopulta ei enää tiennyt kuka on kuka ja missä on.

 

Tämmösiä ajatuksia synty ilman tieteellistä pohjaa tietty.

SamikoKu
psv
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Istuin tänään autossa muutaman tunnin kun ajelin PhakSongiin ja siinä ohessa taas putkahti tää avaus mieleen, erityisesti toi dementiakohta.

Mulle tuli mieleen semmonen ajatus että dementoitunu ihminen tavallaan "matkustaa" siellä oman päänsä sisällä. Se pyörii niissä muistoissa ja yhtäkkiä se ei enää osaakkaan pois. Eli se "ovi" todellisuuteen on kadonnu. Jo semmonen muistohin upoutuminen on siis priskaabelia. Kun alkaa elämään niissä niin niihin vajoo yhä helpommin. Pitäis pystyä elämään koko aika tässä ja nyt, mutta jos "tässä ja nyt" ei ole inspiroivaa niin niihin oman pään sisäisiin matkoihin palaa yhä useemmin ja vähitellen ne ovet sulkeutuu eikä löydä enää pois ja tämä hetki on kokonaan kadonnut.

Asioitten muisteleminen muille, onkohan se ensimmäinen steppi? Ainakin itse muistan että Pappa aina puhu vanhoja ja lopulta ei enää tiennyt kuka on kuka ja missä on.

 

Tämmösiä ajatuksia synty ilman tieteellistä pohjaa tietty.

Muistilla on keskeinen osa kaikessa tietoisuuteen ja paljolti myös tiedostamattomaan toimintaan kuuluvassa. Esimerkiksi kirjoittaessani runokirjaa huomasin, että se rakentui aivan eksplisiittisesti muistoista

http://books.google.fi/books?id=GVqQ1o9e9GsC&pg=PA2&lpg=PA2&dq=%22pentti+s.+varis%22&source=bl&ots=ZR2E1_W2fr&sig=OkhGEamYqgw3Blz-yxPFAeW9i6M&hl=fi&sa=X&ei=TnUbU9_cJOfI4ASQm4CgDA&ved=0CC8Q6AEwATgU#v=onepage&q=%22pentti%20s.%20varis%22&f=false

Mikä sitten voisi olla muistamisen salaisuus? Yksi mahdollinen ajatus voisi olla kaiken muistiperäisyys. Siis tietoisuus nykyhetkestä kvalioineen ym. olisi myös muistiperäistä. Nykyhetkeä koskevan tietoisuuden voisi ajatella kuuluvan "muistisäiliön" pintaosiin ja entisten tai tulevien asioiden ajattelun "säiliön" syvempin osiin.

Itseorganisaation tutkija Otto Rössler puhuukin jossain Hakenin toimittaman kirjan esseessään maailmankaikkeuden asioiden "säiliöstä"

https://www.google.fi/#q=otto+r%C3%B6ssler

Koska muistot varmaan sävyttävät ja moduloivat toisiaan, myös nykyhetken tietoisuudella on juuret sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa, minkä huomaa helposti introspektiolla.

Aivosolujen erilaisuus jo yksissä aivoissa taitaa olla suunnaton, koska varsin suuri määrä  aivosolujen genomeista on tuntuvasti toisistaan poikkeavia

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/11/131101172313.htm

Tästä seuraa, että jo hermotulitusparadigmassa syntyvien vähän toisistaan eroavien hermoimpulssikollektiivien  määrä on paljon aiemmin luultua suurempi. Väkisin tulee kuitenkin mieleen, että muistin syvin olemus eivät olekaan hermotulituskaaviot, vaan aivosolujen genomikollektiivit.

Genominen tietoisuus (jota Ernest Rossi lähestyy/kannattaa, voisi jossain määrin tehdä ymmärrettäväksi NDE:t, biologiset illuusiot, hallusinaatiot, liki rajattoman mielikuvituksen, plasebo-ilmiön, pienen lapsen unimaailman, vaikeiden matemaattisten asioiden ymmärtämis- ja keksimiskyvyn (a´la Ramanujan), savant-ilmiön jne.

Elämyksellisen tietoisuuden olemus ei tällä vielä selittyisi, mutta tämä saattaisi olla askel kohti selitykseen johtavaa ovea..

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308
SamikoKu
psv
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Istuin tänään autossa muutaman tunnin kun ajelin PhakSongiin ja siinä ohessa taas putkahti tää avaus mieleen, erityisesti toi dementiakohta.

Mulle tuli mieleen semmonen ajatus että dementoitunu ihminen tavallaan "matkustaa" siellä oman päänsä sisällä. Se pyörii niissä muistoissa ja yhtäkkiä se ei enää osaakkaan pois. Eli se "ovi" todellisuuteen on kadonnu. Jo semmonen muistohin upoutuminen on siis priskaabelia. Kun alkaa elämään niissä niin niihin vajoo yhä helpommin. Pitäis pystyä elämään koko aika tässä ja nyt, mutta jos "tässä ja nyt" ei ole inspiroivaa niin niihin oman pään sisäisiin matkoihin palaa yhä useemmin ja vähitellen ne ovet sulkeutuu eikä löydä enää pois ja tämä hetki on kokonaan kadonnut.

Asioitten muisteleminen muille, onkohan se ensimmäinen steppi? Ainakin itse muistan että Pappa aina puhu vanhoja ja lopulta ei enää tiennyt kuka on kuka ja missä on.

 

Tämmösiä ajatuksia synty ilman tieteellistä pohjaa tietty.

SamikoKu
psv
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Istuin tänään autossa muutaman tunnin kun ajelin PhakSongiin ja siinä ohessa taas putkahti tää avaus mieleen, erityisesti toi dementiakohta.

Mulle tuli mieleen semmonen ajatus että dementoitunu ihminen tavallaan "matkustaa" siellä oman päänsä sisällä. Se pyörii niissä muistoissa ja yhtäkkiä se ei enää osaakkaan pois. Eli se "ovi" todellisuuteen on kadonnu. Jo semmonen muistohin upoutuminen on siis priskaabelia. Kun alkaa elämään niissä niin niihin vajoo yhä helpommin. Pitäis pystyä elämään koko aika tässä ja nyt, mutta jos "tässä ja nyt" ei ole inspiroivaa niin niihin oman pään sisäisiin matkoihin palaa yhä useemmin ja vähitellen ne ovet sulkeutuu eikä löydä enää pois ja tämä hetki on kokonaan kadonnut.

Asioitten muisteleminen muille, onkohan se ensimmäinen steppi? Ainakin itse muistan että Pappa aina puhu vanhoja ja lopulta ei enää tiennyt kuka on kuka ja missä on.

 

Tämmösiä ajatuksia synty ilman tieteellistä pohjaa tietty.

Muistilla on keskeinen osa kaikessa tietoisuuteen ja paljolti myös tiedostamattomaan toimintaan kuuluvassa. Esimerkiksi kirjoittaessani runokirjaa huomasin, että se rakentui aivan eksplisiittisesti muistoista

http://books.google.fi/books?id=GVqQ1o9e9GsC&pg=PA2&lpg=PA2&dq=%22pentti+s.+varis%22&source=bl&ots=ZR2E1_W2fr&sig=OkhGEamYqgw3Blz-yxPFAeW9i6M&hl=fi&sa=X&ei=TnUbU9_cJOfI4ASQm4CgDA&ved=0CC8Q6AEwATgU#v=onepage&q=%22pentti%20s.%20varis%22&f=false

Mikä sitten voisi olla muistamisen salaisuus? Yksi mahdollinen ajatus voisi olla kaiken muistiperäisyys. Siis tietoisuus nykyhetkestä kvalioineen ym. olisi myös muistiperäistä. Nykyhetkeä koskevan tietoisuuden voisi ajatella kuuluvan "muistisäiliön" pintaosiin ja entisten tai tulevien asioiden ajattelun "säiliön" syvempin osiin.

Itseorganisaation tutkija Otto Rössler puhuukin jossain Hakenin toimittaman kirjan esseessään maailmankaikkeuden asioiden "säiliöstä"

https://www.google.fi/#q=otto+r%C3%B6ssler

Koska muistot varmaan sävyttävät ja moduloivat toisiaan, myös nykyhetken tietoisuudella on juuret sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa, minkä huomaa helposti introspektiolla.

Aivosolujen erilaisuus jo yksissä aivoissa taitaa olla suunnaton, koska varsin suuri määrä  aivosolujen genomeista on tuntuvasti toisistaan poikkeavia

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/11/131101172313.htm

Tästä seuraa, että jo hermotulitusparadigmassa syntyvien vähän toisistaan eroavien hermoimpulssikollektiivien  määrä on paljon aiemmin luultua suurempi. Väkisin tulee kuitenkin mieleen, että muistin syvin olemus eivät olekaan hermotulituskaaviot, vaan aivosolujen genomikollektiivit.

Genominen tietoisuus (jota Ernest Rossi lähestyy/kannattaa, voisi jossain määrin tehdä ymmärrettäväksi NDE:t, biologiset illuusiot, hallusinaatiot, liki rajattoman mielikuvituksen, plasebo-ilmiön, pienen lapsen unimaailman, vaikeiden matemaattisten asioiden ymmärtämis- ja keksimiskyvyn (a´la Ramanujan), savant-ilmiön jne.

Elämyksellisen tietoisuuden olemus ei tällä vielä selittyisi, mutta tämä saattaisi olla askel kohti selitykseen johtavaa ovea..

Reifengas
Liittynyt30.5.2010
Viestejä3271

Aikamatka menneisyyteen, s.o. omiin muistoihin, on huumetta aivoille.

Vaikka minulla on kokemusta vain laillisesta huumeesta, ymmärrän, että tästähän on kysymys.

Lapseksi jälleen!

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Raspu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä13878
psv

Muistilla on keskeinen osa kaikessa tietoisuuteen ja paljolti myös tiedostamattomaan toimintaan kuuluvassa. Esimerkiksi kirjoittaessani runokirjaa huomasin, että se rakentui aivan eksplisiittisesti muistoista

http://books.google.fi/books?id=GVqQ1o9e9GsC&pg=PA2&lpg=PA2&dq=%22pentti+s.+varis%22&source=bl&ots=ZR2E1_W2fr&sig=OkhGEamYqgw3Blz-yxPFAeW9i6M&hl=fi&sa=X&ei=TnUbU9_cJOfI4ASQm4CgDA&ved=0CC8Q6AEwATgU#v=onepage&q=%22pentti%20s.%20varis%22&f=false

Mikä sitten voisi olla muistamisen salaisuus? Yksi mahdollinen ajatus voisi olla kaiken muistiperäisyys. Siis tietoisuus nykyhetkestä kvalioineen ym. olisi myös muistiperäistä. Nykyhetkeä koskevan tietoisuuden voisi ajatella kuuluvan "muistisäiliön" pintaosiin ja entisten tai tulevien asioiden ajattelun "säiliön" syvempin osiin.

Itseorganisaation tutkija Otto Rössler puhuukin jossain Hakenin toimittaman kirjan esseessään maailmankaikkeuden asioiden "säiliöstä"

https://www.google.fi/#q=otto+r%C3%B6ssler

Koska muistot varmaan sävyttävät ja moduloivat toisiaan, myös nykyhetken tietoisuudella on juuret sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa, minkä huomaa helposti introspektiolla.

Aivosolujen erilaisuus jo yksissä aivoissa taitaa olla suunnaton, koska varsin suuri määrä  aivosolujen genomeista on tuntuvasti toisistaan poikkeavia

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/11/131101172313.htm

Tästä seuraa, että jo hermotulitusparadigmassa syntyvien vähän toisistaan eroavien hermoimpulssikollektiivien  määrä on paljon aiemmin luultua suurempi. Väkisin tulee kuitenkin mieleen, että muistin syvin olemus eivät olekaan hermotulituskaaviot, vaan aivosolujen genomikollektiivit.

Genominen tietoisuus (jota Ernest Rossi lähestyy/kannattaa, voisi jossain määrin tehdä ymmärrettäväksi NDE:t, biologiset illuusiot, hallusinaatiot, liki rajattoman mielikuvituksen, plasebo-ilmiön, pienen lapsen unimaailman, vaikeiden matemaattisten asioiden ymmärtämis- ja keksimiskyvyn (a´la Ramanujan), savant-ilmiön jne.

Elämyksellisen tietoisuuden olemus ei tällä vielä selittyisi, mutta tämä saattaisi olla askel kohti selitykseen johtavaa ovea..

 

This finding, along with the fact that the neurons had unique CNVs, suggests that the genetic changes occur later in development and are not inherited from parents or passed to offspring.

It makes sense that neurons have more diverse genomes than skin cells do, says McConnell, who is now an assistant professor of biochemistry and molecular genetics at the University of Virginia School of Medicine in Charlottesville.

"The thing about neurons is that, unlike skin cells, they don't turn over, and they interact with each other," he says. "They form these big complex circuits, where one cell that has CNVs that make it different can potentially have network-wide influence in a brain."

Eli alkaako näyttää pikkuhiljaa siltä että olemme sitä mitä haluamme?
Kaikkeen psytyy vaikuttamaan omalla toiminnallaan?

Heh, karman laki toimii genomi tasolla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mustot ja syvät ajatukset.
Kun miettii jotain intensiivisesti ja keskittyneenä, kutsuhuuto vieressä johonkin muuhun katkaisee ajatukset, mutta mieli ei siirry välittömästi pois vaan kapinoi vastaan. Sitä kääntyy ja lyö itsensä ensin seinään ennekuin ovi löytyy takaisin todellisuuteen ajatusten syövereistä.

Muistoissa on sitä samaa, mutta sillä erolla että siellä matkustaa valmiissa. Asioissa jotka on kauan sitten koettuja. Joku mielyttävä tunne menneisyydestä ja ihminen haluaa tuntea sen uudestaan olla ja kelliä siinä. Tai jonkun epämielyttävän märehtiminen. Syvä mietiskely taas on uuden löytämistä, mielyttävää pähkäilyä ja sisäistä tutkimusmatkaa. Luultavasti myös avotoimintaa kehittävää, mutta jossain määrin ehkä todelisuudesta vieraannuttavaa myöskin.

Olen aina sanonut etttä ihminen on vain sitä mitä on juuri nyt. Sitä mihin pystyy ja kykenee tämänhetkisillä resursseillaan. Halu olla suurempi kuin nyt saa matkustamaan meneisyydessä entissä "urotöissä" ja kunniassa. Sen muuten kuulee helposti dementikkojen puheessa. Joku henkinen tarve saa matkustamaan menneisyydessä. Herää väistämättä kysymys että onko muistisairaudet tavalla tai toisella "itse aiheutettuja"? Liika pysähtyminen ja asioitten vahingollinen märehtiminen?

 

En tiedä oliko psv mikään salaisuus kenellekkään palstalla, mutta suoritit ainakin rohkean henkilökohtaisen esittäytymisen omalla nimellä tuolla linkilläsi.

 

 

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308
SamikoKu

This finding, along with the fact that the neurons had unique CNVs, suggests that the genetic changes occur later in development and are not inherited from parents or passed to offspring.

It makes sense that neurons have more diverse genomes than skin cells do, says McConnell, who is now an assistant professor of biochemistry and molecular genetics at the University of Virginia School of Medicine in Charlottesville.

"The thing about neurons is that, unlike skin cells, they don't turn over, and they interact with each other," he says. "They form these big complex circuits, where one cell that has CNVs that make it different can potentially have network-wide influence in a brain."

Eli alkaako näyttää pikkuhiljaa siltä että olemme sitä mitä haluamme?
Kaikkeen psytyy vaikuttamaan omalla toiminnallaan?

Heh, karman laki toimii genomi tasolla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mustot ja syvät ajatukset.
Kun miettii jotain intensiivisesti ja keskittyneenä, kutsuhuuto vieressä johonkin muuhun katkaisee ajatukset, mutta mieli ei siirry välittömästi pois vaan kapinoi vastaan. Sitä kääntyy ja lyö itsensä ensin seinään ennekuin ovi löytyy takaisin todellisuuteen ajatusten syövereistä.

Muistoissa on sitä samaa, mutta sillä erolla että siellä matkustaa valmiissa. Asioissa jotka on kauan sitten koettuja. Joku mielyttävä tunne menneisyydestä ja ihminen haluaa tuntea sen uudestaan olla ja kelliä siinä. Tai jonkun epämielyttävän märehtiminen. Syvä mietiskely taas on uuden löytämistä, mielyttävää pähkäilyä ja sisäistä tutkimusmatkaa. Luultavasti myös avotoimintaa kehittävää, mutta jossain määrin ehkä todelisuudesta vieraannuttavaa myöskin.

Olen aina sanonut etttä ihminen on vain sitä mitä on juuri nyt. Sitä mihin pystyy ja kykenee tämänhetkisillä resursseillaan. Halu olla suurempi kuin nyt saa matkustamaan meneisyydessä entissä "urotöissä" ja kunniassa. Sen muuten kuulee helposti dementikkojen puheessa. Joku henkinen tarve saa matkustamaan menneisyydessä. Herää väistämättä kysymys että onko muistisairaudet tavalla tai toisella "itse aiheutettuja"? Liika pysähtyminen ja asioitten vahingollinen märehtiminen?

 

En tiedä oliko psv mikään salaisuus kenellekkään palstalla, mutta suoritit ainakin rohkean henkilökohtaisen esittäytymisen omalla nimellä tuolla linkilläsi.

Syvästä mietiskelystä tuli mieleen, että se aiheuttaa positiivisia muutoksia geenien säätelyjärjestelmässä. Geenit siis alkavat tuottaa uusia, "terveelisempiä" proteiineja.

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/12/131208090343.htm

Mutta tietoisuuden "sijaintiongelma" tuntuu samalla syvenevän. Saattaako tietoisuus aivot mietiskelyprosessiin, vai onko aivojen ja mielen siirtyminen siihen yhtäaikainen? Samaa voisi tietysti kysyä muistakin mielellisistä tapahtumista. Aivojen ja mielen vuorovaikutus on erityisen ongelmallinen kaltaisilleni "dualisteille", jotka kokevat fysiikkatieteen tutkiman materian, josta aivotkin kaiketi koostuvat ja elämyksellisen tietoisuuden luonteeltaan niin erilaisiksi, että niiden välillä ei voi uskoa olevan identtisyyttä.

Ei tuo tietoisuuden olettaminen materian tilaksi tai moodiksi ole kuitenkaan kovin tyhmää; voihan tuleva tutkimus löytää materiasta tietoisuuselementtejä, jotka voivat hermostossa "integroituessaan" muodostaa koetun tietoisuuden. Mutta tällä hetkellä ajatus olisi vain perusteeton uskomus.

Eihän nimittäin korrelaatio, miten vahva hyvänsä, merkitse identtisyyttä kuin  uskomuksen tasolla. Korrelaatio voi merkitä esimerkiksi sitä, että on olemassa kuvaus materian avaruudelta elämysten avaruudelle ja kääntäen.

Tuosta muistisairaudesta vielä. Tai vaikka itselläni jo hivenen syventyneestä sanojen muistamattomuudesta. Vime yönä hävisi minulta sana "plasebo", ja kun yritin muistella sitä saatoin kuvailla ilmiön ja siitä kirjoitettuja artikkeleita, mutta etsityn sanan tilalle tuli aina ikään kuin harmaa läpikuultava lankakerä ja sellainen tuntemus, että muisteluaktia ei oikein voinut  edes  tehdä. Se ei tuntunut oikein mukavalta, ja nyt olisi selvitettävä, mikä merkitys tai neurologinen syy olisi tuollaisella himmeällä, muistelun estämään pyrkivällä "pallolla". - Kiti ehkä voisi valaista; itselläni jokseenkin harvinainen ilmiö ei ole esiintynyt vielä kuin noin vuoden..

Menneet "urotyöt" ovat aina olleet mielessäni ja olen saanut suurta nautintoa muistellessani hyvin menneitä juoksukilpailuja, jää- ja jalkapallopelejä jne. Mutta samalla myös muistan, miten surkean avuton olin pesäpallossa, koripallossa tai lentopallossa esimerkiksi.

Mistä sitten karman laiksi tulkkiutuvat ilmiöt johtuisivat? Ne saattaisivat olla osa laajempaa kokonaisuutta, johon Tiller ja Gariaev ovat päässeet kurkistamaan

http://en.wikipedia.org/wiki/William_A._Tiller

http://eng.wavegenetic.ru/index.php?option=com_content&task=view&id=2&Itemid=1

"Dualistina" olisin taipuvainen uskomaan jonkinlaisen elämysavaruuden olemassaoloon. Elämysavaruuden pisteet olisivat siis erilaisia tietoisuuden tiloja. Samassa pisteessä voisi olla vaikka kuinka monta ihmistä kerralla. (Myös eläimet voisivat kuulua tämän avaruuden osajoukkoihin). Aivojen tila valitsisi elämyysavaruudesta aina vastaavan elämyksen.

Miten sitten selittyisi elämysten ja aivotilojen vastaavuus ja kyky vaikuttaa toisiinsa?Ei niin kovin mielekäs vastausehdotus on informaatio. Täytynee vain kylmästi olettaa, että informaatiolla on sekä mielikomponentti että materiakomponentti. Miten sitten näin luonnehdittu informaatio voisi olla tietoinen tila? Ei varsinaisesti mitenkään, vaan "pisaraksi" kondensoituneen olomuotonsa värähtelymoodien kautta; tietoiset mielentilat, elämykset, olisivat siis pisaran värähtelytiloja.

Analoginen ilmiö olisi Leidenfrostin pisara tähtimäisine ja muun muotoisine värähtelyineen

http://www.tiede.fi/keskustelu/13269/ketju/miten_aivot_voivat_synnyttaa_tietoisuuden/sivu/47

Valitettavasti hieno, paljon Leidenfrostin pisaroita esitellyt linkki ei enää toimi.

Pisara-analogia toteuttaa ainakin joitakin elämyksellisyyden piirteitä: se on kvanttinen, sen moodit ovat diskreettejä, se sisältää paljon yhdistelmämoodeja, toiset moodit ovat vaikeammin saavutettavia kuin toiset. Mahdollisten moodien paljous riippuu pisaran koosta; niinpä esim. hyttysellä olisi paljon vähemmän elämysmahdollisuuksia kuin ihmisellä, simpanssilla tai valaalla.

Raspu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä13878
psv
SamikoKu

This finding, along with the fact that the neurons had unique CNVs, suggests that the genetic changes occur later in development and are not inherited from parents or passed to offspring.

It makes sense that neurons have more diverse genomes than skin cells do, says McConnell, who is now an assistant professor of biochemistry and molecular genetics at the University of Virginia School of Medicine in Charlottesville.

"The thing about neurons is that, unlike skin cells, they don't turn over, and they interact with each other," he says. "They form these big complex circuits, where one cell that has CNVs that make it different can potentially have network-wide influence in a brain."

Eli alkaako näyttää pikkuhiljaa siltä että olemme sitä mitä haluamme?
Kaikkeen psytyy vaikuttamaan omalla toiminnallaan?

Heh, karman laki toimii genomi tasolla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mustot ja syvät ajatukset.
Kun miettii jotain intensiivisesti ja keskittyneenä, kutsuhuuto vieressä johonkin muuhun katkaisee ajatukset, mutta mieli ei siirry välittömästi pois vaan kapinoi vastaan. Sitä kääntyy ja lyö itsensä ensin seinään ennekuin ovi löytyy takaisin todellisuuteen ajatusten syövereistä.

Muistoissa on sitä samaa, mutta sillä erolla että siellä matkustaa valmiissa. Asioissa jotka on kauan sitten koettuja. Joku mielyttävä tunne menneisyydestä ja ihminen haluaa tuntea sen uudestaan olla ja kelliä siinä. Tai jonkun epämielyttävän märehtiminen. Syvä mietiskely taas on uuden löytämistä, mielyttävää pähkäilyä ja sisäistä tutkimusmatkaa. Luultavasti myös avotoimintaa kehittävää, mutta jossain määrin ehkä todelisuudesta vieraannuttavaa myöskin.

Olen aina sanonut etttä ihminen on vain sitä mitä on juuri nyt. Sitä mihin pystyy ja kykenee tämänhetkisillä resursseillaan. Halu olla suurempi kuin nyt saa matkustamaan meneisyydessä entissä "urotöissä" ja kunniassa. Sen muuten kuulee helposti dementikkojen puheessa. Joku henkinen tarve saa matkustamaan menneisyydessä. Herää väistämättä kysymys että onko muistisairaudet tavalla tai toisella "itse aiheutettuja"? Liika pysähtyminen ja asioitten vahingollinen märehtiminen?

En tiedä oliko psv mikään salaisuus kenellekkään palstalla, mutta suoritit ainakin rohkean henkilökohtaisen esittäytymisen omalla nimellä tuolla linkilläsi.

Syvästä mietiskelystä tuli mieleen, että se aiheuttaa positiivisia muutoksia geenien säätelyjärjestelmässä. Geenit siis alkavat tuottaa uusia, "terveelisempiä" proteiineja.

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/12/131208090343.htm

Mutta tietoisuuden "sijaintiongelma" tuntuu samalla syvenevän. Saattaako tietoisuus aivot mietiskelyprosessiin, vai onko aivojen ja mielen siirtyminen siihen yhtäaikainen? Samaa voisi tietysti kysyä muistakin mielellisistä tapahtumista. Aivojen ja mielen vuorovaikutus on erityisen ongelmallinen kaltaisilleni "dualisteille", jotka kokevat fysiikkatieteen tutkiman materian, josta aivotkin kaiketi koostuvat ja elämyksellisen tietoisuuden luonteeltaan niin erilaisiksi, että niiden välillä ei voi uskoa olevan identtisyyttä.

Ei tuo tietoisuuden olettaminen materian tilaksi tai moodiksi ole kuitenkaan kovin tyhmää; voihan tuleva tutkimus löytää materiasta tietoisuuselementtejä, jotka voivat hermostossa "integroituessaan" muodostaa koetun tietoisuuden. Mutta tällä hetkellä ajatus olisi vain perusteeton uskomus.

Eihän nimittäin korrelaatio, miten vahva hyvänsä, merkitse identtisyyttä kuin  uskomuksen tasolla. Korrelaatio voi merkitä esimerkiksi sitä, että on olemassa kuvaus materian avaruudelta elämysten avaruudelle ja kääntäen.

Tuosta muistisairaudesta vielä. Tai vaikka itselläni jo hivenen syventyneestä sanojen muistamattomuudesta. Vime yönä hävisi minulta sana "plasebo", ja kun yritin muistella sitä saatoin kuvailla ilmiön ja siitä kirjoitettuja artikkeleita, mutta etsityn sanan tilalle tuli aina ikään kuin harmaa läpikuultava lankakerä ja sellainen tuntemus, että muisteluaktia ei oikein voinut  edes  tehdä. Se ei tuntunut oikein mukavalta, ja nyt olisi selvitettävä, mikä merkitys tai neurologinen syy olisi tuollaisella himmeällä, muistelun estämään pyrkivällä "pallolla". - Kiti ehkä voisi valaista; itselläni jokseenkin harvinainen ilmiö ei ole esiintynyt vielä kuin noin vuoden..

Menneet "urotyöt" ovat aina olleet mielessäni ja olen saanut suurta nautintoa muistellessani hyvin menneitä juoksukilpailuja, jää- ja jalkapallopelejä jne. Mutta samalla myös muistan, miten surkean avuton olin pesäpallossa, koripallossa tai lentopallossa esimerkiksi.

Mistä sitten karman laiksi tulkkiutuvat ilmiöt johtuisivat? Ne saattaisivat olla osa laajempaa kokonaisuutta, johon Tiller ja Gariaev ovat päässeet kurkistamaan

http://en.wikipedia.org/wiki/William_A._Tiller

http://eng.wavegenetic.ru/index.php?option=com_content&task=view&id=2&Itemid=1

"Dualistina" olisin taipuvainen uskomaan jonkinlaisen elämysavaruuden olemassaoloon. Elämysavaruuden pisteet olisivat siis erilaisia tietoisuuden tiloja. Samassa pisteessä voisi olla vaikka kuinka monta ihmistä kerralla. (Myös eläimet voisivat kuulua tämän avaruuden osajoukkoihin). Aivojen tila valitsisi elämyysavaruudesta aina vastaavan elämyksen.

Miten sitten selittyisi elämysten ja aivotilojen vastaavuus ja kyky vaikuttaa toisiinsa?Ei niin kovin mielekäs vastausehdotus on informaatio. Täytynee vain kylmästi olettaa, että informaatiolla on sekä mielikomponentti että materiakomponentti. Miten sitten näin luonnehdittu informaatio voisi olla tietoinen tila? Ei varsinaisesti mitenkään, vaan "pisaraksi" kondensoituneen olomuotonsa värähtelymoodien kautta; tietoiset mielentilat, elämykset, olisivat siis pisaran värähtelytiloja.

Analoginen ilmiö olisi Leidenfrostin pisara tähtimäisine ja muun muotoisine värähtelyineen

http://www.tiede.fi/keskustelu/13269/ketju/miten_aivot_voivat_synnyttaa_tietoisuuden/sivu/47

Valitettavasti hieno, paljon Leidenfrostin pisaroita esitellyt linkki ei enää toimi.

Pisara-analogia toteuttaa ainakin joitakin elämyksellisyyden piirteitä: se on kvanttinen, sen moodit ovat diskreettejä, se sisältää paljon yhdistelmämoodeja, toiset moodit ovat vaikeammin saavutettavia kuin toiset. Mahdollisten moodien paljous riippuu pisaran koosta; niinpä esim. hyttysellä olisi paljon vähemmän elämysmahdollisuuksia kuin ihmisellä, simpanssilla tai valaalla.

Sanoista ja kolmiulotteisesta tilasta:

Sinulta oli plasebo sana kadoksissa. Oliko siiihen tullut jotai eteen joka esti siihen sanaan käsisksi pääsyn vai oliko sana kadonnnut sille kuuluvalta paikaltaan?

Tämä kiinostaa koska itse miellän että sanojen oppimisessa on ehkä kaksi vaihetta. Ensimäinen vaihe on se kun sanoja opitaan lapsena. Ne menee tiettyyn paikkaan, ihan niinkuin hakattuna selkärankaan. Ne muistetaan vaikka ei osata kirjoittaa ja niiden kutsuminen tapahtuu kuin itsestään. Sitten on sanoja joita opitaan myöhemmin , esimerkiksi plasebo. On opittu jo kirjoittamaan ja sanojen merkitys avautuu eri tavalla, ne mielletään tietoisella ja järkevällä tasolla, niillä on myös kirjoitusasu. Jotenkin minusta tuntuu että nämä sanat menee aivoissa eri paikkaan ja ne myös katoaa helpommin kuin lapsena ensimäisellä menetelmällä opitut.

Itse yritän opiskella thaikieltä. Se on melkoisen haastavaa koska tämä toinen menetelmä ei kohdallani oikein toimi. Eli en osaa kirjoittaa tai lukea thaikirjaimilla. Kirjoittamisessa sitten joutuu käyttämään omia kirjainyhdistelmiään tai englannista johdettuja. Mikään menetelmä ei kuitenkaan okein tunnu soveliaalta koska niillä ei pysty riittävän hyvin havainnollistamaan sanaa itselleen eli muistijälki jää huonoksi. Sana häviää joskus viidessä minuutissatai jopa sekunneissa. Osa sanoista kuitenkin tuntuu jääneen kaaliin tuolla lapsenomaisella ensimäisellä menetelmällä ja ne ei katoa millään.

Toisaaltaan jokaisella sanalla täytyy olla oma tosistaan eroava muistijälki. Jos ei ensin mielen tasolla pysty muodostamaan selkeää kuvaa mikä se olisi vaikka havainnollistamalla kuvana, kirjoituksena tai äänenää, esim. ei osaa kunnella sanaa oikein niiin se häviää hetkessä.

Eli myöhemmin muistaminen alkaa perustua erilaisiin muistitekniikoihin ja se alkuperäinen lapsenkaltainen muistaminen ja oppiminnen alkaa sulkeutua ja ehkä katoaa. Kuin myös, että esimerkiksi sanoilla on muistamisen kannalta eri paikkoja aivoissa riippuen siiitä millä menetelmällä ne on opittu. Tämä siis kaikki ihan omaa mututuntumaa.

Mieli kolmiulotteisena tilana:

Se tuntuu ainakin näin maalikosta tilalta jossa pystyy kulkemaan. Tilalta jossa on noita muistijälkiä.
Sanoja hetaan eri paikoista kuin esimerkiksi jotain mielyttävää tunnetilaa.

Kiitos noista linkeistä. Herätti ajatuksia ja ehkä myös pönkitti joitan omia ajatuskyhäelmiä esim. DNA:n osalta.

Edit: Vielä tuli mieleen että nyt sitä plasebo sanaa on "virkistetty", epäilen että se ei enää helposti katoa, vai oletko havainnut että sama sana olisi kadonnut kahdesti tai useammin?

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

MooM
Liittynyt29.6.2012
Viestejä6922
SamikoKu

Sanoista ja kolmiulotteisesta tilasta:

Sinulta oli plasebo sana kadoksissa. Oliko siiihen tullut jotai eteen joka esti siihen sanaan käsisksi pääsyn vai oliko sana kadonnnut sille kuuluvalta paikaltaan?

Tämä kiinostaa koska itse miellän että sanojen oppimisessa on ehkä kaksi vaihetta. Ensimäinen vaihe on se kun sanoja opitaan lapsena. Ne menee tiettyyn paikkaan, ihan niinkuin hakattuna selkärankaan. Ne muistetaan vaikka ei osata kirjoittaa ja niiden kutsuminen tapahtuu kuin itsestään. Sitten on sanoja joita opitaan myöhemmin , esimerkiksi plasebo. On opittu jo kirjoittamaan ja sanojen merkitys avautuu eri tavalla, ne mielletään tietoisella ja järkevällä tasolla, niillä on myös kirjoitusasu. Jotenkin minusta tuntuu että nämä sanat menee aivoissa eri paikkaan ja ne myös katoaa helpommin kuin lapsena ensimäisellä menetelmällä opitut.

Vastaan, vaikken psv olekaan. Minulle nimittäin tapahtuu aika usein tuota jonkun sanan tai nimen hukkaamista. Sen tavallaan kuulee päässään ja muistaa sen piirteitä, mutta ei saa kiinni. Minusta siinä nimenomaan joku estää siihen kiinni pääsemisen, sen on hahmona näkyvissä (kuuluvissa), mutta ei niin selvästi, että sen saisi käyttöön. Vähän niinkuin kutittaisi, mutta ei pystyisi raapimaan oikeasta kohdasta tai olisi paksu kangas välissä ;)

Hurjan monet tärkeätkään asiat eivät mene työmuistia pitemmälle, vaan haihtuvat saman tien. Uusien ihmisten nimet ovat hyvä esimerkki, pitää ihan tietoisesti keksiä yhtymäkohtia, jos meinaa jonku tuollaisen muistaa. Muuten niistä tulee juuri noita noloja "se oli jotain S:llä alkavaa eikä ollut nen-loppuinen nimi". Yksi uusi tuttavuus jäi kerrasta mieleen, kun muistin esittäytymistilanteessa tohtori Tolosen (sama sukunimi).

Lapsena muisti on kuin sieni, joka imee asioita. Aivot ovat muovautuvammat ja kai sitä motivaatiotakin on enemmän. Muistia on tosiaan eri tyyppistä ja esimerkiksi Alzheimer tuhoaa muistiinpainamiseeen ja uusiin muistoihin liittyviä alueita paljon aikaisemmin kuin pitkäkestoisessa muistissa jo olevia. Samoin motorinen muisti säilyy, tulee mieleen tv-dokumentti pianistista (vai oliko vain tosissaan harrastava), joka soitti vaikeita kappaleita sujuvasti, vaikka muuten oli jo aika pihalla tästä maailmasta.

 

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Pohdiskeleva
Liittynyt27.2.2014
Viestejä273

Työntyi mieleen tämmöistä.

Muistaminen on todella huikeaa!

Miten se tieto / inormaatio säilyy aivoissa ja miten se tallentuu.

Aivoihin tulee informaatiota joka perustuu liikkuviin hiukkasiin?

Hiukkanen on ykkönen ja kun mitään ei tule, se on nolla?

Tuollainen info säilyy aivoissa liikkeenä?

Eli aivot säilyttävät infoa joka liikkuu koko ajan?

Mitenkähän syvällä aivoissa se info on?

Väitän että protonien ja neutronien vuorovaikutus perustuu siihen että ne kierrättävät keskenään sitä asiaa josta kaikki koostuu ja näin tuota asiaa liikkuu protoneiden ja neutroneiden välisellä alueella ja se on infoa.

Tuosta syvyydestä ylöspäin tuleminen tuo meidät atomien ytimien väliselle alueelle jossa liikkuu infoa jota atomien ytimimet kierrättävät keskenään. Se on sitä liikettä jota on työntynyt protoneista ja neutroneista ulos, niin että se on suuntautunut ulos atomin ytimestä.

tuo liike / info voi suuntautua suoraan ulos myös molekyylistä ja solusta.

Jos taas halutaan mennä syvemmälle, päädytään kvarkkien väliselle alueelle jossa on liikettä / infoa kvarkkien välisellä alueella ja vielä syvemmälle työnnyttäessä, päädytään kvarkin sisälle jossa on liikettä niiden tihentymien välisellä alueella joista kvarkit koostuvat jne.

Eli kun kaksi tihentymää kierrättää konkreettisesti olemassa olevaa asiaa samalla tavalla, säilyy liike / informaatio samanlaisena ja sen lisäksi tuo liike / info pitäisi olla mahdollista "lukea" ilman että se muuttuu?

 

Toivottavasti vain asiat / ajatukset riitelevät, ei ihmiset! :) Hyvää jatkoa kaikille! Minun kirjoitusoikeudet on taas poistettu, joten en voi ikävä kyllä jatkaa ajatusten vaihtoa. Miksi mode poistaa kirjoitusoikeudet, sitä en tiedä! Vapaa sana ei sikäli toteudu tiede.fi keskusteluissa! Joko hyväksyt nykyiset teoriat tai sitten sinut työnnetään täältä pois! Näin tää näyttäisi tällä hetkellä työntyvän tiede.fi keskusteluissa?

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä5645

psv: Muistilla on keskeinen osa kaikessa tietoisuuteen ja paljolti myös tiedostamattomaan toimintaan kuuluvassa. Esimerkiksi kirjoittaessani runokirjaa huomasin, että se rakentui aivan eksplisiittisesti muistoista

http://books.google.fi/books?id=GVqQ1o9e9GsC&pg=PA2&lpg=PA2&dq=%22pentti+s.+varis%22&source=bl&ots=ZR2E1_W2fr&sig=OkhGEamYqgw3Blz-yxPFAeW9i6M&hl=fi&sa=X&ei=TnUbU9_cJOfI4ASQm4CgDA&ved=0CC8Q6AEwATgU#v=onepage&q=%22pentti%20s.%20varis%22&f=false

Olen seurannut keskusteluanne. psv:n kanssa olemme tietoisuuden emergenssissä olleet ainakin osittain eri linjoilla. Luin myös nuo psv:n runot. Näyttää, että olemme eri ”linjoilla” myös tässä asiassa. Tietysti ”muistoilla” on osansa myös omassa ”runoudessani”, mutta ehkä aivan toisella tapaa, kielellisesti aivan eri tavalla kuin psv:llä.

Itse olen kurkkuani myöten täynnä ”opettavaisiin” klassiseen perinteeseen nojautuviin nykyrunoihin. Onneksi tietyistä poljennoista (ja karmeista loppusoinnuista) on päästy eroon. Perinteisistä (ja minun mielestäni lapsellisista, latkuista) kielikukkasista valitettavasti ei (ja tähän otan kantaa myös alla).

Laitoin jokin aika sitten omat ”runoni” omat-runot-osiolle. Kun psv vierastaa emergenssiä (selityksenä), niin näissä tekeleissäni olen päinvastoin koettanut sivuta myös tätä puolta. (Näihin runojeni asiayhteyksiin löytyy oma kvanttifysiikkaan perustuva tulkinta. Jonka jouduin fyysisesti tekemään, kun eräs hyvä ystäväni ei millään ”käsittänyt” missä mennään).

 

Tinatut aivot

Valju veli kuoli keskelle lauantaimakkaraläjää

kunnes senkin palokuntasoittokunta puhkui kiehteellisessä kuutamossa

Ryysynsä kaiketi puolijohteellisesti kimaltaen

 

Mekin meinasimme sitä

mutta suulasta sanomattomuuttamme kauhisteltiin aivan suotta

ja joka puolella sitä jopa opetettiin muka aritmeettisena ylä-älyisyytenä

 

joka hyperavaruudessa kyllä olisi ollut muodollisesti kilvoiteltua

suorastaan analogiselta maistuvaa muotorikasta formulaa

 

Mutta nyt sen suhteellinen aika ei korreloinut

siltä puuttui oman suhteensa kaikinpuolinen lomittuminen

ja siksi sen mielen aktiivisuus hukkui tähän tukahdettuunkin torvisoittoon

 

 

Kukulääriä

 

Jos nyt menollamme olisi vaikka toista kymmentä

ja sillä retkuttaisimme vaikka uudehkojen poeesiyhdistysten seurueeseen

mitä me sieltä mielellemme omaltaisimme

 

Jos vaikka sulavia siankyljyksiä

tai tarpeetonta, sisälmysköykäistä jokapäivällistä joviaalisuutta

olkoonkin vaikka ulkoavaruuden hyvin hämärällä hyväksynnällä varustettua

 

Ei, me emme näitä sellaisella matkustuspuhelimella soittelisi pois

Meille ei moinen tarkoituksettomuus tallentuisi ollenkaan lineaaristi

saati että surussamme piehtaroisimme paistimme punakaksi

 

 

Kuun oksidiluku

 

Oi, tietämättämme olemmekin kuin kuussa

sanoinemmekaan emme tästä organismien tuonoloisuudesta paljoankaan näemmä piittaa

tai että teknomaattisesti osoittaisimme jotain muunlaista monimielekkyyttä

 

Meillehän on jo taivasteltukin tapahtumia siitä suuresta sijaistodellisuudesta

jossa erillisarvoisuus on jo luonnostaan luonnollista

Missä ne kaikki silti ovat?

Mistä niitä ja niiden virtuaalikopioita oikein sikiää?

ää

 

Inertian sietämätön keveys

 

Onhan se niinkinpäin että

painoton voima iskee naulan tai naulaajankin ulos

puhumattakaan naulakosta

itse nilkuttaen braanissa numero 87

Meille tämä ei kylläkään olisi muodollisestikaan mikään sen sujuvampi selitys

sillä Prinsipia olisi vain täkäläisittäin silmäillen totta

 

Totta ja totta

Kyllä minä ihmettelen mistä sekin putkahtelisi

mieluummin olisin olemattakin

 

 

Emer Genssi

 

Sitä ei saa noin vain suoranaisesti ilmaannuttaa

vaikka joisimme kuinka galvanoloogisesti sievistellen oikein

Taikka vaikka olisimme jollain omituisella,

inhimillisesti aivan vieraalla tapaa juomalalakossakin

Meidän täytyisi suhtautua siihenkin suhteettomasti

tai sitten vain tekeytyä tiedostamatta regressiivisiksi

 

paneutua panematta

 

 

 

 

Sangen

 

Se on

tai ainakin sen soisi olevan

Erittäin miellyttävästi vaikka ravintolassa

Vesimolekyylien konfiguraatio paistaisi pannussa kalaa

Jännite niiden välillä vain turskahtelisi

todennäöllisesti sekin olisi kuitenkin sangen ja myös erittäin

 

 

Bose-Einstein kondensaattori

 

Niitä on

sanoi yksikin

Algoritmi ei tunne itse yhtikäns mitään

menee vaan ja viheltää jos osaa

 

Kvarkeille tämä olisi jokapäiväistä soppaa

mutta vaatimattomuus estää niitäkin mentaloitumasta

Huh hah hei

vaikkei tiennyt hänkään yhtikäns mitään ja

(poistui takavasimmalle)

 

 

Musta aukoton

 

Koodasimme läskikvantin

sekään ei tiennyt informaatiotaivaasta tuon taivaallista

meni vaan ja söhelsi

söh

 

Suhteellisesti se meni noin

teorian kutupaikoille tämä oli kuin lämpöopin entropiaa

Holo ja sen vastakohta taistelivat toisensa vieläkin sakeampaan suohon

Periaatteessa he olivat suhteellisestikin vain salasuhteessa

 

 

Pashaa

 

Sitäkö se vain on

ja vaikka oliskin, niin so what?

Eihän se siitä muutu onko synapsit silleen saletisti vai ei ole

Vilttuilun väliäkö sillä ontologisesti sinällään

Vaikka kuinka vääntäisi yhtälöä

Id est

se riittää

 

Kullankukkula

 

Sen katveessa söimme suloisia sonetteja

kuni se kuitenkin vihdoinkin meille osoittautui

Ja kun sen näyttö kuvasti villisti abstraktista pohdiskeluamme

etenkin siitäkin

 

Kentän aaltoilua emme nähneet

vain kahden parametrin tuoksuvan energian

Meille riitti miten se voisi oikeesti olla

ja miten sen polkusumma saattaisi todennäköisesti kuitenkin kadota

 

 

Resoluuta

 

Jo kyllin kaukaa pystyimme sanomaan puolifilosofisesti ja yksityiskohdissaan

että silläkin oli klassisesti vääntämisen makua ja halua

Vaikka kemiallisesti se vain vitkutteli

lönkytteli ja heitteli kvantti-informaatiota suoraan lonkalta

Pikselit vain paukkuivat ja pakkanen pani

että riti rati huh hah hei

Oli siinä luudalla hiukkasen hiukkasresoluutiotakin

Vaikka täällä kurjuuden laaksossa analyysimme tietysti tyystin lässähti

ja kompastui ensimmäiseen pimeään fotoniin

 

 

Veenuksessa vetää

 

Joko sekin on meinattu oivaltaa

että

tahdoimmepa tai vielä vähemmän että punastumatta

osallistuisimme suoranaiseen hiilidioksidin hönkäilyyn

ei totisesti hillittömyyttämme katsottaisi häveliääksi omaistoiminnaksi

 

On se niin piinallista

kuin vain rikkihapossa olla voi

 

 

Vieläkin tinatummat aivot

 

Sen lisäksi että sanoisimme kaiken olevan gyneettisesti tunneloitua

voisi meitä kuitenkin alkaa närästämään

vaikka suolasilakan sukulaisia elinaukossa ei klassisesti olisikaan

 

Sen sijaan

voisimme vannoa tuntevamme regression

ainakin jossain kohtaa kvanttipuuroamme

Sillä pohjallahan on aina tilaa funktiolle jos toiselle

juuri hituisen ennen herra Plankkista.

 

 

Ei meitä palella puolelta toiselle

 

Kun kuitenkin totesimme jo toisaalla

että ratiovaunujen rivohkoa evoluutiota

ei ole syytä lajiuttaa (sen kummemmin)

 

Vaikka kuinka tietäisimme tarkkaan raudan regression

ja sillä ilkkuisimme sen löysää ja lässähtänyttä atomisoppaa

panisi termodynamiikka kuitenkin parastaan

 

ihan meidänkin puolestamme.

 

 

Kissan revoluutio

 

Jo toissapäivänä se tapahtui

vaikka koville se otti

 

 

Ihmestys

 

Se soitteli sitä sapienskaa

ihan tuoreilla ja rypistyneillä poimuillaan

huikkaili väliin jotain ihankin melkein älyllistä

 

Pitäis pysyä lepsiarditkin edes hetken pystyssä

viatonta harjoitusammuntaahan tämä vain

Eilen vielä kontattiin ja tiin ja tiin

ja vieläkin hillitysti hävettää

 

ihan meidänkin puolestamme.

 

 

Kuni kansa tää  (kansallistuttamistiedettä, suom.huom.)

 

Vaaleanpunaisessa perspiranttimaailmassa se tapahtui

juuri sen se neitsyeellinenkin evoluutio todisti

ja vieläin joskus puuskissa puistattaa

ja sen synapsit riettaasti levällään

 

Sillä kuni kansa tää

mää ja sää

tättärää

m.o.t.

 

 

 

 

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308
SamikoKu

Sanoista ja kolmiulotteisesta tilasta:

Sinulta oli plasebo sana kadoksissa. Oliko siiihen tullut jotai eteen joka esti siihen sanaan käsisksi pääsyn vai oliko sana kadonnnut sille kuuluvalta paikaltaan?

Tämä kiinostaa koska itse miellän että sanojen oppimisessa on ehkä kaksi vaihetta. Ensimäinen vaihe on se kun sanoja opitaan lapsena. Ne menee tiettyyn paikkaan, ihan niinkuin hakattuna selkärankaan. Ne muistetaan vaikka ei osata kirjoittaa ja niiden kutsuminen tapahtuu kuin itsestään. Sitten on sanoja joita opitaan myöhemmin , esimerkiksi plasebo. On opittu jo kirjoittamaan ja sanojen merkitys avautuu eri tavalla, ne mielletään tietoisella ja järkevällä tasolla, niillä on myös kirjoitusasu. Jotenkin minusta tuntuu että nämä sanat menee aivoissa eri paikkaan ja ne myös katoaa helpommin kuin lapsena ensimäisellä menetelmällä opitut.

Itse yritän opiskella thaikieltä. Se on melkoisen haastavaa koska tämä toinen menetelmä ei kohdallani oikein toimi. Eli en osaa kirjoittaa tai lukea thaikirjaimilla. Kirjoittamisessa sitten joutuu käyttämään omia kirjainyhdistelmiään tai englannista johdettuja. Mikään menetelmä ei kuitenkaan okein tunnu soveliaalta koska niillä ei pysty riittävän hyvin havainnollistamaan sanaa itselleen eli muistijälki jää huonoksi. Sana häviää joskus viidessä minuutissatai jopa sekunneissa. Osa sanoista kuitenkin tuntuu jääneen kaaliin tuolla lapsenomaisella ensimäisellä menetelmällä ja ne ei katoa millään.

Toisaaltaan jokaisella sanalla täytyy olla oma tosistaan eroava muistijälki. Jos ei ensin mielen tasolla pysty muodostamaan selkeää kuvaa mikä se olisi vaikka havainnollistamalla kuvana, kirjoituksena tai äänenää, esim. ei osaa kunnella sanaa oikein niiin se häviää hetkessä.

Eli myöhemmin muistaminen alkaa perustua erilaisiin muistitekniikoihin ja se alkuperäinen lapsenkaltainen muistaminen ja oppiminnen alkaa sulkeutua ja ehkä katoaa. Kuin myös, että esimerkiksi sanoilla on muistamisen kannalta eri paikkoja aivoissa riippuen siiitä millä menetelmällä ne on opittu. Tämä siis kaikki ihan omaa mututuntumaa.

Mieli kolmiulotteisena tilana:

Se tuntuu ainakin näin maalikosta tilalta jossa pystyy kulkemaan. Tilalta jossa on noita muistijälkiä.
Sanoja hetaan eri paikoista kuin esimerkiksi jotain mielyttävää tunnetilaa.

Kiitos noista linkeistä. Herätti ajatuksia ja ehkä myös pönkitti joitan omia ajatuskyhäelmiä esim. DNA:n osalta.

 

Edit: Vielä tuli mieleen että nyt sitä plasebo sanaa on "virkistetty", epäilen että se ei enää helposti katoa, vai oletko havainnut että sama sana olisi kadonnut kahdesti tai useammin?

"Plasebo" jäi todella päähäni pyörimään. Henkilönnimi sitä vastoin saattaa unohtua pian uudestaan, esimerkiksi usein käsittelemäni nimet "Eugene Wigner", "Ramanujan"  tai "Revosuo" vaativat usein muisteluponistuksia.

Muistijäljen olemus aivoissa tuntuu hyvin syvältä ongelmalta. Miten voikin muodostua niin paljon erilaisia muistälkiä jopa monimukaisine piirteineen? Esimerkiksi kaikkien vähänkin tuttujen kasvot. Olenkin joskus verrannut muistettuja kasvoja musiikkikappaleisiin ja jatkanut ajatusta evoluutioon asti, joka vertautuu säveltämiseen.

NDE, mielikuvitus, biologiset illuusiot, hallusinaatiot, unet jne käyttävät, niin ehkä arvellaan, muistijälkiä "materiaalinaan". Myös Penfieldin koe voidaan tulkita muistijälkiperustaiseksi

http://books.google.fi/books?id=4vpSIvjpCs0C&pg=PA44&lpg=PA44&dq=penfield+phenomenon&source=bl&ots=M7J5ejSVmw&sig=OBXiL8XOHJ28oss7qTbK8Ts-7t0&hl=fi&sa=X&ei=EMAdU_vLMMPq4gSo7oDIAQ&ved=0CDQQ6AEwAQ#v=onepage&q=penfield%20phenomenon&f=false

Perustuvatko muistijäljet sittenkin molekyyleihin? Voisivatko aivoista löydetyt "muistimolekyylit" ydessä aivosolujen synapsien ja moninaisten genomien kanssa muodostaa muistikuvia, jotka olisivat valmiita käytettäväksi?

http://io9.com/scientists-watch-glowing-molecules-morph-into-memories-1509819147

Muistijälkien ongelmaa tuntuu monimutkaistavan vielä se, että aistikokemuksen muodostuminen voi olla hyvin monimutkainen tapahtuma jo aivotasolla. Esimerkiksi retinan liki sata erilaista neuronia pilkkovat verkkokalvolle syntyneen kuvan noin kymmeneksi "pääkohdaksi", jotka kulkeutuvat eri teitä syvemmälle aivoihin, ja jättävät samalla osia kuvasta kokonaan pois.

http://www.eye-tuebingen.de/eulerlab/members/tom-baden/

Hyvin äkillisissä tilanteissa muistaakseni kuva saattaa "siirtyä" ehjänäkin, mutta tarkkuuden kustannuksella.

Sama ärsykkeen hajoittaminen muutamaksi tunnusmerkilliseksi osaksi ja suuren informaatiomäärän jättäminen pois koskenee muitakin aisteja kuin näköaistia.

DNA:ssa tiedetään olevan valtavasti informaatiota jo luonnonilassa. Paitsi proteiinien koodaaminen siihen kuuluu myös liki äärettömän monimutkainen säätelyjärjestelmien ohjauskyky. DNA:han varastoitavissa oleva aineisto on todella uskomattoman suuri

http://news.sciencemag.org/biology/2013/01/half-million-dvds-your-dna

Tämän kaiken (ja muutaman muunkin asian) pohtimisen jälkeen voi tulla mieleen, että "muistisäiliöiden" perimmäinen oloavaruus onkin aivosolujen DNA, aivosolujen genomikollektiivit. Nyt on kuitenkin melkein sama varastoituuko muistettava asia DNA:han vai onko se siellä jo valmiina odottamassa suotuisaa hetkeä tullakseen ilmi. Aivojen monimutkaisuus ehkä sallisi DNA:n sisältävän alusta lähtien kaiken, mitä ikinä joku voi elämässään kohdata

Elämysavaruuden idea, jota eri muodoissa jotkut tietoisuuden tutijatkin kannattavat, ei ole risitiriidassa em. sokraattisen tietoisuuden (ST) idean kanssa

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308
Lentotaidoton

psv: Muistilla on keskeinen osa kaikessa tietoisuuteen ja paljolti myös tiedostamattomaan toimintaan kuuluvassa. Esimerkiksi kirjoittaessani runokirjaa huomasin, että se rakentui aivan eksplisiittisesti muistoista

http://books.google.fi/books?id=GVqQ1o9e9GsC&pg=PA2&lpg=PA2&dq=%22pentti+s.+varis%22&source=bl&ots=ZR2E1_W2fr&sig=OkhGEamYqgw3Blz-yxPFAeW9i6M&hl=fi&sa=X&ei=TnUbU9_cJOfI4ASQm4CgDA&ved=0CC8Q6AEwATgU#v=onepage&q=%22pentti%20s.%20varis%22&f=false

Olen seurannut keskusteluanne. psv:n kanssa olemme tietoisuuden emergenssissä olleet ainakin osittain eri linjoilla. Luin myös nuo psv:n runot. Näyttää, että olemme eri ”linjoilla” myös tässä asiassa. Tietysti ”muistoilla” on osansa myös omassa ”runoudessani”, mutta ehkä aivan toisella tapaa, kielellisesti aivan eri tavalla kuin psv:llä.

Itse olen kurkkuani myöten täynnä ”opettavaisiin” klassiseen perinteeseen nojautuviin nykyrunoihin. Onneksi tietyistä poljennoista (ja karmeista loppusoinnuista) on päästy eroon. Perinteisistä (ja minun mielestäni lapsellisista, latkuista) kielikukkasista valitettavasti ei (ja tähän otan kantaa myös alla).

Laitoin jokin aika sitten omat ”runoni” omat-runot-osiolle. Kun psv vierastaa emergenssiä (selityksenä), niin näissä tekeleissäni olen päinvastoin koettanut sivuta myös tätä puolta. (Näihin runojeni asiayhteyksiin löytyy oma kvanttifysiikkaan perustuva tulkinta. Jonka jouduin fyysisesti tekemään, kun eräs hyvä ystäväni ei millään ”käsittänyt” missä mennään).

 

Tinatut aivot

Valju veli kuoli keskelle lauantaimakkaraläjää

kunnes senkin palokuntasoittokunta puhkui kiehteellisessä kuutamossa

Ryysynsä kaiketi puolijohteellisesti kimaltaen

 

Mekin meinasimme sitä

mutta suulasta sanomattomuuttamme kauhisteltiin aivan suotta

ja joka puolella sitä jopa opetettiin muka aritmeettisena ylä-älyisyytenä

 

joka hyperavaruudessa kyllä olisi ollut muodollisesti kilvoiteltua

suorastaan analogiselta maistuvaa muotorikasta formulaa

 

Mutta nyt sen suhteellinen aika ei korreloinut

siltä puuttui oman suhteensa kaikinpuolinen lomittuminen

ja siksi sen mielen aktiivisuus hukkui tähän tukahdettuunkin torvisoittoon

 

 

Noita runoja kyllä kelpaa lukea; ne ovat sanataidetta ja mahdollistavat leegion erilaisia kinnostavia visioita. Itsekin olen joskus kirjoitellut samantapaisia, mutta kokoelmaani "Runot rakkaudesta ja kuolemasta" valitsin vain egokeskeisiä, sydänverellä kirjoitettuja, mihin nimikin hieman viittaa. Kuulin kerran radiosta jonkun pohjanmaalaisen runoilijan sanoneen, että vain rakkaudesta ja kuolemasta kannattaa kirjoittaa, eikä se rakkaudestakaan ole niin väliä. Tästä muodostui minulle jonkinlainen päähänpinttymä.

 Runous voidaan kyllä ajatella ilmaisujen ja tunteiden, siis lähinnä muistojen merestä emergoituvina säännönmukaisuuksina.

Nyt alkaa ehkä tietoisuutta koskeva alustava visioni hahmottua. Siihen sisältyy tietysti myös meidän diskurssimme "psykologian suurin keksintö" - blogin kommenttiosastossa sekä muutamat sivut "Miten aivot voivat synnyttää tietoisuuden" -ketjussa

 http://www.tiede.fi/keskustelu/13269/ketju/miten_aivot_voivat_synnyttaa_tietoisuuden/sivu/629#comment4025544

Lupasin perustella näkemyksiäni, mutta keskenhän sekin vielä on. Perusteluni ovat toistaiseksi vain viitteellisiä. Mielestäni viitteet kuitenkin viittaavat ainakin vähän näkemykseni suuntaan. "Dualismia" ne eivät tietenkään todista, vaan jättävät sen uskonvaraiseksi, jollainen fysikalismikin vielä on.

Joku uusi asia tai oivallus tai syvempi perehtyminen johonkin asiaan voi tietysti kaataa kaikki kuin korttitalon. 

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Tänään sain käsiini helmikuun Yliopisto-lehden (Helsingin yliopiston tiedelehden), joka tällä kertaa keskittyykin valtaosaltaan muistamiseen.

Keskiviikkona 19.3. aiheena on muisti. Muistipulmia ja aivojen  terveyttä käsittelevät Studia Mediciana -yleisöluennolla kello 17 professori Timo Erkinjuntti, professori Timo Strandberg ja tutkimusprofessori Kiti Müller. Biomedicum Helsinki, Haartmaninkatu 8

Viime päivinä olen seuraillut erityiskasvatusopin opiskelua ja todennut autismin kirjon olevan yksi keskeisimpiä ja vaikeimpia erityiskasvatusta vaativista kohteista. Varsin monet autistiset lapset eristyvät kontakteista, eivät useinkaan opi ilmaisemaan itseään jne. Sekä oppimis- että mieleenpalauttamistoiminnot ovat usein minimaalisia. Autistin olo ei myöskään ole hyvä (toisin kuin useiden down-lasten). Heillä on usein ruoansulatushäiriöitä ja suolistokouristuksia. Tila on useista erityiskasvatuksen menetelmistä huolimatta usein elinikäinen. 

Jo monta vuotta sitten jotkut alkoivat epäillä autismin ja suoliston tilan olevan yhteydessä. Suoliston bakteerien tutkimusmenetelmät ovat nyt edistyneet ja monet tutkijat arvioivat suoliston bakteeriston epätasapainoa autismin keskeiseksi syyksi. Nettihaku ei annayhtään alkuperäistä kotimaista tutkimusta, vaan ainoastaan "referaatteja" ja muutaman tapausselostuksen. Ulkomaisia tutkimuksia sen sijaan on. Tutkimuksia on tehty monilla eläimillä kuten hyönteisillä ja hiirillä. Harwardissa hiirenpoikasille aiheutettiin stressin avulla autistinen tila, joka kuitenkin parani nopeasti pienellä bakteeribiotan manipuloinnilla.Hiiret alkoivat ottaa kontaktia ja lopettivat stereotyyppisen kaivamisen. Nyt Harward on käynnistämässä oikeiden autistilasten parantamisprosessin muutamaa (tai yhtä!) suolistobakteeria säätelemällä. 

https://www.google.fi/#q=autismi+suoliston+bakteerit&start=0

https://www.google.fi/#q=autism+gut+microbiota

Kaikkien autistien hoitoon ei välttämättä tepsi aivan sama menetelmä. Pelkkä ruokavalio voi jo auttaa joitakin. Merkittäviä tuloksia on saatu E-EPA:lla ja karnosiinilla (eräs dipeptidi) hoitamalla. "Paha" bakteeri Clostridium difficle on saatu aisoihin vankomysiinillä. Mielestäni ulosteensiirto yhdistettynä muihin hoitoihin ja dieettiin olisi tehokkain. (Ulosteensiirtoja muuten tehdään esim. HUS:issa).

Seuraavassa kerrotaan, kuinka parantumattomana pidetty autistinen lapsi tervehtyi oleellisesti: 

http://www.vauva.fi/keskustelu/3840939/ketju/autismin_ja_ruokavalion_yhteys_aarimmaisen_mielenkiintoinen_ohjelma

Vierailija 25.7.2013 klo 15:528/11

     Vierailija 25.7.2013 klo 15:528/11

Autismia on pidetty tähän asti pysyvänä aivojen häiriötilana, jonka syntymekanismi on tuntematon, on epäilty mm. huonoa äitisuhdetta (vanha, hylätty käsitys), raskaudenaikaisia infektioita, geenejä. Viime aikoina on kuitenkin saatu yllättävää tietoa ruoansulatuskanavan mikrobikannan yhteydestä autismiin. Ohjelmassa esitettiin mm. vielä kiistanalainen käsitys,  jonka mukaan esim. toistuvat antibioottikuurit muuttavat suoliston bakteerikannan Clostridiumbakteerivaltaiseksi ja osa näistä bakteerikannoista tuottaa hermomyrkkyjä, jotka voisivat aiheuttaa autismioireilua. Ohjelmassa esitettiin erään äidin lääkärien kanssa tekemä kokeilu, jossa vaikeaa autismia sairastanut poika sai viikkojen ajan Clostridiumbakteerit tappavaa vankomysiiniantibioottia. Vastoin lääkärien odotuksia lapsen autistiset oireet lievenivät selvästi; hän oppi ensimmäiset sanansa, oppi tekemään tarpeensa vessassa vaipan sijaan, suostui pukemaan vaatteet päälleen, alkoi leikkiä ja tehdä palapelejä, sosiaalinen kanssakäyminen parani selvästi, mm. hymy, katsekontakti, sylissäolo, koskettamisen salliminen. Lääkekuurin lopettamisen jälkeen oireet palasivat, osa opituista taidoista kuitenkin säilyi tai tila ei ainakaan huonontunut entiselle tasolleen. Toinen tutkija osoitti, että elintarvikelisäaineenakin käytetty propionihappo aiheutti rotille ohimenevät autismioireet. Eli tähän asti on luultu autismin olevan pysyvä neurologinen tila, jolle ei ole mitään parannus- tai ehkäisykeinoja. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ruuansulatuskanavan kautta saatetaan löytää selitys ja ehkä myös ehkäisy- ja hoitokeinoja ainakin osalle autismitapauksista. Norjassa on jo yksityinen sairaala, jossa autistisia lapsia hoidetaan mm. maidottomalla ja gluteenittomalla erikoisruokavaliolla, seurataan suoliston bakteerikantoja ja muokataan niitä lääkehoidolla, ruokavaliolla ja probiooteilla. 

Tämä on tietysti vain tapausselostus, ei tieteellinen tutkimus. Siitä ja useasta muusta samanlaisesta ilmenee kuitenkin, että autistilasta ja hänen perhettään voitaisiin usein olennaisesti auttaa, jos vain tietoa olisi. Varmaan monet ahdistuneet vanhemmatkin kokeilisivat lapsensa suoliston manipulointia, jos tietäisivät siitä. Eikä se olisi edes kallista ainakaan verrattuna hoitohenkilön alinomaiseen läsnäolopakkoon.

Kun klikkasin esiin Autismiliiton sivun uskoin, että vatsaongelmista tai suolistosta edes puhuttaisiin.

http://www.autismiliitto.fi/

Ei tarvita edes empatiaa sen tajuamiseksi, että tuhannet lapset ja perheet kärsivät nyt parhaidenkin erityiskasvatuksellisten menetelmien osoittautuessa verraten heikkotehoisiksi, kun taas hyvin monia auttaisi välittömästi suoliston hoitaminen kuntoon.

 Jos esimerkiksi E-EPA ja karnosiini sekä dieetti ei auttaisikaan kaikkia, ei se myöskään tekisi pahaa, ja ulosteensiirronkin voisi tehdä haitatta. Pieni ongelma olisi sopivan luovuttajan löytyminen, koska saman perheen jäsenillä saattaa kaikilla olla epätasapainoinen mikrobiota. Joka neljännellä on sellainen äskettäisen tanskalaistutkimuksen mukaan.

Raspu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä13878

Vielä kiinostaisi tietää onko Kiti julkaissut tuota kuvaa aikaisemmin jossain vai tekeekö muisti minulle tepposen?

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

KitiMuller
Liittynyt3.3.2014
Viestejä16

Kyllä perhealbumin kuva Kitistä käärmeen kanssa on julkaistu ensimmäisen kerran nyt Tiede-lehdessä. Kuva on vanhasta diasta digitoitu ja ajanjaksolta, jolloin asuimme fyysikko-isäni työn vuoksi USA:ssa 1950-luvun lopulla.

Raspu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä13878

SamikoKu kirjoitti:
"Nuoren aivoja ei pidä ruokkia ja kuormittaa nippelitiedolla. Toivon keskustelua ja väittelyjä, uusien näkökulmien hakemista koulujen opetussuunnitelmiin! Ajattelu on kansalaistaito, jota jokaisen pitää läpi elämän kehittää. Harrastakaamme siis ajattelua, joka päivä."

Tartuin tuohon kun kerran tyrkytettiin. Itseasiassa olen pitkälti samaa mieltä.Jos pitää korjata niin ensin täytyy tietää mikä on rikki, tutkia ja paikallistaa.Omassa nuoruudessani aniharvoin sai kelvollista vastausta kysymykseen "Mihinkä tätä tarvi?". EN tiedä onko opetus noista ajoista muuttunut, mutta itselläni motivaatioon opiskella ja oppia vaikutti se ettei kertakaikkiaan pystynyt sijoittamaan niitä opetettavia asioita kokonaisuuteen, siis siihen maailman jossa elämme.

Jos olisin "kouludiktaattori" muuttaisin asioista ala-asteelta yliopistoon saakka.Jo alusta lähten pitäisi tulla ilmi mihin asioita tarvitsee. Tehtävät ja esimerkit pitää olla tästä maailmasta niin paljon kun se ylipäätään on mahdollista. Jokaisen läksyn lopussa pitäisi olla pieni analyyttinen osuus jolla pyritään soveltamaan ja analysoimaan opittua eli kuinka asiaa pystyy soveltamaan käytännössä. Joka ikisen aineen kohdalla.Tietysti kaikkialla se ei ole mahdollista, mutta silloinkin asiaa pitäisi valottaa eri puolilta. Tämä käsitys ja käsitys vastaan. Oppilaan edistymisessä kuitenkin johdatellaan hakemaan lisää tietoa varsinaisen oppikirjan ulkopuolelta ja siitä saa lisäpisteitä. Kuten sanoit, internet on olemassa ja tiedon haku on nykyään olellinen osa oppimista. Nokeluus sillä alueella ja oma-aloitteisuus sekä kyky kriittiseen tiedon arviointii tulee kasvamaan. Vaatii muuten opettajalta paljon.
Tietysti noille asioille voidaan tehdä runko ja valmiit tehtävät, mutta on paljolti opettajasta kiinni kuinka asia loppupelissä uppoo.
Itse uskon perusasioihin. Kun peruspalikat on kunnossa niin kaiken muun voi rakentaa siihen päälle.Peruspalikoilla tarkoitan nyt asioita oppimisen kannalta. Jos ne ei toimi niin silloin niitä pitää muuttaa. Jos työrauha on ongelma se pitää korjata jne.Kuitenkin om myös toisenlaisia peruspalikoita. Yksi niistä on opilaiden fyysinen kunto ja ravintotottumukset. Suunta on näissä ollut jo vuosikausia alaspäin. Vanhemmat juoksee nykyään kovempaa kuin skidit. Armeijanssa kunto rapistuu jne.Minun koulussani "voikkaa" olisi joka päivä, mutta niin että lajivalinta on vapaavalintainen. Ei ole mitään hyötyä laittaa sitä luokan läskeintä jannua kävelemään tai seisoksimaan sinne kentän laitaan kun kukaan ei edes heitä sille palloa. Se kaveri tarvitsee muutaman muun ohella aivan oman ohjelman ja SE juuri tarvitsee sitä liikuntaa enempi kuin kukaan muu. Eli joka päivä voikkaa päivän viimenen tunti niin että se kehittää kordinaatiota, notkeutta, airobista kuntoa ja voimaa tasapuolisesti. Venyttelyt ja lämmittelyt joka tunnin alkuun jonka jälkeen 30minsaa tehokasta liikuntaa jokainen omilla kyvyillään. Uinti, bodypumppi, jooga jne... tää homma pitäis miettiä kokonaan uusiksi niin että kaikilla on mahdollisuus, halu ja pakkokin kehittyä. Ravinnetietous pitäisi laitttaa osaksi liikunnanopetusta.
En tiedä onko aamuhartaudet edelleenkin käytössä, mutta itse ottaisin ohjelmaan keskittymisharjoitukset ja meditaation. Näistä on hyviä tuloksia todistetusti.Eli minun koulussani päivä lähtisi käyntiin 15 minuutin keskittymis- ja meditointiharjotuksella.Erilaisia keskittymis- ja meditointitekniikoita käytäisiin läpi kurssimuotoisesti. Tämä vois olla vapaaehtonen tai pakollinen osuus, valittavissa tilannekohtasesti.
Minun koulussani annettaisiin jokaisen lukukauden lopussa muutamia analyyttisia tehtäviä ja projekteja joissa joutuu soveltamaan oppimiansa tai opetettuja asioita kaikista aineista kokonaisvaltaisesti. Projektit voisi olla yksilötasolla ja ryhmätehtäviä. Niissä panostettaisiin asioiden kehitttämistä ja luomista annettujen lähtötietojen pohjalta. Näin jo 1-3 luokalta lähtien.Eli minun koulupäiväni alkaisi keskittymisharjoituksilla. Tuntiopetus sidottuna tähän päivään oleelisin esimerkein ja tilanteita analysoiden sekä päivän päätteeksi ruumiin huolto.Melkoinen utopia, mutta noin minä sen tekisin.

http://yle.fi/uutiset/suklaapalan_mutustelu_voi_opettaa_lasnaoloa__tieto...

Tässä uutinen meditaatioharjoitteista. Myös liikuntaa kai on lisätty kouluissa.
Kaikkissa bolaamissani kohdissa on alkanut tulla positiivisia uutisia ja uudistuksia. Pari vuotta sitten ei ollut juuri mitään. Hieno homma että asiat etenee ja hieno homma että omat ajatukset ei ole niin "perseestä" etteikö ne kohtaisi asioista päättävien ihmisten ajatuksia.
 

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Seuraa 

Tiedekokki

Kiti Müller on neurologi, joka 60 vuotta täytettyään teki uraloikan ja siirtyi Työterveyslaitoksesta Nokian lääketieteelliseksi asiantuntijaksi. Hän pitää tietoyrteillä maustetuista ajatusliemistä, mutta inhoaa huuhaarikkaruohoja.

Teemat