Kirjoitukset avainsanalla muisti

Taide-elämys kaihileikkauksessa, kuva Wikimedia commons

Silmäni edessä värispektrin eri värit muuttavat hitaasti muotoaan, liittyvät toisiinsa ja erkanevat taas. Näkymä silmäni edessä toi mieleen lapsuuteni kaleidoskoopin, jonka muuttuvia värejä jaksoin katsoa pitkiä aikoja. Korvani juuressa kuulen ajoittain hiljaista puhetta. Kohta kuuluu pientä naksutusta. ”Nyt voi näkyä kirkas valoilmiö. Seuraavaksi kiillotan, kertoo rauhallinen ääni kovani juuressa”. Ääni kuuluu silmäkirurgille. Vasemman silmäni kaihileikkaus oli kivuton taidenautinto.

Olin jo pitempään välttänyt pimeäajoa. Autojen kirkkaat valot häikäisivät. Kirkkaassa päivänvalossa huomasin usein parittaneeni sinisen ja mustan sukan. Vaikka kuusikymppiä on monessa mielessä uusi neljä- tai viisikymppiä, silmän mykiöön eli linssiin tämä ei päde. Iän myötä mykiön aineenvaihdunta heikkenee ja alun perin kirkas linssi samenee. Linssin tehtävä on taittaa valo tarkasti verkkokalvon pintaan. Sen muoto muuttuu sen mukaan, katsotaanko lähelle vai kauas. Päälle nelikymppisen linssin kyky mukautua lähelle katsomiseen heikkenee ja avuksi tarvitaan silmälasit viimeistään, kun ojennetun käsivarren mittakaan eri riitä siihen, että saisi selvää kädessä olevasta luettavasta.

Kaihissa (harmaakaihi, katarakta) on kyse toisenlaisesta pulmasta: Samentunut silmän linssi läpäisee valoa huonosti. Tätä ongelmaa ei silmälaseilla korjata. On aika napata linssi pois ja pistää tilalle keinomykiö. Sen jälkeen maailma kummasti kirkastuu. Muistikin voi parantua. Nimittäin sitä, mitä ei kaihin vuoksi näe, ei voi myöskään muistaa.

Silmät ovat minulle herkkä paikka. Karsastin lapsena. ”Vasen silmäsi on laiska, silmät on leikattava”. Kuultuani tämän, pelkäsin monta päivää, että minulta viedään silmät. Karsastusleikkauksesta muistan vain sen, kuinka silmiä häikäisi, kun leikkauksen jälkeen silmien suojalaput poistettiin. Niinpä ajatus siitä, että tarvitaan kaihileikkaus ei tuntunut mukavalta. Ei, vaikka kuinka puhuin itselleni järkeä.

Minua ei kunnolla rauhoittanut, että lääkärinä tiesin, että kaihileikkaus tehdään nykyään mikrokirugisesti, silmä kunnolla puudutettuna ja polikliinisesti. Silmän sarveiskalvolle tehdään kaksi parin millimetrin viiltoa ja lähes elinkaarensa päähän tullut linssi poistetaan ultraäänellä. Laitteen nopealla taajuudella värähtelevän kärjen avulla mykiö pilkotaan ja poistetaan. Hiljainen nakutus, jonka kuulin samalla, kun ihailin värien alati vaihtuvaa kaleidoskooppia, tuli ultraäänilaitteesta. Sitten silmäni oma kapselipussi kiillotettiin ja sen sisälle sujautettiin kirkas tekomykiö.

Silmäkirurgi teki toimenpidettä leikkausmikroskoopin avulla. Salissa oli myös iso näyttö, jolle leikkausalue näkyi suurennettuna. Toimenpide kesti puoli tuntia. 

Turhaan pelkäsin. Leikkauspelkoon olisi aikoinaan ollut täysi syy. Silmäkirurgi Petri Järventausta kertoi minulle kaihileikkausten historiallisista merkkipaaluista, mikä auttoi minua nettisuunnistamaan kaihin hoidon tiedonlähteille. 

Kaihileikkaus on yksi varhaisimpia kirurgisia toimenpiteitä. Niitä tehtiin jo antiikin aikana. Kreikkalaiset ja egyptiläiset keksivät pilkkoa mykiön terävillä neuloilla pienemmiksi paloiksi, jotta se imeytyisi helpommin lasiaiseen. Koska poistetun mykiön tilalle ei laitettu mitään, samean mykiön aiheuttamasta sokeudesta kyllä päästiin, mutta ongelmaksi muodostui huomattava kaukotaitteisuus eli -näköisyys, kun silmään tuleva valo ei osunutkaan verkkokalvolle. Kaikki lähietäisyydellä oli sumeata. Vahvoilla pluslaseilla tilannetta yritettiin korjata. Erilaisia silmälaseja oli ollut onneksi käytössä jo 1200-luvun lopulta.

Vuonna 1748 ranskalainen Jaques Daviel (1696-1762I teki kaihin poiston silmästä haavan kautta. Turun lasaretissa tehtiin ensimmäinen mykiön poisto vuonna 1771.

Ensimmäisissä kaihileikkauksissa mykiö työnnettiin neulalla silmän lasiaiseen ilman puudutetta, ja hygieniasta ei piitattu. Varhaiset leikkaukset olivat siis ilmeisen kivuliaita ja myös hengenvaarallisia. Infektioriski leikkauksessa oli suuri ja infektiosta monikaan potilas ei hengissä selvinnyt.  Koska linssin samentuma aiheutti lopulta sokeutta, moni potilas silti otti ison riskin ja suostui toimenpiteeseen.

Vuodesta 1840 alkaen kaihileikkauksia tehtiin yleisanestesiassa. Sairaalahygienian uranuurtaja Ignaz Semmelweiss otti vuonna 1847 käyttöön käsien pesun ja niiden desinfioinnin synnytysosastolla eri potilaiden hoidon välissä. Hän raportoi, että tämän käytännön ansiosta lapsivuodekuumeet vähenivät merkittäväsi. Kesti kuitenkin yli kaksikymmentä vuotta ennen kuin sairaalahygienian käytännöt alkoivat levitä. Se tapahtui vasta, kun Louis Pasteur ja Joseph Lister vahvistivat omalta osaltaan Semmelweissin havainnot oikeiksi. Semmelweiss oli valitettavasti itse kuollut jo vuonna 1865 haavainfektion aiheuttamaan kuolioon. Hygienia-asiat saatiin vähitellen tolalleen myös kaihileikkauksessa.

Kokaiinitipat otettiin käyttöön 1884 silmän paikallispuudutukseen. Leikkausinstrumenttien kehitys lähti vähitellen vauhtiin 1900 luvun alussa. 1960-luvulla silmälääkäri, keksijä ja jazz-muusikko Charles Kelman kokeili sekä linssin jäädytystä että ultraääntä samean mykiön poistoon. Idean ultraäänen käyttöön hän sai hammaslääkäriltään. Ensimmäisen tekomykiön kehitti 1940-luvulla englantilainen silmäkirurgi Harold Ridley. Duodecim-lehden artikkelissa vuodelta 1998 (Tero Kivelä) kerrotaan kaihileikkausta seuranneen yleislääkärin Steve Barryn harmitelleen ääneen sitä, että sameaa linssiä ei voi korvata kirkkaalla. Tämä aikakirjojen mukaan antoi ratkaisevan sysäyksen Ridleyn tekomykiön kehitystyölle. Mielestäni tämä on oiva esimerkki siitä, kuinka jokin ääneen lausuttu toive tai idea voi johtaa merkittävään keksintöön.

Nykyään ultraäänen käyttö on rutiinia kaihileikkauksessa. Tekomykiöt ovat taitettavia ja ne sujautetaan alle 3 mm:n kokoisesta leikkaushaavasta silmän omaan, kiillotettuun kapselipussiin.

Turhaan leikkausta etukäteen pelkäsin. Minulle, potilaalle, leikkaus oli eräänlainen taide-elämys. Leikkauksen jälkihoito monine tippoineen vaati kyllä huolellisuutta. Ilman kännykkähälytystä olisi tiputusten aikataulu minulla repsahtanut useamman kerran. Neurologille oli kiintoisaa huomata, miten vähitellen, kuten silmälääkärit olivat oikein ennustaneet, näkeminen leikatulla silmällä muuttui lähiviikkojen aikana. Myös aivoni mitä ilmeisimmin sopeutuivat vähitellen siihen, että vasemmasta silmästä valo taittui kirkkaan tekolinssin avulla eri lailla kuin samentuneesta.

Nyt, kun leikkauksesta on kulunut kuusi viikkoa, nenälläni keikkuvat silmälasit uusilla vahvuuksilla ja ympäristö näyttäytyy kirkkaampana. Pimeänäkö on kohentunut ja häikäisyherkkyys silmissä vähentynyt. Kun ikää karttuu, kaihista tulee yhä useamman vaiva. Yli 70-vuotiailla kaihia todetaan liki 70 %:lla. Suomessa tehdäänkin 50 000–60 000 kaihileikkausta vuodessa.

Joten jos on sumuinen olo eikä muista nähneensä sitä, mitä nuoremmat havaitsivat, kannattaa tutkituttaa silmänsä. Havainto-ongelmien syy voikin olla nykypäivänä turvallisesti hoidettava silmän linssin samentuma, kaihi. Lisäbonuksena taide-elämys.

Kiitän silmäkirurgi Petri Järventaustaa tekstin lääketieteellisestä tarkistamisesta.

 

Kommentit (6)

JK
1/6 | 

Kiva tarina taustoineen.

Olisi kyllä voinut käyttää kielellisesti oikeaa tekomykiö termiä keinomykiön sijaan ja taitettavan linssin sijaan puhua vaikka rullattavasta.

Harmi myös että kerran elämässä tehtävä operaatio ei vapauttanutkaan laseista, vaan tarinan lopussa uudet lasit keikkuu nenällä. Eihän se kaikille onnistu, mutta neurologikollegalle ois toivonut vimpan päälle tekolinssin valintaa.

Vierailija
2/6 | 

Voi itku, olin viisi vuotta sitten samaisessa leikkauksessa - jota maallikkona jännitin - ja pääsin eroon silmälaseista, toisin kuin neurologi ! Harmi !

kate
4/6 | 

Now I see that the eye surgery has been much more advanced. And largely thanks to the impact of the laser, the surgeries take place quickly, the success rate is high, and the patients recover faster. [wordle game](https://wordle-game.co)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Punatulkut pyrähtivät kutimestani olohuoneeseen. Talvipukuinen pulmunen liittyy kohta seuraan. (kotiarkisto)

Tokion olympialaisten uimahypyn kultamitalisti Tom Dayley on bangattu altaan ääreltä villapaitoja kutomasta. Neulominen on Dayleyn ”salainen ase” referoi YLE kesällä 2020 BBC:n uutista. ”Kutominen on osa henkistä valmistautumistani”, kertoo Dayley. Käsityöt ovat erinomaista aivojumppaa ja mielen huoltoa. Tervehdin ilolla neuloosi-epidemiaa, josta Aamulehti/HS uutisoi 10.1.2021. Heli Nikulan kohta vuoden ikäisellä Villahullu -Instagram-tilillä on jo yli 28000 seuraajaa, kerrotaan jutussa. 

Minäkin poden neuloosia. Neulepuikot, virkkuukoukku ja lankakerä(t) ovat lähes aina mukanani matkassa. Heli Nikula korostaa neulomisen meditatiivisuutta. Tuoreen Happy hookers - onnelliset virkkaajat - tutkimuksen (Burns ja Van Der Meer 2020) mukaan käsityöt lisäävät yleistä hyvinvoinnin tunnetta, auttavat surevaa ja monet potilaat, joilla on krooninen sairaus tai kipuongelma, ovat huomanneet käsitöiden parantavan jaksamista. 

Syksyllä bongasin kirjakaupan hyllystä Arne ja Carlos, Neulotut linnut -kirjan. Talvipäivänseisauksen tienoilla kutimistani kuoriutui lintuparvi ja asettui taloksi. Punatulkkujen joukkoon oli liittynyt yksi karnevaalityyliin hurahtanut tipu. 

Vaikka neulemallien lukutaito oli minulla kohtuullisen hyvässä kuosissa, tiesin kokemuksesta, että tarvitsen puikot ja langan sekä kutovat käteni, jotta ymmärrän käytännössä neulemallin silmukoiden lisäyksen ja kaventamisen logiikan. Vasta työn lomassa pystyn visuaalisesti hahmottamaan, miltä kaksiulotteinen malli linnusta näyttää 3D:nä. Vähitellen linnun kutominen painui muistiin siinä määrin hyvin, että noin kymmenennen tipun kohdalla pystyin kutomaan ilman, että välissä vilkuilin ohjetta.

Käsityöt kehittävät ajattelua, treenaavat muistia sekä monia taitoja ja kykyjä, mietin neulomisen lomassa. 

Opettelin uutta asiaa, joten alussa vilkuilin neuleohjetta tiheään pohtien, olenko ymmärtänyt oikein. Työmuistini ei kyennyt pitämään aktiivikäytössä koko ohjetta, jossa oli lukuisia eri vaiheita. Niinpä palastelin neulomisen ohjeen sopivan kokoisiksi osiksi, jotka vastasivat tiettyjä linnun osia. 

Lintuprojekti vaati hyvää silmien ja käsien yhteistyötä, tarkkuutta, keskittymistä sekä numeromuistia. Värien vaihtoon liittyi ongelmanratkaisua. Kehittelin mielestäni hyvän tavan kietoa eriväriset langat värinvaihdon kohdalla toisiinsa niin, että silmukoitten väliin ei jäänyt reikiä, joista Arne ja Carlos kirjan sivuilla varoittivat.

Käden vakautta tuli testattua, kun kiinnitin linnuille helmisilmät. Seivästin ompeluneulalla pienireikäisiä helmiä laatikosta, pujottelin ohutta lankaa neulansilmään, tein solmuja ja ompelin mahdollisimman huomaamattomilla pistoilla silmät paikoilleen. Tipujen jalkojen vääntely metallilangasta vaati toisenlaisia käden taitoja. Pääsin testaamaan erivahvuisia metallilankoja ja käyttämään sivuleikkuria metallilangan katkaisemiseksi.

"Mieleni silmin"

Lintujen kutominen on tallentunut aivojeni muistirakenteisiin. Kun muistelen projektia, näen sen mielessäni kuin elokuvana: Ennen projektin aloitusta, katselen neuletöiden jäljiltä kertynyttä jämälankojen kasaa ja mietin, mitä niistä voisi tehdä. Näen itseni kirjakaupassa bongaamassa Arnen ja Carloksen kirjan. Muistan ahaa-elämyksen ja kuinka ajatus lintujen neulomisesta alkoi kutkuttaa mieltä. 

Sitten näen itseni kotona tutkailemassa neuleohjetta puikot ja lanka käsissä. Koen uudelleen oivaltamisen tuottaman mielihyvän tunteen, kun minulle valkenee kutomisen lomassa, miten ohjeen 2D malli muuttuu kutomisen myötä 3D linnuksi. Näen itseni katselemassa valmiiksi neulottua lintua, päättelen lankoja. Otan käteeni vanulevyn, josta revin pieniä paloja, joilla täytän lintua. Muovailen sitä oikean malliseksi käsieni välissä.

Seivästän ohuella käsityöneulalla pieniä helmiä ja ompelen niistä lintujen silmät. Tartun virkkuukoukkuun ja koukkuan nokat. Lopuksi vääntelen metallilangasta linnuille jalat, kolme varvasta eteen ja yhden taakse. Otan linnun käteen ja muokkaan vatsan alueelle sijoittuvaa metallilankakaarta, joka liittää yhteen linnun jalat. Testaan, pysyykö lintu metallilankajalkoineen pystyssä ja teen hienosäätöjä, kun lintu meinaa nokalleen kellahtaa.  

”Mieleni silmin” näen käteni ja sormeni puikoilla ja pystyn ilmakutomaan eli tuottamaan ne käden, ranteen ja sormien liikkeet, jotka tarvitaan silmukoitten luomiseen, neulomiseen, silmukoitten lisäämiseen ja niiden vähentämiseen. Sama pätee metallilangan taivutteluun. Mielikuvaharjoittelussa motorinen muistini on vahvasti mukana.

Kun joku kysyy, miten neuloit nuo linnut, otan aktiivikäyttöön mieleen painettua tietoa niin motorisesta, tunne- kuin taitoihin liittyvästä pitkäkestoisesta sekä tapahtumamuistista. Koostan niistä vastaukseni. Lisäksi kerron, että tarkkana piti olla. Jos en malttanut keskittyä, huomasin pian, että jotkut kavennukset olivat jääneet väliin. Samalla vihjaan, että tällainen kutomisprojekti ei oikein onnistu sivusilmällä tehden. Homma vaatii erityisesti visuaalista tarkkaavuutta. Sen sijaan musiikkia tai vaikka äänikirjaa voi samaan aikaan kuunnella. 

Alussa oli puikot ja lankakerä. Pitkin matkaa tallentui aivoihini monenlaista tietoa siitä, miten lintu lopulta syntyi. Ajattelu on muistin palasten yhteen kutomista. Jatkossa voin tarinan avulla neuloa lintuja. Kun keskeiset käytännön taidot ovat hallussa, luovuudella on tilaa kukkia. Tällä hetkellä puikoista tupsahtelee esille valkoisia lintuja, talvipukuisia pulmusia. Joku niistä on taatusti viehtynyt värikkäisiin koristeisiin.
 

Kommentit (20)

Käyttäjä28444
Liittynyt5.2.2022
Viestejä9
2/20 | 

I'm usually into blogging and I actually appreciate your content. The article has genuinely peaks my interest. I'm going to bookmark your web page and maintain  checking for new details. I am looking for some good blog sites for studying

 

Alussa oli rytmi ja erilaiset äänet. Käsien taputuksilla, jalkojen tömistyksillä, vihellyksillä, huudahduksilla ja rummutuksilla ihmiset voivat viestiä keskenään monipuolisesti. Rytmien ja äänten yhdistelmillä on kuitenkin oltava tietty merkitys, jonka viestin vastaanottajakin tietää.

Musiikki koostuu äänistä ja rytmeistä. Ne synnyttävät kuulijassa tunteita. Niiden avulla voidaan sekä välittää että jakaa ilona ja surun hetkiä. Musiikki yhdistää ihmisiä ympäri maapallon, kirjoittaa Daniel Levitin kirjassaan The World in Six Songs (2008). Kuvassa vasemmalla kamerunilaiset rummuttavat ns. slit rumpua. Oikealla on Anne Vallayer-Costerin maalaus Attributes of Music vuodelta 1770.

Ajankohtaa, jolloin nykymuodossa tunnettu puhuttu kieli syntyi ja alkoi kehittyä ei tiedetä tarkkaan. Varsin suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että ihmisillä musiikki, tanssi ja kuvallinen ilmaisu edelsivät puheen kehittymistä.

Aihe, joka on uudestaan nousemassa tutkimuksen keskiöön, liittyy siihen, kuinka paljon samankaltaisia piirteitä musiikista voidaan tunnistaa eri kulttuureissa. Kyse on musiikin psykologisista ulottuvuuksista. Science-lehdessä julkaistiin vuonna 2019 tutkimus, jossa esitetään, että laulamisessa on yleismaailmallisia piirteitä, jotka ovat löydettävissä lukuisista eri kulttuureita. Kehtolauluissa on pehmeä ja hidas tempo, tanssittava musiikki on nopeampaa ja siitä löytyy vaihtelevampia rytmejä. Eri puolilla maailmaa musiikki, jonka tehtävä on parantaa ihmisen vointia ja rauhoittaa, eroa rakkauslauluista.

Tutkimus kertoo, että ihminen kykenee usein myös tunnistamaan hänelle vieraan kulttuurin musiikki- tai laulukappaleen välittämiä tunteita, vaikka ei ymmärrä laulun sanoja eikä ole perehtynyt kulttuuriin, jossa laulu on syntynyt. Sam Mehr ja Manfrid Sign tutkijarymän aineistona oli Harvardin yliopiston ylläpitämä maailmanmusiikin tietokanta (NHS Ethnography), johon on tällä hetkellä tallennettuna kuvaukset lähes 5000 laulusta ja lauluesityksestä noin 60 eri yhteisöstä eri puolilta maailmaa. Tutkijat toteavat, että sosiaalisen median monet alustat, digitaaliset tallenteet ja jatkuvasti kehittyvät tavat luokitella ja analysoida musiikkia antavat lisäpotkua tälle tutkimussuunnalle. Niiden avulla pystytään nopeasti tunnistamaan tallennetusta musiikista samanlaisia ja eroavia piirteitä.

Beethovenin, yli 200 vuotta sitten valmistunut 9 sinfonia on klassinen esimerkki musiikista, joka koskettaa ihmisiä ympäri maailman. Japanissa ihmiset jonottavat pääsyä mukaan yli 10 000 hengen kuoroon laulamaan sinfonian ”Oodin ilolle”. Sinfonian innoittamana syntyi Kongoon sinfonia orkesteri. Musiikki on vetänyt lapsia pois slummeista. Beethoven oli jo kuuroutunut säveltäessään sinfonian. Kuurot ja kuulovammaiset kuuntelevat sinfoniaa kehollaan. Värinäaistimukset tuottavat vahvoja tunnekokemuksia. Kiinnostava dokumentti aiheesta on katsottavissa YLE-Areenassa 20.1.2021 asti.

Neurologina olen tavannut lukuisia Parkinsonin tautia sairastavia potilaita, joiden ongelmana on yhtäkkinen paikalleen jähmettyminen, kun lääkityksen vaikutus alkaa olla ohi. Olen neuvonut potilaille ja heidän läheisilleen usein toimivan niksin: Ottakaa avuksi rytmi, jonka voi tuottaa vaikka käsiä yhteen taputtamalla. Rytmi tahdittaa Parkinson potilaan kävelyä ja lattiaan liimautuneet jalat alkavatkin taas toimia. Moni muistisairas potilaani on tietyn sävelmän kuullessaan muistanut laulun sanat. Laulun avulla on jokin aivojen muistoverkostoissa kadoksissa oleva tapahtuma elämän varrelta tullut yhtäkkiä mieleen muille kerrottavaksi. Nämä elävän elämän esimerkit voivat omalta osaltaan viitata siihen, että alussa oli rytmi ja erilaiset äänet, joista syntyi musiikkia. Niiden merkitys ihmiselle on niin syvälle juurtunut, että niiden avulla liikkumaton pääsee liikkeelle ja muistamaton löytää mielen syövereihin jumittuneen muiston. Rytmit ja laulut virkistävät mieltä ja antavat ryhtiä.

 

Kommentit (11)

windyn123
11/11 | 

Wordle trực tuyến là một trò chơi tuyệt vời để có trong tay khi bạn chán nản, mệt mỏi, hoặc chỉ cần một lời nhắc nhở rằng cuộc sống thật tươi đẹp https://wordleonline.com/

Luen Science -lehden (huhtikuun 26, 2019) pääkirjoitusta ”Terveyttä kaikille”, joka käsittelee rokotuksia. Monet, terveydelle vaaralliset, väestössä nopeasti leviävät virusepidemiat on liki nujerrettu.  

Jokaisen ihmisen mielessä on ”elokuva-arkisto” merkityksellisistä hetkistä elämän varrelta. Niinpä artikkelin äärellä ajatukseni hyppäävät menneeseen: Seison muiden lasten kanssa jonossa. Saan kohta sokeripalarokotteen. Henkilökohtainen kokemukseni 1950-luvun lopun väestön joukkorokottamiseen liittyen palaa elävästi mieleeni aina kun luen uutisia rokotuksista – puolesta ja vastaan. Suomessa oli 1950-luvulla kaksi polioepidemiaa ja joukkorokotukset käynnistyivät. Polio on vakava, hengenvaarallinen, virustauti, joka voi pahimmillaan aiheuttaa eriasteisia hermotulehduksia, jopa kuoleman. Suomesta tauti saatiin hävitettyä 1960-luvun puoliväliin mennessä tehokkaan rokotuskampanjan ansiosta. Kaikki suomalaiset saavat rokotteen edelleen maksuttomana. Toinen, eletyn elämän filmipätkä pompahtaa mieleeni 1980-luvun alusta: Olin apulaislääkärinä Auroran sairaalassa, jossa tapasin polion vuoksi pysyväsi halvaantuneita, hengityskoneen varassa eläviä potilaita. Blogiin liittyvässä kuvassa on 1950-luvulla käytetty ”rautakeuhkot” -laite, jolla hoidettiin polion aiheuttamaa akuuttia hengityshalvausta, kun infektio riehui potilaan kehossa hermotulehduksia aiheuttaen. 

Tuhkarokkorokotusten äänekäs vastustus tuo myös mieleeni henkilökohtaisia muistoja. Niistä ensimmäinen liittyy omaan sairastamiseeni, joka ajoittuu myös 1950-luvulle. Isäni työ oli vienyt meidät Yhdysvaltoihin ja siellä oli vallalla tapa, että lapset vietiin leikkimään perheeseen, jossa oli tuhkarokkopotilas. Taudin toivottiin tarttuvan omaan lapseen. Vallalla oli käsitys, että pikkulapsella tuhkarokko on oireiltaan lievin. En tiedä, tiesikö kukaan silloin, että tuhkarokko oli suurimpia lasten tappajia kehitysmaissa. Minuunkin tauti tartutettiin leikkikaverin avulla. Ja kuinka ollakaan, sain rajuoireisen taudin. Muistan huolestuneet vanhempien ilmeet, kun kuume heilui 40 asteen lähellä useita päiviä. Olin tulikuuma, houraileva pikku potilas. Näin hurjia painajaisia: jättiläisen kokoiset noita-akat käkättivät kyöpelin vuorella. Jälkitautina sain korvatulehduksen. Sen hoitoon liittyy makumuistoni ällöttävän makeasta vaaleanpunaisesta antibioottiliuoksesta ruokalusikassa. Korvatulehdus saattaa olla syy siihen, että vasemman korvani kuulo on oikeata huonompi. Tämän takia, vaikka olen ns. vasenkorvainen ihminen, pidän puhelinta oikean korvan edessä.

Seuraava muistikuva vie 1980-luvulle – aikaan, jolloin erikoistuin yliopistosairaalassa neurologiaan. Osastolla oli hoidossa kaksi nuorta aikuista samasta perheestä, jotka sairastivat subakuuttia sklerosoivaa panenkefaliittia (SSPE). Tämä on krooninen, etenevä aivojen yleistulehdus, harvinainen, mutta vaarallinen tuhkarokon jälkitauti. Potilaat menettivät vähitellen liikuntakyvyn, kouristelivat, kontakti ympäristöön alkoi hiipua. Ennen kattavaa rokotusohjelmaa todettiin vuosittain vähintään yksi uusi SSPE-tapaus vuodessa. Lääkärinä kannan huolta siitä, milloin tänä päivänä nuorehkon potilaan laaja-alaisten, aivorappeuma-sairauteen viittaavien oireitten diagnoosi on SSPE. Nostaako vaarallinen, inhimillisen tragedian aiheuttava sairaus jälleen päätään, kun rokotekattavuus on vaarallisesti laskussa.

Huhtikuun Science lehden pääkirjoitus ”Terveyttä kaikille” on katsaus rokotusten merkittävästä roolista kehitysmaiden väestön terveyden parantumiselle. Kyse on vuosikymmenien sitkeän työn hedelmistä. Artikkelin eräs tärkeä viesti liittyy siihen, että rokotuksista on muutakin terveyshyötyä kuin tietyn sairauden onnistunut ehkäisy. Rokotusohjelmien toteuttamiseksi pitää kehittää lääkehuollon logistiikkaa, kylmäsäilytystä, kouluttaa paikallisia terveydenhuollon ammattilaisia, kehittää sairauksien seurantaa ja potilasrekistereitä. Koska rokotettavan lapsen mukana rokotuskeskukseen tulevat usein vanhemmat ja sisaruksen, oheen sopii luontevasti neuvolatoiminta, joka tarjoaa tietoa terveydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Alan ammattilaiset taas oppivat tärkeitä paikalliseen kulttuuriin liittyviä tekijöitä, jotka on rokotuskampanjoissa huomioitava. Joissakin yhteisöissä esimerkiksi sillä on merkitystä, onko rokottaja mies vai nainen.

Pääkirjoitus tarjoaa myös esimerkin digitalisaation myönteisistä vaikutuksista. Tansaniassa on toteutettu digitaalinen ratkaisu, jolla eri puolilla maata liikkuvat terveydenhoidon ammattilaiset voivat ladata lähes reaaliaikaista tietoa annetuista rokotuksista. Ratkaisun avulla rokotetiedot myös jatkuvasti päivittyvät. Digitaalisen ”pilvi”-tietokannan avulla voidaan löytää niitä lapsia, jotka vielä ovat rokottamatta.

Rokotusten menestystarinat jäävät tänä päivänä helposti varjoon, kun eri medioissa painotus on vahvasti siirtynyt käsittelemään niitä, kuitenkin rokotettujen ihmisten määriin nähden harvinaisiin inhimillisiin tragedioihin, joissa kyse on rokotuksen haittavaikutuksesta. Tasapainoinen tiedonjakaminen tarkoittaa sitä, että väestölle kerrotaan myös rokotusten hyödyistä. Tänä päivänä päätöksiä lastensa rokottamisesta tekevät vanhemmat, jotka kattavan rokotusohjelman ansiosta tuskin koskaan ovat itse nähneet niitä inhimillisiä tragedioita, joita virusepidemioitten riehuessa syntyi, ei niin kauan sitten Suomessakin. On itsekästä olla rokottamaton hyötyjä, jonka riski (vielä) tällä hetkellä saada esimerkiksi tuhkarokko on aika pieni sen ansiosta, että ympärillä olevat ihmiset ovat ottaneet rokotuksen. On suurta välinpitämättömyyttä kulkea ympäriinsä ilman rokotussuojaa. Vaikka ihminen itse ei saisikaan esimerkiksi tuhkarokkovirustartunnasta vakavia oireita, on hän voinut tartuttaa viruksen esimerkiksi syöpäpotilaaseen tai henkilöön, jonka immuunijärjestelmä on muun kroonisen sairauden takia heikentynyt. Tällaisen ihmisen kohdalla virusinfektio voi olla kohtalokas. Ja mitä mahtaa miettiä vanhempi siinä vaiheessa, kun oma rokottamaton lapsi onkin henkihieverissä saatuaan infektion, joka rokotuksella olisi ollut vältettävissä?

Työ virusepidemioitten torjumiseksi jatkuu. Eri puolilla maailmaa matkustavat ihmiset tuovat tuliaisinaan myös uusia virusinfektioita. Hyttysten levittämä Länsi-Niilin kuume on saapunut Eurooppaan. Punkkien levittämien virusten monimuotoisuus on aiempaa oletettua suurempi. Tutkimus uusien rokotteiden kehittämiseksi jatkuu. Tästäkin syystä on tärkeätä, että ihmiset ymmärtävät oman vastuunsa ja huolehtivat rokotuksistaan, jotta jo nujerrettujen virusten osalta ei synny uusia epidemioita. Ne odottavat nurkan takana aikoja, jolloin rokotekattavuus ei enää suojaa rokottamattomia ihmisiä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuhkarokko

https://en.wikipedia.org/wiki/Iron_lung#/media/File:Museum-gt-eiserne-lunge.jpg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Polio

 

Kommentit (9)

Tapsa Nelikettu
2/9 | 

Tuhkarokon tartuttamista käytettiin Suomessakin vielä 70-luvulla. Itse sain tuhkarokon juuri noin.

60-luvun virusbuumi
3/9 | 

Olin tuhkarokossa 1962 ollessani 3. luokalla. Silloin jokainen jolla sitä ei ollut vielä ollut sairastui. Oikein aikuiset yrittivät että tämä tauti tarttuisi kun kuulema lapsille se ei niin vaarallinen olisi. No eikö siinä ollut vaaran paikka myös aikuisillakin. Muistan istuneeni kamarissa aurinkolasit päässä kun tuhkarokko kävi silmiin. Yöt itkin kun kutina oli tuskallinen. Sikotaudissa olin myös 1962 kun sitä oli liikkeellä koulussa.
Sikotauti oli myös laajalle levinnyt ja vaarallinen varsinkin 1969 kun tuore aviomieheni sairastui ja olin tulla leskeksi 18-vuotiaana. Hän sai sikotaudista jälkitautina aivokalvontulehduksen. Silloin sairaalahoidossa hänen ollessaan oli useita samanlaisia tapauksia. Vesirokon sairastin yhtaikaa vastasyntyneen vauvani kanssa 1976. Aivan kauhea virus vesirokkokin.

Käyttäjä23056
Liittynyt5.6.2020
Viestejä2
5/9 | 

As we walked together toward the front door it seemed like she was almost expecting me to take her by the arm – which kind of surprised me. "Business associates don't normally have body contact in Chicago," I mused to myself; "maybe things are different in Seattle." https://analsexgif.com/

Chris and I talked about the weather, Seattle politics, the local sports teams, and things in general as we rode to the restaurant. Chris seemed to be very impressed by the limo, and even accepted an offer of a drink from the in-vehicle small bar. When we got to the restaurant the driver opened the door for us – he seemed to get wide-eyed when he saw Chris' shapely legs exit the vehicle. I asked him to pick us up in two hours, to which he tipped his hat. https://analporngif.com/

The meal I selected just happened to be the most expensive one on the menu – I wasn't going for that, it just looked like the one I'd enjoy most. When Chris asked what I was having and I told her she asked if she could order the same thing, and I said "Of course." She smiled, and I ordered for both of us. https://assfuckgif.com/category/big-dick/

Seuraa 

Tiedekokki

Kiti Müller on neurologi, joka 60 vuotta täytettyään teki v. 2014 uraloikan. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori lähti tutkijaksi Nokian tutkimusyksiköihin. Nokialla vierähti viisi ja puoli vuotta. Kesän 2020 korvilla Kiti totesi, että on jälleen muutoksen aika. Hän palasi akateemisille juurilleen, Helsingin ja Aalto yliopistojen dosentiksi, jatkamaan soveltavan neurotieteen ja digiajan lääketieteen tutkimusta. Tiedekokki pitää tietoyrteillä maustetuista ajatusliemistä, mutta inhoaa huuhaa-rikkaruohoja.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat