Kirjoitukset avainsanalla Aivot

Vasemmalla röntgenkuva rouva Röntgenin kädestä (v. 1895), keskellä ilmakallokuva (Walter E. Dandy 1916), oikealla aivojen magneetti- eli MRI-kuva (Christian Linder, 2000). Kuvat: commons.wikimedia.org

Onko teknologinen kehitys uhka vai mahdollisuus?

Vuosien varrella olen istunut lukuisissa paneeleissa, joissa on yritetty kirkastaa sumuista kristallipalloa antamaan vihjeitä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pallosta kurkkivat maailmanmenon peruuttamattomasti mullistava teknologia, robotit ja data. Tulevaisuutta ruotivissa tilaisuuksissa keskustelu ajautuu usein digiajan uhkakuvien ja mahdollisuuksien väliseksi väittelyksi.

Maailmassa arvioidaan tällä hetkellä olevan yli 20 miljardia internetiin yhdistettyä laitetta, joissa on ohjelmoitua ”älyä”. Määrän ennustetaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä yli 75 miljardiin. Laitteet ”keskustelevat keskenään” ja tekevät ihmisen pyytämättä asioita. Monille pelottava ajatus.

Historioitsija Yuval Noah Harari ennustaa kirjassaan Homo Deus, Huomisen Lyhyt Historia (suomennos 2017, Bazar) datauskonnon vahvaa esiinmarssia. Ihmiset kumartavat datalle ja uhraavat samalla yksityisyytensä.

Sillä, joka hallitsee dataa, on valta: Olet valvovan silmän alla. Jokainen liikkeesi ja kohta ajatuksesikin tiedetään. Erilaisissa tulevaisuusfoorumeissa voi aistia tunteiden kirjon. Osa ihmisistä inspiroituu. Monia sumuinen tulevaisuus ahdistaa: Laitteisiin ja ympäristöön upotetut sensorit eli tunnistimet keräävät tietoa yötä päivää ihmisistä. Mitä kaikkea tietoa meistä ihmisistä aina vaan älykkäämmät, dataa möyhivät ja uuteen uskoon muokkaavat, algoritmit löytävätkään bittivirroista, datameristä tai -pilvistä? Käytetäänkö tietoa hyvään vai pahaan? Olemmeko antaneet pirulle sormen ja kohta se haukkaa koko käden?

Kännykkä on kasvanut kiinni käteen. Ihmiset istuvat baarissa, tökkivät ja tuijottavat näyttöjä ja puhuvatkin niille. Tämä ei voi päättyä hyvin, murehtii moni ihminen. Elämme paitsi digi- myös huomiotalouden aikaa. Vuonna 2007 Youtubelle naurettiin. Enää ei. Ihmisten huomion kaappaaminen vaatii raflaavia otsikoita. ”Isoveli valvoo, tietosi vuotavat manipulaattoreiden käsiin, jokainen tekosi ja olinpaikkasi on järjestelmän tiedossa”. Dystopia on hurjempi kuin Orwellin kirjassa 1984. Eri mediat käyvät olemassa olon kamppailuaan. Sana valeuutinen on rantautunut arkikieleen. Pelko myy parhaiten.

Uhkakuvien maalailun jalkoihin jäävät helposti konkreettiset esimerkit teknologisen kehityksen tuottamasta hyvästä. Lääketiede on täynnä näitä esimerkkejä. Otetaanpa tarkasteluun lääketieteellinen kuvantaminen. Fysiikan ensimmäinen Nobelin palkinto myönnettiin vuonna 1901 röntgenin keksijälle, saksalaiselle Wilhelm Röntgenille. Hän kehitti ideansa pohjalta teknisen ratkaisun, jonka avulla hän otti ensimmäisen röntgenkuvan vaimonsa kädestä marraskuussa 1895. Röntgen julkaisi menetelmää koskevan tieteellisen artikkelinsa noin kuukautta myöhemmin. Menetelmä, jolla ”nähtiin ihmisen sisälle” ilman ihmisen avaamista leikkauspöydällä, nimettiin röntgeniksi keksijänsä mukaan. Röntgenin historiaa käsittelevässä artikkelissaan ”100 vuotta X-säteitä” (Duodecim 1995) Hannu Suoranta kirjoittaa siitä, kuinka ”kaiken näkyväksi tekevä” keksintö herätti aikoinaan ihmisissä suurta huolta. New Jerseyssä yritettiin saada läpi laki, joka kieltäisi röntgensäteitä käyttävät oopperalasit. Englannista sai ostaa alusvaatteita, joitten väitettiin suojaavan ”ihmisen läpi näkeviltä säteiltä.”

Röntgenin keksintö käynnisti lääketieteellisen kuvantamisen kehityksen. Alkuaikoina menetelmän kehitystä hidastivat havainnot liialliseen röntgensäteilyn terveyshaitoista (säteilysairaudet). Niiden tunnistaminen omalta osaltaan antoi sysäyksen tuottaa aina vain uudempia ja parempia teknologioita, joilla säteilyrasitus jatkuvasti pieneni, vaikka laiteilla saatiin ihmiskehon sisältä aina vain tarkempia kuvia.

Röntgenin laajempi kliininen käyttö toi päivänvaloon tavallisen röntgenkuvan rajoitteita, joitten ratkominen omalta osaltaan siivitti kehitystä eteenpäin. Välillä jouduttiin turvautumaan menetelmiin, jotka eivät olleet riskittömiä. Kallokuva näyttää pään luut, mutta ei aivoja. Niinpä amerikkalainen neurokirurgi Walter Dandy julkaisi vuoden 1919 lopulla ilmakallokuvauksen; menetelmän, jolla voitiin epäsuorasti saada joskus näkyviin aivokasvain. Menetelmässä niskapistolla poistetaan aivonestettä ja tilalle laitetaan joko ilmaa, happea tai heliumia. Nuorena kandina 1980-luvun alussa ehdin vielä nähdä pari kertaa käytännössä, miten vaikeita päätökset altistaa potilas usein kivuliaalle ja vakavia terveysriskejä (mm. infektiot, aivoveritulppa) sisältävälle ilmakallokuvaukselle olivat kokeneille lääkäreille. Tutkimusta ei tehty kevyin perustein. Tarvittiin vahva epäily aivokasvaimesta.

Lääketieteellisen kuvantamisen yli 120-vuotinen historia on konkreettinen esimerkki siitä, mitä saadaan aikaiseksi, kun eri alojen kuten fysiikan, kemian, biologian, tekniikan ja tietojenkäsittelyn tutkimusmenetelmien kehittäjät ja tutkijat sekä kliinikkolääkärit yhdessä kehittävät teknologioita lääketieteen tarpeisiin. Menetelmäkehitys on tarjonnut uudet välineet sekä perus- että kliiniselle tutkimukselle. Sairauksien diagnostiikka on parantunut ja kuvantamisen avulla voidaan seurata myös hoidon tehoa esimerkiksi syöpäsairauksissa.

Aloittaessani erikoistumisen neurologiaan 1980-luvun alussa, jotkut kurssitoverini naureskelivat valinnalleni tokaisten: ”Siinäpä ala: Potilaan oireiden ja kliinisen neurologisen tutkimuksen perusteella voit taitavana kliinikkona paikallistaa kohtalaisen luotettavasti hermoston alueen, missä vaiva on. Mutta siinä se sitten on. Täyttä varmuutta et saa ja oikean hoidon löytyminen voi olla kiven takana”. Eipä silloin osattu aavistaa, miten teknologia mullistaa lääketieteen – myös neurologian. Työurani aikana olen nähnyt harppauksen ilmakallokuvauksesta tämän päivän kolmiulotteisiin aivojen fuusiokuviin.

Kommentit (0)

Moni ihminen ilmoittaa nykyään naamakirjan viestiseinällä aloittavansa SOME-paaston. Ihmiset osallistuvat retriitteihin vapautuakseen tietotekniikan ikeestä. Digiväsymys iskee; mieli ja keho kaipaavat lepoa.  Informaatiovirtojen pyörteissä moni tarvitsee välillä kunnon irtiottoa ärsyketulvasta.

Lääketieteen termi ekshaustio viittaa uupumustilaan, jonka vallassa oleva ihminen kokee voimakasta voipuneisuutta, joka voi olla niin fyysistä kuin henkistä: Eväänikään en jaksa liikauttaa. Mieli on sumussa ja ajatukset solmussa. Puhti on täysin poissa. Olen kuin tyhjiin puristettu säkki.

Runsasärsykkeistä, ristiriitaisella informaatiolla kyllästettyä elinympäristöä pidetään tänä päivänä yhtenä tärkeänä uupumustilan syynä. Syyllinen on tunnistettu. Internet ja kaikkialle inhimilliseen elämään rantautuneet erilaiset älylaitteet ovat kaiken pahan alku ja juuri. Ihmiset kärsivät informaatioväsymyksestä. Kyse on digiajan tuottamasta sairaudesta, todetaan usein aihetta sivuavissa keskusteluissa.

Ajatus elinympäristön uuvuttavasta vaikutuksesta ei kuitenkaan ole uusi. Historioitsija Anna Shaffner on tutkinut lääketieteen tekstejä ja julkaissut uupumustiloihin liittyvät löytönsä sekä tieteellisenä katsauksena että kirjassa Exhaustion: A History (2016).

Emme useinkaan pysähdy miettimään sitä, että aikakausi, joka meille näyttäytyy historiana, on sen aikana eläneille ihmisille ollut modernia nykyaikaa. Jokaisessa aikakaudessa on myös nähty kehityskulkuja, jotka uhkaavat ihmisen henkistä ja fyysistä terveyttä. Tänäkin päivänä, vaikka sairauksien hoito ja ihmisten yleinen terveydentila ovat parantuneet, kehitys tuo mukanaan monenlaisia hyvinvointia uhkaavia vaaroja. Valppautta kehityksen nurjille puolille on peräänkuulutettu ennenkin.

Jo 1700 –luvulta alkaen on erityisenä ongelmana pidetty ympäristön kasvavaa ärsykkeiden ja virikkeiden määrää. Ensimmäisiä aiheesta kirjoittaneita oli George Cheyne. Hän totesi, että kaupunkien kehityksen myötä yhä useamman ihmisen elinympäristö muuttui rauhattomammaksi. Tämä aiheutti kaikenlaisia oireita kuten alakuloisuutta, taipumusta mököttää, voimakasta sielun, mielen ja kehon voimattomuutta, tunnekuohua ja erilaisia sisäelinvaivoja. (Tuolloin naisten korseteilla saattoi olla osuutensa sille, että happi näytti monilta naisilta loppuvan.) Tämä skottilainen lääkäri piti jatkuvasti vilkastuvaa kauppamerenkulkua ja sen tuomaa vaurautta yhtenä lisääntyvän hermostollisen heikkouden syynä. Luksuselämä, laiskuus ja liiallinen nautiskelu sairastutti ihmisiä. Elintasosairauksista erityisesti liikalihavuus uhkasi. Cheyne oli innokas kasvisruoan puolesta puhuja.

Amerikassa hermostuneisuuden todettiin lisääntyneen 1880-luvulla. Neurologi George Beardin mukaan isoin harppauksin kehittyvä teknologia ja urbaanit elinympäristöt olivat liikaa modernille miehelle ja naiselle. Silloisen nykyajan merkkejä olivat höyryvoima, lennätin, tieteen kehitys ja naisten (!) lisääntynyt älyllinen aktiviteetti. Ihmiset olivat jatkuvasti aisteja kuormittavan ärsykehyökkäyksen sekä liiallisen informaation kohteena. Tämä imi ihmisistä kaiken voiman, Beard totesi. Voimattomuuden lisäksi ihmisillä oli ärtyneisyyttä, unettomuutta, ruuansulatusvaivoja ja erilaisia pelkotiloja. Sana neurastenia näki päivänvalon. Oireita potivat enemmän toimistojen aivotyöläiset. Maaseudulla näitä vaivoja oli vähemmän. Päänupin varassa tehtävä työ uhkasi ihmisen terveyttä.

Samoihin aikoihin Saksassa psykiatri von Kraff-Ebing kirjoitti siitä, kuinka valistus, koulutus ja kulttuurielämän monet virikkeet eivät olekaan aina tie onneen ja tyytyväisyyteen. 1880-luvun modernissa yhteiskunnassa yleinen hermostuneisuus lisääntyi. Erääksi syyksi hän mainitsi naisten emansipaation ja katsoi sen johtavan vielä läntisen maailman alamäkeen. Myös Sigmund Freud pohti 1900-luvun alun nykyajan ihmistä. Kulttuuriympäristön lisääntynyt monimutkaisuus vaati yhä enemmän ihmisiltä ja kulutti rajallisia voimavaroja, kirjoitti Freud.

1950-luvulla depressio ilmestyi selittämään voimakasta, lähes päivittäistä uupumustilaa, energian puutetta ja aloitekyvyttömyyttä. 1990-luvun lopussa ranskalainen sosiologi Alain Ehrenberg esitti, että yhteiskunnallisella kehityksellä, jossa ihmisellä on, ainakin teoriassa, liki rajoittamattomat vapaudet toteuttaa itseään, on hintansa: Ihminen kokee olevansa vastuussa epäonnistumisista elämän eri osa-alueella. Suorituspaineet ja sen vanavedessä ahdistus ja neuroosit lisääntyivät. Elämästä oli tullut monimutkainen projekti.

Jonathan Crary laittaa kovat piippuun vuonna 2013 ilmestyneessä kirjassaan 24/7: Late Capitalism and the Ends of Sleep. Uudet teknologiat, etenkin internet, ovat rapauttaneet ihmisen normaalin elämänrytmin: päivän ja yön, työnteon ja levon. Craryn mielestä suurimpia pahiksia ovat loputonta kuluttamista ruokkivat uudet tuotteet ja internetiin siirtynyt non-stop kaupankäynti. Nämä vievät kulutuskoukkuun jääneiltä ihmisiltä terveyden. Uni on kapitalismin vihollinen, jyrähtää Crary. Nukkuva ihminen ei tuota eikä kuluta ja on siksi kapitalistiselle taloudelle hyödytön.

Yli 300 vuotta on maalailtu piruja seinälle ja ennustettu nykyajan ihmisen kestokyvyn olevan kohta äärirajoilla. Samalla historia on osoittanut, että suurin osa ihmisistä löytää itselle sopivan tavan elää oman aikakautensa modernin ihmisen elämää liikaa rasittumatta. Ihmiset ovat varsin hyviä löytämään vastavoimia ärsyketulvalle: Nykyään moni tarkkailee älylaitteittensa käyttöä, rajoittaa oma-aloitteisesti ruutuaikaansa ja kuuntelee välillä mieluummin pelkkää tuulen huminaa tai bongailee hauskoja pilvimuodostelmia taivaalta. Lisäksi digitaalisuus voi osaltaan antaa uusia virikkeitä, ohjeita ja opastusta erilaisiin harrastuksiin. Itse olen koukuttunut kutomiseen ja opetellut uusia tekniikoita nettivideoiden avulla. Mahdollisuudet yhdistää toisiinsa digitaalisuus ja ”perinteiseksi” mielletty tekeminen ovat lukuisat. Vain ihmisen mielikuvitus on rajana.

Kommentit (1)

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1633

P.S.V.: Uuteen, paljon virikkeitä tarjoavaan elinympäristöön kytkeytyminen aiheuttaa useille informaatioväsymystä. Mitä piirteitä aivotoiminnassa informaatioväsymys edustaa? Miten syntyy mielen energiavajauksen tunne? Aivotoiminnan rajoittuessa tuttuihin, vakiintuneisiin akteihin hermoaktiivisuus ylläpitää itseään ja usein myös siirtyy aivoissa alueesta toiseen samalla kuluttaen vakioisen määrän energiaa aiheuttamatta merkittävää energiavajetta. Jos ympäristön ylimääräiset virikkeet aiheuttavat samoihin hermoalueisiin lisääntynyttä aktiivisuutta, vakioinen määrä energiaa ei ehkä riitä. Hermotoiminta kuluttaa nyt ehkä paljonkin äskeistä enemmän energiaa samalla muuttuen "nykiväksi" kuljettaessaan kahden virikkeen informaatiota. Tilanne muuttuu vielä sekavammaksi virikkeiden määrän kasvaessa.  Yksittäinen neuroni voi kuljettaa monen virikkeen hieman toisistaan eroavaa, totutusta poikkeavaa informaatiota, jolloin tarvittavan energian sijoittaminen siihen samoin kuin informaation kulku vaikeutuu ilmeten mm. energian puuttumisena. Vaikka tilanne ei ole täysin hyvältä tuntuva, älylaitteissa on aina sen verran kiinnostavaa, että henkilö menettää kyvyn kuunnella tuulen huminaa ja sen sijaan ehdollistuu niihin tai some-ympäristöön. Aivojen energian hermostollinen jakelujärjestelmä ja sen ylläpitämä mielen toiminta häiriintyvät aiheuttaen joskus suorastaan masennusta. Monesti tilaa on vaikea parantaa.

Uuden sukupolven kasvaessa älylaitteiden ja somen hallitsemassa ympäristössä eri tyyppisten virikkeiden informaatio  kehittää itselleen aivoissa vakioiset, toistensa häiritsemättömät hermoradat, eikä mitään informaatioväsymystä synny - kunnes taas keksitään jokin uusi vetävä artikkeli tai toimintoryhmä..

Ylläsanottu teksti on pelkkä kuvitelma blogissa esitetyn ongelman ratkaisemiseksi.

Yllä ei aivojen toimintaa kuvattaessa ole lainkaan huomioitu vasta todistettua aivotoiminnan osaa, biofotoneita, koska niiden funktio aivoissa on vielä tuntematon. Biofotoneilla on mahdollisesti olennainen osuus aivojen energian jakelujärjestelmässä

https://www.google.fi/search?source=hp&ei=m2VbWq_AIYTa6ATX3LvACQ&q=bioph...

Twitter viserteli kännykkäni näytölle tiedon Nature-lehden tuoreesta artikkelista, jonka otsikossa tutkijat toteavat, että maailmassa vallitsee fyysisen aktiviteetin epätasa-arvo. Stanfordin tutkijat hyödynsivät älykännyköiden keräämää tietoa 111 maasta, joissa jokaisessa oli ainakin 100 kännykän käyttäjää. Tämän tiedon pohjalta muodostettu maailman kartta ihmisten päivittäisistä askeleista väittää, että japanilaiset ja espanjalaiset ovat kovia kävelijöitä. Suomi on keskikastia, mutta häviää ainakin 1000 keskimääräisen päivittäisen askeleen verran ruotsalaisille. Ilmastoltaan kuumissa maissa kävellään vähemmän. Tämä tulos ei ainakaan minua yllätä.

Tuore tutkimus kertoo digiajan vempaimien tarjoamista mahdollisuuksista yrittää tehdä päätelmiä laitteitten käytön pohjalta. Tulokset ovat mielestäni lähinnä suuntaa antava. Onko kaikilla kännykkä aina ja kaikkialla mukana? Jos suurimman osan päivästä aurinko porottaa kuumana, on kävelyvauhti ja –määrä varmasti erilainen kuin ilmanalassa, jossa kävely on oiva keino pitää itsensä lämpimänä.

Vähäinen liikkuminen on yhdistetty elämäntapasairauksiin sekä myöhemmän iän muistisairauksiin ja muihin kremppoihin. Tätä tietoa tulee joka tuutista. Tellervo Seppälän toukokuussa (2017) Turun yliopistossa tarkastetun väitöskirjan mukaan elämäntapasairauksista kärsivät kokevat usein lääkäreiden syyllistävän terveysneuvoillaan. Hyvät lukijani, minäpä kirjoitankin nyt vähän muusta: jaloista.

Sain idean tähän blogiini metsän siimeksessä. Kävelin polkua pitkin ja katselin paljon jalkoihini. Polku oli paljosta kävelemisestä kulunut ja eri suuntiin kulkevat, erikorkuiset ja –paksuiset puiden juuret sekä niiden lomassa olevat käpyrykelmät vaativat huomion keskittämistä jalkoihin. Kun idea blogiin putkahti mieleeni ja samalla aktivoitui muistikuva Nature -lehden visertelystä, olikin vähän vaikeampaa keskittyä siihen kävelemiseen. Ajatukseni meinasivat väkisin laukata blogitekstin sisällön suunnitteluun. Pääsin kuitenkin kotiin kompuroimatta.

Jalkojen varassa taaperramme elämänpolkuamme. Käsi on aina mukana kulkeva työväline, jonka monimutkaisuutta robotiikka kiivaasti mallintaa. Ihmisen jalka on aina mukana oleva kulkuväline ja kyllä sitä erilaisten hommienkin tekemiseen tarvitaan. Ihmisen kävely on paljon monisyisempää ja sulavampaa kuin monien robottien, jotka lähinnä liukuvat pitkin lattiaa tai kävelevät kankein koivin.

Jalkaterässä on laskettu olevan 26 luuta, 55 niveltä, 107 nivelsidettä ja 31 lihasta. Jalkaterä ja nilkka tekevät monenlaisia liikkeitä, joitten myötä kävelemme välillä varpailla tai kantapäillä, hypimme yhdellä jalalla, kävelemme taaksepäin ja sivuttain, pyörähdämme jalan tai jalkojen varassa ympäri, hyppäämme ojan yli, polskuttelemme vedessä, pyörähtelemme ja nytkymme musiikin tahdissa tai tuotamme rytmiä jalkoja eri tavoin tömistellen.

Jalkapohjat ovat ainoa ruumiinosa, joka on tuntokontaktissa ympärillä olevaan fyysiseen maailmaan ihmisen ollessa pystyasennossa. Paljain jaloin liikuttaessa jalkapohjan ihotunto sekä nilkan asento- ja liiketunto välittävät koko ajan tietoja alustoista, niiden muodoista ja alaraajan asennoista. . Kun tuntoaistit ovat kunnossa ihminen tunnistaa katsomattakin, onko jalkapohjien alla hiekkaa, nurmikkoa, asfalttia tai tuliko astuttua kävyn päälle.

Ääreishermoston tuntohermojen vaurioissa jalkapohjien tuntoaistit heikkenevät. Jalkapohjan iho kärähtää liian kuumalla alustalla. Aivot eivät saa kuumavaroitusta ja väistämisliikkeeseen osallistuvat aivojen hermoverkot ja raajaan kulkevat liikehermoradat eivät aktivoidu. Jos jalkapohjan tunto on huono, ihminen kompuroi herkemmin pimeässä, koska näköaistin antama lisätieto ei ole auttamassa, kun jalkapohjat ja varpaat eivät tunnista maton reunaa tai alustan kaltevuutta.

Jalkojen käyttö vaatii aivojen eri toiminnoille erilaistuneiden hermoverkkojen yhteispeliä. Jo kävely aktivoi näitä hermoverkkoja monipuolisesti: Päälakialueen tuntoaivokuorelle kulkeutuu tuntohermoratoja pitkin jalkojen tuntoaistimien keräämää tietoa. Tuntoaivokuoren vieressä on liikeaivokuori, jonka hermosoluista saavat alkunsa vartalon ja raajojen lihaksia eri tavoin liikuttavat liikehermot. Tuntotietoon erikoistuneet hermoverkot ovat yhteydessä liikeaivokuoren hermoverkkoihin. Ympäristöstä kerätty tuntotieto vaikuttaa ihmisen liikkeisiin. Tunto- ja liikehermoradat risteävät aivorungon ydinjatkeeksi nimetyllä alueella. Oikea aivopuolisko ohjaa vasenta jalkaa ja päinvastoin.

Kävely ei suju pelkällä tunto- ja liikehermojen yhteispelillä. Pikkuaivot ja aivorunko-alue osallistuvat tasapainon hallintaan sekä raajojen väliseen koordinaatioon. Ihminen tarkkailee aistinvaraisesti ympäristöään ja mm. takaraivoalueelle kulkeutuva näkötieto sekä ohimolohkoalueella jatkokäsiteltävä kuulotieto on huomioitava, kun kävelyä sopeutetaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Eri puolilta ihmiskehoa aivoihin kulkeutuvan aistitiedon pohjalta ihminen hahmottaa myös sitä, missä asennossa jalat ja itse asiassa koko ihminen on ympäristöönsä nähden. Aistitiedon huomioiminen ja sen pohjalta tapahtuva kävelyn tilannekohtainen säätely vaatii toimivia otsalohkoja, jotka koordinoivat kävelyyn osallistuvien, eri hermoverkkojen välistä yhteispeliä. Jaloitellessaan ihminen aivojumppaa. Kävelemisen kyky, kuten muutkin taidot, ruostuu, jos sitä ei jatkuvasti tee.

Jaloistaan kannattaa pitää huolta. Omin jaloin kulkeminen voi joskus olla ainoa keino päästä perille. Jalkojen toimintaa voi pitää yllä ja kehittää monilla iloa tuottavilla tavoilla: tanssien, pallopeleissä, vaihtelevissa maastoissa samoillen, vedessä polskutellen, hiihtäen, luistellen, kiipeillen, paljain jaloin askeltaen. Arkisten askareiden lomassa voi välillä ottaa pari hyppyaskelta, keinutella itseään edes takaisin kantapäiltä varpaille. Bussipysäkillä voi harjoitella yhdellä jalalla seisomista. Jokaiselle löytyy keino treenata jalkateriään. Jalkajumppa on myös tasapainotreeniä, kehon hallintaa, todella monipuolista hermoverkkojen kutittelua – aivotreeniä.

Kouluajoiltani muistan jumppatunneilta hernepussit. Niitä piti nostella varpaitten avulla. Lapsuuskesinä seurasin kuinka mummuni pyöritteli vauhdikkaasti kaulinta leipoessaan karjalanpiirakoita tai mustikkapiirakkaa vehnätaikinasta. Iltaisin mummu laittoi putsatun kaulimen maahan ja hieroi sillä päivän askareissa väsyneitten paljaitten jalkojensa pohjia. Välillä mummun jalat saivat ilma- ja vesikylpyjä sekä rasvahierontaa. Mummuni sanoi: Nyt on aika jalkojen lepuutella. Muista, Kiti, välillä nostaa jalat kohti kattoa ja pyöritellä nilkkoja. Viisas neuvo. (Blogin kuvassa heiluttelen jalkojani kevättä rinnassa – kesää odotellen.)

Kommentit (2)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

http://www.tiede.fi/keskustelu/59715/ketju/ihmeaine_parantaisi_haavat_jo...

Diabeetikon jalat ovat vaaravyöhykkeessä, koska niiden haavaumat pyrkivät vain pahenemaan perinteisistä hoidoista huolimatta. Uumajan yliopiston tutkija Y. Shen on todennut, että verenohennuksessa ym. käytetty lääketieteelle tuttu aine saa aikaan hyvin vaikeiden jalkahaavojen nopean parantumisen. Ylläolevassa ketjussa esitellään hieman Y.Shenin tutkimuksia. Samalla varoitellaa apteekissakin myytävien pihkavoiteiden mahdollisesta huonosta sopivuudesta kaikkien jalkojen hoitoon.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

https://www.google.fi/search?site=&source=hp&q=knee+anatomy&oq=knee+anat...

https://www.google.fi/search?q=foot+anatomy&oq=foot+anatomy&gs_l=psy-ab....

Kun ylläolevista linkeistä vielä ottaa kuvahaun, ilmenee ihmisen polven ja jalan hämmästyttävä rakenteellinen monimutkaisuus. Ja jokaisella rakenneosalla ja sen sijainnilla on myös oma tärkeä tehtävänsä.

Tuntuu erikoiselta, että vaikka jalkapohjassa on varsin herkkä tuntoaistikokoelma, on se kuitenkin kokemukseni mukaan erikoisherkkä toisen jalkaa vasten.  Jalassa voi ehkä olla myös kemiallinen aisti (kuten esim. krokotiilin nahkalla), jolla se tunnistaa esim. happaman suoveden happamaksi (arvio perustuu vain muistikuviin)

Hopea-akaasian oksa (kuva) on monissa maissa naisten päivän tunnus. Päivää vietettiin 8.3. Sen kunniaksi pidin Nokian kampuksella Espoossa luennon X-Factor in Mind. Luentoani varten tein tutkimusmatkan tieteellisiin tietokantoihin mielessäni kysymys: Onko tutkimusnäyttöä lauseelle, joka väittää naisten ja miesten aivoitusten olevan kuin eri planeetoilta?

John Gray julkaisi vuonna 1992 kirjan ”Naiset ovat Venuksesta ja Miehet Marsista”. Kirjailijan nimen perässä komeilevat kirjaimet PhD, filosofian tohtori. Grayn PhD on ns. kirjekurssilla hankittu eikä täytä tältä akateemiselta arvolta vaadittavia vaatimuksia. Kirja luokitellaan psykologiaa yleistajuistavaksi tietokirjaksi. Kirjan kirjoittajan psykologian opinnot kattavat yhden psykologian kirjekurssin. Wikipedia kertoo ”tietokirjaa” myydyn yli 50 miljoonaa kappaletta ja se keikkui 121 viikkoa bestseller listalla. Kirjan nimi alkoi levitä kulovalkean tavoin ”totuutena”, joka on ruokkinut yli kaksikymmentä vuotta monenlaista liiketoimintaa. Sadat parisuhdekirjat antavat vinkkejä siitä, miten nämä kaksi etäällä toisistaan olevaa ihmisplaneettaa voisivat kohdata. On seminaareja, kirjekursseja, nettisivuja, ruokaneuvontaa kera miehen ja naisen salaattireseptit. ”Totuudesta” on tehty lauluja, elokuvia ja parisuhteiden koukeroita ruotivia TV-sarjoja.

Gray kiteytti sen, minkä me kaikki tiedämme: ihmisten välisessä viestinnässä syntyy väärinymmärryksiä. Se, mitä minä yritän sanoa, ei mene kuulijalle/kuuntelijoille perille. Tai minä en tajua, mitä toinen on sanomassa. Ymmärrystä ei välillä synny, vaikka rautalangasta vääntäisi tai enkelten kielellä yrittäisi puhua. Ns. X-faktori – naisilla on XX ja miehillä XY kromosomit – on biologiassa toki tärkeä rooli. Gray väittää X-faktorin peräti heittävän miehet Marsiin ja naiset Venukselle. Yritäpä siinä sitten huhuilla ja kommunikoida. Missä määrin vuorovaikutuksen ongelmien syynä on se, että miesten ja naisten aivot ja mielet kerta kaikkiaan vain ovat niin erilaiset. Löytyykö tieteellistä näyttöä lauseelle, joka on jo 25 vuotta kiertänyt maailmaa? Vai onko se peräti perätön, urbaani legenda, jonka pisti alulle kirjekurssit käynyt mies, jolla on pokkaa niiden pohjalta itseään tohtoriksi ja psykologian asiantuntijaksi nimittää?

Tässä tiederetkeni antia:

Vuonna 2014 ilmestyi professori Janet Hyden laaja tieteellinen katsaus siihen mennessä tehdyistä tutkimuksista miesten ja naisten kognitiivisista eroista. Naiset ovat hieman parempia kielellisissä taidoissa ja miehet taas kolmiulotteisessa hahmottamisessa. Kyvyssä ilmaista itseään puheella ei sen sijaan ollut merkittävää eroa. Ovatko naiset enemmän tunneihmisiä kuin miehet? Eipä tässäkään ominaisuudessa ole tutkimuksissa havaittu selkeitä eroja. Tärkein ero näytti olevan siinä, että miehiä kiinnostavat enemmän asiat; naisia taas ihmiset. Voiko tämän tulkita siten, että miehet puhuvat mieluummin asioista ja naiset ihmisistä? Mutta, että naiset ja miehet ovat ajatuksiensa ja kiinnostuksen kohteittensa suhteen kuin eri planeetoilta? Siitä ei kyllä ole tutkimusnäyttöä.

X-faktorista ei saa syntipukkia parisuhdeongelmille, vaikka kuinka yrittäisi. Elämänkokemukset vaikuttavat ihmisen tapaan tulkita asioita, niin miehillä kuin naisilla. Joillekin ihmisille puhekumppanin sukupuoli on isompi juttu kuin toisille. Kommunikaatio-ongelmat eivät kuitenkaan johdu siitä, että naisilla olisi ”tippaleipä” ja miehillä ”putkiaivot”. Se, että miehillä on todettu vilkkaammat yhteydet saman isoaivopuoliskon havaintoja tekevien ja liikkeitä koordinoivien aivoalueiden välillä ei ole todiste ”putkiaivoisuudesta. Löydöstä voi pikemminkin tulkita niin, että nämä hermoverkkoyhteydet yhdistävät toisiinsa havaitsemisen ja sen pohjalta tapahtuvan reagoimisen. Naisilla taas näyttäisi olevan enemmän hermoratayhteyksiä oikean ja vasemman isoaivopuoliskon välillä. Tämän ajatellaan viittaavaan intuition ja loogisen ajattelun väliseen yhteyteen. Rohkean puoleinen tulkinta voisi olla, että naiset miettivät enemmän, mitä jokin havainto merkitsee ja miehet ovat herkemmin toiminnan moodissa.

Etsiessäni netistä tutkimuksia naisten ja miesten aivoitusten eroista, näyttöruudulle putkahti tiedeartikkeli: ”Pay attention to me!”. Sen voisi kääntää keskity minuun, kiinnitä minuun huomiosi. Älä anna ajatusteni harhailla muualle. Kyse on vuonna 2016 julkaistusta aivojen herätevastetutkimuksesta. Siinä 42 opiskelijaa – iältään 18-24 vuotta, heistä puolet naisia – katseli vuoron perään kolmenlaisia kuvia. Yksi kuva oli henkilöstä, jonka kanssa katselijalla oli romanttinen parisuhde, toinen julkkiksesta ja kolmas tuntemattomasta ihmisestä. Tutkimuksen mukaan sekä naisten että miesten aivovasteet olivat vahvimmat omaan partneriin. Kuitenkin miesten aivovasteiden voimakkuus erosi naisia vähemmän vasteista, joita kahden muun kuvan katselu aiheutti. Tutkijat vetivät tuloksesta rohkeita johtopäätöksiä väittäessään, että löydös kertoo miesten rennommasta asenteesta parisuhdeasioihin. Lisäksi he väittävät, että parisuhteen laatu voisi vaikuttaa tuloksiin. Siitä, miten parisuhteen laatu kunkin ihmisen kohdalla määritellään, ei tutkimuksessa puhuttu mitään. Tutkittu joukko on pieni ja ikäkin huomioiden heille on kokemuksia seurustelusta ja parisuhteista tuskin kertynyt vielä kovin paljon. En toivo aivomittausten rantautumista parisuhdevastaanotoille tai treffi-sivustoille. Olisi onnetonta, jos parinvalinnassa aivovasteet alkaisivat jyllätä ja sydämen ääni jää jalkoihin. 

Ihmisten elämänhistoria: Kokemukset – mitä on tullut opiskeltua ja työssä tehtyä, arjessa harrastettua, vuosien varrella koettua – vaikuttavat siihen, mitä tietoa ympäristöstä nappaamme ja mihin alamme selityksinä uskoa. Jos jatkuvasti kuulee, että naisen tai miehen aivoilla varustettuna ei voi jotain asiaa ymmärtää, siihen alkaa moni uskoa. Jos jatkuvasti kuulee, että naisen puhetulva mykistää miehen kuin miehen lopulta tai että mies ei saa sanaa suustaan, etenkin kun pitäisi tunteista puhua, tästä muodostuu vähitellen hyvä syy, olla yrittämättäkään ymmärtää – ainakaan toista sukupuolta. Eiköhän keskitytä ymmärtämään toisiamme ihan tällä omalla planeetalla. Annetaan kirjekurssin käyneen miehen lentävän lauseen lentää unholaan. Matkatkoon Marsiin tai Venukseen.

Kommentit (8)

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1633

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38120

Perinteisesti tytöt ovat muodostaneet fysiikkaryhmien ”takapajulan” niin yläkoulussa kuin lukiossa. Esimerkiksi TIMMS99-tutkimuksen mukaan 7. luokalla 4 % tytöistä omasi myönteisen suhteen fysiikkaan kiinnostuneiden prosentin laskiessa yhä 8. luokalle siirryttäessä. Kiinnostuneiden poikien prosentti oli paljon suurempi (ollen kuitenkin ikävän pieni sekin). Herääkin kysymys, ovatko tyttöjen aivot poikien aivoja heikommin sopeutuvia fysiikan opiskeluun. Pitäisikö heille opettaa erilaista fysiikkaa? Vai pitäisikö fysiikan opetuksen olla kokonaan erilaista?

Monet ympäristötekijät eikä varmaan vähiten joidenkin opettajien asenne tyttöjen oppimiskykyä ja jopa fysiikkaa itseään kohtaan varmaan vaikuttavat enemmän poikia kuin tyttöjä kannustavasti. Mainittakoon vaikka kirjoissa esiteltyjen fyysikkojen kuvat. Niissä fyysikot ovat kymmeniä vuosia vanhempia kuin merkittävimpiä löytöjä tehdessään. Tämä tietysti vähentää myös poikien motivaatiota. Lisäksi merkittäviä naisfyysikoita on todella vähän; lieneekö kahta enempää modernin fysiikan aikakaudelta.

Työhönsä leipääntynyt opettaja saattaa myös unohtaa, että fysiikka on loogis-empiirinen tutkimusala, jonka lakien ymmärtämistä vaativa opettaja istuttaa oppilaisiinsa syvällisen harhan fysiikkaa kohtaan. Fysiikanopetuksen harhaisuus kompensoituu enemmän pojilla kenties heillä luonnostaan olevan paremman fysikaalisen kokeellisuuden ja mittaamisen tuntemuksen vuoksi.

Yläkouluaan aloittelevien tyttöjen vähemmän tiedostettu kompastuskivi onkin juuri fysikaalisen konkretian ja varsinkin mittaamisen heikko tuntemus. Mittaamiseen ja laskemiseen ensimmäisestä oppitunnista alkaen keskittyvä opetus tekee tytöillekin mahdolliseksi motivoitua fysiikan opiskelusta. Olen nimittänyt menetelmän ”matemaattiseksi luonnonlakinäkökulmaksi” (Dimensio 2/2005). Toisin kuin nykyinen opetustrendi, laskemisen kieltävä ja varsin vähän mittaava ”hahmottava lähestymistapa”, matemaattinen luonnonlakinäkökulma aktivoi tyttöjen ja poikien aivot tasavertaisesti. Niinpä tytöt ja pojat tekivät jo 7. luokalla noin 15 vaativaa, vähintään tunnin kestänyttä fysiikan koetta laskelmineen esittämättä yhtään kielteistä kommenttia. Töistä, joita 7. luokan tytöt tekivät ansiokkaasti mainittakoon luonnonlain Ft^2/ms=2 todistamisen kokeellisesti kaltevalla tasolla, heijastushilan rakojen välin kokeellisen määrityksen ja Galilein putoamislain kokeellisen todentamisen.

Näin ollen fysiikan tarjoaminen sopivassa muodossa aktivoi luontevasti myös tytöt, eikä mitään kykyeroa ilmene eikä siis pohjimmiltaan ole.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1633

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/03/170327083236.htm

Monet miesten ja naisten käyttäytymisen erot johtuvat varmaan genomin tiettyjen geenien erilaisista ilmentymistä eri sukupuolilla. (Tässä viitattu kotimainen tutkimus on tehty myyrillä, joten se ei ilmeisestikään huomioi ”standardi-seksuaalisuudesta” poikkeavia ihmisiä).

Vasopressiinireseptorin (vas-r) ja ositosiinireseptorin (oks-r) geneettisten ilmentymien erot saavat aikaan eroja sosiaalisessa ja seksuaalisessa käyttäytymisessä; esimerkiksi vasr:n geenin ilmentymien erot tuottavat usein avio-ongelmia. Koska näin on, saattaa ihmetyttää, että sen paremmin myyrät kuin ihmisetkään eivät ole pitkienkään aikojen kuluessa konvergoineet geneettisesti kummankin sukupuolen kannalta ihanteelliseen ratkaisuun, vaan juuttuneet ”geneettiseen taisteluun”, ristiriitaan sukupuolten välillä.

Ongelman avain on vas-r:n ja oks-r:n ihanteellisten ilmentymien riippuvuus sukupuolesta: alleelit, jotka suovat optimaalisen hedelmällisyyden naiselle ovat tuhoisia miehen hedelmällisyydelle ja kääntäen. Tästä seuraavaa ristiriitaa säätelevät lisäksi sosiaaliset tekijät kuten vallitseva yksilötiheys. Alati vaihtelevana tämäkin osaltaan estää konfliktitekijöiden tasoittumista.

Vierailija

Miesten ja naisten elämänkokemukset ovat "keskimäärin" erilaisia, koska odotukset ja stereotypiat ovat erilaisia. Miehillä on esimerkiksi enemän kokemuksia heihin kohdistetusta pelosta ja epäluottamuksesta sekä vastakkaisen sukupuolen torjunnasta (koska miehet tekevät valtaosan aloitteista ja naiset ovat tutkitusti nirsoja). Naiset taas kokevat  enemmän esimerkiksi pelkoa ja - ehkä - vähättälyä. Molemmilla sukupuolilla on toksi myös myönteisiä kokemuksia, jotka eroavat toisistaan. Näillä kokemuksilla on osin biologinen perusta eli ne heijastelevat synnynnäisä ominaisuukia vaikka ilmenevätkin vain sosiaalisissa suhteissa . Usein ene vielä vahvistuvat erilaisten peliteoreettisten kiemuroiden vaikutuksesta. Siksi on mahdollista, että vaikka "aivojen erot "olisivat pienet, silti biologisesti määräytyvät ominaisuudet tekevät miehistä marsialisia ja naisista venuslaisia.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1633

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakiv...

Miehen ja naisen suhteeseen liittyy usein kohtuuttomia jännitteitä. Negatiivisimpia niistä on parisuhdeväkivalta. Mies on usein (vaikka ei aina) parisuhdeväkivallan yksinomainen tekijä.  Toisinaan mies pystyy luettelemaan (karjumaan tms.) syitä väkivallalleen, mutta ei läheskään aina.  Nainen puolestaan saattaa lamaantua niin, että ei edes vuosikausia kestäneen väkivaltaisen suhteen aikana pysty  harkitsemaan suhteen lopettamista.

Parisuhdeväkivallan syväpsykologisten ja/tai geneettisten syiden hyvä tunteminen auttaisi ehkä jo ennakolta tai jo varhaiskasvatuksessa estämään väkivaltaan johtavat psyyken elementit.  Ihanne olisi varmaan, että potentiaalinen väkivallan harjoittaja pystyisi itse havaitsemaan,  analysoimaan  ja eliminoimaan uhkaavat käyttäytymisaihiot.

Veikkaan, että ihmisen tarkasteleminen reunaehtosidonnaisena järjestelmänä voi tuoda valoa muun muassa juuri parisuhdeväkivallan ongelmaan.  Mitä sitten tarkoittaa se, että ihminen olisi reunaehtosidonnainen järjestelmä? Seuraava lainaus antaa ehkä viitteen. Reunaehtosidonnaisuuteen parisuhteessa tahtoisin palata hieman mietittyäni..

https://www.areiopagi.fi/2016/08/edes-vaivautua-miettimaan-onko-tahto-va...

"Reunaehtosidonnaisen tahto-ilmiön toteutumistie reunaehdoista tahtovektoreiksi ja tahtovektoreista niiden resultantiksi, lopulliseksi tahtotilaksi, on kiinnostava psykologiatieteellinen ongelma - varsinkin, jos koko psykologinen ihmisyytemme määritellään näiden toteutumisteiden kokoelmaksi. Mahdollisen vastauksen antaa jälleen benardin konvektio (benard convection pictures). Joitakin konvektiomoodin reunaehtoja kuten lämpövirtaa, nesteen jäykkyyttä, astian muotoa, kokoa ja astian liikuttelutapaa voidaan ihmisen reunaehtojen tavoin muutella, jolloin aina uusi moodi ilmestyy lainalaisesti. Moodi ilmestyy kyseisten reunaehtojen puitteissa lunnon korkeimman lain, Pienimmän Vaikutuksen Periaatteen, mukaisesti,  jonka sen alkuperäinen keksijä Maupertuis on kehittänyt karkeasti sanottuna seuraavan idean mukaisesti:

"Luonto pyrkii alati kohti parhainta mahdollista
olotilaa."

Maupertuis kuvasi keksintöään myös sanomalla, että ”luonto
saa ilmiönsä aikaan käyttäen yksinkertaisimpia

keinoja”."

kts. Osmo Pekonen, Maupertuis ja pienimmän vaikutuksen periaate

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1633

Reunaehtoja käsittelin alussa vain loputtomissa tahdonvapaus-väittelyissä, kunnes käsitin, että sama mekanismi toimii kaikilla elämän alueilla

https://www.google.fi/#q=vapaa+tahto+areiopagi&spf=381

Reunaehtoparadigma näkee koko ihmisen olevan reunaehtojen funktio. Reunaehdot eivät kuitenkaan yleensä vaikuta erillisinä, vaan ne ovat monimutkaisesti toisiinsa kietoutuneita ja toisiaan modifioivia tavoitteena tietty optimaalisuus. Parisuhdeväkivalta ei aina ole jatkuvaa, vaan ”leimahtaa” aika-ajoin, mutta myös jatkuvan parisuhdeväkivallan syy on sama. Seuraavassa kaikki, mitä tuli mieleen nyt käsillä olevasta asiasta.

Parisuhdeväkivallan syy sisältyy oletettavasti reunaehtoihin seuraavalla tavalla. Useiden reunaehtojen kietoutumat saattavat sisältää komponenttinaan kukin yksittäisen reunaehdon, joka ei vielä yksinään aiheuttaisi parisuhdeväkivaltaa, mutta joiden vaikutukset kombinoituvat väkivallaksi miehessä, jonka psykologinen itse on reunaehtojensa modifioitu summa.

Väkivallaksi kombinoituvat reunaehdot saattavat sisältää esimerkiksi omista lapsuuden kokemuksista peräisin olevaa aversiivista ainesta, josta henkilö ei ole edes tietoinen.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1633

Seksuaalisuus yleisesti ja monine muunnelmineen lienee tieteelle vielä paljolti haasteen tasolla. Sukupuoliseen lisääntymiseen liittyy ehkä moniakin geneettisiä, immunologisia, psykologisia ja muita etuja; joistakuista on jo saatu vihiäkin. Tutkimusta edistää havainto, jonka mukaan esimerkiksi banaanikärpästen sukupuolielämä muistuttaa ihmisten vastaavaa, ja sitä voidaan erinäisin operaatioin jopa muuttaa.

https://www.sciencedaily.com/releases/2016/02/160217091406.htm

Yamamoto admits he was "terribly surprised" by the results, because he had previously never doubted that male-to-male courtship in fru mutant males was "solely genetically programmed". It appears that social interaction activates neurons that make mutant males hypersensitive to visual stimuli.

While Yamamoto is cautious about drawing conclusions on human sexual orientation from studies of fruit flies, he believes some aspects of sexual orientation in humans could have a similar mechanistic basis to that of flies. "Our study offers a conceptual basis to explain how nature and nurture interact in shaping human sexual orientation," he says.

en sukupuolielämä muistuttaa suuresti ihmisen vastaavaa vieläpä joinekin muunnelmineen.

https://www.sciencedaily.com/releases/2016/02/160217091406.htm

Yamamoto admits he was "terribly surprised" by the results, because he had previously never doubted that male-to-male courtship in fru mutant males was "solely genetically programmed". It appears that social interaction activates neurons that make mutant males hypersensitive to visual stimuli.

While Yamamoto is cautious about drawing conclusions on human sexual orientation from studies of fruit flies, he believes some aspects of sexual orientation in humans could have a similar mechanistic basis to that of flies. "Our study offers a conceptual basis to explain how nature and nurture interact in shaping human sexual orientation," he says.

orientation,"

.

Seuraa 

Tiedekokki

Kiti Müller on neurologi, joka 60 vuotta täytettyään teki uraloikan ja siirtyi Työterveyslaitoksesta Nokian lääketieteelliseksi asiantuntijaksi. Hän pitää tietoyrteillä maustetuista ajatusliemistä, mutta inhoaa huuhaarikkaruohoja.

Teemat