Kirjoitukset avainsanalla Aivot

Taide-elämys kaihileikkauksessa, kuva Wikimedia commons

Silmäni edessä värispektrin eri värit muuttavat hitaasti muotoaan, liittyvät toisiinsa ja erkanevat taas. Näkymä silmäni edessä toi mieleen lapsuuteni kaleidoskoopin, jonka muuttuvia värejä jaksoin katsoa pitkiä aikoja. Korvani juuressa kuulen ajoittain hiljaista puhetta. Kohta kuuluu pientä naksutusta. ”Nyt voi näkyä kirkas valoilmiö. Seuraavaksi kiillotan, kertoo rauhallinen ääni kovani juuressa”. Ääni kuuluu silmäkirurgille. Vasemman silmäni kaihileikkaus oli kivuton taidenautinto.

Olin jo pitempään välttänyt pimeäajoa. Autojen kirkkaat valot häikäisivät. Kirkkaassa päivänvalossa huomasin usein parittaneeni sinisen ja mustan sukan. Vaikka kuusikymppiä on monessa mielessä uusi neljä- tai viisikymppiä, silmän mykiöön eli linssiin tämä ei päde. Iän myötä mykiön aineenvaihdunta heikkenee ja alun perin kirkas linssi samenee. Linssin tehtävä on taittaa valo tarkasti verkkokalvon pintaan. Sen muoto muuttuu sen mukaan, katsotaanko lähelle vai kauas. Päälle nelikymppisen linssin kyky mukautua lähelle katsomiseen heikkenee ja avuksi tarvitaan silmälasit viimeistään, kun ojennetun käsivarren mittakaan eri riitä siihen, että saisi selvää kädessä olevasta luettavasta.

Kaihissa (harmaakaihi, katarakta) on kyse toisenlaisesta pulmasta: Samentunut silmän linssi läpäisee valoa huonosti. Tätä ongelmaa ei silmälaseilla korjata. On aika napata linssi pois ja pistää tilalle keinomykiö. Sen jälkeen maailma kummasti kirkastuu. Muistikin voi parantua. Nimittäin sitä, mitä ei kaihin vuoksi näe, ei voi myöskään muistaa.

Silmät ovat minulle herkkä paikka. Karsastin lapsena. ”Vasen silmäsi on laiska, silmät on leikattava”. Kuultuani tämän, pelkäsin monta päivää, että minulta viedään silmät. Karsastusleikkauksesta muistan vain sen, kuinka silmiä häikäisi, kun leikkauksen jälkeen silmien suojalaput poistettiin. Niinpä ajatus siitä, että tarvitaan kaihileikkaus ei tuntunut mukavalta. Ei, vaikka kuinka puhuin itselleni järkeä.

Minua ei kunnolla rauhoittanut, että lääkärinä tiesin, että kaihileikkaus tehdään nykyään mikrokirugisesti, silmä kunnolla puudutettuna ja polikliinisesti. Silmän sarveiskalvolle tehdään kaksi parin millimetrin viiltoa ja lähes elinkaarensa päähän tullut linssi poistetaan ultraäänellä. Laitteen nopealla taajuudella värähtelevän kärjen avulla mykiö pilkotaan ja poistetaan. Hiljainen nakutus, jonka kuulin samalla, kun ihailin värien alati vaihtuvaa kaleidoskooppia, tuli ultraäänilaitteesta. Sitten silmäni oma kapselipussi kiillotettiin ja sen sisälle sujautettiin kirkas tekomykiö.

Silmäkirurgi teki toimenpidettä leikkausmikroskoopin avulla. Salissa oli myös iso näyttö, jolle leikkausalue näkyi suurennettuna. Toimenpide kesti puoli tuntia. 

Turhaan pelkäsin. Leikkauspelkoon olisi aikoinaan ollut täysi syy. Silmäkirurgi Petri Järventausta kertoi minulle kaihileikkausten historiallisista merkkipaaluista, mikä auttoi minua nettisuunnistamaan kaihin hoidon tiedonlähteille. 

Kaihileikkaus on yksi varhaisimpia kirurgisia toimenpiteitä. Niitä tehtiin jo antiikin aikana. Kreikkalaiset ja egyptiläiset keksivät pilkkoa mykiön terävillä neuloilla pienemmiksi paloiksi, jotta se imeytyisi helpommin lasiaiseen. Koska poistetun mykiön tilalle ei laitettu mitään, samean mykiön aiheuttamasta sokeudesta kyllä päästiin, mutta ongelmaksi muodostui huomattava kaukotaitteisuus eli -näköisyys, kun silmään tuleva valo ei osunutkaan verkkokalvolle. Kaikki lähietäisyydellä oli sumeata. Vahvoilla pluslaseilla tilannetta yritettiin korjata. Erilaisia silmälaseja oli ollut onneksi käytössä jo 1200-luvun lopulta.

Vuonna 1748 ranskalainen Jaques Daviel (1696-1762I teki kaihin poiston silmästä haavan kautta. Turun lasaretissa tehtiin ensimmäinen mykiön poisto vuonna 1771.

Ensimmäisissä kaihileikkauksissa mykiö työnnettiin neulalla silmän lasiaiseen ilman puudutetta, ja hygieniasta ei piitattu. Varhaiset leikkaukset olivat siis ilmeisen kivuliaita ja myös hengenvaarallisia. Infektioriski leikkauksessa oli suuri ja infektiosta monikaan potilas ei hengissä selvinnyt.  Koska linssin samentuma aiheutti lopulta sokeutta, moni potilas silti otti ison riskin ja suostui toimenpiteeseen.

Vuodesta 1840 alkaen kaihileikkauksia tehtiin yleisanestesiassa. Sairaalahygienian uranuurtaja Ignaz Semmelweiss otti vuonna 1847 käyttöön käsien pesun ja niiden desinfioinnin synnytysosastolla eri potilaiden hoidon välissä. Hän raportoi, että tämän käytännön ansiosta lapsivuodekuumeet vähenivät merkittäväsi. Kesti kuitenkin yli kaksikymmentä vuotta ennen kuin sairaalahygienian käytännöt alkoivat levitä. Se tapahtui vasta, kun Louis Pasteur ja Joseph Lister vahvistivat omalta osaltaan Semmelweissin havainnot oikeiksi. Semmelweiss oli valitettavasti itse kuollut jo vuonna 1865 haavainfektion aiheuttamaan kuolioon. Hygienia-asiat saatiin vähitellen tolalleen myös kaihileikkauksessa.

Kokaiinitipat otettiin käyttöön 1884 silmän paikallispuudutukseen. Leikkausinstrumenttien kehitys lähti vähitellen vauhtiin 1900 luvun alussa. 1960-luvulla silmälääkäri, keksijä ja jazz-muusikko Charles Kelman kokeili sekä linssin jäädytystä että ultraääntä samean mykiön poistoon. Idean ultraäänen käyttöön hän sai hammaslääkäriltään. Ensimmäisen tekomykiön kehitti 1940-luvulla englantilainen silmäkirurgi Harold Ridley. Duodecim-lehden artikkelissa vuodelta 1998 (Tero Kivelä) kerrotaan kaihileikkausta seuranneen yleislääkärin Steve Barryn harmitelleen ääneen sitä, että sameaa linssiä ei voi korvata kirkkaalla. Tämä aikakirjojen mukaan antoi ratkaisevan sysäyksen Ridleyn tekomykiön kehitystyölle. Mielestäni tämä on oiva esimerkki siitä, kuinka jokin ääneen lausuttu toive tai idea voi johtaa merkittävään keksintöön.

Nykyään ultraäänen käyttö on rutiinia kaihileikkauksessa. Tekomykiöt ovat taitettavia ja ne sujautetaan alle 3 mm:n kokoisesta leikkaushaavasta silmän omaan, kiillotettuun kapselipussiin.

Turhaan leikkausta etukäteen pelkäsin. Minulle, potilaalle, leikkaus oli eräänlainen taide-elämys. Leikkauksen jälkihoito monine tippoineen vaati kyllä huolellisuutta. Ilman kännykkähälytystä olisi tiputusten aikataulu minulla repsahtanut useamman kerran. Neurologille oli kiintoisaa huomata, miten vähitellen, kuten silmälääkärit olivat oikein ennustaneet, näkeminen leikatulla silmällä muuttui lähiviikkojen aikana. Myös aivoni mitä ilmeisimmin sopeutuivat vähitellen siihen, että vasemmasta silmästä valo taittui kirkkaan tekolinssin avulla eri lailla kuin samentuneesta.

Nyt, kun leikkauksesta on kulunut kuusi viikkoa, nenälläni keikkuvat silmälasit uusilla vahvuuksilla ja ympäristö näyttäytyy kirkkaampana. Pimeänäkö on kohentunut ja häikäisyherkkyys silmissä vähentynyt. Kun ikää karttuu, kaihista tulee yhä useamman vaiva. Yli 70-vuotiailla kaihia todetaan liki 70 %:lla. Suomessa tehdäänkin 50 000–60 000 kaihileikkausta vuodessa.

Joten jos on sumuinen olo eikä muista nähneensä sitä, mitä nuoremmat havaitsivat, kannattaa tutkituttaa silmänsä. Havainto-ongelmien syy voikin olla nykypäivänä turvallisesti hoidettava silmän linssin samentuma, kaihi. Lisäbonuksena taide-elämys.

Kiitän silmäkirurgi Petri Järventaustaa tekstin lääketieteellisestä tarkistamisesta.

 

Kommentit (6)

JK
1/6 | 

Kiva tarina taustoineen.

Olisi kyllä voinut käyttää kielellisesti oikeaa tekomykiö termiä keinomykiön sijaan ja taitettavan linssin sijaan puhua vaikka rullattavasta.

Harmi myös että kerran elämässä tehtävä operaatio ei vapauttanutkaan laseista, vaan tarinan lopussa uudet lasit keikkuu nenällä. Eihän se kaikille onnistu, mutta neurologikollegalle ois toivonut vimpan päälle tekolinssin valintaa.

Vierailija
2/6 | 

Voi itku, olin viisi vuotta sitten samaisessa leikkauksessa - jota maallikkona jännitin - ja pääsin eroon silmälaseista, toisin kuin neurologi ! Harmi !

kate
4/6 | 

Now I see that the eye surgery has been much more advanced. And largely thanks to the impact of the laser, the surgeries take place quickly, the success rate is high, and the patients recover faster. [wordle game](https://wordle-game.co)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukuhetki Etätyön hyvinvointioppaan äärellä. Kuva kotiarkisto, Michael Müller

Videokokousten maratonissa maisemana ovat näyttöruudulla vaihtuvat kasvot tai esityskalvot. Kun päivän kokouskoitosten loppu häämöttää ovat silmä- ja niskalihakset ruutuun tuijottelusta jumissa. Keskittymiskyky on kadonnut. Ajatus ei kulje ja vireys on mennyt menojaan. Moni ajatustyöläinen rojahtaa videokokousrumban jälkeen sohvalle tuijottamaan toisenlaista ruutua lasittunein katsein. Joku lähtee viimeisillä voimillaan lenkille tai kuntosalille. Miten jaksan enää tarttua kotitöihin?

Koronapandemiaa yritettiin saada aisoihin etäännyttämällä ihmisiä fyysisesti toisistaan. Mikä onni olikaan, että digiaika oli jo täällä, moni tuumasi. Töitä saattoi jatkaa etämoodissa. Ja olihan joillakin työkavereilla siitä jo aikaisempaa kokemustakin. Harvalla kotikonttori oli ollut ainoa työympäristö – päivästä toiseen. Alkuinnostuksen jälkeen moni huomasi kohtaavansa uusia työn ja arjen yhteensovittamisen haasteita.

Olen jo vuosia pohtinut erilaisissa töissä olevien ihmisten kanssa sitä, onko työn pakkotahtisuus oikeasti lisääntynyt. Sellainen tunne minulla ja monilla muilla on. Kiireen tuntu ainakin on levinnyt työpaikoilla kuin virusepidemia konsanaan. Ja nyt se on uinut myös kotiympyröihin. Teemmekö työtä väärin? Pitäisikö asialle tehdä jotakin? ehdimme kysyä toisiltamme. Ja sitten otamme tahoillamme etäyhteyden seuraavaan videokokoukseen.

Vuosien varrella olen useita kertoja keskustellut työstä ja sen tekemisestä Työhyvinvointipalveluja tarjoavan Virkisteri-yrityksen perustajan Riikka Ilmivallan kanssa. Hän on kehittänyt Liikkuva Tauko -konseptin. Kun etätyö rantautui ryminällä monen ihmisen kotiin, innostin Riikkaa kirjoittamaan työhyvinvointi oppaan. Tarvitaan käytännönläheinen tietokirja. Miten tuunata työtä, jotta ihminen voi hyvin uusissa työkuvioissa? Ihmiset tarvitsevat ajatusruokaa ja mielen tuuletusta.  

Kati Boijer-Spoof Heikinhemo tuli Virkisteriin Riikkan aisapariksi vuonna 2021. Voimakaksikko pisti kirjallisesti tuulemaan. Molemmat ovat työssään eri yritysten työntekijöiden kanssa pohtineet monelta eri kantilta tämän päivän työelämää, kehittäneet ratkaisuja työn kipupisteiden hoitoon. He jakavat nyt kokemuksiaan kirjassaan Etätyön hyvinvointiopas (tammikuu 2022, Bazar Kustannus). Tartuin kirjaan ja ihastuin. Se imaisi mukaansa ensi sivuilta.

Tänä informaation sekametelisoppa-aikana tutkitun tiedon välittäminen ihmisille elämänmakuisten käytännön esimerkkien ryydittämänä on erittäin tärkeätä. Tässä tehtävässä opas onnistuu hienosti.

Virkeä työpäivä kuuluu kaikille, toteavat kirjoittajat. Aivoterveydestä, ajattelusta, unesta ja liikunnasta sekä ravinnosta ilmestyy vuosittain lukuisia tietokirjoja. Näistä aiheista on napakat yhteenvedot ja tietolaatikot tässäkin kirjassa. Etätyön hyvinvointiopas -kirjan näkökulma on kuitenkin uusi.

Läpi kirjan kulkevana punaisena lankana on rytmi – työnteon ja palautumisen nivominen yhteen taukojen avulla. Kirja antaa niistä runsaasti vinkkejä. Meistä jokainen löytää  itselle sopivat tavat huolehtia vireydestä ja palautumisesta jo työpäivän aikana. Se mikä sopii yhdelle, ei maistu toiselle. Työtehtävätkin ovat erilaisia. Sillä, miten ja millä tavoilla päivänsä rytmittää on vaikutusta myös yöunen laatuun. Maaperä unessa palautumiseen luodaan päivän aikana.

Kirjoittajat muistuttavat, että liikkuminen viikonloppuna ei riitä. Kirjassa on taukoliikunnan täsmävinkkejä moneen makuun. Mukana on myös esimerkkejä tavoista rauhoittaa mieltä ja autonomisen hermoston ylikierroksia hengitysharjoituksien tai eripituisten meditaatiohetkien avulla. Malttamattomana ihmisenä en ole kokenut mindfulness–mediaatiota omaksi jutuksi, mutta kirjan ”Villin ajattelun meditaatio” innosti kokeilemaan uudestaan. Aika näyttää säilyykö alkuinnostus. Kirjan lopussa kirjoittajat kannustavatkin kärsivällisyyteen. Uusien tapojen omaksumisessa tulee oma pitkäjänteisyys ja motivaatio testattua.

Laiskanpuoleisena, kuntosalia vieroksuvana liikkujana, löysin kirjasta lukuisia vaihtoehtoja, joilla paloitella päivän taukoliikunnat niin, että lopputuloksena on monipuolinen liikunta-ateria kehon toimintakyvylle ja sen kehittämiselle.

Kirjoittajien elämänkokemus välittyy kirjan sivuilta. Elävän elämän realiteetit on otettava huomioon. Aika on joskus kortilla. Jokainen liikkeeseen käytetty minuutti on arvokas, he toteavat. ”Kymmenen kyykkyä vie aikaa 20 sekuntia, kuminauhajumppa minuutin ja varjonyrkkeilyrupeama 3 minuuttia”.

Minulle taukojumpan liikkeiden omaksuminen kuvien ja tekstin avulla oli vaikeata. Onneksi kirjassa on linkki Virkisterin nettisivustolle. Kohdasta Pidä tauko kanssamme löytyy videoita, joitten avulla opetella eri liikkeitä sekä meditaatiota.

Pelkällä ajatuksen voimalla ei ihmiskeho jaksa aamusta iltaan, joten ateriarytmit ovat osa kokonaisuutta. Kirjan ruokataukoideat tuovat oman maukkaan lisänsä monipuoliseen tietopakettiin. Kirjoittajat heittävät lukijalle HEVI-haasteen: popsimaan hedelmiä ja vihanneksia.

Olen vuosien varrella kirjoitusteni äärellä usein miettinyt, miten kiteyttää asioita tiiviiksi ja selkeiksi lauseiksi. Kirjaa lukiessa olen ihastellut kirjoittajien taitoa sanoittaa asioita. ”Tietotyö on aivoille 10-ottelua, joka tapahtuu tanakassa istuma-asennossa.” Taukojumpassa annetaan ”lähtöpassit läppärikyttyrälle, heipat hartialysylle, liikettä laiskalle, uinuvalle pakaralle ja jousitusta jaloille. Kehoa hierovat hengitysharjoitukset auttavat hermostoa huilaamaan”.    

”Tauosta tapa!” kannustavat kirjoittajat.

Kirjan sivuilta löytyy vanha, iätön viisaus, jonka sanojaksi mainitaan roomalainen lakimies ja kirjailija Plinius nuorempi (n. 63–113 JAA): ”On suurenmoista, miten ruumiillinen liikunta terävöittää mielen”.

Kirjassa on hyvät tietolaatikot, jotka toimivat tärkeimpien asioiden muistilistoina. Tekstin lomassa on nettilinkkejä, joista ammentaa lisää tietoa. Lyhyet yhteenvedot keskusteluista työntekijöiden kanssa ovat ikkuna nykypäivän työelämään ja ihmisten ajatuksiin sorvin äärellä. Työtä tehdään usein muitten kanssa. Lukupiiri kirjan äärellä, olisi hyvä tapa miettiä yhdessä työkavereiden kanssa työpäivien uusia rytmejä. Tauot ovat tärkeitä myös läsnätyössä.

Kävelyillä Helsingin keskuspuistossa ja pyykkejä viikatessa mietin tämän blogin tekstiä. Munakello havahduttaa minut tauolle näyttöruudun tai kirjan lukemisen ääreltä. Opaskirjan sivuilta löytyi taukojumppa, joka on ehdoton suosikkini: ”Kirjoita silmillä ilmaan oma nimesi”. Suosittelen: erinomainen silmälihasten ja aivojen treeni. Sen jälkeen siirrän katseen kaukaisuuteen ja hengitän pari kertaa syvään.

Etätyön hyvinvointiopas on nyt näkyvällä paikalla pöydälläni. Sen vilkaisu auttaa muistamaan taukojen ja rytmin merkityksen. Hyvinvointi on viime kädessä omissa käsissä ja opas antaa runsaasti vinkkejä ja virikkeitä.

Kommentit (13)

Bobby
11/13 | 

Couvreur Amiens  

Couvreur Amiens We are roofers, Carpenters and zinc workers, Roofing Specialists, and have been present in Amiens for many years.
If you are building a house, contact us to have your zinc Roofing, your tile or Slate roof installed. Our covers are durable over time, at least 20 years, thanks to the quality materials used. We can also cut and lay the frame.

Sharon Vanderkaay, 2016, www.brainproject.ca, wikimedia commons

Moni migreeniä poteva potilaani on kertonut, että painostavalta tuntuva ilma laukaisee migreenikohtauksen. Itsekin migreenin riesakseni saaneena, koen usein päänuppini olevan ilmapuntari. Isäni kertoi jo pikkupoikana osanneensa ennustaa huonon sään tulon. Silloin piti mennä pimeään huoneeseen, kun päätä kivisti – migreeni teki tuloaan.

Tietoja lääkkeiden ostamisesta on yhdistetty säätietoihin. Särkylääkkeitten ostaminen lisääntyy matalapaineen aikana. Moni ihminen kokee vuodenaikojen vaikuttavan mielialaansa. Pitkään tiedetty ilmiö, sääherkkyys, on sittemmin saanut oman sanan. Nykyään kysytään, oletko meteopaatti?

Lim ym. (2018) tutkivat vuodenajan vaikutuksia 70–80-vuotiaiden kognitiiviseen toimintakykyyn. Näillä henkilöillä ei ollut muistisairautta. Ajattelun taidot ja keskittyminen olivat parempia kesän lopulla ja alkusyksystä verrattuna talvella ja keväällä tehtyihin testeihin. Vaikka tutkimusaineisto käsitti 2234 henkilöä, tämän USA:ssa, Kanadassa ja Ranskassa tehdyn tutkimuksen heikkous on, että yksittäistä potilasta ei tutkittu kumpanakin vuodenaikana. Tulokset on saatu kesäsyksy ja talvikevät ryhmiä vertailemalla.

Myer ym. julkaisivat vuonna 2016 tutkimuksen, johon osallistui yhteensä 28 noin parikymppistä vapaaehtoista, joista puolet oli naisia. Nämä henkilöt tekivät toiminnallisen aivojen magneettikuvauksen (fMRI) aikana tarkkaavuuden ylläpitoa ja työmuistia mittavia testejä. Tarkkaavuuden osalta suoritukset olivat juhannuksen tienoilla parhaita ja talvipäivän seisauksen tienoilla huonoimmillaan. Työmuistin testeissä tutkitut saivat syyspäiväntasauksen tienoilla parempia tuloksia kuin kevätpäiväntasauksen lähellä.

Uunituoreessa tutkimuksessa (Book ym. 2021) selvitettiin vuodenaikojen ja sään vaikutuksia ihmisaivojen tilavuuksiin. Tutkimusta varten yhdistettiin yhteensä 3279 (naisia 1779 ja miehiä 1500) terveen, alle 50-vuotiaan henkilön aivojen magneettikuvausten tuloksia kuvauksen ajankohdan sää- ja vuodenaikatietoihin. Matalapaineen tai talvisen huonon sään aikaan otetuissa aivokuvissa isoaivojen eri rakenteissa mitattiin suurempia tilavuuksia, kun taas pikkuaivojen ja aivorungon osalta tulokset olivat päinvastaisia. Tutkimus lienee ensimmäinen laatuaan. Ja jälleen rajoitteena voidaan pitää sitä, että jokaisesta henkilöstä oli vain yhdet magneettikuvat.

Päivänvalon vaikutuksia ihmisen vuorokausirytmiin on tutkittu pitkään. Erilaiset ympäristöärsykkeet kuten äänimaailma, näköärsykkeet, hajut, ilman pienhiukkaset, vaikuttavat eri tavoin ja yksilöllisesti ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen. Listalle kuuluvat myös sää ja vuodenajat. 

Tuoreet tutkimukset osoittavat, kuinka yhdistämällä aivotutkimuksen ja säätieteiden aineistoja toisiinsa sekä hyödyntämällä datatieteiden analyysimenetelmiä, löydetään kiinnostavia tutkimustuloksia. Lienee liioittelua todeta, että aivomme ovat sään armoilla. Ihminen on lajina osoittanut monenlaista sopeutumiskykyä. Uusilla menetelmillä voidaan tätä kykyä ja sen rajoja tutkia entistä monipuolisemmin.

Kommentit (6)

sunny123
5/6 | 

Đây là một bài đăng blog tuyệt vời. Chúng tôi thấy thông tin trên trang web của bạn rất hữu ích. Sau khi đọc xong bài viết này, mình xin giới thiệu với các bạn https://ovogame.co/https://garticphone.onl/, 2 game hay nhất tháng này. Nó sẽ giúp bạn có những khoảng thời gian thư giãn thoải mái bên bạn bè và người thân 

Tiedelehti täytti 40-vuotta. Keski-ikäisen juhlanumerossa (12/2020) luotiin katse vuoteen 2060. Miltä maailma voisi silloin näyttää, kun monet eri tieteen alojen saavutukset, uudet keksinnöt ja vielä nupullaan olevat ideat ovat muokanneet maailmaa? Artikkeli innosti muistelemaan aivoluentoani, jonka pidin 2000-luvun alussa. Minua pyydettiin vastaamaan kysymykseen: Haluatko tunnetutkan?. Kirjoitin tämän blogin alunperin joulun alla.

Viime päivinä kysymys tunnetutkasta on jälleen pyörinyt mielessäni. Pohdinnan käynnistivät uutiskuvat Yhdysvaltojen presidentinvaalien viimeisimmästä näytöksestä Washingtonissa 6.1.2021. Väistymään joutuvan presidentti Trumpin kannattajiksi julistautuneet ihmiset valtasivat kongressitalon. Internetin bitti-ratoja pitkin on kulkenut loputtomana virtana kuvia ja tekstiä tunnekuohujen vallassa olevista ihmisjoukoista ja kansankiihottajista. Tällä hetkellä oloni on hämmentynyt ja tunteet ristiriitaiset. Tunnetutka ei saisi minusta kunnollista lukemaa. Enkä usko olevani ainoa henkilö, jota olisi vaikeata tutkalla syynätä. Vaikka tunnetilastani saataisiin lukema, on vielä ihan eri asia se, mitä tekisin tunteiden vallassa – vai tekisinkö mitään? Ihmisjoukkoa negatiivisten tunteiden vallassa ei ihan hevin pysäytetä. Voisiko tunnetutka toimia eräänlaisena tunteiden kuumemittarina? Mikä olisi normaali lämpötila? Mitkä tunteet kuumottavat ja mitkä viilentävät. Voiko tunteiden kirjosta saada kunnon otetta jonkin vempaimen avulla. 

Blogiteksti tästä eteen päin on alunperin julkaistu 22.12.2020 ja vastaukseni tunnetutkaa koskevaan kysymykseen ei ole tässä välissä myöskään muuttunut. 

Kysymys tunnetutkasta esitettiin aikana, jolloin tutkimus vireystilan, stressin ja tunteiden vaikutuksista ihmisen autonomisen hermoston fysiologiaan oli vilkasta. Työskentelin Työterveyslaitoksen Aivotyölaboratorion tutkimusprofessorina. Tutkimme tietotekniikan avulla tehtävien työtehtävien informaation määrän ja laadun sekä aikapaineen ja ympäristön hälyäänien vaikutuksia virkeän ja univelkaisen ihmisen fysiologiaan ja testeissä suoriutumiseen.

Vapaaehtoiset tutkimushenkilöt istuivat ”kelluvassa” erikoislaboratoriossa tutkimustuoliin köytettyinä. Kehon eri kohtiin oli kiinnitetty mittalaitteita rekisteröimään sydämen sykettä, ihon hikireaktioita, hengitystä, silmänliikkeitä ja aivosähkökäyrää samalla, kun ihminen hikoili tietokonetehtävien kanssa. Hänen piti työrupeaman aikana hoidella neljää erilaista tehtävää. Elettiin aikaa, jolloin ihmiset kokivat, että pyörivät kuin hyrrät useiden työtehtävien keskellä. Tämä stressasi monia.

Tutkimushenkilöistä kurkotti mittalaitteiden piuhoja sekavan näköisenä rykelmänä rekisteröintilaatikoihin. Niihin siirretyt sähköiset signaalit tallennettiin myöhemmin analysoitaviksi. Näistä mittausasetelmista oli hyvä käytettävyys kaukana. Luotettavaa mittausta pystyivät tekemään vain kokeneet, erityiskoulutuksen saaneet tutkimushoitajat ja fyysikot sekä insinöörit. Minun, hankkeen johtajan, piti pitää näppini erossa laitteista.

Neurotieteilijänä, joka unelmoi siitä, että aikanaan ihmisistä saataisiin kerättyä objektiivista tietoa aidoissa työympäristöissä, piti odottaa yli 10 vuotta riittävän pieniä, ihmisen mukana kulkevia ns. päälle puettavia mittalaitteita. Niiden avulla voitiin siirtyä työpaikoille. Testasin itsekin näitä uusia mahdollisuuksia noin kuusi, seitsemän vuotta sitten työhuoneessani TTL:lla (kts. kuva ylhäällä vasemmalla.)

Tänä päivänä terveysteknologian markkinat suorastaan pursuavat erilaisia mittalaitteita. Tunteet ovat pinnalla. Joten moni laite lupaa objektiivista tietoa tunteiden vaikutuksesta ihmisen toimintaan.

Syvällä aivojen keskiosissa sijaitsee amygdala. Tämä mantelinmuotoinen alue on tärkeä tunteiden tunnistamiselle ja tunnemuistoille. Nykyään tiedetään, että erilaiset tunnetilat aktivoivat myös muita aivoalueita. Ihmisen keho tuntee tunteet kuten Lauri Nummenmaan ja tutkimusryhmän julkaisemat tunnekartatkin kertovat (Tiedelehti elokuu 2018)

Tunteet vaikuttavat autonomisen hermoston fysiologiaan. Erilaisten tunteiden vaikutuksia mm. sydämen sykkeeseen, hikoiluun, hengitykseen ja silmän mustuaisen kokoon ja reaktioihin on tutkittu pitkään. Näiden tutkimusten pohjalta markkinoille on ilmestynyt erilaisia mittalaitteita, joiden väitetään tunnistavan tunteita. Luotettavaa tutkimustietoa niitten todellisesta kyvystä toimia tunnetutkina ei kuitenkaan ole riittävästi.

Palataan minulle esitettyyn kysymykseen: Haluatko tunnetutkan? Kun kysymys esitettiin minulle, ajatus oli, että kehon fysiologiset vasteet eri tunteille tehtäisiin väreillä näkyviksi toiselle ihmiselle. Henkilön ympärillä olisi tunnevärikartta, jonka minä näkisin kaleidoskoopin avulla. Päädyin siihen, että en tällaista halua enkä tarvitse. Nyt kun lisätty- ja keinotodellisuus (AR ja VR) tarjoaisivat uusia teknologisia mahdollisuuksia kuten vaikkapa ”tunne-tulkki-älysilmälasit”, joilla katsoa toisen tunteita, olen edelleen sitä mieltä, että tunnetutka ei ole hyvä idea.

Käyttäkäämme edelleen omaa luomuista, aivojemme, tunnetutkaa. Ihmisen otsalohkoissa on mm. peilisolujärjestelmä ja muita hermorakenteita, joiden avulla ihminen kykenee vastaanottamaan toisen ihmisen sanattomia, usein tunnetiloihin liittyviä viestejä. Niitä välittävät kasvojen ilmeet, eleet, äänen sävyt, kehon kieli. Toisen ihmisen mielialan aistiminen ja sen ymmärtäminen, että kaikki eivät tunnetasolla reagoi asioihin kuin minä itse on tunneälyä.

Luomuinen tunnetutka on riittävän tarkka, kunhan ihminen sitä käyttää; ei anna sen ruostua tai hautautua kiireen jalkoihin. Ihmisillä pitää olla valinnan mahdollisuus: kuinka paljon haluan tunteitani muitten kanssa jakaa. Tekninen vempain vie helposti tirkistelyn tielle. Se jos mikä vaarantaa ihmisen yksityisyyttä.

Mielikuvitukseni silmin näen, kuinka keinotekoisen tunnetutkan läpi kurkkien näen ympärilläni ihmisiä, joilla olisi hyvin erilaiset tunteiden värispektrit ympärillään. Ristiriitaisten tunnetilojen pyörityksessä minun pitäisi ratkaistava monia kimurantteja asioita: Kenen tunteisiin reagoin? Mikä on oikea tunnetila ja kuka sen määrää? Liittyykö toisen ihmisen tunnetila meidän väliseemme vuorovaikutukseen, vai onko sen syy ihan muualla? Onko ihmisestä huokuva tunne ensireaktio uuteen asiaan ja siis ohimenevä? Entäpä yksilölliset vaihtelut: On ihmisiä, joita nopeasti kuumottaa ja heitä, jotka ovat tasaisen tyyniä.

Edesmennyt isäni neuvoi minua: ”Älä Kiti provosoidu, kun provosoidaan”. Olen herkästi kiihtyvää ja nopeasti rauhoittuvaa sorttia. Minua on luonnehdittu myös järki-ihmiseksi, jota tunteet eivät kovin helposti vie. Tietäisitpä vain: Yli 40 vuoden työuran aikana on välillä pitänyt lähteä ulos happihypylle rauhoittumaan ja järjen ääntä etsimään, kun itsehillintääni on venytetty äärimmilleen. Taitaisipa tunnetutka tuottaa minusta ristiriitaista tietoa siitä riippuen, missä vaiheessa tunteitani tiiraillaan.

Kun tunneälyn puolesta innokkaasti liputetaan, järjen ääni uhkaa jäädä jalkoihin. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tunnesuodatin takaa sen, että sekä järjen että tunteiden ääni pääsevät kuuluville.

Aiheesta voi lukea lisää englanninkielisestä blogistani Ajatusfiilailua.

Kommentit (27)

바카라사이트
6/27 | 

On September 11, Ninh Giang County (Marine City) public security authorities prosecuted the case and were accused of being involved with six Manbok (Injanggun) officials to investigate a money-making gambling case. Prior to this, at noon on September 5, the Ninh Giang District Police received a report of the V commune leader, who is blessed with making money at the headquarters. When I got off the scene, <a href="http://casino-topseom.com" target="_blank" title="바카라사이트">바카라사이트</a>  the police fined six people in the Seoul Metropolitan Government in the office of the secretary's office. The amount of the silver plate was not announced by General Ninh.

lawn123
26/27 | 

This article is very helpful, it helps me a lot in work and study. Right at this moment, I would like to introduce to you Brawlhalla Online that can help you relieve stress after tiring working hours. You can play it on Free Games Online https://free-games.onl/ without spending any money. Here's a fun way to help you balance your life.

Seuraa 

Tiedekokki

Kiti Müller on neurologi, joka 60 vuotta täytettyään teki v. 2014 uraloikan. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori lähti tutkijaksi Nokian tutkimusyksiköihin. Nokialla vierähti viisi ja puoli vuotta. Kesän 2020 korvilla Kiti totesi, että on jälleen muutoksen aika. Hän palasi akateemisille juurilleen, Helsingin ja Aalto yliopistojen dosentiksi, jatkamaan soveltavan neurotieteen ja digiajan lääketieteen tutkimusta. Tiedekokki pitää tietoyrteillä maustetuista ajatusliemistä, mutta inhoaa huuhaa-rikkaruohoja.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat