Kirjoitukset avainsanalla liike

 

Alussa oli rytmi ja erilaiset äänet. Käsien taputuksilla, jalkojen tömistyksillä, vihellyksillä, huudahduksilla ja rummutuksilla ihmiset voivat viestiä keskenään monipuolisesti. Rytmien ja äänten yhdistelmillä on kuitenkin oltava tietty merkitys, jonka viestin vastaanottajakin tietää.

Musiikki koostuu äänistä ja rytmeistä. Ne synnyttävät kuulijassa tunteita. Niiden avulla voidaan sekä välittää että jakaa ilona ja surun hetkiä. Musiikki yhdistää ihmisiä ympäri maapallon, kirjoittaa Daniel Levitin kirjassaan The World in Six Songs (2008). Kuvassa vasemmalla kamerunilaiset rummuttavat ns. slit rumpua. Oikealla on Anne Vallayer-Costerin maalaus Attributes of Music vuodelta 1770.

Ajankohtaa, jolloin nykymuodossa tunnettu puhuttu kieli syntyi ja alkoi kehittyä ei tiedetä tarkkaan. Varsin suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että ihmisillä musiikki, tanssi ja kuvallinen ilmaisu edelsivät puheen kehittymistä.

Aihe, joka on uudestaan nousemassa tutkimuksen keskiöön, liittyy siihen, kuinka paljon samankaltaisia piirteitä musiikista voidaan tunnistaa eri kulttuureissa. Kyse on musiikin psykologisista ulottuvuuksista. Science-lehdessä julkaistiin vuonna 2019 tutkimus, jossa esitetään, että laulamisessa on yleismaailmallisia piirteitä, jotka ovat löydettävissä lukuisista eri kulttuureita. Kehtolauluissa on pehmeä ja hidas tempo, tanssittava musiikki on nopeampaa ja siitä löytyy vaihtelevampia rytmejä. Eri puolilla maailmaa musiikki, jonka tehtävä on parantaa ihmisen vointia ja rauhoittaa, eroa rakkauslauluista.

Tutkimus kertoo, että ihminen kykenee usein myös tunnistamaan hänelle vieraan kulttuurin musiikki- tai laulukappaleen välittämiä tunteita, vaikka ei ymmärrä laulun sanoja eikä ole perehtynyt kulttuuriin, jossa laulu on syntynyt. Sam Mehr ja Manfrid Sign tutkijarymän aineistona oli Harvardin yliopiston ylläpitämä maailmanmusiikin tietokanta (NHS Ethnography), johon on tällä hetkellä tallennettuna kuvaukset lähes 5000 laulusta ja lauluesityksestä noin 60 eri yhteisöstä eri puolilta maailmaa. Tutkijat toteavat, että sosiaalisen median monet alustat, digitaaliset tallenteet ja jatkuvasti kehittyvät tavat luokitella ja analysoida musiikkia antavat lisäpotkua tälle tutkimussuunnalle. Niiden avulla pystytään nopeasti tunnistamaan tallennetusta musiikista samanlaisia ja eroavia piirteitä.

Beethovenin, yli 200 vuotta sitten valmistunut 9 sinfonia on klassinen esimerkki musiikista, joka koskettaa ihmisiä ympäri maailman. Japanissa ihmiset jonottavat pääsyä mukaan yli 10 000 hengen kuoroon laulamaan sinfonian ”Oodin ilolle”. Sinfonian innoittamana syntyi Kongoon sinfonia orkesteri. Musiikki on vetänyt lapsia pois slummeista. Beethoven oli jo kuuroutunut säveltäessään sinfonian. Kuurot ja kuulovammaiset kuuntelevat sinfoniaa kehollaan. Värinäaistimukset tuottavat vahvoja tunnekokemuksia. Kiinnostava dokumentti aiheesta on katsottavissa YLE-Areenassa 20.1.2021 asti.

Neurologina olen tavannut lukuisia Parkinsonin tautia sairastavia potilaita, joiden ongelmana on yhtäkkinen paikalleen jähmettyminen, kun lääkityksen vaikutus alkaa olla ohi. Olen neuvonut potilaille ja heidän läheisilleen usein toimivan niksin: Ottakaa avuksi rytmi, jonka voi tuottaa vaikka käsiä yhteen taputtamalla. Rytmi tahdittaa Parkinson potilaan kävelyä ja lattiaan liimautuneet jalat alkavatkin taas toimia. Moni muistisairas potilaani on tietyn sävelmän kuullessaan muistanut laulun sanat. Laulun avulla on jokin aivojen muistoverkostoissa kadoksissa oleva tapahtuma elämän varrelta tullut yhtäkkiä mieleen muille kerrottavaksi. Nämä elävän elämän esimerkit voivat omalta osaltaan viitata siihen, että alussa oli rytmi ja erilaiset äänet, joista syntyi musiikkia. Niiden merkitys ihmiselle on niin syvälle juurtunut, että niiden avulla liikkumaton pääsee liikkeelle ja muistamaton löytää mielen syövereihin jumittuneen muiston. Rytmit ja laulut virkistävät mieltä ja antavat ryhtiä.

 

Kommentit (4)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Twitter viserteli kännykkäni näytölle tiedon Nature-lehden tuoreesta artikkelista, jonka otsikossa tutkijat toteavat, että maailmassa vallitsee fyysisen aktiviteetin epätasa-arvo. Stanfordin tutkijat hyödynsivät älykännyköiden keräämää tietoa 111 maasta, joissa jokaisessa oli ainakin 100 kännykän käyttäjää. Tämän tiedon pohjalta muodostettu maailman kartta ihmisten päivittäisistä askeleista väittää, että japanilaiset ja espanjalaiset ovat kovia kävelijöitä. Suomi on keskikastia, mutta häviää ainakin 1000 keskimääräisen päivittäisen askeleen verran ruotsalaisille. Ilmastoltaan kuumissa maissa kävellään vähemmän. Tämä tulos ei ainakaan minua yllätä.

Tuore tutkimus kertoo digiajan vempaimien tarjoamista mahdollisuuksista yrittää tehdä päätelmiä laitteitten käytön pohjalta. Tulokset ovat mielestäni lähinnä suuntaa antava. Onko kaikilla kännykkä aina ja kaikkialla mukana? Jos suurimman osan päivästä aurinko porottaa kuumana, on kävelyvauhti ja –määrä varmasti erilainen kuin ilmanalassa, jossa kävely on oiva keino pitää itsensä lämpimänä.

Vähäinen liikkuminen on yhdistetty elämäntapasairauksiin sekä myöhemmän iän muistisairauksiin ja muihin kremppoihin. Tätä tietoa tulee joka tuutista. Tellervo Seppälän toukokuussa (2017) Turun yliopistossa tarkastetun väitöskirjan mukaan elämäntapasairauksista kärsivät kokevat usein lääkäreiden syyllistävän terveysneuvoillaan. Hyvät lukijani, minäpä kirjoitankin nyt vähän muusta: jaloista.

Sain idean tähän blogiini metsän siimeksessä. Kävelin polkua pitkin ja katselin paljon jalkoihini. Polku oli paljosta kävelemisestä kulunut ja eri suuntiin kulkevat, erikorkuiset ja –paksuiset puiden juuret sekä niiden lomassa olevat käpyrykelmät vaativat huomion keskittämistä jalkoihin. Kun idea blogiin putkahti mieleeni ja samalla aktivoitui muistikuva Nature -lehden visertelystä, olikin vähän vaikeampaa keskittyä siihen kävelemiseen. Ajatukseni meinasivat väkisin laukata blogitekstin sisällön suunnitteluun. Pääsin kuitenkin kotiin kompuroimatta.

Jalkojen varassa taaperramme elämänpolkuamme. Käsi on aina mukana kulkeva työväline, jonka monimutkaisuutta robotiikka kiivaasti mallintaa. Ihmisen jalka on aina mukana oleva kulkuväline ja kyllä sitä erilaisten hommienkin tekemiseen tarvitaan. Ihmisen kävely on paljon monisyisempää ja sulavampaa kuin monien robottien, jotka lähinnä liukuvat pitkin lattiaa tai kävelevät kankein koivin.

Jalkaterässä on laskettu olevan 26 luuta, 55 niveltä, 107 nivelsidettä ja 31 lihasta. Jalkaterä ja nilkka tekevät monenlaisia liikkeitä, joitten myötä kävelemme välillä varpailla tai kantapäillä, hypimme yhdellä jalalla, kävelemme taaksepäin ja sivuttain, pyörähdämme jalan tai jalkojen varassa ympäri, hyppäämme ojan yli, polskuttelemme vedessä, pyörähtelemme ja nytkymme musiikin tahdissa tai tuotamme rytmiä jalkoja eri tavoin tömistellen.

Jalkapohjat ovat ainoa ruumiinosa, joka on tuntokontaktissa ympärillä olevaan fyysiseen maailmaan ihmisen ollessa pystyasennossa. Paljain jaloin liikuttaessa jalkapohjan ihotunto sekä nilkan asento- ja liiketunto välittävät koko ajan tietoja alustoista, niiden muodoista ja alaraajan asennoista. . Kun tuntoaistit ovat kunnossa ihminen tunnistaa katsomattakin, onko jalkapohjien alla hiekkaa, nurmikkoa, asfalttia tai tuliko astuttua kävyn päälle.

Ääreishermoston tuntohermojen vaurioissa jalkapohjien tuntoaistit heikkenevät. Jalkapohjan iho kärähtää liian kuumalla alustalla. Aivot eivät saa kuumavaroitusta ja väistämisliikkeeseen osallistuvat aivojen hermoverkot ja raajaan kulkevat liikehermoradat eivät aktivoidu. Jos jalkapohjan tunto on huono, ihminen kompuroi herkemmin pimeässä, koska näköaistin antama lisätieto ei ole auttamassa, kun jalkapohjat ja varpaat eivät tunnista maton reunaa tai alustan kaltevuutta.

Jalkojen käyttö vaatii aivojen eri toiminnoille erilaistuneiden hermoverkkojen yhteispeliä. Jo kävely aktivoi näitä hermoverkkoja monipuolisesti: Päälakialueen tuntoaivokuorelle kulkeutuu tuntohermoratoja pitkin jalkojen tuntoaistimien keräämää tietoa. Tuntoaivokuoren vieressä on liikeaivokuori, jonka hermosoluista saavat alkunsa vartalon ja raajojen lihaksia eri tavoin liikuttavat liikehermot. Tuntotietoon erikoistuneet hermoverkot ovat yhteydessä liikeaivokuoren hermoverkkoihin. Ympäristöstä kerätty tuntotieto vaikuttaa ihmisen liikkeisiin. Tunto- ja liikehermoradat risteävät aivorungon ydinjatkeeksi nimetyllä alueella. Oikea aivopuolisko ohjaa vasenta jalkaa ja päinvastoin.

Kävely ei suju pelkällä tunto- ja liikehermojen yhteispelillä. Pikkuaivot ja aivorunko-alue osallistuvat tasapainon hallintaan sekä raajojen väliseen koordinaatioon. Ihminen tarkkailee aistinvaraisesti ympäristöään ja mm. takaraivoalueelle kulkeutuva näkötieto sekä ohimolohkoalueella jatkokäsiteltävä kuulotieto on huomioitava, kun kävelyä sopeutetaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Eri puolilta ihmiskehoa aivoihin kulkeutuvan aistitiedon pohjalta ihminen hahmottaa myös sitä, missä asennossa jalat ja itse asiassa koko ihminen on ympäristöönsä nähden. Aistitiedon huomioiminen ja sen pohjalta tapahtuva kävelyn tilannekohtainen säätely vaatii toimivia otsalohkoja, jotka koordinoivat kävelyyn osallistuvien, eri hermoverkkojen välistä yhteispeliä. Jaloitellessaan ihminen aivojumppaa. Kävelemisen kyky, kuten muutkin taidot, ruostuu, jos sitä ei jatkuvasti tee.

Jaloistaan kannattaa pitää huolta. Omin jaloin kulkeminen voi joskus olla ainoa keino päästä perille. Jalkojen toimintaa voi pitää yllä ja kehittää monilla iloa tuottavilla tavoilla: tanssien, pallopeleissä, vaihtelevissa maastoissa samoillen, vedessä polskutellen, hiihtäen, luistellen, kiipeillen, paljain jaloin askeltaen. Arkisten askareiden lomassa voi välillä ottaa pari hyppyaskelta, keinutella itseään edes takaisin kantapäiltä varpaille. Bussipysäkillä voi harjoitella yhdellä jalalla seisomista. Jokaiselle löytyy keino treenata jalkateriään. Jalkajumppa on myös tasapainotreeniä, kehon hallintaa, todella monipuolista hermoverkkojen kutittelua – aivotreeniä.

Kouluajoiltani muistan jumppatunneilta hernepussit. Niitä piti nostella varpaitten avulla. Lapsuuskesinä seurasin kuinka mummuni pyöritteli vauhdikkaasti kaulinta leipoessaan karjalanpiirakoita tai mustikkapiirakkaa vehnätaikinasta. Iltaisin mummu laittoi putsatun kaulimen maahan ja hieroi sillä päivän askareissa väsyneitten paljaitten jalkojensa pohjia. Välillä mummun jalat saivat ilma- ja vesikylpyjä sekä rasvahierontaa. Mummuni sanoi: Nyt on aika jalkojen lepuutella. Muista, Kiti, välillä nostaa jalat kohti kattoa ja pyöritellä nilkkoja. Viisas neuvo. (Blogin kuvassa heiluttelen jalkojani kevättä rinnassa – kesää odotellen.)

Kommentit (2)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä362
1/2 | 

http://www.tiede.fi/keskustelu/59715/ketju/ihmeaine_parantaisi_haavat_jo...

Diabeetikon jalat ovat vaaravyöhykkeessä, koska niiden haavaumat pyrkivät vain pahenemaan perinteisistä hoidoista huolimatta. Uumajan yliopiston tutkija Y. Shen on todennut, että verenohennuksessa ym. käytetty lääketieteelle tuttu aine saa aikaan hyvin vaikeiden jalkahaavojen nopean parantumisen. Ylläolevassa ketjussa esitellään hieman Y.Shenin tutkimuksia. Samalla varoitellaa apteekissakin myytävien pihkavoiteiden mahdollisesta huonosta sopivuudesta kaikkien jalkojen hoitoon.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä362
2/2 | 

https://www.google.fi/search?site=&source=hp&q=knee+anatomy&oq=knee+anat...

https://www.google.fi/search?q=foot+anatomy&oq=foot+anatomy&gs_l=psy-ab....

Kun ylläolevista linkeistä vielä ottaa kuvahaun, ilmenee ihmisen polven ja jalan hämmästyttävä rakenteellinen monimutkaisuus. Ja jokaisella rakenneosalla ja sen sijainnilla on myös oma tärkeä tehtävänsä.

Tuntuu erikoiselta, että vaikka jalkapohjassa on varsin herkkä tuntoaistikokoelma, on se kuitenkin kokemukseni mukaan erikoisherkkä toisen jalkaa vasten.  Jalassa voi ehkä olla myös kemiallinen aisti (kuten esim. krokotiilin nahkalla), jolla se tunnistaa esim. happaman suoveden happamaksi (arvio perustuu vain muistikuviin)

Tiedekokki kokeilee, onko liikemuistissa tallella ja aktiivimuistiin kaivettavissa lapsuuden narusormileikin liikesarja. Kuva perhearkisto, Michael Müller
Tiedekokki kokeilee, onko liikemuistissa tallella ja aktiivimuistiin kaivettavissa lapsuuden narusormileikin liikesarja. Kuva perhearkisto, Michael Müller

Heinäkuun helteillä silmiini osui tiedeuutinen: Yhdysvalloissa MIT:ssä oli keksitty päivittää ihmiskäsi kytkemällä siihen kiinni kaksi ylimääräistä robottisormea. Onkohan tässä mitään mieltä? Muutenkin kesä kului käden ympärillä saatuani näppeihini mainion Käsikirjan (Teos 2013).

Pikkutyttönä minulle opetettiin, ettei pidä juosta ja hyppiä kädet taskussa. Jos kompastun, en ehdi ottaa käsillä vastaan. Seurauksena voi olla paitsi polvet ruvella, kuhmu otsassa, asfaltti-ihottumaa poskessa ja pahempiakin pään kolhuja. Pari vuotta sitten kävin Dortmundissa sijaitsevassa työn historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen erikoistuneessa DASA  tiedekeskuksessa. Huikeat, mukaansatempaavat pedagogiset taidot omaava opas pysähtyi rappusten alatasanteella, vilkaisi meitä, työelämän asiantuntijoina itseämme pitäviä, ja tokaisi: ”No niin ja taaskaan kukaan teistä ei ymmärrä, että kaide on rappusissa sitä varten, että siitä pidetään kiinni!” Aivan, olisi moni työtapaturma vältetty, jos ihmiset ymmärtäisivät käden roolin tarttujana ja turvaajana.

Kesällä sain käsiini mainion Käsikirjan (Teos 2013). Kirjan sivuilla kolmikko - neurologi Martin Panelius, anatomi Risto Santti ja filosofi Jarkko Tuusvuori - kuljettavat lukijaa 730 sivun verran käsittämättömän monipolvisia polkuja käden ympärillä pyörien. Käsi tunnustelee, tutkii, hoivaa, lohduttaa, kannustaa uhkaa, etsii, löytää, viestii. Se tekee aikeista näkyviä, oivalluksista käsin kosketeltavan tosia. Taputamme kiitokseksi tai kun haluamme huomiota. Kättelemme tai heilautamme kättä tervehtien tai hyvästellen.

Jo lapsena leikitään sormileikkejä; keksitään ja kerrotaan niiden avulla tarinoita. Käden avulla hahmotamme maailmaa myös kouriintuntuvasti. Viherpeukalo pyörittelee sormiensa välissä multaa ja miettii, onko siementen kylvön aika. Käsi kertoo, onko pesuvesi sopivan lämmintä. Leipuri saa parhaan tuntuman pullataikinaan sitä itse käsin vaivaamalla. Moni koskettaa omaa tai lapsensa otsaa, kun miettii, onko syysflunssa ottanut kouriinsa ja kuumeen nostattanut.

Käden antama tieto on tärkeä, kun arvioidaan kankaan pehmeyttä tai puisen pinnan karkeutta. Pelkkä katsominen ei riitä. Käsi on otettava konkreettisesti avuksi myös, kun työvälineitä sen avuksi valitaan. Raapustelut testipaperille kaupan paperisosastolla kertovat siitä, että erilaisia kyniä on testattava ennen ostopäätöstä: Tuntuuko kynä kädessä mukavalta ja sopivan napakalta? Soljuuko se mukavalla tavalla paperilla? Käsi repii, rypistää, taittelee, silottelee edelleen paperia paperittomuuden aikakautta odoteltaessa.

Sormien rummutuksella pöydän pintaan voi viestiä malttamattomuudesta, hermostuneisuudesta, pitkästymisestä, energisyydestä. Tai kyse on rytmi-ihmisestä, joka nauttii erilaisten rytmien luomisesta ja naputtelusta. Soitin löytyy käden sormista ja vaikkapa reiden pinnasta. Se kulkee aina mukana. Tiedän muusikoita, jotka harjoittelevat kappaleita ”ilmapianolla tai – viululla”. Liikemuistiin tallentuvat sormien liikkeet ja tällaisten harjoitteiden myötä motorinen varmuus paranee. Tämän myös soittaja voi keskittyä loihtimaan instrumentistaan erilaisia tunnelmia soittaessaan.

Ihmiskäden kyky hienovaraisiin sormien liikkeiden säätelyyn on käsittämättömän monipuolinen ja tätä käden taitoa voi hioa erilaisissa kätten töissä loputtomasti. Juuri tämän ominaisuutensa takia ihmiskäsi hakkaa mennen tullen vaikkapa robottikäden.

Käsikirjassa kerrotaan saksalaisen filosofin Heideggerin valittaneen vuosina 1941- 1941 pitämillään luennoilla, että kirjeen kirjoittaminen käsin on nykyihmiselle ikävästi aikaa vievä. Tätä hän piti valitettavana. Käsi, sana ja järki kun muodostavat ihmistä määrittelevän kolmiyhteyden. Käsi auttaa ajattelussa ja ajatusten ilmaisussa. Heidegger piti kirjoituskonetta viheliäisenä kapistuksena, koska se ”erkaannuttaa kirjoittamisen käden voimapiiristä”. Mitähän filosofi tuumaisia tökittävistä mobiililaitteista ja visertelevistä viesteistä eli twiiteistä? Entä mitä tuumaisia yhdysvaltalaisen MIT:n (Massachusetts Institute of technology) tuoreesta uutisesta: Ihmiskäden toiminnan parantamiseksi on kehitetty kaksi siihen kiinnitettävää ylimääräistä robottisormea. Toisiko tämä oikeasti lisää toiminnallisuutta jo luonnostaankin erinomaisen kätevään ihmiskäteen?

Kommentit (4)

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245
1/4 | 

"Huikeat, mukaansatempaavat pedagogiset taidot omaava opas pysähtyi rappusten alatasanteella, vilkaisi meitä, työelämän asiantuntijoina itseämme pitäviä, ja tokaisi: ”No niin ja taaskaan kukaan teistä ei ymmärrä, että kaide on rappusissa sitä varten, että siitä pidetään kiinni!”"

Jos olisin ollut paikalla, niin mikrobiologina olisin tuohon kyllä huomauttanut, että myös kaiteen välttely voi olla harkittua terveyskäyttäytymistä. Esimerkiksi flunssavirukset leviävät tehokkaasti limakalvoilta limakalvoille käsien välityksellä kaiteista ja kahvoista.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1785
3/4 | 

Kiti: Heidegger piti kirjoituskonetta viheliäisenä kapistuksena, koska se ”erkaannuttaa kirjoittamisen käden voimapiiristä”.

(psv): 60-luvulla vielä itsekin olin sitä mieltä, että esimerkiksi runot ja asiallisemmat luonnokset piti kirjoittaa käsin. 80-luvulle tultaessa tapahtui kuitenkin kirjoitusmaailmassa sellainen (erittäin pahaksi kokemani) muutos, että sileällä päällystemassalla päällystettyä paperia olevia vihkoja ei enää ollut, eikä myöskään vain ko. sileään paperiin sopivia mustekyniä ollut mukava käyttää.

Herkkiin käsiin koski kuivamustekynällä karheaan nykypaperiin kirjoittaminen, ja muutenkin kirjoituskone oli välttämätön. Pian en enää osannut lainkaan kirjoittaa runoja käsin, vaan kirjoituskone sen täytyi olla. Kirjoituskone suorastaan inspiroi kirjoittamaan!

"Tieteelliset" harrastukseni ja ammatilliset tekstini luonnostelin vielä 90-luvun loppuun asti käsin. Nykyään ei juuri tulisi mieleen tehdä kaikkea tuota (paitsi kuvioita) muuta kuin tietokoneella, se inspiroi niin. Kädetkin toimivat niin nautinnollisen rytmisesti ja täysin aivojen hallinnassa..

Sääli tavallaan, sillä kaunokirjoitus oli keskikoulun alaluokalla ainoa, jossa minulla oli hyvä (s.o. ei huono) numero. Sileäksi päällystettyjen paperien aikaan kirjainten koukeroiden tekeminen oli minulle suuri nautinto.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1785
4/4 | 

Vaikkapa suomalaisen pitäessä esitelmää kuulovammaisten maailmankonferenssissa ei yleensä tulkki ole lainkaan välttämätön, koska liki kaikkien maiden viittomakielet ovat hyvin samanlaiset. Kädet siis mahdollistavat yhteisymmärryksen, jota suulla, tavanomaisella puhe-elimellä, ei voida saavuttaa

https://www.google.fi/search?q=viittomakieli+pictures&biw=1280&bih=553&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=cUQYVOurJ8j4yQPxnIHwAQ&ved=0CB0QsAQ

Seuraa 

Tiedekokki

Kiti Müller on neurologi, joka 60 vuotta täytettyään teki v. 2014 uraloikan ja siirtyi Työterveyslaitoksesta Nokian lääketieteelliseksi asiantuntijaksi. Hän tekee kognitio- ja neurotieteen tutkimusta kansainvälisessä Nokia Bell Labs tutkimuskeskuksessa. Tiedekokki pitää tietoyrteillä maustetuista ajatusliemistä, mutta inhoaa huuhaa-rikkaruohoja.

Teemat

Kategoriat