Heinäkuun helteillä silmiini osui tiedeuutinen: Yhdysvalloissa MIT:ssä oli keksitty päivittää ihmiskäsi kytkemällä siihen kiinni kaksi ylimääräistä robottisormea. Onkohan tässä mitään mieltä? Muutenkin kesä kului käden ympärillä saatuani näppeihini mainion Käsikirjan (Teos 2013).

Pikkutyttönä minulle opetettiin, ettei pidä juosta ja hyppiä kädet taskussa. Jos kompastun, en ehdi ottaa käsillä vastaan. Seurauksena voi olla paitsi polvet ruvella, kuhmu otsassa, asfaltti-ihottumaa poskessa ja pahempiakin pään kolhuja. Pari vuotta sitten kävin Dortmundissa sijaitsevassa työn historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen erikoistuneessa DASA  tiedekeskuksessa. Huikeat, mukaansatempaavat pedagogiset taidot omaava opas pysähtyi rappusten alatasanteella, vilkaisi meitä, työelämän asiantuntijoina itseämme pitäviä, ja tokaisi: ”No niin ja taaskaan kukaan teistä ei ymmärrä, että kaide on rappusissa sitä varten, että siitä pidetään kiinni!” Aivan, olisi moni työtapaturma vältetty, jos ihmiset ymmärtäisivät käden roolin tarttujana ja turvaajana.

Kesällä sain käsiini mainion Käsikirjan (Teos 2013). Kirjan sivuilla kolmikko - neurologi Martin Panelius, anatomi Risto Santti ja filosofi Jarkko Tuusvuori - kuljettavat lukijaa 730 sivun verran käsittämättömän monipolvisia polkuja käden ympärillä pyörien. Käsi tunnustelee, tutkii, hoivaa, lohduttaa, kannustaa uhkaa, etsii, löytää, viestii. Se tekee aikeista näkyviä, oivalluksista käsin kosketeltavan tosia. Taputamme kiitokseksi tai kun haluamme huomiota. Kättelemme tai heilautamme kättä tervehtien tai hyvästellen.

Jo lapsena leikitään sormileikkejä; keksitään ja kerrotaan niiden avulla tarinoita. Käden avulla hahmotamme maailmaa myös kouriintuntuvasti. Viherpeukalo pyörittelee sormiensa välissä multaa ja miettii, onko siementen kylvön aika. Käsi kertoo, onko pesuvesi sopivan lämmintä. Leipuri saa parhaan tuntuman pullataikinaan sitä itse käsin vaivaamalla. Moni koskettaa omaa tai lapsensa otsaa, kun miettii, onko syysflunssa ottanut kouriinsa ja kuumeen nostattanut.

Käden antama tieto on tärkeä, kun arvioidaan kankaan pehmeyttä tai puisen pinnan karkeutta. Pelkkä katsominen ei riitä. Käsi on otettava konkreettisesti avuksi myös, kun työvälineitä sen avuksi valitaan. Raapustelut testipaperille kaupan paperisosastolla kertovat siitä, että erilaisia kyniä on testattava ennen ostopäätöstä: Tuntuuko kynä kädessä mukavalta ja sopivan napakalta? Soljuuko se mukavalla tavalla paperilla? Käsi repii, rypistää, taittelee, silottelee edelleen paperia paperittomuuden aikakautta odoteltaessa.

Sormien rummutuksella pöydän pintaan voi viestiä malttamattomuudesta, hermostuneisuudesta, pitkästymisestä, energisyydestä. Tai kyse on rytmi-ihmisestä, joka nauttii erilaisten rytmien luomisesta ja naputtelusta. Soitin löytyy käden sormista ja vaikkapa reiden pinnasta. Se kulkee aina mukana. Tiedän muusikoita, jotka harjoittelevat kappaleita ”ilmapianolla tai – viululla”. Liikemuistiin tallentuvat sormien liikkeet ja tällaisten harjoitteiden myötä motorinen varmuus paranee. Tämän myös soittaja voi keskittyä loihtimaan instrumentistaan erilaisia tunnelmia soittaessaan.

Ihmiskäden kyky hienovaraisiin sormien liikkeiden säätelyyn on käsittämättömän monipuolinen ja tätä käden taitoa voi hioa erilaisissa kätten töissä loputtomasti. Juuri tämän ominaisuutensa takia ihmiskäsi hakkaa mennen tullen vaikkapa robottikäden.

Käsikirjassa kerrotaan saksalaisen filosofin Heideggerin valittaneen vuosina 1941- 1941 pitämillään luennoilla, että kirjeen kirjoittaminen käsin on nykyihmiselle ikävästi aikaa vievä. Tätä hän piti valitettavana. Käsi, sana ja järki kun muodostavat ihmistä määrittelevän kolmiyhteyden. Käsi auttaa ajattelussa ja ajatusten ilmaisussa. Heidegger piti kirjoituskonetta viheliäisenä kapistuksena, koska se ”erkaannuttaa kirjoittamisen käden voimapiiristä”. Mitähän filosofi tuumaisia tökittävistä mobiililaitteista ja visertelevistä viesteistä eli twiiteistä? Entä mitä tuumaisia yhdysvaltalaisen MIT:n (Massachusetts Institute of technology) tuoreesta uutisesta: Ihmiskäden toiminnan parantamiseksi on kehitetty kaksi siihen kiinnitettävää ylimääräistä robottisormea. Toisiko tämä oikeasti lisää toiminnallisuutta jo luonnostaankin erinomaisen kätevään ihmiskäteen?