Aivoista löytyy aina jutun juurta. Korona-aika toi ruokakaupan kassajonoon turvavälit. Vuoroani odotellessa silmäilen lehtitelineessä tyrkyllä olevien lehtien otsikoita. Ostamalla lehden saat oirelistan muistisairaudesta, aivoinfarktista, yöllisistä hengityskatkoksista. Lehdestä löydät parhaat ohjeet aivoravinnosta ja aivojumpista, houkuttelevat otsikot. Tämän blogin ajatus syntyi mökkikeittiössä. Arkiaskareet ovat nimittäin aina käsillä olevaa aivotreeniä.

Pandemian myötä digitaalisuus muuttaa arjen rutiineita: Verkon kautta tehdään ruokaostokset ja tilataan kotiin valmiit ruoka-annokset. Kotityöt monipuolisena aivojen ja kehon treeninä uhkaavat kadota. 

Vaikka aivot pääsevät helposti otsikoihin, ne eivät ole irrallinen elinsaareke, joka keikkuu selkärangan sisällä kulkevan selkäytimen päässä luisen pääkopan suojassa. Aivot, keho ja mieli ovat kiinteä kokonaisuus. Ne ovat toimintakyvyn kolmijalkainen jakkara. Jos yksi jalka on huterana, koko tuoli heiluu.

Ottakaa kauha käteen ja kokkailkaa oman maun mukainen lounasruoka. Ruoanlaitto pitää toimintakykyjakkaran kunnossa:

Juureskeiton valmistuksessa saa mielikuvitus lentää. Keiton ainekset voi valita värin tai makumieltymysten mukaan. Keiton suunnittelussa ihminen kaivaa muististaan esiin makuja, jotka hän liittää tiettyihin keiton aineksiin. Samalla muistilokeroista pompahtaa esille kuvia eri juureksista ja vihanneksista sekä niitten nimiä. Kaikki tämä informaatio on eri tavoin hajasijoitettuna aivojen pitkäkestoisen muistin verkostoihin. Otsalohkojen koordinoimana syntyy ostoslista. Mukaan otetaan vielä mausteet ja liemivaihtoehdot. Keittoainesten mielessä pitäminen haastaa työmuistia.

Seuraavaksi pitää katsoa keittiön kaappeihin ja jääkaappiin. Mitä raaka-aineita on jo kotona? Työmuistissa olevaa keiton valmistusohjetta hyödyntäen ihminen kurkkii kaappeihin. Jälleen aivoja treenataan vähän eri kantilta. Ihminen suunnistaa keittiössä aivoihin aiemmin tallentamansa keittiökartan avulla. Tässä kartassa on tiedot siitä, missä eri ruoka-aineet yleensä ovat. Tämän kognitiivisen tilakartan avulla löytyvät myös kattilat, veitset, kauhat, ruokalautaset, lusikat, juomalasit. Sillä edellytyksellä, että keittiö on tuttu. 

Jos keittiössä häärää useita ihmisiä ja jokaisella on hieman eri mieltymykset siitä, missä asioita säilytetään, ihminen saa tilaisuuden aarteiden etsintään arkiselta tuntuvassa keittiössään. Tässä kuviossa pitää ympäristöä tarkkailla eri moodissa, kuin silloin kun suoraan tietää, mihin kohdistaa tarkkaavuus. Sosiaalisia taitojaan pääsee hiomaan, kun kyselee muilta keittiössä hääriviltä, mihin jokin tavara on toisen jäljiltä joutunut. 

Jos kokilla on muistisairaus, joka ei vielä haittaa arjessa pärjäämistä, on erityisen tärkeätä huolehtia siitä, että tavarat ovat tutuilla paikoillaan. Muistisairasta kokkia ei pidä jättää yksin hellan ääreen.

Seuraava askel keiton keitossa on lähteä kauppaan ostoksille. Moni kirjaa ostoslistaan puuttuvat ainekset eli käyttää tässä muistin apuvälinettä. Niin teen minäkin. Valitettavasti lähtötohinassa ostoslistani on jäänyt usein keittiön pöydälle. Tässä kohdassa turvaudun nykyään digiajan helpotukseen: Otan valokuvan ostoslistasta, jonka kuitenkin mieluiten kirjoitan käsin. Miksi? Siksi, että käsin kirjoittaminen on erinomainen tapa ylläpitää käsien monipuolista hienomotoriikkaa. Se on minulle myös nopeampaa kuin kännykkänäytön tökkiminen. Vaikka olen pitkälle molempikätinen, en osaa virheettömästi ja nopeasti naputella kummallakin peukalolla näytön kirjaimia. Ennakoiva tekstinsyöttö aikaansaa omituisia ostoslistoja. Joskus älyjumppa niitten äärellä on hauskaa, mutta se voi myös ärsyttävästi häiritä kaupan hyllyjen välissä.

Kaupassakäynti tarjoaa monipuolista ja kokonaisvaltaista treeniä. Tutusta kaupasta minulla on aivoihin tallennettuna, myös kartta, jonka avulla tiedän, missä tarvitsemani tuotteet ovat. Yleensä treenaan työmuistiani niin, että kerään ostoskoriin ensin tavarat, jotka pystyn palauttamaan mieleeni ilman, että vilkuilen muistin apuvälinettä. Minulle oli pitkään ärsytyksen aihe se, että kaupat kovin innokkaasti vaihtavat tuotteitten esillepanoa. Nyt olen päässyt löytöretkeilyn mielentilaan. Kuljeskelen hyllyjen välejä ja kisaan itseni kanssa siitä, kuinka kauan kestää paikantaa paikkansa muuttanut tuote. Tässä kuviossa syntyy myös luontevia tilanteita kysyä joko toisilta asiakkailta tai myyjiltä suunnistusapua. 

Jälleen kotona: Kuvasarja kertoo osaltaan, mitä tapahtuu seuraavaksi aivotreenin näkökulmasta. Pöydällä ovat keiton ainekset. Nyt hiotaan silmäkäsi yhteistyötä kuorimalla ja pilkkomalla juureksia. Samalla käden tuntoaistin avulla saadaan tietoa juuresten pinnasta, niiden kovuudesta tai pehmeydestä. Kun ihminen on useita kertoja käsitellyt eri juureksia, aivoihin tallentuu tieto juureksen muodosta ja pinnasta. Tässä vaiheessa voi toteuttaa ”tunnistatko juureksen käsikopelolla, silmät kiinni” -pelin. Lopulta juurekset ovat niin pieninä leikkuulaudalla, että niitä ei välttämättä enää pysty tunnistamaan, ellei niihin liity esimerkiksi tyypillistä hajumuistoa. 

Pilputut juurekset laitetaan liemeen. Nyt pitää kaivaa muistista esille tieto siitä, kuinka pitkän keittoajan kukin juures tarvitsee. Voidaanko kaikki laittaa kypsymään saman tien vaiko vaiheittain? Keiton maustaminen tarjoaa tilaisuuden testata omaa yrttituntemusta. Tunnistatko tuoreen rosmariinin, rakuunan, timjamin? Osaatko erottaa yrtit toisistaan tuoksun perusteella? Uusi arjen peli syntyy tästäkin keitonkeiton osiosta.

Keiton kantaminen läikyttämättä pöytään vaatii kehon ja tasapainon hallintaa sekä sopivaa askellusta. Kokemustieto siitä, että keittokattila on pohjasta kuuma, on tärkeätä muistaa. Onhan pannunalunen mukana? Ja oliko keittokattila sellainen, että sen kahvat eivät kuumene, vai tarvitaanko patalaput tällä kertaa? 

Keittokattilan äärellä tuoksut ja makuaistimukset palkitsevat kokkia. Yhteinen ateriahetki toisten ihmisten kanssa tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia ajatusten vaihtoon. Jos paikalla on hieman vieraampia ruokailijoita, voi jutun juurta aluksi viritellä vaikkapa ”arvaa keiton juurekset” ja ”arvaa keiton mausteet” -pelien avulla.
 

Kommentit (3)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tiedekokki

Kiti Müller on neurologi, joka 60 vuotta täytettyään teki v. 2014 uraloikan. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori lähti tutkijaksi Nokian tutkimusyksiköihin. Nokialla vierähti viisi ja puoli vuotta. Kesän 2020 korvilla Kiti totesi, että on jälleen muutoksen aika. Hän palasi akateemisille juurilleen, Helsingin ja Aalto yliopistojen dosentiksi, jatkamaan soveltavan neurotieteen ja digiajan lääketieteen tutkimusta. Tiedekokki pitää tietoyrteillä maustetuista ajatusliemistä, mutta inhoaa huuhaa-rikkaruohoja.

Teemat

Hae blogista

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla