"Ihmekös jos ei tutkimus edisty, kun olet näköjään tullut tänne urheilemaan", mies tokaisi. Ei huolta rahoittajat, kyllä se tutkimuskin valmistuu, mutta en ihan arvannut mihin jouduin, kun ilmoittauduin mukaan aloittelijoiden soutujoukkueeseen. Jokasyksyisellä uusien soutajien sisäänajokaudella harjoituksia oli kuusi-seitsemän kertaa viikossa kuuden viikon ajan. Seitsemännellä viikolla pidettiin suuri regatta, jossa kilpailtiin neljä päivää peräkkäin.

Menihän siihen aikaa, vaikka lintsasin puolet harjoituksista ja pääsin joukkueeseen vain varanaisena. Mutta ei kaduta ollenkaan. Sain kiinnostavia kulttuurillisia kokemuksia ja paljon hyvää liikuntaa.

Oikealla kahdeksikolla harjoiteltiin etupäässä varhain ennen luentojen alkamista. Kun suunnistin collegen venekerholle ensimmäistä kertaa seitsemän jälkeen aamulla, joki oli jo täynnä veneitä sikin sokin, pitkin ja poikin. Airot kolisivat toisiinsa ja keulat tarttuivat rantapöheikköihin. Perämiehet huutelivat vahvistuslaitteiden kautta komentoja, joita aloittelevat soutajat yrittivät todella.

Nauru suussa poljin joen vartta omalle venekerholle, mutta ilme vakavoitui kun istuin itse airon takana ja yritin liikutella sitä samaa tahtia seitsemän muun kanssa. Veneemme laahasi kallellaan niin että toisen puolen airot eivät olleet osua veteen. Toinen puoli taas ei tahtonut saada lapoja vedestä ulos.

Parikymppinen valmentaja Phil huusi rannalta ohjeita Manchesterin murteella, josta en seitsemän viikon aikana oppinut ymmärtämään paljon mitään. Kun eilen illalla kiitin häntä päätösillallisen jälkeen, en vieläkään ymmärtänyt vastausta.

Välillä joki oli sateista niin turvoksissa, että vesille meneminen oli voimakkaiden virtausten takia kielletty kokeneimmiltakin miehistöiltä, saati meiltä. Silloin soudimme monta kertaa viikossa ergometreillä. Lisäksi kävimme tekniikkaharjoituksissa niin sanotussa tankissa, uima-altaaseen betonoidussa soutusimulaattorissa. Tiistaisin oli anaerobinen kuntopiiri collegen squashkopissa.

Itselleni oli yllätys, että niin vähän tyttöjä putosi tässä tahdissa. Vaikka harjoitukset olivat enimmäkseen tekniikkapainotteisia ja melko kevyitä, määrä teki niistä osalle myös fyysisesti vaativia. Kaikilla oli paljon työtä myös opinnoissaan, mutta osallistujilla oli selvästi halu saada paikka joukkuessa ja päästä soutamaan Christ Church Regatassa.

Ja viimeistään siellä paljastui että muissa collegeissa oli ollut päällä sama meno. Moni joukkue souti todella kovaa.

Me olimme oppineet liukumaan veneen kanssa yhtenä naisena, pitämään tasapainon voimakkailla vedoilla kääntelemään airot pinnan suuntaisiksi ilmanvastuksen vähentämiseksi ja taas takaisin, kiihdyttämään lähdössä ensin lyhyillä, sitten pitenevillä vedoilla.

Silti ylsimme vain yhteen voittoon neljässä lähdössä, jotka joukkue souti kahdessa kilpailussa.

Etenkin ensimmäinen harjoituskisa oli täynnä kommelluksia. Heti laiturista irrottua virta imaisi meidän väärään joenhaaraan, tärskähdimme siltaan ja juutuimme sen alle. Tarvitsimme neljä valmentajaa sillalle karjumaan ohjeita ennen kuin onnistuimme pääsemään pois ja kohti lähtöviivaa.

Lähtö onnistui hienosti, ja ennen puoliväliä olimme jo pari veneen mittaa edellä. Tahti oli kuitenkin liian kova. Emme pystyneet pitämään tekniikkaa koossa, kun maitohappo alkoi pakottaa käsissä. Muutaman kerran airon lapa upposi veteen väärässä asennossa eikä noussut sieltä ylös vaan jatkoi matkaa veneen vauhdin viemänä niin että airon varsi painui päin soutajaa ja hänen ylitseen, kun soutaja joutui väistämään selälleen.

Vauhdin pysähtymisestä huolimatta selvisimme maaliin hiuksen hienosti voittajina. Vastustajan valmentaja kuitenkin teki protestin siitä, että airomme olivat käyneet heidän puolellaan, ja meidät diskattiin.

Seuraavassa kisassa veneemme ajautui oman suorituksen jälkeen poikittain kilpailuradalle, niin että menossa ollut lähtö keskeytyi.

Viimeiset soudut olivat jo ehjiä suorituksia, emmekä törmäilleet myöskään paluumatkalla kotikerholle.

Lauantaina kausi päättyi black tie -illalliseen. Jos joskus tulette opiskelemaan, opettamaan tai soutamaan tänne, muistakaa ottaa frakit, smokit, iltapuvut ja cocktailmekot mukaan. Niille on käyttöä. Vaikka sitten juhlittaisiin Pizza Expressissä, niin kuin me teimme.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto