Olen riemastunut oxfordilaisen alakoulun antamista kotitehtävistä. Ne ovat esimerkiksi tällaisia.

Valitse jokin tuttu eläinsatu (joita on luettu koulussa) ja suunnittele siitä näytelmä. Ketkä ovat näytelmän henkilöt? Mitä tapahtuu ensimmäisessä näytöksessä? Mitä toisessa? Mitä kolmannessa? Millaisessa ympäristössä eri näytökset tapahtuvat eli millainen lavastus tarvitaan? Minkälaiset puvut? Ja lopuksi: Kirjoita vuorosanat kuhunkin näytökseen. Voit täydentää suunnitelmaa piirtämällä laatikoihin (tehtäväpaperiin oli varattu omat boksit kullekin näytökselle).

Tai tällaisia. Suunnittele kirja saariseikkailusta. Käytä apuna kysymyksiä, joihin kirjan luvut voisivat vastata. 1. luku: Miten joudut saarelle? 2. luku: Miltä sinusta tuntuu kun tulet saarelle? Miltä siellä näyttää? Miten majoitut? 3. luku: koetko seikkailun tai vaikeuksia? Miten selviydyt niistä? 4. luku: Miten pääset pois saarelta?

Nämä läksyt on annettu kahdeksanvuotiaalle lapselle, joka siis Suomessa on tokaluokkalainen. Ensin tuntui siltä että tällaiset tehtävät ovat valtavia, mutta eivät ne ole. Ne ovat sopivasti palasteltuja ja ohjattuja.  Juuri näin kuka tahansa onnistuu laatimaan tolkullisen tarinan.

Sitä paitsi läksyn tekemiseen on monta päivää aikaa eli tehtävän voi jakaa usealle illalle. Oppia sekin. Aloita jo tänään, älä jätä kaikkea huomiseksi. Kun et jaksa enempää, voit jatkaa huomenna. Pitkäjänteisestä työstä tulee myös palkitsevia tuloksia.  Saariseikkailu-kirja kirjoitettiin suunnitelman mukaisesti, luku kerrallaan, koulutunneilla. Valmistuessaan se sai kannet ja oli taatusti suuremman ilon ja ylpeyden aihe kuin perinteiset viiden rivin kouluaineet.

Myös matematiikan tehtävissä on eroa. Suomessa nähdään paljon vaivaa siihen, että lapset oppivat käyttämään työkaluja, kuten laskemaan allekkain ja käyttämään jakokulmaa. Täällä ratkaisuvälineiden käyttöä harjoitellaan vähemmän ja vastaavasti ajattelua on pakko harrastaa enemmän. Annetut tehtävät ovat järjestään sanallisia eikä ratkaisuja tarjota helpoimman kautta. Tällaista oli läksynä viime viikonloppuna:

Käytä seuraavat numerot  niin että muodostat niistä toisiaan vastaavan murtoluvun ja desimaaliluvun: 1 4 7 5 Myönnän, että tässä tarvittiin äidin apua, mutta usein lapsi on näppärämpi kuin äiti. Aiemmin talvella tuli kotiin tuli tehtävä jossa piti päätellä neljän syntymäpäivälahjan hinnat muutamista muista annetuista tiedoista. Itse aloin miettiä, että jonkinlainen yhtälöpari noista vihjeistä kai pitäisi tehdä, mutta eihän lapsi tiedä vielä yhtälöistä mitään. Sillä välin koululainen oli järkeillyt oikean ratkaisun. En kyllä tiedä miten.

Tämä on saanut miettimään,  voisiko myös suomalaisessa koulussa opettaa aktiivisempaan oman pään käyttöön. Välittömänä palkintona tulee oivaltamisen ja itse tekemisen ilo.  Samalla synapsit salavihkaa kehittyvät myöhempiä tarpeita varten.

Kommentit (13)

pulu

Päänkäytölle olisi usein tarvetta etenkin pidemmälle tähtäävässä matematiikassa. Itse menestyin mielestäni ylioppilaskirjoituksissa varsin mallikkaasti, mutta tiettyjä tuttuja avittaessa tai heidän kanssaan keskustellessaan huomaa usien, että oppi on vahvasti painottunut algebran ulkoaopetteluun, eli he vain opettelevat käyttämään työkaluja, ja siksi oivaltaminen jää vähäiseksi ja soveltaminen on vaikeaa. Itselläni on varmasti helpottanut matemaatikkoisä, joka on asettanut mukavasti aina välillä haasteita eteen, luonnollisesti kiinnostus matematiikkaa, sekä varmasti laajat fysiikan opinnot, jotka tuovat sanallisia tehtäviä paljon vastaan.

Toisaalta fysiikan harrastaminen on tuonut myös kokemuksen matematiikan käytöstä tieteessä. Fysiikassa tarvitaan paljon matematiikkaa, ja nimenomaan tulee osata hyödyntää matematiikkaa työkaluna, jolloin laskurutiinin tulee olla vahvassa. Luonnollisesti sen pään käyttöä tulee harrastaa fysiikassakin, mutta kyllä laskuharjoittelu on tärkeää aivan ala-asteelta asti, jotta rutiini kehittyy. Ehkä jonkinlainen välimuoto olisi hyvä.

Deriv

Suomalainen opetus on tietääkseni aika huippuluokkaa kansainvälisissä vertailuissa eli aika varoen tuon soveltamista pitäisi kokeilla. Ei kannata huonontaa toimivaa systeemiä. Toki toimiva voi myös aina olla parempi, joten miksei.

Onkohan kuitenkaan monia päiviä vievien projektien antaminen tokaluokkalaisille niin hyvä idea? Ainakaan kovin usein ei sellaisia sopisi antaa. Joillekin se varmasti sopii hyvin, mutta itseäni esimerkiksi stressasi lapsena kotona tehtävien kouluprojektien tekeminen vähän liikaa (siis varsinkin ala-asteella). Muistan kerran jääneeni "kipeänä" kotiin, jotta sain tehtyä yhden esitelmän tapaisen valmiiksi. En kehdannut palauttaa sitä keskeneräisenä. Ja tämä oli siis suunnilleen neljännellä luokalla.

Tuollaisten matemaattisten aivopähkinöiden ratkaisussa en näe mitään pahaa ja niistä sitä vasta ahaa-elämyksiä saa ja synapsit ne sen kuin paukkuvat niitä tehdessä. Niitä kannatan sinne jakokulmilla laskemisen sekaan ehdottomasti.

Utelias

Oma kahdeksanvuotias poikani USAssa saa vastaavanlaisia läksyjä.
Luetun ymmärtämiset, laskut jne hän tekee hujauksessa, mutta
kerran viikossa on vuorossa tuollainen saariseikkailun tapainen
projekti. Ne ovat melkoisia painajaisia. Tänään hän vääntää
pitkää kirjoitusta siitä, millaisen fossiilin hän voisi löytää lähi-
ympäristöstä. Kaikenlaista pitää kertoa; fossiilin ikä, mlltä se
näyttää, mistä ja miten se löytyi, kuka sen löysi. Aina pyydetään
kirjoittamaan mahdollisimman paljon yksityiskohtia. Poikani
on tarkka, eikä ikimaailmassa suostuisi arvaamaan tai keksimään
fossiilin ikää, joten joudumme etsimään tietoja kirjoista ja inter-
netistä. Läksyjen tekoon kuluu suhteettoman paljon aikaa ja
ne ovat vastenmielisiä pojalleni, joka kuitenkin pitää esim.
matematiikasta ja lukemisesta.

Ope

Kyllä se suomalainenkin koulu on muuttunut kirjoittajankin kouluajoista.
Melkein täsmälleen samanlaisia tehtäviä löytyy muistaakseni kolmannen ja neljännen luokan äidinkielen kirjoista. Kaikki tokaluokkalaiset eivät edes pysty ilman vanhemman apua kirjoittamaan tuollaista tehtävää kotona. Monet suomalaiset vanhemmat eivät myöskään ole halukkaita istumaan iltojaan lapsen koulutehtävien ääressä.
Onko kirjoittaja muuten selannut esim. suomalaisessa koulussa käytettävää Laskutaito-nimistä oppikirjaa? Tehtävät ovat todella monipuolisia ja opettajan käyttämä opas sisältää paljon pohdintatehtäviä ja pelejä.
Eli kyllä meilläkin osataan.

Annikka Mutanen

Olen Derivin ja Uteliaan kanssa samaa mieltä siitä, että pieniä koululaisia ei pitäisi stressata ylimitoitetuilla vaatimuksilla ja liian työläillä tehtävillä. Itse säikähdin ensin näitä kirjoitustehtäviä, mutta ei niissä lopulta tarvinnut kirjoittaa paljonkaan, enempikin ajatella ja kuvitella. Jos kirjoittaa näytelmäksi sadun, jossa Paimenpoika huutaa susi, susi! niin ei siinä tarvita kovin monta repliikkiä.

Olen joutunut olemaan apuna läksyjen tekemisessä jo kielen takia, enkä tiedä miten tuollaiset sujuisivat lapsilta yksin. Kotona Suomessa en osallistunut läksyihin kuin kysymällä, onko ne tehty ja niin on minunkin mielestäni hyvä.

En myöskään missään nimessä haluaisi laittaa lapsia pulpettiin istumaan viisivuotiaina niinkuin täällä tehtään. Siksihän täällä kahdeksanvuotiaat kirjoittavat sujuvasti. Ja tässä koulussa ehkä myös siksi, että se on rankingtuloksiltaan Oxfordin paras ei-yksityinen alakoulu, jonka tulokset ovat hyviä myös siksi että oppilaaksiottoalueella asuu lähinnä hyvin toimeentulevia akateemisia ihmisiä, jotka muuttavat tälle alueelle saakaseen lapsensa tähän kouluun... Kaikissa Englannin kouluissa ei varmaan ole ihan samanlaista.

Opelle terveisiä, että esikoisen kanssa on laskeskeltu välillä tehtäviä myös suomalaisesta Matikkamatka-kirjasta, harjoiteltu allekkain kertolaskua ja opeteltu jakokulmaa, ettei hän Suomeen palatessa olisi ihan hukassa niiden kanssa. Hirmu hyvä kirja minusta, esittää asiat siten että lapset varmasti ymmärtäisivät, mitä ovat tekemässä. On siellä sanallisia tehtäviä ja pähkinöitäkin. Mutta oli kirja mikä on, opettaja ratkaisee, ja hyvät opettajat lapsilla on suomessakin.

Painotusero näyttää kuitenkin selvältä juuri sillä tavalla mitä sanoin.

Maurelita

Ulkosuomalaisena olen juuri kadehtinut miten opetus kotimaassa vaikuttaa juuri tuollaiselta ; viritetään keskustelua, annetaan oppilaan oivaltaa.

Ranskassa on käytössä vielä esihistorialliset metodit, ja niistä järkyttävin esimerkki oli alakoulun johtajan vanhempainkokouksessa kailottama koulun motto : ulkolukua ajattelun sijaan ! Myönnän että olemme osuneet poikkeuksellisen takapajuiseen kortteliin jossa kurinpidolliset ongelmat on ratkaistu radikaalisti eikä pihalla saa edes juosta.

Kuusivuotiaani on oppinut kyllä ällistyttävän nopeasti lukemaan vaikka ranskankieli onkin ääntämisensä vuoksi erittäin monimutkaista, ja jopa kaunokirjoitus sujuu niillä surullisen kuuluisilla kauniilla koukeroilla. Mutta mitalin kääntöpuolena on mielestäni motivaation nujertaminen, oma-aloitteisuuden lannistaminen ja muottiin survominen. Haaveileva rikkaalla mielikuvituksella varustettu poika saa usein sapiskaa, milloin seiskan käyttäymisestä unohdettuaan penaalin kotiin, milloin nuhteita koska lukee kirjaa eteenpäin liian pitkälle.

Kaipaan kovasti kotimaan pedagogista otetta - j

Maurelita

(pahoittelen - jäi lause kesken...) ja miksei yllämainittuakin tyyliä !

Aurinkoisin terveisin Pariisista,

=)

Timo Tuovinen

Olen täysin samaa mieltä blogin kirjoittajan kanssa siitä, että suomen koulutusjärjestelmässä on kehittämistä. Yleensäkin länsimaisessa. Emme kuitenkaan onneksi ole ainuita, vaan esim. Sir Ken Robinson on nostanut tätä asiaa esille - TED:stä muuten löytyy häneltä aivan mahtava esitys aiheesta.

Ja itseasiassa samaa mieltä ovat myös monet suomalaiset, kokeneet opettajat...

Lektu

Miksi oman pään käyttö olisi jotenkin tärkeämpi taito kuin lujuus tai sitkeys ?

Vie nörtti metsään 500m lähimmästä tiestä, niin kuulet lohduttoman itkun 17-vuotiaan miehen aivoista.

Ei maapallolla ole pulaa ideoista, ajatuksista tai mielipiteistä. Pulaa on aikaansaamisesta, sopeutumisesta ja motivaatiosta.

Lektu

En haluaisi että lapsestani tulee tupakkaa vetävä alkoholisoitunut fiksu tyyppi, jonka lapsilla on vain toinen vanhempi.

basa

Samaa mieltä kirjoittajan kanssa.. Minulla tappoi kaiken motivaation matematiikkaa kohtaan kolmannen luokan kertotaulujen ulkoaopettelu ja muu vastaava rääkki. Vasta lukiossa onnistuin pääsemään lapsuusajan kauhuista yli, kun matematiikan luonne muuttui muuttujilla leikkimiseksi. Vaikka jo yläasteella tuli hieman yhtälöitä mukaan, niiden perusteita ei käyty kunnolla läpi. Ei ollut merkitystä ymmärsikö miten yhtälöt toimivat, pääasia että osasi laskusäännöt ja sai oikean tuloksen. Harmittaa se kun monta otollista opiskeluvuotta elämästä valuu hukkaan tällaisen takia. Samaten biologiakin alkoi vasta kiinnostaa kun pääsi evoluutioon tutustumaan ja asiat alkoivat tehdä järkeä.

Monessako psykologian tutkimuksessa on todettu että ihminen kasvaa sellaiseksi kuin ympäristö odottaa häneltä. Lapset alisuoriutuvat koska heidät aliarvioidaan. Heille harvemmin annetaan edes mahdollisuutta ymmärtää opetettavan asian takana piileviä perusteita. Juuri teemaltakin tuli dokkari, jossa todettiin aivojen stimuloinnin älyä vaativilla ärsykkeillä varhaislapsuudessa, vaikuttavan yksilön innostukseen tiedonnälkää kohtaan, aina aikuiseksi asti.

Deriv: "Suomalainen opetus on tietääkseni aika huippuluokkaa kansainvälisissä vertailuissa eli aika varoen tuon soveltamista pitäisi kokeilla."

Luuletko että muut maat pysyvät staattisessa tilassa opetuksensa kanssa? Luuletko ettei suomalaista opetusta kehitettäisi kokoajan eteenpäin? Opetuksen suhteen ei todellakaan olla savutettu mitään multihuipentumaa. Kognitiivinen psykologian tietämys kasvaa kokoajan, ja jos haluamme säilyttää opetuksen korkeatasoisena kansainvälisissä vertailuissa, opetusta pitää nimenomaan kehittää eteenpäin (ja kasvattaa kaulaa muihin maihin).

Letku: "En haluaisi että lapsestani tulee tupakkaa vetävä alkoholisoitunut fiksu tyyppi, jonka lapsilla on vain toinen vanhempi."

Koska älykkyyden ja uskonnollisuuden välillä on havaittu negatiivinen korrelaatio, ja taas ateistien avioerojen määrä on pienempi kuin uskovaisten (joudut valitettavasti googlettamaan itse tutkimukset), voidaan tästä löyhästi vetää päätelmä että tilanne on itseasiassa päinvastoin kuin väität. Fiksujen ihmisten lapsilla on useammin molemmat vanhemmat yhdessä hautaan asti.

Lujuus ja sitkeys on lisäksi enemmän opittu kotona, kun lapsi matkii vanhempien käytöstä, kuin koulussa.

Tuuli

"Itse aloin miettiä, että jonkinlainen yhtälöpari noista vihjeistä kai pitäisi tehdä, mutta eihän lapsi tiedä vielä yhtälöistä mitään. Sillä välin koululainen oli järkeillyt oikean ratkaisun. En kyllä tiedä miten."

Itse olin ala-asteella hyvä matematiikassa ja ratkaisin tuolla tavalla "järkeilemällä" laskuja. Tämä kuitenkin kostautui siinä vaiheessa kun siirryttiin yhtälöihin. Muut siirtyivät heti laskemaan yhtälöiden kautta ja itse järkeilin. Siinä vaiheessa tuli seinä vastaan kun laskut muuttuivat aina vain monimutkaisemmiksi eikä minulla ollut taitoa "oikeaan" yhtälöidenratkaisutapaan.

Deriv

basa: "Luuletko että muut maat pysyvät staattisessa tilassa opetuksensa kanssa? Luuletko ettei suomalaista opetusta kehitettäisi kokoajan eteenpäin? Opetuksen suhteen ei todellakaan olla savutettu mitään multihuipentumaa."

Toki opetusta pitää kehittää enkä väittänyt ettei sitä kehitettäisi. Toivonkin opetusta vietävän hieman motivoimampaan suuntaan nykyisestä (vaikkapa Annikan jutun esittämää tapaa soveltamalla). Muistutin vain, että on syytä varovaisuuteen, ettei saavutettuja etuja ja saavutuksia menetetä. Kokeiluissa on riskinsä ja ne tulisi minimoida. Kiitän onneani, etten joutunut joukko-oppien avulla opiskelemaan lapsena enkä toivo tulevillekaan sukupolville samantapaista harha-askelta opetuksessa.

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto