Kirjastosta tuli muistutus Osmo Kontulan kirjasta Halu & intohimo. Luin teosta tehdessäni juttua, joka on jo aikaa sitten ilmestynyt, mutta en vieläkään raaskisi ruveta irrottelemaan siitä keltaisia post-it-lappujani.

Kirja ei kiehdo pelkästään sen takia, että sen aiheena on seksi, ihmisen yksityisimpiin kuuluva elämänalue, jolla monet asiat pidetään salaisuuksina. Se on myös vankkaa, empiiristä sosiologiaa, huolellisesti kerättyä kyselytietoa peräti 30 vuoden ajalta. Lukemalla romahtaa monta harhaluuloa siitä, mitä suomalaiset ajattelevat ja mihin suuntaan asenteemme ovat muuttuneet.

Pohjoismaalaisia pidetään jostain syystä vapaamielisinä sukupuolielämässään ja itsekin olin enempiä ajattelematta omaksunut tällaisen käsityksen. Kontulan teoksesta kuitenkin paljastuu, että eurooppalaisella mittapuulla suomalaiset ovat erinomaisen tiukkoja esimerkiksi asenteesaan teiniseksiin ja aikuisten rinnakkaissuhteisiin. Seitsemän maan vertailussa kaikki muut suhtautuivat suomalaisia sallivammin 14-15-vuotiaiden nuorten keskinäisiin sukupuolisuhteisiin ja parisuhteessa elävien ihmisten sivusuhteisiin.

Norjassa, Sveitsissä, Kreikassa, Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa avioliitossa olevien rinnakkaissuhteen hyväksyi miehistä keskimäärin 30-40 prosenttia ja naisista 15-20 prosenttia. Suomessa luvut olivat 11 ja 3.  Toisessa ääripäässä oli katolinen Italia, jossa avioeroa katsotaan karsaasti, mutta  miehistä 50 prosenttia hyväksyi rinnakkaissuhteet. Myös naisten joukossa italialaiset olivat sallivimpia.

Suomalaiset eivät myöskään ole muuttuneet tässä asiassa vapaamielisemmiksi kolmen viime vuosikymmenen aikana, vaan virta on käynyt päivastaiseen suuntaan. Ensimmäisissä kyselyissä 1970-luvulla nousi näkyviin silloin muodikas vapaan rakkauden ihanne. Se ei kenties toteutunut käytännössä, mutta vaikutti joka tapauksessa kyselyvastausten tasolla.  

Kontula pohtii uskollisuuden ihanteen renessanssia Tiede-lehden jutussa.

Kommentit (8)

Virve Pohjanpalo

Suomalaisten seksiasenteiden tiukkuus tai niukkuus näkyy myös keskustelukulttuurissa. "Kuinkas rakkauselämä?" on vaikkapa Ranskassa ihan normaali kysymys. Eikä aihetta edes tarvitse pantata pikkutunneille tai pelkästään sydänystävän kanssa ruodittavaksi, yhtä hyvin sopii kysäistä kaverilta lounastapaamisella.

Annikka Mutanen

Kiinnostavaa Virve. Entä voiko parisuhteessa elävä ranskalainen vastata "Kiitos kysymästä, mulla on uusi rakastaja / rakastajatar?"

Mr. Pressure

Kaikkihan me olemme erilaisia.

Ruohonjuuritasolta lähtien.

Atomeitakin on erilaisia.

Jotkut solmivat erittäin pitkiä suhteita ja jotkut lyhyempiä.

Timanteissa atomien suhteet ovat melko pitkiä.

Molekyylien osalta suhteet ovat kestoltaan hyvinkin erilaisia.

Vesimolekyylit muodostavat suhteita jotka voivat olla erittäin lyhyitä tai sitten vähän pidempiä.

Ulkopuolinen energia saa vesimolekyylien suhteen usein loppumaan lyhyeen jne.

Luonto eli ikuinen energia kierrättää energiaansa ikuisessa tilassa joka ei laajene tai kaareudu.

Rakkaus on ikuista.

.

Mr. Pressure

Eikös atomeissakin ole yksiavioisia atomeja ja sitten on niitä atomeja jotka solmivat useamman suhteen saman aikaisesti?

Virve Pohjanpalo

Nii-iiin, se taitaakin sitten jo riippua alakulttuurista.
;-)
Mutta _veikkaan_ kyllä, että useammin kuin suomalainen.

Alan Dorkin

Yhteiskunnan lainsäädäntö ja normit ovat sinänsä mielenkiintoinen kokonaisuus näissä keskusteluissa. Itse olin aikanaan "vasta" 18v. ensimmäisessä oikeassa yhdynnässäni. Olin ilmeisen myöhäisherännäinen nykynuoriin verrattuna. Sattumalta partnerinikin oli tuolloin 18 v. Ihan hyvin hän olisi saattanut olla vasta 17v., jolloin minutkin voitaisiin luokitella nykytermein pedofiiliksi.
"Kaikki on suhteellista", lausui eräs hyvin tuntemamme tiedemies jo sata vuotta sitten. Eli se, mikä on "sallittua, oikeata, väärää tai vapaamielistä" ei aina ole niin yksiselitteistä, kuin yleisesti luullaan.

Mikael Karvajalka

Uskoisin, että ihmiset jotka tuomitsevat rinnakkaisuhteet joskus niitä myös itse harrastavat.
Tiedämme siis mikä on moraalisesti oikein, tuomitsemme sen,
mutta toisinaan hairahdamme ja annamme itsellemme anteeksi.
Se mitä hyväksyy, pitää oikana tai vääränä ei välttämättä anna kuvaa siitä
kuinka ihminen todellisuudessa käyttäytyy.

V. Kilpi

"Pedofilian" juridinen raja on 16 v. Oikeasti sekin on ebenofiliaa. Vasta alle murrosikäisten lähes yksinomainen haluaminen on pedofiliaa.

Lähimmät sukulaisemme bonobot eli kääpiösimpanssit paneskelevat jatkuvasti keskenään ihan iästä ja sukupuolesta riippumatta promiskuiteettisesti. Kreikassa ja Roomassa avioitumisikä oli 13 v. Ehkä se on luonnollista, mutta minusta useimpien olisi hyvä mennä naimisiin vasta 30:n tienoilla tai myöhemmin.

Ihminen ei ole edes monogaaminen laji, 85 % kulttuureista on polygyynisiä, joskaan useimmilla miehillä ei ole varaa houkutella useita vaimoja. Sarjamonogaamisuus on siksi yleisin yksilöratkaisu. Suomessakin sarjamonogaamisuus ajoittaisella polygaamisuudella on tyypillisintä, mutta sallivuuden myötä muut muodot taas yleistyvät.

Latinomaissa rinnakkaissuhteet ovat normi, Suomessa ei. Sen sijaan sinkkujen irtoseksi on Suomessa erään kyselyn perusteella maailman yleisintä, eniten kumppaneita. Isoista maista voitti Britannia.

Suomalaiset siis ovat tavallaan seksuaalimoraaliltaan liberaaleimmasta päästä mutta sopimusmoraaliltaan rehellisimpiä: annetut lupaukset täytyy pitää.

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Blogiarkisto