Tällä tarinalla ei ole paljoa tekemistä tieteen kanssa, mutta lumipyryn ja joulun kunniaksi kerron sen silti.

Viime talvena Englantiinkin tupsahti lunta. Oxfordissa ja muualla Lontoon lähistöllä sitä satoi enemmän kuin 18 vuoteen. Liikenne oli sekaisin ja kouluja suljettiin. Meidän koulumme pysyi kuitenkin urheasti auki.

Yleensä olin vienyt lapset kouluun pyöräillen. Ensimmäisenä lumisena aamuna muistelin 1970-lukua pohjoiskarjalaisessa syrjäkylässä ja päättelin, että voisimme mennä pyörällä nytkin. Niin mekin teimme lapsena joka säällä, paitsi talven parhaimmilla keleillä, kun kouluun pääsi myös hiihtämällä tai potkukelkalla.

Siispä matkaan. Sitä oli edessä kaksi ja puoli kilometriä. Ajaminen alkoi sujua itseltäni  jotenkuten, mutta Helsingissä kasvaneilta pojiltani selvästi puuttui tarvittava kokemus pyöräilystä viidentoista sentin lumihötössä. Matka edistyi kahden metrin kappaleissa. Pyörät täytyi pian hylätä tien varteen ja alkaa laittaa jalkaa toisen eteen. Lopputulos oli, että suomalaiset lapset myöhästyivät koulusta lumisateen vuoksi.

Seuraavana aamuna menimme suosiolla bussipysäkille. Ennen kuin bussi ehti ilmaantua, pysäkille seisahtui pieni viininpunainen auto. Sen ovi aukeni ja siitä viittoili tummatukkainen, viisikymppinen nainen. Kun menin lähemmäksi, hän tarjosi hymyillen kyytiä ja sanoi haluavansa auttaa ihmisiä näissä kurjissa olosuhteissa. Emmin hetken. Auto oli heppoinen, talvirenkaita siinä ei taatusti ollut, ja keli oli sohjoisen niljakas. En kuitenkaan hennonut torjua tarjousta. Astuimme autoon.

Päivittelin liukkautta, mutta huolitellusti kammattu ja tyylikkästi puettu kuljettajamme kehotti olemaan huoletta: "Me iranilaiset osaamme ajaa lumessa."

Nieleskelin besserwisserismini ja siitä hyvästä sain kuulla tarinan. Iran on suuri maa, ja kuskimme oli kotoisin vuoristoseudulla, jossa talvisin oli säännöllisesti lunta.  Hän oli lähtenyt perheensä kanssa maanpakoon 30 vuotta sitten shaahin kaaduttua islamilaiseen vallankumoukseen. Mutta talviajo sujui edelleen rauhallisen varmasti.

"Englantilaiset eivät ymmärrä, miten lumessa pitää toimia. Katso noita autoja, ne ajavat ihan liian lähellä toisiaan. Täytyy pitää etäisyyttä." Pääsimme turvallisesti perille, kiittelimme kyydistä ja mukavasta juttutuokiosta. Koulussa olimme ajoissa.

Nyt ollaan Suomessa, loma alkaa, ja huomenna pyryttää jälleen. Nautitaan lumesta ja ajetaan viisaasti. Onnellista Joulua!

Kommentit (0)

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Blogiarkisto